Martti M.O.K.A. Ahtisaari in memoriam

 Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23/6 -37) kuoli taannoin 16/10 -23.  Olen aina ajatellut ettei kuolleista pidä puhua kriittisesti ennenkuin omaiset ja läheiset ovat saaneet surtua pahimmat surut.  Nyt kun hänet on haudattu pari päivää sitten, ajattelin avata sanaisan arkkuni ja kertoa oman näkemykseni hänen urastaan ja merkityksestään.  En yleensä ole muistelukirjoittamisen suuri ystävä mutta tässä tapauksessa kohteella on ollut sen verran vaikutusta ja näkyvyyttä, että katson tarpeelliseksi muistella minäkin eräitä mieleeni jääneitä seikkoja hänestä.

Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa jääköön.  Niissä ei liene mitään niin mainitsemisen arvoista, ellei sellaiseksi mainita kouluttautumista "kansankynttiläksi" eli kansakoulunopettajaksi.  Merkittävä ja arvokas työ ei kuitenkaan nuorta Ahtisaarta innostanut ja ura opettajana jäi yhteen lukuvuoteen -59/-60 Oulunsuun kansakoulussa.  Sen jälkeen hän suuntasi kehitysyhteistyötehtäviin ulkomaille.

Ahtisaari siirtyi ulkoministerion palvelukseen -65 ja Afrikkaan. Hänen diplomaattista uraansa nosti erityisesti SDP:n jäsenyys.  Olihan puoleella tuon ajan nopein ja tilavin herrahissi.  Niinpä Ahtisaarikin eteni nopeasti suurlähettilääksi ja vuonna -76 YK:n Namibia-valtuutetuksi (UNTAG).

Namibian kohtalon järjestelyt olivat näkyvä kuvio Ahtisaaren uralla. Se oli entinen Saksan siirtomaa ja joutunut sen jälkeen Etelä-Afrikan raa'an apartheid-hallinnon haltuun.  Kyse oli YK:n vetämästä itsenäistymisprosessista missä oli tarkoitus saattaa uusi itsenäinen valtio tukevasti "oikeisiin" käsiin eikä antaa tilaa SWAPO:n kaltaisille, epäilyttävästi vasemmistolaisilta haiskahtaille vapautusrintamille.

Oma sivujuonteensa Namibialle Suomessa antaa Ambomaa eli aikoinaan suomalaisten lähetyssaarnaajien Martti Rautasen (1845-1926) johdolla kulttuurisesti runtelema Ovambo- ja ja Kavango-kansojen asuttama alue josta joissakin piireissä kaavailtiin jopa Suomelle omaa siirtomaata.

Ahtisaari YK:n edustajana piti huolta, että Etelä-Afrikan armeija saattoi vapaasti sotia SWAPO:a vastaan pohjoisessa Namibiassa.  Seurauksena suuret määrät tapettuja ja kidutettuja namibialaisia, välittämättä olivatko he SWAPO-laisia vai eivät.  Ahtisaari pesi kuitenkin kätensä eikä ottanut vastuuta sallimistaan verilöylyistä.  Namibian ensimmäisen presidentin Samuel Nujoma:n mukaan Ahtisaari oli enemmän kiinnostunut omasta urastaan kuin Namibian asioiden järjestämisestä.

Namibia-prosesssin jälkeen Ahtisaari toimi jonkin aikaa hallintoasioista vastaavana alipääsihteerinä tehtävänään YK:n hallinnon uudistaminen.  Urakka ei kuitenkaan edennyt juuri mihinkään ja kun hän ei saanut pääsihteerin paikkaa, palasi Suomeen ulkoministerion valtiosihteeriksi.  Pääsihteerin viran hänen nenänsä edestä vei egyptiläinen Boutros Boutros-Ghali ja kunnianhimoinen ja uratietoinen Ahtisaari pettyi pahasti.

Vuoden -94 presidentinvaaleihin Ahtisaari ajettiin sivuraiteelta sotkemaan vasemmistolaisen Kalevi Sorsan pääsy presidentiksi.  Siinä onnistuivatkin, m.m. televion hömppäohjelmien avulla päihittämään toisen tiukan lännettäjän ja sotahaukan Elisabeth Rehn:n (Tunnustan, äänestin Ahtisaarta toisella kierroksella n.s. "pienempänä pahana" ja vieläkin hävettää, olisi pitänyt kirjoittaa #KaikkiaVastaan).

Presidenttikausi oli Ahtisaarelta suurelta osin koheltamista m.m. palkitsemalla indonesialaisia sortohallinnon edustajia mutta jättämällä tapaamatta Itä-Timorin johtajaa Ramos Horta:a (YK:n rauhanpalkinto vuonna -96).  Seurauksena muutamat nimekkäät m.m. ProFinlandia-mitalien saajat palauttivat mitalejaan. Hän lisäksi myös meuhkasi ylipäällikön päiväkäskyllä jossa ylisti m.m. Pariisin rauhansopimuksella kiellettyä Lotta Svärd -järjestöä.  Sotahakuista menoa eivät muutamat maakuntamatkat silotelleet.  Puhumattakaan liukkaista lakerikengistä Tukholman kuninkaanlinnan kiiltävillä parkettilattioilla.

