Uudenaikainen ja haitaton?

Yleinen tapa valtatiedotusvälineissä on lakkojen yhteydessä meuhkata lakon vanhentuneisuudesta ja haitasta sivullisille sekä yhteiskunnan toimintojen vaarantamisesta. Nyt meillä ilmeisesti on huomenna käsillä työnantajan julistama työsulku elintarviketeollisuudessa. Mutta, yllätysyllätys, se ei olekaan vanhanaikaista eikä häiritse sivullisia eikä vaaranna mitään. Hutkivat zurnalistit eivät myöskään asiantuntevasti spekuloi järjestöpolitiikalla. Ilmeisesti toisten keinot työehtosopimusneuvotteluissa ovat vanhentuneita, huonoja ja haitallisia ja toisten taas ei.

Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on itse omassa tiedotteessaan toimitusjohtajansa Heikki Juutisen suulla arvioinut, että viimeviikkoinen lakko "pitkittää häiriöitä elintarvikkeiden saannissa." ja "Lakot heikentävät jo ennestään alhaisen kannattavuuden elintarviketeollisuutta, kasvattavat elintarvikkeiden maahantuontia ja viime kädessä vaarantavat työpaikat Suomessa". Kummallisesti samanlaisen töiden keskeytymisen aiheuttavalla työsululla ei ole samaa vaikutusta. Se ei edes vaaranna meidän mainettamme.

Yleinen tapa lakkojen yhteydessä on nimitellä ay-johtajia lakkokenraaleiksi. Missään en ole vielä nähnyt toimitusjohtaja Heikki Juutista tai hallituksen puheenjohtaja Matti Karppista (Lännen tehtaat Oy) nimitettävän sulkukenraaleiksi. Ei myöskään ole ollut asiantuntevia luonneanalyysejä herrojen luonteenpiirteistä ja johtamistavoista.

Koskahan meidän itseään riippumattomiksi nimittävät tiedotusvälineet ihan oikeasti alkaisivat tiedottaa tasapuolisesti ja objektiivisesti?

Heinäluoma pimeillä vesillä

Monet tiedotusvälineet kertovat Eero Heinäluoman kertoneen tämänpäiväisessä (24/4 -10) Hufvudstadsbladet - lehdessä hänen haluavan kiristää työperäisen maahanmuuton ehtoja jotta suomalaisista työpaikoista ei syntyisi niin kovaa kilpailua suomalaisille työntekijöille. Itse Höblän haastattelujuttu on hieman toisenlainen kuin kertomuksissa mutta kuitenkin Heinäluoma on lähtenyt kalastelemaan ääniä samoille pimeille vesille joilla perussuomalaiset jo ovat Timo Soinin johdolla. Jussi Halla-aho on sentään vain marginaali-ilmiö SDP:n kärkinimen rinnalla.

Toisaalta Heinäluoma viittaa ihan oikeaankin ongelmaan: ulkomaalaisille synnytettyihin toisiin työmarkkinoihin joilla poljetaan työsuhteiden ehtoja ja työläisten oikeuksia. Ja se vie ihan oikeasti suomalaisten mahdollisuuksia työpaikkihin. Kyseessä eivät kuitenkaan ole toiset vaan jo kolmannet markkinat. Meillähän on erilaisille tukityöllistetyille y.m. jo olemassa työmarkkinat joilla ei päde samat säännöt kuin työehtosopimuksilla säädellyillä markkinoilla. Nämä jo toimivat ulkomaalaisten harmaat markkinat ovat jo kolmannet erilliset markkinat joilla työnantajien ei tarvitse välittää työläisten oikeuksista. Olisi odottanut Heinäluoman puuttuvat tähän ongelmaan mutta se taisi jäädä hänelle sivuseikaksi xenofoobikkojen ja rasistien äänien kalastelussa.

