Reilu meininki - turpaan ja onnea

En monastikaan lue lehtien urheilu-uutisia, en varsinkaan jääkiekkoa koskevia.  Nyt kuitenkin silmäni sattuivat Ilta-Sanomien juttuun joka oli otsikoitu raflaavasti "Kosto oli suloinen".  Sama tilanne oli myös toisen bulevardilehden urheiluliitteessä sivunkokoisena juttuna.  Myös kyseiset joukkueet näyttävät huomioineen asian Oulussa ja Tampereella, tosin hieman eri tyyliin.

Taustalla lienee juttu jossa Tampereen Ilveksen pelaaja Masi Marjamäki oli taklannut Oulun Kärpät -joukkueen pelaajan, Kamil Krepsin, tajuttomaksi.  Nyt taklattu kosti - tai haki "kunniansa takaisin" kuten toinen osapuoli "isoa respektiä" jakaen on kuulemma kertonut.

Minua tässä asiassa häiritsee lähinnä kolme asiaa: miksi urheilijat eivät pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiään kuin tappelemalla, miksi urheilutoimittajat ihannoivat tappelua reiluna tapana selvittää erimielisyyksiä ja miksi jääkiekkokaukalossa ei ole voimassa samat säännöt kuin yhteiskunnassa sen ulkopuolella?

Tässä kyseisessä tapauksessa taustalla ollut taklaus oli ilmeisesti perimmäinen syy. Jos loukkaantumiseen johtanut teko oli jääkiekkosääntöjen vastainen eikä tuomarit siihen tuolloin eikä kurinpitäjät jälkikäteenkään puuttuneet niin eikö nuoret urheilusankarit olisi voineet puhumalla selvittää mahdollisia erimielisyyksiään?   Mitä sellaista asiaan liittyy joka vaati selvittämään sen tappelemalla julkisesti ja maksullisessa yleisötapahtumassa?  Urheilusankareiden maineko ja arvo pelaajamarkkinoilla?  Rakensivatko he sillä omia brändejään - ja sovitusti?  Vai ovatko urheilijat taantuneet evoluutiossaan kykenemättömiksi ihmismäiseen kommunikointiin riehuessaan polvihousuissa pitkien keppien kanssa toistensa kimpussa?

Ilta-Sanomien toimittaja Jarmo Korhonen hehkutti vastenmielisesti isolla tappelukuvalla varustetussa jutussaan tapausta erityisesti perusteltuna ja rehtinä ongelmanratkaisutapana.  Mitä rehtiä tappelemisessa on? Se on vastenmielistä ja kuvottavaa.

Sinällään Korhonen lienee päässyt lähelle perimmäistä tässä jutussa kun viittaa paikallisen sanomalehden, Kalevan juttuun jossa ottelua mainostettiin mahdollisella yhteenotolla.

Kaiken kaikkiaan Korhosen juttu on kuitenkin onnetonta tappelukulttuurin ylistystä ja hehkutusta väkivallalle erimielisyyksien ratkaisukeinona.  Ari Stenius Iltalehdessä ei ihan yllä samaan mutta hänenkin juttunsa oli höystetty Marjamäen ruhjotuilla kasvoilla.  Olisin odottanut parempaa sentään kirjoitus- ja lukutaitoisilta ihmisiltä.

Jääkiekko näyttää kehittyvän aina vain raaempaan suuntaan.  Kautta aikain on puhuttu Pohjois-Amerikan raha-sarjojen järjestetyistä show-nyrkkeily- ja painiotteluista sekä n.s. poliiseiksi nimitetyistä huliganeista.  Tuon menon ihannoinnissa näytetään täällä mentävän perässä samaan.  Siitä on seurannut, että kaukaloissa ei ole enää yhteiskunnan säätämä rikoslaki voimassa.  Täysin pahoinpitelyjen tunnusmerkit omaavista teoista ei enää vastata lain edessä vaan haetaan "respektiä" tappelemalla verenhimoisen yleisön edessä.

