Sotasyyllisistä Rauhanlakiin

Perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on tehnyt Eduskunnalle esityksen sotasyyllisten tuomioiden kumoamisesta.  Se on osa eräiden prokarelianistien ja muiden II Maailmansodasta revanssia hakevien yritystä pestä aikaisempiin sotiimme johtaneeseen politiikkaan vastuullisten syyllisyyttä vitivalkoiseksi.  Tossavaisen lisäksi allekirjoittanina on 38 muuta pääasiallisesti PerSuja mutta mukana myös muutamia Kepuleita ja Kokkareita.  Ilmeisesti meillä on tuossa lakialoitteessa nimettyinä nykyisen Eduskunnan militantti äärioikeisto.

Lakiehdotus on ollut ensimmäisessä käsittelyssään ja etenee normaalia käsittelyproseduuriaan Eduskunnassa ja toivottavasti ansaitsemansa kohtalon historian roskatynnyrissä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan malta olla tarttumatta.  Yhtenä perusteluna nämä sotasyyllisten suojelijat käyttävät sinällään kaunista periaatetta, että lait eivät saisi olla takautuvia eli jos tekohetkellä joku ei ole kiellettyä niin siitä ei pitäisi rangaista jos se myöhemmin kielletyksi säädetään.  Periaate on ihan hyvä ja kannatettava - tiettyyn rajaan saakka.  Jos kyseessä on niinkin raskas teko kuin sotasyyllisyys jossa kyse ei ole yhdestä suoraviivaisesta teosta vaan poliittisista toimista jotka johtavat niinkin hirvittävään kuin sotaan niin asiaa pitää voida harkita toisinkin.  Silloin on voitava soveltaa esimerkiksi Olaus Petrin (1493 - 1552) tuomarinohjeita.  Sopivia kohtia ovat esimerkiksi:  

Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. 

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

Noita soveltamalla voidaan päätyä esimerkiksi ajattelemaan, että vaikka yksittäiset teot eivät täytä Rikoslaissa kuvattuja yksittäisiä rikoksia niin tekojen yhteisvaikutus on aiheuttanut niin julman ja kohtuuttoman seurauksen kuin sota ja sen julmuudet.

Tämän kaltaista ja vastaavaa harkintaa sovellettiin esimerkiksi natseihin Nürnbergissä 1940-luvun lopun oikeudenkäynneissä ja myöhemminkin käsiteltäessä rikoksia ihmisyyttä vastaan m.m. Haagin kansainvälisissä tuomioistuimissa.

***

Toisaalta meidän pitäisi varautua jo rauhan aikana, että emme joudu mahdollisen sodan jälkeen samanlaiseen juristeriseen hiustenhalkomiseen kuin nyt Tossavainen ja kumppanit yrittävät.  Meidän tulisi säätää lainsäädäntöömme riittävän selkeät pykälät sodan lietsomisen ja sotapolitiikan estämiseksi.  Sopiva pohja uudelle laille voisi olla esimerkiksi Mirjam Vire-Tuomisen Rauhanlaki-aloite vuodelta 1973.

Rauhanlaki-aloite oli itseasiassa lisäys Rikoslakiin eli uusi 5a§:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.  Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.  Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.

Edellä olevaa voisi ehkä täydentää kuvailemalla kielletyksi myös liittyminen tuollaiseen sotaan  ja liittoutuminen sotilasliittoon joka tuollaisia valmistelee.

Minusta eduskunnan pitäisi säätää edellä olevan kaltainen mielummin kuin yrittää pestä aikaisempia syyllisiä omista teoistaan.  Siitä olisi meille hyötyä tulevaisuudessakin jos säädös tosissaan otettaisi.

Leivoksia Wahlroosille

Pankkiiri ja vakuutusyhtiön johtaja Björn Wahlroos on avautunut Helsingin Sanomissa.  Päälimmäisiksi asioiksi jälkeisessä keskustelussa on nostettu kaksi asiaa:  suhtautumiset väistyvään presidenttiin, Tarja Haloseen ja syrjäytymiseen.


