OSCE kadottanut tarkoituksena?

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä julkaisi haastattelun ETYJ:n yleiskokouksen, oikeammin parlamentaarisen kokouksen, puheenjohtajalta Pia Kaumalta. Se kirvoitti minut laatimaan kommentin.  Se ei kuitenkaan ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa lehden julkaisukynnystä. Muotoilin siis kevyesti kommenttini tähän blokikirjoituksen muotoon:

Pia Kauma kehuu suomalaista välittäjyyttä ja diplomatiaa. Se on kuitenkin menneen maailman horinoita. Suomi on menettänyt mahdollisuutensa välittäjän asemaan yksipuolisella sitoutumisella länteen ja USA:n etupiiriin. Yhden suurvallan nöyrä liittolainen ei koskaan voi olla uskottava välittäjä suurvaltojen välisissä kiistoissa, ja niitähän ylivertainen valtaosa maailman kriiseistä on ja jos ei ole niin taustalla on kuitenkin niiden etupyyteet.

Kauma on kuitenkin oikeassa Ukrainan sodasta: siellä Venäjä sotii länttä, ei Ukrainan kansaa vastaan. Se yrittää pysäyttää USA:n etupiirin laajentamisyritystä, huolimatta laajentamista yrittävien aiempien johtajien lupauksista "not an inch eastwards".  Lupauksia tuli aikoinaan monesta syysta kuten USAN ulkoministeri James Baker:ltä, UK:n pääministeri Margaret Thatcher:ltä, Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher:ltä j.n.e.

Balkanin rikkiampumisesta Kauma voisi muistaa, että rikkiampujat olivat USA (Operation Noble Anvil) ja NATO (Operation Allied Force) sekä EU komppaamassa.  Kaikki tahoja joihin sitoutumista myös hän ja hänen puolueensa Kokoomus on meitä ajannut. Johtopäätökset? Oliko n.s. "parempaa rikkomista"?

Joka tapauksessa Kauma nyt ETYJ:n (OSCE) parlamentaarisen kokouksen puheenjohtajana voisi muistaa ETYK:n (CSCE) päätösasiakirjan "Kolmannen korin" sisältöä: kuinka maailmaa ja erityisesti Eurooppaa parannetaan lisäämällä yhteyksiä ja kansalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon rajojen yli. Sen on kehuttu aikoinaan särkeneen Neuvostoliiton tai ainakin omalta osaltaan vahvasti sitä edesauttaneen. Siltä pohjalta voisi löytyä kestävämpi tapa lopettaa Ukrainan sotakin kuin tuollainen yksipuolinen sanelu. Kysehän on ETYJ:nkin tunnistamasta "jakamattomasta turvallisuudesta"*) jossa yhden turvallisuus ei voi mennä yli muiden turvallisuudesta ja turvallisuus on kokonaisuus. Siitä ei muutama vuosi sitten länsi halunnut Venäjän kanssa neuvotella mutta olisiko jo aika pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun diplomatiaa käyttäen? Suomi välittäjänä eikä yksipuolisena osana toista osapuolta?

Si vic pacem para pacem! Aut certe evita bellum.

*) Linkin takana oleva pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 pitämä puhe on hieman ristiriitainen mutta selvittää toki "jakamaton turvallisuus" -periaatetta.

Fasismi on tarkoituksenmukaisuuskysymys

 Nyt on ajankohtaista pähkäillä Brasilian tapahtumia kun sikäläisen oikeistolaisen ex-presidentti Jair Bolsonaro:n on ollut niin vaikea luopua vallastaan hävittyjen vaalien jälkeen ja hän on yllyttänyt kannattajiaan riehumaan. Äärimmäisyytenä yritys vallankaappaukseen yrittämällä valloittaa presidentinpalatsia, korkeinta oikeutta ja parlamenttia. Hieman tyylitelleen samaa jota Donald Trump:n kannattajat yrittivät mestarinsa yllytyksestä USA:ssa 6/1 -21.

Bolsonaro on pyöritellyt ajatusta vaalivilpistä ja oikeudestaan jatkaa presidenttinä lietsoen näin ärhäköitä kannattajiaan, saaden myös tukea USA:n Alt-Right -liikkeeltä, m.m. Tucker Carson:lta. 

Juuri ennen seuraajan Luiz Inácio Lula da Silva:n virkaanastujaisia hän lähti ikäänkuin maanpakoon Floridaan jättäen yllyttämänsä kannattajat riehumaan. Ilmeisesti tarkoituksena katsoa kuinka käy ja sitten joko palata sankarina tai jäädä maanpakoon. Kun vallankaappausyritys meni reisille, hän sairastuikin sopivasti ja jäänee Floridaan "hoitamaan terveyttään".

Ulkomailla Brasilian tapahtumiin on suhtauduttu uhkana demokratialle. Itse näen suhtautumisessa kuitenkin useammankin sortin kaksinaismoralismia. Olen saanut vaikutelman, että monet läntiset eliitit, etenkin USA mutta myös monet eurooppalaiset, ovat toisaalta olleet kovinkin vastahakoisia vasemmistolaista Lula:a kohtaan ja toivoneet oikeiston menestystä.  Lisäksi Lula on ollut myötämielinen BRICS-talousliittoumaa kohtaan jossa Brasilia on mukana mikä ei lisää hänen suosiotaan läntisissä vallan kammareissa.  

Nyt kun vallankaappaus ei onnistunut, länsi on ottanut ikäänkuin demokratian puolen ja tuomitsevat kevyesti bolsonaristojen yrityksen. Olen jokseenkin vakuuttunut jos he olisivat onnistuneet, kanta olisi ollut jotakin siihen suuntaan, että vasemmistolainen Lula jakoi kansaa ja kansa tuomitsi hänet Bolsonaron yhdistäessä. 

