ruokottomasti synnissä rypien ja veisi koko kansan perikatoon. Niin julisti porvaristo suuressa viisaudessaan. Kun kahdeksan tunnin työpäivä aikoinaan saatiin, se ei kuitenkaan toteuttanut mitään aiemmista uhkailuista vaan oli eduksi kansantaloudelle ja muullekin hyvinvoinnille.
Seuraava suurempi koitos oli 48 tunnin työviikon lyhentäminen. 1950-luvulla päästiin siihen että lauantaina työpäivä päättyi puoleltapäivin ja 1960-luvulla saavutettiin 40 tunnin työviikko joka tehtiin viidessä päivässä lauantain ollessa kokonaan vapaapäivä. Näin siis n.s. normaalia työaikaa tekevillä. Poikkeuksena oli erityisiä päivystyksiä tarvittavat työt sekä teollisuustuotannon pyörittäminen vuorokauden ympäri. Oma lukunsa on myös ollut leivän leipominen aamuyöstä jotta aamulla olisi piioille hakea tuotetta leipää herrasväen aamiaispöytiin.
Sitten viisipäiväisen työviikon jälkeen ei suurempia muutoksia olekaan tapahtunut. On vain hieman säädetty toisaalta työläisten ja toisaalta toimi- ja virkahenkilöiden työaikoja yhteen n.s. pekkaspäivillä. Virka- ja toimihenkilöt tekivät lyhyempää 7 1/4 tai 7 1/2 tunnin päivää ja työläiset kahdeksaa tuntia mutta saivat korvauksen erotuksen virallisesti "työajan lyhennysvapaana" eli kansanomaisemmin "pekkaspäivinä"**).
Sen jälkeenkin on jo vuosia keskustelu seuraavasta askeleesta: kuusituntisesta työpäivästä tai vaihtoehtoisesti nelipäiväisestä viikosta. Paljon on vettä virrannut Mätäojassa ja ollut puhetta mutta vähän on saatu aikaiseksi koska työnantajat ovat saaneet puristettua työväenliikkeen puolustuskannalle. Poliittinen eikä ammattiliittolinja ole pystynyt ottamaan tilaa uusien omien alotteiden ajamiseen. Toisaalta myöskään n.s. valtavirtamediakaan ei ole "kiinnostunut" vähäisiä aloitteellisuuksia tuomaan julkisuuteen (vrt. Antonio Gramsci:n hegemoniateoria***)).
Oman mausteensa soppaan tuo työnantajien ikiaikainen jeremiadi toisaalta siitä ettei pitäisi laskea työn tuottavuutta ajan vaan tuloksia ja toisaalta samaan aikaan he itse laskevat tehokkuutta mittaamalla tehtyjen työtuntien määrää kalenteriajassa.
Kokeiluissa ympäri maailmaa, m.l. Suomi, on kuusituntisesta työpäivästä saatu työajan lyhentämistä tukevia kokemuksia:
- Sen on todettu parantavan työn tekemisen tehokkuutta: joutokäynti vähenee, jaksetaan keskittyä paremmin ja kokoaikaisemmin oleelliseen tekemiseen.
- Vähentävän sairauspoissaoloja: työn rasittavuus ei niin rassaa ja aikaa toipua.
- Lisäävän työtyytyväisyyttä ja motivaatiota: kun työläiset ovat virkeämpiä, stressikään ei iske eikä väsymys masenna.
Tutkimustietoa ovat keränneet mm Työterveyslaitos, SAK ja Jyväskylän yliopisto mutta toki vajavaisesti ja tutkimustulosten ristiriitaisuuksia painottaen, ilmeisesti ylenmäärin riippumattomuuttaan ja neutraaliuttaan korostaakseen. Samalla on huomattu ettei kansantalous kärsi vähenevästä työn tekemiseen varatusta ajasta per ihminen. Itse asiassa taloudellinen toimeliaisuus kasvaa ja kehittyy jollei lyhenevä työaika alenna ansioita. Silloin ihmiset lisääntyvällä vapaa-ajallaan kuluttavat enemmän ja se lisää kulutuskysyntää ja se taas tarvittavaa tuotantoa ja se parantaa työllisyyttä. Lisääntyvä kulutus "sataa myös työnantajan laariin" lisääntyvinä tuloina lisääntyvästä tuotannosta mutta vain jos työläisten ansiotaso säilyy, tai kasvaa paranevan tehokkuuden tahdissa.
