Tarkoitushakuista kaksinaismoralismiako?

USA haluaa suojella kansalaisiaan libyalaisen konsolaattinsa räjäytyksen jälkeen.  Asiaan suhtaudutaan kaksinaismoralistisesti eikä tapahtumien jatkoseuraamuksia haluta miettiä.

Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta.  USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l.  maan suurlähettiläs.  tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa.  Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä.  Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan.  Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti.  Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.

Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa.  Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.

Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan?  Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa.  Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia?  Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä?  Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan.  Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.

Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?

Vihreää kaksinaismoralismia

Venäjä säätää uusia länsimaisten mallien mukaisia lakeja.  Länsimaissa ihmisoikeusaktivistit suhtautuvat kaksinaismoralistisesti.  Suomessa asialla ovat etenkin Vihreät.  Kampanja lienee osa laajempaa kansainvälisten poolien välistä kilpaa ja suomalaisten tahojen puolenvalintaa siinä.
 
Viime aikoina on tiedotusvälineissä pidetty meteliä Venäjän parista uudesta, vielä presidentin allekirjoitusta vaille olevasta laista. Toinen niistä edellyttää ulkomaista rahoitusta nauttivien organisaatioiden rekisteröitymistä ja toinen mahdollistaa laittomien internet-sivustojen listaamisen n.s. mustalle listalle ja sulkemista.

Suhtautuminen kyseisiin lakeihin näyttää olevan erinomaisen kaksinaismoralistista. Molemmat lait ovat kopioita länsimaisista käytännöistä eikä niiden soveltaminen täällä näytä aiheuttavan mitään ongelmia sanan- tai ilmaisunvapauden suhteen. Sen sijaan Venäjän soveltaessa länsimaisia käytäntöjä, täällä nousevat entiset antikommunistit uusissa russofobistisissa kaavuissaan esiin.

USA:ssa on ollut ulkomaalaisrahotteisten, n.s. ulkolaisten agenttien rekisteröimispakko voimassa jo vuodesta 1938. Laki tunnetaan nimellä "The Foreign Agents Registration Act" (FARA).  Tosin USAssa sitä sovelletaan kovin valikoivasti.  Toisaalta esimerkiksi Hollannin ja Japanin matkailuorganisaatiot on pitänyt rekisteröidä mutta toisaalta voimakasta juutalaislobbya, "American Israel Public Affairs Committee" (AIPAC), ei ole tarvinnut.

Samaten useissa länsimaissa on ollut käytäntönä rikollisten sivustojen kuten esimerkiksi pedofilia- ja huumeiden käyttöä edistävien sivustojen listaaminen ja sulkeminen.  Erityisen tiukkoja ollaan oltu tuotemerkkiväärennösten ja musiikin sekä elokuvien luvattoman levittämisen eli piratismin suhteen.  Suomessa suomalaisten operaattorien kautta surfatessa saattaa esimerkiksi päätyä Keskusrikospoliisin nettisulkuun, jos on ollut vaarana luiskahtaa pedofiliasivustolle. 

Sen sijaan ulkolaisten pyrkimys tukea poliittista toimintaa täällä ei edellytä USAn tavoin rekisteröitymistä.  Estot perustuvat siihen, että vallanpitäjien kannalta hankalista suunnista tulevaan rahoitukseen puututaan tiedotusvälineiden kampanjoin.  Sen sijaan mieluisten tahojen rahoitus näyttää sujuvan ihan sopuisasti vallan vahtikoirien kanssa. 

Neuvostoliitto oli aikoinaan aivan oma maailmansa joka lännessä demonisoitiin alusta lähtien ja kategorisesti myös lainsäädännön osalta.  Mutta nyt erityisesti vuoden 1991 porvarillisen  vallankumouksen jälkeen heiltä on vaadittu hyväksyttävyyden mittana länsimaista lainsäädäntöä.  He ovat kopioineet USAsta ja muualta lännestä lakeja joiden perusteella voisivat toimia samoin säännöin kuin niin vapaudestaan ihaillut länsimaat.  Nyt kuitenkin kun he yhdenmukaistavat läinsäädäntöään lännen kanssa, sekään ei näytä kelpaavan.   He saavat kimppuunsa kaikenlaisia ihmisoikeuksien ritareiksi julistautuneita.  

 Suomessa näitä kampanjoita Venäjää kohtaan näyttävät käyvän erityisesti monensorttiset Vihreän liiton ympärillä pörräävät tahot.  Erityisesti aiheina näytetään käytettävän sananvapautta ja ihmisoikeuksia.  Sellaisia on esimerkiksi Finrosforum jossa vaikuttavat m.m. kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala, ulkoministeri Erkki Tuomiojan/SDP erityisavustaja Tarja Kantola/SDP,  entinen Suomen PEN:n puheenjohtaja, kääntäjä Jukka Mallinen ja "yrittäjä" Mikael Storsjö.  Erityisesti Hautala näyttää haluavan profiloitua ihmisoikeus- ja sananvapausasioissa kovin yksisilmäisesti mutta herkkähipiäisesti.  Noilla epämääräisillä tahoilla näyttäisi olevan jonkilaiset suhteet m.m. kaukaasialaisiin sepratistijärjestöihin ja erityisesti Kaukaasian Emiraattiin (Имарат Кавказ) sekä sen tiedottajaan Kavkaz Center -sivustoon.  Molemmat YK on tuominnut terroristiyhteyksien takia ja kehottanut jäsenvaltiot toimiin niitä vastaan.  Suomessa ei kuitenkaan ole ryhdytty YK:n turvallisuusneuvoston edellyttämiin toimiin ja k.o. ryhmät näyttävätkin saaneet täällä vaikutusvaltaisia suojelijoita aina ulkoministeriötä myöten.

Näyttäisi siis siltä, että kyse ei ole n.s. Kylmän sodan aikaisemman vaiheen mukaisesta reaalisosialistisen maailman ja kapitalistisen maailman vastakkaisuudelta.  Jos niin olisi niin vastakkainasetteluhan olisi päättynyt vuoteen 1991.  Se kuitenkin jatkui Boris Nikolajevits Jeltsinin valtakauden jälkeen.  Vastakkainasettelu on siis pikemminkin kysymys siitä voiko USA-johtoisella lännellä olla rinnallaan vastapoolia.  Meidän hallintomme käsikassaroinaan russofoobikot ja misorussistit *) näyttävät olevan puolensa tässä kiistassa valinneet.  Se näyttää edellyttävän täysin kaksinaismoralististista suhtautumista maailman tapahtumiin: Toimet joita pidetään yhteiskunnan ja kansalaisten suojeluna pedofiilien ja huumekauppiaiden kaltaisilta rikollisilta ja poliittisen vaikuttamisen läpinäkyvää avoimmuutta muualla ovatkin ihmisoikeusloukkauksia toisaalla.  Nämä hautalat ja kumppanit näyttävät olevan johdonmukaisia vain Venäjä-vihassaan.  Muuten näyttää tarkoitus saavan pyhittää keinot.