Ahtisaaren presidenttikauden merkittävin tapahtuma oli kuitenkin Kosovon kriisin neuvottelut alkukesästä -99.  Hän päätyi niihin kovan poliittisen pelin vuoksi jossa USA ei halunnut YK:lle näyttävää roolia ja Ahtisaari oli riitävän länsimielinen eikä Venäjä lähettiläänään Viktor Tšernomyrdin. kyennyt estämään Serbialle vihamielistä Ahtisaarta (Venäjällä lienee ollut muitakin, sille Serbiaa isompia murheita).  Joka tapauksessa Ahtisaari kuskasi, Washingtonista ultimaatumeja Belgradiin, mitä nyt matkalla kävi ne Tšernomyrdin:lle näyttämässä mutta jolla ei ollut niihin sanavaltaa.  Kun Slobodan Milošević kysyi Ahtisaarelta mitä tapahtuu jos he eivät suostu karmaiseviin ehtoihin, Ahtisaari oli kuulemma pyyhkäissyt neuvottelupöydän tyhjäksi ja tokaissut Belgradille tehtävän näin.  Kyse ei siis ollut rauhanvälittämisestä ei neuvotteluista vaikka niistä häntä on niin kiitelty.

Sama toistui Kosovon rauhanneuvotteluissa 2005.  Niiden yhteydessä m.m. norjalainen rauhanomaisen ongelmanratkaisun asiantuntija ja kehittäjä Johan Galtung arvosteli Ahtisaarta rauhanneuvottelijana. Hänen mukaansa Ahtisaari ”on charmikas, tehokas ja taitava”, mutta ”valitettavasti hän ei ole todellinen välittäjä. Hän ei ratkaise konflikteja, vaan ajaa läpi länttä miellyttävän lyhytaikaisen ratkaisun.”

Ahtisaari osallistui myös Indonesian Aceh:n maakunnan kriisin ratkaisuneuvotteluihin.  Siellä hänen tehtävänsä oli estää Aceh:n itsenäisyys ja turvata kansainvälisten palmuöljykauppiaiden businekset.

Oma lukunsa Ahtisaaren uralla on ollut hänen presidenttikautensa jääminen yhteen. Hän lienee valmistautunut siihen, että SDP tulee nöyrästi pyytämään josko hän suostuisi ja hän hieman kursailtuaan suostuisi huudettavaksi uudelle kaudelle.  Toisaalta tuolloin ajankohtaiset mielipidetiedustelut eivät olleet hänelle mairittelevia: edellä oli niin Elisabeth Rehn kuin Riitta Uosukainenkin.  Toisaalta SDP:ssä oli tyytymättömyyttä hänen oikeistolaisuuttaan ja avointa länsimielisyyttään kohtaan.  Sordiinolla vaimennettuna olisivat varmaan kuitenkin kelvanneet.  Olihan hän m.m. lanseerannut käsitettä "Läntinen arvoyhteisö" tarkoittaamaan kaikkia niitä läntisiä liittoutumia, NATO:a myöten joihin Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.  Eikä hänellä ollut SDP:ssä merkittäviä yhteyksiä SDP-taustaiseen ammattiyhdistysliikkeeseenkään. Pikemminkin hän oli polttanut vähäisetkin siltansa siihen suuntaan.  Niinpä puolue halusi esivaalin ja nirppanokkainen Ahtisaari kieltäytyi.  Onneksi sillä tilalle tuli Tarja Halonen.

Lopulta läntinen arvoyhteisö Norjan Nobel-komitean avustuksella palkitsi Ahtisaaren Nobel:n rauhanpalkinnolla.  Palkinnon saajana hän asettuu samaan rintamaan kuin Menachem Begin, Henry Kissinger, Barack Obama, Abiy Ahmed Ali ja Tenzin Gyatso tai vaikka EU ja keitä heitä onkaan jotka ovat palkintonsa saaneet enemmän poliittisen sopivuutensa kuin rauhan edistämisen ansiosta.  Toki laureaattien joukossa on myös palkintonsa ansainneita, kuten esimerkiksi edellä mainittu Ramos Horta.

Summa summarun: Martti Ahtisaari on osoittautunut varsin kunnianhimoiseksi pyrkyriksi ja silti herkkähipiäiseksi prinsessaksi jota Washington on käyttänyt häpeämättä hyväkseen ja hän oli siitä vieläpä ylpeä.  Jotkut muut ovat vieläkin sillä ovathan niin monet hänen siivellään omaa häntäänsä nostaneet.  Parempaa herraonnea jatkossa toivoen vaikka eivät ennusmerkit tulevaakaan presidentinvaaliin vuoden -24 tammikuussa siinä suhteessa hyvää lupaa.  Kaikki tähän astiset tarjokkaat ovat kammotuksia eikä näköpiirissä ole ketään parempaakaan.  Siksi vaadinkin, taas, mahdollisuutta äänestää kaikkia vastaan samalla voimalla ja vaikuttavuudella kuin jonkun puolestakin annetulla äänellä on.  Ihan Martti Ahtisaaren viitoittamalla tiellä.

Ps: En seurannut hautajais- ja muistoseremonioita mutta en välttynyt muutamilta kuvilta.  Pistipä siis silmiini yksikin jossa hänen arkkuaan kantoivat kenraalit. Siis muka rauhanvälittäjä ja arkunsa kimpussa sodittamisesta elantonsa saavat.  Jos Ahtisaari olisi oikeasti rauhanrakentaja, myös arkun kantajiksi olisi kannattanut valikoida rauhanhakuisempaa väkeä.

Käsittämättömän yksisilmäistä uutisointia

YLE on välittänyt uutisoinnissaan yksipuolista ja vajavaista tietoa.  Ilmeisesti se suojelee suomalaisten poliitikkoja jotta heidän kytköksiään Venäjällä toimiviin terroristijärjestöihin ei alettaisi tutkiskella.  Koska YLE palaa uskottavaan ja neutraaliin uutistoimintaan?

Suomen yleisradio on esittänyt uutisen koska Venäjän valtio on yrittänyt saada monien muiden terrorismin tukijoiden joukossa Mikael Storsjö -nimisen suomalaisen YK:n "mustalle listalle.  Käsittämättömäksi uutisen tekee YLEn toimittajan, Jussi Salokorven, täydellinen yksipuolisuus nimikoimassaan jutussa.

