Omnipotentiuden harha

Fundamentalistikristityt uskovat maailmassa olevan yliluonnollisen, omnipotentin auktoriteetin.  He olettavat kaikkien muidenkin maailmankuvaan kuuluvan sellaisen.  

Olen viime aikoina osallistunut useammallakin keskustelupalstalla kinasteluihin erilahkoisten kristittyjen uskovaisten kanssa evoluutioteoriasta, elämän ja maailmankaikkeuden synnystä.  Kaikissa niissä, ennemmin tai myöhemmin on sivuttu myös moraalia ja sitä kautta myös sekulaaria humanismia.  Kristittyjen väite menee silloin niin, että sekulaari ja humaani ihminen palvoo ihmistä ja korottaa itsensä jollekin yliluonnolliselle tasolle.

Väite on kummallinen kahdestakin syystä.  Ensinnäkin sekulaari humanismi ei sellaista tee vaan se lähtee ihmisten keskinäisestä toisiaan kunnioittavasta kanssakäymisestä ja siitä, että ihmisten apu toisille ihmisille on järkiperäisesti selitettävissä ja lähtee ihmisten keskinäisistä tunnistetuista yhteisistä eduista.  Ihminen auttaessaan muita ja kohdellessaan muita ihmisarvoisesti, auttaa myös itseään ja saa ihmisarvoista kohtelua vastaansa.  Sekulaaria humanismia kuvataan melko hyvin m.m. Vapaa-ajattelijoiden lehdessään julkaisemassa Humanistisessa manifestissä (alkup. Paul Kurtz).

Brittiläinen käyttäytymis- ja eläintieteilijä Desmond Morris kuvasi ihmisen käyttäytymisen taustaa "Alaston apina" -teoksessaan (1967) eläinten käyttäytymisen kautta.  Siinä hän todistaa kuinka ihmisen yhä laajempia kokonaisuuksia käsittävä yhteisöllisyyden ja yhteisen edun kulttuuri periytyy aiemmasta heimo- ja sitä edeltäneestä laumakäyttäytymisestä.  Samalla tavalla voidaan johtaa myös sekulaarit humanistiset eettiset normit.  Siinä ei ole mitään palvomista tai ylintä auktoriteettiä vaan ihmiset vain tiedostavat ihmismäisen yhteiselämän toisiaan auttaen kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti hyödyllisemmäksi kuin kaikkien sodan kaikkia vastaan.

Toiseksi kristityt, tai ainakin äärifundamentalistinen osa heistä, haluaa aina nähdä kaikilla jonkun ylimmän auktoriteetin jota palvotaan ja jolle ollaan uskollisia ja jolla on ylinvalta.  Tuolle auktoriteetilleen he antavat omnipotentin eli kaikkivaltiaan luonteen.  Omassa uskomusmaailmassaan he pitävät tuollaisena auktoriteettina Jahvea sivupersoonineen ja he ovat rakentaneet dogminsa tukemaan tuota maailmankuvaa..  Samalla he olettavat, että muiden on pakko ajatella ja rakentaa maailmankuvansa rakenteellisesti samalla tavalla kuin he ovat pystyttäneet omat uskomuksensa.

Olisi toivottavaa, että fundamentalistikristitytkin huomaisivat heidän oman maailmankuvansa ja sen rakenteen olevan heidän omansa ja muiden ajattelevan ja rakentavan omat maailmankuvansa omalla tavallaan.  Heillä ei ole keinoja eikä mahdollisuuksia pakottaa omaa uskomustapaansa muille ajattelun tavaksi ja maailmankuvan rakenteeksi.

Ev.lut. sekoilu ja hajaannus

Viime viikon tiistaina YLEn TV2 piti homoiltaa.  Siellä kuulemma eräät fundamentalistikristityt päästivät vanhakantaiset ennakkoluulonsa valloilleen.  En tuolloin seurannut ohjelmaa mutta olen seuraillut sen jälkeistä keskustelua.  Suomen ev.lut.kirkko ja sen kellokkaat näyttäisivät taas asemoivan itsensä yhteiskunnallisen keskustelun ja kehityksen jälkijunaan tai peräti jättäytyvän laiturille halullaan ahdasmielisesti mestaroida ja hallita ihmisiä heidän seksuaalisuutensa kautta.  Ja se on aiheuttanut pienimuotoisen eroamisaallon jäsenistössä ja suurimuotoisen mylläkän uskontosidonnaisissa piireissä.  Vajaa 20 000 on eronnut vajaan viikon sisällä eroa kirkosta -sivuston kautta eli n. ½ prosenttia kirkon jäsenistöstä.