Suomalaisten huono työllistyminen ulkomaisen työvoiman rinnalla on ihan oikea ongelma. Mutta syynä ei ole liian helppo pääsy Suomeen. Syynä on, että työnantajien sallitaan työllistää pimeästi ja harmaasti ja jopa laillisestikin ulkomaalaisia huonommin työehdoin kuin suomalaisia. Samanlaisten ehtojen turvaaminen kaikille vähentäisi työperäisen maahanmuuton tasolle jossa sen tulisikin olla eli täydentämässä työvoimaa siellä ja silloin kun sitä tarvitaan.

Muut pintapoliitikot tuntuvat joukolla kauhistelevan Heinäluoman avausta. Se on kuitenkin kovin kaksinaismoralistista kun ottaa huomioon heidän omat puheensa ja tekonsa. Esimerkiksi Matti Vanhanen hallituksineen ei ole tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään työsuhteen ehtojen valvomiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Hallituksemme, niin nykyinen porvarihallitus kuin edelliset Lipposen, jopa ajavat tälläistä kehitystä EU:n direktiivien kautta kun palvelumarkkinoita halutaan vapauttaa EU:n laajuisesti palveludirektiivillä.

Missä ovat ne poliitikot jotka lähtisivät ihan oikeasti rakentamaan keinoja työsuhteiden ehdoilla keinottelun estämiseksi? Ne toimet toimiessaan poistaisivat Heinäluomankin mainitseman oikean ongelman ja pitäisi suomalaiset työnhakijat samalla viivalla ulkomaisten kanssa. Tosin se kaventaisi työnantajien valtaa eikä Suomen johtavista poliittisista voimista sellaista halua näytä löytyvän ja potin korjaavat rasismilla ja xenofobialla ratsastavat populistit.

Tinkimisnäytelmä

Hallitus on käsittelemässä uusia lupia uusille ydinvoimaloille. Ydinvoimalobbarit ovat taitavasti saaneet käännettyä keskustelun ydinvoiman tarpeellisuudesta ja sen riskeistä sekä taloudellisuudesta lupien määrään. Ei puhuta pitääkö ydinvoimaloita rakentaa vai ei vaan siitä, kuinka monta niitä rakennetaan.

Jyrki Katainen aiemmin aloitti homman lupaamalla luvan kaikille hakijoille. Sen jälkeen aiemmin ydinvoimaan hieman nihkeämmin julkisuudessa suhtautuneet kepulaiset ja vihreät ovat päässeet osoittamaan kriittisyyttään lupaamalla VAIN yhtä voimalaa. Muutenhan heidän olisi pitänyt pitää kiinni ihan oikeasta ydinvoiman vastaisesta mielipiteestä ja vastustaa ensimmäistäkin. Nyt Anni Sinnemäki, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen voivat profiloitua ydinvoimakriittisinä vaikka antavatkin ydinvoimauskovaisille heidän alun perinkin haluaman yhden luvan kun keksivät haluta kolmea. Saamme siis seurata irvokasta tinkimisnäytelmää jossa tinkimään joutuvaa näyttelevät saavat mitä haluavat ja pitkin hampain suostuvaiset esittävät kriittisiä vaikka antavat kaiken mitä alun perin haluttiin.

Energiateollisuuden kova ydin siis saa mitä halusikin ja vielä valittaa päälle. Voimme siis odottaa kuinka ydinlobbarit ovat yhdestä luvasta mieltä, että oikeansuuntainen vaikka riittämätön mutta tälläkin toimeen tullaan. Ehkä, ja seuraavia huonoja uutisia voidaan sitten perustella kun ei saatu niitä lupia silloin kun haettiin.

Samoin vihreät voivat osoittaa kuinka he hallituksessa pystyivät vaikuttamaan kriittisyydellään kun saivat puristettua uusien voimaloiden määrän yhteen; onhan yksi aina parempi kuin kolme. Kyllä sillä voi edelleenkin paistatella hallituksessa.

Kokoomus taas saa ihan mitä suurteollisuudelle halusikin ja vielä osoitella muita sanojensa syömisestä ja takin kääntämisestä.

