Tiedonlevitteet piilottelevat NATOttajien paljastumista

Uutisointi kenraali Nikolai Makarovin puheesta on ollut tarkoitushakuista ja NATOttamista peittelevää.  NATOttajista, Niinistö etunenässä, on tehty sankareita.  Tiedonvälitys kaipaa luopumista kaksinaismoralismista.

En malta olla vieläkin puuttumatta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoiseen puheeseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin.  Puhehan sinällään oli asiallinen ja harkitusti muotoiltu siältäen selkokielisiä analyysejä suomalaisesta ulko- ja puolustuspolitiikasta suhteessa NATOon.  Nyt tekee mieleni puuttua tiedotusvälineiden suhtautumiseen.   Toivoinhan niiltä tutkivan journalismin otetta Makarovin puheessaan esiin nostamiin kysymyksiin.

Lehdiston ja sähköisten tiedotusvälineiden ote ja asenne on ollut voittopuolisesti Makarovia ja hänen näkökulmiaan vähättelevä jollei jopa Makarovia ja Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikkaa demonisoiva.  Samalla toimittajat ovat yrittäneet luoda mielikuvia suomettumisesta ja viitanneet jopa Jatkosodan jälkeisen Moskovan välirauhan aikaiseen valvontakomissioon.  Sen sijaan analyysiä siitä miten paljon Makarovin puheessa oikeasti oli perää ja mikä esille nostettujen teemojen merkitys on, ei ole näkynyt.  Ikäänkuin toimittajat eivät olisi puheen sisältöön tutustuneetkaan.

Mainio esimerkki oli tiedonlevityksestään palkitun toimittaja Arja Paanasen juttu 9/6 -12 paperisessa Ilta-Sanomissa otsikolla "Niinistö ei nöyristellyt".  Siinä Paananen on onnistunut keräämään yhteen juttuun miltei kaikki Makarov-kirjoittelun iljettävimmät puolet: NATOttajien sankaroimisen, Makarovin puheiden muodottomiksi vääntelyn ja ohi aiheen kirjoittamisen.  Tapana kun näyttää olevan nähdä NATO ja NATOttajat sankareina ja uhreina kun taas heidän kanssaan erimieltä olevat ovat silkkaa pahuuttaan väärässä käyttäen holtittomasti liioittelevia kielikuvia.

Jutussa kuvataan Niinistö jämeränä suomalaisena sankarina joka ei ry**ää kavahda kun toimittajille oli järjestetty spektaakkeli Niinistön keskustelun avauksesta.  Sen jälkeen Paananen kertoi venäläisten sortuvan puolitotuuksiin ja jatkaa itse täydellä valheella: Makarov olisi puheessaan muka virheellisesti väittänyt suomalaisten harjoittavan sotilaallista yhteistyötä Georgian (oik. Sakartvelo) kanssa.  Oikeasti Suomi tuolloisen ulkomisteri Alexander Stubbin/Kok johdolla tuomitsi Venäjän Sakartvelon aloittamasta agressiosta ja osallistui ETYJ:n (OSCE) tuolloisena puheenjohtajamaana toimiin Venäjää vastaan.  Samaan aikaan Suomi on Sakartvelon kanssa yhdessä USAn apurina Afganistanin miehityssodassa.  Lopuksi Paananen jäi odottamaan Venäjän presidentiltä Vladimir Vladimirovits Putinilta pahoittelua tapahtuneesta.  

Yleisenä viestinä tuntuu olevan, niin Niinistöllä kuin e.m. keltaisella bulevardilehdelläkin, että mitään uhkaa Venäjää vastaan ei ole eikä varsinkaan kun Suomi tekee yhteistyötä sen kanssa.  Varmimmaksi vakuudeksi Ilta-Sanomissa on pari sivua Paanasen jutun jälkeen heidän lauantaisen PS-osionsa pääjuttuna "Miksi Venäjä varustautuu".  Sen kuvituksena on Miltei koko aukeaman kokoisena kaksi karttaa jotka on kuvitetty toisiaan vastassa olevin asein ja armeijoin.   Laajemmassa koko Euroopan kattavassa on toisella puolella punaisella Venäjä ja toisella puolella NATO Suomi mukanaan.   Aseet ja armeijat on laitettu vastakkain osoittamaan toinen toisiaan.  Toisessa, pienemmässä esitellään Suomea ja Venäjän raja-alueita.  Siinä jopa Pohjoisella jäämerellä oleva pohjoinen laivasto olisi Suomea vastaan.

Toisena yleisenä viestinä tuntuu olevan, että me Suomessa teemme omat ratkaisumme emmekä anna muiden niihin puuttua.  Tässä valossa Makarovin puhe on nähty puuttumisena.  Mutta NATO-laisilta politiikoilta USAn varapresidentistä NATO-norjalaisiin "rauhan"tutkijoihin ovat vain "asiantuntijoita" jota eivät meidän asioihimme puutu eikä meitä neuvo? Kas kun pääministeri ja NATO-myönteisimmän puolueen  puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok ei sanonut varapresidentti Joseph "Joe" Bidenille, että Suomi päättää ihan itse asioistaan?  Kukaan ei ole sanonut Ruotsin ulkopoliittisen instituutin (Utrikespolitiska institutet) johtajalle, Atlantin neuvoston (Atlantic Council) strategiselle neuvonantajalle, Viron armeijan puolustuskorkeakoulun (BALTDEFCOL) vierailevalle luennoitsijalle j.n.e. Tomas Riesille, että älä puutu meidän asioihimme.

Koskahan pääsemme siihen, että meidän alati valppailla toimittajillamme on saman normit ja standardit joka suuntaan eikä omat tai työnantajan mieltymykset ratkaise mitä sääntöjä johtopäätösten teossa käytetään.    En toki tarkoita, etteikö toimittajilla ja lehtien omistajatahoilla saisi olla mielipiteitä käsiteltävistä asioista ja ne näkyä myös avoimesti tuotoksissa.  Toki niin mutta olisi toivottavaa, että vältettäisi kaksinaismoralismia ja arvioitaisi asioita samoin säännöin joka suuntaan.

Niinistö paljaana

Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn.  Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
  
Presidentti  Sauli Niinistö/Kok  on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali  Nikolai Jegorovits Makarovin.  Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.


Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta.  Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista.  Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna.  Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.


Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä.  Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa.  Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.


Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse.  Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä.  Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi.  Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni.  Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja.  Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin.  Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt?  Onko tilanne jo niin paha?  Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä?   Voimmeko vielä korjata tilanteemme? 


Tiedotusvälineiden rooli


Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden  NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin.  Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi.  Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen.  Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.  


Esimerkiksi  YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä.  Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta.  Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan.   Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä.  Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.


----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15


Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta.  Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan.  Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi.  En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on.  Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.

NATOttamisesta uskottavaan turvallisuuteen

Venäjän asevoimien komentaja varoittaa Suomen NATO-jäsenyydestä.  Varoitus kannattaa otta vakavasti ja arvioida NATOttamisen seurauksia sen kannalta.  Turvallisuuden tärkein tekijä on puheiden uskottavuus.


Venäläiskenraali ja sikäläisten asevoimien päällikkö Nikolai Jegorovits Makarov on käynyt Suomessa pitämässä esitelmän Helsingin yliopistolla.  Siinä hän  on kertonut miltä Suomen ja NATOn suhteet vaikuttavat Venäjältä katseltuna.


On tietenkin totta, minkä Makarovkin huomautti, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa suhteistaan NATOon.  Olisi kuitenkin hyvä ennen päätöksiä arvioida miltä asia näyttää eri suunnista ulkopuolelta katsottuna.  Se mikä saattaisi näyttää kivalta Kokoomuksen tai RKP:n puoluetoimistosta katsottuna, ei välttämättä ole sitä muualta katseltuna.


Emme voi emmekä saa jättää huomioimatta sitä, miltä tekemisemme ja tekemättä jättämisemme näyttävät ulkoa päin.  On hyvin tärkeää, että tekemisistämme ulospäin näkyvä kuva vastaa sitä mitä tehdään ja mitä tavoitellaan.  Jos siis aidosti tavoittelemme omaa turvallisuuttamme, olisi suunnaton ja vaarallinen virhe tehdä jotain jonka joku muu kokee uhkaksi. 


Venäjällä näytetään nähtävän, että NATO on sille vastakkainen voimatekijä.  Niin siitä huolimatta, että osapuolten välillä on yhteyksiä ja yhteistoimintaakin, jota diplomaattisesti puhuttaessa tulee tietenkin hyvän reettorin kehaista.  Vastakkaisuudesta johtuen Suomen lähestyminen tuota tunnistettua vastustajaa on, tietenkin, uhkatekijä.  1300 kilometriä yhteistä rajaa vastustajan kanssa on aina sotavoimille ja niiden johtajille uhka jos sitä vertaa vastaavaan rajaan neutraalin tai jopa ystävällismielisen kumppanin kanssa.  Tälläinen suhtautuminen ja siihen varautuminen pitää pitää kirkkaana mielessä kun päätöksiä liittoutumisesta tehdään.


Puolustusministeri Stefan Wallin/RKP on kommentoinut juttua vain sanan- ja mielipiteenvapauden merkeissä.  Ilmeisesti hän ei katso tarvitsevansa kommentoida sisältöjä kun asia ei suoraan kosketa ruotsalaisten oikeuksia Suomessa.  Puolustusministerin pesti taitaa edelleenkin olla Suomen hallituksessa vihoviimeinen jakojäännös.   


Ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP taas spekuloi Makarovin puhuneen omissa nimissään eikä Venäjän korkeimman johdon.  Hänkin, vaikka on kertaluokkaa vakavammin otettava poliitikko kuin Wallin,  siis ohittaa asian ytimen eli tarpeen arvioida miltä meidän politiikkamme näyttäytyy muualta katsottuna.  Toisaalta Tuomiojan käsitys, että Suomen ja NATOn yhteistyö ei ole uhka kenellekään, on yksisilmäisyydessään ja naiviudessaan pöyristyttävä, ellei bulevardilehtien muoti-ilmaisua käyttäen tyrmistyttävä. Eikö Tuomioja oikeasti näe, että liittymällä toisen kokemaan ja nimeltä mainitsemaan uhkaan, on osa tuota uhkaa?  En haluaisi uskoa, että Tuomioja on oikeasti noin ymmärtämätön vaan hän yrittää peitellä NATOttamisen kannalta kiusallista paljastumista.   


Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti Sauli Niinistö/Kok taas varoittaa olemaan hermostumatta.  Sinällään Niinistö sentään tunnistaa, että Makarov puhuu nimen omaan Venäjän armeijan huolenaiheista.  Niinistö sanoi myös, että Makarovin puheet anatavat syyn harkita puolustusratkaisujamme.  Toivottavasti Niinistö ei harkinnassaan päädy puolueensa perinneratkaisuihin eli "rautaa rajalle".


Toivon, että tämä tuulahdus Venäjän armeijan johdosta saa päättävät tahomme oikeasti miettimään miltä ulkopoliittiset toimen näyttävät muualtapäin katsottuna.  Muuten pahimmassa tapauksessa törmätään epäuskottavuuden kauheisiin seurauksiin ihan samalla tavalla kuin 1930-luvun lopulla kun teot ja puheet eivät vastanneet toisiaan.  Tälläiset asiat ja näköalat kannatta pitää kirkkaasti mielessä kun esimerkiksi mietitään miten vastataan Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen.  Miten Venäjä esimerkiksi suhtautuisi Suomen alueeseen jos se katsoo Islannin ilmatilan valvonnan estävän sen kansainvälisin sopimuksin taattua vapaata liikkumista Atlantilla.  Toivottavasti Makarov siis avasi NATOttajien silmiä edes vähän näkemään mitkä heidän toimiensa seuraukset voivat olla.

NATOttajat vauhdissa - "zum Bunde"

 Suomen ulkopoliittinen johto on sitomassa Suomea jälleen tiukemmin NATOon.  Suomea kaavaillaan liitettäväksi Islannin ilmapuolustukseen.  Ollaanko meille hankkimassa uusia sotasyyllisiä?

 

Viime aikoina on keskustelu kovasti suomalaisen valtiojohdon halusta saada suomalaiset hävittäjät Islannin taivaalle.  Presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Stefan Wallin olivat juuri Chicagossa, USAssa NATO-kokouksessa jonka yhteydessä tämäkin asia tuli esille.  Se ei tosin liene ollut k.o. kokouksen asialistalla mutta Islannin pyyntö tuli sopivaan aikaan yhdistää nämä kaksi NATOtusta.

Suomenmaa-lehden mukaan Niinistö rajaisi suomalaisten osuuden venäläisten koneiden tunnistamiseen.  Vihollinenkin on NATO-maa Islannille jo siis tiedossa.

Mitäköhän Niinistö ja koneiden lentelyä johtavat tekisivät kun oikeasti tunnistettavaa alkaisi Islannin ilmatilaan tulla ja tositarkoituksella?  Muistaisivatko operatiivisessa vastuussa olevat NATO-komentajat Niinistön toiveen?  Välittäisivätkö viholliskoneiden lentäjät, tulevat ne mistä ilmansuunnasta tahansa, Niinistön toiveista ja erottelisivat vastapuolta?  Entä miten vihollinen suhtautuisi Suomen maaperään jos sillä olisi vastassaan suomalaisia lentokoneita Islannissa?  Oltaisiko sielläkin "erillissodassa" vai "im bunde"?

Toisaalta Niinistöltä ja kumppaneilta näyttää unohtuvan aikaisemmat lupaukset kovin herkästi.  Aikoinaan kun Hornetteja hankittiin, pyhästi eduskuntaa myöten luvattiin, että ne eivät ole tarkoitettu operaatioihin ulkomailla vaan kotimaan puolustukseen.  Samoin aikoinaan Thorvald Stoltenbergin raportin ilmestyttyä 2009 Eduskunnan puolustusvaliokunta linjasi, että Suomi ei voi osallistua tuollaiseen.  Nyt kehitys on siitäkin Niinistön mukaan kehittynyt vaikka linjaukset eivät kuulemma ole muuttuneet.

Miksiköhän linjaukset muuttuvat aina silloin kun siitä ei kansalaisille kerrota ja sitten kun toiminta muuttuu, linjaukset ei muutu.  Oikeasti meitä näytetään askel askeleelta hivutettavan kohti sotilaallista liittoutumista joka väistämättä johtaa myös sotimiseen eli NATOtetaan.  Mutta eihän sotimisessakaan linjaus muutu kun mehän olemme jo sotimassa Afganistanissa.  Mistä syystä yleensä näissä sotimis- ja liittoutumisasioissa puolustuspuheet osoittautuvat aina aikaamyöten perättömiksi ja pahimmat ennakoinnit liiankin optimistisiksi.  Ja ulkoministeri Tuomiojakin komppaa NATOttajia toteamalla Chicagon kokouksen edistävän Suomen mukanaoloa NATOssa.

