Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin. meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.
Prosessista
Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan. Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty. Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla. Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.
Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena. Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota. Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti. Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi. Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.
Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin. Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä. Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.
Helsingin taidemuseo
Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan. Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.
Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren. Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen. Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa. Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin.
Keskustelu
Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit. vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä. Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.
Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat. Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa. Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.
Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana. Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.
Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä. Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä? Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa? Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.
Aikataulu ja kustannnukset
Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu. Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla. Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa. Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista. Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR. rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.
Vaihtoehdot
Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle. Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.
Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi. Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.
Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa. Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Vaalipiiriongelmat
Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta. Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut. Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.
Nykytilan ongelmia
Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi. Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee. Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.
Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja. Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella. Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.
Suora ja selkeä ratkaisu
Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan. Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.
Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta. Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta. Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä. Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä
Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin. Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.
Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen. Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä. Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan. Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e. Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.
Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan. Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen. Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.
Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet. Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin. Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.
Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä. Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan. Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.
Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus. tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa. ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e. Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti. Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.
Muita ajatusmalleja
Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan? Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin. Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin. Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.
Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin? Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista. He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.
Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.
Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan. Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.
Nykytilan ongelmia
Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi. Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee. Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.
Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja. Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella. Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.
Suora ja selkeä ratkaisu
Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan. Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.
Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta. Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta. Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä. Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä
Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin. Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.
Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen. Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä. Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan. Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e. Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.
Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan. Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen. Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.
Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet. Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin. Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.
Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä. Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan. Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.
Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus. tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa. ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e. Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti. Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.
Muita ajatusmalleja
Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan? Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin. Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin. Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.
Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin? Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista. He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.
Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.
Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan. Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
NATO-jäsenyyttä vastaan
Helsingin Sanomat uutisoi teettämäänsä NATO-kyselyä sekä paperilehdessään että nettiversiossaan. Uutinen jutussa oli, että NATOn vastustus sivuaa aiempaa muutaman vuoden takaista ennätystä. Nyt jopa Kokoomuksen kannattajien enemmistö vastustaa.
Sinällään juttu paljastaa kuinka vastoin ihmisten mielipiteitä heidän edustajansa valikoituvat. Siinä ei kuitenkaan sinällään ole ihmeellistä. Mielenkiintoiseksi jutun tekee esitetyt perustelut vastustukselle.
Ulkopoliittisesta instituutista on kaivettu esille kokoomuslainen, entinen poliittinen valtiosihteeri ja vanha NATO- ja EU-friikki Teija Tiilikainen. Hänen mielestään kyse on NATOn toimien julkisuudessa saamasta kuvasta. Ikäänkuin itse teot eivät olisi syynä vaan niistä saatu kuva. Peili siis on taas syyllinen kieroon kuvaan, ei kohde itse.
Tiilikainen vieläpä nostaa esiin innokkaan Viron touhut Afganistanissa. Rivien välistä paistaa, että hänen mielestään Suomen pitäisi olla kuten pienempi mutta rohkeampi Viro eli kritiikittömästi mukaan USAn valloitus- ja miehityssotiin mihin vain kutsu käy.
Puolustusministeriön tiedottaja Jyrki Iivonen taas syyttää Euron kriisiä. Varsin kaukaa on pitänyt Iivosenkin hakea syyllistä.
Kumpainenkaan ei tuo esille ihan konkreettisia NATOn toimia, esimerkiksi sotiaLibyassa ja Afganistanissa. Eiköhän niissä riitä maailman menoa seuraaville suomalaisille ihan riittävästi syitä vastustaa perustellusti NATOon liittymistä.
Sikäli Tiilikainen on oikeassa, että NATOa kannattavat presidenttiehdokkaat, siis kaikki pl. vassuli Paavo Arhinmäki, ja heidän puolueensa yrittävät olla hissunkissun vaaleja edeltävän ajan jotta eivät paljastuisi ja menettäisi ääniä. Meillä on siis ilmeisesti odotettavissa vaalien jälkeen uusi NATO-kiiman kausi.
