Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 

Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

Lautakasan ääreltä vastuuseen, asia unohtaen

Ex-sitäsuntätä Matti Vanhanen on saanut ensimmäisen oikeudellisesti pitävän välituloksen vaalirahoitus- ja muista kähmintäjutuistaan kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut päätöksensä. Sen mukaan Vanhanen on ollut jäävi päättämään kuinka Raha-automaattiyhdistyksen rahoja on jaettu Nuorisosäätiölle kun hän itse nautti sen rahoitusta.

Huvittavaa asiassa on kuinka Vanhasta seuraava keskustajohto yrittää käyttäytyä kuin Vanhasella ei olisi mitään tekemistä Kepun kanssa, ei ainakaan enää eikä taatusti toista kertaa.  Nykyinen pääministeri Mari Kiviniemikin unohtaa minkä puolueen ministeriryhmän kokouksissa hän istui Vanhasen johdettavana.  Silloin Vanhanen kelpasi hänelle kepuidoliksi mutta nyt on toinen ääni kellossa vaikka omat vaalirahoitukset on vielä kokonaan selvittämättä.

Oma juttunsa on, tietenkin, koko tapahtumaketjun henkilöityminen Vanhaseen.  Hänestä tehdään yksin syyllistä maan ja etenkin KEPUn tapaan.  Samalla hävitetään ja hämärretään koko jutun ydin: nuorisosäätiön yhdessä rakennusliikkeiden kanssa harjoittama peli asumiskustannusten korottamiseksi taivaisiin ja rahan vetäminen siitä välistä rakennusliikkeiden voittoihin ja KEPU-eliitille.  Tämähän oli jo viime syksyn kuuluisan Silminnäkijä-ohjelman perimmäinen aihe mutta se haudattiin silloin Vanhasen lautakasan alle ja nyt aihe näytetään haudattavan Vanhasen poliittisen ruumiin alle.  Eli kun koirat haukkuu karavaania niin sieltä heitetään joku vanha raato koirien revittäväksi ja matka saa jatkua entisin kujein ja entiseen suuntaan. 

Mielenkiintoinen sivujuonne on, antoiko oikeuskansleri tahallaan Vanhaselle aikaa luopua asemistaan pääministerinä, puoluejohtajana ja kansanedustajana ennenkuin julkisti päätöksensä.  Istuva pääministeri poliisitutkinnassa virkatoimistaan olisi ollutkin metka juttu.  Virasta luopuvaa poliittista johtajaa tavataan sanoa rammaksi ankaksi ennen vaaleja, siis silloin kun valta alkaa kirvota käsistä.  Miksiköhän olisi pitänyt sanoa poliisitutkinnan kohteena olevaa mutta vielä asemassaan roikkuvaa pääministeriä? Jonkun sortin mätänevä poliittinen raatohan hän olisi ollut. 

Sinällään on ymmärrettävää, että vaaleihin valmistautuvat poliitikot ottavat etäisyyttä Vanhasen kaltaiseen kävelevään onnettomuuteen, kukin kykyjensä mukaan.  Sen sijaan toivoisi äänestäjille pituutta poliittiseen muistiin.  Samoin kuin kykyä huomata ketkä ihan oikeasti hakevat muutosta nykymenoon ja vallan rakenteisiin sekä kykyä arvioida tavoitellun muutoksen suuntaa tavallisten ihmisten kannalta.

Verot syö riistäjän rahat

Jälleen Björn Wahlroos on avannut sanaisen arkkunsa fanittavalle toimittajalaumalle.  Hän on puhunut Keskuskauppakamarin seminaarissa eilen 15/9 -10. Häntä tympii verojärjestelmä joka vie riistäjien vaivalla keräämät lisäarvot ja arvonlisät.