Häviäjiä sitten ovatkin tavalliset ihmiset jotka saamme vähemmän työpaikkoja, enemmän ydinuhkia ja ongelmia. Olisi toivottavaa, että ainakin ay-liike ajattelisi hieman tarkemmin ja pidemmälle. Ydinvoima ei ole työläisten kannalta hyvä ratkaisu vaan aiheuttaa lisää kustannuksia veroina ja sähkön hintana sekä turmelee ympäristöä niin täällä Suomessa kuin siellä mistä uraani haetaan eikä tuo työpaikkoja kuin rakennusajaksi. Tosin TVO lienee luoneen Eurajoelle pysyviäkin työpaikkoja sillä siellä Arevan laitos ei tunnu valmistuvan ikinä. Mutta oikeasti ison rakennusurakan jälkeen ydinvoimalan työllisyysvaikutus on minimaalinen verrattuna uusiutuviin energialähteisiin perustuva hajautettu malli.

Elämääkö juoksuhaudoissa

Mikkeliläinen Länsi-Savo tietää kertoa useammassa jutussaan kuinka Markus Selin kerjää rahaa elokuvayritykselleen rahaa myös Mikkelistä. Bulvaanikseen Selin on saanut potkujensa jälkeen Mikkeliin jämähtäneen virkaheittokenraalin ja valtuuston kokoomuslaisen puheenjohtajan, Olli Nepposen. Heidän mukaansa kaupungin veronmaksajien ja yritysten pitäisi maksaa jotta Selin suostuisi tuomaan kuvausryhmänsä muutamaksi viikoksi johonkin Mikkelin lähelle, esimerkiksi Karkialammille. Kaupungilta y.m. pitäisi löytyä 600000 €:a.

Mikä olisi kunnan ja sen asukkaiden sekä paikallisen elinkeinoelämän hyöty hankkeesta? Yleisesti sellaisena esitetään tunnettuutta. Mutta miten mikkeliläisten yritysten tuotteiden tunnettuus paranisi elokuvahankkeen ansiosta? Elokuvassa vilahtaisi muutama mikkeliläisille tuttu maisema ja kaupunki ehkä mainittaisi kilometrin mittaisissa lopputeksteissä hetkellä jolloin yleisö on jo poistunut paikoiltaan teatterista tai DVD jo otettu pois soittimesta. Kuvauspaikat unhottuvat jo ennenkuin filmi on ensi-illassa jos joku maailmalla edes kiinnittää sellaiseen huomiota. Kuinka monesta oikeasti maailman maineessa olevasta elokuvasta yleisesti tiedetään niiden kuvauspaikat? Suomessa tiedetään, että n.s. kylmän sodan aikana jokunen neuvostovastainen elokuva kuvattiin täällä mutta tuskin maailmalla kukaan sellaista muistaa. Samoin n.s. italowesterneistä tiedetään ne kuvatun italiassa vaikka oikeat paikat olivatkin kai Espanjassa. Ja joka tapauksessa mikä on ollut kuvauspaikkojen hyöty ellei kyseessä ole ollut järjestelmällinen ja suunnitelmallinen toiminta tehdä kuvauspaikkojen ja niiden fasiliteettien tarjoamisesta jatkuvaa liiketoimintaa.

Ostaisiko joku päämajakrääsää elokuvan ansiosta enemmän kuin nyt? Menisikö Mannerheimilla ratsastavat tuotteet, esimerkiksi Portin Mannerheim-pötkömakkara kaupaksi tai Savcor:n Mannerheimlinjan mukaan nimetty korroosion esto tai joku muu? Mannerheimin nimellä on jo tähänkin mennessä yritetty kaupata vaikka mitä mutta huonolla menestyksellä. Seurauksena on ollut vain naurunaiheeksi joutuminen. Täällä, Mikkelin torilta katsottuna Otavan takana Mikkelille nauretaan kun sitä pidetään Euroopan ainoana vielä II Maailmansotaa käyvänä kaupunkina.