Sinällään juttu paljastaa kuinka vastoin ihmisten mielipiteitä heidän edustajansa valikoituvat. Siinä ei kuitenkaan sinällään ole ihmeellistä. Mielenkiintoiseksi jutun tekee esitetyt perustelut vastustukselle.
Ulkopoliittisesta instituutista on kaivettu esille kokoomuslainen, entinen poliittinen valtiosihteeri ja vanha NATO- ja EU-friikki Teija Tiilikainen. Hänen mielestään kyse on NATOn toimien julkisuudessa saamasta kuvasta. Ikäänkuin itse teot eivät olisi syynä vaan niistä saatu kuva. Peili siis on taas syyllinen kieroon kuvaan, ei kohde itse.
Tiilikainen vieläpä nostaa esiin innokkaan Viron touhut Afganistanissa. Rivien välistä paistaa, että hänen mielestään Suomen pitäisi olla kuten pienempi mutta rohkeampi Viro eli kritiikittömästi mukaan USAn valloitus- ja miehityssotiin mihin vain kutsu käy.
Puolustusministeriön tiedottaja Jyrki Iivonen taas syyttää Euron kriisiä. Varsin kaukaa on pitänyt Iivosenkin hakea syyllistä.
Kumpainenkaan ei tuo esille ihan konkreettisia NATOn toimia, esimerkiksi sotiaLibyassa ja Afganistanissa. Eiköhän niissä riitä maailman menoa seuraaville suomalaisille ihan riittävästi syitä vastustaa perustellusti NATOon liittymistä.
Sikäli Tiilikainen on oikeassa, että NATOa kannattavat presidenttiehdokkaat, siis kaikki pl. vassuli Paavo Arhinmäki, ja heidän puolueensa yrittävät olla hissunkissun vaaleja edeltävän ajan jotta eivät paljastuisi ja menettäisi ääniä. Meillä on siis ilmeisesti odotettavissa vaalien jälkeen uusi NATO-kiiman kausi.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Lipposen vahvaa johtamista - harhaan
SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen on jatkanut vaalikampanjaansa Heinolan työväenyhdistyksen 120 vuotisjuhlassa. YLEn uutisoinnin mukaan hän on puhunut siellä Eurosta luopumisesta ja hehkutellut siihen vaaroja. Hänen pelottelulinjansa on tyypillistä jatkoa hänen aiemmalleen, jo hänen pääministerikaudellaan koetulle. Erityisesti hän ilmeisesti tarkoitti hyökätä populistisesti EU:lla ja EURO:lla pelottelevia vastaan eli kohteena olivat opposition Paavo Väyrynen/Kepuli ja Timo Soini/PerSuli. Taktiikkana näytti olevan vielä kovempi pelottelu.
Lipponen on, sinällään oikein, havainnut Venäjän suosivan kahdenvälisiä suhteita EUn asemesta. Lipponen haluaa esittää sen pelottavana ja kammoksuttavana kun se pitäisi pikemminkin nähdä mahdollisuutena. Lipponen esittää meidän jäävän Moskovan ja Berliinin välisen akselin jyräämäksi. Ilmeisesti vastustaja-analyysi on laskenut russofobian varaan. Historiaa mukamas harrastavalta Lipposelta tuo on kuitenkin kummallinen lipsahdus tai tarkoituksellinen harhaanjohdatus. Me tulimme jyrätyiksi 1940-luvulla kun läksimme1930-luvulla mukaan yhdentyvän Euroopan ohjelmaan ja sidoimme kohtalomme Saksaan ja sen huippupoliitikoihin.
Nyt meillä olisi mitä mainioin mahdollisuus hoitaa omat asiamme itse ja omaksi parhaaksemme. Sen sijaan Lipponen ja monet muut EU- ja NATO-friikit haluaisivat keräilemään murusia Angela Merkelin ja Nicolas Sarkozyn pöydän alta. En nimittäin jaksa uskoa, että edes Lipponen tai Martti Ahtisaari tai Olli Rehn oikeasti kuvittelisi Sarkelin ja Merkozyn ottavan mukaan Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kaltaisia pikkupoikia ja -tyttöjä kun kokoontuvat sopimaan edustamiensa businesstahojen etujen turvaamisesta. Liisa Jaakonsaaren uskomuksista en ole ihan varma.