Presidentin osalta Wahroosilla on ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää, että presidentti valitaan presidentin vaaleilla ja se on eri asia kuin eduskunta ja sen vaalit.  Käsittämätätöntä kauppatieteiden tohtorin koulutuksen saaneelle ja niinkin paljon itseään lukemalla sivistäneelle ihmisille.  Wahlroosilta on jäänyt huomaamatta tai hän tieten tahtoen jättää välittämättä, että Halonen on valittu demokraattisesti presidentiksi ja äänestäjien enemmistö on sallinut hänelle erilaiset mielipiteet kuin valitsemalleen eduskunnalle, kaksi kertaa.


Presidentin puheista Wahlroos tarttuu erityisesti viimeisimmän uudenvuodenpuheen syrjäytymiskohtaan.  Siinä Halonen otti esille korrelaation terveyserojen kasvun ja tuloerojen kasvun välillä.  Hän esitti sen esimerkkinä kuinka "Taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille". Tämä oli liikaa miljonääri Wahlroosille joka nimen omaan ajaa tuloerojen kasvua ja esittää sitä yhteiskuntaan hyvää tuovana voimana.


Wahlroosilla on jo 1960-luvulta lähtien ollut tapana olla n.s. besser-wisser ja mielipidepäällepäsmäri.  Jo silloin kun hän oli radikaalivasemmistolainen, n.s. SKP:n vähemmistöläinen, hän on tiennyt muita paremmin miten muiden tulee ajatella.  Sama ainainen oikeassa olemisen asenne on jatkunut myös kääntymyksen jälkeen ja taloudellisen aseman vahvistuminen on vain lisännyt arroganttiutta.  Mutta onhan aina tiedetty, että käännynnäiset ovat paavillisempia kuin paavi itse ja kun käännynnnäisellä on ollut jo ennen kääntymistään iso ego niin mihin mittoihin se kääntämällä onkaan kasvanut.


Wahlroos on sikäli oikeassa, että korrelaatio ei sinällään tarkoita syy-seuraus -yhteyttä. Hän esittää selitykseksi, ilman todisteita, että tietyt ihmiset eivät vain hoida terveyttään. Selitys haiskahtaa Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten (Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen, 1755 – 1793) suuhun laitetulta "jos heillä ei ole leipää, syökööt leivoksia" -lausahdukselta*). Wahlroos nimittäin "unohtaa", että kyse on myös kyvystä eikä vain halusta. Lisäksi olisi hyvä huomata, että kyvyt ja käsitykset kyvyistä ohjaavat myös haluja.


Oikeasti pitäisi lähteä etsimään syy-seuraus -suhteen suuntaa: Onko huono terveys syy huono-osaisuuteen, s.o. sairauden vuoksi ei pysty huolehtimaan elintasostaan. Vai onko huono terveys huonon elintason syytä, s.o. köyhyyden takia ei ole mahdollisuuksia keinoihin pitää yllä terveyttään. Jos tässä tutkimisessa sitten paljastuu niin epätodennäköinen, että syy-yhteyttä ei ole kumpaankaan suuntaan, sitten on lähdettävä etsimään muita syitä.

Oma käsitykseni tuosta suhteesta perustuu yleiseen elämänkokemukseen.  Sen mukaan yhteys on molempiin suuntiin.  Ihminen joka elää sellaisessa sosiaalisessa asemassa, että huoli jokapäiväisestä toimeentulosta ja katosta pään päällä on päälimmäisenä, ei jaksa olla kiinnostunut asioista jotka eivät tuo ruokaa pöytään nyt.  Jokapäiväiset arjen huolet vievät mahdollisuuden ajatella pitemmällä tähtäyksellä terveyden hoitamista.  Ja kun terveys alkaa pettää, alkaa pettää myös kyky edistää omaa elämisentasoaan.  Kun tähän kierteeseen painetaan ihmisiä kiristämällä työsuhteiden ehtoja, polkemalla palkkoja ja ahneen hinnoittelun avulla hinaamalla terveelliset tuotteet tavoittamattomiin niin on puhuttava syrjäytymisen asemesta syrjäyttämisestä.  Ja tässä syrjäyttämisessä Björn Wahlroos on itse aktiivinen toimija omilla busineksillaan.  Hän siis välttelee ja peittelee omaa vastuutaan noilla puheillaan. 