Oma mahdollisuutensa on lisäksi n.s. 6+6 -malli: Siinä työläiset tekevät kuusituntisia vuoroja mutta työpaikalla pyöritetään kahta vuoroa päivässä. Työpaikan tilat ja koneet on käytössä 12 tuntia päivässä mutta yksilön työaika on vain puolet siitä. Kaksivuorojärjestely lyhyemmällä työajalla ei juurikaan tuo esimerkiksi keskeytymättömän kolmivuorotyön haittoja mutta mahdollistaa resurssien paremman käyttöasteen. Lyhyempi työaika toisi myös nykyiseen keskeytymättömään kolmivuorotyöhön omat etunsa kun vuorot olisivat lyhyempinä vähemmän rasittavia sekä välissä pitemmän palautumisajat nelivuorojärjestelynä.
Toiki muitakin malleja olisi päivittäisen työajan lyhentämisen rinnalle. Voitaisi lyhentää työviikkoa neljään päivään tai lisätä arkipyhiä tai pidentää vuosilomia. Itse pitäisin kuitenkin parhaana työpäivän lyhentämistä sillä se helpottaisi tasaisemmin arkirytmiä eikä "jet lag:n" kaltaisia stressaavia äkkimuutoksia olisi. Silti toki arkipuurtamisen katkaisevilla juhlapäivilläkin****) on merkityksensä elämän pieninä kohokohtina. Tarvinnemme hyvän lopputuleman saamiseksi useampia lyhennystapoja.
Työajan lyhentämisellä on niin kiistattomat edut puolellaan että työnantajien vastustuksen syyt on etsittävä muualta kuin heidän omista taloudellista eduistaan. Epäilen sellaiseksi m.m. halua kontrolloida työläisten elämää. Se näkyi aikoinaan kahdeksantuntisen vastustamisessa ja se näkyy heidän nykyisessä toiminnassa. He haluavat työläisten olevan kontrolloitavina työpaikoilla ja minimoida sen ulkopuolisen ajan. Vapaa-aikaakin he toki haluavat kontrolloida m.m. testeillä joilla haetaan loma-aikaista päihteiden käyttöä.
Sekä puoluepoliittisen että ammattiliittolaisen työväenliikkeen tulisi ottaa aloite käsiinsä ja lähteä tiukasti ajamaan työajan lyhentämistä. Sen puolesta on niin vahvat argumentit että niillä luulisi murtavan myös työnantajien porvarillisen hegemonian tiedonlevityksen valtavirrassa. Liikkeelle voitaisi lähteä vaikka SKP:n lakiehdotuksen pohjalta. Se kelvannee, ainakin sisältönsä jos ei vaikka ehdottajan, puolesta muillekin. Siis:
Työaika lyhyemmäksi
-
elämä siedettävämmäksi!
---
*) Työaika on se aika jonka työntekijä on työnantajan käytettävissä tekemään työtä työnantajan hyväksi työsuhteessa. K.o. ajasta työnantaja joko maksaa korvauksen eri tavoin laskettuna (aika-, suorite-, t.m.s. palkka rahassa maksettuna tai muina suoritteina) ja suoritettuna tai ei maksa. Se on aika jolloin työläinen on työnantajan käytettävissä tuottamaan lisäarvoa.
**) Pekkaspäivät eli pekkaset on tuolloisen (1984) valtioneuvoston kanslian tulopoliittinen selvitysmies Matti Pekkasen (1925-2004) mukaan annettu nimitys työajan lyhennysvapaille. Hän oli keskeinen välittäjä järjestelyn luomisessa.***) Hegemoniateoria on italialaisen filosofin ja vallankumouksellisen teoreetikon Antonio Gramsci:n (1891-1937) n.s. vankilapäiväkirjoissaan esittelemä teoria yhteiskunnan julkisen tietoisuuden hallussapidosta. Porvarillisessa yhteiskunnassa se valta on porvariston tiedonvälityskoneistolla. Se päättää mistä yhteiskunnassa puhutaan ja miten.
****) Vapaat juhlapyhät voisi olla vaikka vuodenkiertoon kuuluvia: kunnon kekri (myös keyri tai köyri) katkaisemaan syyspimeät satokauden päättäjäisjuhlalla, auringon liikkeisiin perustuen joulun ja juhannuksen lisäksi kevät- ja syyspäivän tasaukset, keväällä voitaisi vapun lisäksi nauttia ukonmaljoja, loppukesän venetsialaisetkin voisi omaksua, tammikuun lopulla voitaisi vietää hiljaista retriittiä ettei häirittäisi kun otsot ja kontiot kääntää kylkeä j.n.e. Vanhassa muinaisessa suomalais-ugrilaisessa kalenterista voisi ammentaa lisää. Sen sijaan kristinuskontoon liittyvät juhlat voisi palauttaa merkitykseltään alkuperäisiksi, kuten joulun talventaittumiseen ja juhannuksen kesäpäivän tasaukseksi y.m.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti