Systeeminen oppositio Suomessa - Osa II

 Tämän duodraaman ensimmäisessä osassa alustin tilannekuvaa ja kuvailin Kansallinen Kokoomus r.p:tta.  Tässä jälkimmäisessä puoliskossa kuvailen Perussuomalaiset r.p:tta ja teen yhteenvetoa niiden keskinäisistä veto- ja työntövoimista.  Molemmat  Kansan uutisissa julkaistun Dmitry Gurbanov:n niiden suhdetta kuvailevan jutun innoittamana.

Perussuomalaiset sijoittuvat Suomen parlamentaarisen puoluekentän äärimmäiselle oikealle reunalle, oikealla puolellaan vain ehkä Ano Turtiaisen yhdenhengen tilapäinen ryhmä.  Eduskunnassa se vastikikään siirrettiin ison salin istumäjärjestyksessä omalle paikalleen (ja siltä osin vain Turtiainen vielä istuskelee turhan keskellä).

Kuten Kokoomus, sekään ei ole ideologisesti yhtenäinen eikä syntynyt yhden aatesuunnan edustajaksi ja ajajaksi.  Se edustaa historiallisesti Ernesti Hentusesta (1885-1951) ja hänen Radikaalisesta kansanpuolueestaan syntynyttä jatkumoa.   Seuraava polvi oli Veikko (1913-1997) ja Sirkka (1913–2005) Vennamon perustama pientalonpoikainen liike jonka he synnyttivät kun Urho Kekkonen ja K-linja veivät heiltä Maalaisliiton johtopaikat ja vaikutusvallan.  Pientalonpojista kehkeytyi Suomen maaseudun puolue (SMP) jonka konkurssipesän raunioille Timo Soini perusti samanhenkisen populistisen puolueen, Perussuomalaiset (Sannfinländarna) ohjaamaan ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön.   Kaikki nuo ovat olleet ja ovat eräänlaisia vallanvalitusosastoja, omistajien asettama systeeminen oppositio joka ei yritäkään muuttaa mitään.

Perussuomalaiset, leikkisästi "persut" tai "persulit", eivät ole siis varsinaisessa aatteellisessa mielessä poliittinen puolue.  Sen jäsenistö on kovinkin ryhmittynyt fraktioiksi hyvinkin erilaisin taustoin ja ajatussuunnin.  Sieltä voi tunnistaa ainakin a) vanhan SMP:n perinnepiirin, ainakin vielä.  Joukon vanhoja ja jokunen nuorikin jotka ovat mukana vanhoin "rosvot kiinni" ja "kyllä kansa tietää" -ajatuksin (vanhoja ilmeisesti Sirkka Vennamon keksimiä iskusanoja).  Sitten on b) Homma-forumilta tulleet (mutta ei välttämättä sieltä poislähteneet) Jussi Halla-ahoa mestarinaan seuraavat etnonationalististit.  Jälkimmäinen ryhmä näyttäisi nykyisin jakautuneen kahtia kun Halla-aho yrittää "harjata" johtamaansa fraktiota sisäsiistiksi vallankamareihin.  Voidaan siis puhua nykyisistä halla-aholaisista jonkinlaisena hallituskipeiden b1-fraktiona ja vanhalle änkyrälinjalle jääneistä b2:na.  Porukkana joka pyörii sanoissa äärioikeistolaisissa piireissä ja ampumaharjoituksissa kuin Suomen Sisu, Soldiers of Odin, kielletty mutta uudelleen muotoutunut Pohjoismainen vastarintaliike, ja muut enemmän tai vähemmän hajanaisesti verkottuneet äärioikeistolaiset porukat.

Halla-ahon harjaus näyttää vain olevan yhtaikaa kovinkin valikoivaa ja samalla satunnaista sekä tehotontakin.  Tarja Kiemunki ja Ano Turtiainen on toki harjattu mutta montaa muuta ei, esimerkiksi Mauri Peltokangas, Sebastian Tynkkynen ja monet muut, myös eduskunnan ulkopuolella kunnallisella tasolla, ovat saaneet jatkaa.  Eikä harjan alle osuminen ole estänyt sinne joutuneita toimimasta samoissa ympyröissä perussuomalaisten kanssa muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä ja tapahtumissa.  