Ev.lut.kirkko pitäytyy ja kirkkolakikin määrää sen pitäytymään Raamattuun oppinsa perustana.  Siltä kantilta katsottuna kristityt uskovat eli Päivi Räsäset ja kumppanit ovat mielipiteineen loogisia.  Jos kuuluu ev.lut.kirkkoon ja uskoo sen opinkappaleisiin, on mielipiteiden mentäväkin noin.  Jos taas mielipiteet menee toisin eli kunnioittaa eritavalla seksuaalisesti suuntautuneiden ihmisoikeuksia niin miksi kuulua ev.lut.kirkkoon koska ei sitoudu sen opinkappaleisiin.

Arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla monet papit ja piispat yrittävät hillitä kirkon jäsenistön eroamisvirtaa tyrkyttämällä mahdollisuutta vaikuttaa sisältä päin.  Mutta onko siellä todellisia vaikutusmahdollisuuksia tälläisiin asioihin?  Eikö Raamatun oppisisältö ole lyöty jo 1500 vuotta sitten lukkoon?  Ei kai kirkkoneuvostot ja –valtuustot päätä Raamatusta ja sen asemasta ev.lut.kirkossa?

Useat papit, piispat ja maallikot ovat yrittäneet todistaa kuinka kirkolla on ”monta ääntä” tässä(kin) asiassa.  Kuinka rehellistä sellainen on?  Voiko kirkolla oikeasti olla erilaisia ääniä pyhinä pitämistään kirjoituksista?  Miten paljon rehellisen uskonorganisaation sanomaan voi sisältyä varianssia?  Toisaalta selitetään, että Raamatun perimmäinen sanoma on rakkaus (agape).  Onko Raamatussa esitetty tuollainen priorisointi vai onko tuokin vain pappien ja piispojen aikaamme sovittama reaktiivinen tulkinta?  Kun Helvetin tuli ja tulikivi ei myy modernin yhteiskunnan elämysmarkkinoilla, koetellaan pehmeämmillä arvoilla.  Samaa pehmennystä on ev.lut.uskontoteoreetikkojen kehittelemä tulkinta homouteen: se on ihan luonnollinen juttu ja homot ja lesbot saavat olla mitä ovat kunhan eivät harjoita taipumuksiaan käytännössä.

Useissa tiedotusvälineissä on nostettu esiin m.m. näyttelijä Jani Toivolan kirkkosuhde.  Hän on avoimesti homoseksuaali ja ollut kirkon jäsen ja puolustanut ev.lut.kirkkoon kuulumistaan, kaikesta huolimatta.  Nyt hän tämän keskustelun innoittamana erosi julkisesti kirkostaan.  Minusta tuollainen roikkuminen uskonnollisessa organisaatiossa on älyllisesti ja uskonnollisesti epärehellistä molemmilta osapuolilta, niin kirkon kuin yksilönkin kannalta.  Kirkko antaa maksavan ja julkisuudessa suositun jäsenen ajatella oman oppinsa kannalta yksilöllisesti miten sattuu ja yksilö sietää organisaatiolta omien ihmisoikeuksiensa loukkauksia.  Kysyä saattaakin kuinka moni vielä kirkon jäsenenä oleva oikeasti tunnistaa ja tunnustaa ev.lut.kirkonsa (tai ort. tai kat. tai …) oppeja edes jotakuinkin ja kenen tunnustama usko on ihan jotakin muuta?

Uskontoasioista vastaava ministeri eli Stefan Wallinkin (SFP) on avannut sanaisan arkkunsa tämän asian tiimoilta käsin.  Hän syyttää fundamentalisti Päivi Räsästä (KD) joukkopaoksi nimittämästään eroamisaallosta.  Miksi?  Päivi Räsänenhän vain pitäytyy Raamatun sanomassa niin kuin kirkkolaki edellyttäisi kirkonkin pysyttelevän.  Olisiko itse asiassa Wallinin ja ministeriönsä tehtävä valvoa, että kirkko pitäytyy dogmeissaan ja siten hänen olisikin oltava Räsäsen kanssa samoilla linjoilla?  Vai onko Wallinin tehtävä yrittää edistää ev.lut.kirkon tulonmuodostusta ja ylläpitää sen maksukykyistä jäsenkantaa?

