Vihreää kaksinaismoralismia

Venäjä säätää uusia länsimaisten mallien mukaisia lakeja.  Länsimaissa ihmisoikeusaktivistit suhtautuvat kaksinaismoralistisesti.  Suomessa asialla ovat etenkin Vihreät.  Kampanja lienee osa laajempaa kansainvälisten poolien välistä kilpaa ja suomalaisten tahojen puolenvalintaa siinä.
 
Viime aikoina on tiedotusvälineissä pidetty meteliä Venäjän parista uudesta, vielä presidentin allekirjoitusta vaille olevasta laista. Toinen niistä edellyttää ulkomaista rahoitusta nauttivien organisaatioiden rekisteröitymistä ja toinen mahdollistaa laittomien internet-sivustojen listaamisen n.s. mustalle listalle ja sulkemista.

Suhtautuminen kyseisiin lakeihin näyttää olevan erinomaisen kaksinaismoralistista. Molemmat lait ovat kopioita länsimaisista käytännöistä eikä niiden soveltaminen täällä näytä aiheuttavan mitään ongelmia sanan- tai ilmaisunvapauden suhteen. Sen sijaan Venäjän soveltaessa länsimaisia käytäntöjä, täällä nousevat entiset antikommunistit uusissa russofobistisissa kaavuissaan esiin.

USA:ssa on ollut ulkomaalaisrahotteisten, n.s. ulkolaisten agenttien rekisteröimispakko voimassa jo vuodesta 1938. Laki tunnetaan nimellä "The Foreign Agents Registration Act" (FARA).  Tosin USAssa sitä sovelletaan kovin valikoivasti.  Toisaalta esimerkiksi Hollannin ja Japanin matkailuorganisaatiot on pitänyt rekisteröidä mutta toisaalta voimakasta juutalaislobbya, "American Israel Public Affairs Committee" (AIPAC), ei ole tarvinnut.

Samaten useissa länsimaissa on ollut käytäntönä rikollisten sivustojen kuten esimerkiksi pedofilia- ja huumeiden käyttöä edistävien sivustojen listaaminen ja sulkeminen.  Erityisen tiukkoja ollaan oltu tuotemerkkiväärennösten ja musiikin sekä elokuvien luvattoman levittämisen eli piratismin suhteen.  Suomessa suomalaisten operaattorien kautta surfatessa saattaa esimerkiksi päätyä Keskusrikospoliisin nettisulkuun, jos on ollut vaarana luiskahtaa pedofiliasivustolle. 

Sen sijaan ulkolaisten pyrkimys tukea poliittista toimintaa täällä ei edellytä USAn tavoin rekisteröitymistä.  Estot perustuvat siihen, että vallanpitäjien kannalta hankalista suunnista tulevaan rahoitukseen puututaan tiedotusvälineiden kampanjoin.  Sen sijaan mieluisten tahojen rahoitus näyttää sujuvan ihan sopuisasti vallan vahtikoirien kanssa. 

Neuvostoliitto oli aikoinaan aivan oma maailmansa joka lännessä demonisoitiin alusta lähtien ja kategorisesti myös lainsäädännön osalta.  Mutta nyt erityisesti vuoden 1991 porvarillisen  vallankumouksen jälkeen heiltä on vaadittu hyväksyttävyyden mittana länsimaista lainsäädäntöä.  He ovat kopioineet USAsta ja muualta lännestä lakeja joiden perusteella voisivat toimia samoin säännöin kuin niin vapaudestaan ihaillut länsimaat.  Nyt kuitenkin kun he yhdenmukaistavat läinsäädäntöään lännen kanssa, sekään ei näytä kelpaavan.   He saavat kimppuunsa kaikenlaisia ihmisoikeuksien ritareiksi julistautuneita.  