Wahlroos valittaa teollisten investointien vähäisyyttä Suomessa.  Onko hän jo niin poisoppinut nuoruutensa viisaudet, että ei tunnista voiton suhdeluvun kehitystä nykytaloudessa? Klassisen (lue porvarillisen) taloustieteen termeillä kai puhuttaisi sijoitetun pääoman tuoton suhteellisesta alenemisesta.  Hänen luulisi myös muistavan miten sen perusteella kapitalismin alkuperäinen R - T - R kaava muuttuu vähitellen R - R:ksi.  Eli kapitalisti ei tarvitse enää tuotantoa kasvattaessaan pääomaansa vaan rahaa eletaan tekemään rahalla.  Sehän on hänen omakin busineksensa.  Eihän hänkään ole omaisuuttaan kartuttanut teollisella toiminnalla vaan ostamalla rahaa halvemmalla kuin sen vähän ajan kuluttua on myynyt.  Eli Wahlroos on toiminut kuten Bertold Brecht opetti: pankkiryöstä suurempi rikos on perustaa pankki.  Kysehän on siis kapitalismin kehityksestä eikä mistään verotusjärjestelmien viilauksesta kuten hän väittää.

Erityisesti hänen hampaissaan on n.s. avoir fiscal -järjestelmästä luopuminen.   Siinähän sotketaan yrityksen ja sen omistajien rahat ja velvoitteet keskenään siten, että omistajat keräävät kaikki rahat mutta velvoitteet sälytetään muille.    Häneltä, niinkuin monelta muultakin on jäänyt huomaamatta miten tuosta osinkoverotuksen hyvitysjärjestelmästä luovuttaessa hyvitettiin siitä hyötyneitä massiivisilla verottomilla osuuksilla ja, että verokanta on äärimmäisen suosiollinen osinkotulojen saajille.

Wahlroos vähätteli omaa osuuttaan mainitsemalla olevansa eläkkeen partaalla.  Hän on kai 57 vuotias.  Miten tuollainen puhe sopii työurien pidentämiseen?  Eikö hänen kaltaisensa tulisi mainostaa olevansa pikemminkin uransa kukkeimmassa iässä eikä eläkkeelle menossa.  Sehän olisi linjassa muiden vastaavassa asemassa talouselämämme eliitissä olevien puheiden kanssa.

Huolestuttavaa tilaisuudessa oli myös kuinka SDP:n uusi puoluesihteeri Mikael Jungner peesasi Wahlroosia, ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan.   SDP:llähän on Paavo Lipposen jäljiltä vakava uskottavuusvaje tavallisten ihmisten etujen puolustamisessa.  Nyt sitten uusi puoluesihteeri jatkaa samalla linjalla.

Kaiken kaikkiaan Wahlroosin puheet taas osoittavat kuinka talouden eliitti on erkaantunut tavallisten taatiaisten elämästä ja tarpeista.  Heillä on omat etunsa ja he perustelevat niitä ontoilla kliseillä jotka on jo kauan sitten ammuttu alas.  Onnetonta on, kuinka kritiikittömästi ne uppoavat valtatiedotusvälineiden raatajarahvaaseen eli rivitoimittajiin.  No, onhan aina helpompaa toistella valovoimaisten tähtien sanomisia kritiikittömästi kuin ajatella itse.  Se on myös helpompaa heidän työnantajiensakin kannalta.

Mission Accomplished 2.0

USAn edellinen presidentti piti lentotukialuksella Irakin edustalla vappuna 2003 puheen jossa hän suurieleisesti julisti Irakin sodasta "Mission accomplished" eli tehtävä suoritettu.  Nyt hänen seuraajansa julistaa samaa viestiä seitsemän vuotta myöhemmin. 

Barack Obama ei tosin mennyt melkein paikan päälle vaan puhui proosallisesti televisiossa mutta viesti oli sama: sota on ohi ja voitettu, sotilaat kotiutetaan.  Kuitenkin vain nimiä vaihdetaan: sotilaista tulee neuvonantajia ja taisteluprikaateista neuvonta- ja avustusprikaateja.  Virallisen armeijan virallisia joukkoja nimeksi vähennetään mutta samalla panostetaan sodan ulkoistamiseen yksityisille alan yhtiöille.  Yhtiöille jotka maineensa suojelemiseksi joutuvat vähän väliä muuttamaan nimeä kun edellinen on ryvettynyt sotarikoksissa.  Ja neuvontajien nimissähän USA kävi Vietnamin sotaakin ensimmäiset kymmenen vuotta.  Pohjois-Vietnamia, Laosia ja Kambotsaa voitiin ihan hyvin pommittaa etelä-vietnamisten opetustarkoituksessa kivikauteen.  Sama onnistunee vallan mainiosti Irakissakin.  Ja hyökkäykset naapurimaihinkin mennevät ihan kivoina opetusnäytöksinä.