Kaiken kaikkiaan tämä homo- ja lesbokiista taas osoittaa kuinka kirkko kulkee yhteiskunnallisessa kehityksessä muun yhteiskunnan perässä ja pyrkii asettelemaan reaktionsa sen mukaan, että vaikutukset kirkon asemaan olisivat mahdollisimman vähäiset.  Sielläkin on nähty, että sekularismi etenee.  Me olemme päässeet noin sadassa vuodessa pakkokristillisyydestä joltiseenkiin maailmankatsomukselliseen vapauteen.  Jäljellä on toki vielä rippeitä valtionuskonnosta ja pakollisesta tietyn tai ainakin jonkun sallitun uskonnon harjoittamisesta.  Ev.lut.kirkko yrittää siis kynsin hampain pitää kiinni valtansa rippeistä ja hillitä marginalisoitumistaan.  Toivottavasti tämä aukaisee n.s. suuren yleisön silmiä entistä enemmän ja saa heidät ja meidät oikeasti ja konkreettisesti saattamaan kirkot, myös muut kuin ev.lut., siihen asemaan joka niille kuuluu eli menneisyyden kummajaiseksi.

Kristillisten sensuuriyritys

Kristillisen liiton kansanedustaja Leena Rauhala ja avustajansa Säde Westerlund ovat jokin aika sitten puuttuneet Stabenfeldt-kustantamon Sweep-nuortenkirjasarjaan ajateltuun teokseen. Kirjassa on ollut tarkoitus käsitellä nuorten tyttöjen elämää. Siinä yhteydessä olisi tullut jotenkin esille niin huumeet, seksi kuin wicca-uskontokin. Rauhala ja Westerlund tekivät sekä kirjallisen kysymyksen hallitukselle että tutkintapyynnön poliisille. Kustantaja säikähti ja perui julkaisuaikeensa. Jälkikäteen Rauhala on yrittänyt selitellä tekosiaan parhainpäin vaikkakin huonolla menestyksellä sillä hallitukselle esitetty kysymys paljastaa Rauhalan sensuuriaikomukset aivan ilkialastomina: "Tällaista materiaalia sisältävää kirjaa ei tulisi lainkaan julkaista Suomessa, sillä kirjassa on Suomen lain vastaisia toimia, joita esitetään nuorille täysin normaaleina". Onneksi oikeusministeri Brax virkamiehineen tuntui olevan tässä asiassa tolkussaan eivätkä lähteneen kristillisten kelkan perään hölmöilemään.

Kyse Rauhalalla ja hänen taustavoimillaan lienee kristillisten markkinarajoitusyrityksestä. He haluavat säilyttää itsellään monopolin uskontoihin ja moraalikoodien muodostamiseen.

Kaiken kaikkaan kristillishurmahenkinen oikeisto tuntee valtansa ihmisten elämän ohjaamiseen haihtuvan maallistuvassa yhteiskunnassa. Kehityksen estämiseksi tai ainakin hidastamiseksi he aika ajoin tulevat esiin näillä omalaatuisilla hyökkäyksillä ihmisten valinnanvapautta vastaan. Mitä maallisempi ja ajatuksellisesti vapaampi yhteiskunta on, sitä ummenhtuneemmilta nämä heidän avauksensa vaikuttavat. Lopputulos lienee heidän kannaltaan jopa päinvastainen kuin he tavoittelevat.

Erityisen herkkiä kristilliset piirit tuntuvat olevan kilpailevien uskontojen suhteen. Tässä tilanteessa Rauhalan hyökkäys kohdistuu wiccalaisuuteen kun se uskalletaan hänen mielestään esittää positiivisessa sävyssä. Aikanaan he pystyivät estämään wiccalaisuuden rekisteröimisen uskontokunnaksi kun olivat saaneet uskonnon tunnusmerkistön koipioitua kristillisen uskonnonharjoittamisen rakenteista. Sitten wiccat menettivät kiinnostuksensa rekisteröitymiseen ja jatkavat uskontonsa harjoittamista eli jonkin sorttista luonnon palvontaansa välittämättä yhteiskuntaamme edelleen kahlehtivista kristillisistä normeista.