---

*) Oik. repliikki on Jean-Jasques Rousseaun (1712 - 1778) teoksesta Tunnustuksia.

Tasa-arvon mekin ansaitsemme

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt pari valtiopäiväneuvoksen arvonimeä.  Saajina ovat vihreiden Erkki Pulliainen ja SDP:n Mikko Elo pitkän valtiopäivämiesuransa palkkioksi.  Molemmat ovat olleet Eduskunnassa 24 vuotta.

Jos ja kun valtio ja yhteiskunta on tasavalta jossa ihmiset ovat tai ainakin pitäisi olla keskenään tasa-arvoisia ja -vertaisia ilman eriarvoistavia sääty- tai kastilaitoksia niin luulisi ihmisten nostamisen arvonimillä tai ritarikuntien arvomerkeillä toisten yläpuolelle olevan turhaa.  Tuollaiset arvot ovat naurettavia ja tasavallassa täysin turhia. 

Ihmisten hyvien tekojen muistaminen ja positiivinen palaute on tietysti mukavaa ja kannustaa ihmisiä, kuulemma, parempiin suorituksiin jatkossakin.  Sitä voidaan kuitenkin antaa muullakin muistamisella ja julkisella tunnustamisella, ilman kohteiden arvon korostamista.  Tekojen arvo on oikeasti eri asia kuin ihmisen arvo.  Näidenkin ihmisten, Elon ja Pulliaisen valtiopäivähistoriasta voisi nostaa esiin tekoja jos palkitsija eli presidentti niin tarpeelliseksi näkee.  Tai jos yksittäisiä tekoja ei löydy mutta 24 vuoden ura valtiopäivillä katsotaan palkitsemisen arvoiseksi niin sitten se.  Palkinto tai muistaminen voisi olla esimerkiksi virallisluontoinen ja julkinen kiitoskirje, mitali tai vaikka muotokuva parlamentin seinälle.

Jaakko Juteini (1781 - 1855) kirjoitti aikoinaan runon Laulu Suomessa.  Sillä varmaan kiusataan koulukkaita vieläkin.  Se alkaa sanoin "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa"  ja päättyy kertosäkeeseen ":,:valistus on viritetty, järki hyvä herätetty:,:".  Välissä kehutaan suomalaisten työtä ja sivistystä antaen arvoa kaikille eikä vain valikoiduille ylempään arvoon nostetuille.  Olisi siis meidänkin hyvä jo tavoittaa Juteinin valistunut järjen käyttö.

***

Toki valtio voi arvonimillä ja -merkeillä ihan hyvin rahastaakin tittelinkipeitä. Tässä tapauksessa sitäkään hyötyä ei ole kun valtio siirtää k.o. henkilöiden osalta rahaa taskusta toiseen ja siihen siirtelyynkin kuluu energiaa.

Jos arvonimi- ja -merkkikauppaa haluaisi valtion rahanhankintakeinona tehostaa, niille voisi pystyttää nettikaupan josta saisi ostaa nimiä ja krääsää kukin halunsa ja maksukykynsä mukaan markkinaehtoisesti.  Posti toimittaisi killuttimet ja paperit leimoilla, sineteillä ja hanhensulilla varustettuna sen mukaan mitä kukin tilaa ja haluaa maksaa.  Jos ja kun asiakas haluaa, voisi järjestää myös juhlallisia luovutuspippaloita erilaisissa ympäristöissä ihan fyysisesti tai virtuaalisesti.  Erilaisia ritari- ja muita sankarikuntia voisi tietysti rakennella ihan some-pohjaisestikin.  Tietysti myös kunnille voisi sallia saman rahoituskeinon. eikun Visa vinkumaan.

Eläkkeelle

Uusimpien uutisten mukaan, m.m. YLE ja Helsingin Sanomat, SAK on lipeämässä aiemmasta kannastaan puolustaa suomalaisten työeläkeikää.  Puheenjohtaja Lauri Lyly/SDP  haluaa muka vain "aukaista neuvottelujen solmuja".  Onneksi puhemies Eero Heinäluoma/SDP sentään vielä lupaa pitävänsä kiinni aiemmista lupauksista, ainakin tämän vaalikauden.  Toivottavasti hänen sanansa vielä painaa SDP:n päätöksenteossa.

