Sotasyyllisistä Rauhanlakiin

Perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on tehnyt Eduskunnalle esityksen sotasyyllisten tuomioiden kumoamisesta.  Se on osa eräiden prokarelianistien ja muiden II Maailmansodasta revanssia hakevien yritystä pestä aikaisempiin sotiimme johtaneeseen politiikkaan vastuullisten syyllisyyttä vitivalkoiseksi.  Tossavaisen lisäksi allekirjoittanina on 38 muuta pääasiallisesti PerSuja mutta mukana myös muutamia Kepuleita ja Kokkareita.  Ilmeisesti meillä on tuossa lakialoitteessa nimettyinä nykyisen Eduskunnan militantti äärioikeisto.

Lakiehdotus on ollut ensimmäisessä käsittelyssään ja etenee normaalia käsittelyproseduuriaan Eduskunnassa ja toivottavasti ansaitsemansa kohtalon historian roskatynnyrissä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan malta olla tarttumatta.  Yhtenä perusteluna nämä sotasyyllisten suojelijat käyttävät sinällään kaunista periaatetta, että lait eivät saisi olla takautuvia eli jos tekohetkellä joku ei ole kiellettyä niin siitä ei pitäisi rangaista jos se myöhemmin kielletyksi säädetään.  Periaate on ihan hyvä ja kannatettava - tiettyyn rajaan saakka.  Jos kyseessä on niinkin raskas teko kuin sotasyyllisyys jossa kyse ei ole yhdestä suoraviivaisesta teosta vaan poliittisista toimista jotka johtavat niinkin hirvittävään kuin sotaan niin asiaa pitää voida harkita toisinkin.  Silloin on voitava soveltaa esimerkiksi Olaus Petrin (1493 - 1552) tuomarinohjeita.  Sopivia kohtia ovat esimerkiksi:  

Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. 

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

Noita soveltamalla voidaan päätyä esimerkiksi ajattelemaan, että vaikka yksittäiset teot eivät täytä Rikoslaissa kuvattuja yksittäisiä rikoksia niin tekojen yhteisvaikutus on aiheuttanut niin julman ja kohtuuttoman seurauksen kuin sota ja sen julmuudet.

Tämän kaltaista ja vastaavaa harkintaa sovellettiin esimerkiksi natseihin Nürnbergissä 1940-luvun lopun oikeudenkäynneissä ja myöhemminkin käsiteltäessä rikoksia ihmisyyttä vastaan m.m. Haagin kansainvälisissä tuomioistuimissa.

***

Toisaalta meidän pitäisi varautua jo rauhan aikana, että emme joudu mahdollisen sodan jälkeen samanlaiseen juristeriseen hiustenhalkomiseen kuin nyt Tossavainen ja kumppanit yrittävät.  Meidän tulisi säätää lainsäädäntöömme riittävän selkeät pykälät sodan lietsomisen ja sotapolitiikan estämiseksi.  Sopiva pohja uudelle laille voisi olla esimerkiksi Mirjam Vire-Tuomisen Rauhanlaki-aloite vuodelta 1973.

Rauhanlaki-aloite oli itseasiassa lisäys Rikoslakiin eli uusi 5a§:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.  Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.  Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.

Edellä olevaa voisi ehkä täydentää kuvailemalla kielletyksi myös liittyminen tuollaiseen sotaan  ja liittoutuminen sotilasliittoon joka tuollaisia valmistelee.

Minusta eduskunnan pitäisi säätää edellä olevan kaltainen mielummin kuin yrittää pestä aikaisempia syyllisiä omista teoistaan.  Siitä olisi meille hyötyä tulevaisuudessakin jos säädös tosissaan otettaisi.

Soinin-Lipposen linjalta rauhanlinjalle

Olemme viime päivinä törmänneet muiden asioiden lisäksi kahden poliitikkosankarin törmäilyihin: Timo Soinin/PerSu ja Paavo Lipposen/SDP öykkäröintiin.  Timo Soini kehuu tehneensä puolitoista vuotta ympäristöohjelmaa Brysselissä ja se paljastui Matti Putkosen Metalliliitossa, Metalliliiton ajalla ja palkalla tekemäksi.   

Paavo Lipponen on juoruillut USAn lähetystössä kun pahainen juoruämmä ja sitä pidetään normaalina diplomatiana.  Jos oikein muistan niin aiempaa "normaalia" diplomatiaa Neuvostoliiton suurlehetystössä ei ole pidetty suotavana eikä sallittavana.  Siinä meni pisteet sekä Lipposelta että diplomatialta. 