 Suomessa näitä kampanjoita Venäjää kohtaan näyttävät käyvän erityisesti monensorttiset Vihreän liiton ympärillä pörräävät tahot.  Erityisesti aiheina näytetään käytettävän sananvapautta ja ihmisoikeuksia.  Sellaisia on esimerkiksi Finrosforum jossa vaikuttavat m.m. kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala, ulkoministeri Erkki Tuomiojan/SDP erityisavustaja Tarja Kantola/SDP,  entinen Suomen PEN:n puheenjohtaja, kääntäjä Jukka Mallinen ja "yrittäjä" Mikael Storsjö.  Erityisesti Hautala näyttää haluavan profiloitua ihmisoikeus- ja sananvapausasioissa kovin yksisilmäisesti mutta herkkähipiäisesti.  Noilla epämääräisillä tahoilla näyttäisi olevan jonkilaiset suhteet m.m. kaukaasialaisiin sepratistijärjestöihin ja erityisesti Kaukaasian Emiraattiin (Имарат Кавказ) sekä sen tiedottajaan Kavkaz Center -sivustoon.  Molemmat YK on tuominnut terroristiyhteyksien takia ja kehottanut jäsenvaltiot toimiin niitä vastaan.  Suomessa ei kuitenkaan ole ryhdytty YK:n turvallisuusneuvoston edellyttämiin toimiin ja k.o. ryhmät näyttävätkin saaneet täällä vaikutusvaltaisia suojelijoita aina ulkoministeriötä myöten.

Näyttäisi siis siltä, että kyse ei ole n.s. Kylmän sodan aikaisemman vaiheen mukaisesta reaalisosialistisen maailman ja kapitalistisen maailman vastakkaisuudelta.  Jos niin olisi niin vastakkainasetteluhan olisi päättynyt vuoteen 1991.  Se kuitenkin jatkui Boris Nikolajevits Jeltsinin valtakauden jälkeen.  Vastakkainasettelu on siis pikemminkin kysymys siitä voiko USA-johtoisella lännellä olla rinnallaan vastapoolia.  Meidän hallintomme käsikassaroinaan russofoobikot ja misorussistit *) näyttävät olevan puolensa tässä kiistassa valinneet.  Se näyttää edellyttävän täysin kaksinaismoralististista suhtautumista maailman tapahtumiin: Toimet joita pidetään yhteiskunnan ja kansalaisten suojeluna pedofiilien ja huumekauppiaiden kaltaisilta rikollisilta ja poliittisen vaikuttamisen läpinäkyvää avoimmuutta muualla ovatkin ihmisoikeusloukkauksia toisaalla.  Nämä hautalat ja kumppanit näyttävät olevan johdonmukaisia vain Venäjä-vihassaan.  Muuten näyttää tarkoitus saavan pyhittää keinot.

---
*) Misorussismi tarkoittaa tässä yhteydessä venäläisvihaa joka lienee syytä erottaa pelkästä pelosta eli russofobiasta.  Etuliite Mis(o) tulee kreikkalaisesta sanasta Misos eli viha.

Tiedonlevitteet piilottelevat NATOttajien paljastumista

Uutisointi kenraali Nikolai Makarovin puheesta on ollut tarkoitushakuista ja NATOttamista peittelevää.  NATOttajista, Niinistö etunenässä, on tehty sankareita.  Tiedonvälitys kaipaa luopumista kaksinaismoralismista.

En malta olla vieläkin puuttumatta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoiseen puheeseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin.  Puhehan sinällään oli asiallinen ja harkitusti muotoiltu siältäen selkokielisiä analyysejä suomalaisesta ulko- ja puolustuspolitiikasta suhteessa NATOon.  Nyt tekee mieleni puuttua tiedotusvälineiden suhtautumiseen.   Toivoinhan niiltä tutkivan journalismin otetta Makarovin puheessaan esiin nostamiin kysymyksiin.

Lehdiston ja sähköisten tiedotusvälineiden ote ja asenne on ollut voittopuolisesti Makarovia ja hänen näkökulmiaan vähättelevä jollei jopa Makarovia ja Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikkaa demonisoiva.  Samalla toimittajat ovat yrittäneet luoda mielikuvia suomettumisesta ja viitanneet jopa Jatkosodan jälkeisen Moskovan välirauhan aikaiseen valvontakomissioon.  Sen sijaan analyysiä siitä miten paljon Makarovin puheessa oikeasti oli perää ja mikä esille nostettujen teemojen merkitys on, ei ole näkynyt.  Ikäänkuin toimittajat eivät olisi puheen sisältöön tutustuneetkaan.

