Bernard Russell kirjoitti esseessään ”Aatteita, jotka ovat vahingoittaneet ihmiskuntaa” (julkaistu kokoelmassa ”Filosofiaa jokamiehelle” (1967; WSOY) , alkup. ”Unpopular Esseys” (1950)) tarinan mitä metafyysinen lehmä päättelisi laitumella nähdessään junan. Hän käytti sitä esimerkkinä kuinka
”Ihmisen käsitys omasta tärkeydestään ilmenee oudosti niissä kuvitelmissamme, että toisten ihmisten toimenpiteiden tarkoituksena on hyvän tai pahan aiheuttaminen meille. Kun ajaa junassa kentän halki, jolla lehmikarja käyskentelee laitumella, voi lehmien joskus nähdä järjettömästi säikähtyneinä pakenevan poispäin junan lähestyessä. Jos lehmä olisi metafyysikko, se päättelisi tällöin tähän tapaan: 'kaikki toiveeni ja pelkoni koskevat itseäni; tästä voin päätellä induktiivisesti, että kaikki maailmankaikkeuden tapahtuminen tarkoittaa minua. Tuo jyrisevä juna tahtoo näin ollen joko vahingoittaa minua tai tehdä minulle hyvää. En voi uskoa, että se tarkoittaa minulle hyvää, ja siitä syystä varovaisena lehmänä koetan paeta sitä.' Jos tuolle metafyysikkomärehtijälle yrittäisi selvittää, että junalla ei ole minkäänlaista aietta lähteä raiteiltaan ja lehmän kohtalo on sille täysin yhdentekevä, eläinparka joutuisi pyörälle päästään noin luonnottoman seikan johdosta. Juna, joka ei tahdo sille mitään pahaa eikä hyvää, tuntuisi siitä vain vieläkin kylmemmältä ja hirvittämämmältä kuin sellainen juna joka tahtoo sitä vahingoittaa. Ihmisten on käynyt juuri näin. Luonnonjärjestys on tuottanut ihmisille väliin onnea, väliin onnettomuutta. He eivät voi uskoa, että tämä tapahtuisi sattumalta. Kun lehmä mahdollisesti olisi saanut kuulla jonkun toverinsa eksyneen raiteille ja joutuneen junan alle, kehittäisi se – jos sillä olisi vaatimaton määrä älyä, mikä useimmille ihmisille on annettu – filosofiset mietteensä päätöslauselmaan, jonka mukaan lehmäparka oli saanut rautatien jumalalta rangaistuksen synneistään. Se iloitsisi, kun sen papit asettaisivat aidan radan kahden puolen, ja se varottaisi nuorempiam huimapäisempiä lehmiä käyttämästä hyväkseen aidassa olevaa rakoa, koska synnin palkka on kuolema.”
Russell kuvaa esimerkillään mainiosti kuinka ihmiset niin ketterästi rakentavat itselleen merkityksiä elämäänsä ja niiden ympärille tabuja sekä sääntöjä ja määräyksiä joilla valvoa niitä. Erityistä onnea me koemme kun pystymme rankaisemaan niitä jotka noita käsityksiä rikkovat.
Esimerkissä on useampia mielenkiintoisia näkökulmia: kaiken itseen projisoimisen lisäksi m.m. ”varovaisuusperiaate”. Aina kannattaa varautua pahimpaan eikä saata toivoa parempaa. Se lienee vanha evolutiivinen jäänne petojen pelosta ja laumadynamiikasta. Kun taas uhrien syyttäminen antaa itselle turvaa ja motivoi pysymään moraalisääntöjen puitteissa jumalien pelossa.
Myös halu rakentaa uskomusmaailmaa pelottavan ympärille on mielenkiintoinen piirre, kaikkine haluineen organisoida pelko ja siihen varautuminen. Kuten Russell:n esimerkissä papit rakentamassa aitaa ja varoitukset huimapäiselle nuorisolle. Hän siis tulee kuvanneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, liki kaikkien uskontojen perustaa ihmismielen syövereissä.
Kunpa oppisimme ymmärtämään ettemme ole maailman napoja. Asioita tapahtuu meistä riippumatta, ihan ilman että aktorit ja objektit ovat millään lailla kiinnostuneita meistä. "Leben und leben lassen" kuten Friedrich Schiller kirjoitti Wallensteinin leirissään**). Silloin vapautuisimme turhista peloista, oikeitakin syitä pelolle on, emmekä pyrkisi mestaroimaan muiden elämiä vastoin heidän vapaata aikuista tahtoa vaan pystyisimme suvaitsevaisuuteen toisiamme kohtaan.
---
*) Bertrand Arthur William Russell, 3. Russell:n jaarli (1872-1970) oli brittiläinen matemaatikko, filosofi ja loogikko ja koko loogisen empirismin filosofisen perinteen aloittaja. Hän edisti erityisesti logiikan ja matematiikan perustan tutkimustyötä. Russell oli aikansa suurimpia intellektuelleja. Hän kansantajuisti filosofiaa useissa teoksissaan ja kommentoi laajasti erilaisia keskustelunaiheita julkisuudessa. Russell oli myös yhteiskunnallinen ajattelija, joka kirjoitti monia poliittisia teoksia ja toimi esimerkiksi ydinsotaa ja imperialismia vastaan. Hän oli ”jonkin sortin” sosialisti mutta n.s. neuvostotodellisuuden tiukka arvostelija.
**) Lainaus saksalaisen runoilijan, näytelmäkirjailijan ja historioitsijan Johann Christoph Friedrich von Schiller:n (1759-1805) ”Wallenstein-näytelmätrilogian ensimmäisestä osasta "Wallensteins Lager" (1799). Schiller oli esteetikko ja klassisisti joka haki väkivallattomuutta. Albrecht Wenzel Eusebius von Wallenstein (1583-1634) oli böömiläinen sotapäällikkö ja toimi Pyhän (saksalais-)roomalaisen keisarikunnan joukkojen ylipäällikkönä 30-vuotisessa sodassa, johti m.m. ruotsalaisten vastapuolta.
Tekstit