Salokorpi ei kertonut, että Storsjön ja hänen yrityksensä isännöimä Kavkaz Center -sivusto on jo YK:n terroristilistalla, n.s. Al Quaida -listalla. Häneltä jäi myös kertomatta, että Suomen eikä Ruotsin valtio ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin tuon YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen vuoksi vaan suojelee terroristijärjestöksi luokiteltua ja sen taustahahmoja.  

Salokorpi olisi voinut edes taustoittaa juttuaan selvittelemällä keitä muita venäläisten esittelemällä listalla Storsjön lisäksi oli.  Se olisi selvinnyt vaikka uutistoimisto Ria Novostin kolleegoilta: Venäjä puhisee kiukusta sen hylätystä ehdotuksesta täydentää YK:n Al Quaida -listaa

Sen sijaan hän antaa Arto Luukkasen mainostaa Sorsjötä tavalliseksi rauhalliseksi suomalaiseksi. Niin tehdessään Luukkanen kuitenkin antoi ihan uuden merkityksen "tavalliselle suomalaiselle".  Käsittääkseni tavalliset rauhalliset suomalaiset kun eivät salakuljeta laittomia maahantulijoita, varsinkaan sellaisia joilla mitä todennäköisemmin on hämäräperäisiä yhteyksiä terroristeihin, tässä tapauksessa tshetshenialaisiin.  He eivät myöskään tarjoa ICT-palveluja kansainvälisesti terroristeiksi luokitelluille järjestöille. 

Samalla venäläisten toimista annettiin kuva kuinka he olisivat olleet vain ja ainostaan Storsjön kimpussa.  Oikeastihan venäläiset esittivät n. 50 nimen listan terrorismikytköksiin sotkeutuneista.

Pitäisikö tämän uutisointitavan taustalta alkaa etsiä syvemmällä piilossa olevia kytköksiä?  Esimerkiksi Finrosforumiin ja sen taustahenkilöinen kuten ministeri Heidi Hautalaan tai Ministeri Erkki Tuomiojan erityisavustajaan Tarja Kantolaan.  Olenpa nähnyt myös juoruja, että sitä kautta löytyisi myös terrorismikytkös myös NATO-friikkiin ja rauhanpalkittun presidentti Martti Ahtosaareen.

Milloin YLE ryhtyy toimenpiteisiin uskottavuutensa palauttamiseksi luotettavana uutisten välittäjänä?

YLE mainostaa sotaa

Suomen yleisradio eli tuttavallisemmin YLE tarjosi eilen 20/10 -11 pääuutislähetyksessään mainoskatkon NATOlle. Siinä NATOttaja Martti Ahtisaari sai kritiikittä julistaa NATOn ilosanomaa.

Ahtisaari väitti NATOa rauhanturvaorganisaatioksi jolle YK ulkoistaa rauhanturvaamistehtävät, muka ikäänkuin ainoana mahdollisena. Ban Ki-Moon kuulemma soittaa suoraan NATOn päivystävään puhelimeen kun tarvetta ilmenee. Ahtisaari lasketteli pajunköyttä omantunnon hiukkaakaan ilmettä väräyttämättä.

Ahtisaari ei ilmeisesti lainkaan ihmettele kuinka NATOlta jää rauhanturvaamisen jälkeen niin paljon ruumiita. Esimerkiksi Afganistanissa, entisessä Jugoslaviassa ja nyt viimeksi Libyassa. Ennenmuinoin rauhanturvaajat menivät taistelevien osapuolten väliin estämään verenvuodatusta. Nyt NATO mukamas rauhanturvaajana nimen omaan sitä vuodattaa. Se ei siis turvaa rauhaa vaan sitä rikkoo.

Ahtisaari ei ilmeisesti myöskään ihmettele kuinka NATO suhtautuu hyvin luovasti ja vapaasti sille YK:sta asetettuihin operaatioiden rajauksiin. Esimerkiksi Libyassa oli lupa lentokieltoalueeseen siviilien suojelemiseksi mutta NATO ei antanut sen rajoittaa toimintavapauttaan vaan pommitti surutta siviilejä jos he sattuivat olemaan väärän osapuolen hallussaan pitämillä alueilla. Sen sijaan mieleinen osapuoli on saanut surmata väärin ajattelevia siviilejä rauhassa. Samaan aikaan NATO särki pommituksillaan elintärkeää infrastruktuuria kuten esimerkiksi kastelujärjestelmiä. Olisivathan ne olleet uudelle nukkehallinnolle epämieluisasti muistuttamassa ihmisiä edellisen hallinnon aikaansaannoksista.

Oma lukunsa on NATOn päämaan USAn suorat murhat joita se tekee väittäen niitä oikeuden toteuttamiseksi. Se ei kykene omassa maassaankaan pidättäytymään rangaistuksiksi naamioiduista murhista mutta nyt häpeilemättä murhaa ihmisiä ympäri maailman.

Ahtisaari ilmeisesti ajattelee, että rauhanturvaajien ei tulisi estää sotimista vaan olla osapuoli vieraassa maassa. Ennen vanhaan tuollaista ei nimitetty rauhanturvaamiseksi vaan hyökkäämiseksi ja miehittämiseksi..

Valtaosa suomalaisista on Ahtisaaren kanssa erimieltä suhtautumisesta NATOon. Silloin on kaikkein käsittämättömintä, että YLE antaa tälläisessä tilanteessa yhdelle osapuolelle tälläisen tilan mainospläjäykselle. Vaikka keppihevosena olikin Ahtisaaren elämänkerran julkaiseminen, niin siitä huolimatta mainos oli tarpeeton ja irrallaan itse uutisesta.  Edes mainostelevisio MTV3 ei saa sijoittaa mainoskatkoja noin muun ohjelman sekaan vaan ne on erotettava itse ohjelmasta.