Tässä lienee kyseessä Selinin et kumppanien epätoivoinen kerjuuyritys saada rahat filmilleen. Sijoituksena siis erityisen riskialtis vaikka sopimukseen kuuluisikin reilu provisio elokuvan mahdollisista tuotoista.

Rahastuksen perusteluiden kaupallista pohjaa sietää epäillä. Jos Selinin tuottama ja Renny Harlinin (oik. Lauri Harjola) ohjaama Mannerheim-elokuva oikeasti olisi sellainen kansainvälinen kiinnostuksen kohde kuin on annettu ymmärtää niin Selinillä ei pitäisi olla mitään tarvetta enää tässä vaiheessa kerjätä muutamaa sataa tuhatta. Hänen ovensa takana olisi ollut suorastaan tunkua jos hänellä olisi käsissään todellinen kansallinen tai jopa kansainvälinen hitti. Sen sijaan etukäteen mukaan lupautuneet tahot ovat livenneet hankkeen edetessä ja ilmeisesti perusteiden paljastuttua. Kansallinen mielenkiintokin rajoittuu niihin jotka vielä märehtivät II Maailmansodan juoksuhaudoissa ja rakentavat maailmankuvaansa valkoisista legendoista. Yritykset ratsastaa veteraaneilla ja sotainvaliideillakin ovat epäonnistuneet.

Toisaalta eihän Seliniä voine syyttää, että pyytää. Kaupungin herroja voisi sitten syyttää jos kaupunkilaisten vähiä veroeuroja syytäisivät. Samoin paikallisia yrittäjiä jos asiakkailtaan saamia varoja hassaisivat älyttömyyksiin.

Kaupunkinjohtaja Kimmo Mikander kai suhtautuu n.s. "avoimesti" asiaan. Olisi todella hyvä jos Mikander selvittäisi selvityksensä ja julkaisisi ne avoimesti; lähteet, analyysit, johtopäätökset kustannus/hyöty- ja riskianalyyseineen. Mainio kanava asian käsittelyyn voisi olla vaikki Minun Mikkelini -sivusto.

En kovinkaan ihmettele, että korva- ja kykypuoluelaiset, Nepposet ja kmpnit hurahtavat aina kun pyssyjä kalisutetaan mutta toivottavasti muilta mikkeliläisiltä päättäjiltä löytyy sen verran järkeä etteivät lähde tuollaiseen höyrypäisyyteen mukaan vaan lähtevät rakentamaan Mikkelin ja mikkeliläisten tulevaisuutta kestävämmältä ja paikalliselta mutta maailmalla oikeasti kiinnostavalta pohjalta. Sellaisiakin aihioita kaupungin strategioihin on kirjoitettu. Silloin ehkä kaupunki pääsisi sitä nyt raisttavasta sodissa rypijän maineesta.

-----

Korjaus: 18/4 -10 korjattu Harjolan etunimi Lauriksi

Politiikkaa garderoopista

Viime aikoina on kirjoiteltu kovasti garderooppipoliitikko Marja Tiuran kohtalosta ja edesottamuksista. Jo aiemmin hänen sotkunsa ovat olleet esillä tiedotusvälineissä, nuo pesukoneet, sohvat ja Thaimaanmatkansa sekä vaalirahoituskuvionsa. Nyt on esillä hänen tyrkyttäytymisensä ministeriksi ja siihen liittyvät loikkauskoukerot. En näillä tiedoilla halua ottaa kantaa onko hän itse tyrkyttäytynyt vai onko häntä houkuteltu. Siihen "todisteitaan" ja kantojaan esitelleet KEPUn likaisten temppujen osaston puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Nova Groupin "liikemies" Arto Merisalo ja Tiura itse ovat aivan liian epäluotettavia lähteitä. Jotakin voisi toki tietenkin päätellä Tiuran puolueen, Kokoomuksen ylenpalttisesta tuesta hänelle mutta olkoon.

