Taas on aika ... ja pari sanaa Finnairista

Taas tuntuu olevan se aika ajankierrossa jossa työnantajat pohjustavat työehtosopimusneuvotteluja kauhukuvien maalailuilla. Se on toki niiden yleinen tapa ollut jo vuosikymmeniä mutta nyt on alla talouden lama jonka he näkevät suuremmoisena tilaisuutenaan puristaa itselleen halvat palkkasopimukset.

Työnantajat yrittävät hämätä nyt päällä olevalla tilanteella peittäen sen, että sopimuksia ensi syksynä tehdään nousukaudelle eikä tälle lama-ajalle. Jopa jotkut ay-johtajatkin tuntuvat sortuneen tähän halpaan tai sitten he tarkoituksella yrittävät ajaa työnantajien asiaa.

Laskisin samaan sarjaan osittain myös Finnairin eronneen toimitusjohtajan puheet Finnairin yritys- ja työehtosopimuskulttuurista. Eronnut toimitusjohtaja Jukka Hienonen paheksuu tarkkoja sopimuksia ja ja niihin sisältävien ehtojen kuten ulkomaiden majoitusolosuhteiden tarkistamista. Hänen mielestään se on omituista ja muualla tarpeetonta. Häneltä taitaa olla jäänyt arvioimatta olisiko mahdollisesti kyse luottamuspulasta. Työntekijät eivät ilmeisesti voi luottaa Finnairiin työnantajana vaan katsovat tarpeelliseksi edellyttää kaiken mahdollisen kirjatuksi mahdollisimman tarkkaan.

Samoin hän syyttää yrityskulttuuria ikäänkuin sekin olisi työntekijöiden vika. Tällä työkokemuksella olisin kuitenkin taipuvainen väittämään, että yrityskulttuuri syntyy johdon toimin. Heinosen olisi pitänyt pistää tuulemaan Finnairin yläkerrassa eikä syyttää ammattiyhdistysliikettä. Mutta nyt tässä tilanteessa tämäkin kelpaa omalta osaltaan yritykseen ay-liikkeen kompromentoimiseksi julkisuudessa ennen TES-kierrosta.

Tuleva syksy tulee olemaan työväen ja ay-liikkeelle näytön paikka. Annetaanko Etelärannan herrojen ja rouvien viedä ja itse vain vikistään vai halutaanko ihan oikeasti ajaa työläisten etuja. Tämä olisi mitä mainioin paikka kääntää vasemmiston kannatus politiikassa nousuun. Se tosin vaatii jämäkkää toimintaa ja selvänäköisyyttä valituilta työväenliikkeen johtajilta sekä jäsenistöltä aktiivista johtajien ajamista eteenpäin.

Suomi Afganistanissa

Kanadalainen tutkimuslaitos ja "thinktank" The Centre for Research on Globalisation (CRG) on julkaissut verkkosivuillaan Rick Rozoffin kirjoittaman artikkelin Suomen ja Ruotsin asemasta Afganistanissa. Rozoff on sodanvastustaja ja Stop NATO -postituslistan pitäjä U.S.A:sta.

Artikkelissa Rozoff kuvaa ja faktoin todistaa kuinka U.S.A. ja NATO harjoituttavat suomalaisia ja ruotsalaisia tulevaa sotaa varten. Hän myös paljastaa tuon sodan kohteen joka on Venäjä. Varmemmaksi vakuudeksi hän esittää myös suomalaisen, entisen Afganistanissa olevien suomalaisten komentajan lausunnon hyvästä harjoituksesta. Lisäksi puolustusministeri Häkämies on kaivannut ja haaveillut NATOn nopeantoiminnan joukoissa oleville suomalaisille myös tositoimien kokemusta.