Aikanaan tuo monopoli ihmisten käyttäytymisen sääntelyyn kai johtui siitä, että alamaiset piti pitää johtavan ja omistavan eliitin kannalta nöyrinä tekemässä työt joita eliitti ei itse halunnut tai pystynyt tekemään. Siihen kuului vapaa-ajan minimoiminen ja senkin vähän hallitseminen kahlehtivalla moraalilla. Nykyaikaisessa kapitalistisessa yhteyskunnassa tuo eliitin kaipaama tehokkuus vaatii toisenlaista ohjausta ja vapaa-ajastakin on tullut markkinatavaraa. Eliitti siis on luopunut joistakin rahvasta ahdistavista moraalisäännöksistä. Kristillinen fundamentalistiydin ei ole kuitenkaan vielä havainnut kehityksen kehittymistä tälläkään alalla. Heillehän on normaalia tulla jälkijunassa yhteiskunnallisessa kehityksessä. Se näkyy niin naisen asemassa kuin suhtautumisessa erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin ja nyt sitten suhtautumisessa kirjalliseen ilmaisun ja lukemisen vapauteen.

Lisää tälläistä kaikenmaailman rauhaloilta & kmpneilta niin yhteiskuntamme sekulaarinen kehitys vain kiihtyy.

Mitro Revon ehdokkuus

Ortodoksisen kirkon yritys estää työntekijänsä Mitro Revon ehdokkuus on jälleen irvokas esimerkki uskonnollisesta väkivallasta nyky-Suomessa.   Meillä on jo pitkät perinteet kuinka erilaisin perustein tapahtuvasta syrjinnästä yritetään päästä eroon.  Mutta meillä on keskellämme jonkinlaiseksi arvojohtajaksi itsensä tunteva organisaatio joka harjoittaa pahimmanlaatuista syrjintää työehdoissaan.  

Meillä on itsestään selvänä, että lainsäädännössämme on syrjintäkieltoja ja että ne koskevat myös työsuhteita.  Jos tämä tapaus sattuisi jossakin toisenlaisessa työsuhteessa niin työnantajaa yritettäisi saada lain edessä vastaamaan tekemissitään.  Kun lehtikustantajaa tässä taannoin syytettiin sukupuolisen suuntautumisen perusteella syrjimisestä niin tapaus selvitetään leivättömän pöydän ääressä.  Mutta nyt kun kirkko syyllistyy samaan ja vielä härskin julkisesti ja peittelemättömästi niin julkisuudessa spekuloidaan vain uhrin kohtalolla.  Eikö sen pitäisi olla ihmisoikeuksia kunnioittavassa oikeusvaltiossa itsestään selvä: Repo saa osallistua vaaleihin ehdokkaana ja työpaikka säilyy.   Sen sijaan ortodoksisen kirkon ne edustajat jotka ovat ovat virkakieltoa yrittäneet, kuuluisivat lain eteen selvittämään ja vastaamaan teostaan.  

Kaiken kaikkiaan tämä on jälleen kerran osoitus kuinka erilaiset kirkot ovat jääneet ajastaan jälkeen ja yrittävät sinnitellä muinaisten paimentolaisyhteiskuntien moraalikoodiensa kanssa.  Kaikki ne moraalisäännöt jotka ovat joskus olleet vallanpitäjien kannalta toimivia tuhansia vuosia sitten Lähi-Idässä vaeltaneilla paimentolaisheimoilla, eivät toimi enää nyky-yhteiskunnissa 21. vuosisadalla.   Monia sääntöjä kirkot ovat jo pikku hiljaa muokanneet modernimmaksi, tosin jälkikäteen ja reaktiivisesti.  Enää ei esimerkiksi pidetä tarpeellisena kivittää uskottomia vaimoja eikä kuukautisten jälkeen tarvitse naisten puhdistautua saastaisuudestaan viemällä papille kyyhkynen.  Paljon näyttää kuitenkin olevan vielä jäljellä tekemistä.  Ja se myös kestää kun kirkko näyttää toimivan siten, että se toimii vasta viimeisen pakon edessa, silloin kun maksavat jäsenet uhkaavat äänestää jaloillaan.   Kirkot ilmeisesti pelkäävät, että samalla se nakertaa oman oppnsa niin, että sen koko onttous paljastuu pikku hiljaa kaikkien silmille.

