Työajasta ja sen lyhentämisestä

Työajan*) lyhentäminen on alati ajankohtainen keskustelunaihe. Aikoinaan 1800-luvulla työväenliike alkoi vaatia kahdeksan tunnin työpäivää.  Se kohtasi ankaraa vastustusta porvareilta ja kapitalisteilta. Moinen laiskottelu raunioittaisi koko kansantalouden.  Mitä työväki tuolla vapaa-ajalla tekisi? Ei ainakaan syventyisi "herran sanaan" vaan viettäisi sen 
ruokottomasti synnissä rypien ja veisi koko kansan perikatoon. Niin julisti porvaristo suuressa viisaudessaan.  Kun kahdeksan tunnin työpäivä aikoinaan saatiin, se ei kuitenkaan toteuttanut mitään aiemmista uhkailuista vaan oli eduksi kansantaloudelle ja muullekin hyvinvoinnille.

Seuraava suurempi koitos oli 48 tunnin työviikon lyhentäminen. 1950-luvulla päästiin siihen että lauantaina työpäivä päättyi puoleltapäivin ja 1960-luvulla saavutettiin 40 tunnin työviikko joka tehtiin viidessä päivässä lauantain ollessa kokonaan vapaapäivä.  Näin siis n.s. normaalia työaikaa tekevillä.  Poikkeuksena oli erityisiä päivystyksiä tarvittavat työt sekä teollisuustuotannon pyörittäminen vuorokauden ympäri.  Oma lukunsa on myös ollut leivän leipominen aamuyöstä jotta aamulla olisi piioille hakea tuotetta leipää herrasväen aamiaispöytiin.

Sitten viisipäiväisen työviikon jälkeen ei suurempia muutoksia olekaan tapahtunut.  On vain hieman säädetty toisaalta työläisten ja toisaalta toimi- ja virkahenkilöiden työaikoja yhteen n.s. pekkaspäivillä. Virka- ja toimihenkilöt tekivät lyhyempää 7 1/4 tai 7 1/2 tunnin päivää ja työläiset kahdeksaa tuntia mutta saivat korvauksen erotuksen virallisesti "työajan lyhennysvapaana" eli kansanomaisemmin "pekkaspäivinä"**).

Sen jälkeenkin on jo vuosia keskustelu seuraavasta askeleesta: kuusituntisesta työpäivästä tai vaihtoehtoisesti nelipäiväisestä viikosta.  Paljon on vettä virrannut Mätäojassa ja ollut puhetta mutta vähän on saatu aikaiseksi koska työnantajat ovat saaneet puristettua työväenliikkeen puolustuskannalle.  Poliittinen eikä ammattiliittolinja ole pystynyt ottamaan tilaa uusien omien alotteiden ajamiseen.  Toisaalta myöskään n.s. valtavirtamediakaan ei ole "kiinnostunut" vähäisiä aloitteellisuuksia tuomaan julkisuuteen (vrt. Antonio Gramsci:n hegemoniateoria***)).

Oman mausteensa soppaan tuo työnantajien ikiaikainen jeremiadi toisaalta siitä ettei pitäisi laskea työn tuottavuutta ajan vaan tuloksia ja toisaalta samaan aikaan he itse laskevat tehokkuutta mittaamalla tehtyjen työtuntien määrää kalenteriajassa.

Kokeiluissa ympäri maailmaa, m.l. Suomi, on kuusituntisesta työpäivästä saatu työajan lyhentämistä tukevia kokemuksia:
- Sen on todettu parantavan työn tekemisen tehokkuutta: joutokäynti vähenee, jaksetaan keskittyä paremmin ja kokoaikaisemmin oleelliseen tekemiseen.
- Vähentävän sairauspoissaoloja: työn rasittavuus ei niin rassaa ja aikaa toipua.
- Lisäävän työtyytyväisyyttä ja motivaatiota: kun työläiset ovat virkeämpiä, stressikään ei iske eikä väsymys masenna.

Tutkimustietoa ovat keränneet mm Työterveyslaitos, SAK ja Jyväskylän yliopisto mutta toki vajavaisesti ja tutkimustulosten ristiriitaisuuksia painottaen, ilmeisesti ylenmäärin riippumattomuuttaan ja neutraaliuttaan korostaakseen.  Samalla on huomattu ettei kansantalous kärsi vähenevästä työn tekemiseen varatusta ajasta per ihminen. Itse asiassa taloudellinen toimeliaisuus kasvaa ja kehittyy jollei lyhenevä työaika alenna ansioita.  Silloin ihmiset lisääntyvällä vapaa-ajallaan kuluttavat enemmän ja se lisää kulutuskysyntää ja se taas tarvittavaa tuotantoa ja se parantaa työllisyyttä.  Lisääntyvä kulutus "sataa myös työnantajan laariin" lisääntyvinä tuloina lisääntyvästä tuotannosta mutta vain jos työläisten ansiotaso säilyy, tai kasvaa paranevan tehokkuuden tahdissa.