---
*) Misorussismi tarkoittaa tässä yhteydessä venäläisvihaa joka lienee syytä erottaa pelkästä pelosta eli russofobiasta.  Etuliite Mis(o) tulee kreikkalaisesta sanasta Misos eli viha.

Ystävyyttä aseilla

Syyrian ystäviksi itseään nimittävät ulkopuoliset maat aseistavat kapinallisia.  Kapinallisten hajanaisuus on "ystäville" ongelma.  Suomalaiset tahot toivovat niille yhtenäisyyttä jotta voitaisi mennä ilman huonoa omaatuntoa mukaan sisällissotaan.  Missä on puuttumattomuus toisten sisäisiin asioihin ja puolueeton rauhantahto?

N.s. Syyrian ystävät -ryhmä on koolla Pariisissa.  Kyseessä on USAn johtama ryhmä länsi- ja arabimaita jotka tähtäävät vallanvaihtoon Syyriassa.  Siellä on vallassa presidentti Bashar Al-Assadin johtama sikäläinen Ba'ath-puolue.    USAn hallinnon johdolla nämä n.s. ystävät yrittävät syöstä vallasta nykyisen hallinnon ja pystyttää itselleen mieluisamman tilalle.  Tarkoitus näyttäisi olevan jatkaa samaa mikä Libyassa näytti onnistuneen.

Nämä "ystävät"  katsovat parhaaksi hankkia jopa palkkasotilaita ystävyytensä takeeksi.  Uutiset tietävät kertoa, että ase- ja poliittisen avun lisäksi he ovat kasoneet parhaaksi lujittaa ystävyyttään maksamalla kapinoitsijoille palkkaa.

USAn aseapu on jo niin julkista, että brittiläiset konservatiivilehdetkään eivät sitä peittele, ei edes The Daily Telegraph Isossa Birtanniassa uutisoidessaan kapinallisten yhteyksistä ja Venäjän vastustustuksesta eikä USA-lainen The New Yor Times.  

Samaan aikaan ulkomisteri Hillary Clinton toimii USA:n hallinnon propagandistina julistamassa kuinka on niin väärin aseistaa toista osapuolta kun Venäjä yritti palauttaa aikanaan Neuvostoliiton toimittamia vanhoja helikoptereita huollon jälkeen takaisin Syyriaan.   Samalla kolme vanhaa helikopteria kasvoivat 33 uudeksi helikopteriksi Clintonin suussa.

Nyt MTV3:n uutisissa esitetyn Helena Petäistön raportin mukaan erilaisten kapinallisryhmien pitäisi yhdistyä jotta tavalliset syyrialaiset uskaltaisivat lähteä mukaan kapinaan.  Raportista on luettavissa, että tavalliset syyrialaiset eivät ole mukana kapinoimassa vaan nuo kapinallisjärjestöt: Syyrian kansallinen neuvosto (SNC), Vapaan Syyrian armeija (FSA), Syyrian muslimiveljeskunta j.n.e.  Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja on toivonut tiukempaa yhteistyötä kapinallistahojen välillä jotta ne saisivat uskottavuutta jonka jälkeen Suomikin voisi hänen mukaansa varauksetta heitä tukea.  Missä ovat ne ajat jolloin Suomessa oltiin niin tiukkoja muiden sisäisiin asioihin puuttumisesta?

Me olemme tottuneet pitämään Erkki Tuomiojaa rauhan ystävänä ja hän rauhanmerkkiä takkinsa rintapielessä.  Voisimme ilmeisesti yhdessä Tuomiojan kanssa luopua molemmista väärän kuvan antavista tavoista.

Onko tämäkin osa sitä politiikkaa jolla m.m. presidentti Sauli Niinistö julisti mentävän niin lähelle NATOa kuin päästään ilman jäsenyyttä tällä hallitus- ja presidenttikaudella.   Mitä sitoumuksia Suomen johto on USAlle antanut vai onko kyse siitä, että n.s. isot poikamme ja tyttömme tekevät mitä tahansa päästäkseen keekoilemaan valkoisen talon portaille vielä isompien tyttöjen ja poikien kanssa?  Ilmeisesti suuret aseostot sekä ilmavoimille että maavoimille eivät riitä vaan niitä pitää päästä myös liittolaisen rinalle käyttämäänkin.

Jos ystävät ovat tuollaisia niin mihin vihollisia tarvitaan?  Tuollaisia ystäviä ei haluaisi oikeasti pahimmalle inhokilleenkaan.

Niinistö paljaana

Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn.  Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
  
Presidentti  Sauli Niinistö/Kok  on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali  Nikolai Jegorovits Makarovin.  Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.


Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta.  Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista.  Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna.  Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.


Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä.  Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa.  Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.


Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse.  Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä.  Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi.  Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni.  Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja.  Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin.  Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt?  Onko tilanne jo niin paha?  Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä?   Voimmeko vielä korjata tilanteemme? 


Tiedotusvälineiden rooli


Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden  NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin.  Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi.  Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen.  Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.  


Esimerkiksi  YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä.  Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta.  Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan.   Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä.  Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.


----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15


Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta.  Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan.  Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi.  En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on.  Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.

Tiedonlevitteet väkivallan asialla

Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla.  Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla.  Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä.  Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa.  Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia. 

Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia.  Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia.  Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt.  Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American. 

Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä.  Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle.  Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta.  Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.

Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi.  Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.

Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.

Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla.  Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn.  Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen?  Veikkaan jälkimmäistä. 

Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja  tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa.   Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.

Ahmadinejad ja herkät hipiät

Palestiinan jäsenyyskysymyksen nostaminen pöydälle ei ole toistaiseksi ollut ainoa "mielenkiintoinen" asia YK:n 66. yleiskokouksessa.  Jälleen kerran n.s. länsimaisen arvoyhteisön johtaja USA marssi ulos ja marssitutti perässään muitakin kun Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti omaa puheenvuoroaan. 

Ilmeisesti lansimaista sananvapautta ja läntisiä arvoja ylväästi ajava USA ja sen ulkopoliittinen johto ei kuitenkaan siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua vaan herkkähipiäisesti poistuu kuuntelemasta. Onnettominta tapauksessa on, että piskuisen Suomen edustajakin seurasi samaa hanhenmarssia muiden EU-maiden edustajien kanssa.

Suomen edustajan teko herättää muutamia kysymyksiä:  Kuka teki päätöksen ulosmarssista?  Helsingin Sanomien uutisen mukaan "YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikkö" Katri Viinikka on kertonut  paikalla olleen "ulkoasiainsihteerin".  YLEn uutinen tietää kertoa, että ulkomisnisteriömme oli ohjeistanut sihteerin seuraamaan EU:n vatluuskuntia kuin "hai laivaa".  Tarkemmin ei kuitenkaan kerrota kuka päätöksen oli tehnyt.  Vastuu siis asettuu joko presidentti Haloselle tai ulkoministeri Tuomiojalle.  Jatkokysymys kuuluu kuinka paljon heillä on ollut oikeaa omavaltaista harkintamahdollisuutta EU:n oloissa?  Vai ovatko hekin samanlaisia?

