EVIRAn tehtävä

Suomen elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) tehtävä on valvoa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja .kaupan tuotteiden ja toiminnan turvallisuutta.  Itse he ilmaisevat sen omilla sivuillaan seuraavasti: "Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä.". 


Nyt kuitenkin ilmeisesti Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos (Rosselkhoznadzor) on yllättänyt EVIRAn n.s. "housut kintuissa".  EVIRA ei ole liene hoitanut valvontavelvollisuuttaan vaan on luottanut yritysten "omavalvontaan".  Kolkuttava omatunto on saanut sitten laitoksen johtajan Jaana Husu-Kallion epätoivoisiin ja paljastaviin lausuntoihin joissa hän katsoo EVIRAn tehtäväksi pestä tarkastuksissa kiinni jääneiden laitosten maine puhtaaksi.  Oikeasti EVIRAn tehtävä kun olisi ollut valvoa.  Voiko tarkastajan ja tarkastettavan roolit mennä sekaisin?  Onko siis EVIRA ja varsinkaan sen johto tehtäviensä tasalla? Vai oliko lehtilausunnossa kyse toimittajan tahallisesta tai tahattomasta väärinkirjauksesta?  Jokatapauksessa suomalainen elintarvikevalvonta on saanut luottamuksen kilpeensä kolhun joka ei oikea ihan hetkessä.


Jopa Sirkka-Liisa Anttila on bulevardilehtien mukaan jo mieltä, että tarkastuksissa kiinni jääneiden elintarviketehtaiden pitäisi laittaa nurkkansa kuntoon (paperinen Iltalehti; 16/7 -10).


Koskahan toimittajat niin sähköisissä kuin paperisissa tiedotusvälineissä alkaisi tutkia elintarvikealan kytköksiä?  Tutkittavaa piisaisi niin valvontaviranomaisten ja tehtaiden suhteissa kuin poliitikkojen ja teollisuuden suhteissa.  Koko omavalvontasysteemi pitäisi perata juuriaan myöten.  Koko ala kun on niin kietoutunut yhteen KEPU/MTK:n sisälle.  Olisiko tässä syytä myös pöyhäistä suuria kaupan keskusliikkeitä m.l. osuuskauppa?

Kaavoituksesta

Etelä-Savon maakuntajohtaja Viialainen ja Pieksämäen kaupunginjohtaja Turunen ovat pahoittaneet mielensä kun ympäristöministeriö ei olekaan purematta niellyt kaikkien ostosparadiisien ja -helvettien rakentamista.  Ympäristöministeriö ei ole hyväksynyt Ideaparkin rakentamista Pieksämäelle poikkeusluvalla vaan on vaatinut normaalia maakuntakaavamenettelyä: ensin maakuntakaavaan ja sitten vasta alemman tason kaavoihin.  Nyt he taas ihmettelevät kun Keski-Suomen maakuntakaavassa ei mennytkään läpi kaikki ostoshelvettikeskittymät.  He kyselevät kenellä on päätäntävalta kaavoituksessa. 

Nyt ympäristöministeriö on pyyhkäissyt yli seitsemän suurta keskittymää maakuntakaavasta.  Viialaisen porukka yrittää Etelä-Savoon viittä.  Mistähän nämä vekkulit kuvittelevat saavansa asiakkaat kaikkiin.  Ei tietenkään muuten kuin, että asiakkaan sukkuloivat eri paradiisien välillä omilla autoillaan ja laiduntavat peltilehmiään ostoskeskittymän parkkiaavikolla sen aikaa kun perhe viettää laatuaikaa.  Sillä tavalllahan edistetään kestävää kehitystä, ympäristöystävällisesti.  Oikeampi suunta olisi pohtia miten kauppaketjut pystyisivät paremmin hoitamaan toimitusketjun logistiikkaa lähemmäs loppukäyttäjää.  Nyt suurten kauppaketjujen suuntana näyttää olevan, että loppukäyttäjäasiakas hoitaisi logistiikan mahdollisimman suuresta tukkukeskusvaraston tyylisestä kaupasta omalla yksityisautollaan kotiin kun n.s. palveluyhteiskunnassa suunta pitäisi kai olla toiseen suuntaan. 

Luulisi tuon tason virkamiehillä olevan tiedossa kaavoituksen lainmukaisen proseduuri.  Vai pitäisikö herrojen mielestä ympäristöministeriön olla kumileimasin joka automaattisesti hyväksyy kaiken mitä maakuntien miehet ja naiset mahtavat keksiä?  On hyvä, että ympäristöministeriöstä edes löytyy hieman järkeä katsoa suurempia kuvioita kuin maakuntien napamiesten ja -naisten omien napojen ympärykset.  Sieltä katsottuna saattaa nimittäin suuremmat perspektiivit ja laajemmat katsannot jäädä nöyhdän taakse piiloon kun keskusliikkeet ja kehittyvien maakuntien suomet vievät kuin pässiä narussa.