Oma mahdollisuutensa on lisäksi n.s. 6+6 -malli: Siinä työläiset tekevät kuusituntisia vuoroja mutta työpaikalla pyöritetään kahta vuoroa päivässä.  Työpaikan tilat ja koneet on käytössä 12 tuntia päivässä mutta yksilön työaika on vain puolet siitä.  Kaksivuorojärjestely lyhyemmällä työajalla ei juurikaan tuo esimerkiksi keskeytymättömän kolmivuorotyön haittoja mutta mahdollistaa resurssien paremman käyttöasteen.  Lyhyempi työaika toisi myös nykyiseen keskeytymättömään kolmivuorotyöhön omat etunsa kun vuorot olisivat lyhyempinä vähemmän rasittavia sekä välissä pitemmän palautumisajat nelivuorojärjestelynä.

Toiki muitakin malleja olisi päivittäisen työajan lyhentämisen rinnalle.  Voitaisi lyhentää työviikkoa neljään päivään tai lisätä arkipyhiä tai pidentää vuosilomia.  Itse pitäisin kuitenkin parhaana työpäivän lyhentämistä sillä se helpottaisi tasaisemmin arkirytmiä eikä "jet lag:n" kaltaisia stressaavia äkkimuutoksia olisi.  Silti toki arkipuurtamisen katkaisevilla juhlapäivilläkin****) on merkityksensä elämän pieninä kohokohtina.  Tarvinnemme hyvän lopputuleman saamiseksi useampia lyhennystapoja.

Työajan lyhentämisellä on niin kiistattomat edut puolellaan että työnantajien vastustuksen syyt on etsittävä muualta kuin heidän omista taloudellista eduistaan.  Epäilen sellaiseksi m.m. halua kontrolloida työläisten elämää.  Se näkyi aikoinaan kahdeksantuntisen vastustamisessa ja se näkyy heidän nykyisessä toiminnassa.  He haluavat työläisten olevan kontrolloitavina työpaikoilla ja minimoida sen ulkopuolisen ajan.  Vapaa-aikaakin he toki haluavat kontrolloida m.m. testeillä joilla haetaan loma-aikaista päihteiden käyttöä.

Sekä puoluepoliittisen että ammattiliittolaisen työväenliikkeen tulisi ottaa aloite käsiinsä ja lähteä tiukasti ajamaan työajan lyhentämistä. Sen puolesta on niin vahvat argumentit että niillä luulisi murtavan myös työnantajien porvarillisen hegemonian tiedonlevityksen valtavirrassa.  Liikkeelle voitaisi lähteä vaikka SKP:n lakiehdotuksen pohjalta.  Se kelvannee, ainakin sisältönsä jos ei vaikka ehdottajan, puolesta muillekin. Siis:

Työaika lyhyemmäksi

-

elämä siedettävämmäksi!

---

*) Työaika on se aika jonka työntekijä on työnantajan käytettävissä tekemään työtä työnantajan hyväksi työsuhteessa.  K.o. ajasta työnantaja joko maksaa korvauksen eri tavoin laskettuna (aika-, suorite-, t.m.s. palkka rahassa maksettuna tai muina suoritteina)  ja suoritettuna tai ei maksa.  Se on aika jolloin työläinen on työnantajan käytettävissä tuottamaan lisäarvoa.

**) Pekkaspäivät eli pekkaset on tuolloisen (1984) valtioneuvoston kanslian tulopoliittinen selvitysmies Matti Pekkasen (1925-2004) mukaan annettu nimitys työajan lyhennysvapaille.  Hän oli keskeinen välittäjä järjestelyn luomisessa.

***) Hegemoniateoria on italialaisen filosofin ja vallankumouksellisen teoreetikon Antonio Gramsci:n (1891-1937) n.s. vankilapäiväkirjoissaan esittelemä teoria yhteiskunnan julkisen tietoisuuden hallussapidosta.  Porvarillisessa yhteiskunnassa se valta on porvariston tiedonvälityskoneistolla.  Se päättää mistä yhteiskunnassa puhutaan ja miten.

