Uskonnollista sekotusta - taas

Sattuipa silmiini Seurakuntalainen-sivustolla sen verkkosivujen päätoimittajan Sari Savelan/KD plokikirjoitus otsikolla "Jos lapselle ei opeteta uskontoa, se on kuin hänelle ei opetettaisi äidinkieltä".  Otsikko oli niin provokatiivinen, että äidyin lukemaan koko jutun.

Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.

Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa.  Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa.  Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti.  Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.

Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä.  Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä.  Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.

Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy.  Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta.  Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen.  Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne.  Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.

Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa.  Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat.  Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta.  Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.

Ja lopulta otsikkoasiaan:  ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan.  Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen.  Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi.  Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.



Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta.  Kiitokset S.Paterolle korjauksesta. ---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.

Uskontojen opetus kouluissa

Opetusministeri Henna Virkkunen on tuonut lehtihaastatteluissa esille vanhan, Ruotsista kopioidun ajatuksen kaikkien uskontojen opettamisesta yhtenä oppiaineena, uskontotietona. Sitä kuulemma harkitaan uusien opetussuunnitelmien mietinnän yhteydessä.

Uskonnonopettajat tietysti kavahtavat ajatusta. Heillähän on kyseessä leipä yhdistettynä ideologiaan. Uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Hannu Koskinen väittää YLEn uutisen mukaan, että uskontoihin tutustuminen pitää aloittaa niin, että on jo sidoksissa johonkin uskontoon ja muita opetetaan suhteessa siihen. Jo tutustuminen hänen johtamansa liiton sivuilla esiteltäviin opetussuunnitelmien tavoitteisiin osoittaa mistä on kyse. He esittelvät vain ja ainoastaan ev.lut. tavoitteet. Eikö sen sijaan pitäisi lähteä uskontojen yleisistä rakenteista ja mekanismeista sekä niiden vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Ja vasta sen jälkeen käydä läpi erilaisten uskontojen erityispiirteitä.

Jos haluamme uskontojen opetukselta tiedollista lähestymistä ja pyrkimystä objektiivisesti ja neutraalisti opettaa ymmärtämään eri uskontoja, Ruotsin kokemukset eivät ole kovinkaan rohkaisevia. Siellä uskontojen opetuksen nimissä entiset, kristilliset opettajat tuputtavat samaa ev.lut.uskontoa kuin ennenkin mutta nimellisesti neutraalin oppiaineen varjolla. Entiset valtiokirkon ev.lut. materiaalit on vain koristeltu joillakin neutraaleilta kuulostavilla ilmaisuilla. Eli yksittäisten uskontojen tunnustukselliset opetukset ja elämänkatsomustiedon opetus on yhdistetty yhdeksi tunnustukselliseksi valta- ja valtionuskonnon opetukseksi uskontotiedon nimikkeen alla.

Moraalinen aspekti

N.s. oman uskonnon opetusta on yritetty perustella sen moraalisella ja eettisellä kasvatuksella. Tätä on jopa perusteltu nykyisten aikojen maailmanlopun meiningillä verrattuna entisiin hyviin aikoihin. Ennenhän kaikki oli niin paljon paremmin: läski valkoista ja Terijoen hiekkarannoilla kesät lämpimiä. Näiltä muistelijoilta taitaa unohtua paljon kristinuskon nimissä tehtyjä asioita. Niitä muistellessa ei tarvitse mennä ainaisiin ristiretkiin tai muihin keskiaikajuttuihin. Riittää kun muistelee paljon tuoreempia sotia kodin uskonnon ja isänmaan puolesta. Ja nykyisinä maallisina aikoinakin nämä Sukarit, Merisalot ja muut koijarit kertovat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. N.s. kristillisten länsimaisten arvojen maine on tärvelty niin monta kertaa ja niin syvälti, että niillä ei kannattaisi mainostaa edes käytettyjä autoja saati sitten lasten kasvatusta. Tälläkin hetkellä ne tarkoittavat Pakistaniin levitettyä miehityssotaa Afganistanissa, talouskriisiä ja pankkiirien moraalia, vaalirahoituskorruptiota, välinpitämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista, rippikoululaisten itikoille syöttämistä j.n.e.j.n.e. Siltäkin osin kun kirkko näyttää modernisoituvan, eli m.m. naispapeuden ja homoseksuaalien sietämisen osalta, kirkko vain reagoi muun, sekulaarin, yhteiskunnan kehitykseen jälkijättöisesti ja vastentahtoisesti, omia pyhinä pitämiään kirjoituksia häpeillen.

Ehdotus

Minusta voisimme ihan hyvin lopettaa uskontojen opetuksen nykymuodossaan ja jakaa siihen nyt liittyvän tiedollisen aineksen muiden aineiden opetussisältöihin. Uskonnon harjoittamisen ja muun tunteisiin vetoavan touhun voivat sitten hoitaa kukin uskontokunta itse. Eri uskontoihin liittyvät filosofiset ajatusmallit voitaisi esitellä filosofian kurssien yhteydessä. Nykyisestä elämänkatsomustiedosta voitaisi kehittää kaikille yhteinen kriittiseen ajatteluun ja eettisten kysymysten pohdiskeluun kehittävän oppiaineen, ellei sekin sujuisi filosfian opetuksen yhteydessä. Uskontojen ja kirkkokuntien vaikutukset yhteiskuntaan ja historiallisiin tapahtumiin voitaisi opettaa historian yhteydessä. Sama jako voitaisi ulottaa myös korkeinta opetusta myöten eli vihdoinkin lakkauttaa teologiset tiedekunnat. Niiden opetus ja tutkimustoiminta voitaisi jakaa vastaavalla periaatteella. Sen jälkeenkin kristinuskon ja sen monien eri fraktioiden tekemiset ja tekemättä jättämiset olisi pakko pitää keskeisinä tutkimuskohteina. Ne kuitenkin voitaisi ilman uskonnollista viitekehystään nähdä paremmin osana koko yhteiskuntien kehityshistorioita. Sen sijaan kirkot voisivat itse järjestää omat ammattikoulunsa papeilleen.