Perussuomalaisten poliittinen linjanmääritys perustuu enemmän epämiellyttäviksi koettujen asioiden vastustamiseen kuin omien aatteellisten visioiden mukaisen maailman tavoitteluun.  Sellaisen yrittäminen jää jonkilaiseksi nostalgiseksi haikailuksi vanhoihin hyviin aikoihin jolloin kaikki oli paremmin.  Muuttuneessa ja kokoajan muuttuvassa maailmassa sellainen koetaan turvalliseksi vaikka perustuukin paljolti romanttiseen ja nostalgiseen kuvitteluun patriarkaalisesta patruunamaailmasta *).  Sellaisesta menneestä Atlantiksesta **) tunnistetaan ettei siellä ollut maahanmuuttajia, kulttuurimarksisteja ja naiset tiesivät paikkansa.  Kun siitä ammennetaan poliittisia tavotteita päädytään xenofobiseen "rajat kiinni ja matut raus" chauvinismiin.  Sillä kuvitellaan päästävän takaisin kuviteltuun ikionnelaan jossa läski oli valkoista, miehet miehiä ja naiset näytti naisilta sekä köyhät tiesivät paikkansa sillee nöyrästi, kaikki valkoisia heteroja. Niin, eikä ilmasto muuttunut vaan kesäisin oli sopivan lämmintä heilutella varpaita Terijoen rantavesissä ja talvisin hyvät hiihtokelit mennä murtsikkaa.

Tuo vieraan ja oudon pelko yhdistää kaikkia erilaisia puolueen fraktioita, etenkin sen jälkeen kun Timo Soini vei ison osan omista kannattajistaan Siniseen tulevaisuuteen vuonna 2017 Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi ja hänen kannattajiensa vyörytettyä puoluejohdon hommaforumilais-sisulaisilla.  Tuolla liikkeellä Soini, sen lisäksi että jatkoi omaa ja kannattajiensa n.s. "hillotolppaa", hän tuli pelastaneeksi puolueen kannatuksen viedessään epäsuositun hallituskytköksen pois häiritsemästä populistista älämölöä.  Nykyiset perussuomalaiset eivät vain tajua häntä siitä kiittää.

Tuo kaipuu menneeseen sisältää talouskonservatismin, haikailun patruunakapitalismiin joka on myös osa kaivattua mutta menetettyä kuvitteellista menneisyyttä.  Käytännön talouspolitiikassa kaikki heidän fraktionsa ovat jokseenkin yksimielisesti tukeneet porvarillista Eteläranta-10:n talousliberaalia politiikkaa vaikka mainospuheissa puhutaankin toista.  Tässäkään suhteessa eri fraktioiden välillä ei ole eroja kuin puheenparressa.

Arvojensa puolesta perussuomalaisten eri ryhmittymät ovat jokseenkin konservatiivisia.  Hyvin lähellä periporvarillista ja etenkin vanhakokoomuslaisten parissa vahvaa "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelua.   He arvostavat patriarkaalista menoa jossa miehet tekevät mitä miehen täytyy, naiset tietävät paikkansa eikä muita ole et punctum.

Edellä olen kuvannut ettei eri fraktioiden välillä juurikaan keskeisissä kysymyksissä ole eroja.  Missä niitä sitten on? Vastaus: keinoissa ja menetelmissä eli siinä missä toinen reuna perustaa perinteiseen, jo Vennamoiden lietsomaan herravihaan, toinen reuna on löytänyt etnonationalistis-chauvinistisen äärioikeistolaisen viitekehyksen itselleen.  Molemmat ammentavat modernin ja elitistisyyden kritiikistä mutta siinä missä toiset puristavat kätensä nyrkkiin ja kiroilevat herranketkuja, toiset leikkivät natsisymboleilla.  Molemmat pelkäävät ja inhoavat erilaisuutta ja postmodernia ja ennenkaikkea muutosta.

