Ahne, ahneempi, Wahlroos

Björn Wahlroos, Nordean hallituksen puheenjohtaja sen suurimman omistajan suuromistaja, on taas avautunut julkaisemalla kirjan: ''Kuinkas tässä näin kävi – Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua" (Otava 2019). En ole kirjaa lukenut, ainakaan vielä enkä tiedä luenkokaan, mutta luin sitä koskevan YLEn buffin otsikolla "Björn Wahlroos laukoo uutuuskirjassaan kuin DJ Ibusal: Verotus pilalla, demokratia pilalla, ay-liike pilalla – pelkkää konsensusta tilalla".


YLEn toimitukselle tulee kirjasta mieleen joku DJ.  Minä en niistä niin tiedä mutta kirjan otsikko tuo minun mieleeni entisen presidentin Urho Kekkosen aikoinaan julkaiseman pamfletin "Onko maallamme malttia vaurastua?" (Otava 1952).  Siinäkin aiheena oli manata rahvaalle ja työläisille malttia niin, että omistajat entisestään rikastuisivat.  Malttihan heidän mielestään on vain muille kuin talouseliitille ja heidän lähimmille apulaisilleen.  Wahlroos näyttäisi olevan tässä suhteessa hyvinkin kekkoslainen.

Tarkemmin YLEn juttua tutkaillessa havaitsee kuinka Wahlroosilla ei ole oikein faktat hallussa tai sitten hän tietoisesti ja tarkoituksella sekottaen hämmentää aut vice versa.
 
Hän väittää jutun mukaan että:
 1) Varallisuutta ja pääomatuloja pitäisi verottaa vähemmän. Mutta oikeasti varallisuusvero on jo kokonaan lopetettu vuosia sitten. Kiinteistöveroa peritään mutta sitäkään ei hänenkaltaisiltaan maa- ja metsätilojen omistajilta.  Lisäksi pääomatulojen verotusta on myös kevennetty samalla kun niiden osuus suhteessa palkkatuloihin on kasvanut.
2) TES:ien yleissitovuuden pitäisi koskea vain minimejä. Niinhän ne tekevätkin ja ovat aina tehneet. Työnantajilla on aina täysi valta ja voima maksaa enemmän ja muutenkin antaa paremmat työehdot (paitsi itse perustamiensa kartellien puitteissa).
3) Työttömyysturvan pitäisi olla pienempiä ja siten 'kannustusloukut' poistuisi. Työttömyys- ja muu sosiaaliturva tarjoaa tällä hetkellä vain vähimmäistoimeentulon joten jos työnantajien maksamat palkat eivät pysty parempaan, syys on vain ja ainoastaan palkkojen maksajissa.

Wahlroos viittaa myös Stephen Elop:n, Nokian ex-toimitusjohtaja, surullisenkuuluisiin puheisiin palavasta porauslautasta.  Oikeastihan kukaan tolkuissaan oleva ei toimi kuten hän kuvasi.  Järjissään toimiva katsoo alla olevan pelastusveneiden jos aikoo hypätätulipalon tieltä mereen.  Sellaisethan tulee olla jokaisessa asiallisesti hoidetussa porauslautassa eikä luoteta vain siihen, että yhteiskunta tulee ja pelastaa verorahoilla.  Sitä paitsi Nokian tilanne oli sellainen, että he olisivat voineet n.s. 'pitkää häntää' myyden kerätä varoja hallittuun yrityksen muutokseen mutta Elop tuhosi niitä minkä ehti väittämällä olemassaolevia ja hyvin vielä siinä vaiheessa myyneitä tuotteita kelvottomaksi.  Kuka tehtäviensä tasalla oleva oman yrityksen parasta tekevä johtaja toimii niin.