Huomasin tuossa myös YLEn uutisissa kirjoituksen jonka mukaan armeijan entinen komentaja Hägglundkin jo pitää Suomea konfliktin osapuolena Afganistanissa eikä siis rauhanturvaajina. Tosin hänkin väittää tilanteen muuttuneen huomaamatta. Noinkohan. Jo aikanaan sinne lähdettäessä asiasta osattiin varoitaa ja nähtiin, että sinne ollaan menossa osaksi toista osapuolta eikä rauhanturvaajiksi osapuolten väliin. varoituksia eivät NATO-kiimainen valtaeliitti kuunnellut. Siellä on käymässä juuri niinkuin pahimmissa ennustuksissa sanottiin. Se myös kestää brittiläisen kenraalin, Sir David Richards:n mukaan vuosikymmeniä jos YLEn uutiseen on uskominen.

Samaan aikaan meitä ujutetaan Kataisten, Ahtisaarten, Jaakonsaarien et johdolla härskisti NATOn täysjäseneksi jotta NATO saisi 1300 km uutta piirityslinjaa ja hyökkäysrintamaa jossa hyödyntää Afganistanissa saatuja oppeja ja NATO-yhteensopivaa Suomen armeijaa.

Enemmistö ihmisistä vastustaa tätä menoa erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan. Vastustus ei kuitenkaan näytä konkretisoituvan käytännön poliittiseksi toiminnaksi joten vaarallinen ja edesvastuuton sotapolitiikka jatkuu. Miten saisimme pystyyn rauhanmarssit ja rauhanopposition jotta enemmistön rauhantahto muuttaisi myös valtaeliitin politiikan.

P.s. Kannattaisikohan alkaa ajaa uutta sotasyyllisyyslakia jo nyt, jotta sitten aikanaan ei tarvitsisi jälkikäteen.

Ruuanarvon lisäämisen verottamisesta

Keskustapuolue ajoi hallitusohjelmaan ruuan arvonlisäveron (ALV) verokannan alentamisen. Nyt kovasti keskustellaan sen kohtalosta. Kokoomus ja Demarit vastustavat ja kepu puolustaa. Argumentistö on sitä tavanomaista: ei auta pienituloisia eikä elvytä vastaan auttaa nimenomaan pienituloisia ja lisää kysyntää.

Jos katsotaan kuka maksaa ruuassaan paljon sellaista arvonlisäveroa jota nyt on tarkoitus alentaa niin joukko kai koostuu kaupasta jalostettua ruokaa ostavia. Hinnassa on sitä enemmän alv:a mitä enemmän alkuperäisten raaka-aineiden arvoa on jalostamalla nostettu. Itse perustuotantohan on pääsääntöisesti alv:tonta. Siis puolivalmisteiden ja valmisruokien hinnat sisältävät eniten nyt alennettavaa arvonlisäveroa kaupasta ostettuna. Sen sijaan ravintolasta ostettuna vero ei alene vaikka toisaalta ravintola saa raaka-aineitaan ja puolivalmisteita alennetulla verokannalla.

Jos katsotaan perheiden rahankäyttöä niin ruoka on asumisen ja liikenteen jälkeen suurin kulutuksen kohde (lähde: tilastokeskun hyvinvointitilastot). Pienituloisilla ruokamenojen osuus korostuu siten, että ne ovat selvästi suurin menoerä asumisen jälkeen. Voidaan hyvinkin tehdä olettamus, että jos pienituloisella jää veroalennuksen jälkeen enemmän rahaa käyttöönsä, hän käyttää sen edelleen ruokaan. Hän ostaa joko enemmän tai parempaa ruokaa. Joku saattaa katsoa myös olevan varaa syödä ravintolassa kalliimman alv:n ruokaa.

Edellisten perusteella voidaan siis tehdä johtopäätökset, että jos ruuan alv:a alennetaan:

- ihmiset ostavat elintarviketeollisuuden käsittelemää ruokaa enemmän koska heillä on enemmän rahaa ja sellaisen ruuan hinta alenee eniten. Seurauksena on kulutuksen lisäys ja kysyntää elintarviketeollisuudelle.

