Hallitus on pitänyt kevään kehysriihen. Tulos oli sisällöltään odotetusti raakaa oikeistopolitiikkaa. Hallituksen vasemmistopuolueet ovat ongelmissa. Kansalaisilla on mahdollisuus nähdä missä mennään.
"Läpi Urjalan ja ja halki Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen" sanaeli Martti "Huuhaa" Innanen Urjalan taikayöstä. Nyt Jyrki Kataisen johtama hallitus on jyskyttänyt varstoja kehysriihessään seuraavien vuosien talousarvioita varten. Siellä syntyi päätöksiä jotka muodostavat valtiontalouden kehykset seuraaville neljälle vuodelle. Sinällään päätökset eivät yllättäneet. Ne olivat sitä mitä tältä hallitukselta saattoi odottaakin: leikkauksia tavallisille ihmisille ja etuja talouseliitille. Omistajilta ei leikata kuin veroja. Kyseessä on siis raaka oikeistolainen talouspolitiikka johon eduskuntavasemmisto on saatu hirttäytymään mukaan. Seurauksena olikin kummallinen hallituspuolueiden välinen sotku siitä, mitä aiottiin ja mitä ei aiottu, mitä tavoiteltiin ja mitä ei tavoiteltu.
Kaiken kaikkiaan näyttää, että Kokoomus johtavana hallituspuolueena sai mitä halusikin, demarit myötäilivät ja vassulit yrittivät peitellä kannattajiltaan mihin ovat ryhtyneet. Kuitenkin kun sisällön kurjuus on paljastunut niin Demulit ovat pistäneet kakkosluokan kykynsä pehmentämään vaikutusta puheilla muutosmahdollisuuksilla. Ykköskyky eli puheenjohtaja Jutta Urpilainenhan ei voi rikkoa hallitusyhteistyötä Kokkulieden kanssa, Tuomiojat sun muut voivat hieman putkia tutkainta vastaan. Vassuleilla on suurempi ongelma poliittisen linjansa ja kannattajiensa kanssa. Silloin jopa Paavo Arhinmäki joutuu julkisuudessa älähtelemään Korhosten, Uotiloiden ja kumppaneiden lisäksi. Vihreiltä juttu on tainnut hautautua Heidi Hautalan taannoisten henkilökohtaisten töppäilyjen alle.
Minua on ihmetyttänyt koko kehysriihiproseduuri. Katainen on selitellyt ongelmaa aikataulussa: kun ensin tehdään päätöksen niin sen jälkeen ei ole kunnolla aikaa tehdä laskelmia vaikutuksista ennen tiedotustilaisuuksia ja eduskunnan kyselytuntia. Katainen tuli paljastaneeksi, että he tekevät päätöksiä ilman tietoa niiden vaikutuksista. Ilmankos Kokkuli ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on kiirehtinyt vakuuttamaan, että piiruakaan ei muuteta huolimatta Arhinmäen läpi saamasta lauselmasta jonka mukaan lainvalmistelussa "porsaanreiät" tukittaisi. Eikö oikeasti pitäisi ensin tehdä laskelmia erilaisista vaihtoehdoista ja päätöksenteon pohjaksi analysoida niitä. Päätökset tulisi tehdä vasta sitten mutta laskelmat olisivat valmiit tiedottaa kun ne olisi tehty etukäteen. Eikä kai olisi pahaksi julkistaa vaihtoehtoja niiden laskelmiakin jo etu etukäteen.
Toivottavasti tämäKIN episodi avartaa ihmisten silmiä näkemään millaista ja kenen eduksi tämä hallitus toimii. Samalla hallituksen itseään vasemmistolaisiksi nimittävät voisivat vetää johtopäätöksenä kannattaako tuossa touhussa olla mukana. Tuollainen puhallus taloutemme omistajille ei olisi ollut mahdollinen jos eduskunnassa olisi oikea vasemmisto-oppositio.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talouspolitiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talouspolitiikka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Kirjeitä Rehnin myllystä
Komissaari Rehn on lähettänyt kirjeen IMF:n, EKP:n ja eräille muille finanssielämän johtajille. Rehn puuttuu käsittämättömällä tavalla taloustieteilijöiden akateemiseen vapauteen. Rehnin kirje on jäänyt Suomessa vaille ansaitsemaansa huomiota.