Sen sijaan en malta olla takertumatta Apu-lehdessä 31/3 -10 julkaistuun Tiura-juttuun. Siinä toimittaja Leila Itkonen kiillottaa Tiuran julkisuuskuvaa pahimpaan naistenlehtipolitikoinnin tyyliin. Siinä Tiurasta tehdään miehisen ajojahdin viatonta uhria. Uhria jonka ainut virhe on liiallinen luottavaisuus ja sinisilmäisyys. Tavalliseen tapaan vedetään lapset ja perhe luomaan kuvaa hyväntahtoisesta ja eloisasta, vain parasta tarkoittavasta pienen lapsen äidistä ja vaimosta josta ovat poissa kaikki politiikkaan kuuluva pyrkyryys ja ahneus merkittäviä asemia kuten ministeriyttä kohtaan.

Tiurasta luodaan kuvaa lähes messiaanisena marttyyrina mutta nöyränä ihmisenä. Ammattivalokuvaajan taiten ottamissa ja taiten jälkikäteen editoiduissa kuvissa Tiura luo katseensa ylös ties mihin, puettuna viattoman valkeisiin.

Lehden samaisen numeron toisessa jutussa Tiura on "Ihmisten edessä" ja kuuntelee kuten korva-puolueen poliitikon kuuluukin. Ei vain sanallakaan politiikan sisältöä.

Härskeintä jutussa on, että Tiura sotkee kohteluunsa sukupuolten välisen eriarvoisuuden. Hän on mukamas miehisen ajojahdin uhri. Minusta hän tekee siinä ennenkaikkea hallaa sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta tekeville sotkeissaan omien sotkujensa selvittämisen mukamas tasa-arvokysymykseksi.

Usein sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka kansa ansaitsee. Ja itsehän 17 000 pirkanmaalista ovat Tiuran Eduskuntaan valinneet. Toivottavasti nuo pirkanmaalaiset ajattelevat seuraavissa vaaleissa hieman tarkemmin äänestävätkö harjoitettavan politiikan vai vaatekaapin sisällön perusteella.

Julkista hasardia

Julkisen sanan neuvosto on sitten tuomionsa antanut Kaarina Hazardin Borga-kolumnista. Kirjoitin aikaisemmin itse kolumnista tuoreeltaan joten siihen ei sen enempää. Sen sijaan Julkisen sanan neuvoston tuomio ja sen uuden puheenjohtajan, Risto Uimosen kommentit herättävät muutaman lisäkysymyksen.

Missä menee n.s. suruajan raja kun Toni Halmeen kuoleman jälkeen ei muka saanut esittää kriittisiä kommentteja edesmenneestä mutta vastaavasti kuolleiden rokkareiden jälkeen saa revitellä siitä kuinka oikea rokkistara on vain nuorena huumeiden yliannostukseen kuollut tai omaan oksennukseensa hukkunut rokkikukko?

Risto Uimonen puolustelee tekopyhästi päätöstä. Eiköhän oikeasti syy langettavaan päätökseen ollut yritys parantaa neuvoston mainetta porvarien silmissä kun aiemmin YLE vapautettiin Matti Vanhasen lautakasajutussa.

Hazardin kolumnissaan arvostelema Tony Halmeen hyväksykäyttö näyttää vain saavan jatkoa. Nyt ollaan julkaisemassa hänen nimissään uutta kirjaa, Testamenttia. Tälläistä julkisen reppanan hyväksikäyttöä halutaan ilmeisesti tukea myös Julkisen sanan neuvoston kautta kun sellaisen menon arvostelusta rangaistaan. Sen sijaan neuvoston puheenjohtaja itse jäi vast'ikään kiinni perättömien väitteiden esittämisestä Iiro Viinasesta kirjoittamassaan fanituskirjassa. Kirjassa mainitut henkilöt ovat joutuneet jälkikäteen oikomaan kirjan väitteitä. Jotenkin tämä ei anna luotettava kuvaa lehtimiehien ja -naisien itsesäätelyn toimimisesta. Risto Uimonen voisi selventää tätä suhdetta hieman paremmin eli miten saataisi itsesäätelijät itse toimimaan eettisemmin.