- alv:n tuotto ei juurikaan alene koska iso osa ihmisistä käyttää alentuneen veron kautta lisääntyneet tulot edelleenkin kulutukseensa.

- jos ihmiset nostavat ruokansa laatutasoa, saattaa hyvinvointi lisääntyä ja jopa ruokavalio terveellistyä.

Entä onko alv:n alentamisesta mitään haittaa? Ruuan kulutus lisääntyy ja jos se lisä ei kohdistu terveelliseen ruokaan, saattaa alennuksella olla terveydellisiä haittoja. Tämä on kuitenkin melko spekulatiivista. Pikemminkin ruuan määrää nostanee sellaiset, esimerkiksi eläkeläiset, jotka eivät nyt syö tarpeeksi. Lisäksi elintason noustessa ja hintojen salliessa ihmisillä on taipumusta alkaa katsoa ruokaansa myös ravitsemukselliselta kannalta.

Suurin ongelma, eräille on tietenkin, että elintarviketeollisuuden pitää nostaa volyymeitaan, investoida ja rekrytoida. Nytkin korkeiden hintojen aikana ihmiset kantavat rahansa kauppoihin ja ostavat ruokaa. Isoin osa hinnasta menee kauppiaille, tukkuportaalle ja teollisuudelle. Jos veronalennus menee suoraan ja kokonaisuudessaan hintoihin, heidän katteensa ei juurikaan nouse elleivät he kykene repimään lisää markkinaosuuksia kilpailemalla ostajien kasvavasta stovoimasta. Vaihtoehtona olisi säilyttää nykytilanne ja ottaa samat rahat pienemmillä voluumeilla ja kalliimmilla hinnoilla nykyveroilla.

Erityinen kummallisuus on joidenkin halu verottaa kaksi kertaa samoja tuloja samoilta ihmisiltä mutta alentaa tuloverotusta samoilta ihmisiltä. Onko heillä tahallinen tarkoitus antaa ihmisille valheellinen mielikuva suuremmista tuloista jotka sitten otetaan pois kun rahoja käytetään. Samat tahot pitävät vielä perintö- ja lahjaverotusta turhana ja tarpeettomana, milteipä rikollisena kaksinkertaisena verotuksena vaikka siinä verotuksen kohteena ovat eri ihmiset ja eri tulonsaamiset.

Ruuan alv:n, kuten muidenkin välillisten verojen alentamisessa on tietenkin ongelmana, että kun ne peritään yksityisten yritysten kautta, yrittäjät vetävät välistä. Näinhän kävi kun partureiden alv:a alennettiin. Yleensäkin yrittäjillä tuntuu olevan tässä suhteessa kummallinen käsitys omista ja muisten rahoista. Tässä kilpailuviranomaisten ja a.o. ministeriöiden tulisi seurata hintojen kehitystä laajasti ja pitkältä ajalta sekä julkistaa tulokset laajasti niin, että ihmiset voivat reagoida ja äänestää jaloillaan. Tässäkään suhteessa aikaisemmat kokemukset a.o. viranomaisten tahdosta ja kyvystä eivät ole lupaavia. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila pimittää edelleenkin Maa- ja metsätalousministeriössä tehtyjä selvityksiä. Miksiköhän tutkivat journalistit eivät tutki mahdollisia tähän liittyviä kytköksiä keskusliikkeisiin ja elintarviketeollisuuteen?

Kaiken kaikkiaan olen poikkeuksellisesti kepulaisten kanssa kerrankin samaa mieltä: ruuan alv:n alentaminen on hyvä, perusteltu ja toivottava toimenpide huolimatta sen vaikutusten realisoitumiseen kohdistuvista epäilyksistä. Samaa sarjaa tulisi jatkaa koko alv:n osalta. Sen lisäksi ja mahdollisten mutta epätodennäköisen verokertymän alenemisen korvaamiseksi veropohjaa tulisi laajentaa ja tasoa yhtenäistää tuloverotuksen puolella. Muistelen Kokoomuksella olleen joitakin vuosia sitten tavoiteena saada kaikki tulot samalle viivalle. Nyt heillä on VM:ssä erinomainen tilaisuus saattaa esimerkiksi pääoma- ja maataloustulojen verotus palkkaverotuksen kanssa samalle viivalle ja tasolle. Samoin tasa-arvoisuutta ja -vertaisuutta verotukseen toisi varallisuusverotuksen palautus.