Olen ymmärtänyt tavoiteltavan vähän samaa kuin kahdeksan vuotta sitten Ukrainassa.  Äärioikeisto, Azov:n pataljoonat y.m. militiat, Svaboda uusnatsiryhmät y.m. osoittivat mieltään Maidanilla. He, vaikka olivatkin fasisteja jotka kantoivat natsi-Saksan kätyrin Stepan Bandera:n kuvia ja ripustelivat niitä valtaamiensa hallintorakennusten seinille, olivat kelpo sakkia läntiselle arvoyhteisölle.  Jos bolsonaristojen kaappaus olisi onnistunut, he olisivat olleet samalla tavalla "hyviä fasisteja".

Itse asiassa Brasilia olisi liitettävissä vielä pitempään linjaan sekä onnistuneita että epäonnistuneita lännen yrityksiä kaataa ja vaihtaa sille epämieluisia hallituksia, erilaisia keväitä ja värikumouksia.  Mieleen tulee niin Dominikaaniset tasavallat, Venezuelat, Nigaraquat, Boliviat, Kasakstanit j.n.e. Onpa Venäjällä kelvannut liittolaiseksi jopa chauvinisti Aleksei Navalnyi.

Kovin on siis tarkoitushakuista läntinen suhtautuminen fasismiin.  Jos se palvelee läntisen arvoyhteisön etuja (lue: USAn geostrategiset imperatiivit ja sen kansalliset edut joita se katsoo oikeudekseen edistää kaikin käytettävissään olevin keinoin) niin he ovat oivia ja luotettuja liittolaisia siinä missä Saudien perheyhtiö, abartheidinen ja rasistinen Israel. Franklin D. Roosevelt:n (1882-1945) sanoin vuodelta 1939 Nigaraqua:n Anastasio Somoza García:sta (1896-1956): "he may be a son of a bitch but he is our son of a bitch" *). Mutta jos heitä ei koeta, vielä tai enää, hyödyllisiksi, alkaa mahdoton moralistinen demokratian ja vapauden ylistys, arvoyhteisössä kun ollaan.

___

*) Sanonta "he may be a son of a bitch but he is our son of a bitch" on on laitettu moneen suuhun mutta todennäköisimpiä ovat Franklin D. Roosevelt/Dem tai Dwight D. Eisenhower/GOP. Myös mahdollisesti kehittynyt Thaddeus Stevens/GOP:n (1792-1868) ilmauksista joita hän kohdisti oman puoleensa ketkuihin muodossa "rascal", "scoundrel", "scalawag" tms

NATO-kiiman seuraava aste: ydinasekiima

 Vielä muutama kuukausi sitten NATOttajamme vakuuttivat meille ettei NATO-jäsenyys suinkaan tarkoita ydinaseita Suomemme maaperälle.  Nyt kun pöly alkaa laskeutua hakemuksen ylle onkin kellon ääni muuttunut. Nyt samaiset vouhakkeet ovat mieltä, että meidän pitää päästä täysillä mukaan sen ydinaseohjelmiin. Puhuvat sateenvarjosta kuin se olisi helpommin läpi menevä eufemismi.

Etenkin Kokoomuksessa huuto on nyt suuri. M.m. varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on ollut innolla puhumassa kuinka ydinasepelote on oleellinen  osa NATO-jäsenyyttä. Heidän mukaansa meidän pitää kantaa oma vastuumme NATO:n yhteisestä asiasta.

Vasemmammalla ollaan oltu varovaisempia.  Rauhantahtoisuudesta NATOn ja asekauppojen verran lipsunut Vasemmistoliittokin, m.m. varapuheenjohtajansa Jussi Saramon sanoin kieltäytyy tiukasti ydinaseista, ainakin toistaiseksi.  Hän vetoaa m.m. Ydinenergialakiin (990/1987, 2. luku, 4§): "Ydinräjähteet; Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.".

Muut poliittiset puolueet ovat olleet hieman rajotetummin liikkeellä mutta läpi Eduskunnan lienee tulkittavissa ettei juuri kukaan välitä pistää hanttiin kun oikeasti heille sopii riekkua mukana kaikessa mahdollisessa. Etenkin jos pääsee isojen poikien ja tyttöjen kylkeen peesaamaan julkisuudessa. Jens Stoltenberg:llä on kavereita vaikka olisi millaiset riskit ilmassa, maassa ja vedessä.

Bulevardilehdet jo ilakoivat estoitta suomalaisten osallistumisella NATOn ydinaseharjoituksiin vakuuttaen ulkoministeri Pekka Haaviston ja puolustusministeri Antti Kaikkosen suilla ettei mitään pidäkkeitä enää ole. Uudet hankittavat F-35 hävittäjätkin pystyvät kuulemma ydinohjuksia kuljettamaan.

Myös Ydinsulkusopimus (11/1970) kieltää meiltä kategorisesti ydinaseet. Etenkin jälkimmäisestä tosin USA vähät välittää sillä se on sijoittanut omiaan useisiin ydinaseettomuuteen sitoutuneihin maihin.  Euroopassa USA on sijoittanut niitä ainakin Saksaan, Italiaan, Alankomaihin ja Belgiaan mutta se ei kerro millä aluksella tai lentokoneessa niitä on muualla mukana.

Tämä näyttäytyy, jälleen kerran, klassisena pienten askelten naruttamisena jossa jotkut lienevät mukana ihan jopa uskoen kulloisenkin vaiheen sen hetkiseen propagandaan muistamatta aikaisempia vedätyksiä. Mutta kellokkaat varmasti tietävät mitä ovat olleet tekemässä jo vuosikymmeniä: viemässä meitä lännen sotarintaman etulinjaan tykkien ruuaksi ja polkemaan miinoja, taistelemaan läntisen arvoyhteisön puolesta viimeiseen suomalaiseen.

