Anttila kunnostautuu II

Tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa maitomarkkinoista ja juustoista EU:ssa. Kepulainen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan tämän hetken halvat juustojen hinnat ovat hintahäiriö josta on päästävä eroon. Ilmeisesti sitten tavalliset taatiaiskuluttajat ovat vain häiriköitä jota turmelevat maanviljelijöiden tulonmuodostusta. Se on kiireesti hänen mukaansa korjattava EU:n vientituilla. Eli juustot on myytävä alennuksena EU:n ulkopuolelle eikä EU-maiden ihmisille. Ilmeisesti meille tavallisille ihmisille olisi EU:sta enemmän etua jos olisimme sen ulkopuolella naittimassa niistä vientituista.

Toisaalta Anttila puhuu kolmen euron juustoista. Mitähän hän niillä mahtaa tarkoittaa? Minä en ainakaan ole edes näinä "halvan" juuston aikoina niin edullisia juustoja nähnyt. Taitaa ministerin todellisuus olla hieman kaukana tavallisen ihmisen todellisuudesta.

Anttila kunnostautuu I

Kepulainen maa- ja metsätalusministeri Sirkka-Liisa Anttilan johtama ministeriö on kunnostautunut viime päivinä "tulkitsemalla" EU-direktiivejä niin, että pienet leipomot joutunevat lopettamaan kalakukkojen valmistuksen ja myynnin. Tämä on taas yksi askel suomalaisen julkisen hallinnon tiellä suurten tuottajien ja ketjujen tukemiseksi. He pyrkivät tekemään kaikkensa jotta pienet ja paikalliset tuottajat eivät pystyisi toimimaan markkinoilla. Tarkoituksena on saattaa suurten toiomijoiden kanssa kilpaileminen käytännössä mahdottomaksi.

Jo vuosikymmenten aikana on luotu sellainen pykäläviidakko, että siellä ei selviä kuin todella suuriin investointeihin ja suuriin sarjoihin pystyvät suurtuottajat ja jakeluketjut. Nyt sitten hyökkäys kohdistui kalakukkoleipureihin. Tähän asti kalakukkoja on pystytty tekemään pienissä leipomoissa ilman erillisiä lihan, kalan ja taikinankäsittelytiloja. Samoin ihan turvallisesti lämpimät kukot on voitu toimittaa kauppoihin ja ensimmäisenä päivänä myymättä jääneet on voitu ihan turvallisesti myydä seuraavina päivinä kylminä. Nyt mukamas EU-Suomessa ei enää voikaan. Erottavahan meidän on sellaisesta EU:sta joka on noin turvaton kukoille.

Sirkka-Liisa Anttila ja muut EU-friikit voisivat nyt näyttää miten vaikutetaan niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään. Hehän perustelivat aikoinaan EU:iin liittymistä m.m. pääsyllä pöytiin joissa päätetään. Nyt olisi jälleen yksi näytön paikka.

P.s: Kannattaisikohan hutkivien zurnalistien tutkia kehittyvien maakuntien tukieurojen lisäksi myös keskittyvien markkinoiden antamia vaali- ja puoluetukiaisia?

Uskontojen opetus kouluissa

Opetusministeri Henna Virkkunen on tuonut lehtihaastatteluissa esille vanhan, Ruotsista kopioidun ajatuksen kaikkien uskontojen opettamisesta yhtenä oppiaineena, uskontotietona. Sitä kuulemma harkitaan uusien opetussuunnitelmien mietinnän yhteydessä.

Uskonnonopettajat tietysti kavahtavat ajatusta. Heillähän on kyseessä leipä yhdistettynä ideologiaan. Uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Hannu Koskinen väittää YLEn uutisen mukaan, että uskontoihin tutustuminen pitää aloittaa niin, että on jo sidoksissa johonkin uskontoon ja muita opetetaan suhteessa siihen. Jo tutustuminen hänen johtamansa liiton sivuilla esiteltäviin opetussuunnitelmien tavoitteisiin osoittaa mistä on kyse. He esittelvät vain ja ainoastaan ev.lut. tavoitteet. Eikö sen sijaan pitäisi lähteä uskontojen yleisistä rakenteista ja mekanismeista sekä niiden vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Ja vasta sen jälkeen käydä läpi erilaisten uskontojen erityispiirteitä.