Tämän hetkinen yhteinen oppositioasetelma (joka viimeisimpien hallituspiirien uutisten mukaan tullee jatkumaan) lienee satunnaista, samoin kuin edellisen vaalikauden hallitusyhteistyökin.  Yhteistyötä tietenkin edesauttaa yhteinen oppositioasema mutta myös Kokoomuksen konservatiivisten ryhmittymien ja perussuomalaisten yhteiset vanhakantaiset ajatukset.  Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset arvokonservatiivit löytävät helposti yhteistä linjaa tasa-arvoisen avioliiton, LGBT++oikeuksien ja sekularismin vastaisuudesta.  Kokoomuksessa on kuitenkin arvoliberaalinsa mutta Perussuomalaisilla ei (ellei muutamaa avoimesti homoseksuaalia kellokasta lasketa eikä ehkä kannata sillä lienevät pittoreskeja mainostäkyjä)?  Samalla heille systeemissä annettu tehtävä on erilainen: Kokoomukselle se on olla vallan hallintotoimija, sisäsiisti poliittisen elämän ammattilainen kun taas Perussuomalaisille se on olla räyhäkkä räksyttäjä mutta pureksimatta vallan nilkkoja.

Talousajattelussa perussuomalaisten patruunakapitalismin haikailu saattaa aiheuttaa Kokoomuksen talouskonservatiivien joukossa myötämielistä hyrinää.  Se ei kuitenkaan välttämättä ole riittävän libertaaria nuorkokoomuslaisille.   Sen sijaan perussuomalaisten "työväenpuolue ilman sosialismia" -kohellus ja etenkin sen käytännön sovellukset sopivat vallan mainiosti yhteen Eteläranta-10:n työnantajakapitalistien ajaman saneluvallan kanssa.  Perussuomalaiset ja kokoomuslaiset ovatkin löytäneet varsin yksimielisesti yhteisen sävelen siinä suhteessa.  Niin edellisellä vaalikaudella ensin hallituksessa ja sen jälkeen oppositiosta, tällä vaalikaudella yhdessä.

Summa summarum:  K.o. puolueet ovat ovat varsin erilaisia joukkoja joille toki löytyy yksittäisiä yhteisiä nimittäjiä, sellaisia jotka saattavat riittää moniin tuleviin yhteisiin manöövereihin.  Ehkä jopa hallitusyhteistyöhön jollakin tasolla joidenkin aivan eritavalla kuin edelliset menevien vaalien jälkeen.  Todennäköistä silloin kuitenkin on, että perussuomalaiset tulevat hajoamaan taas kuten tekivät vuonna 2017 (ja SMP vuonna 1972 SKYP:eineen).  Ehkä Kokoomuskin sillä sikäläisiä voi houkutella Harry Harkimon omituinen ensin ei-ollenkaan-puolue mutta sitten kuitenkin-puolue Liike Nyt  jolla ei ole räyhä-ääliöoikeiston rasitteita ympärillään vaan puhdasta talousliberalismia maustettuna arvoliberalismilla.

Joka tapauksessa molemmat puolueet ovat systeemin, ei kuitenkaan parlamentaarisen ja demokraattisen systeemin vaan talouseliitin eli kapitaalien omistajien systeemin osia.  Siis systeemisiä ja tällähetkellä oppositiota molemmat.  Joka tuo mieleeni vielä yhden näkökulman.  Kokoomus on ollut aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen (ven. Единая Россия, transl. "Jedinaja Rossija")  sisar- tai veljespuolue, siis ennen Venäjän presidentin ja puolueen perustuttajan Vladimir Putinin täydellistä ja loppuunsaakka vietyä demonisoimista.  Se nähdään Venäjällä mielellään sikäläisen valtasysteemin puolueena.  Samalla siellä on esimerkiksi Vladimir Žirinovski:n perustama populistinen Liberaalidemokraattinen puolue  (ven. Либерально-демократическая партия России, transl "Liberalno-demokratitšeskaja partija Rossii").  Se toimii systeemisen opposition tavoin eli räksyttää milloin mistäkin mutta kun valta tarvitsee apua, se on välittämästi sitä antamassa.  Ihan samoin toimii meikäläinen perussuomalaiset: räksyttää mutta samalla pitää huolta, että Ali Qasim ***) saa ohjastettua karavaanin sinne mihin sen omistajat sen haluavat.  Tehtävät ovat yhtenevät ja niin myös monet toimet perimmiltään samanalaisia systeemin kannalta joten symbioosikin samanlainen.

