Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.

Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun.

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.

Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 

Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.

Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.

P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?

***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.

Uhrit kaksinaismoralismin kynsissä

Olemme saaneet lukea uutisia kuinka J.Khashoggi:n (جمال خاشقجي) surma Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa on saanut jotkut n.s. läntisessä arvoyhteisössä (M.Ahtisaaren ilmaus) reagoimaan.  Esimerkiksi Deutsche Welle on uutisoinut kuinka sikäläinen liittokansleri A.Merkel harkitsee aseviennin keskeyttämistä joksikin aikaa Saudeille.

Toimenpide huokuu melkoista kaksinaismoralismia sillä aiempi ja edelleen jatkuva saudien sotiminen ja siviilien tappaminen Jemenissä ei ole saanut samanlaisia reaktioita aikaan.  Ilmeisesti on kuten P.Siikala omassa plokissaan havaitsi: toimittaja uhrina on ihan eri arvossa kuin kuin tavalliset ihmiset.  Hänen havaintonsa perustui tuoreeseen oikeustapaukseen Suomessa mutta sama lainalaisuus näyttää pätevän myös muuten.  Tuhannet ja taas tuhannet siviiliuhrit eivät saa kunnon kristillisdemokraattia toimimaan mutta yksi toimittaja uhrina on kriittinen massa.

Toisaalta suomalaisia päättäjiä ei näytä liikuttavan edes toimittajan kohtalo.  Todennäköinen perustelu on, että Suomen aseviennillä ei ole merkitystä kun niin pientä on.  Tosin usein vedotaan myös työpaikkoihin joista ei voida luopua.  Harvoin on niin merkityksettömästä revitty niin merkittävää.  

Tällä kertaa merkitsemättömään puuttumisella olisi voitu tehdä poliittinen ele.  Niitähän on tehty m.m. koskien Skripal:ien myrkyttymistapausta ja silloin voitiin toimia jopa ennenkuin oli edes tutkimuksia kunnolla aloitettu, pelkkien kuulopuheiden perusteella.  Nyt ollaan kuin n.s. "kusi sukassa" kun olisi mitä mainioin paikka profiloitua vapaan tiedotusvälityksen puolustamisessa vaikka jemeniläissiviileistä ei niin välitettäisikään.

Tosin meidän "nilkeillämme" on isäntä seurattavana Rapakon takana.  Sieltähän on D.Trumpin suulla ilmoitettu, että selitykset kelpaa eikä toimenpiteitä tarvita.  Siis "Business as usual" suomalaisellekin establismentille eikä mitään tarvitse tehdä.

Jotkut toki länsimaissakin ovat havahtuneet pohtimaan ristiriitoja julkisessa poliittisessa käyttäytymisessä.  Esimerkiksi britilehti The Guardian on kirjoittanut asiasta.  Mutta kovin kevyttä on senkin analyysi, yrittämättäkään tonkia syvemmin esimerkiksi taloudellisia kytköksiä saudien perheyhtiöön Aramco:on ja sen sivutuotemerkkeihin ja liiketoimintayksiköihin kuten Saudi-Arabian valtioon ja sen armeijaan.

Koskahan edes julkisessa keskustelussa päästäisi siihen, että ihan tavallisten ihmisten elämä, jemeniläistenkin, merkitsisi yhtä paljon kuin jonkun toimittajan ja julkimon.  On sitten kyse kunniasta, koskemattomuudesta tai hengestä ja elämästä?  Ehkä sen jälkeen saisimme edushenkilömmekin toimimaan.

---
Julkaisen tämän kohta myös Uuden Suomen plokissani.