Jos haluamme uskontojen opetukselta tiedollista lähestymistä ja pyrkimystä objektiivisesti ja neutraalisti opettaa ymmärtämään eri uskontoja, Ruotsin kokemukset eivät ole kovinkaan rohkaisevia. Siellä uskontojen opetuksen nimissä entiset, kristilliset opettajat tuputtavat samaa ev.lut.uskontoa kuin ennenkin mutta nimellisesti neutraalin oppiaineen varjolla. Entiset valtiokirkon ev.lut. materiaalit on vain koristeltu joillakin neutraaleilta kuulostavilla ilmaisuilla. Eli yksittäisten uskontojen tunnustukselliset opetukset ja elämänkatsomustiedon opetus on yhdistetty yhdeksi tunnustukselliseksi valta- ja valtionuskonnon opetukseksi uskontotiedon nimikkeen alla.

Moraalinen aspekti

N.s. oman uskonnon opetusta on yritetty perustella sen moraalisella ja eettisellä kasvatuksella. Tätä on jopa perusteltu nykyisten aikojen maailmanlopun meiningillä verrattuna entisiin hyviin aikoihin. Ennenhän kaikki oli niin paljon paremmin: läski valkoista ja Terijoen hiekkarannoilla kesät lämpimiä. Näiltä muistelijoilta taitaa unohtua paljon kristinuskon nimissä tehtyjä asioita. Niitä muistellessa ei tarvitse mennä ainaisiin ristiretkiin tai muihin keskiaikajuttuihin. Riittää kun muistelee paljon tuoreempia sotia kodin uskonnon ja isänmaan puolesta. Ja nykyisinä maallisina aikoinakin nämä Sukarit, Merisalot ja muut koijarit kertovat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. N.s. kristillisten länsimaisten arvojen maine on tärvelty niin monta kertaa ja niin syvälti, että niillä ei kannattaisi mainostaa edes käytettyjä autoja saati sitten lasten kasvatusta. Tälläkin hetkellä ne tarkoittavat Pakistaniin levitettyä miehityssotaa Afganistanissa, talouskriisiä ja pankkiirien moraalia, vaalirahoituskorruptiota, välinpitämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista, rippikoululaisten itikoille syöttämistä j.n.e.j.n.e. Siltäkin osin kun kirkko näyttää modernisoituvan, eli m.m. naispapeuden ja homoseksuaalien sietämisen osalta, kirkko vain reagoi muun, sekulaarin, yhteiskunnan kehitykseen jälkijättöisesti ja vastentahtoisesti, omia pyhinä pitämiään kirjoituksia häpeillen.

Ehdotus

Minusta voisimme ihan hyvin lopettaa uskontojen opetuksen nykymuodossaan ja jakaa siihen nyt liittyvän tiedollisen aineksen muiden aineiden opetussisältöihin. Uskonnon harjoittamisen ja muun tunteisiin vetoavan touhun voivat sitten hoitaa kukin uskontokunta itse. Eri uskontoihin liittyvät filosofiset ajatusmallit voitaisi esitellä filosofian kurssien yhteydessä. Nykyisestä elämänkatsomustiedosta voitaisi kehittää kaikille yhteinen kriittiseen ajatteluun ja eettisten kysymysten pohdiskeluun kehittävän oppiaineen, ellei sekin sujuisi filosfian opetuksen yhteydessä. Uskontojen ja kirkkokuntien vaikutukset yhteiskuntaan ja historiallisiin tapahtumiin voitaisi opettaa historian yhteydessä. Sama jako voitaisi ulottaa myös korkeinta opetusta myöten eli vihdoinkin lakkauttaa teologiset tiedekunnat. Niiden opetus ja tutkimustoiminta voitaisi jakaa vastaavalla periaatteella. Sen jälkeenkin kristinuskon ja sen monien eri fraktioiden tekemiset ja tekemättä jättämiset olisi pakko pitää keskeisinä tutkimuskohteina. Ne kuitenkin voitaisi ilman uskonnollista viitekehystään nähdä paremmin osana koko yhteiskuntien kehityshistorioita. Sen sijaan kirkot voisivat itse järjestää omat ammattikoulunsa papeilleen.