Mainio esimerkki oli tiedonlevityksestään palkitun toimittaja Arja Paanasen juttu 9/6 -12 paperisessa Ilta-Sanomissa otsikolla "Niinistö ei nöyristellyt".  Siinä Paananen on onnistunut keräämään yhteen juttuun miltei kaikki Makarov-kirjoittelun iljettävimmät puolet: NATOttajien sankaroimisen, Makarovin puheiden muodottomiksi vääntelyn ja ohi aiheen kirjoittamisen.  Tapana kun näyttää olevan nähdä NATO ja NATOttajat sankareina ja uhreina kun taas heidän kanssaan erimieltä olevat ovat silkkaa pahuuttaan väärässä käyttäen holtittomasti liioittelevia kielikuvia.

Jutussa kuvataan Niinistö jämeränä suomalaisena sankarina joka ei ry**ää kavahda kun toimittajille oli järjestetty spektaakkeli Niinistön keskustelun avauksesta.  Sen jälkeen Paananen kertoi venäläisten sortuvan puolitotuuksiin ja jatkaa itse täydellä valheella: Makarov olisi puheessaan muka virheellisesti väittänyt suomalaisten harjoittavan sotilaallista yhteistyötä Georgian (oik. Sakartvelo) kanssa.  Oikeasti Suomi tuolloisen ulkomisteri Alexander Stubbin/Kok johdolla tuomitsi Venäjän Sakartvelon aloittamasta agressiosta ja osallistui ETYJ:n (OSCE) tuolloisena puheenjohtajamaana toimiin Venäjää vastaan.  Samaan aikaan Suomi on Sakartvelon kanssa yhdessä USAn apurina Afganistanin miehityssodassa.  Lopuksi Paananen jäi odottamaan Venäjän presidentiltä Vladimir Vladimirovits Putinilta pahoittelua tapahtuneesta.  

Yleisenä viestinä tuntuu olevan, niin Niinistöllä kuin e.m. keltaisella bulevardilehdelläkin, että mitään uhkaa Venäjää vastaan ei ole eikä varsinkaan kun Suomi tekee yhteistyötä sen kanssa.  Varmimmaksi vakuudeksi Ilta-Sanomissa on pari sivua Paanasen jutun jälkeen heidän lauantaisen PS-osionsa pääjuttuna "Miksi Venäjä varustautuu".  Sen kuvituksena on Miltei koko aukeaman kokoisena kaksi karttaa jotka on kuvitetty toisiaan vastassa olevin asein ja armeijoin.   Laajemmassa koko Euroopan kattavassa on toisella puolella punaisella Venäjä ja toisella puolella NATO Suomi mukanaan.   Aseet ja armeijat on laitettu vastakkain osoittamaan toinen toisiaan.  Toisessa, pienemmässä esitellään Suomea ja Venäjän raja-alueita.  Siinä jopa Pohjoisella jäämerellä oleva pohjoinen laivasto olisi Suomea vastaan.

Toisena yleisenä viestinä tuntuu olevan, että me Suomessa teemme omat ratkaisumme emmekä anna muiden niihin puuttua.  Tässä valossa Makarovin puhe on nähty puuttumisena.  Mutta NATO-laisilta politiikoilta USAn varapresidentistä NATO-norjalaisiin "rauhan"tutkijoihin ovat vain "asiantuntijoita" jota eivät meidän asioihimme puutu eikä meitä neuvo? Kas kun pääministeri ja NATO-myönteisimmän puolueen  puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok ei sanonut varapresidentti Joseph "Joe" Bidenille, että Suomi päättää ihan itse asioistaan?  Kukaan ei ole sanonut Ruotsin ulkopoliittisen instituutin (Utrikespolitiska institutet) johtajalle, Atlantin neuvoston (Atlantic Council) strategiselle neuvonantajalle, Viron armeijan puolustuskorkeakoulun (BALTDEFCOL) vierailevalle luennoitsijalle j.n.e. Tomas Riesille, että älä puutu meidän asioihimme.