Miksi vieraan meihin ystävällisissä ja diplomaattisissa suhteissa olevan valtion presidentin puhuessa paikalla on vain joku sihteeri eikä enemmän presidentin tasoisia ihmisiä, kuten presidentti itse tai ulko- tai joku muu -ministeri tai edes joku korkean tason virkamies?  Heitähän on ollut ainakin presidentin esittelyssä tehdyn päätöksen mukaan paikalle lähetettynä varsin suuri joukko. 

Ja ennen kaikkea: mihin ulkopoliittiseen linjaukseen tälläinen tahditon ja lapsellinen käytös perustuu?  Kuka, missä ja milloin on päättänyt ryhtyä näin nirppanokkaiseksi ja prinsessamaisen herkkähipiäiseksi? Kuka, missä, miten ja millä valtuuksilla on asettanut sallitun rajat Mahmoud Ahmadinejadille YK:n yleiskokouksia varten?  Koskevatko samat rajat myös muita puhujia?

Mahmoud Ahmadinejadin puhe sisälsi monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia asioita vaikka toki myös yliampuvia propagandapläjäyksiä. Jos siitä riisuu uskonnollisen hömpän, jäljelle jää ihan kelvollista puhetta YK:n yleiskokoukseen.   Luin tuon linkitetyn transkription enkä löytänyt siitä syytösten mukaista antiseministimiä enkä holocaustin kieltämistä.  Sen sijaan siellä esitetään puolueetonta tutkimusta 11.9 2001 tapahtuneesta World Trade Center -tornien (WTC) tuhoutumisesta sekä vastustetaan ydinaseita, vieraiden maiden miehityksiä, sionismia j.n.e.. Syytökset WTC-torneistakin olivat pikemminkin syytöksiä tapahtumien hätiköidystä hyväksikäytöstä perustelemaan Afganistanin sotaa eikä niinkään salaliittoteoretisointia.  Erityisesti Ahmedanijadin syytösten kohteena oli miehitys- ja siirtomaapolitiikka läntisten kapitalistien keinona hallita maailmaa, sen ihmisiä ja luonnonvaroja.

Onko niin, että suomalaiset ja muutkin läntiset tiedotusvälineet mielummin vaikenevat puheen oikeasta sisällöstä ja ajavat mielummin USAn propagandatuuttien sanomaa?  Onhan toki Ahmadinejadin puhekin, tietysti, heidän propagandaansa mutta eikö heillä ole siihen, siis propagandaan, ihan samanlaista oikeutta kuin muillakin?

Ahmadinejadin puhe antaa varsin kolkon ja raa'an kuvan USAn ja läntisten kapitalististinen maiden politiikasta ja sen taustalla olevista n.s. länsimaisista arvoista.  Siinä ilmeisesti syy herkkähipiäisyyteen.  Ahmadinejad piteli peiliä jonka kuvaa USAn poliittinen eliitti ja sen perässä juoksevat m.l. piskuinen Suomi, eivät kestä katsella. heidät ja siinä mukana meidät näytettiin housut kintuissa.  Silloin ylivertaisen mediavoiman omaavat länsimaat, tietenkin, vääristävät viestin ja tuovat tilalle omansa jolla perustella entisen kaltaisen politiikan jatkuminen.  Tärkeintä heille on, että me tavalliset taatiaiset länsimaissa emme näkisi mitä meno oikeasti on.

Palestiinalainen kissa pöydällä

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas jättenee huomenna perjantaina anomuksen palestiinalaisten täydestä jäsenyydestä Yhdistyneissä kansakunnissa (UN).  Tuskastuneena vuosikymmenten jaaritteluihin ja epäonnistuneisiin neuvotteluihin, palestiinalaishallinto (Palestinian Authority (PA)) on päättänyt nostaa kissan myös YK:n pöydälle.

II Maailmansodan jälkeen YK:n suunnitelmaan kuului molempien, sekä juutalaisen että arabivaltioiden perustaminen.  Suunnitelma ei kelvannut kummallekaan osapuolelle.  Juutalaiset hylkivät sitä koska eivät saaneet kaikkea eli ahnehtimaansa Suur-Israelia (Eretz Israel) ja palestiinalaisarabit hylkivät sitä koska se vei arabien asuttamia maita israelilaisille.  Jako ei siis vastannut väestösuhteita vaan tuki juutalaisten sionistisia valloitussuunnitelmia.  Juutalaiset perustivat oman valtionsa yksipuolisesti, vastoin YK:n suunnitelmaa ja sen jälkeen ovat pitäneet sota- ja poliisivoimallaan huolen, että alueen arabit eli palestiinalaiset eivät kykene samaan.  Suurena apuna tässä imperialismissa israelilaisilla on ollut USA ja siellä n.s. juutalainen lobby.  USAhan edelleenkin rahoittaa suuren osan Israelin budjetista ja siten sen väkivaltakoneistojen ylläpidosta.

Palestiinalaisten julkistettua aikeensa hakea YK:n täysjäsenyyttä USAn johto, presidentti Barack Obama etunenässä ovat yrittäneet estellä ja pelotella palestiinalaisia peräytymään aikomuksessaan.  Se paljastaa USAn politiikan kaksinaamaisuuden räikeimmillään.  Obama on selittänyt, että rauha Lähi-itään voidaan saada vain Israelin ja Palestiinan keskinäisillä neuvotteluilla.  Jos Obama olisi todella sitä mieltä, hän ei sekaantuisi asiaan rahoittamalla ja tukemalla toista osapuolta eikä estäisi toisen osapuolen normaaleja oikeuksia yrittää ajaa asiaansa YK:ssakin.  Oikeasti rauha saataisi hyvinkin helposti.  Se edellyttäisi vain, että USA vetäisi tukensa pois Israelilta ellei se suostu palestiinalaisvaltion rakentamiseen myös sille elinkelpoisin rajoin ja ehdoin.

Erityisen löperön vaikutelman antaa Suomen ulkopoliittinen johto.  Presidentti Tarja Halonen on puhunut ympäripyöreitä ja kauniita.  Samoin ulkomisteri Erkki Tuomioja on ollut harvinaisen hiljainen ja yrittää piiloutua EU:n selän taakse.  Mukamas yhteinen kanta pitää saada ja vasta jos sitä ei saada, voi Suomella olla omakin mielipide.  Ei sanaakan miten Suomi yrittäisi vaikuttaa EU:n kantaan.  Aikaisemmin heidän puheistaan on saanut käsityksen, että he eivät ainakaan periaatteessa olisi sionistien ja heidän nyötäjuoksijoidensa talutettavissa.  Tosin ilmeisesti homma on kuitenkin paremmin hanskassa kuin se olisi ollut edellisen hallituksen ulkoministerillä, NATO-kiimakko Alexander Stubbilla.  Ilmeisesti pissa on lurahtanut heidän sukkiinsa kun samaan aikaan on pitäisi ajaa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa.  Silloin kun ei parane suututtaa ketään ja pitäisi olla kaikkien kanssa samaa mieltä.

