Eikö jo tarpeeksi?

Viimeksi huomasin Länsi-Savon verkkolehden uutisissa jutun kuinka puheenjohtaja Jutta Urpilainen on työntämässä Paavo Lipposta virkaan jota vielä ei ole olemassakaan mutta joka tulee jos jo useamman kerran hylätty Lissabonin sopimus eli EU:n perustuslaki saadaan väkisin ajettua voimaan, EUn persidentiksi. Aikaisemmin asialla on ollut Heinäluomat ja muut.

Lipponen on kuulemma visionääri ja valtiomies. Lipposen visiot ovat viemässä meitä NATOon, militarisoimassa EUta j.n.e. Vain muutama vuosi sitten Lipponen oli mitä todennäköisimmin visioimassa meitä mukaan Irakin laittomaan sotaan. Onneksi hanke tyrehtyi vaikka Anneli Jäätteenmäki hoitikin homman äärimmäisen kömpelösti ja typerästi ohjaten keskustelun varsinaisesta aiheesta omaan hölmöilyynsä.

Demarit voisivat myös muistella kuinka nolosti kävi kun edellisen kerran yrittivät tunkea Lipposta EU-virkaan. Silloin tuolla läntisemmässä ja keskisessä Euroopassa kyselivät, että kuka Lipunen.

Mutta ihan oikeasti ja vakavasti puhuen koko vasemmiston viimeisin alamäki ja romahdusmaiset vaalitappiot voidaan laskea Lipposen johtaman politiikan seuraukseksi. Lipposen ja kumppanien talousliberaalin politiikan ja vaalipuheiden välinen ristiriita on suurimpana syynä vasemmiston nyt kokemaan luottamuspulaan. Sillä vedettiin myös Vasemmistoliitto samaan sotkuun. Hänen takiaan vasemmisto ei ole edes tässä talousromahdyksen oloissa uskottava vaihtoehto vaan ihmiset hädissään äänestävät ennemmin vaikka ääliöoikeistolaisia PerSuja. Urpelainen valittiin puheenjohtajaksi tekemään muutosta ja tekemään eroa entiseen mutta mitä hän tekee: julistaa Lipposta valtiomieheksi ja ajaa häntä vielä eläkeukkonakin uusiin korkeisiin virkoihin. Urpelainen on tässä lyömässä miltei viimeisiä nauloja vasemmiston arkkuun - tyhmyyttäänkö vai jonkun tilaauksesta?

Mitä vasemmiston pitäisi tehdä

Viime vaalien jälkeen on ollut suorastaan yleisenä kansanhuvina neuvoa vasemmistoa. Liikkeellä on ollut niin vasemmistolaisia, "vasemmistolaisia" kuin porvareitakin. Osa lienee liikkeellä ihan vilpittömästikin huolestuneena vasemmiston kannatuksen alamäestä mutta valtaosa julkisuuteen päässeistä neuvojista taitaa yrittää suistaa vasemmistoa eteenpäin mäenlaskussaan. Tarjoudunpa nyt itsekin jonon jatkoksi neuvomaan - ihan aidosti ja syvästi huolissani jo vuosikausia jatkuneesta kehityksestä.

Mikä on vasemmisto

Ensinnä pitää tietysti määritellä mitä vasemmistolla tarkoittaa. En mene syntyihin syviin eli Ranskan vallankumouksen ajan parlamentin istumajärjestykseen vaan pysyttelen nyky-yhteiskuntamme poliittisissa ja ideologisissa asetelmissa. Pidän siis vasemmistona poliittisia kuppikuntia oikeistodemareista vasemmalle normaalilla oikeisto-vasemmisto -akselilla. En siis laske esimerkiksi Lassse Lehtistä, Liisa Jaakonsaarta, Martti Ahtisaarta tai Paavo Lipposta vasemmistolaisiksi. En myöskään eräitä entisiä vasemmistoliittolaisia kuten Suvi-Anne Siimestä tai Matti Viialaista. Tyypittelisin heidät tannerilais-lipposlaiseksi viidenneksi kolonnaksi työväenliikkeessä. Heistä vasemmalle on joukko erilaisia joukkioita joita voi vielä hyvällä syyllä pitää jonkinlaisina enemmän tai vähemmän vasemmistolaisina, siis osa SDP:tä, Vasemmistoliitto, SKP, KTP ja STP. Tämä rajaus voisi siis olla tiukempikin jolloin vielä suurempi osa SDP:stä ja suuri osa Vasemmistoliittoa rajautuisi porvaristoon mutta olkoon, olen kesäloman kunniaksi leppoisalla päällä.