---

*) Patruuna, teollisuuspatruuna (alkup. lat. pater, isä): teollisuuslaitoksen perustaja ja isäntä joka yrityksensä omistajajohtajuuden lisäksi oli myös paikkakunnan merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Pienemmillä paikkakunnilla käytännön omistaja ja johtaja.  Heistä joihinkin liitetään legendarisoituja kertomuksia isällisestä ihmisten huolenpidosta mutta valtaosa heistä oli raakoja kapitalisteja jotka pyrkivät työläisten sosiaaliseen kontrolliin ja hallitsemiseen. 

**) Atlantis tässä enemmänkin yleisessä merkityksessä: mystinen menneen kadotetun onnen tyyssija jonka todellisuudesta ei välttämättä ole mitään takeita eikä todisteita mutta siihen halutaan uskoa koska se kuulostaa ja tuntuu hyvältä ja turvalliselta nykyiseen epävarmuuteen verrattuna.

***) Ali Qasim eli Ali Vanha oli Tuhannen ja yhdenyön tarinoiden Ali Baban eli Ali Isän kasvatti-isä ja 40 rosvon johtaja. 

Systeeminen oppositio Suomessa - osa I

 Luin Kansan uutisista Dmitry Gurbanovin sunnuntaivierasjutun otsikolla "Kokoomuksen sisäinen taistelu ei johdu arvoista vaan perussuomalaisista".  Siinä oli paljon ihan mielestäni oikeansuuntaista analyysiä mutta osittain myös nuoren ihmisen lyhytjänteisyyttä.  Mieleni siis äityi pohtimaan asiaa laajemmin, pitemmältä ja myös hieman syvemmälle.

Kansallinen Kokoomus kuten Perussuomalainen puolue kuuluvat suomalaisessa yhteiskunnassa poliittisen oikeiston oikealle reunalle. Perussuomalaiset äärioikeistoyhteyksiensä takia hieman oikeammalle, ihan kuten eduskunnassa heidät onkin ison salin istumäjärjestyksessä sijoitettu (ainoastaan Ano Turtiainen on hassusti sijoitettu hassusti eikä ihan äärimmäiseen oikeaan reunaan).  Molemmat puolueet kuuluvat selkeästi Eteläranta-10:n joukkoihin.  Ensimmainittu on sen puoluepoliittinen vaaliorganisaatio ohjaamassa porvariston luokkatietoista kannatusta sopiville ehdokkaille ja jälkimmäinen sen valitusosasto ohjaamassa ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön, Molemmat satttumalta tämän vaalikauden oppositiossa yhtä aikaa.

Edellä kerrotusta asemasta johtuen he ovat talouseliitin systeemisiä työkaluja vallankäyttöön ja sen hallitsemiseen sekä epämiellyttävien pitämiseen poissa vallasta siltä osin kun sitä tarvitaan n.s. edustuksellisen demokratian puitteissa.  Valtaosinhan valtaa meidän oloissamme käytetään taloudellisen vallan keinoin eli kapitaalien voimin.

Asetelma ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen sillä molemmat joukkiot ovat itsessään heterogeenisiä sekä historiallisista että päivänpoliittisista (lue: opportunistisista) syistä.  Molempien porukoiden fraktiojakoa voi tarkastalla monesta suunnasta ja monella tarkoituksella.  Pyrin tässä muodostamaan hybridin eri tavoista ihan vain tiivistääkseni ja selkiyttääkseni vaikka ryhmittelyt mennevätkin hieman päällekkäin ja limittäin.