Lopputuloksena on, että Suomi kiltisti tulee tukeneeksi USAn etupyyteitä tässäkin asiassa.  Eikä palestiinalaiset saa vieläkään ansaitsemaansa omaa valtiota ja rauhaa vaan sama sionistinen meno jatkuu.  Tosin Israel alkaa sisäisestikin jo rakoilla kun avarakatseisimmat ja kaukonäköisimmät juutalaiset alkavat huomata nykymenon mahdottomuuden pitkällä tähtäyksellä.  Israelin talous, edes USAn tuella ei näytä kestävän vuosikymmeniä jatkuvaa sotaleirin ylläpitoa.  Tähän asti taloudellisia vaikeuksia on yritetty ratkaista riistämällä maata miehitetyiltä alueilta mutta sekin alkaa loppua.  Edessä siis on joko todella suurenluokan katastrofi ja kallis ratkaisu sitä kautta tai maailmanluokan silmien aukaisu tosiasioille. Joka tapauksessa tästä tämän hetkisestä tilanteesta YK:ssa ja n.s. läntisen arvoyhteisön reaktioista pitäisi kaikkien nähdä miten tavallisia ihmisiä,  meitä ja palestiinalaisia viedään kuin litran mittaa pihalle lumiukon seuraksi.

Siviilien suojelun uusi aste

YLEn nettiuutiset tietävät kertoa libyalaiskapinallisten hyökkäävän parhaillaan Tripoliin, Libyan pääkaupunkiin. YLE on käyttänyt uutisessaan lähteinä kansainvälisiä uutistoimistoja Reuters ja AFP.  Uutisissa selitetään kuinka kapinalliset etenevät NATO-joukkojen ilmatuen avulla.  Samaan aikaan kapinallisia tukevat papit yllyttävät kaupunkilaisia kaduille.

YK hyväksyessään kansainväliset toimet, päätti siviilien suojelemisesta.  Onko tämä siviilien suojelemista vai eivätkö tripolilaiset ole siviilejä?

Viimeistään näiden tapahtuminen pitäisi paljastaa, että kyse ei ole siviilien suojelemisesta vaan kyynisestä ja suunnitellusta itsenäisen valtion hallinnon kaatamisesta.  Ranska ja Iso Britannia yhdessä USAn kanssa ovat kaatamassa Muammar Gaddafia saadakseen maahan itselleen sopivamman ja myöntyvämmän johdon. Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja David Cameron on jälleen yllätetty housut kintuissa vai eivätkö enää edes välitä peitellä tekemisiään?

Ei myöskään Kurdien kohtalo näytä enää vapautta ja demokratiaa rakastavia länsimaita kiinnostavan.  Turkkilaiset saavat pommittaa heitä kaikessa rauhassa kun ovat lojaaleja liittolaisia.  Sen sijaan kun tottelematon Saddam Hussein kurmuutti kurdeja niin huoli nousi heti.  Viimeisimpien uutisten (YLE/Ulkomaat) mukaan turkkilaiset ovat käyneet tappamassa kurdeja Irakissa jossa USA on myös suojelemassa siviilejä.

Gaddafin hallinnosta voi olla ainakin kahta mieltä.  Mutta siitä huolimatta mikään ei oikeuta länsimaiden toimia koska niiden huippujohdot ovat kaksinaismoralistisia.  Obamaa, Sarkozya eikä Cameronia näytä kiusaavan tippaakaan Saudien perheyrityksen politiikka sekä kotimaassaan että apu naapureiden diktaattoreille.  Sen sijaan Syyria ja Libya sopivat heille kohteiksi.  Heidän kaksinaismoralismiaan kuvaa hyvin vanha sanontahyvistä liittolaisista: "On totta, että hän on sika mutta hän on meidän sikamme." *).

Tässäkin tapauksessa tiedonvälittäjämme käyttävät turhankin tiukasti sordinoa levittäessään tuotettaan eli n.s. tietoa.  YLE ei kerro kuin toisen osapuolen välittämää.  Kansainväliset yhtiöt sentään kertovat myös toisen osapuolen kantoja vaikka nojautuvatkin toisen osapuolen informaatioon tietona ja toisen osapuolen kerrotaan "väittävän".

---
*) Sanonta on laitettu useankin henkilön suuhun.  USAn entisen presidentin Dwight D. Eisenhowerin sanotaan sanoneen niin Nicaraguan entisestä diktaattorista Anastasio Somoza Garciasta toimittajien tivatessa hänen tukemisensa moraalia.  Samoin se on sanottu kuullun Franklin D. Rooseveltin suusta muodossa "Somoza may be a son of a bitch, but he's our son of a bitch." hänen tarkoittaessaan samaista liittolaista.

Rukousmyllyn pyöritystä

Viime päivinä on taas kohkattu lamalaisten poliittisuskonnollisen johtajan Dalai Laman (alias Tenzin Gyatso alias Lhamo Dondrub) ympärillä.  Hänestä on rakennettu kummallinen sekoitus vapaustaistelijaa sekä henkistynyttä mystikkoa ja hänen perässään juoksee lauma julkkiksia ja heidän perässään taas lauma taviksia hurmaantuneena ja huumaantuneena jostakin ylimaallisesta.

Kukaan ei tunnu viitsivän ottaa selvää mitä lamalaisuus oikeasti on ja mitä se on aiheuttanut tiibetiläisille.  Alkueräisessä lamalaisessa yhteiskunnassa n. 15 % väestöstä oli munkkeja jotka loisivat täysin muiden ihmisten elätteinä ilman, että olisivat joutuneet tekemään mitään elätyksekseen.  Tiibetin yhteiskunta oli täydellinen teokraattinen totalitariaatti jossa elinikäiseksi johtohahmoksi nostettiin jo lapsena joku pikkupoika. Tämä nykyinen on järjestyksessä 14. ja edellisten inkarnaatioksi eli uudesti syntyneeksi väitetty.

Merkittävin panos lamalaisessa Tiibetissä näyttäisi olleen rukousmyllyn pyörittäminen.  Ainoaa edistymistä näytti olevan rähmälleen heittäytymällä etenevä pyhiinvaellus.  Muuta edistystä eivät lamalaiset tunnu tiibetiläisille sallivan.  Jopa liikenneyhteyksien kuten rautatien rakentaminen muuhun maailmaan koetaan uhaksi. Onhan tietysti vaarallista, että tiibetiläiset tapaavat ihmisiä jotka ovat nähneet muutakin kuin rukousmyllyjä ja uskonnollisia viirejä.  Heiltä voi nimittäin oppia, että uskonto ja munkkien elättäminen ei ole kaikki kaikessa ja muutenkin voi elää.