Ongelmia

Tuon vasemmistoksi luokittelemani joukon erilaisten kuppikuntien ongelmana on ollut hiipuminen vaali vaalilta yhä pienemmäksi joukoksi. Samalla sen kannattajakunnaltaan suurimpien osien politiikka on oikeistolaistunut. Yhtäaikaa myös aloitteellisuus on lopahtanut ja toiminta on vain reagoimista oikeiston tekemiin hyökkäyksiin työväestölle ja vähäväkisille tärkeissä asioissa. Joskus jotkut ovat jopa menneet mukaan noihin hyökkäyksiin. Tuolle kehitykselle voi toisaalta etsiä syitä maailmanpolitiikasta eli n.s. reaalisosialismin romahtamisesta jolloin porvaristo ympäri maailman on saanut uutta virtaa. Mutta paljon on myös sisäsyntyistä, ihan omista toiminnasta löytyvää saamattomuutta. On hävitty porvareille julkisuudessa ja annettu heidän leimata vasemmisto luusereiksi ja vanhanaikaiseksi vaikka porvaristo ei ole sen uudenaikaisempi kuin aiemminkaan vaan kyse heidän toimissaan on vain vanhan, ennen sotia vallinneen restauraatiosta.

Oikeastaan kannatuksen lasku ei ole ongelma vaan ongelmien seurausta. On tehty virheitä, oltu laiskoja, kuunneltu vääriä neuvoja ja seuraukseksi on koitunut puheiden ja tekojen ristiriita. On yritetty kikkailla erilaisilla terminologisilla tempuilla kuten kolmansilla teillä, eurokommunismilla, punavihreydellä j.n.e. Mutta se ei ole peittänyt perusongelmaa: on livetty peruskannattajakunnan, työllään itsensä elättävien, vähäväkisten ja huonompiosaisten etujen konkreettisesta ajamisesta ylätason politikointiin ja poliittiseen jargoniin. On yritetty tehdä politiikkaa niinkuin ihmiset eivät enää tarvitsi ruokaa, asuntoa ja suojaa.

Nämä ongelmat eivät ratkea keulakuvia vaihtamalla ja messiasta odottamalla vaan politiikan sisältö on laitettava kuntoon.

Ehdotuksia

Vasemmistoa ei nyt pelasta uudet keulakuvat ja puheet vaan perusteellinen remontti. Siitä ei selviä vain puhumalla vaan tarvitaan työtä ja taas työtä ennenkuin menetetty luottamus on saatu takaisin.

Ensin on päätettävä kenen asialla sitä oikein ollaan. Pitää määritellä, että ollaan työtä tekevien ihmisten asialla. Siis sellaisten jotka elättävät itsensä ja perheensä palkkatyötä tekemällä tai pitäisi pystyä niin tekemään vaikka eivät sairauden tai työttömyyden tai muun syyn takia pysty niin juuri tällä hetkellä tekemään. Näiden ihmisten puolella pitää olla koko heidän elämänkaarensa ajan lapsesta nuoruuden ja työelämän kautta ansaittuun vanhuuden lepoon. Yhteiskunnan omistavista luokista pitää kyllä porvarit huolen.

Seuraavaksi pitää ottaa teoreettinen pohja uudelleen haltuun. Koulutustoiminta kursseineen ja opintopiireineen pitää saada käyntiin uudelleen. Koulutustoiminnassa pitää tietenkin myös käyttää nykyaikaisia välineitä mutta henkilökohtaisen kontaktit nenäkkäin ovat tehokkaampia kuin nettikevytyhteisöt. Koulutuksen kohteena pitää olla koko järjestöväki koska teoreettinen pohja on päässyt niin pahasti rapistumaan.