EU:n talouskomissaari ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on lähestynyt kirjeellä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa, IMF:n pääjohtajaa ja eräitä muita kansainvälisen finanssimaailman silmää tekeviä. Kirjeessään Rehn kiittelee tukevista kommenteista EU:n kasvu ja kestävyysraportille sekä mainostaa kolleegoilleen tulevaa EU:n talviennustetta. Kiittelyt menee normaalin kohteliasuuden piikkiin mutta jatko onkin sitten oudompaa tekstiä.
Rehn katsoo asiakseen lähteä syyttämään EU:n ja IMF:n huippujohtojen harjoittaman politiikan arvostelua. Hänen mielestään tiedemiesten sekä teoreettiset ja käytännön havainnot ovat väärin eikä sellaista pitäisi tehdä. Sallittua tulisi olla vain uskon vahvistaminen EU:n huippujohdon politiikan ainutlaatuiseen ja -kertaiseen erehtymättömyyteen ja oikeutukseen.
Rehnin mielestä rahoitusamarkkinoiden luottamus on ydinjuttu eikä sitä saisi vaarantaa epäilevillä tutkimustuloksilla. Jos siis Rehnin ja kumppanien politiikka ei toimi niin ekonomistit eivät saisi sitä sanoa jotta politiikan vääryys ei veisi banksterien luottamusta heidän politiikkaansa.
Niinpä esimerkiksi taloustutkija Jonathan Portes esittääkin varsin kirpeää kritiikkiä blokissaan Rehniä vastaan. Portes on UK:n kansallisen talous- ja yhteiskunnallisen tutkimusinstituutin johtaja ja m.m. entinen UK:n hallituksen johtava talousasiantuntija. Hänen asiantuntemuksensa lienee kohdallaan kun hän mitätöi Rehnin esityksiä ja puolustaa akateemista vapautta.
Meillä täällä Suomessa, jossa yleensä seurataan Rehnin tekemisiä melko tarkastikin, kirjeeseen näyttää kiinnittäneen huomiota vain Tiedonantaja-lehti. Se kirjoitti aiheesta 8/2013 numeronsa pääkirjoituksessa "Komissaari Rehnin paimenkirje kertoo EU-päättäjien epätoivosta". Vaikeneminen on, tietenkin, kuvaavaa suomalaisen valtatiedotusvälineistön suhtautumiselle. Mikään, mikä horjuttaa asiallisella, teoreettisesti perusteltavissa olevalla ja käytännön havainnoilla todistetulla tavalla EU:n politiikanuskottavuutta, ei saa ylittää uutiskynnystä. Julkisuudessa saa näkyä vain PerSujen kaltainen päätön älämölö johon Rehnit ja kumppanit osaavat vastata. Kritiikki johon EU-eliitti ei kykene vastaamaan on vaiettava ja niinpä tämänkin kirjeen käsittely hautautuu marginaaliseen vasemmistolehteen.
Tosin Portes näkee Rehnin kirjeessä positiivistakin. Nimittäin sen, että kannattaa todellakin toivoa akateemisten kirjoittajien, kuten hän blokissaan, todellakin pystyvän vaikuttamaan niihin korjausliikkeisiin joita EU:n politiikkaan pitää tehdä kun nykyinen murenee.
EU:n talouskomissaari ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on lähestynyt kirjeellä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa, IMF:n pääjohtajaa ja eräitä muita kansainvälisen finanssimaailman silmää tekeviä. Kirjeessään Rehn kiittelee tukevista kommenteista EU:n kasvu ja kestävyysraportille sekä mainostaa kolleegoilleen tulevaa EU:n talviennustetta. Kiittelyt menee normaalin kohteliasuuden piikkiin mutta jatko onkin sitten oudompaa tekstiä.
Rehn katsoo asiakseen lähteä syyttämään EU:n ja IMF:n huippujohtojen harjoittaman politiikan arvostelua. Hänen mielestään tiedemiesten sekä teoreettiset ja käytännön havainnot ovat väärin eikä sellaista pitäisi tehdä. Sallittua tulisi olla vain uskon vahvistaminen EU:n huippujohdon politiikan ainutlaatuiseen ja -kertaiseen erehtymättömyyteen ja oikeutukseen.