Kokoomuksessa voisi nähdä perinteisesti kolme ryhmää: a) talouskonservatiiviset arvokonservatiivit eli kypäräpääpappien patruunalinja, b) arvoliberaalit talousliberaalit eli libertaari laissez-faire -oikeisto ja c) luokkakantainen toimihenkilöstö eli perinteinen valkoulusköyhälistö joka ei tunnista eikä tunnusta itseään työläisiksi.  Jätin tarkoituksella luokittelusta Gurbanovin mainitsemat "sinivihreät" koska pidän heitä marginaalisena viherpesuryhmänä jonka antama imagoväri on toki puolueen johdolle tärkeä mutta sen ei anneta haitata puolueen menoa.  Sirpa Pietikäinen saa kerätä kannattajien äänet puolueelle mutta ei heillä oikeasti vaikutusvaltaa ole ja ryhmäkin on pieni.

Talouskonservatiivinen fraktio Kokoomuksessa on tokikin vahva.  Se majailee Eteläranta-10:n kabineteissa ja jakaa siellä vuorineuvosten äänellä käskyjä.  Sieltä kuuluu isännän ääni jota lidennetaan hieman adenaureilaisella kontrolloidun kapitalismin (das Kontrollierte Kapitalismus) sordiinolla mutta vain sen verran kuin on tarpeen pahemman yhteiskunnallisen rutinan hillitsemiseksi.  Siinähän hieman hillitään kapitalismin pahimpia ylilyöntejä ja samalla tarjotaan hieman sosiaaliturvaa hyvinvointivaltioksi kutsuttuna. Suomessa sitä ovat edustaneet lähinnä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa esiinnousseet n.s. Kokoomuksen "remonttimiehet".   NL:n romahduttamisen jälkeen tarvetta hillitsemiselle ja siistimiselle ei kuitenkaan enää juurikaan nähdä ja menoa yritetään palauttaa sotaa edeltävään vapaampaan kapitalismiin.  Vanhoista "remonttimiehistä" ei liene jäljellä kuin Ilkka Kanerva ja hänkin vain nimenä sillä politiikan sisältö on muuttunut siinä missä elkeetkin.  Nykyisin ryhmittymä ajaa raakaa talouseliitin kapitalismia ja tiukkaa sitoutumista läntisiin voimarakennelmiin jossa he ilmeisesti katsovat etujensa tulevan parhaiten hoidetuiksi.

Talousliberaalifraktio edustaa puhdasta libertarismia jossa ei edes yritetä leikkiä sosiaalia tai humaania.  Mielessä siintää utooppinen "yövartijavaltio" jossa toki on väkivaltakoneistot pitämässä työläiset kurissa mutta muuten vallitsee kapitaalien vapaus.  He ovat arvoiltaan julkisuudessa kovinkin vapaamielisiä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen suuntaan, mikä sinällään on hyvä ja johon ed. ryhmä ei lipeä, mutta jo parin konjakin jälkeen lauletaan täydestä sydämestä "silimien välliin ryssää ...".  Ryhmä on etenkin voimissaan nuoremman polven kokoomuslaisten ja heidän nuorisojärjestönsä parissa.  Sieltä heistä valtakunnan politiikkaan on noussut Wille Rydmanin ja Elina Lepomäen kaltaisia kykyjä.

Toimihenkilöfraktio koostuu lähinnä kannattajista joita ennen sanottiin valkokaulusköyhälistöksi.  Ennen muinoin he tekivät työtä toimihenkilöinä ja virkamiehinä (-ja naisina) joiden kädet eivät juuri likaantuneet ruumiillisessa työssä joten he halusivat tuntea itseään rasvanahkaduunareita paremmiksi, toimihenkilöiksi.  Samaan joukkoon kuuluu myös suuri osa keskiluokasta, siis sen alempi puoli.  Ne jotka ahertavat toimistoissa ja virastoissa pienellä palkalla mutta siistististi sisätöissä.  he haluavat identifioitua ja samaistua n.s. "parempaan" väkeen eroon työväenluokasta. He ovat juuri niitä "Sari Sairaanhoitajia" et al jotka äänestävät Kokoomusta koska toimihenkilöiden täytyy (olen ihan oikeasti kuullut useammankin toimihenkilön suusta tuon). 

Per viam: En kirjoittanut tarkoituksella Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orvosta mitään sillä tulkitsen hänen olevan n.s. "menneen talven lumia" ja odottavan sivuraiteella vaihtoa.  