Vahvalta teoreettiselta pohjalta päästään sitten rakentamaan uudet konkreettiset ohjelmat jotka tähtäävät todellisiin, mitattaviin tavoitteisiin. Niissä ei pidä puhua mistään aatteista yleisinä viitekehyksinä vaan konkreettisista asioista niinkuin ihmisten konkreettisista oikeuksista kunnon toimeentuloon, turvalliseen sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon, koulutukseen j.n.e.. Pitää osata osoittaa syyt, tehtävät ja seuraukset lyhyellä ja pitkällä tähtäyksellä - konkreettisesti ja teoreettiseen pohjaan nojautuen. Ei pidä myöskään unohtaa pidemmän tähtäimen tavoitteita sosialismista ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta oikeudenmukaisempine tuotantosuhteineen ja vallankäyttöineen. Sellaisten ohjelmien rakentaminen ja esitteleminen vaatii rankkaa panostamista teoreettiseen osaamiseen ja taitoon sen osaamisen konkretisoimisessa.

Sitten ei tarvitsekaan kuin lähteä toteuttamaan noita ohjelmia. Kun sen jälkeen puhutaan sitä mitä tehdään ja tehdään mitä puhutaan, kannattajien ja äänestäjien luottamus palaa.

...ja vielä pikkuvinkkejä

Vasemmiston kytköksiä ay-liikkeeseen ei kannata välttää eikä piilotella. Ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston pitää olla samalla asialla, samojen ihmisten puolella samoja porvareita vastaan.

Kansainvälisyys on aina ollut ollut osa työväenliikettä. Mutta nyt on käännettävä vaihde kakkoselle. Uusi maapalloistunut kapitalismi tarvitsee vastavoimakseen maapalloistuneen työväenliikkeen ja vasemmiston. Kiinalaiset työläiset pitää saada meidän liittolaisiksemme jotta heitä ei käytetä meitä vastaan eikä meitä käytetä heitä vastaan.

Pätkätyöläisyys ei ole mikään uusi asia. Jo ennen sotia mutta erityisesti sotien jälkeen ay-liike taisteli m.m. metsä- ja rakennusaloilla pätkätöiden epäinhimillisiä työehtoja vastaan ja silloin yhtenäisyydella saavutettiinkin tuloksia. Miksi se ei nyt olisi mahdollista? Samasta asiastahan on loppujen lopuksi kyse.

Ympäristöasiat ovat tärkeitä ja ne ovat oleellinen osa hyvää ja turvallista elinympäristoä työläisille. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että unohdetaan ihmisten arki. Ympäristökysymykset ovat osa ihmisten jokapäiväistä elämää eikä jotakin yksittäisten luonnontieteellisten yksityiskohtien vatvomista.

Vanha viisaus, että jos porvari kehuu sinua, tarkista linjasi, on pistetty vuosikymmenten aikana monen työväenliikkeen miehen ja naisen suuhun. Se on edelleenkin täysin paikkaansa pitävä ohje.

Hyvän maun suojelua Lempäälässä

Lempäälässä järjestetään tänä kesänä surrealistisen taiteen näyttely jossa on ollut tarkoitus olla esillä Johannes Heinosen tauluja suomalaisesta politiikasta. Hieman rujo kuva politiikan ytimestä ei ole kuitenkaan kelvannut lempääläläisille kulttuuriväelle. He päättivät sensuroida koko joukon kuvia joissa mukamas rienattiin huippupoliitikoita. Minusta noissa kuvissa Heinonen otti vain kantaa kuvaan joka poliitikkojen toilailuista on julkisuudessa syntynyt.

Miten paljon esimerkiksi kuva Ilkka Kanervasta kantamassa ristiä pallit heiluen poikkeaa todellisùudesta? Hänhän ihan oikeassa elämässäkin osallistui ristisaattoon tekstarikohunsa jälkeen. Tai Sirkka-Liisa Anttilan puheet suomalaisen lihan laadukkuudesta? Onko niille muuta konkreettista todistuspohjaa kuin Anttila itse? Tai naiseuden käyttäminen Tarja Halosen imagon rakentamisessa? j.n.e.

Lempäälän sivistystoimen johtajan Nina Lehtisen mielestä sensurointiperusteena oli hyvän maun vastaisuus. Eikö surrealistisessa taiteessa ole juuri yhtenä osana haastaa poroporvarillinen "hyvä maku". Olisiko lempääläläisten pitänyt sittenkin keskittyä paikallisen kansanopiston vesivärimaalauspiirin kukkamaljakkoasetelmiin näyttelynsä teemaa valitessaan. Olisi pysytty hyvän maun rajoissa.