Wahlroos perustelee ahneita vaatimuksiaan n.s. rakennemuutoksella.  Ne eivät kuitenkaan tapahdu kestävällä tavalla niin, että yhteiskunta maksaa tuotteidensa elinkaaren loppua lähestyvien yritysten omistajien voitottoja keventämällä ja vähentämällä velvotteita, esimerkiksi verotuksesta tai työehdoista tinkimällä.  Muutoksen tulee olla sellainen jossa yritykset itse pitkäjänteisesti kehittävät uusia tuotteita väistyvien rinnalla samaan aikaan hankkien niiden myynnillä varaa uusiin investointeihin.  Samalla tulee pitää huolta työntekijöiden osaamisen kehittymisestä ja muuttumisesta kohti uusia busineksia, pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.  Vain siten voi saada yritykseen ja sen tavoitteisiin sitoutunutta työvoimaa joka on myös valmis joustamaan tiukan paikan tullen.  Ja samalla yritysten rakenteet ja oimintatavat uusiutuvat kun niitä säädetään uuteen tuotantoon, ei hyppäämällä muiden varaan mereen kuten Elop:n esimerkissä.

Wahlroosin avautuminen, siis tämän YLEn uutisoinnin valossa, on jälleen yksi askel sarjassa jossa ahneet kapitalistit seuraavat toistensa jälänjäljissä kilpaillen kuka ylittää edellisten saavutuksen suuremmassa röyhkeydessä.  Wahlroos johtaa tällä hetkellä heittäytymällä kehityksestä rähinään, evoluutiosta revoluution. 

Palkka palkkana

Hallitus aikoo alentaa verottomia kilometrikorvauksia.  Korvauksien tulisi noudattaa tarkasti aiheutuneita kustannuksia.  Työläisten etu on, että palkka maksetaan palkkana.

Viime aikoina on ollut jonkin verran keskustelua hallituksen aikeista alentaa työnantajien maksamien kilometrikorvausten verotonta osuutta ensi vuoden budjetin yhteydessä.  Asiaan näyttää liittyvän monenlaista väärinymmärystä ja tulkintaa.

Työnantajan maksamat korvaukset eivät ole työntekijän palkkaa vaan ovat tarkoitetut korvaamaan ylimääräisiä työnantajan työntekijälle aiheuttamia kustannuksia.  Kilometrikorvauksetkin siis korvaavat työnantajan aiheuttamia matkakustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että työtä on tehty.  Työstä saatava palkka maksetaan erikseen.  Ja verottaja jättää korvauksen sen takia verottamatta siltä osin kuin se vastaa ajateltavissa olevia todellisia kuluja.  

Joillakin aloilla työnantajat pyrkivät maksamaan osan palkasta keinottelemalla korvauksilla.  On valitettavaa, että myös jotkut työntekijät ovat luiskahtaneet samaan ymmärtämättä omaa etuaan.   Erityisen valitettavaa on jos ay-liike ei näe korvauskysymystä työntekijöiden kokonaisedun kannalta.

Myös Vassulien kansanedustaja Risto Kalliorinne on ymmärtänyt korvausten merkityksen ja tekniikan väärin vaatiessaan Itä- ja Pohjois-Suomeen korkeampaa kilometrirajaa  uudelle korkeammalle korvaustasolle ellei sitten pysty todistamaan, että siellä 15000 kilometrin ajaminen on kalliimpaa kuin etelämpänä ja lännempänä.

Erityisen vaarallista palkan ottaminen korvauksina ja päivärajoina on siksi, että niistä ei kerry eläkettä eikä lomarahoja.   Niistä ei pidätetä sosiaaliturva- eikä eläkemaksuja ja samalla työnantajien ei tarvitse maksaa niiden osalta omaa osuuttaan työeläke- eikä sairausvakuutusmaksuista.  Työläisten kannattaisi ihan oman etunsa vuoksi vaatia palkka palkkana ja korvaukset kulujen mukaan korvauksina.  Ja siltä osin kun jollakin alalla on lipsuttu maksamaan palkkaa korvauksina ay-liikkeen on taisteltava ne osuudet sinne mihin ne kuuluvat eli palkkaan.