Ahtisaari siis syyllistyi harhaanjohtavaan mainontaan ja YLE tekstimainontaan.

Mistä löytyisi valveilla olevat konsulit vahtimaan YLEn vikkeliä toimittajia pysymään edes alkeellisesti asemansa edellyttämässä tasapuolisuudessa?

YLE sensuroi jälleen

Jälleen, taitaa olla kolmas kerta, kommenttini ei sopinut YLEn nettisivuille.  YLE/Ulkomaat -palstalla on juttua Martti Ahtisaaren lähdöstä n.s. Elders-ryhmän jäsenenä Pohjois-Koreaan.   Kirjoitin aiheesta kommentin:

 Yleensä ottaen Ahtisaaren n.s. rauhanvälitys on ollut uhkavaatimusten kiikuttamista Washingtonista kulloiseenkin kohteeseen.  Esimerkiksi Belgradissa hän uhkaili Serbia pyyhittävän kartalta kuvaannollisesti kädellään pöytää pyyhkien.  Samoin Namibiassa hän salli vasiten etelä-afrikkalaisten suorittaman häneen luottaneiden namibialaisten verilöylyn vaikka oli rauhaa ja turvallisuutta viemässä. 

Erityisesti Ahtisaari on ollut viemässä meitä niihin arvoyhteisöihin jotka toisaalta tappavat irakilaisia, afgaaneja, pakistanilaisia ja nyt myös libyalaisia j.n.e. ja toisaalta ryöstävät vähäväkisten rahat moneen kertaan kansainvälisille suurpankeille.

Ei ihme, että hän nyt kelpaa U.S.A:lle uhkailemaan myös Pohjois-Koreaa. 

Hänen rauhanpalkintonsa asettuu jouhevasti samaan sarjaan kuin Menahem Beginin, Henry Kissingerin ja Barack Obaman palkinnot.    Seuraava varmaan annetaan NATOlle jotta tyylissä pysytään.

P.s. Aikanaan äänestin Ahtisaarta presidentinvaalien toisella kierroksella vain pienemmän pahan taktiikalla mutta johtopäätöksellä, että jatkossa meidän on saatava tuonkaltaisiin vaaleihin mahdollisuus äänestää molempia vastaan.


Varmuuden vuoksi lähetin tämänkin uudelleen kun kommenttilistaan alkoi ilmestyä uudempia kirjoituksia.  Ei auttanut.

Mikä mahtaa tällä kertaa olla peruste jättää kommenttini julkaisematta?  En löydä siitä etsimälläkään mitään mitä ei olisi ollut aiemmin esillä joissakin muissa kirjoituksissa tai jopa YLEn omilla palstoilla.  Voisikohan joku YLEläinen valistaa minua missä kohtaa kirjoitusta olen ollut asiaton tai hyvien tapojen vastainen.  Onko sitä esimerkiksi sitoa yhteen joukkio James "Jimmy" Carter, Gro Harlem Bruntland, Mary Robinson, Menahem Begin, Henry Kissinger, Barack Obama ja Martti Ahtisaari?  Vai muistella Jugoslavian hajoittamista tai Namibian itsenäistymisen yksityiskohtia ja Ahtisaaren osuutta niihin?  Vai yhdistää maailmanpolitiikan likaiset yksityiskohdat nykyiseen NATOttamispolitiikkaan?  Vai kaikkien noiden liittäminen yhteen yhdeksi tendenssiksi ja halu pysyttäytyä sen ulkopuolella?  Olisin YLElle kiitollinen jos he pystyisivät minua valistamaan tässä tietämättömyydessäni.

P.s. Lähetän nuo yllä mainitut kysymykset myös suoraan YLElle ja jään odottamaan vastausta.

P.p.s. (7/5 -11): Tähän päivään mennessä ei ole tullut YLEltä vastausta.

Kylmää tuulta Atlantilta

Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja.  Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa. 

 

Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa.  Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.

Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen.  Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä.  Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa.  Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset.   Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle.  Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.

Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä.  Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.  

Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa.  Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun.  Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.

Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa.  Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön.  Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan.  Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä.  Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.

Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari.  Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla.  Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut.  Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.

Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa.  Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena.   Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä. 

SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat.  Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus.  Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut.  Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Wikileaks-sekoilua

Viime päivien kovin uutinen on ollut yli 90 000 dokumenttia wikivuotoja.  Niissä kerrotaan USAn ja sen liittolaisten, joihin myös Suomi kuuluu, erilaisista suhmuroinneista, sotarikoksista y.m. liittyen Afganistanin sotaan, tuohon sotaseen, johon Suomikin osallistuu.  


Vuotojen sisältöä pureskellaan niin monessa paikassa, että en tässä nyt siihen vaan vuotojen peittely-yrityksiin.  Siinä näyttää olevan lähinnä kaksi teemaa:
a) vuodoissa ei ole mitään uutta, kaikki on jo nähty ja kuultu
b) vuodot vaarantavat USAn ja sen liittolaisten turvallisuutta.
Miten jo tiedossa olevan levittely voi vaarantaa mitään?  On selitelty, että vaikka tiedot on jo vanhoja G. W. Bushin hallinnon aikaisia, ne saattavat paljastaa menettelytapoja ja sellaista.  Mutta nehän on jo väitteiden mukaan tiedossa joten Talebanit ja Al Qaidat jamitäniitäonkaan tietävät jo kaiken.  Sitä paitsi Wikileaks peittää kaikki sellaisen mikä saattaisi vaarantaa yksittäisten ihmisten, myös sotilainen, turvallisuuden.  Tässä suhteessa uskon enemmän Julian Assangea kuin USA:n hallintoa.