Koska me heräämme? Koska me osaamme oikeasti katosa mihin meitä ollaan viemässä? Ja koska alamme pitää hanttiin?

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.

Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun.

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.

Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 

Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.

Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.

P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?

***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.

YLE varjelee yksisilmäisyyttään läntisenä propagandatuuttina - vastuullisesti

 Jälleen uusi osa sarjaani jossa YLE sensuroi sen viestin vastaisia kommentteja harvoin sallimissaan keskusteluissa:

YLE/Uutiset julkaisi nettisivuillaan jutun "Tällaista etupiirijakoa Venäjä yrittää ensi viikon neuvotteluissa – tutkija: Venäjä toistaa Suomen suhteen samoja virheitä kuin Neuvostoliitto".  Se oli äärimmäisen yksipuolista läntisen, USA:n johtaman blokin propagandaa. YLE salli poikkeuksellisesti keskustelun jutun yhteydessä ja minäkin provosoiduin kirjoittamaan mutta jälleen törmäsin YLEn herkkähipiäisyyteen.  Kirjoitin näin sanoen:

"Jälleen kerran "asiantuntijoiden" mielestä Venäjä uhkailee ja toimii agressiivisesti ja länsi vain varoo ja puolustaa. Kuitenkin nimenomaan länsi ja NATO ovat laajentuneet itäänpäin vastakkaisista lupauksista huolimatta.

Ainoa muutos näyttäisi olevan ettei Venäjä enää purematta niele kaikkea mitä sen eteen lykätään. Aikoinaan oli lännelle ja suomalaisille poliitikoille yllätys kun Venäjä ei nöyrästi väistynyt Saakašvilin johtaman Sakartvelon hyökätessä aseleposopimuksen mukaisten rauhanturvaajien kimppuun. Samaten jokainen uusi tilanne jossa Venäjä ei anna taas periksi on arvaamatonta käytöstä.

Tässäkin kannattaisi huomata, ainakin jos on Venäjän ehdotuksiin tutustunut ajatuksen kanssa, ettei Venäjä ole hakemassa etupiirejä vaan yrittämässä estää ettei USAn etupiiri tule entistä lähemmäksi.

"Meidän nilkkienkin" kannattaisi miettiä toisenkin kerran ennenkuin ryntäävät USAn ja NATOn perässä. Saattaa jäädä mökinpaikat Smolensissa lunastamatta."

Kyseisessä kommentissa en edes suoraan arvostele YLEn täydellistä yksipuolisuutta ja läntistä tarkoitushakuisuutta vaan vain lisään puuttuvia näkökulmia. Samalla yritän tuoda lähihistoriallista jatkumoa alati jatkuvan kylmän sodan koukeroihin (s.o: kylmä sota ei loppunut sukupolvi sitten vaan kääntyi asemasodasta yhden osapuolen etenemiseksi joka nyt näyttää "yskivän").

Muotoilunikaan eivät ole erityisen kärjekkäitä.  Ei edes "meidän nilkit" sillä se kohdistuu nimeltä erottelemattomiin poliitikkoihin joilta vaaditaan yleensäkin ja oikein oikeuden päätöksellä paksumpaa nahkaa.  Viimeksi KO edellyttää jopa paikallispoliitikon kestävän nimittelyn natsiksi kun vapautti, ihan asiallisin perustein, toimittaja Johanna Vehkoon Junes Lokan kunnianloukkausjutussa.  Lisäksi muotoilu on Väinö Linnan mestarillisesta sotaromaanista "Tuntematon sotilas" samoin kuin Smolenskin "mökinpaikat" jonka kaupungin läheltä otettuja satelliittikuvia on käytetty, YLEssäkin, todisteina Venäjää vastaan viimeisimmässä älämölössä.  Tosin Smolensk on Venäjän aluetta ja satojen kilometrien päässä Ukrainasta, lähempänä Valko-venäjän rajaa, mutta mikä tahansa näyttää kelpaavan kun tarkoitus on "oikea".

Toisaalla samassa ketjussa kommentoin toisen kirjoittajan kommenttia näin sanoen: 

"@Abc79 - "Natossa on koko eurooppa joka ei hyökkäile toiseen maahan kuten venäjä." --- Eurooppa ulottuu Atlantilta Uralille ja Pohjoiselta jäämereltä Väli- ja Mustalle merelle. Siinä joukossa on monenlaista hyökkäilijää ja hyökkäilemätöntä. Esimerkiksi NATO on hyökkäillyt moneenkin paikkaan, esim. Syyria, Libya, Afganistan, ent. Jugoslavia j.n.e., mutta eipä tule mieleen mihin Venäjä olisi vähään aikaan hyökännyt. (Huom: Krim ei kelpaa esimerkiksi sillä sinne VF ei hyökännyt vaan se itse erosi ja pyysi saada liittyä Venäjään, Syyriassa se ja CSTO Kasakstanissa on laillisten hallitusten kutsusta j.n.e.)"

Tässäkään en yritä osoitella YLEn toimituspolitiikkaa vaan oion kommentoijan, tuon mystisen nimimerkin virheellistä ja propagandistista väitettä.  Sekään ei kelvannut YLElle.  Onhan NATO ollut huomattavasti hyökkäävämpi osapuoli kuin mikään muu koko Telluksella, siis tietenkin sen johtavan valtion USAn rinnalla.