Oikeasti meidän tavallisten suomalaisten taatiaisten kannalta aito ja tunnustettu puolueettomuus olisi ainoa keino pyrkiä pysyttelemään seuraavien sotilaallisten kriisien ulkopuolella.  Se vaatisi täydellistä irroittautumista nykyisestä NATO-kumppanuudesta ja poistuminen kaikista sellaisista operaatioista joissa ei olla puhtaasti ja ahtaassa merkityksessä rauhaa turvaamassa. 

Ovatko Niinistö, Tuomioja ja Wallin seuraavat sotasyyllisemme?  Heilleköedellisten rehabilitointiyrityksillä ollaan tekemässä tilaa?  Pitäisikö meidän varautua lainsäädännöllä jo nyt jotta heitä ei pestäisi puhtaaksi juristerisella kikkailulla kuten heidän edeltäjiään II Maailmansodan ajalta. 

--- Si vis pacem, para pacem ---

P.s. Oma mielenkiintoinen piirteensä on, että Suomen Chicago-delegaation kaksi ensinmainittua jäsentä kyllä omilla sivuillaan jotenkin kirjoittavat ja ottavat kansaa tärkeään NATO-asiaan mutta puolustusministeri ei mitenkään vaikka sota-asioiden kuuluisi erityisesti kuuluvan hänen toimialaansa.

Niinistö(ä) natottaa

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on avautunut YLEn Ykkösaamu-haastatteluohjelmassa NATO-suhteestaan.  Sen hän on tehnyt tavanomaiseen perimmäisiään salailevaan tyyliinsä.

Ensiksi Niinistö mukamas ihmettelee NATOlla pelottelua.  Tuskinpa hän sitä oikeasti ihmettelee sillä hänkin varmaan tajuaa, että sodan uhkasta ei voi kertoa sodan uhkan seurauksista eli sodasta kertomatta.  Ja se on kertomista pelottavasta sodasta.  Mutat niinistön mielestä sodan uhkasta ei saisi kertoa vaikka sellainen NATOn kautta todella uhkaa.

Niinistö väittää NATOn tulevan vastaan kun "eurooppalaisen yhteistyön tie on kuljettu loppuun".  Mitä hän oikeastaan tuolla atrkoittaa?  Minun käsittääkseni sitä, että olisi mukamas jotenkin väistämätöntä, että menisimme entistä tiiviimmin mukaan USAn ja sen liittolaisten sotaseikkailuihin mukaan ja sitten jossakin vaiheessa emme pääsisi niihin syvemmälle kuin menemällä jäseneksi NATOon.  Mistä tälläinen luonnonlaki on saanut alkunsa?  Se ei voi olla peräisin kuin NATO-kiimakkojen omista mielikuvista ja etupyyteistä.  

Oikeasti meidän turvallisuutemme taataan parhaiten pysyttelemällä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella kuten aikoinaan asia kirkkaasti YYA-sopimuksen johdannossa todettiin.  Käytännössä se tarkoittaa uskottavaa liittoutumattomuutta joka suuntaan ja aktiivista mutta neutraalia rauhanvälittäjän roolia maailmalla.  Silloin luontevia toimintaympäristöjä ovat YK ja sen alajärjestöt sekä taloudessa EU-ympyröitä laajempi, myös alikehittyneiden maiden edut huomioiva yhteistyö.

P.s. Natottaa-sana on mielenkiintoisella tavalla kaksimerkityksinen.  Toisaalta sillä voi tarkoittaa NATOn tyrkyttämistä ja meidän sitomista entistä tiiviimmin siihen.  Toisaalta sen voisi tulkita myös henkilökohtaisiksi kiintymyksen tunteiksi NATOa kohtaan.  Eli otsikon voi tulkita kahdella tavalla: Toisaalta Niinistö natottaa meitä eli ajaa meitä sotaliittoon sen kanssa ja toisaalta itseään Niinistöä natottaa kun kun NATO vetää häntä puoleensa kuin ryyppy janoista. Eli Niinistön ja NATOn suhde on veto- ja työntövoimainen molempiinsuuntainen.  Kumpa hän vain jättäisi sen henkilökohtaiseksi ongelmakseen eikä tyrkyttäisi sitä meille muille. 

Ceterum censeo: Presidentinvaaleissa on oltava mahdollisuus äänestää kaikka ehdokkaita vastaan. 
Tiedossa olevien presidenttiehdokkaiden joukko näyttää sellaiselta, että tarvitsen jo ensimmäiselle kierrokselle mahdollisuuden äänestää kaikkia vastaan.  Muuten on pakko piirtää kirkkkovene. 