Oma lukunsa on suomalaisten osuus.  Hyvin pikaisella haulla en löytänyt materiaalista mitään Suomea koskevaa.  Toisaalta Suomessa on oltu, ainakin toistaiseksi, kovin hiljaa kytköksistä Suomeen. Olen huomannut vain ulkoministeriön vakuutteluja, että ei vaikuta Suomen Afganistaniin sitoutumiseen.  Onko ulkoministeriö ulkoministereineen tässä tehtäviensä tasalla?   Minusta on kummallista jollei liittolaisten paljastuminen sotarikollisiksi vaikuta mitenkään.  Kansan Uutiset sentään uutisoi vaatimuksen Stubbille vaatia selvityksiä noilta liittolaisilta.  Toivottavasti Stubb kaikista urheilukiireistään huolimatta ottaa vaatimuksen vakavasti vaikka liittolaiset ovatkin hänen NATO-kavereitaan.


Eiköhän jo nyt olisi aika kiihkeinpienkin NATO-kiimakkojen aukaista silmänsä millaisessa joukossa oikein roikutaan mukana.  Vai haluavatko suomalaiset natottajat todella olla mukana sotarikollisten joukoissa?  Ovatko ne niitä läntisiä yhteisiä arvoyhteisöjä joissa meidät halutaan oikein Nobelin rauhanpalkinnon voimalla pitää mukana? Jollei natottajien, päälimmäisenä Ahtisaaren, Kataisen, Lipposen, Stubbin, Jaakonsaaren ja koko muun  joukon peli tästä jo valkene kaikille suomalaisille niin mitä vielä tarvitaan? 


Ja ennenkaikkea pitäisi kääntää keskustelu vuotojen sisältöihin ja niissä paljastuvien tekojen vaikutuksiin vuotojen syyllisten etsimisestä ja haitan aiheuttamisesta tappamiselle Afganistanissa.

Valtatiedotusvälineiden NATO-kanta

Jälleen kerran suomalainen valtalehdistö ja muut tiedotusvälineet jättävät huomiotta tutkimuksen joka ei pönkitä heidän sotaisia kantojaan. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) uusi tutkimusraportti antaa kuvan, että suomalaisten NATO-vastaisuus ja liittoutumattomuuden kannatus on kasvanut. Taloustutkimus Oy teki haastattelut 25.9. – 20.10.2009.

Tutkimuksen mukaan Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus koetaan enemmän turvallisuutta lisäävänä (38 %) kuin sitä vähentävänä (21 %) tekijänä. Kansalaisista 61 prosenttia (58 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana (tutkimuksen tekijät otsikoivat tämän ennallaanpysymisenä). Kansalaisista 62 prosenttia (60 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi pyrkiä Naton jäseneksi.

Tuollainenhan ei kertakaikkiaan sovi suomalaiselle valtajulkisuudelle. Heidän missionaan on Suomen sitominen erilaisiin sotaliittoutumiin eri puolilla maailmaa. Osana tätä on liittouttaminen NATOon, natottaminen, mutta muutkin liittokunnat tuntuvan kiinnostavan kunhan liittoutumisen alistussuhde ja suunta on "oikea". Siinä ei silloin entisille pääministereille tai ulkoasianvalikunnan puheenjohtajille, nykyisille ulkoministereille saati Nobelin rauhanpalkinnon saajille ahtisaarista jaakonsaarien kautta stubbeihin Suomen turvallisuus eikä solmitut sopimukset paljon paina.

Luulisi tutkivia journalisteja kiinnostavan miten tuollaiset kytkökset ovat syntyneet - mutta ei - he työntävät tuota kehitystä tukevaa propagandaa.

Aikanaan toissa eduskuntavaalien alla hutkivia zurnalisteja kiinnosti Jäätteenmäen ja Mannisen faksit mutta ei Lipposen tekemiset Washingtonissa. Kosovossa ei kiinnosta rikotut rauhansopimukset, Afganistanissa ei nyt kiinnosta vallassa pönkitettävän nukkehallinnon kytkökset hämärä busineksiin CIA:sta huumekauppaan. Eikä heitä kiinnosta ihmisten mielipiteet kun ne entisestäänkin kääntyvät tälläistä mennoa vastaan.

Ilmeisesti valtaeliitti luottaa propagandan voimaan. Kun riittävän kauan jankutetaan samaa, omaa viestiä ihmisten mielipiteistä ja tosiasioista riippumatta niin ihmisten mielet kääntyvät ja sitten niitä taas kelpaa esitellä.

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.

Rauhan turvaamisesta ja sotimisesta

Viime aikoina moni oikeistopoliitikko on perustellut Afhanistanin sotaan osallistumista rauhanturvaamisella. Viimeksi tänään Ilkka Kanerva todistaa samaa Iltalehden viikonvaihdeliitteessä tyyliin, että kun me olemme rauhanturvaamisen suurvalta niin meidän pitää olla mukana ja meidän maineemme rauhanturvaajina kärsii jos nyt lähdemme sieltä. Samalla argumentaatiolla hän perustelee tarvetta liittyä NATOon.

Minun mielestäni tilanne on juuri päin vastoin. Me menetämme ja olemme jo itseasiassa menettäneet uskottavuutemme rauhanturvaajina ja -välittäjinä.

Rauhanturvaaminen on toimintaa jossa kaksi toisilleen vihamielistä tahoa, jotka eivät luota toisiinsa, sallivat molempien neutraalina osapuolena pitämän tahon tulla taistelleiden osapuolten väliin. Se edellyttää siis, että menestyksekäs rauhanturvaaja on molempien osapuolten mielestä neutraali, objektiivinen ja luotettava ulkopuolinen. Sellainen ei voi olla sodassa osapuoli tai mukana potentiaalisessa osapuolessa.

Afganistanissa me olemme osa toista osapuolta eli ISAF:ia, tuota U.S.A:n johtamaa NATOn organisaatiota. Me emme siis ole neutraali emmekä objektiivinen emmekä ulkopuolinen. Emme siis ole kelvollisia menestyviksi rauhanturvaajiksi.