Joukkueiden takana olevat yhtiöt ja rahoittajat tarvitsevat maksavia katsojia ja heidän ja heille mainoksiaan esittävien yhtiöiden houkuttelemiseksi tarvitaan näyttäviä spektaakkeleita.  Pelkkä kiekon sohiminen ei riitä vaan tarvitaan tappeluita ja punaista verta valkoisella jäällä.  Tulee elävästi mieleen 70-luvun elokuva Rollerball (ohjaus Norman Jewison, pääosassa James Caan) ja kuulapallon kehittäminen äärimmäiseen loppuotteluun.  Sama näyttävyyden ja mielenkiinnon kohteiden inflaatio näyttää olevan vallalla myös nykyajan sirkushuveissa.

Aivan oma lukunsa on, kuinka jääkiekkoa esitetään nuorille esimerkillisenä urheiluna ja ammattina.   Edustavatko nämä marjamäet ja krepsit oivallisia esikuvia?  Heistäkö roolimalleja kasvaville nuorille joiden pitäisi ottaa tulevaisuudessa vastuu yhteiskunnastamme?

Sovittumatonta sovittelua

Viime päivinä on tiedotusvälineissä paljon kirjoiteltu valtakunnan sovittelija Esa Lonkan haastattelusta jossa hän piti nykyistä TES-neuvottelutapaa lyhytjänteisenä ja osapuolia valmistautumattomina. Monet tiedotusvälineet ovat lähteneet toistamaan Lonkan liturgiaa.

Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet sovittelijoiden käsiteltäviksi tulleista asioista ei ole vain yhden TES-kierroksen asioita vaan niillä on pitkä historia takanaan. Historiassa vaikuttaa usein vielä työnantajien yksipuolinen oikeus TES:ien tulkintaan. Samoja asioita on jo käsitelty aiemmissa neuvotteluissa ja useita jopa edellisten TESien aikana erilaisissa työryhmissä. Yleinen tapahan päästä neuvotteluissa eteenpäin, on haudata kiistat työryhmiin. Niin ei kuitenkaan voi asioita peitellä iän kaiken.

Esimerkkinä käytetään viime aikoina etenkin Finnairin matkustamohenkilökunnan tapausta. Siinäkinhän historia lähtee jo aiemmasta Finnairin henkilöstöpolitiikasta. Nyt alla oli Finnairin taannoinen tervehdyttämisohjelma ja työntekijöiden sitoutuminen siihen palkkojen alentamisineen. Ensin tämä unohtui työnantajalta, sitten Esa Lonkalta ja lopulta myös tiedotusvälineiden hutkivilta zurnalisteilta. He näkivät vain tämän akuutin tilanteen tässä ja nyt ilman historiaa. Voiko sellaiselta pohjalta syntyä vakavasti otettavaa neuvotteluasennetta?

Valtakunnansovittelijan tulisi olla puolueeton sovittelija jolla on pidempää näkemystä historiassa kumpaakin suuntaan, niin taakse- kuin eteenpäinkin. Miksi niin usen nämä sovittelijat ovat kuitenkin niin silmättömiä ja kädettömiä, että kulkevat avuttomina ja sokeina työnantajien talutusnuorassa. Toki uskon heillä itsellään henkilökohtaisesti olevan ainakin tietoja ja ehkä myös taitoja hoitaa asiaansa mutta se ei näy julkisuudessa eikä tuloksissa.

Lainsäädäntöämme tulisikin kehittää suuntaan jossa neuvotteluasemat olisivat tasavertaisemmat ja sovittelijat aidosti puolueettomia.