Molemmat ovat jo aiemmin kunnostautuneet samanlaisilla asioilla.  Soini on koko poliittisen uransa puhunut yhtä ja tehnyt toista.  Nyt hän yrittää haalia kannatusta NATO- ja EU-vastaisuilta ihmisiltä mutta itse luiskauttelee peittely-yritysten lomassa kannattavansa molempia kuinmyös vähien veroeurojen haaskaamista yhä enemmän pyssyihin. 

Samaten Lipposella on rasitteenaan intrigoinnit USA:ssa kun pyrkimyksenä viedä meidät jo mukaan USAn sotaan Irakissa, osaksi "halukkaiden liittoumaa".  Se epäonnistui, kiitos Anneli Jäätteenmäen paljastusten. (Jäätteenmäki vain sörssi tilanteensa peri-kepulaiseen tapaan).  Onnistuminen sotaseikkailijoille tuli vasta Afganistanissa, jossa nämä atlantistit saivat meidät mukaan USAn hyökkäys- ja miehityssotaan. 

Nämä molemmat sankarit näyttävät ajavan ihan samaa politiikkaa kuin avoimemmin jenkkimyönteiset kokoomuslaiset, nuo Alexander Stubbit ja Jyrki Kataiset.  Kun mukaan otetaan vielä NATO-kiimakot Martti Ahtisaari/SDP ja Liisa Jaakonsaari/SDP niin onkin koolla sellainen "Hermannin nuorisoseura", että pelottaa.  Millaisiin sotaseikkailuihin tuo joukkio meidät oikein saattaakaan.  Meidän pitänee alkaa valmistautua uuteen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.  Vallan mainio väline siihen olisi Rauhanlain tapainen laki joka asettaisi jo etukäteen rajat sodanlietsonnalle ja säätäisi sellaisesta vastuuttomuudesta riittävät seuraamukset.

Kumpujen yöstä rauhaan

Viime aikoina, ilmeisesti talvisodan muistelujen lomassa on päässyt valloilleen uusi II Maailmansodan rosvojen rehabilitointikierros. Jopa Eduskuntaa ja oikeusministeriötä myöten pohditaan miten sotaan syylliset voitaisi pestä puhtaiksi teoistaan. Asialle on laitettu myös lainlukijat Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki, ilmeisesti kaivamaan juristerisia kikkailuja muuten selvän asian hämmentämiseksi.

Erityisesti kunnostautumaan ovat päässeet kristilliset, Bjarne Kallis ja Päivi Räsänen. Muitakin on porvareita toki liikkeellä. Mikähän heitä vetää sotaiselle tielle? Painaako vanhojen kypäräpappien perinne vai haluavatko he profiloitua yhteiskunnan mustimpien pohjamutien rämpijöistä kun PerSut ovat omineen rasistisen älämölön. Vai onko taustalla päästä saamaan synninpäästö tuleville sotarikollisille? Nythän meidät on jo viety Afganistanin sotaan ja sen taustakähminnöistä löytynee tämän päivän sotasyyllisiä. Tämä itse asiassa lienee NATO-kiimakkojen y.m. perimmäinen tarkoitus.

Ihan oikeasti sotasyylliset veivät meidän II Maailmansotaan Natsi-Saksan ja keisarillisen Japanin rinnalle. Syytettyjen joukko rajattiin kovin pieneksi ja syytetyt saivat tekoihin ja oikeuskäytäntöihin muualla verrattuna äärimmäisen lieviä tuomioita. Niistäkin heidät armahdettiin heti kun iljettiin. Joukosta puuttui niin Mannerheim joka solmi vastoin kaikkia lakejamme saksalaissotilaat tänne tuoneen sopimuksen ja Wallden joka havitteli Itä-Karjalan metsiä ihan itsenäistymisestä lähtien.

Vanhojen syyllisten armahtamisen ja kunnian palauttelujen sijasta meidän tulisi pikemminkin varmistaa, että jatkossa tuollainen politikointi ei olisi mahdollista ja sotaan joutuminen voitaisi ajoissa estää. Meidän tulisikin nostaa taas ajankohtaiseksi Rauhanlain säätäminen. Mirjan Wire-Tuominen/SKDL teki vuonna 1973 siitä laajalti kannatetun esityksen mutta sitä ei saatu läpi kun porvarit saivat leimattua sen Neuvostoliiton kritiikin kieltämisyritykseksi. Nyt kun NLa ei enää ole, voisi lakia yrittää uudelleen. Se olisi erityisen tarpeellinen ja ajankohtainen kun meitä vastoin ihmisten valtaenemmistön suostumusta yritetään ujuttaa askel askeleelta sotaliittokuntiin ja maailman sotiin.