NATOn täysjäseninä me olisimme sitä entistä vähemmän neutraali ja ulkopuolinen maailman kriiseissa. NATO on yksi potentiaalisimmista eri kriisien osapuolista koska U.S.A. on julistanut, että sillä on kansallisia etuja vaalittavana kaikkialla maapallossa ja vähän se ulkopuolellakin.

Nämä NATO-kiimaset Ahti- ja Jaakonsaaret, Stubbit, Kanervat, Lipposet ja kumppanit ovat pilanneet meidän mahdollisuutemme toimia menestyksellä aidoissa rauhanturvaoperaatioissa. Sen sijaan tällä menolla tulemme toki kelpaamaan jatkossakin NATOn miehityssotiin ja muihin U.S.A:n kansallisten etujen turvaamisoperaatioihin ympäri maailmaa. Samalla tullaan harjoitelleeksi samoihin operaatioihin täällä meidän rajoillamme.

Jos me haluamme aidosti olla rauhanturvaajia ja -välittäjiämaailman kriiseissa niin suunnan olisi muututtuva. Meidän olisi mitä pikimmin irtisanouduttava kaikista NATO-kytkyistä ja tehtävä se uskottavasti sekä puheissa että käytännössä. Sen jälkeen voimme vasta yrittää esiintyä uskottavana rauhanpuolustajana.

Suomi Afganistanissa

Kanadalainen tutkimuslaitos ja "thinktank" The Centre for Research on Globalisation (CRG) on julkaissut verkkosivuillaan Rick Rozoffin kirjoittaman artikkelin Suomen ja Ruotsin asemasta Afganistanissa. Rozoff on sodanvastustaja ja Stop NATO -postituslistan pitäjä U.S.A:sta.

Artikkelissa Rozoff kuvaa ja faktoin todistaa kuinka U.S.A. ja NATO harjoituttavat suomalaisia ja ruotsalaisia tulevaa sotaa varten. Hän myös paljastaa tuon sodan kohteen joka on Venäjä. Varmemmaksi vakuudeksi hän esittää myös suomalaisen, entisen Afganistanissa olevien suomalaisten komentajan lausunnon hyvästä harjoituksesta. Lisäksi puolustusministeri Häkämies on kaivannut ja haaveillut NATOn nopeantoiminnan joukoissa oleville suomalaisille myös tositoimien kokemusta.

Huomasin tuossa myös YLEn uutisissa kirjoituksen jonka mukaan armeijan entinen komentaja Hägglundkin jo pitää Suomea konfliktin osapuolena Afganistanissa eikä siis rauhanturvaajina. Tosin hänkin väittää tilanteen muuttuneen huomaamatta. Noinkohan. Jo aikanaan sinne lähdettäessä asiasta osattiin varoitaa ja nähtiin, että sinne ollaan menossa osaksi toista osapuolta eikä rauhanturvaajiksi osapuolten väliin. varoituksia eivät NATO-kiimainen valtaeliitti kuunnellut. Siellä on käymässä juuri niinkuin pahimmissa ennustuksissa sanottiin. Se myös kestää brittiläisen kenraalin, Sir David Richards:n mukaan vuosikymmeniä jos YLEn uutiseen on uskominen.

Samaan aikaan meitä ujutetaan Kataisten, Ahtisaarten, Jaakonsaarien et johdolla härskisti NATOn täysjäseneksi jotta NATO saisi 1300 km uutta piirityslinjaa ja hyökkäysrintamaa jossa hyödyntää Afganistanissa saatuja oppeja ja NATO-yhteensopivaa Suomen armeijaa.

Enemmistö ihmisistä vastustaa tätä menoa erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan. Vastustus ei kuitenkaan näytä konkretisoituvan käytännön poliittiseksi toiminnaksi joten vaarallinen ja edesvastuuton sotapolitiikka jatkuu. Miten saisimme pystyyn rauhanmarssit ja rauhanopposition jotta enemmistön rauhantahto muuttaisi myös valtaeliitin politiikan.

P.s. Kannattaisikohan alkaa ajaa uutta sotasyyllisyyslakia jo nyt, jotta sitten aikanaan ei tarvitsisi jälkikäteen.

Rajojensiirtelijät ja totalitarismin demonisoitu tabu

Rajojensiirtelijät, Prokareliat sun muut ovat olleet jonkin aikaa julkisuudessa hiljaa mutta nyt aktivoituneet. He eivät enää pidä älämölöään rajojen siirtelystä mutta muuten yrittävät tehdä kiusaa niin Venäjälle kuin sen maineelle Suomessa. Milloin on kyse uusnatsipropagandan levittämisestä niinkuin Sovjet Story -elokuvan levityksessä ja milloin Nord Stream -kaasuputken häiritsemisestä. Taustatukea heille tuntuu antavan vihreänliiton liepeillä pörräävä porukka Hautaloineen, Mällisineen höystettynä Sofi Oksasella ja Imbi Pajulla.

Yksisilmäisessä russofobiassaan he demonisoivat kaiken NL:on ja Venäjään liittyvän niin, että asiallisesti todellisiin epäkohtiin pureutuvalta kritiikiltäkin menee uskottavuus. Eikä heidän älämölöltään sellaiselle jää tilaakaan kun kaikki missä ei koko ajan hoeta, että Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha leimataan ry***npe***en nuolemiseksi ja Stalinin ihannoimiseksi. Omana piirteenään asioiden hämärtämisessä toimii vielä kommunismin ja fasismin/natsismin niputtaminen samaan nippuun Euroopan neuvostossa.