****) Vapaat juhlapyhät voisi olla vaikka vuodenkiertoon kuuluvia: kunnon kekri (myös keyri tai köyri) katkaisemaan syyspimeät satokauden päättäjäisjuhlalla, auringon liikkeisiin perustuen joulun ja juhannuksen lisäksi kevät- ja syyspäivän tasaukset, keväällä voitaisi vapun lisäksi nauttia ukonmaljoja, loppukesän venetsialaisetkin voisi omaksua, tammikuun lopulla voitaisi vietää hiljaista retriittiä ettei häirittäisi kun otsot ja kontiot kääntää kylkeä j.n.e.  Vanhassa muinaisessa suomalais-ugrilaisessa kalenterista voisi ammentaa lisää.  Sen sijaan kristinuskontoon liittyvät juhlat voisi palauttaa merkitykseltään alkuperäisiksi, kuten joulun talventaittumiseen ja juhannuksen kesäpäivän tasaukseksi y.m.

Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Työurien uudistaja

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Sakari Tamminen on avautunut työläisten lomista, ovat kuulemma liian pitkiä.

Aiemmin työnanajien yritys eläkeiän nostamisesta epäonnistui ammattiliittojen vastustuksen ansiosta.  Sen jälkeen näyttää tulilinjalle nostetun lomat.  Työuria pitäisi nyt pidentää lomista nipistämällä. 

Tähän asti he ovat olleet eläkkäiden ja opiskeluaikojen sekä työkyvyttömyyksien kimpussa.  Tamminen taisi mainita myös päivittäisen työajan.  Sillä tavalla kuulemma saadaan lisää panosta talouteen ja enemmän tulosta.

Jostakin kumman syystä työttömien potentiaalinen työpanos ei kiinnosta, ei myöskään työelämän kehittäminen niin, että ihmiset haluaisivat olla enemmän töissä.  Nämä molemmat keinot ovat kuitenkin ihan täysin EK:n jäsenistön käsissä.  Heidän olisikin suunnattoman helppo tarttua niihin kun ei tarvitsisi neuvotella hankalien ja aina kaikkea vastustavien ammattijärjestöjen kanssa.  Riittäisi kun Tamminen laittaisi kirjeen jäsenistölle, että palkatkaa työttömät töihin ja parantakaa työoloja.  Sen jälkeen jäsenistön ei tarvitsisi kuin totella.

SAK:n Lauri Lyly oikaisikin ihan aiheellisesti Tammista ja kehotti pikemminkin puuttumaan työttömyyteen ja työelämän muihin ongelmiin. 

Meidän ongelmamme ei suinkaan ole liian lyhyet työurat ja -aika vaan pikemminkin työn kasaantuminen liian harvoille.  Ja monet joutuvat vieläpä tekemään Tammisen joukoille ilmaista työtä varsinaisen palkalla maksetun työn lisäksi.  harvojen tekemän työn määrän lisäämisen asemesta pitäisikin työtä jakaa useammille lyhentämällä työpäiviä ja -viikkoja sekä pidentämällä lomia ja laskemalla ihmiset aiemmin esimerkiksi osa-aikaeläkkeelle.

Kummia ulkoministeriöstä

Tämän päivän Iltalehti kertoo kummia tapahtuvan ulkoministeriössä. Onhan toki aiemminkin ollut tiedossa, että yhteiset harrastuksen pomon kanssa edistävät uraa. Milloin työpaikoilla on purjehdusbuumi, milloin kaikki kynnelle kykenevät golffaa t.m.s. Joillakin yksityisillä työpaikoilla, esimerkiksi Pekka Niskan nosturiyrityksessä on tarjoiltu suoraan palkankorotuksia kun on lähtenyt juosta vouhottamaan kuten pomo. Nyt kuitenkin, ainakin tietääkseni, ensimmäistä kertaa julkisen hallinnon työpaikassa saa harrastaa työajalla, jos harrastaa samaa asiaa kuin pomo eli ulkomisteri Alexander Stubb.

Jo aiemmin Stubb on tunnustanut, että hän on riippuvainen urheiluharrastuksestaan. Hän on jopa tunnistanut ja tunnustanut vierotusoireita jos ei saa huumettaan. Nyt hän on sitten levittämässä itsensä koukuttanuttariippuvuutta myös muille työpaikallaan. Haluaako hän muutkin yhtä riippuvaisiksi urheilun kiihdyttämästä endorfiinin tuotannosta ja koukuttumaan?

Eiköhän olisi jo syytä myös puuttua meidän veronmaksajien rahoilla pyöritettävän toiminnan hoitamiseen asiallisesti. Harrastettakoon vapaa-ajalla omilla välineillä ja tehtäköön työaikana töitä, myös ministeri. Tai annettakoon harrastaa myös muita mieltä virkistäviä harrastuksia työaikana työnantajan vehkeillä, kukin mieltymystensä mukaan.