Mutta ennen kaikkea on huomattava, ettei Kokoomus ole puolue ideologisessa mielessä vaan Eteläranta-10:n hallinnollinen jatke ja vaaliorganisaatio jonka avulla koordinoidaan ja tuetaan muuten eK:lle sopivien ehdokkaiden kampanjointia ja valintaa.  Tässä työssä vuorineuvokset ja heidän renkinsä katspovat tarvitsevansa erilaisia raiteita ajavia rattaita joista jonkun voi katsoa aina vetävän jos muilla tökkii. 

Seuraavassa II osassa sitten Perussuomalaiset sekä heidän ja Kokoomuksen yhteiset ja erilaiset.

Postin pörssittämisen jälkimaininkeja

Postin lakko päättyi ja nyt on meneillään rääppiäiset.  En malta olla puuttumatta joihinkin sen saamiin piirteisiin vaikka ensin ajattelinkin olla niihin näin omalla plokkauksella puuttumatta ja tyytyä vain muiden juttujen kommentointiin erilaisilla keskustelupalstoilla.  

Erityisesti on huomiotani kiinnittänyt opposition riekkuminen kähinän jälkipuinnissa eritoten sen takia, että koko kehitys on alkanut silloin kun he, erityisesti Kokoomus oli hallituksessa ja nimen omaan ajoi yhtiöittämis- ja yksityistämispolitiikkaa.  Se on perus- ja juurisyynä nyt Posti O.y.j:ssä yritettyyn kurjistavaan henkilöstöpolitiikkaan ja siihen valittuihin härskeihin ja röyhkeisiin keinoihin.  Niiden seurauksena posti kulkee huonosti eikä Kusti saa ansaitsemaansa palkka vaikka kuinka polkee.

Samaten Perussuomalaisten kanta on jokseenkin ihmellinen.  He olivat m.m. luomassa edellisen hallituksen hallitusohjelmaa johon sisällytettiin tuo tähän kiistaan johtanut linja.  Vaikka heidän johtonsa vaihdoksen jälkeen joutuivatkin pois hallituksesta, heidän uusi puheenjohtajansa vakuutti silloin sitoutumistaan valittuun linjaan.  Nyttemmin he syyttävät tästäkin maahanmuuttajia ja väittävät aina korvat heiluen olevansa työläisten puolella.

Keskustapuolueen hiljaisuus on ymmärrettävää.  Hehän olivat edellisen Juha Sipilän hallituksen pääministeripuolue ja omistajaohjausministerinä toimi nykyinen valtiovarainministeri Mika Lintilä.  He nimenomaan, yhdessä ensin Alexander Stubbin ja sittemmin Petteri Orpon sekä Timo Soinin kanssa suhmuroivat 'hevosenlantaohjelman'*) hallitukselle.  Sen mukaisesti jatkettiin porvareiden pitkää ohjelmaa yhtiöittää ja yksityistää veronmaksajien omaisuutta ja postin kohtalo on osa sitä.

Kokoomus sen sijaan on käyttäytynyt erityisen kaksinaismoralistisesti ja röyhkeästi.  Heillä toki lienee vaikeuksia sopeutua oppositioon pitkän yhtäjaksoisen hallituskauden jälkeen mutta kuitenkin heidän käytöksensä jaksaa ihmetyttää.  Miten lyhyt muisti heillä onkaan ja miten helposti he ovat kääntäneet takkinsa monissa asioissa.  Tai itse asiassa he kuvittelenevat kansalaisten muistia lyhyeksi ja luullevat voivansa syyttää muita omista tekemisistään.  Samaten heillä näyttäisi olevan vallalla oma sovellus brittiläisestä 'highly likely' menetelmästä sillä he syyttävät muita mutta eivät esitä perusteluja syytöksilleen.

Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto sen sijaan ovat jotakuinkin pysyneet aiemmin lupaamallaan linjalla.  Toki lievää haparointiakin on ilmennyt.  Mutta toistaiseksi laittaisin sen liian luottamuksen piikkiin.   Kuten esimerkiksi  sairauslomailevan ja eroavan omistajaohjausministerin Sirpa Paateron lievä epäonnistumisen tai hertaantumisen hallituksen omistajaohjauslinjan toteutumisen vahtimisessa. Hänen olisi pitänyt pitää paremmin mielessään m.m. Josif Stalinin suuhun laitettu totuus: 'luottamus hjuva, kontrolli parempi'.

