Viime vaalien jälkeen on ollut suorastaan yleisenä kansanhuvina neuvoa vasemmistoa. Liikkeellä on ollut niin vasemmistolaisia, "vasemmistolaisia" kuin porvareitakin. Osa lienee liikkeellä ihan vilpittömästikin huolestuneena vasemmiston kannatuksen alamäestä mutta valtaosa julkisuuteen päässeistä neuvojista taitaa yrittää suistaa vasemmistoa eteenpäin mäenlaskussaan. Tarjoudunpa nyt itsekin jonon jatkoksi neuvomaan - ihan aidosti ja syvästi huolissani jo vuosikausia jatkuneesta kehityksestä.
Mikä on vasemmisto
Ensinnä pitää tietysti määritellä mitä vasemmistolla tarkoittaa. En mene syntyihin syviin eli Ranskan vallankumouksen ajan parlamentin istumajärjestykseen vaan pysyttelen nyky-yhteiskuntamme poliittisissa ja ideologisissa asetelmissa. Pidän siis vasemmistona poliittisia kuppikuntia oikeistodemareista vasemmalle normaalilla oikeisto-vasemmisto -akselilla. En siis laske esimerkiksi Lassse Lehtistä, Liisa Jaakonsaarta, Martti Ahtisaarta tai Paavo Lipposta vasemmistolaisiksi. En myöskään eräitä entisiä vasemmistoliittolaisia kuten Suvi-Anne Siimestä tai Matti Viialaista. Tyypittelisin heidät tannerilais-lipposlaiseksi viidenneksi kolonnaksi työväenliikkeessä. Heistä vasemmalle on joukko erilaisia joukkioita joita voi vielä hyvällä syyllä pitää jonkinlaisina enemmän tai vähemmän vasemmistolaisina, siis osa SDP:tä, Vasemmistoliitto, SKP, KTP ja STP. Tämä rajaus voisi siis olla tiukempikin jolloin vielä suurempi osa SDP:stä ja suuri osa Vasemmistoliittoa rajautuisi porvaristoon mutta olkoon, olen kesäloman kunniaksi leppoisalla päällä.
Ongelmia
Tuon vasemmistoksi luokittelemani joukon erilaisten kuppikuntien ongelmana on ollut hiipuminen vaali vaalilta yhä pienemmäksi joukoksi. Samalla sen kannattajakunnaltaan suurimpien osien politiikka on oikeistolaistunut. Yhtäaikaa myös aloitteellisuus on lopahtanut ja toiminta on vain reagoimista oikeiston tekemiin hyökkäyksiin työväestölle ja vähäväkisille tärkeissä asioissa. Joskus jotkut ovat jopa menneet mukaan noihin hyökkäyksiin. Tuolle kehitykselle voi toisaalta etsiä syitä maailmanpolitiikasta eli n.s. reaalisosialismin romahtamisesta jolloin porvaristo ympäri maailman on saanut uutta virtaa. Mutta paljon on myös sisäsyntyistä, ihan omista toiminnasta löytyvää saamattomuutta. On hävitty porvareille julkisuudessa ja annettu heidän leimata vasemmisto luusereiksi ja vanhanaikaiseksi vaikka porvaristo ei ole sen uudenaikaisempi kuin aiemminkaan vaan kyse heidän toimissaan on vain vanhan, ennen sotia vallinneen restauraatiosta.
Oikeastaan kannatuksen lasku ei ole ongelma vaan ongelmien seurausta. On tehty virheitä, oltu laiskoja, kuunneltu vääriä neuvoja ja seuraukseksi on koitunut puheiden ja tekojen ristiriita. On yritetty kikkailla erilaisilla terminologisilla tempuilla kuten kolmansilla teillä, eurokommunismilla, punavihreydellä j.n.e. Mutta se ei ole peittänyt perusongelmaa: on livetty peruskannattajakunnan, työllään itsensä elättävien, vähäväkisten ja huonompiosaisten etujen konkreettisesta ajamisesta ylätason politikointiin ja poliittiseen jargoniin. On yritetty tehdä politiikkaa niinkuin ihmiset eivät enää tarvitsi ruokaa, asuntoa ja suojaa.
Nämä ongelmat eivät ratkea keulakuvia vaihtamalla ja messiasta odottamalla vaan politiikan sisältö on laitettava kuntoon.