Tämänkertainen ei siis ole suoraan ja pelkästään YLEn herkkähipiäisyyttä oman takapuolensa varjelemiseksi kritiikiltä kuten niiiin monet aiemmat kerrat joista olen tällä palstalla avautunut.  Nyt YLE suoraan muotoilee kommenttipalstaa juttunsa muotoiseksi eli yksipuoliseksi n.s. "läntisen arvoyhteisön" hyökkäilyksi päin "inhaa itää".

Joitakin kriittishenkisiä kommentteja toki on päässyt läpi, jopa minunkin, ja p.o. ketjussa.  Yleissävyksi kuitenkin jää, että ne ovat kovin kevyttä verrattuan YLEn omaa sanomaa viestiviin ja suistuttaviin verrattuna.  Siis vain silmänlumeeksi ja hämäykseksi läpipäästettyjä tai ehkä jopa toimituksen itse kirjoittamia.  Tälläinen julkaisupolitiikka ei juurikaan tue YLEn itsensä mainostamaa vastuullisuutta journalismin teossa.

Vaikka kuinka pidän edelleenkin YLEä parhaana tiedonlevittäjä mitä meille MSM:na tarjoillaan niin se itse tekee arvostamisensa erittäin vaikeaksi ja lisää vettä n.s. "vaihtoehtomedian" ja oikeistopopulistien myllyihin.  Tuo "parhaus" on siis äärimmäisen suhteellista ja johtuu vain muiden kehnoudesta eikä niinkään YLEn hyvyydestä.  

Erityisen onnetonta on, että monella alalla ja sektorilla YLE on edelleenkin ihan huippulaadukas mutta kaksinaismoralistinen yksisilmäisyys ja tarkoitushakuisuus maailmanpoliitiikan arkipäivässä heittää pitkän varjon myös sen paremmin, avoimemmin ja monipuolisemmin käsitellyt aiheiston ylle.   Tällä menolla pitänee alkaa epäillä jopa RSOn ohjelmisto- ja esiintyjävalintoja sillä onko mahdollista pitää vuosikausien propagandistista julistustamista vain politiikan ajankohtaisissa ja taustoittavissa jutuissa eikä se pääsisi saastuttamaan koko taloa?

Parempaa journalismia odotellessa.

P.s: Tässäkään jutussa en maininnut julkisuuden liepeillä pyörivistä jutuista koskien YLEn joidenkin toimittajien ja johtajien yhteyksiä läntisiin tiedustelu- ja propagandalaitoksiin enkä Mediapoolia.

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Kiinalainen juttu

 Postiluukustani kolahti eilen hienolle paperille painettu ja monivärinen läpyskä jossa julistettiin kuolemaa Kiinan kommunistiselle puolueelle (中國共產黨), transl. Zhōngguó Gòngchǎndǎng): "Loppu kiinan kommunistipuolueelle (KKP)".  Julkaisijasta ei paljon kerrota mutta sitäkin enemmän levitellään kauheuksia joita KKP muka on aiheuttanut ja muka aiheuttaa.

Kun kaivelin hieman kyseisen kampanjan taustoja sieltä löytyi "mielenkiintoisia" tahoja.  Kaikki tuntuu viittaavan pahamaineiseen kiinalaisperäiseen Falun Gong -kulttiin, t.m.n. Falun Dafa,ja sen erilaisiin peitejärjestöihin.  Sellaisina häärivät m.m. Epoch Times -lehti, New Tang dynasty -TV-kanava ja Sound of Hope -radiokanava.  Kaikki ne toimivat USA:ssa, pääosin sikäläisten emingranttikiinalaisten voimin.  Niillä on myös tiiviit suhteet erilaisiin USA-laisiin Alt-Right liikkeisiin ja ne tukivat avoimesti Donald Trump:n vaalikampanjoita.  Niinpä proshyyrin annista iso osa onkin juuri tuon lahkon jäsenten muka kokemaa vainoa Kiinassa.  Samaten hyvin on edustettuna muut n.s. "läntisen arvoyhteisön" (Martti Ahtisaaren lanseeraus) kampanjat aina uiguureista ja Hongkong:sta Kiinan kansainvälisiin taloudellisiin toimiin ja CoViD-19 pandemiaan.

Siinä missä Trump ja hänen seuraajansa puhuivat SARS-CoV-2:sta "Kiina-viruksena", Falun Gong:n peitejärjestöt puhuvat "KKP-viruksesta" mutta molempien joukkioiden mielestä kaikki on vain ja ainoastaan Kiinan poliittisen johdon syytä.  Niinkuin ilmeisesti kaikki räntäsateista ja perjantaipullon ennenaikaisesta tyhjenemisestä lähtien.

Läpyskän "tiedot" ovat kuitenkin kovinkin huonosti dokumentoituja ja todistettuja sekä osittain jopa keskenään ristiriitaisia.  Se näyttäisikin olevan suoraa jatkumoa USA:n ja joidenkin muiden länsimaiden harjoittamalle Kiinan vastaiselle sanktiopolitiikalle ja kauppasodalle. Toimintaa jota johdetaan ja harjoitetaan pääsääntöisesti USA-laisista oikeistopiireistä joihin iso joukko kiinalaisemigrantteja on liittynyt. 

Suomesta ei sen sijaan tunnu löytyvän juurikaan tietoa kuka tätä kampanjaa täällä ajaa.  Heidän USA-laiset nettisivustonsa (endccp.com), jossa oli myös suomenkielinen käännösosio, eivät myöskään tarjoa juurikaan tietoa heistä itsestään.  Kovinkin siis hämäräperäistä puuhailua vaikka toki kiinnostaisi mistä suomalaisen mainoskampanjan rahoitus on peräisin. Ja mitä tahoja täältä hyörii kampanjassa mukana eli keitä on lähtenyt mukaan tuohon vedätykseen.