Opetuksen kehittämistä helsinkiläisittäin

Koko maassa ja myös Helsingissä valitetaan, että peruskouluilla ei ole resursseja opetukseen. Tämä näkyy ylisuurina opetusryhminä, kirjojen ja koulutarvikkeiden puutteena, opetussuunnitelmien ja valinnanmahdollisuuksien karsimisena j.n.e. Nyt kuitenkin Helsingin kaupungilla on varaa polttaa rahaa sähköisten taulujen hankintaan. Hanke maksaa kuulemma 7 500 000 € eikä hinta sisällä asennuksia eikä tuskin henkilöstön koulutuskustannuksiakaan. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat tämänaamuisessa paperiversiossaan.

Sähköisiä tauluja kehutaan interaktiiviksi. Eikö koululuokassa interaktion tulisi olla opettajan ja oppilaan välistä eikä opettajan ja taulun?

Miten uudet välineet edistävät oppimistapahtumaa? Oppiiko oppilas paremmin kun taululla vilistää erilaiset tietokoneen käyttöliittymän valikot opettajan hipelöinnin tahdissa sen sijaan, että opettaja loihtisi sinne persoonallisella tyylillään opettavana olevaan aiheeseen liittyvää sisältöä?

Kuinka paljon noiden uusien laitteiden käyttö syö aikaa itse oppisisällöltä? Entä keskittymisrauhaa?

Onko Helsingin koululaitos ja opetuslautakunta ihan oikeasti arvioinut noiden laitteiden kustannuksia suhteessa niistä saataviin hyötyihin? Entä onko arvioitu kustannuksien hyötyjä vaihtoehtoisiin investointeihin? Entä jos samalla rahalla pienennettäisi ryhmäkokoja, lisättäisi valinnaisuuksia tai panostettaisi kerhotoimintaan t.m.s. Olisivatko silloin investoinnista saatavat hyödyt silloin suuremmat? Jos on niin missä noihin tuloksiin voisi tutustua?

P.s. Kun sitä kaikenlaisten koulujen pesukoneiden takia syntyy ihmisen pienessä mielessä kaikenlaisia epäilyksiä niin nytkin heräsi, että kannattaisiko jonkun tutkivan journalistin penkoa keneltä laitteet hankittiin, liittyykö hankintaan vaali- tai muuta poliittista rahoitusta tai kestitystä, lahjoituksia tai muuta hämärää?

Korruptiosta ja suomalaisesta korruptiosta

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua ja ääntä korruptiosta ja vaali- sekä puoluerahoituksesta. Yhteistä sille on taas kerran ollut analyysittömyys ja sivuseikoista puhuminen.

Kukaan hutkiva zurnalisti tai poliitikko tai muu yhteiskunnallinen toimihenkilö ei ole yrittänyt purkaa auki miten Suomessa vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon ja toimintaprosesseihin. On toki tunnustettu, että Suomen pienissä piireissä kaikki tuntevat toisensa ja on hyväkin, että tunnetaan. Seuraavaksi väitetään, että kukaan ei tuntemisen, kestityksen tai vaalirahoituksen jälkeen ole tullut vaatimaan joitakin tietynlaisia päätöksiä. Sen syvemmälle ei kuitenkaan ole haluttu mennä eikä tuoda julki yhteiskunnallisen vaikuttamisen mekanismeja. Oivia esimerkkitapauksia analysoitavaksi olisi kuitenkin tarjolla vaikka kuinka paljon, aina kauppaketjujen ostoshelvettien kaavoituksesta erilaisiin turvallisuus- ja suojamääräyksiin saakka.