Olisi myös mielenkiintoista kuulla Nina Lehtisen ja kumppanien määritelmä hyvälle maulle.

Toisaalta minua ihmetyttää mikä on suojelijan rooli tälläisessä näyttelyssä. Kyseisen näyttelyn suojelijaksi oli valittu urheiluministeri Stefan Wallin. Eikö hänen olisi pitänyt suojella näyttelyä noilta kulttuurifasisteilta? Vai mikä hänen tehtävänsä oikein on? Mikä yleensä on suojelijan tehtävä? Ilmeisesti vain antaa prestiisiä tapahtumalle ja kerätä kylttyrelliä mainetta itselle. Mutta kun tarttis tehdä jotain niin vain harmitellaan, että voivoi.

Anttila kunnostautuu II

Tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa maitomarkkinoista ja juustoista EU:ssa. Kepulainen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan tämän hetken halvat juustojen hinnat ovat hintahäiriö josta on päästävä eroon. Ilmeisesti sitten tavalliset taatiaiskuluttajat ovat vain häiriköitä jota turmelevat maanviljelijöiden tulonmuodostusta. Se on kiireesti hänen mukaansa korjattava EU:n vientituilla. Eli juustot on myytävä alennuksena EU:n ulkopuolelle eikä EU-maiden ihmisille. Ilmeisesti meille tavallisille ihmisille olisi EU:sta enemmän etua jos olisimme sen ulkopuolella naittimassa niistä vientituista.

Toisaalta Anttila puhuu kolmen euron juustoista. Mitähän hän niillä mahtaa tarkoittaa? Minä en ainakaan ole edes näinä "halvan" juuston aikoina niin edullisia juustoja nähnyt. Taitaa ministerin todellisuus olla hieman kaukana tavallisen ihmisen todellisuudesta.

Anttila kunnostautuu I

Kepulainen maa- ja metsätalusministeri Sirkka-Liisa Anttilan johtama ministeriö on kunnostautunut viime päivinä "tulkitsemalla" EU-direktiivejä niin, että pienet leipomot joutunevat lopettamaan kalakukkojen valmistuksen ja myynnin. Tämä on taas yksi askel suomalaisen julkisen hallinnon tiellä suurten tuottajien ja ketjujen tukemiseksi. He pyrkivät tekemään kaikkensa jotta pienet ja paikalliset tuottajat eivät pystyisi toimimaan markkinoilla. Tarkoituksena on saattaa suurten toiomijoiden kanssa kilpaileminen käytännössä mahdottomaksi.

Jo vuosikymmenten aikana on luotu sellainen pykäläviidakko, että siellä ei selviä kuin todella suuriin investointeihin ja suuriin sarjoihin pystyvät suurtuottajat ja jakeluketjut. Nyt sitten hyökkäys kohdistui kalakukkoleipureihin. Tähän asti kalakukkoja on pystytty tekemään pienissä leipomoissa ilman erillisiä lihan, kalan ja taikinankäsittelytiloja. Samoin ihan turvallisesti lämpimät kukot on voitu toimittaa kauppoihin ja ensimmäisenä päivänä myymättä jääneet on voitu ihan turvallisesti myydä seuraavina päivinä kylminä. Nyt mukamas EU-Suomessa ei enää voikaan. Erottavahan meidän on sellaisesta EU:sta joka on noin turvaton kukoille.

Sirkka-Liisa Anttila ja muut EU-friikit voisivat nyt näyttää miten vaikutetaan niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään. Hehän perustelivat aikoinaan EU:iin liittymistä m.m. pääsyllä pöytiin joissa päätetään. Nyt olisi jälleen yksi näytön paikka.

P.s: Kannattaisikohan hutkivien zurnalistien tutkia kehittyvien maakuntien tukieurojen lisäksi myös keskittyvien markkinoiden antamia vaali- ja puoluetukiaisia?

Uskontojen opetus kouluissa

Opetusministeri Henna Virkkunen on tuonut lehtihaastatteluissa esille vanhan, Ruotsista kopioidun ajatuksen kaikkien uskontojen opettamisesta yhtenä oppiaineena, uskontotietona. Sitä kuulemma harkitaan uusien opetussuunnitelmien mietinnän yhteydessä.