Tosiasiassa koko ajan tosiasiallinen eläkkeellä jäämisen ikä nousee.  Tämän on huomannut myös SAK ja tiedosttaa siitä sivuillaan.  Vain Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ei sitä halua huomata ja kärttää vanhuuseläkkeen lakisääteisen ikärajan nostamista.  Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä (oikeammin 25-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote) oli vuonna 2009 59,4 vuotta. Seuraavana vuonna se oli 60,4 vuotta ja viime vuonna 60,5 vuotta. Näin ollen eläkkeellesiirtymisiän odote on kehittynyt odotettua paremmin.  Siitä huolimatta lakisääteisiä rajoja halutaan nostaa.

Nykyinen eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen on saatu aikaiseksi varhais-, työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkkeiden sääntöjen kiristyksillä.  Kun samaan aikaan työnantajat harjoittavat entisenkaltaista ikärasismia, ihmiset joutuvat eläkkeen asemesta työttömyyskortistoon.  

Jos työnantajilla ja porvaripoliitikoilla olisi aito huoli työurista niin he pyrkisivät pidentämään työsuhteita.  Se tarkoittaisi työolosuhteiden parantamista niin, että ihmiset säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään.  Samoin se tarkottaisi työnantajien asenteiden muuttamista siten, että ikääntyvistä työntekijöistä pidettäisi kiinni eikä pyrittäisi pääsemään eroon.  Se taas tarkoittaisi ikärasismista luopumista ja työelämän olosuhteiden tekemistä houkuttelevammiksi.  Nykyiset säännöksethän tarjoavat mahdollisuuden olla töissä 68 ikäiseksi jos molemmat osapuolet eli sekä työnantaja ja -tekijä niin haluavat.  Vaikutetaan siis ensin niihin haluihin.

Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta

Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)).  Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat.  BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa.  Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja.  Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle.  Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä. 

Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava.  Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta.  Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa.  EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.   

Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan.  Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle.  Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa.  Kuinka tuollainen kohottaa moraalia.  Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin

Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä.  Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi.  Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.

Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta.  Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn.  Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään.  Pikemminkin he pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja.  Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi.  Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.

Energiaratkaisu Guggenheimin varjosta

Helsingin kaupungissa on suurena keskustelunaiheena parhaillaan Guggenheim ja sen museon mahdollinen rakentaminen Helsinkiin kaikkine vaikutuksineen.  Se on toki iso aihe ja olen itsekin siitä sanani sanonut niin tässä blokissani kuin joillakin keskustelupalstoilla.  Nyt näyttää, että tämän kulttuuripainotteisen talouskeskustelun aiheuttaman hälyn varjossa viedään läpi toista, suuruudeltaan merkittävämpää mutta aiheeltaan arkipäiväisempää hanketta.  Helsingin kaupunki on päättämässä energiatuotannostaan vuosikymmeniksi eteenpäin.  Keskustelu siitä ei oikein näytä ottavan tulta laajimmissa tiedonlevitteissä ja siten julkisuudessa vaikka puhutaan Guggenheimia kertaluokkaa suuremmasta asiasta.

Asian ytimessä on Helsingin Sörnäistenrannassa sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala ja sen korvaaminen joko uusimalla se käyttämään hiiltä nykyaikaisempia ja ympäristöystävällisempiä polttoaineita tai korvaaminen täysin uudella laitoksella Vuosaaressa.  Asiaan liittyy toisaalta ympäristökysymykset eli mitä poltetaan ja millä tekniikalla sekä toisaalta miten Söörnäisten ranta-alueita muuten hyödynnetään.  Asianosaisia siis ovat kaupunkilaiset, grynderit ja ympäristö.

Helsingin kaupungin porvarillinen johto, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin, tuntuvat ajavan kalliimpaa vaihtoehtoa joka turvaisi grynderien edut ja maksattaisi laskut kuntalaisilla eikä juurikaan parantaisi ympäristön tilaa kokonaisuutena.  Vaihtoehtona olisi halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto joka ei kuitenkaan mahdollistaisi yhtä kovaa rahastamista Söörnäisten rantaviivalla.