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

YLE(lä)inen tekstimainos

YLEn eilisessä, 11/12 -10, pääuutislähetyksessä oli juttua kinkkukaupasta.  Se toki on ihan ajankohtainen jutunaihe näin Joulun alla vaikka ei tarjonnutkaan mitään ihmeellistä uutta, so. uutista.  Joulunahan ihan perinteisesti syödään kinkkua ja ne pitää jostakin saada.  Onko siis perinteen noudattaminen vuodesta toiseen uutinen, siis sillä jokin uutisarvo?  No, tämä filosofinen pohdinta ei ole kuitenkaan tämän jutun pääasia vaan törkeä tekstimainonta tuossa uutisjutussa.

Uutisjutussa toimittaja Hannu Puikkonen teki juttua Seinäjoella, sekä paikallisessa SOK-laisessa kaupassa että Atria Oyj:n Suomen maayhtiön, Atria Suomi Oy:n tuotantolaitoksilla.  Jutussa korostui kovasti Atrian tuotanto.  Erityisesti se sisälsi mielikuvamainontaa.  Jutussa puhuttiin juhlakinkuista ja juhlallisista kinkuista ja samaan aikaan kuvassa kaupan pakastealtaassa pyöriteltiin Atrian "Juhlakinkku" tuotteita.  Lisäksi oli mukana "asiakkaan" haastattelu jossa hänenkin suuhunsa oli laitettu sanat juhlakinkku ja juhlallinen kinkku. 

Jos tuo ei täytä tekstimainonnan tunnusmerkkejä niin mikä sitten?  Aikaisemmin on sentään yritetty näyttää kuvaa muistakin tuotantolaitoksista ja niiden tuotteista, eikä vain yhden ainoan.  Zurnalismi on kuin jostakin paikallisjakelulehdestä.

Atria konserni on Suomen mittakaavassa suuri elintarvikejätti; pääkonttori Pohjanmaalla mutta toimintaa ulkomaita myöten.  Siis menestystarina Itämeren ympäristössä.  Toisaalta sijoitukset Atriaan eivät ole viime aikoina tuottaneet.  Kurssi lienee pitkän ajan kuluessa pohjalla tai vielä matkalla sinne : viime perjantain päätöskurssi 9,06 on  12. viime kuukauden alin.  Taannoin tuli lunta nurmoolaisporstuaan kun venäläiset tarkastajat asettivat tuontikieltoja.  Jo tuolloin YLE muiden tiedotusvälineiden kanssa yritti tehdä kielloista Venäjän sisäpolitiikkaa.  Nyt ilmeisesti suomalaisen elintarviketeollisuuden valkopesussa on n.s. käännetty vaihde kakkoselle.  

Onko tämä tälläinen julkisen palvelun tiedonvälitystä ja objektiivista journalismia?  Joskus aikoinaan YLE katsoi itsellään olevan jopa kansanvalistustehtävän.  MIhin lie sekin unohtunut?  Toivottavasti tämä jää poikkeustapaukseksi.  Ei nyt mennen historian valossa ainutkertainen mutta toivottavasti ammatillinen kunnianhimo palaa entiselle tasolleen ja tälläiset "lipsahdukset" loppuvat.

P.s. itse taidan päätyä tanskalaisen rulikaanipossun per***kseen joulupöydässämme.

Itsenäisyys- nääs päivää!

Jälleen, tällä kertaa 93. kerran, vietetään itsenäisyyspäivää.  Jälleen kerran se tehdään sodista ja sotimisesta älämölöä pitäen.  Valehtelevatko vanhat silmäni ja korvani kun tuntuu, että jälleen kerran ja taas enemmän kuin viime vuonna ja vuosina sitä ennen?  Ikäänkuin sotakiihko vain yltyisi ja yltyisi.  No, onhan Suomi 93 vuoden aikana jo kuudennen kerran sodassa.  Ollaanhan jo päästy Vallankumoussodasta *) Itä-Karjalan retkeilyn, Talvi-, Jatko- ja Lapinsodan kautta Afganistaniin.  Sotiminen näyttää siis olevan sukupolvesta toiseen Suomen poliittisen eliitin toinen luonto.