Lipponen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat myös pelotelleet Markkaan paluun kovalla hinnalla. Enpä ole kuitenkaan nähnyt heidän osoittavan mitään laskelmia joissa osoitettaisi mikä on nykyisen menon realistisesti arvioitujen kustannusten suhde realistisesti arvioituihin Markka-vaihtoehdon kustannuksiin. Valtiovarainministeriössä on kuulemma jotain laskettu ja sen mukaan työttömyys tulee. Eikö meillä jo nyt ole työttömyyttä ja eikö se tule pahenemaan ilman Markkaakin? Euron kriisin vaikutukset eli pankkien omistajien tukeminen vie rahaa kansantaloudesta ja aiheuttaa kulutuksen vähenemisen ja sitä seuraa... Siihen kun lisätään eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen lisäämään työvoimaa niin a'vot, jo saadaan työttömyys taas nousuun.
Nythän meiltä menee joka tapauksessa miljardeja jotka ovat poissa oman talouselämämme pyörittämisestä. Toisaalta Markkaan paluu ei olisi kummoinenkaan toimenpide. Onhan maailman sivu perustettu uusia valuutta-alueita ja kansantaloudet pilkkoutuneet, yhdistyneet ja siirtyneet valuutoista toiseen. Ja pystyimmehän hoitamaan myös kalliin operaation Euroon siirtymisestä. Korkealla abstraktiotasollahan on kyse siitä, että otetaan käyttöön uusi valuutta, nimeltään jotakin, suhteessa 1 EUR = 1 uusi raha. Sen jälkeen annetaan uuden rahan arvon vaihdella jollakin etukäteen päätetyllä mekanismilla. Se mekanismi voi olla jotakin eduskunnan päätöksestä vapaaseen vaihdantaan.
Euroopan keskuspankin Suomen filiaalin paikallisjohtaja, jota myös Suomen pankin pääjohtajaksi tituleeraataan, Erkki Liikanen on esittänyt YLEn TV1:n ykkösaamussa oman valuutan kauheuksia muistelemalla oman valtiovarainministerikautensa talouspolitiikkaa. Oman osuutensa hän toki häveliäästi "unohti". Jostakin kumman syystä hänellä meni sekaisin yleinen maailmanlaajuinen kriisi ja sitä seurannut vakaampi aika. Ikäänkuin ulkomaailman kriisit eivät koskettaisi meitä kun olemme Eurossa. Ikäänkuin 1980- ja 1990-lukujen vaihteen lamaa seurannut 1990-luvun kasvu olisi ollut myöhemmin, 1999-2002 käyttöönotetun Euron ansiota. Ja mikähän meitä nyt sitten heiluttelee jollei Euron ulkoinen kriisi. Samaan aikaan toisaalla Euroopassa likipitäen samankokoiset kansantaloudet ilman EUROa voivat paremmin.
En toki väitä, että Markka toisi autuuden ja mannaa alkaisi sataa. Sen jälkeen kyse olisi kuitenkin meidän omista päätöksistämme. Se tuntuu näitä vahvaa johtajuutta tarjoavia ja kaipaavia kauhistuttavan. Pitäisi itse tehdä päätöksiä joista ihan itse pitäisi ottaa vastuu. Nyt voivat valitsemamme edusmiehet ja -naiset syyttää markkinavoimia ja mukamas leväperäisiä etelänmaita eli syyllisiä ovat muut ja päätöksistä vastuussa ovat muut, valitkaa vaan jatkossakin meidät - tekemään mitä?