Yksityisen autokatsastuksen kokemukset

Kirjoitin eilen autonkorjauskokemusteni seassa autojen katsastamisestakin. Mainitsin ruotsalaisten pidättäytyneen monopolinsa, Ab Svensk bilprovningin yksityistämisestä ja kilpailusta katsastusalalla. Yhtenä perusteluna heillä oli Suomen kokemukset. Nyt näyttää siltä, että Suomen kokemukset vaihtelevat Ruotsin hallituspohjan mukaan. Edellisen hallituksen aikana kokemukset varoittivat yksityistämisestä ja kilpailusta katsastusalalla. Nyt kun siellä on porvarihallitus niin kokemukset ovatkin Suomessa muuttuneet positiivisiksi. Näin ainakin kertoo tämän aamuinen Helsingin Sanomat.

Ilmeisesti ongelmat kilpailevien yritysten valvonnassa ja valvontabyrokratian paisuminen ei ole ongelma. Ajoneuvohallintokeskus (AKE) joutuu jatkuvasti kasvattamaan valvontabyrokratiaansa jotta kilpailu toteutuisi ja taso säilyisi. Aikoinaan, 70-luvulta 90-luvulle katsastustoiminnasta vastannut Autorekisterikeskus (ARK) selvisi paljon vähemmällä. Hintojen raju nousu ja yksityisten yritysten rahastus viranomaistoiminnan nimissä eivät myöskäään tunnu olevan ongelmia.

Eduksi mainittiin jutussa katsastustoimipaikkojen lisääntyminen. Se onkin totta. Jonottaminen ja ajanvaaramisen vaivat ovat todella vähentyneet. katsastukseen pääsee useinkin nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Se on ainoa etu joka nykytilanteessa on entiseen. Oma kysymyksensä on, onko se kilpailun tulosta vai olisiko sama saavutettu myös julkisen omistamisen myötä.

Suomessa kehutaan usein eduksi palvelutason paraneminen ja katsastajien muuttuminen asiakaspalvelijoiksi. Se ei kuitenkaan liene pelkästään yksityistämisen ansiota. Palveleminen on parantunut myös muissa viranomaistoiminnoissa. Poliisiasemilla ja verotoimistoissa saa ihan hyvää palvelua vaikka kilpailijoita ei olekaan. Sitä paitsi ei palvelu ennenkään ollut niin huonoa ollut. Viranomaisten toimintaan liittyi vain paljon n.s. urbaaneja legendoja ja ideologista älämölöä.

Noin yleisemmin minua hämmästyttää autokatsastuksesta julkisuudessa käytävä keskustelu. Nämä katsastuksen ongelmat, hinnat, kilpailun toteutumattomuus j.n.e. peittävät katsastuksen tarkoituksen ja olemassaolon oikeutuksen. Sehän on liikenneturvallisuuden edistäminen. Siitä ei meillä juurikaan keskustella. Siis siitä mitä ja miten ajoneuvoja pitäisi säännöllisesti viranomaisten toimin valvoa, jotta turvallisuus teillämme edistyisi. Sisältöasiat on ulkoistettu johonkin Brysselin toimistokasarmien hämärään josta suolletaan direktiivejä. Ne otetaan kyselemättä vastaan. Koska meillä voisi alkaa julkinen keskustelu katsastustoiminnan tavoitteista ja sisällöstä?