Korruptio voidaan jakaa oikeastaan karkeasti kahteen ryhmään: toisaalta suora päätösten ostaminen ja toisaalta valmiiksi sopivien ihmisten auttaminen päätöksentekoon. Ensimmäisessä, karkeammassa ja yksioikoisessa korruptiossa on kyse selkeästä ja rangaistavaksikin määrätystä toiminnasta jota voisi kutsua suoraksi korruptioksi. Tästä tuntuu löytyvän esimerkkejä etenkin armeijoiden ja asetehtaiden liepeiltä.

Jälkimmäisessä on kyse epäsuorasta toiminnasta. Siinä valitaan jo valmiiksi sopivia mielipiteitä ja maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä joille annetaan tukea vaaleissa. Tämä, epäsuora korruptio on jopa laillista toimintaa. Tosin siinä unohdetaan, että näin asetetaan demokratian perusperiaatteiden vastaisesti toisten mielipiteet ja ajamat asiat vaaleissa parempaan asemaan kuin toisten jolloin kaikilla ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Tätä on muun muassa Ilkka Kanervan hurskastelu, etttä ei kukaan ole tullut vaatimaan mitään kun hän on osannut olla mieliksi rahoittajilleen muutenkin.

Oma lukunsa on sitten "vastuunkantajat" jotka tuntevat opportunistiset velvollisuutensa tukiryhmiään kohtaan. He, jotka tekevät älyllisiä ja moraalisia rekkiliikeitä saadakseen kantojensa vaihtelut kuulostamaan järjelliseltä ja johdonmukaiselta.

Jotkut jo tähän asti julkistavat tukirahansa kuten esimerkiksi eräät vasemmistolaiset ryhmät julkistavat tukijoidensa ja lahjoittajiensa nimiä lehdissään. Sen sijaan minua ihmetyttää yritysten omistajat ja johdot jotka kyllä mainostavat kun antavat rahaa luonnonsuojelulle tai urheilulle mutta piilottelevat jakamiaan poliittisia tukia. Ja samoin minua ihmetyttää saajat, kuten Katainen, jotka vielä puolustelevat tätä.

Minusta pitäisi pyrkiä täyteen avoimmuuteen rahoituksessa jolloin kaikki poliittinen rahoitus tulisi kulkea julkisten kirjanpitojen kautta. Niissä tulisi näkyä jokainen tulo- ja menoerä summineen ja osapuolineensekä osapuolten taustajoukkoineen henkilönimiin asti. Ulkopuolelle jättäisin vain yksittäisten ihmisten lipaskeräyksissä antamat kolikot; setelirahat kirjaisin. Lisäksi pitäisi pystyä turvaamaan myös niiden mielipidetahojen vaikutusmahdollisuudet joilla ei ole takanaan rahakkaita tukijoita.

Rajojensiirtelijät ja totalitarismin demonisoitu tabu

Rajojensiirtelijät, Prokareliat sun muut ovat olleet jonkin aikaa julkisuudessa hiljaa mutta nyt aktivoituneet. He eivät enää pidä älämölöään rajojen siirtelystä mutta muuten yrittävät tehdä kiusaa niin Venäjälle kuin sen maineelle Suomessa. Milloin on kyse uusnatsipropagandan levittämisestä niinkuin Sovjet Story -elokuvan levityksessä ja milloin Nord Stream -kaasuputken häiritsemisestä. Taustatukea heille tuntuu antavan vihreänliiton liepeillä pörräävä porukka Hautaloineen, Mällisineen höystettynä Sofi Oksasella ja Imbi Pajulla.