Nyt olisi jo korkea aika erottaa kirkot täydellisesti valtiosta ja julkisesta vallasta.  Tavoitteena tulisi olla täysin sekulaari valtio ja julkishallinto.  Samalla kaikenlainen erityislainsäädäntö niiden suhteen tulee purkaa, ei enää mitään kirkko- sun muita lakeja.  Kirkkoja ja niiden hallintoja ja työsuhteita koskekoon kaikki samat lait kuin muitakin yhteisöjä.  Eikö esimerkiksi yhdistyslaki riitä? 

Uskontojen synty ja merkitys

Minua on pitkään pohdituttanut käsitykset uskontojen, noin yleisesti, synty ja merkitys ihmiskunnan kehitykseen.  Yritän tähän avata käsitystäni hieman jäsennellympänä kokonaisuutena.  Pohjana tähän kirjoitukseen minulla kirjoituspöydän laatikosta löytämäni muutaman vuoden takainen käsin kirjoitettu esiversio.

Lähtökohta

Esi-ihmiset elivät laumoina joissa johtajuus syntyi kuten laumaeläimillä yleensäkin.  Lauman vahvin uros johti kunnes joku nuorempi haastoi hänet tai sen menestyksellä.  Silloin ei tarvittu henkisiä kykyjä vaikka niistä saattoi olla hyötyäkin juonikkuutena taistelun tuoksinassa.

Kehitys

Ihmisten elämä kuitenkin monimutkaistui ajattelun ja kommunikaation kehittyessä.  Henkisiä kykyjä tarvittiin muuhunkin kuin vain taistelussa aavistamaan vastustajan yritykset ja keksimään itse parempia. Opittiin vähitellen siirtämään tietoa ja kokemuksia yksilöltä toiselle muutenkin kuin vain matkimalla toisen käytöstä: toinen pystyi opettamaan toista puhumalla ja selittämällä.

Tässä vaiheessa ei enää pelkkä voima ollutkaan ratkaisevaa johtajuutta ratkaistaessa.  Myös metsästyksen johtamistaidoilla oli merkitystä.  Samoin kyvyllä selittää ja ennustaa ympäröivän maailman ilmiöitä: ukkosta, sadetta, auringon ja kuun liikkeitä j.n.e.  Yhteiskunnan johtamisessa käytetty väkivalta siis muutti muotoaan tai oikeammin monipuolistui pelkästä fyysisestä myös henkiseen väkivaltaan.  Uusi "tietojohtaminen" haastoi "voimajohtamisen". 

Tuolloinen ihmisten maailmankuva oli animistinen.  Ympäristöään tarkkailevat ihmiset kuvittelivat kaikella heitä ympäröivillä, puilla ja kivilläkin, olevan jonkinlainen henki tai sielu tai tietoisuus mutta etenkin tahto,  kuten heillä itselläänkin.  Tämä liitettiin myös alusta lähtien vainajiin.  Tuo lienee jonkinlainen alitajuinen "cogito, ergo sum" ajatuksen alkeellinen siemen.  Ihminen ei vain tuolloin osannut nähdä omaa asemaansa erityisenä ja soi tajunnan myös muille.

Yksilöt jotka halusivat valtaa yli toisten, käyttivät animistista lähestymistapaa hyväkseen ja pyrkivät esittämään pystyvänsä ottamaan yhteyttä noihin sieluihin ja vaikuttamaan niihin.  He myös vahvistivat omaa sanomaansa kertomalla, että viesti, käsky tai kielto ei ole heidän itsensä keksimä vaan tuollaisen hengen antama.  Erittäinkin tehokasta lienee ollut puhua ukkosen nimissä.  Kun uskomusmaailma näin kehittyi yhä monimutkaisemmaksi, samalla kehittyi myös tämä hyväksikäyttö. 