Onnettominta tässä näyttää olevan, että ongelmat rahastetaan veronmaksajilta kahteen kertaan. Ensin veronmaksajilta ja tavallisilta taatiaisilta imetään rahaa Euroina kansainvälisten pankkien omistajien avustamiseen. Sen jälkeen meiltä imetään rahaa Markkoina, Saksan tai Suomen tai mikä se uusi valuutta sitten onkaan, uudestaan muka valuutan vaihdon aiheuttamina kustannuksina. No, ainahan loppupeleissä tavalliset ihmiset ovat maksaneet. Uutta tässä on, että ennen annettiin pieni n.s. hyvä aika väliin, nyt kapitalismi on päässyt jatkuvan kriisin aikaan. Samaan aikaan presidenttinvaalin koko ehdokaskatras, nuo vahvoiksi johtajiksi ilmoittautuvat höpöttävät puuta heinää, tällä kertaa Lipponen äänekkäimpänä kellokkaana.
Lipponen on, sinällään oikein, havainnut Venäjän suosivan kahdenvälisiä suhteita EUn asemesta. Lipponen haluaa esittää sen pelottavana ja kammoksuttavana kun se pitäisi pikemminkin nähdä mahdollisuutena. Lipponen esittää meidän jäävän Moskovan ja Berliinin välisen akselin jyräämäksi. Ilmeisesti vastustaja-analyysi on laskenut russofobian varaan. Historiaa mukamas harrastavalta Lipposelta tuo on kuitenkin kummallinen lipsahdus tai tarkoituksellinen harhaanjohdatus. Me tulimme jyrätyiksi 1940-luvulla kun läksimme1930-luvulla mukaan yhdentyvän Euroopan ohjelmaan ja sidoimme kohtalomme Saksaan ja sen huippupoliitikoihin.
Nyt meillä olisi mitä mainioin mahdollisuus hoitaa omat asiamme itse ja omaksi parhaaksemme. Sen sijaan Lipponen ja monet muut EU- ja NATO-friikit haluaisivat keräilemään murusia Angela Merkelin ja Nicolas Sarkozyn pöydän alta. En nimittäin jaksa uskoa, että edes Lipponen tai Martti Ahtisaari tai Olli Rehn oikeasti kuvittelisi Sarkelin ja Merkozyn ottavan mukaan Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kaltaisia pikkupoikia ja -tyttöjä kun kokoontuvat sopimaan edustamiensa businesstahojen etujen turvaamisesta. Liisa Jaakonsaaren uskomuksista en ole ihan varma.
Lipponen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat myös pelotelleet Markkaan paluun kovalla hinnalla. Enpä ole kuitenkaan nähnyt heidän osoittavan mitään laskelmia joissa osoitettaisi mikä on nykyisen menon realistisesti arvioitujen kustannusten suhde realistisesti arvioituihin Markka-vaihtoehdon kustannuksiin. Valtiovarainministeriössä on kuulemma jotain laskettu ja sen mukaan työttömyys tulee. Eikö meillä jo nyt ole työttömyyttä ja eikö se tule pahenemaan ilman Markkaakin? Euron kriisin vaikutukset eli pankkien omistajien tukeminen vie rahaa kansantaloudesta ja aiheuttaa kulutuksen vähenemisen ja sitä seuraa... Siihen kun lisätään eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen lisäämään työvoimaa niin a'vot, jo saadaan työttömyys taas nousuun.
Nythän meiltä menee joka tapauksessa miljardeja jotka ovat poissa oman talouselämämme pyörittämisestä. Toisaalta Markkaan paluu ei olisi kummoinenkaan toimenpide. Onhan maailman sivu perustettu uusia valuutta-alueita ja kansantaloudet pilkkoutuneet, yhdistyneet ja siirtyneet valuutoista toiseen. Ja pystyimmehän hoitamaan myös kalliin operaation Euroon siirtymisestä. Korkealla abstraktiotasollahan on kyse siitä, että otetaan käyttöön uusi valuutta, nimeltään jotakin, suhteessa 1 EUR = 1 uusi raha. Sen jälkeen annetaan uuden rahan arvon vaihdella jollakin etukäteen päätetyllä mekanismilla. Se mekanismi voi olla jotakin eduskunnan päätöksestä vapaaseen vaihdantaan.