Meille täällä länsimaissa esitetään tämä rukousmyllyn pyörittäjien ylipappi jonkinlaisena rauhan sankarina.  Tosiasiassa hän on CIA:n kätyrinä johtanut aseellista kapinaa 1950-luvulla.  Sen epäonnistuttua hän pakeni valepuvussa Himalajan yli ja perusti n.s. pakolaishallituksen.

Sen jälkeen Gyatso on esiintynyt propagandistina yrittäen peittää todellisia taustavoimiaan, CIA:ta, The National Endowment for Democracy:a j.n.e.).  Noiden taustavoimien tarkoituksena on edistää USA:n n.s. kansallisia etuja kaikkialla maailmassa ja siinä oma oma roolinsa on tiibetiläisten ja kiinalaisten välisten jännitteiden lietsomisella.  Näitä kytköksiä on selvitellyt m.m. Centre for Global Research on Globalisation. (linkin takaa löytyy yksi paperi mutta he ovat julkaisseet useita muitakin aiheeseen liittyviä tekstejä)

Propagandassaan Gyatsolla on ollut apunaan niin Hollywoodtähtiä etunenässään m.m. Richard Gere kuin suomalaisia poliitikkoja, etenkin vihreitä.  Heistä erityisesti Heidi Hautala tuntuu kunnostautuvan mitä erilaisimmissa ja epäilyttävimmissä sakeissa.  Tämän lamalaisliikkeen lisäksi hän kun näyttäisi touhuavan niin russofobien (esim. Finrosforum) kuin tshetsheenikapinallistenkin (esim. KavKaz Centerin taustajoukot) kanssa.  Toki muutkin kuten presidenttiehdokas Pekka Haavisto tuntuvat olevan innolla mukana.  Eikä joukosta ole jäänyt pois Kokoomus-, Kepu- ja PerSu-kellokkaatkaan.  Eli USAn Kiinanvastainen hajotuspolitiikka on erityisesti suomalaisten porvarien suosiossa.

Suomalainen valtio- ja ulkopoliittinen johto, kärjessään Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja, on pysytellyt viisaasti sivussa Gyatson touhuista.  Hänen hengenheimolaisensa ja perässä juoksijansa syyttävät siitä kiinalaisten painostusta.  He ovat toki lausuneet mielipiteensä asiasta julki ja siihen heillä kai on niin kovasti mainostetussa läntisessä mielipiteen- ja sananvapaudessa oikeus.  Sen sijaan kaikki, aina Hautalaa myöten, ovat todistaneet, että kiinalaiset eivät ole tehneet muuta kuin yleisellä tasolla lausuneet mielipiteensä Gyatson touhuista ja niihin sekaantumisen järkevyydestä.  Siitä huolimatta meidän analyyttiset hutkivat zurnalistimme jatkavat kampanjaa Kiinaa vastaan ja CIA-NED-lamalaisten puolesta.  Ja perään kehutaan kuinka henkistynyt Gyatso on.

Mistä löytyisivät ne tiedonvälittäjät ja -levittäjät jotka tutkisivat samalla tarmolla kaikkien osapuolten taustoja eivätkä hurahtaisi hollywoodilaisiin muoti-ilmiöihin.  Itse asiassa tuo täpinöitseminen milloin kenenkin muodikkaan gurun t.m.s. perässä näyttää luonnonlain kaltaiselta ilmiöltä.  Milloin perässä juostavana on  Äiti Teresa, milloin Äiti Amma tai Dalai Lama tai kuka omatekoinen
guru kulloinkin.  Nimen omaan luulisi, että tutkivat journalistit osaisivat tai edes yrittäisivät nähdä ilmiöiden julkisivun taakse mutta ei.  Sen sijaan he hyökkäävät höynäyttämistään varovien poliitikkojen kimppuun.

Lupa tappaa

Ian Fleming loi aikoinaan fiktiivisen agenttisankarihahmon nimeltä James Bond jolle hän antoi koodinumeron 007 ja luvan tappaa.  Nyt USA harjoittaa ulkopolitiikkaansa samalla tyylillä.  He kun korkeinta johtoaan myöten katsovat oikeudekseen tappaa ihmisiä ympäri maailmaa.  

Meille opetetaan länsimaista oikeuskäytäntöä maailman parhaana ja oikeudenmukaisimpana.  Sen mukaan jokainen on syytön kunnes riippumattomattoman oikeusistuimen tasavertaisessa, reilussa, avoimessa ja oikeudenmukaisessa istunnossa mahdollisesti syylliseksi todetaan.  Vasta sen jälkeen oikeuskoneistolla on oikeus laittaa tuomio täytäntöön.  Silloinkin ihmisen tappamista pidetään brutaalina ja epäinhimillisenä kostona joka ei sovi käytettäväksi sivistyneessä yhteiskunnassa. 

Onko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Barack Obama nyt vienyt johtamansa USAn pois meille niin rakkaiden länsimaisten vapaiden ja demokraattisten sivistysyhteiskuntien ulkopuolelle?

No, jos jätetään suuret ja kauniit sanat pois ja palataan realismiin niin ei Obama ole USAn politiikkaa vienyt mihinkään.  Tämä on suoraa jatkumoa heidän ylimieliselle ja öykkärimäiselle maailmanpoliisiasenteelleen.  Sille, jossa millaiset tahansa toimet voidaan oikeuttaa kansallisten etujen ja turvallisuuden takaamisella.  Milloin tahansa voidaan lähettää joukkio murhaamaan joku jossakin päin maailmaa tai lentokoneet tiputtamaan pommeja ihmisten niskaan.

Oma lukunsa on sitten heidän onnettomat selittely-yrityksensä.  He ovat jääneet kiinni tökeröistä selittelyistä ja lavastuksista jo ties kuinka monta kertaa: on Tonkinin lahden tykkivenediplomatiat, Irakin joukkotuhoaseet, Grenadan lentokentät,  Sikojenlahdet, Jugoslavian hajotussodat, janiinedelleenjaniinedelleen.  Nyt on sitten vuorossa 40 minuutin laukausten vaihto vaimonsa takana piilottelevan Osama bin Ladenin ja hänen joukkionsa kanssa joka paljastuu asettomien ihmisten kylmäverisiksi murhiksi.

On Osama bin Laden ollut millainen konna tahansa niin meille markkinoidun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti häntä olisi tullut pitää syyttömänä kunnes hänet syylliseksi laillisessa ja oikeunmukaisessa järjestyksessä olisi todettu.  Nyt sellainen ei ole mahdollista kun Obaman tuplanollat estivät mahdollisuuden kuulustella bin Ladenia ja häneltä mahdollisuuden puolustautua sekä hävittivät osan todisteista.  Olisiko ollut pelkona, että bin Laden olisi paljastanut avoimessa oikeudenkäynnissä liikaa USA:n ja sen CIAn kytköksistä Al-Qaidaan?