Samaan aikaan kenraalit julistavat etteivät he ole lähdossä mihinkään ja taistelujoukkoja lisätään jos "tarve" vaatii.  Ja puolustusministeri gateskin suhtautuu avoimesti joukkoihin Irakissa.

Jopa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa Heikki Aittokoski on herännyt ja huomannut kuinka USA "jakelee totuutta teelusikalla". 

Sen sijaan meidän ulkopoliitikkomme ja NATO-kiimakot, etunenässään Stubb, Katainen sekä Ahti- ja Jaakonsaari, eivät huomaa mitään tai eivät ole huomaavinaan tai eivät halua huomata mitään.   He vievät meitä edelleenkin samaan "arvoyhteisöön" Irakin rosvoretkeläisten kanssa.

Kataisen todellinen karva ja totuus

Ensin Kokoomuslainen hallituksen militanttisiipi, Katainen, Häkämies ja Stubb, sekoilivat lausunnoillaan.  Nyt sitten on yritetty rakentaa Jyrki Kataisesta sankaria kun hän on käynyt selvittelemässä heidän sanomisiaan Moskovassa.  Mutta Katainen on paljastanut todelliset katalat karvansa.

Ensin hän itse sekoili ja sitten yrittää näyttäytyä itse synnyttämänsä kriisin selvittäjänä.  Sen jälkeen hän on yrittänyt tukkia toimittajan suuta ja vielä onnistui.  Ja samalla hän asetti YLEn onnettomaan välikäteen jossa toimittajan esimiehet joutuivat tekemään rikoksen uhrista syyllisen.

Hän väitti, että toimittaja Antero Eerola on välittänyt vääristeltyä tietoa Venäjän Duuman ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajalle Konstantin Kosatsheville joka edustaa Yhteinen Venäjä -puoluetta eli Kokoomuksen veljespuoluetta Venäjällä.  Kosatshev on kuulemma ollut tyytyväinen Kataiselta kuulemaansa.  Mutta meillähän ei ole oikeasti mitään tietoa mitä Katainen hänelle on syöttänyt ja missä valossa omat toilailunsa esittänyt.  Kun hänen suhtautumisensa faktoihin oli jo Venäjän taloudesta kertoassaan mitä oli niin miten hän olisi pystynyt pysymään totuudessa vain vähän myöhemmin Moskovassa?

Onko meillä suomalaisilla varaa antaa kypäräpäässä toimittajia sensuroivan Kokoomuksen huseerata ulkopolitiikassa?  Olemmeko nyt nähneet riittävästi mihin heidän politiikkansa johtaa?

Kypäräpääpapit kiristävät kypäriensä hihnona

Viime päivinä on keskusteltu laajasti Kokoomusministerien toilailuista.  Muutama kuukausi sitten puolustusministeri Jyri Häkämies haasteistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä.  Kuten tiedetään, modernilla uusiokielellä haasteet tarkoittavat ongelmia ja ongelmien aiheuttajia ovat yleensä pelot.

Jo aiemminkin ulkoministeri Alexander Stubb on kunnostautunut russofobisilla lausunnoillaan.  Kuuluismpia lienevät 080808 höpinät.  Siinähän Stubb esitti Venäjän puolustautumisen Etelä-Ossetiassa Sakartvelon (suom. Gruusia) agressiota vastaan olevan käänne maailmanpolitiikassa ja Venäjän rikos yhteisiä pelisääntöjä kohtaan.  Ilmeisesti Stubbin pelin säännöt menee niin, että venäläiset eivät saa puolustautua jos toiset, Stubbille mieleiset, ampuvat kohti.  Oma lukunsa Stubbin toilailuissa oli, että hänelle Sakartvelon hyökkäys tuli yllätyksenä vaikka etelä-ossetialaiset ja venäläiset olivat viimeisen yli 1/2 vuotta ETYKin puheenjohtajaa varoitelleet tulevasta.  Unohtaa ei sovi myöskään Stubbin tukea kansainvälisten sopimusten rikkomiselle Anton Salosen tapauksessa.