Rehnin mielestä rahoitusamarkkinoiden luottamus on ydinjuttu eikä sitä saisi vaarantaa epäilevillä tutkimustuloksilla. Jos siis Rehnin ja kumppanien politiikka ei toimi niin ekonomistit eivät saisi sitä sanoa jotta politiikan vääryys ei veisi banksterien luottamusta heidän politiikkaansa.
Niinpä esimerkiksi taloustutkija Jonathan Portes esittääkin varsin kirpeää kritiikkiä blokissaan Rehniä vastaan. Portes on UK:n kansallisen talous- ja yhteiskunnallisen tutkimusinstituutin johtaja ja m.m. entinen UK:n hallituksen johtava talousasiantuntija. Hänen asiantuntemuksensa lienee kohdallaan kun hän mitätöi Rehnin esityksiä ja puolustaa akateemista vapautta.
Meillä täällä Suomessa, jossa yleensä seurataan Rehnin tekemisiä melko tarkastikin, kirjeeseen näyttää kiinnittäneen huomiota vain Tiedonantaja-lehti. Se kirjoitti aiheesta 8/2013 numeronsa pääkirjoituksessa "Komissaari Rehnin paimenkirje kertoo EU-päättäjien epätoivosta". Vaikeneminen on, tietenkin, kuvaavaa suomalaisen valtatiedotusvälineistön suhtautumiselle. Mikään, mikä horjuttaa asiallisella, teoreettisesti perusteltavissa olevalla ja käytännön havainnoilla todistetulla tavalla EU:n politiikanuskottavuutta, ei saa ylittää uutiskynnystä. Julkisuudessa saa näkyä vain PerSujen kaltainen päätön älämölö johon Rehnit ja kumppanit osaavat vastata. Kritiikki johon EU-eliitti ei kykene vastaamaan on vaiettava ja niinpä tämänkin kirjeen käsittely hautautuu marginaaliseen vasemmistolehteen.
Tosin Portes näkee Rehnin kirjeessä positiivistakin. Nimittäin sen, että kannattaa todellakin toivoa akateemisten kirjoittajien, kuten hän blokissaan, todellakin pystyvän vaikuttamaan niihin korjausliikkeisiin joita EU:n politiikkaan pitää tehdä kun nykyinen murenee.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Pankkien kriisit
Meille kerrotaan, että eurooppalaiset ja kansainväliset pankit ovat kriisissä. Syyllisiksi osoitetaan Kreikkaa, Portugalia j.n.e. Voisiko joku talousviisas jossakin selittää tämän mekanismin?
Mehän rakennamme verorahoihin perustuen ympäri Eurooppaa tukimekanismeja joilla autetaan velkaantuneita maita maksamaan velkansa pankeille? Miten pankit voivat joutua niiden takia rahoitusongelmiin kun niiden antamat lainat hoituvat ajallaan viimeistään meidän veronmaksajien rahoilla.
Tosin välissä meidän hallituksemme lainaavat samoilta pankeilta lisää rahaa rahoittaakseen nuo ongelmamaiden lainanmaksut. Mutta sehän on varmaa liiketoimintaa pankeille ja takaa lisää korkotuottoja. Kyseessä on siis pomminvarma liiketoiminta ilman mitään omia riskejä kun ne on siirretty eri EU-maiden veronmaksajille. Lopullisten laskujen maksajat on vielä jätetty ilman reaalivakuuksia jotta omaisuudet päätyvät taatusti sinne mihin niiden katsotaan kuuluvankin eli suurten ylikansallisten kapitaalien joukkoon.
Kyseessä siis ei ole oikea pankkien luottotoimintaan liittyvä ongelma vaan sen täytyy olla toisen sortin puhallus jossa pääomittamisen nimellä pankkien omistajille kerätään rahaa. Oikeasti pankkien pääoman kai pitäisi kapitalismissa olla omistajien siihen sijoittamaa rahaa tai asiakkaiden tallettamaa rahaa. Jos siinä tarvitaan lisää pääomaa niin se kai pitäisi olla osakeannin paikka? Kaupattaisi osakkeita halukkaille ostajille, niin entisille kuin uusillekin omistajille. Ja talletusrahaa saa maksamalla rahalle korkoa.