Tuollaisesta poliittisesti yksisilmäisen tarkoitushakuisesta mutta tarkoituksensa peittävästä touhusta kannattaa kuitenkin pitää näppinsä erossa vaikka ei pitäisikään kiinalaisten ja heidän kommunistisen puolueensa toimista.  Mutta on toki hyödyllistä olla tietoinen mitä kaikkea täälläKIN jotkut puuhaa.  Useinhan tuollaisissa touhuissa käytetään houkuttimina ensisilmäykseltä hyviltä asioilta näyttäviä juttuja mutta taustalla on pelkkää silkkoa.

Pöly laskeutuu USA:n vaalien ylle

 USA:n presidentin vaalit on käyty ja äänet melkein laskettu.  Ja lasketaan edelleen vaikka tulos alkaakin olla jo selvä kaikesta hässäköinnistä huolimatta. Oikeuksia tultanee käymään, ehkä korkeinta myöten, mutta tulos tuskin enää muuttuu ennen varsinaisia valitsijoiden kokouksia ("Electoral College of the United States") jotka pidetään joulukuun toista keskiviikkoa seuraavana maanantaina kunkin osavaltion pääkaupungissa.  Voinee siis olla jo mahdollista alkaa arvioida vaalien seurauksia.

Kaikenlaiset prognoosit lupasivat jopa selvääkin voittoa Joseph "Joe" Robinette Biden Jr:lle ja hänen varapresidenttiehdokkaalleen Kamala Devi Harris:lle.  Lopulta voittomarginaali näyttää jääneen niihin nähden pieneksi mutta riittäväksi jotta Donald John Trump ja Michael Richard Pence voivat aloittaa matkansa historian hämärään. Ja muut ehdokkaat jäivät marginaaliin kuten niin monasti ennenkin.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa USA-laisille ja meille muille maailman ainoan superhypervallan presidentin taas vaihtuessa?  Muuttuuko jotain vaiko ei?  Ja jos muuttuu niin mikä, ja mikä säilyy ennallaan?

Ainakaan USA-lainen käsitys heidän valtionsa erityisyydestä ei katoa mihinkään, eikä heidän pyrkimyksensä maailmanlaajuiseen hallintaan.  Sikäläinen "raison d'État" säilyy eli kuten heidän johtajansa ovat aiemminkin muotoilleet heidän katsovan heillä olevan oikeus puolustaa kansallisia etujaan kaikkailla maailmassa kaikilla keinoilla joiden he katsovat olevan tarpeellisia.  Se on heidän pitkän linjansa ydin.

Sen sijaan retoriikan tyyli muuttunee.  Biden pystynee ja etenkin halunnee esiintyä asiallisena ja vastuullisena Trumpin ähellyksen ja sähellyksen jälkeen.  Toki hänenkin taktiikkansa lienee ollut suunniteltua ja ennalta katsottua ennakoitavuuden välttelyä (vrt. William "Bill" Clinton Jugoslaviassa, Richard "Tricky-Dick" Nixon Vietnamissa tai Israelin työväenpuolue "HaAvoda" 1950-luvulla etc.).   Mutta Biden on antanut ymmärtää osaavansa ja haluavansa toimia toisin.  Ainakin hän vältellee yhtä räväköitä ja ruokottomia esiintymisiä sekä äkkinäisiä mielenmuutoksia.  

Samaten jonkinlaista hienosäätöä saattanee tulla siinä suhteessa kuka katsotaan kulloinkin konnaksi.  Trumpin aikana konnuutta on heitelty Venäjälle, Kiinalle, Iranille, Venezuelalle, Bolivialle, P.Korealle j.n.e.  Venäjä säilyttänee paikkansa listalla ja kärkipäässä, samoin Venezuela ollessaan USA:n pallonpuoliskolla mutta olisiko rohkea veikkaus Kiinan-vastaisen kauppasodan hieman lientyvän?  Myös liennytys Iranin kanssa lienee mahdollista sillä olisihan se jo pieni kiusa Venäjälle.

Erityisinä kysymyksinä säilynee myös USA:n Dollarin säilyttäminen keskeisessä asemassa maailmantaloudessa.  Jos se ei onnistu, seuraukset USA:lle ovat katastrofaaliset.  Sanktiot ja kauppasodat Dollarin asemaa uhkaaville siis tulevat jatkumaan ja mahdollisesti vahvistumaan.  Siinä suhteessa Kiina taas lienee kovin kilpailija ja jatkossa myös Intia.

Liittolaisten rivit tulenevat taas tiivistymään sillä toisaalta Bidenin voisi kuvitella olevan kiinnostuneempi toimimaan kansainvälisten sopimusten ja liittokuntien kautta kuin kahdenvälisiä deal:jä hakeneen Trumpin.  Siis NATO et al palannevat normaaliin päiväjärjestykseen, myös koska EU:n johtajien, noiden merkeleiden ja macroneiden on helpompi olla sisäsiistejä Bidenin kaltaisen kanssa kuin Trumpin.  Läntinen "arvoyhteisö" siis ampuu falangit suoriksi ja läntinen EU hiljentää "eurooppalaiset äänet".  Siinä suhteessa itäinen EU onkin ollut jo aiemmin nöyrä USA:lle.  Silloin lopulta kaasun ostaminen Venäjältä USA:ta halvemmalla ei liene enää ihan kynnyskysymys.

