Liikenneministeriön uudet tuulet

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston törmäyksessä lienee kyse uuden ja vanhan ajattelun yhteentörmäyksestä.  Uudenlainen ajattelu on saavuttanut LVM:n mutta ei vielä virastoa.  Koska uusi ajattelu leviää laajemminkin yhteiskuntaan?

Olin viime perjantaina tilaisuudessa jossa eräänä puhujana oli Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen.  Tilaisuuden aihe eikä myöskään Pursiaisen puheenvuoro liittynyt akuuttiin tilanteeseen ministeri Kyllösen, LVM:n ja Liikenneviraston välillä.   Se kuitenkin avasi minulle mistä kiistassa pohjimmiltaan on kyse sillä Pursiainen esittelu n.s. "uutta liikennepolitiikkaa".

Uuden liikennepolitiikan muodostamisessa lähdettiin kysymyksestä miksi niin monet ihmiset ja tavarat ovat väärässä paikassa ja miten ne saataisi parhaimmalla tavalla sinne missä niiden pitäisi olla.  Ei siis enää lähdetty mietimään miten tehokkaimmalla tavalla levitetään soraa ja sepeliä sekä päällystetään se bitumilla.  Siinä ymmärretään, että tehokkuutta ei enää nykymaailmassa saavuteta tekemällä enemmän vaan tekemällä fiksummin ja viisaammin.  Silloin nykyiset ja jopa pienemmät resurssit riittävät enemäpään ja hyödyllisempään.

Keskeiseksi uudessa ajattelussa nousee vaikuttaminen liikennöintitarpeisiin niin alueidenkäyttösuunnittelussa kuin yhdyskuntarakenteissakin. Silloin ymmärretään, että parhaiten liikenteen toimivuutta lisää liikennetarpeiden vähentäminen ja suuntaminen erilaisiin liikkumis- ja liikuttamismuotoihin sekä -aikoihin.  Samalla myös liikkujien ja liikuttajien omaa asiantuntemusta ongelmista halutaan käyttää enemmän hyödyksi. 

Ymmärrän hyvin, että vanhakantaiset tiemiehet ja siltarumpupoliitikot jäävät jälkijunaan eivätkä saata ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää.  "Bitumista bitteihin" -ajattelu on tietenkin kauhistus Juhani Tervalan kaltaisille moottoritiemiehille.  Sen sijaan ministeriössä lienee ajattelu valovuoden edellä, ainakin kuuntelemieni Pursiaisen puheiden ja lukemani Kyllösen blokin perusteella. 

Koskahan Liikenne- ja vistintäministeriön saavuttanut ajattelutapa saa jalansijaa laajemminkin hallinnossa ja yhteiskunnassa.  Esimerkiksi elinkeinoelämän korkeat johtajat voisivat ymmärtää, että parempaa ei saavuteta enemmällä vaan viisaammalla tekemisellä.  Silloin he eivät puhuisi niin paljon siitä miten ihmiset saataisi tekemään töitä enemmän vaan siitä mikä työn sisältö ja tulokset ovat.   

Sekoilu jatkuu

Vasta kun työnantajat, Nokia etunenässä, saivat urkintalakinsa eli Lex Nokian, alkaa heidän vähäisenkin valvontansa murentaminen.  Eikä laki ole edes vielä voimassa.  Minua ihmetyttää tässä viimeisimmässä kohussa kaikkein eniten kaksi asiaa. Ensinnäkin miten on mahdollista, että Liikenne- ja viestintäministeriö on niin täysin EK:n talutushihnassa? En ole paljon laskenutkaan ministeri Lindenin varaan mutta voisi olettaa ministeriön virkamiehistön edes alkeellisella tavalla yrittävän vahtia miten asioita hoidetaan.  Tässä suhteessa pitäisi ilmeisesti eduskunnan valvontamahdollisuuksia lisästä.  Jos liikennevaliokunnalla olisi kunnollinen asema suhteessa ministeriöön niin ainakin voisi kuvitella, että asiat olisivat julkisia ja sitä kautta kohdistuisi painetta ministeriin ja virkamiehiin.

Toiseksi minua hämmästyttää EK:n arroganssi.  He ajoivat kiivaasti jäsenyrityksilleen valvontaoikeuksia mutta nyt he katsovat olevansa niin kaiken yläpuolella, ettei heitä saa valvoa.  He jopa perustelevat, että tietosuojavaltuutetun valvontakäyntimahdollisuus olisi vahvempi oikeus kuin poliisin valtuudet.  Kas, kun he eivät älähtäneet kun heidän jäsenilleen vaaadittiin, he itse mukana, ja he saivat työnantajille poliisia suuremmat valtuudet.  Miksi se ei ollut hirveää ja tavatonta?  

Mitä meidän yhteiskunnassamme on tapahtunut kun tälläinen ylimielisyys ja kaksinaismoralismi voi olla vallalla eikä kukaan edes ihmettele sitä?  Meillä alkaa työnantajilla olla sellaisia oikeuksia, valtuuksia ja mahdollisuuksia, että 30-luvun lapualaiset työnantajat olisivat kateellisia jos tietäisivät.