Euroopan keskuspankin Suomen filiaalin paikallisjohtaja, jota myös Suomen pankin pääjohtajaksi tituleeraataan, Erkki Liikanen on esittänyt YLEn TV1:n ykkösaamussa oman valuutan kauheuksia muistelemalla oman valtiovarainministerikautensa talouspolitiikkaa. Oman osuutensa hän toki häveliäästi "unohti". Jostakin kumman syystä hänellä meni sekaisin yleinen maailmanlaajuinen kriisi ja sitä seurannut vakaampi aika. Ikäänkuin ulkomaailman kriisit eivät koskettaisi meitä kun olemme Eurossa. Ikäänkuin 1980- ja 1990-lukujen vaihteen lamaa seurannut 1990-luvun kasvu olisi ollut myöhemmin, 1999-2002 käyttöönotetun Euron ansiota. Ja mikähän meitä nyt sitten heiluttelee jollei Euron ulkoinen kriisi. Samaan aikaan toisaalla Euroopassa likipitäen samankokoiset kansantaloudet ilman EUROa voivat paremmin.
En toki väitä, että Markka toisi autuuden ja mannaa alkaisi sataa. Sen jälkeen kyse olisi kuitenkin meidän omista päätöksistämme. Se tuntuu näitä vahvaa johtajuutta tarjoavia ja kaipaavia kauhistuttavan. Pitäisi itse tehdä päätöksiä joista ihan itse pitäisi ottaa vastuu. Nyt voivat valitsemamme edusmiehet ja -naiset syyttää markkinavoimia ja mukamas leväperäisiä etelänmaita eli syyllisiä ovat muut ja päätöksistä vastuussa ovat muut, valitkaa vaan jatkossakin meidät - tekemään mitä?
Onnettominta tässä näyttää olevan, että ongelmat rahastetaan veronmaksajilta kahteen kertaan. Ensin veronmaksajilta ja tavallisilta taatiaisilta imetään rahaa Euroina kansainvälisten pankkien omistajien avustamiseen. Sen jälkeen meiltä imetään rahaa Markkoina, Saksan tai Suomen tai mikä se uusi valuutta sitten onkaan, uudestaan muka valuutan vaihdon aiheuttamina kustannuksina. No, ainahan loppupeleissä tavalliset ihmiset ovat maksaneet. Uutta tässä on, että ennen annettiin pieni n.s. hyvä aika väliin, nyt kapitalismi on päässyt jatkuvan kriisin aikaan. Samaan aikaan presidenttinvaalin koko ehdokaskatras, nuo vahvoiksi johtajiksi ilmoittautuvat höpöttävät puuta heinää, tällä kertaa Lipponen äänekkäimpänä kellokkaana.
lauantai 17. joulukuuta 2011
Persulijytkyvitsi
Jälleen ovat PerSulit osoittaneet prinsessamaisen herkkyytensä. Pilakuvapiirtäjä Ville Ranta on piirtänyt uskovaisten Kirkko ja kaupunki -lehteen kuvan jossa Soini-pukki toivottaa jouluja kaikille heteroseksuaaleille, valkoihoisille konservatiiveille ja muut PerSutontut ympärillä paskaa joulua kaikille muille. Juttua uutisoivat monet tahot ja esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi nettiversiossaan kuvan sivusta.
PerSut, Soini etunenessä ovat itse viljelleet karkeaakin kieltä poliittisista vastustajistaan. Viimemmäksi Soini itse ehdotteli Eduskunnassa Vasemmistoliitolle harakiriä eli japanilaista rituaali-itsemurhaa. Oli kuulemma sellainen hauska kielikuva. Heidän eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner on tavan takaa selitellyt milloin kenenkin PerSulin puheita vitseiksi. ja varsinainen humöörin riemuvoitto oli varmaankin Teuvo Hakkaraisen Ahvenanmaapuheet.