Jotenkin on herännyt epäilys, että tämä demonisointi on tarkoituksellista, että sillä peitetään ja estetään asiallinen analyysi Venäjän/NL:n kehityksestä. Tarkoituksena on silloin estää ihmisiä tunnistamasta totalitarismin varsinaisia rakenteita ja ominaispiirteitä. Silloinhan ihmiset eivät tunnista niitä samanlaisia ominaisuuksia ja rakenteita omassa ympäristössämme ja niissä kansainvälisissä liitoutumissa joihin meidän halutaan ajaa. Kun Ahtisaaret ja kumppanit haluavat meitä mukaan yhteisiin arvoyhteisöihin läntisten demokratiakauppiaiden kanssa, on tarpeen estää ihmisiä näkemästä millaisia ne pohjimmaltaan ovat. Eikä ihmiset näe sellaista mitä eivät osaa tunnistaa eivätkä he osaa tunnistaa totalitarismin rakenteita ja ominaisuuksia kun se nimi on liitetty demonisoituun tabuun johon on kudottu yhteen nippuun Lenin, Stalin, NL, kommunismi, Hitler ja fasismi.

Nuo erilaiset oppirakennelmat ja niiden pohjalta rakennetuiksi väitetyt hallinnot on analysoitava sillä tavalla puhki, että näemme mikä on mitäkin ja mikä ei. Meidän on päästävä näkemään mikä on aatetta ja mikä on vallanhimoa, mikä on aatteen mukaista ja mikä ei, mikä aiheuttaa mitäkin. Vain sillä tavalla pystymme oppimaan historiasta ja käyttämään oppimaamme hyväksemme niin, että meitä ei enää jatkossa ainakaan yhtä helposti erilaisilla propagandakeitoksilla hämättäisi.

Vaalilakeja on kiireesti muutettava

Meillä on presidentin vaaleissa ollut jonkin aikaa voimassa vaalitapa jossa toisella kierroksella joudutaan äänestämään kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen välillä.

Jo kerran olen joutunut äänestämään erityisesti tahtoni vastaisesti ja siten, että jälkikäteen on hävettänyt ja edelleen hävettää kun piti valita Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin välillä. Molemmat olivat kammotuksia mutta jälkimmäisen koin vielä syyremmaksi joden äänestin edellistä. Ei myöhemmissäkään vaaleissa ehdokas ole ollut mieluinen mutta kuitenkin vähemmän vastenmielinen.

Nyt näyttää, ainakin tällä hetkellä, seuraavien vaalien asetelmat sellaisilta, että toiselle kierrokselle ei ole tyrkyllä sellaista jota voisi edes pienempänä pahana äänestää ja säilyttää jonkinlaisen itsekunnioituksensa. Tuo joukko Sauli Niinistöstä Stubbin kautta Anneli Jäätteenmäkeen on selkäpiitä karmiva. Muukin mnimeltä mainittu joukko aiheuttaa pelonsekaisia kylmiä väristyksiä. He ovat viemässä meitä sotilasliittoon ja erilaisiin miehityssotiin pitkin maailmaa ja ovat tuhoamassa hyvinvoinnin edellytyksiä väestön valtaosalta sekä puhuvat niin totta kuin osaavat.

Ehdotan, että hyvin pikaisesti muutetaan presidentinvaalien vaalijärjestelmää niin, etttä toisella kierroksella on mahdollisuus äänestää molempia vastaan. Ehkä olisi hyvä, että olisi jo ensimmäiselläkin kierroksella mahdollisuus äänestää vastaan. Käytännössä vastaanäänestämisen voisi toisella kierroksella toteuttaa vaikka niin, että lasketaan myös vastaan äänestämeiden äänet koko äänipottiin ja voittajan olisi saatava yli 50 % koko potin äänistä. Mikäli niin ei kävisi, laitetaan ehdokasasettelu uusiksi ja äänestetään uudestaan.

Länsimainen arvomaailma

Monet NATOn ja EUn kannattajat perustelevat noihin liittymistä n.s. länsimaisilla arvoilla ja kuvaavat noita länsimaisiksi arvoyhteisöiksi. Myös Nobel-palkittu ex-presidentti Ahtisaari käyttää usein juuri tätä perustetta propagoidessaan NATOn puolesta. Minusta on silloin paikallaan hieman pohtia noita arvoja, niiden taustoja ja niiden perusteella tehtyjä toimenpiteitä.

Usein unohdetaan, että nämä nykyiset n.s. länsimaat eli yhteinen arvoyhteisö olivat vain muutama vuosikymmen sitten ahneita siirtomaaisäntiä ja ne kävivät raakaa orjakauppaa Atlantin molemmin puolin. Nyt ne ikäänkuin jatkumona puolustavat kansallisia etujaan joka puolella maailmaa. On helppo nähdä tämä nykyinen maapalloistuminen, jota globalisaatioksikin kutsutaan, tuon aikaisemman herruuden restauraationa. Maailmansodat ja niiden jälkipyykit näyttävät vain aiheuttaneen pienen katkoksen maailmanherruuden tavoitteluun.

Länsimaisiksi arvoiksi lasketaan vapaus ja demokratia. Miten ne näyttävät toteutuvan maailmanherruteen pyrkivien länsimaiden käytännön toimissa? Edistetäänkö Irakissa ja Afganistanissa ihan oikeasti vapautta ja demokratiaa? Oliko Jugoslavian hajottaminen vapauden ja demokratian edistämistä? No, onhan Afganistanissa edistetty huumekauppiaiden vapautta ja Kosovossa vapautettu terrorismista etsintäkuulutettuja demokraattisiksi mainittujen elinten virkoihin. Muilta osin edistäminen onkin sitten ollut kyseenalaista.