Valta ja sen kaappaaminen Neuvostoliittoa hajotettaessa

Vuosipäivien johdosta on näköjään taas tullut aika toistella epätäsmällisyyksiä tapahtumista joissa Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto hajottamalla hajotettiin.  Meille toistetaan taas tarinaa juoppojen konservatiivien vallankaappauksesta ja kuinka sankarillinen Boris Jeltsin pelasti demokratian vaikka suomalaiset ulkopolitiikan johtajat olivat kuin kusi sukassa.  Samassa yhteydessä jaksetaan lyödä mynttiä omilla suhmuroinneilla ja rakentaa niistä sankaritarinoita.

***

Kehitys NL:ssahan kai meni niin, että kun kilpailu USAn kanssa oli johtanut taloudellisiin vaikeuksiin ja Mihail Gorbatsov antanut ulkopolitiikassa liikaa periksi, yritti NKP:n johto pelastaa mitä NL:sta oli vielä pelastettavissa.  Tilannetta kuvaa hyvin Gorbatsovin myöhempi lausahdus hänen tavoitteestaan hävittää NL.  NKP:n johto siirsi siis syrjään yhden joukostaan eli Gorbatsovin ja nimitti itse itsensä hätätilakomiteaksi.  Puhetta komitessa johti NKP:n korkeimman elimen eli Keskuskomitean poliittisen toimikunnan eli politbyroon jäsen, keskuskomitean sihteeri ja NL:n varapresidentti Gennadi Janajev.  Komitean muutkin jäsenet olivat politbyron jäseniä kuten pääministeri Valentin Pavlov ja muut.  Johdossa oleva johto ei siis kaapannut keneltäkään valtaa, se ei voinut koska se oli jo vallassa.  Sen sijaan Boris Jeltsin joka ei kuulunut Neuvostoliiton johtoon, kaappasi vallan ja syrjäytti aikaisemmat johtajat.

Samaan aikaan suomalaiset johtajat taiteilivat jotta suhteet olisivat säilyneet, olisi episodissa käynyt miten tahansa.  Sinällään Suomen ja suomalaisten edun kannalta tavoite oli aivan oikea ja kannatettava.  Toiminta vain ei ollut ihan kaikilta osin luontevaa ja uskottavaa koska kyseisten henkilöiden henkilökohtaisista mieltymyksistä ei ollut epäilystä.  Mukana hääri ainakin esim. presidentti Mauno Koivisto, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ja joukko muita.  Vain realismintaju piti heitä kaidalla tiellä ja esti lähtemästä riekkumaan poskettomasti Kylmän sodan antikommunistiseen rintamaan.

***

Tapahtumaa on nimitetty niin historian kuin Kylmän sodan lopuksi.  Francis Fukujama rojahti toiveajattelussaan pahasti metsään.  Tapahtuma ei korjannut kapitalismista sen valuvikoja eikä tehnyt siitä "Endlösung":ia joten historia jatkuu ja yhteiskuntien kehityskulku jatkuu edelleen.  Myöhemmin Fukujama onkin kääntynyt selittelemään ja syyttelemään muita.

Samoin Kylmä sota ei päättynyt.  Ennen NL:n hajottamista käyty kylmä sota kuitenkin muutti muotoaan.  Aluksi 1940-luvun lopulla, -50 ja -60 -luvuilla se oli ollut hienoista NL:n etenemistä.  NL:n pysähtyneisyyden aikana se oli muuttunut ikäänkuin asemasodaksi.  NL:n hajottua se muuttui toisen osapuolen etenemiseksi kun Varsovanliitto hajosi ja sen aikaisemmat jäsenet liitettiin eri tavoin läntiseen liittoutumaan.  Nyt ilmeisesti tämä vaihe lienee päättynyt kun lännen eteneminen, ainakin hetkeksi, pysähtyi Etelä-Ossetiassa.  Samaan aikaan kiinalainen kapitalismi omistaa yhä suuremman osan maailmasta.

***

Vallalla olevat käsitykset ovat valitettavan yksipuolisia eikä tiedonlevittimien toimittajat näytä viitsivän miettiä läntisten ajatushautomojen prosyyrejä pidemmälle.  Mikä purkaisi tämän porvarillisen hegemonian ja avaisi keskustelun avoimemmaksi ja monipuolisemmaksi?

Tasapuoleton ulkopolitiikka

Nyt arabimaiden kumoukset ovat edenneet myös Libyaan.  Hyvä niin.  Tosin siellä esiintyvä väkivalta ei ole hyvä juttu.  Eikä niin hyvä juttu ole myöskään eräiden tahojen osoittama kaksinaismoralismi asian tiimoilta käsin.  EU:n ulkoministerien keskuudessa lienee useammanlaisia käsityksiä miten suhtautua tilanteen kehittymiseen siellä.  Aikaisemmat levottomuudet arabimaissa ovat tapahtuneet USAn ja muun n.s. läntisen maailman liittolaisissa.  Niissä tapauksissa on tyydytty toivomaan vakautta ja vanhan vallan mahdollisimman nopeaa kasvojen pesua.  