Onko tämä taas yksi osa Robert Cooperin lanseeraamaa ajattelua eli n.s.  liberaalia imperialismia.  Sehän sallii kaikki keinot meille kun ajamme länsimaisen kapitalismin etuja sillä me olemme hyviksiä, sen sijaan muut erimieltä olevat ovat pahiksia joten ...

Meidän oma Nobel-palkittu rauhansankarimme Martti Ahtisaari on  julistanut NATO-kiihkoaan halulla kuulua samoihin arvoyhteisöihin kuin USA.  Minusta tämä episodi taas kerran osoittaa, että meillä ei ole mitään syytä taantua samalle tasolle.

Im Bunde am Tisch

Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta.  Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa. 

Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa.  Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin.  Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta.  Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi.    Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme.  Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.

Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa.  Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille.  Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.

Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus.  Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä.  Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat.    Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken.  Olemmeko jo niin pitkällä?  Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa.   Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.

Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan.  Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.  

Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan?   Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta.  Silloin tosin nykyisten  eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.

-----

*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi.  Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole.  Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.

Kylmää tuulta Atlantilta

Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja.  Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa. 

 

Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa.  Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.

Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen.  Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä.  Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa.  Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset.   Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle.  Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.

Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä.  Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.  

Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa.  Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun.  Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.

Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa.  Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön.  Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan.  Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä.  Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.

Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari.  Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla.  Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut.  Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.

Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa.  Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena.   Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä. 

SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat.  Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus.  Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut.  Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.

Soinin-Lipposen linjalta rauhanlinjalle

Olemme viime päivinä törmänneet muiden asioiden lisäksi kahden poliitikkosankarin törmäilyihin: Timo Soinin/PerSu ja Paavo Lipposen/SDP öykkäröintiin.  Timo Soini kehuu tehneensä puolitoista vuotta ympäristöohjelmaa Brysselissä ja se paljastui Matti Putkosen Metalliliitossa, Metalliliiton ajalla ja palkalla tekemäksi.   

Paavo Lipponen on juoruillut USAn lähetystössä kun pahainen juoruämmä ja sitä pidetään normaalina diplomatiana.  Jos oikein muistan niin aiempaa "normaalia" diplomatiaa Neuvostoliiton suurlehetystössä ei ole pidetty suotavana eikä sallittavana.  Siinä meni pisteet sekä Lipposelta että diplomatialta. 

Molemmat ovat jo aiemmin kunnostautuneet samanlaisilla asioilla.  Soini on koko poliittisen uransa puhunut yhtä ja tehnyt toista.  Nyt hän yrittää haalia kannatusta NATO- ja EU-vastaisuilta ihmisiltä mutta itse luiskauttelee peittely-yritysten lomassa kannattavansa molempia kuinmyös vähien veroeurojen haaskaamista yhä enemmän pyssyihin. 

Samaten Lipposella on rasitteenaan intrigoinnit USA:ssa kun pyrkimyksenä viedä meidät jo mukaan USAn sotaan Irakissa, osaksi "halukkaiden liittoumaa".  Se epäonnistui, kiitos Anneli Jäätteenmäen paljastusten. (Jäätteenmäki vain sörssi tilanteensa peri-kepulaiseen tapaan).  Onnistuminen sotaseikkailijoille tuli vasta Afganistanissa, jossa nämä atlantistit saivat meidät mukaan USAn hyökkäys- ja miehityssotaan. 

Nämä molemmat sankarit näyttävät ajavan ihan samaa politiikkaa kuin avoimemmin jenkkimyönteiset kokoomuslaiset, nuo Alexander Stubbit ja Jyrki Kataiset.  Kun mukaan otetaan vielä NATO-kiimakot Martti Ahtisaari/SDP ja Liisa Jaakonsaari/SDP niin onkin koolla sellainen "Hermannin nuorisoseura", että pelottaa.  Millaisiin sotaseikkailuihin tuo joukkio meidät oikein saattaakaan.  Meidän pitänee alkaa valmistautua uuteen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.  Vallan mainio väline siihen olisi Rauhanlain tapainen laki joka asettaisi jo etukäteen rajat sodanlietsonnalle ja säätäisi sellaisesta vastuuttomuudesta riittävät seuraamukset.

Sitoutunutta mielipiteenvälitystä

Viime aikoina tunisialaiset ovat käynnistäneet vallankumouksen maassaan.  Kansanjoukot ovat saaneet presidentti Zine el-Abidine Ben Alin pakenemaan Saudi-Arabiaan.  Paikalle on istahtanut entinen pääministeri jatkamaan mahdollisuuksien mukaan entistä menoa,  tai ainakin välttelemään suurempia muutoksia.  Siis johtoklikki on vain siivoutunut yhdellä.

Vähän aikaa sitten Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit.  Aleksander Lukasenka voitti niinkuin kaikki riippumattomat ja riippuvat mielipidetutkimuksen etukäteen ennustivat. 

Aina silloin tällöin kun globaalin kapitalismin johtajat kokoontuvat jossakin päin maailmaa sopimaan kuinka talouksia operoidaan.  

Mitä yhteistä noilla kolmella sinällään erilaisella tapahtumalla on keskenään?  Ainakin kaksi asiaa: ensinnäkin niihin on liittynyt väkivallaksi kääntyneitä tai käännettyjä mielenosoituksia ja toiseksi suomalaiset tiedotusvälineet puolensa valinneina ovat kertoneet niistä meille.  

Puolenvalinta näyttää olevan heille helppoa.  Katsotaan vain millä puolella ajetaan maailmanlaajuisen kapitalismin ja USAn etuja.  Kun  globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa sattuu ja tapahtuu, syyllisiä ovat mielenosoittajat, nuo huligaanit, jotka eivät osaa käyttäytyä ja ajaa asiaansa rauhanomaisesti.  

Kun Valko-Venäjän vaalien häviäjät aloittavat mielenosoitukset joissa yritetään väkivaltaisesti hallituksen rakennuksiin ja poliisit sen estävät, Lukasenka terrorisoi toisinjattelijoita koska on väärentänyt vaalit.

Kun Tunisiassa vanhan korruptoituneen hallinnon jäljelle jääneet jäsenet Muhammad al-Ghannušin johdolla yrittävät pelastaa USAn liittolaishallinnosta sen minkä voivat, meillä toivotaan Hillary Clintonin perässä, että väliaikainen hallitus pystyy "vakauttamaan" tilanteen.  Huolena kun on, että muutkin USAn liittolaiset seuraavat perässä.

Mistä meille saataisi aidosti riippumattomat tiedonvälittäjät nykyisten mielipiteiden välittäjien tilalle?  Sellainen joka pyrkisi katsomaan poliittisen väkivallan alle ja näkemään kuka heiluttaa ketäkin.  Sellainen joka ei olisi riippuvainen samoista kapitaaleista kuin poliittisetkin toimijat.

P.s. Toisaalta eivät tiedonvälittäjämme ole ainoita jotka ovat samoin puolensa valinneet.  meidän ulkopoliittinen johtomme näyttää olevan samassa veneessä, vai pitäisikö sanoa suihkukoneessa.

Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.

Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Koreaa provokeerausta

Olemme viime päivinä saaneet seurata merkillistä mutta ei niin harvinaista näytelmää Koreoiden rajalla.  Tarjoilusta vastaa länsimaisen tiedonvälityksen "parhaat" voimat.  Meille kerrotaan kuinka Pohjois-Korea uhittelee, uhkaa ja provosoi.  Toisella puolella harjoitellaan, seurataan ja tiedotetaan.

Meillä on kaksi kertomusta: Eteläkorealais-yhdysvaltalainen versio menee niin, että he ihan Etelä-Korean turvaksi harjoittelevat kun totalitaarinen Pohjois-Korea provosoivasti ja uhkaavasti ampuu tykeillään mäskäksi ihmisten asumuksia.  Ja he haluavat ihan oman turvallisuutensa järjestää lisää harjoituksia ihan rajanpinnassa.  Siitä huolimatta pohjoiskorealaiset provosoivat suuntaamalla ohjuksia heitä vastaan.

Pohjoiskoralaisen version mukaan harjoituksissa olleet eteläkoralaiset ja yhdysvaltalaiset joukot tulittivat Pohjois-Korean puolelle ja he vastasivat tulitukseen ampumalla sotilastukikohtaan.  Siellä oli kuitenkin asumassa siviilejä ja he pahoittelevat "oheisvahinkoja".  He lupaavat vastata jatkossakin kaikkiin provokaatioihin.

Uskomatta ihan täysin kumpaankaan tarinaan, voisi esittää kysymyksiä:
- Miksi Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitää pitää harjoituksiaan aivan rajan pinnassa?  Eikö tilaa olisi muutaman kilometrin kauempana?
- Miksi sotilastukikohdassa aivan rajan pinnassa ja alueella jonka asema on kiistanalainen, asuu niin paljon siviilejä?
- Missä viipyvät välitysyritykset jotka yrittäisivät ottaa huomioon molempien osapuolien kantoja?

Myötämieltä Etelä-Korean ja sen takana Yhdysvaltain aikeille haetaan ja saadaan paljolti demonisoimalla Pohjois-Korean valtiota.  On totta, että sitä ei voi pitää demokratian kehtona vaan siellä vallitaan ja hallitaan muinaiseen korealaiseen klaanihallintoon ja mytologiaan perustuvalla tavalla.  Hallintomallin tukena on omintakeinen ja kotikutoinen Kim Il-Sung:n johdolla rakennettu Juche-aate.  Kuitenkin Pohjois-Koreasta annettavaan kuvaan liittyy paljolti ihmisten tietämättömyyteen perustuvaa pelottelua ja mustamaalausta.  Kun meillä ei ole mahdollisuutta saada parempaa tietoa niin mustamaaluksessa kerros kerrokselta paksummat jutut menee läpi.  tekniikan toimivuus on koeteltu jo aiemmin paljon läheisemmissäkin kohteissa ja sitä sovelletaan parhaillaan muuallakin.

Näyttäisi, että pohjoiskorealaiselle johdolle sopii sodanuhkan ylläpitäminen sillä se antaa mahdollisuuden perustella miltei kaikkia sisäpoliittisia toimia ulkomaisella uhalla.   Etele-Korean johtokin kaipaa ulkopolitiittisia "haasteita" peittämään sisäpolitiikan vaikeuksia kun talous yskähtelee.  USA taas näyttää tarvitsevan myös kriisejä vähän joka puolelle sillä se antaa perusteluja sotilaalliselle läsnäololle kun voi täydellisen mediahallinnan oloissa perustella demonisoimalla vastapuolen. 

Jos oikeasti oltaisi huolissaan pohjoiskorealaisista taviksista niin Pohjois-Korean hallintoa ei provosoitaisi näin kuin nyt tehdään.  Koko tämä näytelmähän antaa aseet käteen Pohjois-Korean hallitsevalle luokalle.  Sen ei tarvitse keksiä kuinka ulkomaat yrittävät sortaa ja valloittaa heidän maataan.  USA, Japani ja Etelä-Korea sekä me muut n.s länsimaiset arvot jakava arvoyhteisö teemme sen heidän puolestaan.

Koska me pystymme suhtautumaan objektiivisesti maailman kiistakysymyksiin emmekä ole valitsemassa puoltamme ennenkuin tiedämme mitä oikeasti tapahtuu?

Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 

Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

Mission Accomplished 2.0

USAn edellinen presidentti piti lentotukialuksella Irakin edustalla vappuna 2003 puheen jossa hän suurieleisesti julisti Irakin sodasta "Mission accomplished" eli tehtävä suoritettu.  Nyt hänen seuraajansa julistaa samaa viestiä seitsemän vuotta myöhemmin. 

Barack Obama ei tosin mennyt melkein paikan päälle vaan puhui proosallisesti televisiossa mutta viesti oli sama: sota on ohi ja voitettu, sotilaat kotiutetaan.  Kuitenkin vain nimiä vaihdetaan: sotilaista tulee neuvonantajia ja taisteluprikaateista neuvonta- ja avustusprikaateja.  Virallisen armeijan virallisia joukkoja nimeksi vähennetään mutta samalla panostetaan sodan ulkoistamiseen yksityisille alan yhtiöille.  Yhtiöille jotka maineensa suojelemiseksi joutuvat vähän väliä muuttamaan nimeä kun edellinen on ryvettynyt sotarikoksissa.  Ja neuvontajien nimissähän USA kävi Vietnamin sotaakin ensimmäiset kymmenen vuotta.  Pohjois-Vietnamia, Laosia ja Kambotsaa voitiin ihan hyvin pommittaa etelä-vietnamisten opetustarkoituksessa kivikauteen.  Sama onnistunee vallan mainiosti Irakissakin.  Ja hyökkäykset naapurimaihinkin mennevät ihan kivoina opetusnäytöksinä.

Samaan aikaan kenraalit julistavat etteivät he ole lähdossä mihinkään ja taistelujoukkoja lisätään jos "tarve" vaatii.  Ja puolustusministeri gateskin suhtautuu avoimesti joukkoihin Irakissa.

Jopa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa Heikki Aittokoski on herännyt ja huomannut kuinka USA "jakelee totuutta teelusikalla". 

Sen sijaan meidän ulkopoliitikkomme ja NATO-kiimakot, etunenässään Stubb, Katainen sekä Ahti- ja Jaakonsaari, eivät huomaa mitään tai eivät ole huomaavinaan tai eivät halua huomata mitään.   He vievät meitä edelleenkin samaan "arvoyhteisöön" Irakin rosvoretkeläisten kanssa.

Kypäräpääpapit kiristävät kypäriensä hihnona

Viime päivinä on keskusteltu laajasti Kokoomusministerien toilailuista.  Muutama kuukausi sitten puolustusministeri Jyri Häkämies haasteistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä.  Kuten tiedetään, modernilla uusiokielellä haasteet tarkoittavat ongelmia ja ongelmien aiheuttajia ovat yleensä pelot.