Rahallisesti puhutaan 1,200 MEURin uusinvestoinnista Vuosaareen Natura-alueen viereen tai 500 MEURin kehityshankkeesta nykyvoimalaan.  Yllätysyllätys uusinvestointi on ympäristövaikutuksiltaan huonompi kuin vanhan korjaaminen ja kehittäminen.

Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on tarve puhdistaa Hanasaaren maa-alueita jos nykyinen voimala puretaan ja alue muutetaan asuinalueeksi.  Uuden voimalan kaavailtu tontti taas on niin lähellä Natura-alueitta, että rakentamisen lupaprosessista tullee mielenkiintoinen.  Vaarassa ovat Östersundomin ja Mustavuoren alueet.  Oma lukunsa on näkemykset joiden mukaan nykyinen Hanasaaren n.s. B-voimala on merkittävä arkkitehtoninen kohde ja esimerkki oman aikansa parhaasta teollisesta rakentamisesta.  

Suunnitellut rahoitusmallitkin ovat "mielenkiintoisia", sillä miljardiluokan investointeja on tarkoitus rahoittaa suoraan Helsingin energian eli Helenin kassasta ja tulovirrasta.  Taustalla onkin epäilty olevan aikomukset Helsingin ja laajemmin myös Vantaan Energian yksityistäminen yhdessä tai erikseen.  Ainakaan Helsingin energialla ei enää olisi tuloutettavaa kaupungin budjettiin.

Veronmaksajille, kaupungille ja ympäristölle kalliimpaa vaihtoehtoa tuntuu kaupungin elimissä ajavan samat tahot kuin Guggenheimiakin eli kaupungin porvarillinen johto.  Etenkin asialla tuntuu olevan Kokoomus ja sen päällikkövirkamies eli kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.  Jopa Helsingin energian johtokin näyttäisi puoltavan kuntalaisille edullisempaa ratkaisua.

Keskustelua tästä koko jutusta tuntuu yrittävän käydä vain Tiedonantaja -lehti.  Muut näyttävät ohittavan asian pikku-uutisin ja toistelevan Pajusen ja muiden Kokoomuskellokkaiden kuten kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Risto Rautavan puheita.  Esimerkkinä YLEn juttu aiheesta.  Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on aiemmin kertonut jonkun kerran, esim. Kati Peltolan suulla, aiheesta kuntalaismyönteiseen sävyyn mutta nyt oli hiirenhiljaa kun asiassa tehtiin päätöksiä.  Kaupunginvaltuustossa asiasta 19/1 -12 päätettäessä koko poliittisten puolueiden kirjo Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon oli Kokoomuksen ajaman kalliimman ratkaisun takana.  Vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen ja SDP:n Lilli Autti vastustivat.  Tosin valtaosa valtuutetuista ei liene ollut edes tutustunut koko asiaan vaan äänestivät ryhmiensä ryhmäkurin mukaan.

Kaukaa ei ole haettu epäilys Guggenheim-keskustelun olevan tarkoituksellinen savuverho vielä isommalle kuntalaisille aiheutettavalle kuprulle.  kokoomuksen taustavoimathan ovat talouselämän suuret toimijat kuten esimerkiksi tässä tapauksessa grynderit.  Jos siis Guggenheimin varjolla ja se uhraten saa läpi tämän sikakalliin energiaratkaisun ja kaavoituksellisen triplajättipotin niin Kokoomuksen rahoittajat voivat olla tyytyväisiä sille ohjaamiensa resurssien kustannus/hyöty -suhteeseen.

Helsingistä Guggenheimiin

Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin.  meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.

Prosessista

Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan.  Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty.  Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla.  Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.

Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena.  Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota.  Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti.  Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi.  Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.

Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin.  Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä.  Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.

Helsingin taidemuseo

Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin  ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan.  Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.

Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren.  Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen.  Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa.  Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin. 

Keskustelu

Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit.  vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä.  Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.

Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat.  Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa.  Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.

Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana.  Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.

Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä.  Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä?  Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa?  Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.

Aikataulu ja kustannnukset

Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu.  Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla.  Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa.  Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista.  Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR.   rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.

Vaihtoehdot

Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle.  Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.

Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi.   Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.

Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa.  Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.