Uskonnonopettajat tietysti kavahtavat ajatusta. Heillähän on kyseessä leipä yhdistettynä ideologiaan. Uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Hannu Koskinen väittää YLEn uutisen mukaan, että uskontoihin tutustuminen pitää aloittaa niin, että on jo sidoksissa johonkin uskontoon ja muita opetetaan suhteessa siihen. Jo tutustuminen hänen johtamansa liiton sivuilla esiteltäviin opetussuunnitelmien tavoitteisiin osoittaa mistä on kyse. He esittelvät vain ja ainoastaan ev.lut. tavoitteet. Eikö sen sijaan pitäisi lähteä uskontojen yleisistä rakenteista ja mekanismeista sekä niiden vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Ja vasta sen jälkeen käydä läpi erilaisten uskontojen erityispiirteitä.

Jos haluamme uskontojen opetukselta tiedollista lähestymistä ja pyrkimystä objektiivisesti ja neutraalisti opettaa ymmärtämään eri uskontoja, Ruotsin kokemukset eivät ole kovinkaan rohkaisevia. Siellä uskontojen opetuksen nimissä entiset, kristilliset opettajat tuputtavat samaa ev.lut.uskontoa kuin ennenkin mutta nimellisesti neutraalin oppiaineen varjolla. Entiset valtiokirkon ev.lut. materiaalit on vain koristeltu joillakin neutraaleilta kuulostavilla ilmaisuilla. Eli yksittäisten uskontojen tunnustukselliset opetukset ja elämänkatsomustiedon opetus on yhdistetty yhdeksi tunnustukselliseksi valta- ja valtionuskonnon opetukseksi uskontotiedon nimikkeen alla.

Moraalinen aspekti

N.s. oman uskonnon opetusta on yritetty perustella sen moraalisella ja eettisellä kasvatuksella. Tätä on jopa perusteltu nykyisten aikojen maailmanlopun meiningillä verrattuna entisiin hyviin aikoihin. Ennenhän kaikki oli niin paljon paremmin: läski valkoista ja Terijoen hiekkarannoilla kesät lämpimiä. Näiltä muistelijoilta taitaa unohtua paljon kristinuskon nimissä tehtyjä asioita. Niitä muistellessa ei tarvitse mennä ainaisiin ristiretkiin tai muihin keskiaikajuttuihin. Riittää kun muistelee paljon tuoreempia sotia kodin uskonnon ja isänmaan puolesta. Ja nykyisinä maallisina aikoinakin nämä Sukarit, Merisalot ja muut koijarit kertovat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. N.s. kristillisten länsimaisten arvojen maine on tärvelty niin monta kertaa ja niin syvälti, että niillä ei kannattaisi mainostaa edes käytettyjä autoja saati sitten lasten kasvatusta. Tälläkin hetkellä ne tarkoittavat Pakistaniin levitettyä miehityssotaa Afganistanissa, talouskriisiä ja pankkiirien moraalia, vaalirahoituskorruptiota, välinpitämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista, rippikoululaisten itikoille syöttämistä j.n.e.j.n.e. Siltäkin osin kun kirkko näyttää modernisoituvan, eli m.m. naispapeuden ja homoseksuaalien sietämisen osalta, kirkko vain reagoi muun, sekulaarin, yhteiskunnan kehitykseen jälkijättöisesti ja vastentahtoisesti, omia pyhinä pitämiään kirjoituksia häpeillen.