Tässä yhteydessä taitaa mennä tai tahallisesti sekoitetaan pankin pääoma ja pankin pörssiarvo. Pääomahan on pankissa rahan teossa tarvittavaa pääomaa jolla vastata pankin liikkeelle laskemasta pankin itse tekemästä lainarahasta. Kyse on näennäisestä vastuusta sillä tällä hetkellä vastaavan määräksi kai riittää 0,8 % lainojen määrästä. Pankin pörssiarvo taas on hinta jonka pankin omistaja saa tai saisi realisoidessaan omistustaan. Edellisen jääminen liian pieneksi supistaa pankin liiketoimintaa mutta jälkimmäinen ei vaikuta siihen oikeastaan ollenkaan vaan pankkien omistajien omaisuuden arvoon ja se tuntuu olevan niin EU-tason kuin kansallisten talouspoliitikkojen tämän hetkisistä huolista suurin. Höttörahatalouden kupla kun ei saisi puhjeta. Samalla työnantajat käyttävät tilannetta surutta hyväkseen reaalitaloudessa kiinni olevissa työehtosopimusneuvotteluissa.
Jälleen siis Bertold Brechtin sanat osoittautuvat oikeiksi: "Sillä mitä on tiirikka verrattuna osakkeeseen? Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna? Mitä miehen murhaaminen verrattuna miehen palkkaamiseen?" (Roolihahmo Puukko-Mackie, Kerjäläisooppera (Dreigroschenoper), 1928)
Mehän rakennamme verorahoihin perustuen ympäri Eurooppaa tukimekanismeja joilla autetaan velkaantuneita maita maksamaan velkansa pankeille? Miten pankit voivat joutua niiden takia rahoitusongelmiin kun niiden antamat lainat hoituvat ajallaan viimeistään meidän veronmaksajien rahoilla.
Tosin välissä meidän hallituksemme lainaavat samoilta pankeilta lisää rahaa rahoittaakseen nuo ongelmamaiden lainanmaksut. Mutta sehän on varmaa liiketoimintaa pankeille ja takaa lisää korkotuottoja. Kyseessä on siis pomminvarma liiketoiminta ilman mitään omia riskejä kun ne on siirretty eri EU-maiden veronmaksajille. Lopullisten laskujen maksajat on vielä jätetty ilman reaalivakuuksia jotta omaisuudet päätyvät taatusti sinne mihin niiden katsotaan kuuluvankin eli suurten ylikansallisten kapitaalien joukkoon.
Kyseessä siis ei ole oikea pankkien luottotoimintaan liittyvä ongelma vaan sen täytyy olla toisen sortin puhallus jossa pääomittamisen nimellä pankkien omistajille kerätään rahaa. Oikeasti pankkien pääoman kai pitäisi kapitalismissa olla omistajien siihen sijoittamaa rahaa tai asiakkaiden tallettamaa rahaa. Jos siinä tarvitaan lisää pääomaa niin se kai pitäisi olla osakeannin paikka? Kaupattaisi osakkeita halukkaille ostajille, niin entisille kuin uusillekin omistajille. Ja talletusrahaa saa maksamalla rahalle korkoa.
Tässä yhteydessä taitaa mennä tai tahallisesti sekoitetaan pankin pääoma ja pankin pörssiarvo. Pääomahan on pankissa rahan teossa tarvittavaa pääomaa jolla vastata pankin liikkeelle laskemasta pankin itse tekemästä lainarahasta. Kyse on näennäisestä vastuusta sillä tällä hetkellä vastaavan määräksi kai riittää 0,8 % lainojen määrästä. Pankin pörssiarvo taas on hinta jonka pankin omistaja saa tai saisi realisoidessaan omistustaan. Edellisen jääminen liian pieneksi supistaa pankin liiketoimintaa mutta jälkimmäinen ei vaikuta siihen oikeastaan ollenkaan vaan pankkien omistajien omaisuuden arvoon ja se tuntuu olevan niin EU-tason kuin kansallisten talouspoliitikkojen tämän hetkisistä huolista suurin. Höttörahatalouden kupla kun ei saisi puhjeta. Samalla työnantajat käyttävät tilannetta surutta hyväkseen reaalitaloudessa kiinni olevissa työehtosopimusneuvotteluissa.