Yksityisautoilun alttarilla

Olen tässä kesälomani aluksi osallistunut uhrimenoihin yksityisautoilun alttarilla ja pyhän peltilehmän palvontariitteihin. Olen kierrättänyt autoani katsastajan kehotuksesta eri korjaamoissa ja etsinyt autohajottamoilta osia.

Sinällään katsastajat ovat ihan oikealla asialla ja heidän työnsä tarpeellista. Tosin autoilijan kustannusten ja toiminnan uskottavuuden kannalta olisi ollut katsastustoiminnan yksityistämisessäkin hyvä matkia ruotsalaisia. He jättivät yksityistämättä ja päättivät seurata miten Suomessa käy. Ja sivusta seuranneina päättivät olla olla seuraamatta perässä. Olisi kannattanut jättää yksityistämättä täälläkin.

Katsastus ei kuitenkaan pitänyt olla juttuni aihe vaan autojen suunnittelu ja tekniikka. Autotehtaiden kunnia-asiana näyttää olevan kehitellä sellaisia ratkaisuja jotka eivät missään tapauksessa sovi muihin autoihin. Esimerkkinä autoni takavalot, siis yksinkertainen ratkaisu jolla näytetään neljää valoa autosta taaksepäin: yleensä punainen varoitusvalo, keltainen suuntavilkku, punainen jarruvalo ja valkoinen peruutusvalo. Näistä autovalmistaja on pystynyt kehittämään kolme erilaista ja toisiinsa sopimatonta ratkaisua yhden automerkin yhden korimallin yhden mallisarjan sisälle. Puhumattakaan, että missään muunlaisessa autossa ei ole samanlaista. Lopputulos on valtava muovihärveli joka maksaa maltaita alkuperäisenä maahantuojan vara-osana. Eikä sitä pystytä antamaan asiakkaalle käteen varaosaliikkeestä vaan se on pienen menekin takia erikseen tilattava valmistajalta viikon toimitusajalla. Tämä sama politiikka koskee tietysti kaikkia muitakin autonosia. Eli tällä tehdään kaikenlainen järkevä kierrättäminen tai auton kehittäminen täysin mahdottomaksi. Vain romuttaminen ja uusien osien ostaminen on mahdollista ja vanhat käyttökelposet joutuvat roskiin.

Autoteollisuus ei tietenkään halua kaupallisista syistä, että autot olisivat modulaarisia ja standardoidut osat sopisivat kaikkiin autoihin. Koskahan me autoilijat pystyisimme ajattelemaan omaa machoiluamme ja peniksen jatkamista pidemmälle ja vaatisimme autoteollisuudelta aina vain tehokkaampien ja uudelleen muotoiltujen autojen asemesta edullisempia, kestävämpiä ja ja modulaarisempia autoja. Sellaisia joiden rakennetta voisi muuttaa vaivattomasti muuttuvien käyttötarpeiden mukaan. Sellaisia, joita voisi kohdella kuin kestokulutustavaroita konsanaan eli olettaa niiden kestävän 20 tai 30 vuotta. Ja sellaisia, joita voisi korjata kestävällä tavalla käytetyillä mutta ei vielä loppuunkulutetuilla standardeilla osilla.

Autossahan voisi olla standardoitu, isältä pojalle kestävä runko johon voisi kiinnittää standardoiduin rajapinnoin erilaisia voimanlähteitä, voimansiirtokoneistoja, korimuotoiluja, sisustuksia j.n.e. Nämä erilaiset standardoidut moduulit toisivat vaihtoehtoisia ratkaisuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Ne myös mahdollistaisivat käyttötarkoituksen ja -tarpeiden vaihteluiden mukaisen muuntelun perusratkaisun pitkän elinkaaren aikana. Ne myös antaisivat mahdollisuuden siirtyä käyttämään uusia teknisiä keksintöjä siltä osin kuin ne kussakin käyttötarkoituksessa ovat tarpeen ilman, että koko muu toimiva rakenne olisi romutettava samalla. Näin saataisi yksityisautoiluakin pieni askel kohti kestävää kehitystä.