Nyt sitten kun heistä esitetään samanlaista huumoria takaisin niin oma nahka ei kestäkään vaan heti vikistään kuin pahaiset kakarat. Oikeasti pilakuva vain toistaa hieman erisanoilla ihan samoja teemoja joita PerSut ovat jatkuvasti toitottaneet m.m. Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen suulla. Vitseiksi ne ovat muuttuneet aina jälkikäteen kun joku on niihin julkisuudessa tarttunut.
Erityisen paljastavaksi PerSujen kannalta tämä kuvajytky nousee kun muistaa, että Ranta piirteli aiemmin oululaiseen Kaltio-lehteen profeetta Muhammedista pilakuvia. Silloin PerSulit puolustivat kuvia ja niiden tekijää sananvapauden nimissä.
Ilmeisesti koko herkkähipiäistä PerSulilaumaa on pidettävä yhtenä liian suureksi turvonneena vitsinä kun heidän viime eduskuntavaalien vaaliohjelmansakin oli vain viaton pikku postmoderni provokaatio. Mahtaa heidän taustagurullaan Jussi Jusulalla olla hulvattoman hauskaa rakentamansa vitsin kanssa. Vahinko vain, että niin suuri joukko oikeita ihmisiä taitaa ottaa vitsin tosissaan mutta tämäkin varmaan omalta osaltaan puhkaisee persujytkykuplaa.
PerSut, Soini etunenessä ovat itse viljelleet karkeaakin kieltä poliittisista vastustajistaan. Viimemmäksi Soini itse ehdotteli Eduskunnassa Vasemmistoliitolle harakiriä eli japanilaista rituaali-itsemurhaa. Oli kuulemma sellainen hauska kielikuva. Heidän eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner on tavan takaa selitellyt milloin kenenkin PerSulin puheita vitseiksi. ja varsinainen humöörin riemuvoitto oli varmaankin Teuvo Hakkaraisen Ahvenanmaapuheet.
Nyt sitten kun heistä esitetään samanlaista huumoria takaisin niin oma nahka ei kestäkään vaan heti vikistään kuin pahaiset kakarat. Oikeasti pilakuva vain toistaa hieman erisanoilla ihan samoja teemoja joita PerSut ovat jatkuvasti toitottaneet m.m. Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen suulla. Vitseiksi ne ovat muuttuneet aina jälkikäteen kun joku on niihin julkisuudessa tarttunut.
Erityisen paljastavaksi PerSujen kannalta tämä kuvajytky nousee kun muistaa, että Ranta piirteli aiemmin oululaiseen Kaltio-lehteen profeetta Muhammedista pilakuvia. Silloin PerSulit puolustivat kuvia ja niiden tekijää sananvapauden nimissä.
Ilmeisesti koko herkkähipiäistä PerSulilaumaa on pidettävä yhtenä liian suureksi turvonneena vitsinä kun heidän viime eduskuntavaalien vaaliohjelmansakin oli vain viaton pikku postmoderni provokaatio. Mahtaa heidän taustagurullaan Jussi Jusulalla olla hulvattoman hauskaa rakentamansa vitsin kanssa. Vahinko vain, että niin suuri joukko oikeita ihmisiä taitaa ottaa vitsin tosissaan mutta tämäkin varmaan omalta osaltaan puhkaisee persujytkykuplaa.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Kansan uutisten palstoilla ei Vasemmistoliittoa arvostella
Kansanuutiset sensuroi nettikeskusteluaan. Yritin ottaa kantaa siellä
käytyyn keskusteluun otsikolla ”Vasemmistolla on nytpresidenttiehdokas" kun saivat viimein asetettua puolueelleen ehdokkaaksi puheenjoihtajansa, Paavo Arhinmäen. Kirjoitin kritisoiden Vasemmistoliiton tapaa
omia koko vasemmiston nimi itselleen, ikään kuin heillä olisi
monopoli olla vasemmisto. Oikeasti kuitenkin vain osa
Vasemmistoliittoa on vasemmistolaista. Samaten SDP:stä löytyy aidosti vasemmistolaisia. Lisäksi on vielä pari pikkupuoluetta: SuomenKommunistinen puolue (SKP) ja Kommunistinen Työväenpuolue -Rauhan ja Sosialismin puolesta (KTP). Sen sijaan Suomentyöväenpuoluetta (STP) en laskisi vasemmistoksi sillä siellä
näyttää olevan pikemminkin erilaisia eksentrisiä hörhöjä vaikka toki sielläkin lienee jokunen aito vasemmistolainenkin mukana.