Verot syö riistäjän rahat

Jälleen Björn Wahlroos on avannut sanaisen arkkunsa fanittavalle toimittajalaumalle.  Hän on puhunut Keskuskauppakamarin seminaarissa eilen 15/9 -10. Häntä tympii verojärjestelmä joka vie riistäjien vaivalla keräämät lisäarvot ja arvonlisät.

Wahlroos valittaa teollisten investointien vähäisyyttä Suomessa.  Onko hän jo niin poisoppinut nuoruutensa viisaudet, että ei tunnista voiton suhdeluvun kehitystä nykytaloudessa? Klassisen (lue porvarillisen) taloustieteen termeillä kai puhuttaisi sijoitetun pääoman tuoton suhteellisesta alenemisesta.  Hänen luulisi myös muistavan miten sen perusteella kapitalismin alkuperäinen R - T - R kaava muuttuu vähitellen R - R:ksi.  Eli kapitalisti ei tarvitse enää tuotantoa kasvattaessaan pääomaansa vaan rahaa eletaan tekemään rahalla.  Sehän on hänen omakin busineksensa.  Eihän hänkään ole omaisuuttaan kartuttanut teollisella toiminnalla vaan ostamalla rahaa halvemmalla kuin sen vähän ajan kuluttua on myynyt.  Eli Wahlroos on toiminut kuten Bertold Brecht opetti: pankkiryöstä suurempi rikos on perustaa pankki.  Kysehän on siis kapitalismin kehityksestä eikä mistään verotusjärjestelmien viilauksesta kuten hän väittää.

Erityisesti hänen hampaissaan on n.s. avoir fiscal -järjestelmästä luopuminen.   Siinähän sotketaan yrityksen ja sen omistajien rahat ja velvoitteet keskenään siten, että omistajat keräävät kaikki rahat mutta velvoitteet sälytetään muille.    Häneltä, niinkuin monelta muultakin on jäänyt huomaamatta miten tuosta osinkoverotuksen hyvitysjärjestelmästä luovuttaessa hyvitettiin siitä hyötyneitä massiivisilla verottomilla osuuksilla ja, että verokanta on äärimmäisen suosiollinen osinkotulojen saajille.

Wahlroos vähätteli omaa osuuttaan mainitsemalla olevansa eläkkeen partaalla.  Hän on kai 57 vuotias.  Miten tuollainen puhe sopii työurien pidentämiseen?  Eikö hänen kaltaisensa tulisi mainostaa olevansa pikemminkin uransa kukkeimmassa iässä eikä eläkkeelle menossa.  Sehän olisi linjassa muiden vastaavassa asemassa talouselämämme eliitissä olevien puheiden kanssa.

Huolestuttavaa tilaisuudessa oli myös kuinka SDP:n uusi puoluesihteeri Mikael Jungner peesasi Wahlroosia, ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan.   SDP:llähän on Paavo Lipposen jäljiltä vakava uskottavuusvaje tavallisten ihmisten etujen puolustamisessa.  Nyt sitten uusi puoluesihteeri jatkaa samalla linjalla.

Kaiken kaikkiaan Wahlroosin puheet taas osoittavat kuinka talouden eliitti on erkaantunut tavallisten taatiaisten elämästä ja tarpeista.  Heillä on omat etunsa ja he perustelevat niitä ontoilla kliseillä jotka on jo kauan sitten ammuttu alas.  Onnetonta on, kuinka kritiikittömästi ne uppoavat valtatiedotusvälineiden raatajarahvaaseen eli rivitoimittajiin.  No, onhan aina helpompaa toistella valovoimaisten tähtien sanomisia kritiikittömästi kuin ajatella itse.  Se on myös helpompaa heidän työnantajiensakin kannalta.

Sasi on ihmiselle susi

Kokoomuksen Kimmo Sasi on kirjoittanut Helsingin Sanomien viime lauantain numeron Vieraskynä-palstalle sepustuksen otsikolla "Verotuksen pitää edistää talouskasvua".  Kirjoitukseensa Sasi oli saanut niin monta tarkoitushakuista päättömyyttä, että provosoiduin niitä tähän blokiini repostelemaan.