Postin hallitus Markku Pohjolan johdolla on erityinen syyllinen. Se on toki harjoittanut vain politiikkaa jota varten sen omistaja silloisen omistajaohjauslinjan takia on sen valinnut.  Mutta sen kyky pysytellä tiedotuksessaan tosiasioiden tasalla on ílmeisesti joutunut liian kovalle koetukselle.  Samoin ilmeisesti myös sen tahto puhua niin totta kuin pystyy lienee haasteiden keskellä.  Onhan Postin johdon viestit olleet hyvinkin kaukana todellisesta menosta ja järjellisestä asioiden hoidosta.  Sehän yrittää väittää, että heidän puutteellinen informointinsa omista päätöksistä olisi heille luvanantamista ja 'aikalisä' takoittaisi, että jos heti ei tule tarkkoja ohjeita niin aiemmalla tiellä voi jatkaa.  Heille pitäisi jokainen asia 'vääntää rautalangasta' ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä tehdä.  Mitään ei ymmärretä itse. 

Aivan oma lukunsa on Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto.  Sehän on surullisen kuuluisa (kokoomuslaisesta) linjastaan jonka mukaan omistettujen yhtiöiden toimintaan ei pitäisi omistajan puuttua.  Ilmeisesti se on yksi 'rikkinäisistä puhelimista' matkalla 'hallituksen poliittinen linja' -> 'Posti O.y.j:n johdon konkreettinen tominta'.  Siellä varmaan on ollut vielä kirkkaana mielessä edellisten hallitusten politiikka eikä uuden hallituksen uudenlainen ole mennyt tajuntaan koska se ei ole ollut mieluisaa kuultavaa.  

Toinen 'rikkinäinen puhelin' lienee ollut ministeri Paateron avustajakunnassa.  Siellähän majailee vielä tätä kirjoitettaessakin muuan Paavali Kukkonen joka on ilmoittanut siirtyvänsä ensi keväänä Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK).  On syytä epäillä, että hänellä olleen intersseissään toimia uuden työnantajansa piikkiin meritoituakseen heidän silmissään.  Viestit ovat siis saattaneet muotoutua matkalla.

Prosessin lopputulos on toki TES-keinottelun osalta hyvä mutta tyylistä ei kannata montaa pistettä monellekaan taholle antaa.  Jos joku niitä ansaitsee niin Postialan unioni (PAU) ja kaikki ne SAK-laiset a-liitot jotka osoittivat solidaarisuuttaan.  N.s. toimihenkilöliitot loistivat poissaolollaan mikä on heidän häpeänsä.  Tässäkin suhteessa hävettää olla Insinööriliiton ja Akavan jäsen mutta sehän onkin seurausta aiemman työnantajani harjoittasta TES-shoppailusta jossa Tieto O.y.j. yritti vaihtaa sopimiskumppanikseen pikkupomot (YTJ).

Kaikenkaikkiaan opetuksena tästä lienee ay-liikkeelle, että solidaarisuus toimii ja yhteistyössä on joukkovoimaa.  Poliittisille puolueille, että kannattaa muistaa aikaisemmat tekemisensä ja pysyä linjallaan jos hyvän sellaisen on valinnut.  Ja meille kaikille kansalaisille ja vaalikarjalle, että olisimme tarkempia mitä meidän nimissämme suhmuroidaan sekä tehdä havaintojemme mukaan parempia valintoja.  Meillä lienee nyt hallitus joka edes yrittää tehdä niinkuin lupaa ja pitää vaalikampanjan aikaisia puheitaan **). 

---
*) Nimitys 'hevosenlantaohjelma' siitä, että ensin julistivat, eritoten Stubb, tekevänsä lyhyen ja tiiviin 'strategiapaperin' hallitukselle ohjelmaksi mutta syntyi 74-sivuinen jossa mainittiin suosittavan hevosenlannan polttamista energiaksi.  Muiden kotieläinten lantaa ei ohjelmassa mainittu.