Demokraattien ollessa aiemmin isännöimässä Valkoisesta taloa, m.m. Clintonin ja Barack Obaman aikoina he aloittivat useampia uusia sotia ja Hillary Clinton jälkimmäisen ulkoministerinä ja edellisten vaalien presidenttiehdokkana niitä manasi lisää jopa siinä määrin, että oli syytä pelätä hänen aloittavan III maailmansodan jos olisi tullut valituksi.  Siihen nähden Trump ei aloittanut yhtään uutta yrityksistään huolimatta, m.m. Venezuelan ja Iranin kanssa, vaikka ei toki pitänyt myöskään lupaustaan USA-laisten sotilaiden "kotiin tuomisesta".  Samat sodat jotka hän peri edeltäjältään jatkuvat edelleen ja asevarustelua on vain kiihdytetty.  Nyt ei ole näköpiiriä niiden loppumisesta ja jos clintonilainen ulkopolitiikka tekee paluun, sytytetään uusia.  Siihen viittaa myös edustajainhuoneen demokraattien sotaisat puheet ja toimet.

Oma pohdinnan paikkansa voisi olla kuinka vahvaksi "Deep State" ja sen tämänkertainen puoluepoliittinen kumppani kokee valta-asemansa.  Katsotaanko tarpeelliseksi ja missä määrin pitää yllä ja luoda ulkopoliittisia kriisejä kotimaisen politiikan rauhoittamiseksi suuntaamalla ihmisten mielenkiintoa pois sisäpolitiikasta?  Sen ratkaissevat ne jotka ohjailevat Trump:n toimia ja niiden saamaa julkisuutta.

Meillä Sauli Niinistö jo kiirehti julistamaan Suomen suhteen jatkumista ja USA:n kiinnostusta meistä innolla joka jo herätti myötähäpeää.  Niin nöyrästi hän ylisti kuinka voimme avittaa suurta johtajaa heidän pyrkimyksissään.  Odotelleeko jo kutsua Kansallisille rukousaamiaisille.  Ja saaneeko meikäläinen NATOttaminen vauhtia trumpismin väistyessä ja sisäsiistimmän retoriikan tullessa esiin.  Myös Harrisin positiivisella julkisuuskuvalla modernina ja lasikattoja särkevänä naisena saattaa olla merkitystä, myös siinä suhteessa. 

Jos jotakin positiivista on kuitenkin kaivettava niin sitä saattaa ehkä olla näköpiirissä USA:ssa sisäisesti.  Voisi olettaa, kun pöly ääntenlaskennan ylle alkaa jo laskeutua ja muutot Valkoisessa talossa saatetaan läpi rauhallisesti niin julkinen rasismi ja sen vastaiset toimet hieman laantuvat ja näkyvä rauha siltä osin palaa. Tästä onkin alkanut jo ilmaantua merkkejä sillä monet johtavatkin Republikaanipuolueen, tuon "mahtavan vanhan puolueen" (GOP) henkilöt ovat alkaneet jo tasoitella puheitaan kohti "post-trumpiaanista" aikaa.  Samaten julkiset abortinvastaiset kannat hieman laantunevat vaikka Trumpin perintö elää ainakin korkeimmassa oikeudessa vielä pitkään.  Myös seksuaalivähemmistöjen ja eri sukupuolten oikeuksien vastustaminen alkanee laantua julkisuudessa.  Siinä suhteessa luulisi Harrisin näkyvyyden vaikuttavan.   Bidenin valinta ei kuitenkaan korjannut noissa suhteissa mitään perustavaa laatua olevaa vaan vaikuttanee vain julkiseen kuvaan keskusteluissa ja kaduilla.  

On myös oletettavaa, että punaniskaiset trumpistit kiinnostuvat pian muista asioista kuin hidasliikkeisestä politiikasta joka loppujen lopuksi on paljon puhetta mutta vähän "äksöniä".  Jopa vähemmän kuin baseball:ssa tai sikäläisessä potkupallossa.  Pahimmat höyryt lienee laskettu, M.A.G.A.-hatut vaihtunevat takaisin pesäpallo- tai potkupallojoukkueiden lippiksiin ja grillit sytytetään.

Vaalien tuloksen siis käännyttyä vaihtamaan presidentin henkilö, eivät muutokset luultavasti ole lopulta ollenkaan niin näyttäviä kuin vaalikampanjan kiihkeydestä olisi saattanut kuvitella. Sikäläinen hallintokoneiston ja suuryritysten yhteenliittymä eli "Deep State" *) on vahva ja jauhaa omalla tahdillaan vaikka presidentit tulevat ja menevät. Kansalle järjestetään viihdykkeeksi sirkushuveja jolloin voi kuvitella hetken kansalaisten mielipiteilläkin olevan merkitystä, ihan niinkuin demokratiassa. Kannattaa muistaa Samuel Langhorne Clemens:n (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, sanat "If voting made any difference they wouldn't let us do it".

---

*) Nyk. USA-laisessa, negatiivisessa merkityksessään suuryritysten, toisaalta erit. sotateollisen konglomeraatin ja finanssilaitosten sekä valtiokoneiston yhteisenä apparaattina. Alump. kreik. "κράτος ἐν κράτει" (translitt. "kratos en kratei") eli "valtio valtiossa".  Myös turk. "derin devlet" Mustafa Kemal Atatürk:n (1881-1938) uudistuksia jatkaneena hallintokoneistona jolloin se oli neutraalimpi valtio-opillinen termi kuvaamassa valtion jatkumoa yli yksittäisten vaaleilla vaihtuvien hallintojen, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä.

Erdoğan vie ja EU vikisee

Viime päivinä olemme saaneet todistaa Turkin uusia peliliikkeitä kun sen sotapolitiikka Syyriassa ei olekaan mennyt Recep Tayyip Erdoğanin suunnitelmien mukaan.  Ankaran hallinto on aloittanut jälleen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden raa'an hyväksikäyttämisen politiikan välineenä yrittämällä heidän avullaan kiristää EU:lta ja NATOlta apua epäonnistuneeseen laittomaan sotaansa Syyriassa sen laillista hallitusta vastaan.