Sasi kuvailee kuinka 90-luvun alkupuolella Suomen verojärjestelmää muutettiin Ronald Reaganin hengessä.  Sinällään rehellinen tunnustus Sasilta kun oppi-isää ei tuolloin tunnustettu.  Sen sijaan hän on tietoisesti harhateillä väittäessään sen pelastaneen Suomen lamasta.  Päin vastoin, siitä noustiin siitä huiolimatta.  Samalla hän jatkaa, että suurimmaksi ongelmaksi jäi verotuksen ja sosiaaliturvan n.s. tuloloukut.  Noinhan ei ole.  Suurimmat ongelmat liittyvät epäoikeudenmukaisuuteen toisaalta pääomatulojen ja toisaalta palkka- ja eläketulojen verotuksen välillä.  


Sosiaaliturvan n.s. tuloloukut johtuvat vain ja ainoastaan palkkatason mataluudesta.  Kun sosiaaliturvan tasoa asetetaan niin silloin katsotaan toimeentulossa tarvittavaa tasoa ja on onnetonta jos palkkojen taso ei siihen riitä.  Verotuksen progressio ei siihen juurikaan vaikuta vaikka Sasi niin väittääkin.  Ja ainahan Kokoomus Sasin asiantuntemuksella voisi lopultakin alkaa keventää pienimpien tulojen verotusta.


Seuraavaksi Sasi esittää monasti alasammutun väitteen enemmän kulutusverotuksen verottamiseen perustuvan verotuksen kasvua ja tuotantoa sekä sitä kautta työllisyyttä edistävästä vaikutuksesta.  Nythän on aikuisten oikeasti niin, että kukaan ei tuota mitään sen takia, että on kiva tuottaa kun tuotantoa pyörittävien työläisten verotus on alhainen, vaan siksi, että tuotannon tulokset käyvät kaupaksi ja niistä saa arvonlisää joka muuttuu pääoman omistajan lisäarvoksi.  Tuollainen kysyntä taas edellyttää, että asiakkailla, kuluttajilla ja instituutioilla, on mahdollisuus nyt kuluttaa ja investoida sekä näköala, että tulevaisuudessa on vielä paremmat edellytykset.  Sitä ei tueta kuluttamisen verotuksen kiristämisellä vaan päinvastoin.


Sasi myös harhauttaa syyllistäessään talousongelmista tavalliset ihmiset ja heidän asenteensa. Kaikkinythetimulletaieiookivaa-asenne on toki valitettavan yleinen mutta ei se ole ollut yhdenkään taloustaantuman, -laman tai pulan syynä.  Viimeisimmän lamankin syy oli finanssispekulanttien uhkapeli johon he ryhtyivät kun tietävät, että yhteiskunta kuitenkin heidät lopulta pelastaa veronmaksajien rahoilla ja he voivat jatkaa entiseen tyyliin kunhan keksivät spekulointi-instrumenteilleen uusia, entistä monimutkaisempia nimiä ja rakenteita.


Sasi väittää kirjoituksessaan myös, että pääomaveron kiristäminen ei edistäisi säästämistä.  Tässä Sasin näkökulma on äärimmäisen kapea ja hän näkee säästämisestä vain yhden kapean osan, ilmeisen tarkoitushakuisesti.  Samalla Sasi sotkee tuttuun tapaan yrityksen tulot ja yksityisen tulot ja tässä tapauksessa vieläpä erityisen ihmeellisellä tavalla.  Hän kirjoittaa toisaalta määräaikaistalletuksista ja laskee niistä maksettavan veron yhteen yritysten maksaman yhteisöveron kanssa. 


Sitten hän sekoilee kulutusverojen mukamas progressiivisuuden kanssa.  Eri ALV-kannat ovat mukamas progressiivisuutta.  Sasille ei ole ilmeisesti selvinnyt, että huippurikkaat ja suurituloiset maksavat tavaroista ja palveluista ALV:ia ihan saman kannan mukaan kuin pienituloiset ja syrjäytyneet.  Sitten hän äityy pitämään autoveroa kulutusverojen luksustuotteisiin kohdistettuna progressiona. Tässä vaiheessa kirjoitusta aloin jo epäilemään onko Sasilla ajatuksissaan järki mukana vai kuvitteleeko hän ihmisten todella menevän noin halpaan.