Jo aiemminkin ulkoministeri Alexander Stubb on kunnostautunut russofobisilla lausunnoillaan.  Kuuluismpia lienevät 080808 höpinät.  Siinähän Stubb esitti Venäjän puolustautumisen Etelä-Ossetiassa Sakartvelon (suom. Gruusia) agressiota vastaan olevan käänne maailmanpolitiikassa ja Venäjän rikos yhteisiä pelisääntöjä kohtaan.  Ilmeisesti Stubbin pelin säännöt menee niin, että venäläiset eivät saa puolustautua jos toiset, Stubbille mieleiset, ampuvat kohti.  Oma lukunsa Stubbin toilailuissa oli, että hänelle Sakartvelon hyökkäys tuli yllätyksenä vaikka etelä-ossetialaiset ja venäläiset olivat viimeisen yli 1/2 vuotta ETYKin puheenjohtajaa varoitelleet tulevasta.  Unohtaa ei sovi myöskään Stubbin tukea kansainvälisten sopimusten rikkomiselle Anton Salosen tapauksessa.

Nyt sitten viimeisin on valtiovarainministeri Kataisen omituiset möläytykset Venäjän suurvalta-asemasta suhteessa Hollantiin.  Kataiselle faktat olivat sivuseikka kun piti päästä osoittamaan, että ei meillä pelätä vaan pelataan.  

Aikoinaan Kari Suomalainen piirsi Helsingin Sanomissa pilakuviinsa Kokoomuksen hahmoksi lihavan kypäräpäisen papin.  Se oli osuva mielikuva sillä Kokoomuksen historiaan todella liittyy sotaisuutta ja etenkin sotaisia pappeja 20-, 30- ja 40-luvuilta.  Sen jälkeen, etenkin Kokoomuksen remonttimiesten toimesta 60- ja 70-lukujen vaihteessa tuota imagoa yritettiin siivota.  Nyt sitten näyttää, että kypärä on edelleenkin tiukasti päässä hihnoja vedetään tiukemmalle. 

Onko tämä ikkunoiden kivittäminen osa Kokoomuksen NATO-kampanjointia?  Yritetäänkö tällä saada provosoitua Venäjältä lausuntoja jotka voitaisi esittää täällä sisäpoliittisina aseina ja perusteluina idän uhkalle ja NATO-jäsenyyden tarpeelle sitä vastaan? Ja toisaalta jos Venäjä ei reagoi, niin voidaan sanoa, että ei heikko Venäjä voi eikä pysty vaikuttamaan meidän päätöksiimme tai se ei välitä.  Noin tai näin: eikun NATOon.

Jos Kokoomus tässä politiikassaan onnistuu, löydämme itsemme entistä tiiviimmin ja useammassa USAn valloitus- ja miehityssodasta eripuolilta maapalloa.  ei heille Afganistan riitä vaan pitää osoittaa "kumppanuutta" ja "sitoutuneisuutta yhteisiin arvoihin" mihin vain kutsui Washingtonista kuuluu.  Sitä kautta löydämme myös itsemme kriiseistä joissa olemme  (Kataisen puheista huolimatta) suurimman naapurimme kanssa eri puolilla.  sellaisesta ei ole koskaan historiamme aikana hyvää seurannut.  Ovatko porvarit jo valmistautumassa sen seurauksiin kun haluavat rehabilitoida edellisen sodan sotasyyllisiä?

Toivottavasti äänestäjillä on sen verran selvänäköisyyttä ja älliä ensi kevään vaaliuurnilla, että Kokoomuksen sählämähläketjun hämmentäminen saadaan kuriin ja suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa harjoitettaisi meidän suomalaisten eduksi.

Wikileaks-sekoilua

Viime päivien kovin uutinen on ollut yli 90 000 dokumenttia wikivuotoja.  Niissä kerrotaan USAn ja sen liittolaisten, joihin myös Suomi kuuluu, erilaisista suhmuroinneista, sotarikoksista y.m. liittyen Afganistanin sotaan, tuohon sotaseen, johon Suomikin osallistuu.  


Vuotojen sisältöä pureskellaan niin monessa paikassa, että en tässä nyt siihen vaan vuotojen peittely-yrityksiin.  Siinä näyttää olevan lähinnä kaksi teemaa:
a) vuodoissa ei ole mitään uutta, kaikki on jo nähty ja kuultu
b) vuodot vaarantavat USAn ja sen liittolaisten turvallisuutta.
Miten jo tiedossa olevan levittely voi vaarantaa mitään?  On selitelty, että vaikka tiedot on jo vanhoja G. W. Bushin hallinnon aikaisia, ne saattavat paljastaa menettelytapoja ja sellaista.  Mutta nehän on jo väitteiden mukaan tiedossa joten Talebanit ja Al Qaidat jamitäniitäonkaan tietävät jo kaiken.  Sitä paitsi Wikileaks peittää kaikki sellaisen mikä saattaisi vaarantaa yksittäisten ihmisten, myös sotilainen, turvallisuuden.  Tässä suhteessa uskon enemmän Julian Assangea kuin USA:n hallintoa.


Oma lukunsa on suomalaisten osuus.  Hyvin pikaisella haulla en löytänyt materiaalista mitään Suomea koskevaa.  Toisaalta Suomessa on oltu, ainakin toistaiseksi, kovin hiljaa kytköksistä Suomeen. Olen huomannut vain ulkoministeriön vakuutteluja, että ei vaikuta Suomen Afganistaniin sitoutumiseen.  Onko ulkoministeriö ulkoministereineen tässä tehtäviensä tasalla?   Minusta on kummallista jollei liittolaisten paljastuminen sotarikollisiksi vaikuta mitenkään.  Kansan Uutiset sentään uutisoi vaatimuksen Stubbille vaatia selvityksiä noilta liittolaisilta.  Toivottavasti Stubb kaikista urheilukiireistään huolimatta ottaa vaatimuksen vakavasti vaikka liittolaiset ovatkin hänen NATO-kavereitaan.


Eiköhän jo nyt olisi aika kiihkeinpienkin NATO-kiimakkojen aukaista silmänsä millaisessa joukossa oikein roikutaan mukana.  Vai haluavatko suomalaiset natottajat todella olla mukana sotarikollisten joukoissa?  Ovatko ne niitä läntisiä yhteisiä arvoyhteisöjä joissa meidät halutaan oikein Nobelin rauhanpalkinnon voimalla pitää mukana? Jollei natottajien, päälimmäisenä Ahtisaaren, Kataisen, Lipposen, Stubbin, Jaakonsaaren ja koko muun  joukon peli tästä jo valkene kaikille suomalaisille niin mitä vielä tarvitaan? 


Ja ennenkaikkea pitäisi kääntää keskustelu vuotojen sisältöihin ja niissä paljastuvien tekojen vaikutuksiin vuotojen syyllisten etsimisestä ja haitan aiheuttamisesta tappamiselle Afganistanissa.