Rauhanturvaaminen, Afganistan ja Suomi

Meille vakuutetaan suut ja korvat täyteen, että suomalaiset ovat Afganistanissa vain rauhaa turvaamassa. Nyt viimeistään pitäisi n.s. suuren yleisönkin silmien aueta, että kyseessä ei ole rauhanturvaaminen vaan täysimittainen sota.

YLE:kin uutisoi USA:n armeijan aloittamasta suurhyökkäyksestä. Sehän ei voi olla mitään rauhanturvaamista vaan sodan entisestäänkin kiihdyttämistä. Aikaisemmin USA laajensi sotaa Barack Obaman johdolla Pakistaniin ja nyt he ovat hänen johdollaan sitä entisestäänkin kiihdyttämässä.

Rauhanturvaajathan menevät taistelevien osapuolten väliin ja yleensä molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Tässä tapauksessa liittokunta, International Security Assistance Force (ISAF), johon meidätkin on liitetty, on toinen taistelevista osapuolista ja tällä hetkellä ja tähän asti hyökkäävä osapuoli. USA nimittänyt tätä sotaretkeään alunperin "Operaatio pysyväksi rauhaksi" (Operation Enduring Freedom). Osuvampi nimi voisi olla "Enduring War".

Jos me olisimme siellä turvaamassa rauhaa, joukkomme siellä olisivat NATO-joukkojen ja Talebanien välissä ehkäisemässä yhteenottoja. Nyt me olemme osa hyökkäävää armeijaa, vaikkakin vielä takalinjoilla ja töpinässä (toistaiseksi). Ollaanko tässä taas rakentamassa uutta ajopuuteoriaa jossa vaivihkaa ja salaa meidät ujutetaan osaksi hyökkäävää armeijaa ja homma paljastetaan vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.

Jos länsimaat ihan oikeasti haluaisivat auttaa afganistalaisia sekä toisaalta kunnon elämän alkuun että hoitamaan asioitaan ihmisoikeuksia kunnioittaen ja demokraattisesti, sinne ei lähetettäisi armeijoita ja sotilaita vaan yhteistyöhakuisia organisaatioita tekemään kauppaa reilun kaupan periaattein sellaisista maatalouden tuotteista ja sellaisin kauppaehdoin, että normaali elämä ilman opiumin viljelyä olisi mahdollista. Silloin tavalliset ihmiset äänestäisivät jaloillaan terroristijohtajia vastaan. Samalla pitäisi myös päästä, esimerkiksi YK:n kasvatus- ja tiedejärjestön, UNESCOn avulla pystyttämään luku- ja kirjoitustaitokampanjoita. Se olisi mahdollisuus kehitykselle sillä rauha ja kehitys ei kasva kiväärinpiipuissa.

Käyrät kurkut ja EU

Nyt EU sitten sallii käyrien kurkkujen myynnin siinä missä suorienkin. Siinä menee eräs viimeisistä järjellisistä EUn tuomista hyödyistä. Kurkkudirektiivihän oli mitä hienoin yritys kohti järkiperäistä ja kestävää kehitystä. Ja lähes tulkoon ainut sellainen EU:sta tullut. Sehän helpotti kurkkulogistiikan kehittämistämistä kestävällä tavalla. Suoria kurkkuja mahtuu pakkauslaatikoihin tiiviimmin jolloin vähemmissä laatikoissa ja vähemmillä kuljetusvälineillä saatiin kuljetettua enemmän kurkkuja. Säästyi työtä, pakkausmateriaaleja, kuljetusvälineitä ja energiaa j.n.e.

Näen tämän linjanmuutoksen osoituksena periaatteellisena, pelkkiä kurkkuja laajempana osoituksena siitä, mikä EU:ssa on tärkeää ja mikä ei. Nyt EU osoitti tällä direktiivin kumoamisellaan, että ei ympäristöllä olekaan niin väliä - pääasia, että business pyörii.