Yksisilmäisessä russofobiassaan he demonisoivat kaiken NL:on ja Venäjään liittyvän niin, että asiallisesti todellisiin epäkohtiin pureutuvalta kritiikiltäkin menee uskottavuus. Eikä heidän älämölöltään sellaiselle jää tilaakaan kun kaikki missä ei koko ajan hoeta, että Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha leimataan ry***npe***en nuolemiseksi ja Stalinin ihannoimiseksi. Omana piirteenään asioiden hämärtämisessä toimii vielä kommunismin ja fasismin/natsismin niputtaminen samaan nippuun Euroopan neuvostossa.

Jotenkin on herännyt epäilys, että tämä demonisointi on tarkoituksellista, että sillä peitetään ja estetään asiallinen analyysi Venäjän/NL:n kehityksestä. Tarkoituksena on silloin estää ihmisiä tunnistamasta totalitarismin varsinaisia rakenteita ja ominaispiirteitä. Silloinhan ihmiset eivät tunnista niitä samanlaisia ominaisuuksia ja rakenteita omassa ympäristössämme ja niissä kansainvälisissä liitoutumissa joihin meidän halutaan ajaa. Kun Ahtisaaret ja kumppanit haluavat meitä mukaan yhteisiin arvoyhteisöihin läntisten demokratiakauppiaiden kanssa, on tarpeen estää ihmisiä näkemästä millaisia ne pohjimmaltaan ovat. Eikä ihmiset näe sellaista mitä eivät osaa tunnistaa eivätkä he osaa tunnistaa totalitarismin rakenteita ja ominaisuuksia kun se nimi on liitetty demonisoituun tabuun johon on kudottu yhteen nippuun Lenin, Stalin, NL, kommunismi, Hitler ja fasismi.

Nuo erilaiset oppirakennelmat ja niiden pohjalta rakennetuiksi väitetyt hallinnot on analysoitava sillä tavalla puhki, että näemme mikä on mitäkin ja mikä ei. Meidän on päästävä näkemään mikä on aatetta ja mikä on vallanhimoa, mikä on aatteen mukaista ja mikä ei, mikä aiheuttaa mitäkin. Vain sillä tavalla pystymme oppimaan historiasta ja käyttämään oppimaamme hyväksemme niin, että meitä ei enää jatkossa ainakaan yhtä helposti erilaisilla propagandakeitoksilla hämättäisi.

Avointa ja edesvastuutonta

Tämän aamun paperi-Hesarissa kirjoitetaan juttua Afganistanin sodasta ja Suomen osallistumisesta siihen. Onko Suomi osapuoli vai ei. Jutun mukaan Alexander Stubbin mielestä on edesvastuutonta sanoa Suomen olevan sodassa. Tätäkö on Stubbin uusi avoin ulkopoliittinen keskustelu? Ulkopoliittisen johdon propagandamantraa ei saa edes kyseenalaistaa saati, että siltä saisi jonkinlaisia sisältöön meneviä perusteluja sen omalle kannalle. Stubb itse tuntuu vetävän rajaa sille mikä on avointa ja mikä edesvastuutonta.

Afganistanissa ja Pakistanissa on käynnissä sota. NATOn ISAF on siellä osapuolena ja miehittäjänä ja Suomi on siinä mukana. Olisi vihdoinkin mielenkiintoista kuulla miten Stubb ja muut NATO-friikit kiertoilmaisevat sen. Aamun Hesarissakaan sitä ei edes yritetty vaan syytettiin erimieltä olevia edesvastuuttomiksi.

Yhtenä kiertoilmaisuna on käytetty rauhanturvaamista. Se on kuitenkin tarkoittanut rauhanturvaajien menoa osapuolten väliin molempien luvalla estämään yhteenottoja. ISAF ei kuitenkaan tee niin vaan on siellä osapuoli Talebaneja ja muita erilaisia asellisia joukkoja vastaan. Tuekseen NATO on pystyttänyt Kabuliin nukkehallituksen. Tässä tapauksessa rauhanturvaamistermin käyttö on täysin orwellilaista uusiakieltä.