Nyt ollaan liikkeellä maassa joka ei ole ollut niin hyvää pataa lännen ja sieltä päin katsottuna myös pohjoisen kanssa.  Muammar Gaddafin johtama n.s. arabisosialismin muoto on tullut tiensä päähän, ilmeisesti ja toivottavasti.   Suhtautuminen siihen onkin sitten täysin erilaista kuin Hosni Mubarakin et al tyrannioihin ja niiden kumoamisyrityksiin sekä niiden yhteydessä tapahtuneisiin väkivallantekoihin.  


Myös piskuisen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kokee tarpeelliseksi riekkua muiden joukossa.  Hän vaatii Gaddafille viisumikieltoa, mukamas tasapuolisuuden nimissä kun kerran kaimalleen Valko-Venäjän Aleksander  Lukasenkallekin sellainen asetettiin.   Stubbin tasapuolisuus on kovin valikoivaa laatua kun se ei näytä koskevan Hosni Mubarakia eikä muita arabityranneja.  Koko Saud-perhekin saa matkailla rahoineen miten haluavat.  Jos Stubb olisi vaatimuksissaan aidosti tasapuolinen, hän vaatisi viisumikieltoja niin Mubarakille, Saudeille,  Zine el-Abidine Ben Alille jamitäniitäonkaan pitkin Afrikan pohjoisosaa ja Arabian niemimaata.  


Tämä suhtautuminen Libyaan on tietenkin vain yksi oire meidän vääntyneestä ja kaksinaismoralistisesti kieroutuneesta ulkopolitiikastamme jota on harjoitettu jo vuosikymmeniä, ensin hienovaraisemmin ja peitellymmin mutta nyt kokoomuslaisten päästyä näkyvämpiin asemiin, yhä avoimemmin ja härskimmin.  Heidän huolenaan ovat atlanttiset suhteet ja pysyminen mukana niissä pöydissä ja liittokunnissa joissa pääsee sotimaan ympäri maailman. 


Koskahan pääsisi vallalle aidosti meidän ja muiden turvallisuudesta huolta kantava ulkopoliittinen linja?  

Im Bunde am Tisch

Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta.  Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa. 

Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa.  Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin.  Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta.  Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi.    Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme.  Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.

Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa.  Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille.  Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.

Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus.  Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä.  Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat.    Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken.  Olemmeko jo niin pitkällä?  Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa.   Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.

Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan.  Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.  

Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan?   Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta.  Silloin tosin nykyisten  eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.

-----

*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi.  Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole.  Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.

Kylmää tuulta Atlantilta

Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja.  Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa. 

 

Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa.  Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.

Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen.  Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä.  Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa.  Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset.   Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle.  Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.

Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä.  Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.  

Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa.  Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun.  Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.

Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa.  Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön.  Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan.  Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä.  Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.

Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari.  Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla.  Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut.  Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.

Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa.  Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena.   Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä. 

SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat.  Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus.  Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut.  Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.

Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.

Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Koreaa provokeerausta

Olemme viime päivinä saaneet seurata merkillistä mutta ei niin harvinaista näytelmää Koreoiden rajalla.  Tarjoilusta vastaa länsimaisen tiedonvälityksen "parhaat" voimat.  Meille kerrotaan kuinka Pohjois-Korea uhittelee, uhkaa ja provosoi.  Toisella puolella harjoitellaan, seurataan ja tiedotetaan.

Meillä on kaksi kertomusta: Eteläkorealais-yhdysvaltalainen versio menee niin, että he ihan Etelä-Korean turvaksi harjoittelevat kun totalitaarinen Pohjois-Korea provosoivasti ja uhkaavasti ampuu tykeillään mäskäksi ihmisten asumuksia.  Ja he haluavat ihan oman turvallisuutensa järjestää lisää harjoituksia ihan rajanpinnassa.  Siitä huolimatta pohjoiskorealaiset provosoivat suuntaamalla ohjuksia heitä vastaan.

Pohjoiskoralaisen version mukaan harjoituksissa olleet eteläkoralaiset ja yhdysvaltalaiset joukot tulittivat Pohjois-Korean puolelle ja he vastasivat tulitukseen ampumalla sotilastukikohtaan.  Siellä oli kuitenkin asumassa siviilejä ja he pahoittelevat "oheisvahinkoja".  He lupaavat vastata jatkossakin kaikkiin provokaatioihin.

Uskomatta ihan täysin kumpaankaan tarinaan, voisi esittää kysymyksiä:
- Miksi Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitää pitää harjoituksiaan aivan rajan pinnassa?  Eikö tilaa olisi muutaman kilometrin kauempana?
- Miksi sotilastukikohdassa aivan rajan pinnassa ja alueella jonka asema on kiistanalainen, asuu niin paljon siviilejä?
- Missä viipyvät välitysyritykset jotka yrittäisivät ottaa huomioon molempien osapuolien kantoja?