Koskahan pääsemme siihen, että meidän alati valppailla toimittajillamme on saman normit ja standardit joka suuntaan eikä omat tai työnantajan mieltymykset ratkaise mitä sääntöjä johtopäätösten teossa käytetään.    En toki tarkoita, etteikö toimittajilla ja lehtien omistajatahoilla saisi olla mielipiteitä käsiteltävistä asioista ja ne näkyä myös avoimesti tuotoksissa.  Toki niin mutta olisi toivottavaa, että vältettäisi kaksinaismoralismia ja arvioitaisi asioita samoin säännöin joka suuntaan.

PerSuliavoimmuutta tossavaiseen tapaan

PerSut esiintyvät ristiriitaisesti ja ovat herkkähipiäisiä.  Käytös lähentelee kaksinaismoralismia.


PerSulikansanedustaja Reijo Tossavainen on harjoittanut taas avoimmuutta ja sensuroi.  Hän on blokissaan estänyt kommentoimiseni.  En tiedä onko sulku vain henkilökohtainen vai onko se laajempikin.


Tossavainen kirjoitti blokiinsa jutun jossa hän arvosteli Vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin sutkausta Suomen politiikan muuttumisesta rikolliseksi vasta jos Perussuomalaiset pääsevät hallitukseen.  Hänen mukaansa tuo oli vihapuhetta.  Hän ei kuitenkaan ottanut huomioon millään lailla, että PerSut itse tulkitsevat samanlaiset omat puheensa huumoriksi heti kun joku niihin tarttuu.  Tästä häntä myös arvostelin omissa parissa kommentissani palstalla.  Ilmeisesti viimeinen pisara oli, jos sulku koski vain minua, toivomus Tossavaisen noudattaa samoja sääntöjä itseensä kuin muihinkin näin kirjoittaen: "Jos jotain vaihtoehtoa Tossavaiselle pitäisi ehdottaa niin ottakoon vaarin neuvosta mitata muiden tekemisiä samalla tavalla kuin PerSuleidenkin. Jos omien hölmöilyt voi kuitata huumoriksi niin saman mukaan pitäisi mennä myös muiden, jopa Vassuleiden.". Seuraavan kerran kun kävin kurkkaamassa palstaa, olikin vastauslinkit yliviivattu ja niiden ohjevinkkinä (n.s. tooltip) "Et voi kirjoittaa kommenttia tähän blogiin tällä hetkellä.".


Olen törmännyt aiemminkin samanlaiseen herkkähipiäisyyteen niin Tossavaisen kuin muutaman muunkin PerSun kanssa. Mutta vain PerSujen kanssa, en muiden.  Tätäkö on PerSuleiden avoimmuus ja kritiikinsieto?  He ovat itse ylpeitä tiukasta kritiikistään muita, m.m. suvaitsevaistoksi nimittämiään kohtaan mutta itse ovat suunnattoman herkkähipiäisiä.  Tätä voisi nimittää jopa kaksinaismoralismiksi koska itselle ja muille on eri säännöt.

Tasapuoleton ulkopolitiikka

Nyt arabimaiden kumoukset ovat edenneet myös Libyaan.  Hyvä niin.  Tosin siellä esiintyvä väkivalta ei ole hyvä juttu.  Eikä niin hyvä juttu ole myöskään eräiden tahojen osoittama kaksinaismoralismi asian tiimoilta käsin.  EU:n ulkoministerien keskuudessa lienee useammanlaisia käsityksiä miten suhtautua tilanteen kehittymiseen siellä.  Aikaisemmat levottomuudet arabimaissa ovat tapahtuneet USAn ja muun n.s. läntisen maailman liittolaisissa.  Niissä tapauksissa on tyydytty toivomaan vakautta ja vanhan vallan mahdollisimman nopeaa kasvojen pesua.  


Nyt ollaan liikkeellä maassa joka ei ole ollut niin hyvää pataa lännen ja sieltä päin katsottuna myös pohjoisen kanssa.  Muammar Gaddafin johtama n.s. arabisosialismin muoto on tullut tiensä päähän, ilmeisesti ja toivottavasti.   Suhtautuminen siihen onkin sitten täysin erilaista kuin Hosni Mubarakin et al tyrannioihin ja niiden kumoamisyrityksiin sekä niiden yhteydessä tapahtuneisiin väkivallantekoihin.  