Vaikutus on ollut myös toisensuuntaista.  Tarkoituksella on kehitetty uusia henkiä ja niille hierarkioita jotta tietäjillä näyttäisi olevan entistä enemmän muilta salattua tietoja ja kykyjä.  Vanhat temputhan kärsivät ajanmyötä inflaatiosta ja tarvitaan uutta ja näyttävämpää. vain heillä oli tietoa miten henkien, usein heidän itsensä luomien, kanssa tuli elää.  Vain heillä oli taito ja myös lupa kommunikoida niiden kanssa.  Muita uhkailtiin ja rangaistiin pyrittäessä estämään edes yrittämästä tietäjien konsteja.  Pelkkä voimaan perustunut johtaminen ei enää toiminut kun tietäjä näytti saavan tietoa tuonpuoleisesta, sekä ylisestä että alisesta maailmasta.  Hän näytti keskustelevan sujuvasti niin ukkosen hengen kuin vainajienkin henkien kanssa.  

Tietäjät pystyivät yhdistämään ihan oikeaa, konkreetistakin tietoa uskomusrakennelmiinsa.  He käyttivät sujuvasti tietoja vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihteluista, luonnon kiertokulusta ja -ilmiöistä apunaan rakentaessaan sääntömaailmaa valtansa tueksi.  Tässä he myös hyödynsivät sukupolvilta toisille perittyjä tietoaineistoja ja omia havaintojaan.  Tietäjät siis toisaalta loivat yhteisölleen hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita mutta omaa valtaansa pönkittääkseen he mystifoivat tietonsa ja etenkin sen lähteet.  Dostojevski kirjoitti Karamazovin veljeksissä Ivan Fjodorovitsin suuhun monologin jossa hän kertoo pakosta keksiä jumala ellei sellaista ole.  Perusteluksi hän esitti, että yhteiskunnan säännöt eivät tehoa ellei niillä ole ylimaallista lähdettä.

Suhde "voimajohtamiseen" oli kaksinainen.  Voimajohtamista voi katsoa edustaneen erilaiset kuninkaiden ja maallisten ylimysten valta.  Toisaalta kilpailtiin mutta toisaalta nähtiin yhteiset edut.  Se johti vähitellen kahden valtakeskuksen syntymiseen: kirkko ja uskonto toisaalla sekä kuningas ja armeija toisaalla.  Välillä ne ovat eläneet eri asteisissa symbiooseissa, välillä ne ovat olleet yksi ja sama ja välillä taas on otettu mittaa toisistaan.  Pitkällä tähtäyksellä ne ovat kuitenkin yhteiset etunsa ja ovat päätyneet yhteistyöhön ja työnjakoon.  Vallan työnjaossa uskontojen ja niitä ympäröivien kirkko-organisaatioiden vastuulle on tullut henkisellä väkivallalla ihmisten kurissapito.  Valtiovallalle taas on tullut fyysisellä väkivallalla hallitseminen.  

Eri uskonnoista

Eri uskonnon ovat oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotoksia.  Kaikki ne kuitenkin ovat omaksuneet piirteitä edeltäjistään ja ympäröivien muiden kulttuurien uskomusrakennelmista. Esimerkiksi kristinuskossa on paljon piirteitä aikaisemmista juutalaisuudesta ja siinä zarathustralaisuudesta.  Toisaalta taas niitä on tietoisesti kehitetty erottautumisen välineeksi.  Tässä suhteessa mainio esimerkki on juutalaisuus joka aikoinaan kehitettiin jotta yksi kansanryhmä olisi erottunut muista nykyisen Irakin alueella.  Siihen kuitenkin liitettiin yleisiä uskomuksia ja tarinoita muilta, aiemmilta uskonnoilta. Mutta jumalhenkien ominaisuuksia ja riittejä kehitettiin niin, että sekaantumisen vaaraa ei olisi syntynyt. Ja mahdollisesta sekaantumisesta rangaistiin ankarasti.  Nämä harhaoppisten kohtalot ovatkin useiden uskontojen tarinoiden keskeisintä ja opettavaisimmaksi tarkoitettua ydintä.  Ja juutalaisuuden pohjalta kehitettyyn kristillisyyteenkin roomalaiset lisäsivät kristinuskoon ominaisuuksia erottelukyvyn lisäämiseksi.  He tosin lisäsivät siihen myös ominaisuuksia jotka tekivät tuotteesta vetovoimaisemman uskontomarkkinoilla. 

Yleisesti voi todeta, että uskontojen erot ovat pienempiä kuin niiden väliset yhteiset perusasiat, kova ydin.  Uskonnot eroavat pantheonin väkiluvussa, riittien monimuotoisuudessa, legendojen henkilögallerioissa ja symboliikan käytössä eli ulkoisessa olemuksessa.  Mutta sama tietämisen ja vallan mystifiointi vain niihin vihityille on kaikkien kovaa ydintä.