Jälleen siis Bertold Brechtin sanat osoittautuvat oikeiksi: "Sillä mitä on tiirikka verrattuna osakkeeseen? Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna? Mitä miehen murhaaminen verrattuna miehen palkkaamiseen?" (Roolihahmo Puukko-Mackie, Kerjäläisooppera (Dreigroschenoper), 1928)
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Puttosen pörinöitä
Viikonlopun paperisessa Ilta-Sanomissa haastatellaan Aalto-yliopiston rahoituksen professoria, Vesa Puttosta yli sivun jutussa. Hän tuntuu vastustavan kiihkeästi Kreikalta vaadittavia lainojen ja takuiden vakuuksia. Hänen kantansa on toimittaja Mika Koskinen tiivistänyt viiteen väitteeseen (kursiivit suoria lainauksia lehtijutusta).
1) Valtiot ovat erilaisia lainaajia kuin yritykset tai yksityishenkilöt. Valtio on suvereeni, jolla on verotusoikeus.
Erilaisuus on tähän asti perustunut siihen, että valtion ei ole katsottu voivan mennä konkurssiin ja sillä on katsottu olevan aina mahdollisuus maksaa velkansa, ainakin seuraavaan sotaan saakka. Toinen mahdollisuus on ollut hoitaa maksuvalmius muuttamalla valuuttakursseja. Nyt kuitenkin Kreikka on konkreettisesti tilanteessa jossa konkurssi on mahdollinen eikä EU:n oloissa sillä ole mahdollisuutta valuuttakurssien kautta hoitaa tilannetta. Verotusoikeus ei muuta tätä asetelmaa.
2) Poliitikot sanovat, että heillä on Suomen kansalta saatu valtuutus vaatia vakuuksia. Eivät ne olleet mitkään vakuusvaalit. Äänestin sinne kansanedustajaa.
Puttosen mielestä siis kansanedustajien eikä heidän puolueidensa pitä muistaa vaalien jälkeen mitä lupasivat vaalikampanjassaan. Itse asiassa hallituspoliitikoilla ei ole valtuutusta vaan velvollisuus vaatia vakuuksia. Ja jos eivät niitä saa, jäättää Suomi pois koko järjestelystä.
3) Jos vakuuksia ei voi teknisistä syistä vaatia, niin sehän vitsi koko homma.
Vitsiksi homma muuttuu vasta jos ennakkoehdosta ei pidetä kiinni ja mennään lainajärjestelyyn mukaan ilman vakuuksia. Tekniikka on vain hidaste jos sekään. Teknisesti EU:n perussopimukset kieltävät EU:n laajuiset tukijärjestelyt mutta ei se ole estänyt tukemasta Kreikkaa jo aiemminkin, eikä Irlantia j.n.e.
4) Jos vakuudet olisivatkin teknisesti mahdollisia,niin se, että vaadimme Suomelle paremman oikeuden kuin mitä muut saavat, tarkoittaa sitä, etytei kukaan lainaa rahaa Kreikalle enää millään ehdoilla. Se taas johtaa siihen, että eurooppalaisia valtioita lainoteta muut kuin toiset euromaat.
Tässä Puttonen jo valehtelee. Suomi ei ole ollut vaatimassa "parempaa oikeutta" sillä eihän Suomi ole sulkenut pois mahdollisuutta muiden vaatia samaa eli vakuuksia omille lainoilleen ja takauksilleen. Parasta olisi ollut, jos jo keväällä olisi lähdetty koko EU:n laajuisesti tielle jota Suomesta ehdotettiin eli olisi laadittu kaikille koko järjestelyä koskeva vakuus- ja takuujärjestely.
Toisaalta Puttonen väittää, että kukaan ei lainaisi enää Kreikalle. Miksi ei lainaisi jos tarjolla olisi vakuudet? Pikemminkin lainan saamisen luulisi olevan helpompaa ja halvempaa jos vakuudet ovat kunnossa. Nythän Kreikan lainat ovat sikakalliita juuri riskin takia.