Ehdotuksia
Vasemmistoa ei nyt pelasta uudet keulakuvat ja puheet vaan perusteellinen remontti. Siitä ei selviä vain puhumalla vaan tarvitaan työtä ja taas työtä ennenkuin menetetty luottamus on saatu takaisin.
Ensin on päätettävä kenen asialla sitä oikein ollaan. Pitää määritellä, että ollaan työtä tekevien ihmisten asialla. Siis sellaisten jotka elättävät itsensä ja perheensä palkkatyötä tekemällä tai pitäisi pystyä niin tekemään vaikka eivät sairauden tai työttömyyden tai muun syyn takia pysty niin juuri tällä hetkellä tekemään. Näiden ihmisten puolella pitää olla koko heidän elämänkaarensa ajan lapsesta nuoruuden ja työelämän kautta ansaittuun vanhuuden lepoon. Yhteiskunnan omistavista luokista pitää kyllä porvarit huolen.
Seuraavaksi pitää ottaa teoreettinen pohja uudelleen haltuun. Koulutustoiminta kursseineen ja opintopiireineen pitää saada käyntiin uudelleen. Koulutustoiminnassa pitää tietenkin myös käyttää nykyaikaisia välineitä mutta henkilökohtaisen kontaktit nenäkkäin ovat tehokkaampia kuin nettikevytyhteisöt. Koulutuksen kohteena pitää olla koko järjestöväki koska teoreettinen pohja on päässyt niin pahasti rapistumaan.
Vahvalta teoreettiselta pohjalta päästään sitten rakentamaan uudet konkreettiset ohjelmat jotka tähtäävät todellisiin, mitattaviin tavoitteisiin. Niissä ei pidä puhua mistään aatteista yleisinä viitekehyksinä vaan konkreettisista asioista niinkuin ihmisten konkreettisista oikeuksista kunnon toimeentuloon, turvalliseen sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon, koulutukseen j.n.e.. Pitää osata osoittaa syyt, tehtävät ja seuraukset lyhyellä ja pitkällä tähtäyksellä - konkreettisesti ja teoreettiseen pohjaan nojautuen. Ei pidä myöskään unohtaa pidemmän tähtäimen tavoitteita sosialismista ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta oikeudenmukaisempine tuotantosuhteineen ja vallankäyttöineen. Sellaisten ohjelmien rakentaminen ja esitteleminen vaatii rankkaa panostamista teoreettiseen osaamiseen ja taitoon sen osaamisen konkretisoimisessa.
Sitten ei tarvitsekaan kuin lähteä toteuttamaan noita ohjelmia. Kun sen jälkeen puhutaan sitä mitä tehdään ja tehdään mitä puhutaan, kannattajien ja äänestäjien luottamus palaa.
...ja vielä pikkuvinkkejä
Vasemmiston kytköksiä ay-liikkeeseen ei kannata välttää eikä piilotella. Ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston pitää olla samalla asialla, samojen ihmisten puolella samoja porvareita vastaan.
Kansainvälisyys on aina ollut ollut osa työväenliikettä. Mutta nyt on käännettävä vaihde kakkoselle. Uusi maapalloistunut kapitalismi tarvitsee vastavoimakseen maapalloistuneen työväenliikkeen ja vasemmiston. Kiinalaiset työläiset pitää saada meidän liittolaisiksemme jotta heitä ei käytetä meitä vastaan eikä meitä käytetä heitä vastaan.
Pätkätyöläisyys ei ole mikään uusi asia. Jo ennen sotia mutta erityisesti sotien jälkeen ay-liike taisteli m.m. metsä- ja rakennusaloilla pätkätöiden epäinhimillisiä työehtoja vastaan ja silloin yhtenäisyydella saavutettiinkin tuloksia. Miksi se ei nyt olisi mahdollista? Samasta asiastahan on loppujen lopuksi kyse.
Ympäristöasiat ovat tärkeitä ja ne ovat oleellinen osa hyvää ja turvallista elinympäristoä työläisille. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että unohdetaan ihmisten arki. Ympäristökysymykset ovat osa ihmisten jokapäiväistä elämää eikä jotakin yksittäisten luonnontieteellisten yksityiskohtien vatvomista.
Vanha viisaus, että jos porvari kehuu sinua, tarkista linjasi, on pistetty vuosikymmenten aikana monen työväenliikkeen miehen ja naisen suuhun. Se on edelleenkin täysin paikkaansa pitävä ohje.