EU:ssa suhtautuminen on ollut odotetulla mutta vaarallisella tavalla kaksijakoista molempien suuntaustaen pyrkiessä tarttumaan vain oireisiin eli pakolaisten kohtaloon.  Toinen on etnonationalistien ja haittaoikeiston linja joka pyrkii estämään pakolaisten pääsyä turvaan ja toinen hieman humaanimpi linja joka pyrkii auttamaan heitä.  Tokikin jokainen realistisesti ja humaanisti ajatteleva ihminen pyrkii auttamaan apua tarvitsevia.  Onhan heidän jättämisensä Erdoğanin kynsiin hänen pelinappuloikseen raakaa ja vastuutonta.

Ad hoc -tilanteen lisäksi meidän tulisi pyrkiä puuttumaan juurisyihin eli tilanteeseen Syyriassa.  Siis siihen kuinka auttaisimme Syyrian laillista hallitusta pääsemään eroon ISIS:n rippeistä ja Idlib:n maakunnassa vielä raakaa valtaansa pitävistä Al Qaida -filiaalien terroristilaumoista.  Se tapahtuisi tehokkaimmin pyrkimällä vetämään ulkopuoliset laittomasti maassa toimivat joukot.  Siellä toimivat kansainvälisen lain vastaisesti ainakin USA:n ja sen monien liittolaisten armeijat ja ilmavoimat sekä laivastot, kuten esimerkiksi NATO:n ja Israelin.  Samaten EU:n tuki noille 'maltillisina' mainostetuille tulisi lopettaa välittömästi.

Ensimmäinen ehdoton edellytys olisi kaksinaismoralistisen tiedonvälittämisen ja uutisoinnin lopettaminen.  Nyt meidän tiedonlevittämisen valtavirta puskee meille USA.n ja sen liittolaisten yksipuolista propagandaa.  Objektiivisempi ja neutraalimpi linja saattaisi avartaa ihmisten käsityksiä.

Juurisyiden korjaaminen eli Syyrian hallituksen väkivaltaiseen vaihtamiseen pyrkivän sodan lopettaminen korjaisi myös pakolaistilanteen.  Senhän aloitti Arabimaiden käynnistämä ja USAn masinoima ulkopuolisten terroristipalkkasotilaiden ujuttaminen Syyriaan ja sen lopettaisi tuon vastuuttoman ja katalan sodituttamisen lopettaminen.  Sen jälkeen pakolaiset voisivat palata rauhalliseen Syyriaan.  Osa eli kymmenet tuhannet pakolaiset ovat jo aloittaneet paluun Syyrian hallituksen rauhoittamille alueille.  Samalla mahdollistuisi myös, että syyrialaiset voisivat hoitaa sisäpoliittiset kysymyksensä, kuten aluehallintojen autonomian omien halujensa mukaan.  Ehkä mahdollisesti esimerkiksi YK:n avustuksella ilman ulkovaltojen valtapoliittisia intrigejä ja sekaantumista.  Onhan kai Syyriallakin oikeus suvereniteettiinsa, vai onko?

Per viam: Turkin pakolaisten joukossa on myös muita kuin syyrialaisia.  Siellä on miehityshallintoa (mukana myös Suomi)  ja Talibaneja pakenevia pakenevia Afganistanista, kurdeja et al Iranista, NATO:n ja USA:n luomaa sekasortoa pakenevia Libyasta j.n.e.  Myös nniiden maiden ongelmiin pitäisi lähteä hakemaan juurisyitä.

Ehkä lopulta me tavalliset taatiaiset osaisimme myös varoa meidän omien imperialististen eliittiemme vastuuttomia politiikkoja, jotka johtavat ihmisiä hirvittäviin kärsimyksiin jokapuolella maapalloa, ja pitämään heidät aisoissa.

Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla

Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.

Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.

Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa.  Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla.  Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.

EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa.  Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti  ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan.  Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.

Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen.  Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin  viestejä maltista.  Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin?  Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.

On totta, että Iran on teokratia.  Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään.  Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi.  Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka.  Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi.  Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä.  Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi.  Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).

Mitä siis tekee ulkoministerimme?  Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa.  Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja.  Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.

Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan.  Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.  

Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle.  Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin.  Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.

Trumpin linja rauhasta sotaan

Trumpin hallinto on näyttänyt jälleen karvansa ja linjansa tietää France24 kertoa.  Tällä kertaa YK:ssa.  Rauhanturvaamisen budjettia on pienennetty 570 $ joka lienee n. 7 % koko rauhanturvaamisbudjetista.  Samaan aikaan USA, tai ainakin Trumpin hallinto on rajusti lisäämässä omaa sotabudjettiiaan 57 miljardia $ (vain Pentagonin osuus) ja vaatii samaa myös liittolaisiltaan.  Todennäköisesti myös n.s. kumppaneiltaankin joihin kai myös me kuulumme.

USAn YK-suurlähettilään Nimrata "Nikki" Haleyn sanoin: "Just 5 months into our time here, we've cut over half a billion $$$ from the UN peacekeeping budget & we’re only getting started.” (Twiitti 28/6 -17).  Mitä meillä onkaan odotettavissa rauhan ja demokratian airueilta yhteisessä arvoyhteisössämme? Onko meillä varaa olla mukana tuolla linjalla ja tuossa sakissa?

Suomessa en huomannut tämän jutun ylittäneen uutiskynnystä ja tavoitin tapahtuneen ranskalaisten France24-sivustolta.  Ilmeisesti rauhanturvaamisen suurvaltaa eikä sen tiedonlevitteitä ei vain kiinnosta?