Yleistä ja yhteistä näille operaatioille on, että tämä demokratian ja vapauden edistäjäksi itsensä nimennyt taho itse määrittelee mikä on demokratiaa ja vapautta. Tätä moraalia kuvaa hyvin Javier Solanan neuvonantajan Robert Cooperin kirjoitukset "uudesta liberaalista imperialismista": "Euroopan on totuttava kaksinaismoraalin ideaan... Omassa keskuudessamme pidämme kiinni laista, mutta kun operoimme viidakossa, meidän täytyy myös käyttää viidakon lakeja ... Meidän täytyy palata aiemman aikakauden kovempiin menetelmiin: väkivaltaan, ennalta ehkäisevään hyökkäykseen, petokseen, mihin tahansa mikä on tarpeen." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer; 7.4.2002; koko teksti myös Guardianin sivuilla otsikolla "The new liberal imperialism").

Samaan aikaan NATO käy raakaa miehityssotaa Afganistanissa ja laajentaa sitä parhaillaan Pakistaniin ja miehittää Kosovoa erotettuaan sen Serbiasta vastoin itse solmimaansa rauhansopimusta. Irakia miehittää merkittävä joukko NATO-maita vaikka nimellisesti NATO ei olekaan NATOna mukana. Kuitenkin kaikki 26 NATO-maata ovat sitoutuneet sinne NATO Training Mission - Iraq:n kautta. janiinedelleen esimerkkejä löytyy lisää.

Jotenkin minusta on luonnollista, että NATO-kiimailijamme, nämä ahtisaaret, stubbit ja jaakonsaaret sekä erkot, eivät mielellään kerro tälläisistä asioista kun he puhuvat yhteisistä arvoistamme. Eihän se antaisi kaunista kuvaa siitä mihin he ovat meitä viemässä.

Meidän tulisi pysytellä kaukana EU:n ja NATOn kaltaisista arvoyhteisöistä ihan oman turvallisuutemme ja moraalimme vuoksi.

Ydinsulkusopimus, NATO ja Suomi

Lueskelin tuossa viimeisintä Tiedonantajaa (nro 14; 9/4 -09).  Siinä on sivun mittainen Erkki Suden juttu aiheesta "NATO ja ydinsodan uhka".  Susi kertoo jutussa kuinka vuonna 1968 solmittu ja 1970 voimaan tullut kansainvälinen ydinsulkusopimus kieltää ydinaseiden viemisen ydinaseettomiin valtioihin ja kuinka NATO sitä rikkoo.

  

Ydinsulkusopimuksen ensimmäisissä artikloissa kirjoitetaan seuraavasti:

1 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinasevaltio sitoutuu olemaan siirtämättä kenellekään välittömästi tai välillisesti ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa : sekä olemaan millään tavoin auttamatta, rohkaisematta tai saattamatta mitään ydinaseetonta valtiota valmistamaan tai muulla tavoin hankkimaan ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa.

2 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinaseeton valtio sitoutuu olemaan ottamatta vastaan välittömästi tai välillisesti keneltäkään ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa; olemaan valmistamatta tai muulla tavoin hankkimatta ydinaseita tai muita ydinräjähteitä; sekä olemaan hankkimatta ja ottamatta vastaan mitään apua ydinaseiden tai muiden ydinräjähteiden valmistamiseksi.

(lähde: Finlex; valtiosopimukset; 11/1970) 

Nyt kuitenkin monet ydinaseettomat NATO-valtiot ovat ottaneet vastaan U.S.A:n ydinaseita ja varastoivat niitä alueellaan  sekä ovat sitoutuneet U.S.A:lle niitä käyttämään.  Tälläisiä valtioita ovat tiettävästi ainakin Saksa, Belgia, Hollanti, Italia, Espanja ja Turkki mutta ydinsulkusopimuksen tarkoittamia ydinasevaltioita NATOn jäsenmaista ovat kuitenkin vain Ranska, UK ja itse U.S.A.  (lähde esim. The Nuclear Threa Initiative (NTI):  http://www.nti.org/d_newswire/issues/2005_6_24.html#DE004107)  NATO itse julkistaa asian omassa käsikirjaan (NATO handbook) puhumalla NATOn ydinasevoimista ("NATO's nuclear forces") joita ei ole tarve laajentaa uusiin jäsenmaihin (mutta vanhoissa niitä siis on).  

Enpä ole huomannut, että kukaan kuitenkaan kyselisi Suomessa NATO-intoilijoilta, noilta Stubbeilta, Kataisilta, Jaakon- ja Ahtisaarilta saati muilta miten he aikovat elää tuollaisen sopimusrikkomuksen kanssa.  

Eihän Suomen herrat ja tasa-arvon nimissä myös rouvat, olleet moksiskaan kun U.S.A-laisilta sotalaivoilta olisi pitänyt kysyä tuovatko ne laivastovierailuilla ydinaseita ydinaseettomaan Suomeen.  Miten sitten samat tahot kyselisivät mitään vaikka NATO-liittokumppani toisi niitä liittolaisjäsenmaahan.  Ja vaikka kyseltäisi niin miten luotettava olisi vastaus.  Siitä on esimerkkinä NATOn varastot Norjassa.  Ei sielläkään tavalliset norjalaiset tiedä onko ydinaseettomassa maassa ydinaseita.  On vain hurskas vakuutus.

Minusta tämä on jälleen yksi naula NATOttajien argumenttien arkkuun,   Heidän mielestään tästä(-kään) ei pitäisi varmaan puhua.  Se lienee heidän mielestään pelottelua ja epäasiallista, se kun ei edistä heidän asiaansa.  Heidän mielestään asiallinen keskustelu on heidän kanssaan samanmielisten keskinäistä hyrinää siitä kuka keksii hienommin muotoillun mainossloganin yhteisistä länsimaisista arvoista, pöydistä joissa päätetään, viiteryhmistä j.n.e.  Meidän tavallisten suomalaisten turvallisuus vaatii kuitenkin ihan jotain muuta.