Lopuksi hän haluaisi verotusta elämäntapojen terveysvaikutusten mukaan iskulauseella "Ei ole lainkaan väärin, että kuluttaja jo ennakkoon osallistuu aiheuttamiinsa terveydenhoitokustannuksiin".  Sasilta ilmeisesti unohtui, että alkoholissa on jo nyt alkoholi tai olutvero, tupakassa tupakkavero j.n.e.  Ja toisaalta minä olen kuvitellut osallistuvani terveydenhoitokustannuksiin, omiini ja muien, joka kuukausi kun palkastani napsaistaan ennakonpidätys. 


Kaiken kaikkiaan Sasi tuntuu olevan yleisellä Kokoomuksen linjalla jossa halutaan kohdistaa verorasitus maksimaalisesti pienituloisiin erilaisilla tasasuuruisilla veroilla ja samalla hävittää verotuksessa pitkään olleen yhden pääperiaatteen: yhteiskunnan rahoitukseen pitää osallistua kykyjen mukaan, ne joilla on kykyä enemmän, kantakoon myös suuremman taakan.  

Ruuanarvon lisäämisen verottamisesta

Keskustapuolue ajoi hallitusohjelmaan ruuan arvonlisäveron (ALV) verokannan alentamisen. Nyt kovasti keskustellaan sen kohtalosta. Kokoomus ja Demarit vastustavat ja kepu puolustaa. Argumentistö on sitä tavanomaista: ei auta pienituloisia eikä elvytä vastaan auttaa nimenomaan pienituloisia ja lisää kysyntää.

Jos katsotaan kuka maksaa ruuassaan paljon sellaista arvonlisäveroa jota nyt on tarkoitus alentaa niin joukko kai koostuu kaupasta jalostettua ruokaa ostavia. Hinnassa on sitä enemmän alv:a mitä enemmän alkuperäisten raaka-aineiden arvoa on jalostamalla nostettu. Itse perustuotantohan on pääsääntöisesti alv:tonta. Siis puolivalmisteiden ja valmisruokien hinnat sisältävät eniten nyt alennettavaa arvonlisäveroa kaupasta ostettuna. Sen sijaan ravintolasta ostettuna vero ei alene vaikka toisaalta ravintola saa raaka-aineitaan ja puolivalmisteita alennetulla verokannalla.

Jos katsotaan perheiden rahankäyttöä niin ruoka on asumisen ja liikenteen jälkeen suurin kulutuksen kohde (lähde: tilastokeskun hyvinvointitilastot). Pienituloisilla ruokamenojen osuus korostuu siten, että ne ovat selvästi suurin menoerä asumisen jälkeen. Voidaan hyvinkin tehdä olettamus, että jos pienituloisella jää veroalennuksen jälkeen enemmän rahaa käyttöönsä, hän käyttää sen edelleen ruokaan. Hän ostaa joko enemmän tai parempaa ruokaa. Joku saattaa katsoa myös olevan varaa syödä ravintolassa kalliimman alv:n ruokaa.

Edellisten perusteella voidaan siis tehdä johtopäätökset, että jos ruuan alv:a alennetaan:

- ihmiset ostavat elintarviketeollisuuden käsittelemää ruokaa enemmän koska heillä on enemmän rahaa ja sellaisen ruuan hinta alenee eniten. Seurauksena on kulutuksen lisäys ja kysyntää elintarviketeollisuudelle.

- alv:n tuotto ei juurikaan alene koska iso osa ihmisistä käyttää alentuneen veron kautta lisääntyneet tulot edelleenkin kulutukseensa.

- jos ihmiset nostavat ruokansa laatutasoa, saattaa hyvinvointi lisääntyä ja jopa ruokavalio terveellistyä.