Myös koko joukko puolueisiin kuulumattomia ihmisiä pitää itseään
vasemmistolaisina. Tähän joukkoon katson itse kuuluvani.
Erityisesti Vasemmistoliiton vasemmistolaisuutta rasittaa heidän historiallinen painolastinsa. Suvianne Siimes ja Matti Viialainen tekivät kaikkea sellaista, että heidän jälkeensä on paljon virrattava vettä Mätäojassa ennenkuin vasemmistolaisuuden sisällään pitämä kunnioitus ja arvostus on taas saavutettu. Myöskään takinkäännös a'la Claes Andersson ei ihan hevillä unohdu, niin paljon häneen liitetty arvonanto romahti kerralla.
Toinen
kritiikin kohde oli ehdokas itse. Tunnustin Arhinmäen mahdollisuutedet olla n.s. pienempi paha vielä pahempien joukossa. Luokittelin hänet
kuitenkin porvariksi koska hän vei, toki vasemmistolaiselta
kalskahtavan vaalikampanjan jälkeen,puolueensa porvarilliseen ja porvarillista
politiikkaa harjoittavaan hallitukseen.
Luulin KUn pystyvän
vapaampaan keskusteluun koska hallitusohjelmasta olin pystynyt
aiemmin samalla palstalla keskustelemaan kriittisesti ja joku
puoluevirkailija minulle jopa vastasi asiallisesti. Nyt kuitenkin
KUn kantti petti. Tämä kirjoitus ei enää mahtunut:
Liiton ehdokas
VasemmistoLIITOLLA
on nyt presidenttiehdokas. Vasemmiston ehdokas Paavo Arhinmäki ei
ole. Hän ei ole osoittanut vielä sellaisen luottamuksen
arvoiseksi.
On mahdollista,
että hän on se kuuluisa pienempi paha ensi vaaleissa mutta se ei
vielä ole paljoa vaan hän on vain kelvollisin porvari.
Lähetin sen
varmuuden vuoksi kolme kertaa peräkkäisinä päivinä jotta tulisi
inhimillisen tai teknisen erheen mahdollisuus rajattua pois. Linjaus
oli siis KUn linja: näillä palstoilla ei, jumalauta, arvostella
Vasemmistoliittoa.
lauantai 26. marraskuuta 2011
PerSujen uusi tehtävä
Aikaisemmin PerSuilla on ollut tehtävänä ohjata tyytymättömien äänestäjien kritiikki pois niistä jotka tyytymättömyyttä aiheuttavasta politiikasta hyötyvät. He ovat toimineet ikään kuin porvareiden valitusosastona. Karavaani on kulkenut kun PerSut ovat hoitaneet haukkumisen. Tarvittaessa porvarikaravaanista on heitetty raato revittäväksi jos haukku on yltynyt liiaksi. Sen repiminen on antanut karavaanille rauhan. Nyt tämä ei enää tunnu riittävän niille jotka julkisuuttamme hallitsevat.