Myös piskuisen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kokee tarpeelliseksi riekkua muiden joukossa.  Hän vaatii Gaddafille viisumikieltoa, mukamas tasapuolisuuden nimissä kun kerran kaimalleen Valko-Venäjän Aleksander  Lukasenkallekin sellainen asetettiin.   Stubbin tasapuolisuus on kovin valikoivaa laatua kun se ei näytä koskevan Hosni Mubarakia eikä muita arabityranneja.  Koko Saud-perhekin saa matkailla rahoineen miten haluavat.  Jos Stubb olisi vaatimuksissaan aidosti tasapuolinen, hän vaatisi viisumikieltoja niin Mubarakille, Saudeille,  Zine el-Abidine Ben Alille jamitäniitäonkaan pitkin Afrikan pohjoisosaa ja Arabian niemimaata.  


Tämä suhtautuminen Libyaan on tietenkin vain yksi oire meidän vääntyneestä ja kaksinaismoralistisesti kieroutuneesta ulkopolitiikastamme jota on harjoitettu jo vuosikymmeniä, ensin hienovaraisemmin ja peitellymmin mutta nyt kokoomuslaisten päästyä näkyvämpiin asemiin, yhä avoimemmin ja härskimmin.  Heidän huolenaan ovat atlanttiset suhteet ja pysyminen mukana niissä pöydissä ja liittokunnissa joissa pääsee sotimaan ympäri maailman. 


Koskahan pääsisi vallalle aidosti meidän ja muiden turvallisuudesta huolta kantava ulkopoliittinen linja?  

Loukkaantunut Leo

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo (oik. Leo Makkonen) katsoo tulleensa loukatuksi pienten noidiksi pukeutuneiden lasten virpomisesta. Asiasta kertoi viikonlopun Ilta-Sanomat. Hänen käytöksensä osoittaa suunnatonta kaksinaismoralistista arroganssia kun hän loukkaantuu pienten lasten viattomista leikeistä.

On totta, että virpominen katsotaan ortodoksien perinteeksi ja noidat ja trullit länsisuomalaisen pakanakulttuuriin pohjautuvaksi perinteeksi. Todennäköisesti virpomisen taustat idässäkin menevät johonkin kristinuskoa edeltävään tapakulttuuriin. Nykyiset noidiksi naamioituneiden lasten virpomiskierrokset ovat kuitenkin perinteiden kehittymistä ja muuttumista ajan saatossa.

Erityisen vastenmieliseksi arkkipiispa Leon käytöksen tekee, että hän "unohtaa" kuinka monet kristittyjen nykyiset tavat ovat aikaisemmilta uskonnoilta ja maallisilta tavoilta varastettuja, niin Joulut kuin Juhannuksetkin. Kristilliset kirkot ovat varastaneet ja tuhonneet vanhojen uskontojen pyhät tavat ja paikat omilla virityksillään. Ja nyt he sitten mustasukkaisesti vahtivat niitä ja mukamas loukkaantuvat jos niitä kierrätetään uusiksi tavoiksi.

Tätä samaa kaksinaismoralistista meteliä pidetään syksyllä pyhäinpäivän yhteydessä samalla kuitenkin unohtaen, että kyse on jo kauan ennen kristinuskoa vietetystä vainajien henkien juhlasta. Ja näin keväisin he älämölöstävät trulleista.

Aiemmin tämä samainen Leo Makkonen on m.m. kunnostautunut Mitro Revon EU-vaaliasiassa. Silloin hän kielsi poliittisen toiminnan papilta kun valittu puolue ei miellyttänyt. Hänen suhteensa vapaaseen tiedonvälitykseen tuli myös ilmi kun hän esti toimittajia kyselemästä sellaisesta toiminnasta kyprolaiselta kolleegaltaan. Samoin arkkipiispa Leo lienee jsekaantunut myös Viron ortodoksisen kirkon ja sen omaisuuden jakoon.vaikka se lienikin hänen edeltäjänsä projekti.

Meillä on vielä pitkä matka sekulaariin yhteiskuntaan jossa herkkähipiäiset ja kaksinaismoralistiset uskovaiset eivät hyökkäile viattomien leikkivien lapsien kimppuun eivätkä uhkaile heidän vanhempiaan.

Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.