Entä onko alv:n alentamisesta mitään haittaa? Ruuan kulutus lisääntyy ja jos se lisä ei kohdistu terveelliseen ruokaan, saattaa alennuksella olla terveydellisiä haittoja. Tämä on kuitenkin melko spekulatiivista. Pikemminkin ruuan määrää nostanee sellaiset, esimerkiksi eläkeläiset, jotka eivät nyt syö tarpeeksi. Lisäksi elintason noustessa ja hintojen salliessa ihmisillä on taipumusta alkaa katsoa ruokaansa myös ravitsemukselliselta kannalta.

Suurin ongelma, eräille on tietenkin, että elintarviketeollisuuden pitää nostaa volyymeitaan, investoida ja rekrytoida. Nytkin korkeiden hintojen aikana ihmiset kantavat rahansa kauppoihin ja ostavat ruokaa. Isoin osa hinnasta menee kauppiaille, tukkuportaalle ja teollisuudelle. Jos veronalennus menee suoraan ja kokonaisuudessaan hintoihin, heidän katteensa ei juurikaan nouse elleivät he kykene repimään lisää markkinaosuuksia kilpailemalla ostajien kasvavasta stovoimasta. Vaihtoehtona olisi säilyttää nykytilanne ja ottaa samat rahat pienemmillä voluumeilla ja kalliimmilla hinnoilla nykyveroilla.

Erityinen kummallisuus on joidenkin halu verottaa kaksi kertaa samoja tuloja samoilta ihmisiltä mutta alentaa tuloverotusta samoilta ihmisiltä. Onko heillä tahallinen tarkoitus antaa ihmisille valheellinen mielikuva suuremmista tuloista jotka sitten otetaan pois kun rahoja käytetään. Samat tahot pitävät vielä perintö- ja lahjaverotusta turhana ja tarpeettomana, milteipä rikollisena kaksinkertaisena verotuksena vaikka siinä verotuksen kohteena ovat eri ihmiset ja eri tulonsaamiset.

Ruuan alv:n, kuten muidenkin välillisten verojen alentamisessa on tietenkin ongelmana, että kun ne peritään yksityisten yritysten kautta, yrittäjät vetävät välistä. Näinhän kävi kun partureiden alv:a alennettiin. Yleensäkin yrittäjillä tuntuu olevan tässä suhteessa kummallinen käsitys omista ja muisten rahoista. Tässä kilpailuviranomaisten ja a.o. ministeriöiden tulisi seurata hintojen kehitystä laajasti ja pitkältä ajalta sekä julkistaa tulokset laajasti niin, että ihmiset voivat reagoida ja äänestää jaloillaan. Tässäkään suhteessa aikaisemmat kokemukset a.o. viranomaisten tahdosta ja kyvystä eivät ole lupaavia. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila pimittää edelleenkin Maa- ja metsätalousministeriössä tehtyjä selvityksiä. Miksiköhän tutkivat journalistit eivät tutki mahdollisia tähän liittyviä kytköksiä keskusliikkeisiin ja elintarviketeollisuuteen?

Kaiken kaikkiaan olen poikkeuksellisesti kepulaisten kanssa kerrankin samaa mieltä: ruuan alv:n alentaminen on hyvä, perusteltu ja toivottava toimenpide huolimatta sen vaikutusten realisoitumiseen kohdistuvista epäilyksistä. Samaa sarjaa tulisi jatkaa koko alv:n osalta. Sen lisäksi ja mahdollisten mutta epätodennäköisen verokertymän alenemisen korvaamiseksi veropohjaa tulisi laajentaa ja tasoa yhtenäistää tuloverotuksen puolella. Muistelen Kokoomuksella olleen joitakin vuosia sitten tavoiteena saada kaikki tulot samalle viivalle. Nyt heillä on VM:ssä erinomainen tilaisuus saattaa esimerkiksi pääoma- ja maataloustulojen verotus palkkaverotuksen kanssa samalle viivalle ja tasolle. Samoin tasa-arvoisuutta ja -vertaisuutta verotukseen toisi varallisuusverotuksen palautus.