Persujen uutena tehtävä näyttää olevan ohjata myös keskustelua. Kun valtaa pitävän eliitin kannalta epämieluisat asiat ylittävät uutiskynnyksen liian korkealta ja leveältä, tarvitaan tiedonlevitteille ja niiden kuluttajille uutta pureskeltavaa. Siihen sopivat Timo Soinin rinnalle nostetut uudet PerSulit. Soinin ei enää itse tarvitse pitää huolta hömppäjulkisuudesta kun on puolueen uudet kaaderit.
Kun yhteiskunnallinen keskustelu uhkaa suuntautua liiaksi ja liian paljastavasti eliitin EU- ja Euro- sekä NATO-politiikan perimmäisiin kysymyksiin, laitetaan peliin joku PerSu-koheltaja. Raittiin ja uskovaisen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailut viinan kanssa tai kansanedustaja Pentti Oinosen hoopot homokannat ovat taattua tavaraa ohjaamaan lööppijulkisuus pois vakausratkaisuista ja Euron ongelmista sekä turvallisuuspolitiikan kiemuroista. Kun Teukka vetää lärvit kantakuppilassaan ja mökeltää krapulapäissään rasistisia niin onhan se toki mielenkiintoisempaa rahaliiton velkakiemurat. Tai kun Perus-Pena pelkää homojen tanssivan ja vielä nauttivan siitä niin onhan se ihan muuta kuin pelätä NATOn vievän meidät Afganistanin jälkeen vielä muihinkin sotiin.
Jos Teukkaan tai Penaan ei ihan joka hetki haluta turvautua, aina on kansanedustaja ja Homma-forumin johtohahmo Jussi Halla-aho. Häneltä voidaan menneisyydestä kaivaa takuuvarmasti joku vanha ääliörasistinen möläytys jonka kieltämisestä saadaan sivuntäytettä ilman, että toimittajien tarvitsisi rasittaa päitään talous- ja finanssipolitiikan kiemuroilla.
Yleisin näiden Hakkaraisten, Oinosten ja Halla-ahojen kanava on n.s. keltainen lehdistö, myös bulevardilehdiksi kutsutut aviisit. Lehdet jotka pilasivat yhden sanomalehden standardikoon eli tabloiden maineen hömpääsisällöllään. metodi menee niin, että ensin nuo törkylehdet, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja mukana myös 7-päivää aikakauslehti, kirjoittavat asiasta. Jos juttu iskee tulta, samojen lehtitalojen n.s. laatulehdet lähtevät mukaan muka analyyttisemmillä jutuilla. Kierros kestää aina muutaman päivän ja samalla on peitetty varsinainen politiikan sisältö jonkin PenaeimeneLinnanjuhliinkunhomotsiellätanssii- tai TeukkavetitaaslärvitmuttaeimyöskäänmeneLinnanjuhliin-hömpän alle.
Teuvo Hakkarainen, Pentti Oinonen ja Jussi Halla-aho ovat taattuja kärkikykyjä keltaiselle lehdistölle ja poliittisesti elävät siitä. Mutta eivät muutkaan PerSujen kansanedustajat, kunnanvaltuutetut jamitäniitäonkaan ole toistaitoisia tässä suhteessa. Takuuvarmoja ammattilaisia alallaan melkein kaikki tyynni.
PerSulit ovat siis kaksinkertaisesti poliittisia hyötyeläimiä porvarilliselle talouselämän ja politiikan eliitille. Toisaalta he kääntävät ihmisten mielenkiintoa yhteiskunnallisista asioista toisarvoiseen julkkisjuoruiluun. ja jos mielenkiintoa silti joilla kuilla riittää, heidän kriittinen suhtautumisensa ohjataan populistisella älämölöllä haaskiin. PerSujen äänestäminen kun ei tuo muutosta mihinkään vaan vain pitää yllä karavaanin perässä rakkien räksytystä. Mutta kuten tiedetään, haukkuva koira ei pure.
Mistähän saisimme ....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