Myötämieltä Etelä-Korean ja sen takana Yhdysvaltain aikeille haetaan ja saadaan paljolti demonisoimalla Pohjois-Korean valtiota.  On totta, että sitä ei voi pitää demokratian kehtona vaan siellä vallitaan ja hallitaan muinaiseen korealaiseen klaanihallintoon ja mytologiaan perustuvalla tavalla.  Hallintomallin tukena on omintakeinen ja kotikutoinen Kim Il-Sung:n johdolla rakennettu Juche-aate.  Kuitenkin Pohjois-Koreasta annettavaan kuvaan liittyy paljolti ihmisten tietämättömyyteen perustuvaa pelottelua ja mustamaalausta.  Kun meillä ei ole mahdollisuutta saada parempaa tietoa niin mustamaaluksessa kerros kerrokselta paksummat jutut menee läpi.  tekniikan toimivuus on koeteltu jo aiemmin paljon läheisemmissäkin kohteissa ja sitä sovelletaan parhaillaan muuallakin.

Näyttäisi, että pohjoiskorealaiselle johdolle sopii sodanuhkan ylläpitäminen sillä se antaa mahdollisuuden perustella miltei kaikkia sisäpoliittisia toimia ulkomaisella uhalla.   Etele-Korean johtokin kaipaa ulkopolitiittisia "haasteita" peittämään sisäpolitiikan vaikeuksia kun talous yskähtelee.  USA taas näyttää tarvitsevan myös kriisejä vähän joka puolelle sillä se antaa perusteluja sotilaalliselle läsnäololle kun voi täydellisen mediahallinnan oloissa perustella demonisoimalla vastapuolen. 

Jos oikeasti oltaisi huolissaan pohjoiskorealaisista taviksista niin Pohjois-Korean hallintoa ei provosoitaisi näin kuin nyt tehdään.  Koko tämä näytelmähän antaa aseet käteen Pohjois-Korean hallitsevalle luokalle.  Sen ei tarvitse keksiä kuinka ulkomaat yrittävät sortaa ja valloittaa heidän maataan.  USA, Japani ja Etelä-Korea sekä me muut n.s länsimaiset arvot jakava arvoyhteisö teemme sen heidän puolestaan.

Koska me pystymme suhtautumaan objektiivisesti maailman kiistakysymyksiin emmekä ole valitsemassa puoltamme ennenkuin tiedämme mitä oikeasti tapahtuu?

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 

Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

Kataisen todellinen karva ja totuus

Ensin Kokoomuslainen hallituksen militanttisiipi, Katainen, Häkämies ja Stubb, sekoilivat lausunnoillaan.  Nyt sitten on yritetty rakentaa Jyrki Kataisesta sankaria kun hän on käynyt selvittelemässä heidän sanomisiaan Moskovassa.  Mutta Katainen on paljastanut todelliset katalat karvansa.

Ensin hän itse sekoili ja sitten yrittää näyttäytyä itse synnyttämänsä kriisin selvittäjänä.  Sen jälkeen hän on yrittänyt tukkia toimittajan suuta ja vielä onnistui.  Ja samalla hän asetti YLEn onnettomaan välikäteen jossa toimittajan esimiehet joutuivat tekemään rikoksen uhrista syyllisen.

Hän väitti, että toimittaja Antero Eerola on välittänyt vääristeltyä tietoa Venäjän Duuman ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajalle Konstantin Kosatsheville joka edustaa Yhteinen Venäjä -puoluetta eli Kokoomuksen veljespuoluetta Venäjällä.  Kosatshev on kuulemma ollut tyytyväinen Kataiselta kuulemaansa.  Mutta meillähän ei ole oikeasti mitään tietoa mitä Katainen hänelle on syöttänyt ja missä valossa omat toilailunsa esittänyt.  Kun hänen suhtautumisensa faktoihin oli jo Venäjän taloudesta kertoassaan mitä oli niin miten hän olisi pystynyt pysymään totuudessa vain vähän myöhemmin Moskovassa?

Onko meillä suomalaisilla varaa antaa kypäräpäässä toimittajia sensuroivan Kokoomuksen huseerata ulkopolitiikassa?  Olemmeko nyt nähneet riittävästi mihin heidän politiikkansa johtaa?

Sotaa diminutiivissa

Pertti Salolainen, kokoomuslainen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, on YLEn nettiuutisten mukaan avautunut Afganistanin sodasta. Hän näyttää sotkeutuvan omiin sanoihinsa kun yrittää selittää, että emme ole sodassa vaikka siellä on ”sota”, ”käydään sotaa” ja ”soditaan” mutta sodassa ovat jotkut muut kuin suomalaiset. Voiko pahemmin enää hurskastella ja saivarrella?

Salolaisella ja muilla NATO-friikeillä tuntuu olevan propagandassaan jonkinlainen laittiversio sodasta eli heidän mielestään Afganistanissa ei ole sota vaan sotaa, jonkinlainen pieni osa sodasta, sotanen tai jotain sellaista pienempää ja somempaa. Ja kun me emme siellä sodi niin osa meidän armeijaamme pyssyt tanassa ovat vain sattuneet ihan vahingossa paikalle ja nyt sotasankarimme siellä päällistelevät, että mihinkäs sitä on tultu. Kirjallisuus tuntee monia tarinoita, joissa erilaiset sotaporukat eksyvät "vahingossa" pois sodasta. Nyt on ilmeisesti kirjoitettu historiaamme uusi lehti kun armeijamme sotilasyksikkö on eksynyt sotaan, kysymättä ja pyytämättä.

