Varuskunnalle potkut ja potkua paikkakunnalle

Armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä on nostettu taas esille varuskuntien lakkauttamiset.  Esimerkiksi Joensuussa on osoitettu mieltä aiheesta.  lakkauttamissuunnitelmiin suhtaudutaan toisaalta hyvin tunnepitoisesti pitämällä varuskuntia ja joukko-osastoja paikkakunnan symboleina.  Toisaalta yritetään pitää kiinni paikkakunnan suuresta työllistäjästä.  Yleensä varuskunnat tuovat suoria työpaikkoja ja välillisesti vielä enemmän. Niinpä varuskuntien lakkauttamiset aiheuttavatkin vipinää n.s. "poliittisessa kentässä" kun poliitikot näkevät äänien olevan liikkeellä.

Paikkakunnan kehityksestä suhteessa varuskuntaan näyttäisi olevan myös toisenlaista kokemusta.  Mikkelistä lopetettiin vuoden 2006 lopussa Savon prikaati.  Se vei kapiaisten työpaikkoja ja tilalle tuli armeijan johto- ja eskuntakeskittymä.  Siinä on vähemmän työpaikkoja ja iso osa niiden työntekijöistä pendelöivät Mikkeliin jopa pääkaupunkiseudulta.  Ainakaan johtavat "kissakaulat" eivät ole muuttaneet Mikkeliin.

Sotilastyöpaikkojen menetyksestä huolimatta tai jopa sen ansiosta Mikkelin pitkä paikallaan junnaava kehitys on nyt Savon prikaatin lopettamisen jälkeen lähtenyt vauhtiin.  Asukasluku kääntynyt nousuun, keskustaa n.s. "elävöitetty" ja saatu erilaisia palkintoja aiheesta.  Kaupungin keskustaan on investoitu yli sata miljoonaa Euroa.  Jos vaikka kaikki investoinnit, kuten esimerkiksi torin alle kaivettu parkkiluola, eivät tunnukaan kokonaisuuden kannalta järkeviltä, niin joka tapauksessa ne osoittavat jonkinlaista käännettä aikaisemmasta paikallaan junnaamisesta kehityksen ja muutoksen suuntaan.

Miten tämä muutos on saatu aikaiseksi?  Onko kyseessä luonnollinen kehitys joka olisi tapahtunut vaikka Savon prikaati olisi säilynyt vai olisiko sen lakkauttaminen sysäys alkaa ajatella toisin?  Mikä vaikutus oli sotilaiden poismuutolla työpaikkojensa perässä?  Aiheuttiko kapiaisten väheneminen kulttuurimuutoksen kaupungin asioiden hoitamisessa? Noihin kysymyksiin ei liene, vielä, vastausta mutta jonkun asiaa osaavan olisi varmaan hyvä sitä selvittää.

Omalta osaltani Mikkelistä kotoisin olevana ja näkövinkkelistäni täältä Otavan takaa näyttäisi, että ainakin touhottaminen Mannerheimin perässä olisi hieman laantunut ja olisi keskitytty enemmän muuhun.  Että kiinnostaisi tämänpäiväinen eikä menneet sodat.  Ehkäpä vielä joskus saamme jopa unohtaa vitsin Mikkelistä ainoana eurooppalaisena kaupunkina joka vielä käy II Maailmansotaa.

Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että militarismin ja sotilaiden väheneminen paikkakunnalla antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen ja monipuoliseen kehitykseen.  Se avartaa vuorovaikuksen kulttuuria käskyttämisestä keskusteluun ja mielipiteiden monipuolisempaan käsittelyyn.  Niinpä Joensuussa, Keuruulla j.n.e. varuskunnan lakkauttaminen pitäisi nähdä pikemminkin mahdollisuutena.