eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhanturvaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhanturvaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Trumpin linja rauhasta sotaan

Trumpin hallinto on näyttänyt jälleen karvansa ja linjansa tietää France24 kertoa.  Tällä kertaa YK:ssa.  Rauhanturvaamisen budjettia on pienennetty 570 $ joka lienee n. 7 % koko rauhanturvaamisbudjetista.  Samaan aikaan USA, tai ainakin Trumpin hallinto on rajusti lisäämässä omaa sotabudjettiiaan 57 miljardia $ (vain Pentagonin osuus) ja vaatii samaa myös liittolaisiltaan.  Todennäköisesti myös n.s. kumppaneiltaankin joihin kai myös me kuulumme.
USAn YK-suurlähettilään Nimrata "Nikki" Haleyn sanoin: "Just 5 months into our time here, we've cut over half a billion $$$ from the UN peacekeeping budget & we’re only getting started.” (Twiitti 28/6 -17).  Mitä meillä onkaan odotettavissa rauhan ja demokratian airueilta yhteisessä arvoyhteisössämme? Onko meillä varaa olla mukana tuolla linjalla ja tuossa sakissa?
Suomessa en huomannut tämän jutun ylittäneen uutiskynnystä ja tavoitin tapahtuneen ranskalaisten France24-sivustolta.  Ilmeisesti rauhanturvaamisen suurvaltaa eikä sen tiedonlevitteitä ei vain kiinnosta?
---
Julkaisin tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen Puheenvuoron Myyryläinen-plokissani.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

lauantai 15. elokuuta 2009

Rauhan turvaamisesta ja sotimisesta

Viime aikoina moni oikeistopoliitikko on perustellut Afhanistanin sotaan osallistumista rauhanturvaamisella. Viimeksi tänään Ilkka Kanerva todistaa samaa Iltalehden viikonvaihdeliitteessä tyyliin, että kun me olemme rauhanturvaamisen suurvalta niin meidän pitää olla mukana ja meidän maineemme rauhanturvaajina kärsii jos nyt lähdemme sieltä. Samalla argumentaatiolla hän perustelee tarvetta liittyä NATOon.

Minun mielestäni tilanne on juuri päin vastoin. Me menetämme ja olemme jo itseasiassa menettäneet uskottavuutemme rauhanturvaajina ja -välittäjinä.

Rauhanturvaaminen on toimintaa jossa kaksi toisilleen vihamielistä tahoa, jotka eivät luota toisiinsa, sallivat molempien neutraalina osapuolena pitämän tahon tulla taistelleiden osapuolten väliin. Se edellyttää siis, että menestyksekäs rauhanturvaaja on molempien osapuolten mielestä neutraali, objektiivinen ja luotettava ulkopuolinen. Sellainen ei voi olla sodassa osapuoli tai mukana potentiaalisessa osapuolessa.

Afganistanissa me olemme osa toista osapuolta eli ISAF:ia, tuota U.S.A:n johtamaa NATOn organisaatiota. Me emme siis ole neutraali emmekä objektiivinen emmekä ulkopuolinen. Emme siis ole kelvollisia menestyviksi rauhanturvaajiksi.

NATOn täysjäseninä me olisimme sitä entistä vähemmän neutraali ja ulkopuolinen maailman kriiseissa. NATO on yksi potentiaalisimmista eri kriisien osapuolista koska U.S.A. on julistanut, että sillä on kansallisia etuja vaalittavana kaikkialla maapallossa ja vähän se ulkopuolellakin.

Nämä NATO-kiimaset Ahti- ja Jaakonsaaret, Stubbit, Kanervat, Lipposet ja kumppanit ovat pilanneet meidän mahdollisuutemme toimia menestyksellä aidoissa rauhanturvaoperaatioissa. Sen sijaan tällä menolla tulemme toki kelpaamaan jatkossakin NATOn miehityssotiin ja muihin U.S.A:n kansallisten etujen turvaamisoperaatioihin ympäri maailmaa. Samalla tullaan harjoitelleeksi samoihin operaatioihin täällä meidän rajoillamme.

Jos me haluamme aidosti olla rauhanturvaajia ja -välittäjiämaailman kriiseissa niin suunnan olisi muututtuva. Meidän olisi mitä pikimmin irtisanouduttava kaikista NATO-kytkyistä ja tehtävä se uskottavasti sekä puheissa että käytännössä. Sen jälkeen voimme vasta yrittää esiintyä uskottavana rauhanpuolustajana.