**) Piti tämäkin päivä vielä nähdä kun vanhaksi elää: minä kehun hallitusta.  Se on kuitenkin ehdollista sillä seuraan teitä tarkasti ja vedän tukeni pois jos en ole tyytyväinen.

Kataisen niskalenkki

Jyrki Katainen on aloittanut kummallisen hyökkäyksen oppositiota vastaan. Tokihan on normaalia, että hallitus ja oppositio on erimieltä mutta tämä Kataisen reaktio on kummallinen ja erikoinen.

Ensin Katainen käy kollegoidensa kanssa neuvottelemassa järjettömän kalliin tukipaketin joilla pelastetaan suurten kansainvälisten pankkien ja muiden rahoituslaitosten sijoitukset edessä häämöttäviltä riskeiltä Kreikassa. Tätä markkinaspekulanttien lepyttelyä eurovuorilla hän nimittää niskalenkiksi markkinavoimista. Sitten kun hänen ja kumppaniensa tulosta arvostelee oppositio niin hän katsoo asialliseksi syyttää valehtelusta. Ikäänkuin hänen kanssaan erimieltä oleminen olisi kiellettyä ja rikollista.

Valehtelusta ja epärehellisyydestä selittää puolue joka vast'ikään vakuutti olevansa työväen puolue ja nyt väittää itseään vihreiksi. Ja samainen puolue on ollut vakuuttanut,e ttä markkinat kyllä korjaavat itse itsensä. Kas, kun ei tässä tapauksessa korjaakaan kun pankkien omistajien voitot pitää pelastaa. Ja samalla tyydyttyvät rahamarkkinat eli ne muutamat kymmenet johtavat rahoitusspekulantit suurimmissa kansainvälisissä pankeissa ja rahalaitoksissa. Eivätkä kreikkalaiset nepotistitkaan varmaan pane pahakseen, nämä Karamanlisit, Papandreut ja Mitsotakikset ynnä muu kreikkalainen eliitti.

On toki totta, että demarit olivat omalta osaltaan Paavo Lipposen aikana ajamassa meitä tähän ahdinkoon. Nyt sitten kun demarit yrittävät tehdä eroa tuohon turmiolliseen politiikkaan niin se selvästi kismittää Kokoomusta. Onhan demareiden kelkka kääntynyt muutamassa muussakin asiassa, esimerkiksi Helsingin kunnallispolitiikassa. Ilmeisesti kokoomus- ja myös kepujohto pelkää jäävänsä yksin vastaamaan seuraavissa vaaleissa tästä politiikasta. Olisihan ollut paljon mukavampaa jos suurista puolueista kukaan ei olisi ollut erimieltä niin harjoitetun politiikan vastustamisen leimaaminen populismiksi olisi mennyt helpommin läpi. Nyt populismileiman saamimen tartuttumaan on vähintäänkin kertaluokkaa vaikeampaa. Vastustajien näkyvyys ja kuuluvuus ovat demarien myötä aivan eriluokkaa.

Oma lukunsa on sitten miten luotettavaa demarien kääntymys on? Meillä on jo lukuisia esimerkkejä kuinka he puhuvat ennen vaaleja yhtä ja toimivat jälkeenpäin toisin. Epäilys on tälläkin hetkellä olemassa, että vastustus on vain taktista laatua ja unohtuu heti vaalien jälkeen jos on tullut voitto ja hallituksen ovet auenneet.

P.s. Olen ollut havaitsevinani, että kriisien välit koko ajan lyhenevät ja lyhenevät. Nyt USA:n asuntorahoittajien busineksesta alkaneesta rahoituskriisistä ei keretty edes kunnolla aloittaa nousua kun iski tämä kreikkalaisten niskaan kaadettu. USAsta kuuluu jo vihjeitä seuraavsta kun rahoituslaitokset ovat ilmeisesti narahtamassa tunnuslukujensa väärentämisestä. Olemme ilmeisesti saavuttamassa jatkuvan talouskriisin tilan (ihan niinkuin jatkuvan sodankin).