eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nova Group. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nova Group. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Politiikkaa garderoopista

Viime aikoina on kirjoiteltu kovasti garderooppipoliitikko Marja Tiuran kohtalosta ja edesottamuksista. Jo aiemmin hänen sotkunsa ovat olleet esillä tiedotusvälineissä, nuo pesukoneet, sohvat ja Thaimaanmatkansa sekä vaalirahoituskuvionsa. Nyt on esillä hänen tyrkyttäytymisensä ministeriksi ja siihen liittyvät loikkauskoukerot. En näillä tiedoilla halua ottaa kantaa onko hän itse tyrkyttäytynyt vai onko häntä houkuteltu. Siihen "todisteitaan" ja kantojaan esitelleet KEPUn likaisten temppujen osaston puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Nova Groupin "liikemies" Arto Merisalo ja Tiura itse ovat aivan liian epäluotettavia lähteitä. Jotakin voisi toki tietenkin päätellä Tiuran puolueen, Kokoomuksen ylenpalttisesta tuesta hänelle mutta olkoon.

Sen sijaan en malta olla takertumatta Apu-lehdessä 31/3 -10 julkaistuun Tiura-juttuun. Siinä toimittaja Leila Itkonen kiillottaa Tiuran julkisuuskuvaa pahimpaan naistenlehtipolitikoinnin tyyliin. Siinä Tiurasta tehdään miehisen ajojahdin viatonta uhria. Uhria jonka ainut virhe on liiallinen luottavaisuus ja sinisilmäisyys. Tavalliseen tapaan vedetään lapset ja perhe luomaan kuvaa hyväntahtoisesta ja eloisasta, vain parasta tarkoittavasta pienen lapsen äidistä ja vaimosta josta ovat poissa kaikki politiikkaan kuuluva pyrkyryys ja ahneus merkittäviä asemia kuten ministeriyttä kohtaan.

Tiurasta luodaan kuvaa lähes messiaanisena marttyyrina mutta nöyränä ihmisenä. Ammattivalokuvaajan taiten ottamissa ja taiten jälkikäteen editoiduissa kuvissa Tiura luo katseensa ylös ties mihin, puettuna viattoman valkeisiin.

Lehden samaisen numeron toisessa jutussa Tiura on "Ihmisten edessä" ja kuuntelee kuten korva-puolueen poliitikon kuuluukin. Ei vain sanallakaan politiikan sisältöä.

Härskeintä jutussa on, että Tiura sotkee kohteluunsa sukupuolten välisen eriarvoisuuden. Hän on mukamas miehisen ajojahdin uhri. Minusta hän tekee siinä ennenkaikkea hallaa sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta tekeville sotkeissaan omien sotkujensa selvittämisen mukamas tasa-arvokysymykseksi.

Usein sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka kansa ansaitsee. Ja itsehän 17 000 pirkanmaalista ovat Tiuran Eduskuntaan valinneet. Toivottavasti nuo pirkanmaalaiset ajattelevat seuraavissa vaaleissa hieman tarkemmin äänestävätkö harjoitettavan politiikan vai vaatekaapin sisällön perusteella.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Kataisen lomalle lähtö

Valtiovarainministeri ja puheenjohtaja Jyrki Kataisesta on iso lomallelähtöjuttu tämän päivän Ilta-sanomissa otsikolla "Vaalirahakohu vie Kataista". Siinä bulevardilehden mainosbuffijutussa minun huomiotani herätti kuinka kevyesti hutkiva zurnalisti antoi ohittaa Kokoomuksen vaalirahoitusjutut ja rahoittajien saunottamisen valtion piikkiin valtion tiloissa. Kataisen mukaan heillä ei ole luurankoja kaapissa ja kaikki on "asiallisten yritysten ja ihmisten lahjoituksia". Samaan aikaan toinen keltaisen lehdistön edustaja, Iltalehti kuvailee menoa Nova Groupissa jonka johto oli yksi saunotetuista tukijajoukoista. Ilmeisestikin minulla ja Kataisella on erilaiset käsitykset asiallisesta menosta. Joka tapauksessa meno on muistuttanut SAK:n taannoista vaalimainosta jossa Oiva Lohtander esitti ökyporvaria. Olisikohan mallina ollut Kehittyvien maakuntien Suomen katais-asialliset yritysjohtajat.

Toinen silmiini pistänyt aihe tuossa Ilta-sanomien jutussa oli Kataisen käsitys työelämästä. Sen mukaan hän ei "hyväksy väitettä, että maailma olisi muuttunut sellaiseksi, että meidän on pakko jäädä eläkkeelle 57-vuotiaana, sairaana". Edellinen oli lehtijutun mukaan suora lainaus Kataiselta. Kataisella tuntuu olevan kovin hatara käsitys ja kevyehkö kokemus suomalaisesta työelämästä. Sitä todistaa myös hänen elämänkertatietonsa eduskunnan sivuilla. Kataisen kannattaisikin puhua asiasta yhteisillä saunareissuillaan niille asiallisille tukijoilleen. Hehän työnantajina ovat pitkälti vastuussa työelämästä. Mutta ilmeisesti saammekin kiittää heidän ja heidän kaltaistensa lobbausta siitä, millaista politiikkaa työmarkkinoilla harjoitetaan ja miten hallitus siihen suhtautuu. Nykymeno mukaan lukien työelämän olosuhteet on sitä noiden rahoittajien kaipaamaa yritysmyönteistä menoa.

Katainen kaipaa jutussa myös hienotunteisuutta kanssaihmisiä kohtaan etenkin näin lama-aikana. Ilmeisesti hän tarkoitti tällä asiallista tukijaansa Toivo Sukaria jonka omistama kalustekauppa Masku on Taloussanomien (17/6) mukaan jättänyt työehtosopimuksissa sovitut palkankorotukset maksamatta. Asiallinen Sukari oli hienotunteisesti jättänyt kertomatta asiasta työntekijöilleen.

Toivottavasti äänestäjät oppivat tämän kaltaisesta menosta, että myös vaaliviestejä kannattaa vastaanottaa kriittisesti. Ja toivottavasti Heidi Hautalan ja Satu Hassin perään kuuluttama eduskunnan hajoittaminen ja uudet vaalit eivät toteudu. Silloin nimittäin ennen vaaleja jäisi paljon vaalirahoituskuvioita selvittämättä, ilmeisesti myös vihreiden. Käytetään nyt mielummin tämä pari vuotta ennen seuraavia säännönmukaisia vaaleja asioiden selvittämiseen juurta jaksain ja ennen vaalikampanjoita. Silloin voisi optimistisesti toivoa, että ne käytäisi kaikilla tahoilla rehellisemmin ja avoimemmin.