Koskahan me pääsisimme siihen, että sodanlietsojat ja sotaan ihmisiä johdattavat oikeasti joutuisivat vastaamaan teoistaan?  Siis vastaamaan niin, että sen konkretisoituminen olisi jossakin järkevässä suhteessa heidän aiheuttamiinsa kärsimyksiin. En kuitenkaan tarkoita kuolemantuomiota edes sotasyyllisille vaikka heidän takiaan sodissa tapetaankin niin paljon ja niin turhaan.  Eiväthän he sitäpaitsi millään mitään mistään vastaisikaan henkensä menettämällä.  Pystyisimmekö demokratian puitteissa saamaan sellaisen vastuun pelotteen, että meitä ei ujutettaisi mukaan jatkossa aina vain uusiin "sankartekoloihin".  Pystyisimmepä edes tunnistamaan ja varomaan sellaisia johtajaehdokkaita. 

Taidanpa tuossa kuitenkin vaatia liikaa demokratialtamme ja ihmisten valveutuneisuudelta.  Valikoituuhan meille poliittiseen eliittiimme juuri näitä NATOttajia, taloudellisen eliittimme anteliaalla myötävaikutksella.

------

*) Vuoden 1918 sodasta käytetään monia nimiä.  Vapaussota-nimi on täysin kelvoton koska Suomi oli jo itsenäinen ja siksi tunnustettu mutta se menetettiin voittajien liittolaiselle ja saatiin takaisin vasta kun liittolainen oli hävinnyt suuremman kähinän.  Sisällis- tai kansalaissota viittaisivat omien kansalaisten väliseen mutta mukanahan hääri myös muita eli ruotsalaisia sekä venäläisiä  ja sodan varsinaisesti ratkaisivat saksalaiset jotka jäivät maahan miehittäjinä.  Kapina ja kapinan kukistaminen kävisi sillä kapinaksihan voisi sanoa kukistettua eli epäonnistunutta vallankumousyritystä.  Mutta kun paino on tässä jutussa sodassa niin valikoin tällä kertaa "vallankumoussota" -termin kun se taitaa osua parhaiten.  Sehän oli sota joka syttyi punaisten yritettyä vallankumousta ja valkoiset sen sodalla tukahduttivat.  

Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.

Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Rahastuskierre

Meille vakuutetaan kuinka ehdottoman tärkeää on syytää rahaa ulkomaisille suurille pankeille milloin Kreikan , milloin Irlannin pelastamiseksi, muuten tulee maailmanloppu - tai ainakaan pankkien omistajat ei tykkää.  On saatu aikaiseksi rahastusautomaatti jolla kansainväliset pankit rahastavat EU-maiden veronmaksajien rahoja kansainvälisesti.

Useat maat ja niiden talous elämä on ottanut lainaa kansainvälisiltä pankkilaitoksilta.  Nyt niissä on ajauduttu tai ollaan ajautumassa erilaisilta näyttäviin kriiseihin.  Joissakin sanotaan valtion, toisissa pankkien olevan vaikeuksissa.  Ratkaisuna esitetään, että muut valtiot ottaisivat samoilta rahoittajapankeilta lisää velkaa jotta alkuperäiset velalliset voisivat maksaa velkansa.  Pankit siis tekevät tiliä kahteen kertaan samalla rahan tarpeella ja maksukyvyn takaavat veronmaksajat Euroopanlaajuisesti.

Voisiko pankeilla olla varmempaa ja riskittömämpää raha-automaattia?  Ei edes vakuuksia voida vaatia.  Luuleeko kukaan oikeasti, että pankit ja niiden omistajat jättäisivät tuollaisen rahalähteen käyttämättä? Totta kai ne kierrättävät automaattia ihan niin monta kierrosta kuin niiden annetaan.  Pitävätkö nämä Jyrki Kataiset ja Mari Kiviniemet sekä Sixten Korkmanit meitä aivan höperöinä?  Vai olemmeko me kun annamme heidän häärätä lompakoillamme?