Ehdotus

Minusta voisimme ihan hyvin lopettaa uskontojen opetuksen nykymuodossaan ja jakaa siihen nyt liittyvän tiedollisen aineksen muiden aineiden opetussisältöihin. Uskonnon harjoittamisen ja muun tunteisiin vetoavan touhun voivat sitten hoitaa kukin uskontokunta itse. Eri uskontoihin liittyvät filosofiset ajatusmallit voitaisi esitellä filosofian kurssien yhteydessä. Nykyisestä elämänkatsomustiedosta voitaisi kehittää kaikille yhteinen kriittiseen ajatteluun ja eettisten kysymysten pohdiskeluun kehittävän oppiaineen, ellei sekin sujuisi filosfian opetuksen yhteydessä. Uskontojen ja kirkkokuntien vaikutukset yhteiskuntaan ja historiallisiin tapahtumiin voitaisi opettaa historian yhteydessä. Sama jako voitaisi ulottaa myös korkeinta opetusta myöten eli vihdoinkin lakkauttaa teologiset tiedekunnat. Niiden opetus ja tutkimustoiminta voitaisi jakaa vastaavalla periaatteella. Sen jälkeenkin kristinuskon ja sen monien eri fraktioiden tekemiset ja tekemättä jättämiset olisi pakko pitää keskeisinä tutkimuskohteina. Ne kuitenkin voitaisi ilman uskonnollista viitekehystään nähdä paremmin osana koko yhteiskuntien kehityshistorioita. Sen sijaan kirkot voisivat itse järjestää omat ammattikoulunsa papeilleen.

Yksityisen autokatsastuksen kokemukset

Kirjoitin eilen autonkorjauskokemusteni seassa autojen katsastamisestakin. Mainitsin ruotsalaisten pidättäytyneen monopolinsa, Ab Svensk bilprovningin yksityistämisestä ja kilpailusta katsastusalalla. Yhtenä perusteluna heillä oli Suomen kokemukset. Nyt näyttää siltä, että Suomen kokemukset vaihtelevat Ruotsin hallituspohjan mukaan. Edellisen hallituksen aikana kokemukset varoittivat yksityistämisestä ja kilpailusta katsastusalalla. Nyt kun siellä on porvarihallitus niin kokemukset ovatkin Suomessa muuttuneet positiivisiksi. Näin ainakin kertoo tämän aamuinen Helsingin Sanomat.

Ilmeisesti ongelmat kilpailevien yritysten valvonnassa ja valvontabyrokratian paisuminen ei ole ongelma. Ajoneuvohallintokeskus (AKE) joutuu jatkuvasti kasvattamaan valvontabyrokratiaansa jotta kilpailu toteutuisi ja taso säilyisi. Aikoinaan, 70-luvulta 90-luvulle katsastustoiminnasta vastannut Autorekisterikeskus (ARK) selvisi paljon vähemmällä. Hintojen raju nousu ja yksityisten yritysten rahastus viranomaistoiminnan nimissä eivät myöskäään tunnu olevan ongelmia.

Eduksi mainittiin jutussa katsastustoimipaikkojen lisääntyminen. Se onkin totta. Jonottaminen ja ajanvaaramisen vaivat ovat todella vähentyneet. katsastukseen pääsee useinkin nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Se on ainoa etu joka nykytilanteessa on entiseen. Oma kysymyksensä on, onko se kilpailun tulosta vai olisiko sama saavutettu myös julkisen omistamisen myötä.

Suomessa kehutaan usein eduksi palvelutason paraneminen ja katsastajien muuttuminen asiakaspalvelijoiksi. Se ei kuitenkaan liene pelkästään yksityistämisen ansiota. Palveleminen on parantunut myös muissa viranomaistoiminnoissa. Poliisiasemilla ja verotoimistoissa saa ihan hyvää palvelua vaikka kilpailijoita ei olekaan. Sitä paitsi ei palvelu ennenkään ollut niin huonoa ollut. Viranomaisten toimintaan liittyi vain paljon n.s. urbaaneja legendoja ja ideologista älämölöä.

Noin yleisemmin minua hämmästyttää autokatsastuksesta julkisuudessa käytävä keskustelu. Nämä katsastuksen ongelmat, hinnat, kilpailun toteutumattomuus j.n.e. peittävät katsastuksen tarkoituksen ja olemassaolon oikeutuksen. Sehän on liikenneturvallisuuden edistäminen. Siitä ei meillä juurikaan keskustella. Siis siitä mitä ja miten ajoneuvoja pitäisi säännöllisesti viranomaisten toimin valvoa, jotta turvallisuus teillämme edistyisi. Sisältöasiat on ulkoistettu johonkin Brysselin toimistokasarmien hämärään josta suolletaan direktiivejä. Ne otetaan kyselemättä vastaan. Koska meillä voisi alkaa julkinen keskustelu katsastustoiminnan tavoitteista ja sisällöstä?