---

Julkaisin tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen Puheenvuoron Myyryläinen-plokissani.

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

Presidentti Niinistön tehtävä - onko hoidettu?

USA-lainen korka poliittikko on väittänyt Suomea USAn liittolaiseksi.  Presidentti Niinistön tulisi korjata tuollaiset virheelliset käsitykset.

 YLEn uutisen mukaan USAn edustajainhuoneen puhemies John Boehner/reb on käynyt Suomessa ja täällä ollessaan julistanut meidät hyväksi liittolaiseksi.  Hän ei ilmeisesti ole ollut tietoinen, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton eikä siis kenenkään liittolainen.  Ainakin tähän käsitykseen ulkopolitiikasta vastuulliset ovat minut saaneet.  Tosin olen havainnut joidenkin pyrkivän tuota asemaa muuttamaan mutta virallisen linjan on sanottu olevan tuo.

PresidenttiNiinistöllä/Kok. siis on ollut tehtävä oikaista Mr. Boehner harhautuneesta käsityksestään ja vakuuttaa hänelle meidän liittoutumattomuuttamme.  Onko hän hoitanut tehtävänsä?

---
Tämä sisältö on julaistu miltei samassa muodossa myös Uuden Suomen Puheenvuoro -sivustolla. 

Jemenin suvereniteetti

Saudi-Arabia on puuttunut naapurimaansa Jemeniin sisällisostaan pommituksin ja joukoin. Hyökkäys ei ole saanut kansainvälistä tuomiota vaikka vastaavasta puuttumisesta syytetään muita muualla, m.m. Ukrainassa. Suhtaudummeko kaksinaismoralistisesti maailman kriiseihin?

Viime aikoina olemme saaneet seurata kuin Saudi-Arabia on ollut omien sanojensa mukaan "kiinnostunut naapurimaansa kehityksestä". Se on osoittanut kiinnostustaan puuttumalla pommituksin ja joukoin naapurimaansa Jemenin kehitykseen suvereenissa itsenäisessä maassa. Viimeisimpänä Senegal on rynnännyt USAn ja lännen liittolaisen avuksi.

Jemenissä on sisällissota hallituksen ja sitä vastustavien n.s. Huthi-kapinallisten välillä. Huthit ovat zaidilaisia shioja kun taas hallitus on sunneja ja liittoutunut wahhabilaisten Saudien kanssa. Irakin fundamentalisti-shiojen on epäilty tukevan lahkolaisia hutheja.

Todellisemman kuvan reaalipolitiikan asetelmista saanee kun tunnistaa, että Saudi-Arabia on USA:n voimakkain liittolainen arabimaailmassa ja Jemenin hallituskin on ollut USA:n tukena n.s. terrorisminvastaisessa sodassa.

Läntinen arvoyhteisö, mukanaan suomalainen poliittinen eliitti ja valtatiedotusvälineet, on ollut kovinkin huolissaan Ukrainan suvereniteetistä. Miksi sama huoli ei kohdisty jemeniläisten oikeuteen itse, ilman Saudien perheyhtiötä, selvittää omat asiansa?

Olemmeko sittenkin kaksinaismoralisteja jakaessamme arvojamme? vai olemmeko ne niin tyystin jo jakaneet,e ttä mitään ei ole jäänyt jäljelle?

Missä viipyvät talouspakotteet saudiarabialaisille tuotteille (=öljy) ja viisumikiellot vähintäänkin Saud-perheen kymmenille serkuille. Edes aina valpas EU ei ole lausunut paheksuntaansa, ei edes huolestuneistuuttaan mahdollisesta kriisin jatkokehityksestä. Missä viipyvät suomalaisten kellokkaiden rauhanhalua tihkuvat lausunnot?
---
Tämä sisältö on julaistu miltei samassa muodossa myös Uuden Suomen Puheenvuoro -sivustolla. 

Sensuuria Kokoomuksen tapaan

Kokoomuksen Verkkouutiset sensuroi USA:han kriittisesti suohtautuvaa kommentointia.

Kokoomuksen Verkkouutiset eivät näköjään siedä USAn arvostelua uutistensa keskusteluissa.  Yritin eilen laittaa siellä olevaan ulkomaanosaston jutun "Putinin entinen avustaja: "Tästä selviytyy vain Suomen tapaan vastustava maa".  Se ei kuitenkaan moderaattoreille sopinut.  

Kommentti liittyi erääseen akaisemmassa kommentissa olevaan USA:n asemaa Ukraina-keskustelussa koskevaan kysymykseen  ja oli muotoiltu seuraavasti: 

"Tulisikohan USA mukaan sillä tavalla, että he ovat rahoittaneet, tukeneet, kouluttaneet ja yllyttäneet Ukrainan oppositiota vuosikausia. Parhaillaankin USA:lla on "laivastoharjoitus" Mustalla merellä. USA on kiistattomasti osapuoli tässä tässä(kin) kiistassa.

Toisaalta on suhteellisuuden tajun säilyttämiseksi muistaa mitä me jätämme kritisoimatta kun tekijä on meille mieluinen.". 

Erilaisten teknisten häiriöiden eliminoimiseksi laitoin sen uudelleen kun se ensimmäisen kerran katosi.  Nyt se näyttää kadonneen toisenkin kerran.

Miksi USA on noin herkkähipiäisesti Kansallisen Kokoomuksen ja sen Verkkouutisten suojeluksessa?  Onko meidän syytä epäillä, että toisin käyttäydyttäessä meillä olisi syytä pelätä USAn kansallisten etujen valvomista myös näillä raukoilla rajoillamme?

Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.