Toivoa vain sopii, että suomalaiset lukijat valveutuisivat sen verran, että eivät ostaisi hömppäjulkisuudesta itsensä elättäviä bulevardilehtiä ja julkuilla rahastavia kirjohuitaisuja. Jätetään siis Testamentit, Viinaset, Nykäset sun muut kauppojen lehtihyllyihin niin eiköhän tarjonnan tasokin nouse.

Hyryn Uuni

Luin juuri loppuun Antti Hyryn Uuni-romaanin, sen viime syksynä Finlandialla palkitun. Kun tulin viime kevättalvella arvioineeksi tässä blokissa Sofi Oksanen Puhdistusta niin on kai pari sanaa kirjoitettava myös Uunista.

Antti Hyryn teos on hitaasti soljuvaa, kuvailevaa kerrontaa vanhanmallisen leivinuunin muuraamisesta meren rannalla Pohjois-Pohjanmaalla. Samalla hän nivoo uunin ja sen ympäristön vähäeleisiin tapahtumiin symboliikkaa ja pieniä viestejä yhteisöllisyydestä ja perinteistä sekä niiden nivoutumisesta elämäksi joka jatkuu sukupolvelta toiselle niinkuin hyvin tehty uuni paistaa leipiä ja rieskoja monelle sukupolvelle kun joku osaa leivän leipomisen ja paistamisen jalon taidon.

Erityisesti minua viehätti tapahtumisen, äksönin, kuvaaminen. Päähenkilö Pietari lepää muuraamisen välillä ja Hyry on laittanut hänen suuhunsa sanat: "Makaan puusängyssä ja näen ulos merelle päin. Ruutujen takana ulkona on pitkäoksainen rannan mänty. Se on liikkumatta. Nyt heilahtaa oksa." Lukiessa oksan heilahduksessa on enemmän toimintaa ja tapahtumista kuin kymmenessä Renny Harlinin pyrokohtauksessa yhteensä.

Samoin siirtymät ajassa ja paikoissa ovat mestarillisia. Juoksutus talven yli piipun muuraukseen on kaikessa tiivistetyssä kuvailevuudessaan mestarillinen. Siinä ei käytetä mitään aasin siltaa vaan varmajalkainen runoratsu astuu sutjakkaasti ja elegantisti eteenpäin.

Edes päähenkilöiden uskonnollisuus seuroineen ja kirkkoretkineen ei häiritse tälläistä uskonnotonta. Niin hienovaraisen osoittelemattomasti asiat on kuvattu. Olin jopa aistivinani hienoviritteistä sarkasmia niin, että päähenkilö Pietari taisi palvoa enemmän perinnerakennuksia ja etenkin -rakentamista kuin kristillisiä jumalhenkiä.

Jos teosta vertaa Puhdistukseen niin eroja on kuin yöllä ja päivällä tai kuin kömpelösti rymistävällä aloittelijalla ja hienovireisimmätkin nyanssit taitavalla vanhalla mutta ei vielä väsähtäneellä mestarilla. Hyryn ei tarvitse osoitella hyvien hyvyyttä ja pahojen pahuutta hajuilla ja muilla osoittelevilla symboleilla. Hänen ei tarvitse kikkailla surisevilla kärpäsillä.

Tällä kertaa Finlandia meni kirjalle ja kirjailijalle joka sen omalla kirjallisella tuotannollaan ansaitsi. Yksinvaltiaana valinnan tehnyt Tuula Arkio teki onnistuneen valinnan. Samalla palattiin taas politikoinnista kirjallisuuden pariin ja kirjalliselta laadultaan kovasti epätasainen valittujen joukko sai joukkonsa jatkoksi tasoa huimasti nostavan lisän.

Eilen näytti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuusraati sortuvan samaan kuin Pekka Tarkka Finlandiadiktaattorina. Se sortui tukemaan yksipuolista poliittista julistusta sekä tarkoitushakuisia ja yksipuolisia historiallisia uudelleentulkintoja. Toivottavasti sielläkin ensi kerralla palataan takaisin kirjallisuuden pariin.