Nykytilanne

Uskomussmaailman rakenteet ovat eriytyneet alkuperäisestä jokapäiväisten taitojen osaamisesta ja maailmanselityksestä abstraktiksi henkimaailmaksi.  Toisaalta tähän on johtanut sekulaarin luonnontieteiden kehitys  ja toisaalta uskomusmaailman kehittyminen yhä pidemmälle.  Mitä enemmän ihmiset näkevät uskomusten taakse, sitä monimutkaisemmiksi tai mystisemmiksi henget on mystifioitava.  Yhä maallistuvassa yhteiskunnassa ei konkreettiset uskonnolliset tarinat kelpaakaan koska ne ovat vastoin tiedettyjä luonnontieteellisiä faktoja.  Jänikset ei märehdi, käärmeet syö maan tomua eikä aurinko kierrä liitteää maata taivaan kantta pitkin.  Sen asemesta ihmisille kehitetään kaupallisin keinoin tarvetta mystiikkaan jolloin abstraktit opit riitteineen menevät kaupaksi.

Merkittävänä erona menneeseen, nykyaikana ei enää kaikkialla käytetä fyysistä väkivaltaa yhden ja valtaapitävien kannalta oikean uskonnon ylläpitämiseksi.  Sen sijaan tilalle on tullut uskontojen "myyminen" kun on huomattu, että erot uskontojen välillä ovat niin pienet.  Vain vallan haastaviin uskontoihin suhtaudutaan vihamielisesti.  Sellaisia ovat lähinnä kilpailevien valtakeskuksen henkiset hallintavälineet.  

Oma piirteensä maallistuneessa yhteiskunnassa on myös, että uskontojen johrtavat tahot joutuvat myös "markkinoimaan" itsensä ja uskontonsa myös valtaapitäville kun markkinoilla on myös muita hankiseen vallankäyttöön sopivia välineitä kuten kilpailevat uskonnot, viihde mukaan lukien kaupallistettu huippu-urheilu ja kaupallisesti hallittu tiedonvälitys sekä muu elämysteollisuus.

Tulevaisuuden arvauksia

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa mutta arvata voinee ehkä kaksi linjaa: jatkuva sekularisoituminen ja tuotteistettu uusmystiikka.  Luonnontieteet kehittynevät tulevaisuudessakin ja tietämys niiden saavutuksista levinnee yhä laajemmalle.  Niin ainakin toivon.  Se syö uskontojen markkinaa sillä niiden maailmanselityssadut näyttävät jatkuvasti ontommilta ja ontommilta entistä paremman ja demokraattisemman tiedon valossa.

Toisaalta meille markkinoidaan henkistymistä ja oman sisimmän tutkiskelua jonkinlaisina mystisinä tripeinä.  Niillä markkinoilla ei paljon faktat paina ja henkinen mössö käy kaupaksi.  Markkinatoimijoiden määrä myös kasvanee.  Mukaan tulee kaikenlaisia uusia tuotteita ja myös vanhojen kasvoja ehostetaan.  Vanhat ketjutkin pysyttelevät mukana kisassa tuomalla uusia lisäpiirteitä  ja hämärtämällä vanhoja, jo hassuilta nykytietämyksen valossa näyttäviä.  Tämä omalta osaltaan myös pirstoo markkinoita koska fundamentalistit erottuvat joustavampien markkinaketterien joukosta.  Nykyisin ev.lut.ketjun uskontokaupasta saa niin patriarkaalista homofobiaa kuin letkeää kaikkipääseetaivaaseen kevytlevitettä.  Jatkossa kaikki keskittynevät enemmän ydinliiketoimintaansa ja -osaamiseensa  eli jonpikumpi linja ulkoistaa toisen.

Nykyinen pikku hiljaa tapahtuva maallistuminen siis jatkunee ainakin toistaiseksi.  Papit ja piispat saanevat jatkossakin pitää leipäpuunsa mutta pikku hiljaa kapenevilla ja monimuotoistuvilla markkinoilla. Ihmisten uskonnollinen käytöskin muuttunee.  Jatkossa yhä enemmän haetaan elämyksiä sen sijaan, että haettaisi maailmanselityksiä tai eettisiä saati käytännöllisiä  toimintaohjeita.