Salolainen vetoaa Saksan liittokansleri Merkeliin jonka mukaan siellä vain soditaan tai on sotaa mutta Saksa ei oikeasti ole sodassa tai ainakaan sotatilassa tai jotain.... No, Merkel ja Salolainen ovat puoluetovereita ja edustavat kypäräpääpappipuolueita molemmat eli sotiminen ja jeesustelu on n.s. verissä (vai pitäisikö nykyään sanoa "geeneissä").

Lisäksi Salolainen yrittää uutisen mukaan ikään kuin asettua tilanteessa ulkopuoliseksi. Se on kuitenkin härskiä venkoilua kun mies on oikeasti sodassa olevan liittoutuman yhden osallisen parlamentin ulkoasioiden käsittelyn valmistelusta vastaavan valiokunnan puheenjohtaja eli Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on mitä suurimmassa määrin sisäpiiriläinen ja osallinen. Tässä suhteessa Salolaisen voisi muistella vaikka m.m. edesmenneen puoluekolleegansa Paasikivenkin suuhun laitettuja sanoja: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.

Stubbin oireet

Ulkomisteri Alexander Stubb kertoo mielellään urheiluharrastuksestaan. Viimeksi hän on julkaisut aiheesta oikein kirjankin. Osana tarinaansa hän kertoo oireistaan joita urheilemattomuus aiheuttaa. Minusta nuo oireet alkaa muistuttaa huume- y.m. riippuvaisten kokemuksia jos jäävät ilman huumettaan.

Kuinka suuri osa Stubbin viimeaikojen lapsuksista on noiden vierotusoireiden aiheuttamia? Tuliko esimerkiksi Kirkon ulkomaanapua koskenut möläytys, jossa hän vertasi kännykkävarkautta ja pommituksia keskenään, tuollaisen vierotusoireiden aiheuttaman vireystason laskun ja siihen liittyvän harkintakyvyn menetyksen seurauksena? Mitkä muut teot ja puheet hän on saattanut ilmoille samanlaisessa tai pahemmassakin tilassa?

Jos uskomme sosiaalihuollossa toimivia huumeriippuvuuden asiantuntijoita ja heidän porttiteorioitaan, riippuvuus kehittyy eteenpäin ja uhri kokee tarvetta saada aina suurempia annoksia. Samalla vierotusoireet puutteen aikana pahenevat. Miten pitkällä Stubb tällä kehitystiellä on? Hän on jo triathloniksi nimitetyn äärimmäisyyden parissa. Mitä seuraavaksi jotta endorfiinitasot säilyvät mielihyvän puolella?

Onko ulkopolittiikkamme johdossa tikittävä aikapommi joka odottaa rähjähdystään? Mitä tapahtuu esimerkiksi jonkin huippukokouksen tiukoissa käänteissä kun Stubb ei saakaan urheiluhuumettaan ja saa vierotusoireensa. Tuleeko silloin Suomen etu hoidettua vai löydämmekö itsemme jostakin ennalta arvaamattomasta kriisistä?

Missä vaiheessa Stubb tarvitsee ammattiapua riippuvuuteensa? Kuka on velvollinen seuraamaan ja puuttumaan asiaan?

Stubb on edesvastuuton

YLEn uutisten mukaan ulkomisteri Stubb vertaa nyt Gazan taannoisia pommituksia ja Kirkon ulkomaan avun niissä tuhottua klinikkaa kännykkävarkauteen. Aikaisemmin hän ei tunnistanut Kaukaasiassa kuka hyökkää ja kuka ei. Sittemmin hän on pyyhkinyt Wienin diplomaattisopimuksilla takapuoltaan. Hän ei tunnista myöskään sotaa silloin kun sitä käydään. Hän myös ilmoitti eilen, että Afganistanin sodan tappioilla ei ole hänelle mitään merkitystä, ruumiitta saa tulla miten tahansa. Ja nyt tämä.

Meillä ei kertakaikkiaan ole varaa tälläiseen ulkomisteriin. Hän on täysin edesvastuuton ja vaarallinen. Ehkä olisi parempi, että hänkin keskittyisi tekstiviestittelemään n.s. aikuisviihdeammattilaisten kanssa kuten edeltäjänsäkin. Vahingot olisivat pienemmät meille tavallisille suomalaisille.

Meille on mitä pikimmin saatava ulkoministeri joka tuntee kansainväliset sopimukset, ymmärtää näkemänsä ja kuulemansa sekä omaa edes auttavan suhteellisuudentajun.

Lisäys 13/8 -09 klo 11.20:

Nyt Stubb on pyytänyt anteeksi viimeisintä möläytystään. Hän ilmoittaa sen olleen vitsi, huono vitsi. Taitaapa vitsailu kuitenkin paljastaa hän todellisen asennoitumisensa eli asennevamman suhteessa muiden ihmisten kärsimyksiin. Samaa kun osoittaa hänen suhtautumisensa sodan uhreihin esimerkiksi Afganistanin sodassa.