Nyt sitten viimeisin on valtiovarainministeri Kataisen omituiset möläytykset Venäjän suurvalta-asemasta suhteessa Hollantiin.  Kataiselle faktat olivat sivuseikka kun piti päästä osoittamaan, että ei meillä pelätä vaan pelataan.  

Aikoinaan Kari Suomalainen piirsi Helsingin Sanomissa pilakuviinsa Kokoomuksen hahmoksi lihavan kypäräpäisen papin.  Se oli osuva mielikuva sillä Kokoomuksen historiaan todella liittyy sotaisuutta ja etenkin sotaisia pappeja 20-, 30- ja 40-luvuilta.  Sen jälkeen, etenkin Kokoomuksen remonttimiesten toimesta 60- ja 70-lukujen vaihteessa tuota imagoa yritettiin siivota.  Nyt sitten näyttää, että kypärä on edelleenkin tiukasti päässä hihnoja vedetään tiukemmalle. 

Onko tämä ikkunoiden kivittäminen osa Kokoomuksen NATO-kampanjointia?  Yritetäänkö tällä saada provosoitua Venäjältä lausuntoja jotka voitaisi esittää täällä sisäpoliittisina aseina ja perusteluina idän uhkalle ja NATO-jäsenyyden tarpeelle sitä vastaan? Ja toisaalta jos Venäjä ei reagoi, niin voidaan sanoa, että ei heikko Venäjä voi eikä pysty vaikuttamaan meidän päätöksiimme tai se ei välitä.  Noin tai näin: eikun NATOon.

Jos Kokoomus tässä politiikassaan onnistuu, löydämme itsemme entistä tiiviimmin ja useammassa USAn valloitus- ja miehityssodasta eripuolilta maapalloa.  ei heille Afganistan riitä vaan pitää osoittaa "kumppanuutta" ja "sitoutuneisuutta yhteisiin arvoihin" mihin vain kutsui Washingtonista kuuluu.  Sitä kautta löydämme myös itsemme kriiseistä joissa olemme  (Kataisen puheista huolimatta) suurimman naapurimme kanssa eri puolilla.  sellaisesta ei ole koskaan historiamme aikana hyvää seurannut.  Ovatko porvarit jo valmistautumassa sen seurauksiin kun haluavat rehabilitoida edellisen sodan sotasyyllisiä?

Toivottavasti äänestäjillä on sen verran selvänäköisyyttä ja älliä ensi kevään vaaliuurnilla, että Kokoomuksen sählämähläketjun hämmentäminen saadaan kuriin ja suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa harjoitettaisi meidän suomalaisten eduksi.

Poliittinen tekele

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttu jossa Seppo Kääriäinen puolustelee uudistetut KEPU-johdon ryvettymättömyyttä ja uutta avaavaa.  Se provosoi minua hieman ruotimaan uuden pääministerin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mari Kiviniemi oli vielä ennen viime vaaleja melko näkymätön ja tuntematon pohjalaiskansanedustaja.  Sitten hän onnistui polkaisemaan hetkessä miltei valtakunnan suurimman vaalipudjetin jota hän nyt ei suostu avaamaan äänestäjille.  Miten tässä ilmenee Kääriäisen lupaa uudenlainen KEPU?  min usta tämä Kiviniemen meno ei poikkea mitenkään entisestä KEPUsta, päinvastoin.

Oma lukunsa on, keitä ne pääministerin tekijät ovat?  Keiden luomus tämä Kiviniemi on?  Keitä Kiviniemi piilottelee kun hän ei suostu kertomaan rahoittajiaan jotka ovat ostaneet pilvin pimein kalliita seminaarilippuja ja seinät täyteen tauluja.

Meidän poliittisen korruptiomme yksi puoli ja pitkä perinne on, että ei niinkään osteta yksittäisiä poliittisia tekoja lahjomalla jo valittuja vaan valitutetaan omat maksamalla vaalitukea.  Tälläinen poliittinen tekele taitaa olla pääministerimmekin.