5) Vakuusvaateilla tehdään jumalattomasti hallaa Suomen asemalle EU:n sisällä. Suomesta on tullut itsepäinen känkkäränkkä, johon ei voi enää luottaa jatkossa.
Kuinka niin? Onko epäluotettavaa ilmoittaa, että ei lähde järjestelyyn mukaan ilman vakuuksia ja pitää ilmoittamastaan ennakkoehdosta kiinni? Eikö nimen omaan toisinpäin toimiminen olisi epäluotettavaa?
Onko känkkäränkkäilyä ajaa omia ennalta ilmoittamiaan ehtoja? Käsittääkseni kukaan ei pidä Isoa Britanniaa känkkäränkkänä vaikka se on vaatinut oman oikeutensa maksattaa osan jäsenmaksuistaan muilla, ml. Suomi.
Pikemminkin tämä episodi on osoittanut, että Suomea ja suomalaisia ei voi enää pitää äänettömänä yhtiömiehenä joka suostuu ihan mihin tahansa ilosta istua isojen poikien kanssa samoissa pöydissä, tai ainakin pöydän alla, tai ainakin eteisessä tai ainakin olla hengessä mukana.
Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja lienee oikeilla jäljillä sanoessaan Helsingin Sanomien mukaan, että Suomen vaatimukset itseasiassa hakevat koko Euroalueelle taloudellista kestävyyttä. Tuomioja on oikeassa jos tämä jupakka johtaa realististisempaan poliittiseen ajatteluun ja siitä sellaisten johtopäätösten vetoon, että pankkien harjoittama ahne rahastus saadaan kuriin.
Siinä Puttonen on oikeassa, että Soini-ilmiöllä on osansa suomalaisten hallituspiirien tiukkuudella tässä asiassa. Normaalioloissahan olisi jo aikapäiviä sitten lipsahdettu vanhaan jees-miehen osaan. Vakuuspuheet eivät olisi tulleet heille edes mieleen koska se olisi vaatinut oman äänen ja mielipiteen esiintuomista isojen poikien ja tyttöjen pöydässä. Viimeistään Saksan liittokansleri Angela Merkelin jyrähdys olisi saanut suomi-ministerille löysät housuun. Nyt Soinin pelko näyttää olevan viisauden alku.
Aalto-yliopiston piti nostaa suomalainen tiede ennennäkemättömään kukoistukseensa. Jos jutun substanssi on todella Vesa Puttoselta eikä bulevardilehden toimittajalta niin arvon professori näyttäisi olevan esimerkki siitä miten paljon yliopistossa on vielä tekemistä. Niin normaalijärjelle vieraita hänen ulostulonsa, ainakin tuossa muodossa, ovat.
1) Valtiot ovat erilaisia lainaajia kuin yritykset tai yksityishenkilöt. Valtio on suvereeni, jolla on verotusoikeus.
Erilaisuus on tähän asti perustunut siihen, että valtion ei ole katsottu voivan mennä konkurssiin ja sillä on katsottu olevan aina mahdollisuus maksaa velkansa, ainakin seuraavaan sotaan saakka. Toinen mahdollisuus on ollut hoitaa maksuvalmius muuttamalla valuuttakursseja. Nyt kuitenkin Kreikka on konkreettisesti tilanteessa jossa konkurssi on mahdollinen eikä EU:n oloissa sillä ole mahdollisuutta valuuttakurssien kautta hoitaa tilannetta. Verotusoikeus ei muuta tätä asetelmaa.
2) Poliitikot sanovat, että heillä on Suomen kansalta saatu valtuutus vaatia vakuuksia. Eivät ne olleet mitkään vakuusvaalit. Äänestin sinne kansanedustajaa.
Puttosen mielestä siis kansanedustajien eikä heidän puolueidensa pitä muistaa vaalien jälkeen mitä lupasivat vaalikampanjassaan. Itse asiassa hallituspoliitikoilla ei ole valtuutusta vaan velvollisuus vaatia vakuuksia. Ja jos eivät niitä saa, jäättää Suomi pois koko järjestelystä.
3) Jos vakuuksia ei voi teknisistä syistä vaatia, niin sehän vitsi koko homma.
Vitsiksi homma muuttuu vasta jos ennakkoehdosta ei pidetä kiinni ja mennään lainajärjestelyyn mukaan ilman vakuuksia. Tekniikka on vain hidaste jos sekään. Teknisesti EU:n perussopimukset kieltävät EU:n laajuiset tukijärjestelyt mutta ei se ole estänyt tukemasta Kreikkaa jo aiemminkin, eikä Irlantia j.n.e.
4) Jos vakuudet olisivatkin teknisesti mahdollisia,niin se, että vaadimme Suomelle paremman oikeuden kuin mitä muut saavat, tarkoittaa sitä, etytei kukaan lainaa rahaa Kreikalle enää millään ehdoilla. Se taas johtaa siihen, että eurooppalaisia valtioita lainoteta muut kuin toiset euromaat.
Tässä Puttonen jo valehtelee. Suomi ei ole ollut vaatimassa "parempaa oikeutta" sillä eihän Suomi ole sulkenut pois mahdollisuutta muiden vaatia samaa eli vakuuksia omille lainoilleen ja takauksilleen. Parasta olisi ollut, jos jo keväällä olisi lähdetty koko EU:n laajuisesti tielle jota Suomesta ehdotettiin eli olisi laadittu kaikille koko järjestelyä koskeva vakuus- ja takuujärjestely.
Toisaalta Puttonen väittää, että kukaan ei lainaisi enää Kreikalle. Miksi ei lainaisi jos tarjolla olisi vakuudet? Pikemminkin lainan saamisen luulisi olevan helpompaa ja halvempaa jos vakuudet ovat kunnossa. Nythän Kreikan lainat ovat sikakalliita juuri riskin takia.
5) Vakuusvaateilla tehdään jumalattomasti hallaa Suomen asemalle EU:n sisällä. Suomesta on tullut itsepäinen känkkäränkkä, johon ei voi enää luottaa jatkossa.
Kuinka niin? Onko epäluotettavaa ilmoittaa, että ei lähde järjestelyyn mukaan ilman vakuuksia ja pitää ilmoittamastaan ennakkoehdosta kiinni? Eikö nimen omaan toisinpäin toimiminen olisi epäluotettavaa?
Onko känkkäränkkäilyä ajaa omia ennalta ilmoittamiaan ehtoja? Käsittääkseni kukaan ei pidä Isoa Britanniaa känkkäränkkänä vaikka se on vaatinut oman oikeutensa maksattaa osan jäsenmaksuistaan muilla, ml. Suomi.
Pikemminkin tämä episodi on osoittanut, että Suomea ja suomalaisia ei voi enää pitää äänettömänä yhtiömiehenä joka suostuu ihan mihin tahansa ilosta istua isojen poikien kanssa samoissa pöydissä, tai ainakin pöydän alla, tai ainakin eteisessä tai ainakin olla hengessä mukana.
Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja lienee oikeilla jäljillä sanoessaan Helsingin Sanomien mukaan, että Suomen vaatimukset itseasiassa hakevat koko Euroalueelle taloudellista kestävyyttä. Tuomioja on oikeassa jos tämä jupakka johtaa realististisempaan poliittiseen ajatteluun ja siitä sellaisten johtopäätösten vetoon, että pankkien harjoittama ahne rahastus saadaan kuriin.
Siinä Puttonen on oikeassa, että Soini-ilmiöllä on osansa suomalaisten hallituspiirien tiukkuudella tässä asiassa. Normaalioloissahan olisi jo aikapäiviä sitten lipsahdettu vanhaan jees-miehen osaan. Vakuuspuheet eivät olisi tulleet heille edes mieleen koska se olisi vaatinut oman äänen ja mielipiteen esiintuomista isojen poikien ja tyttöjen pöydässä. Viimeistään Saksan liittokansleri Angela Merkelin jyrähdys olisi saanut suomi-ministerille löysät housuun. Nyt Soinin pelko näyttää olevan viisauden alku.
Aalto-yliopiston piti nostaa suomalainen tiede ennennäkemättömään kukoistukseensa. Jos jutun substanssi on todella Vesa Puttoselta eikä bulevardilehden toimittajalta niin arvon professori näyttäisi olevan esimerkki siitä miten paljon yliopistossa on vielä tekemistä. Niin normaalijärjelle vieraita hänen ulostulonsa, ainakin tuossa muodossa, ovat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
