Tieteen opettamisesta ja soveltamisesta työelämässä

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessa tieteen tuloksista ja rahoittamisesta. Tuli vielä sen jälkeen mieleen, että samanlainen kaksijakoinen tai jakomielinen meno on myös työmarkkinoiden puolella. Meillä arvostetaan työmarkkinoilla, sekä yksityisellä että julkisella puolella tieteentekemisen koulutusta palkattaessa ihmisiä soveltaviin tehtäviin.

Eikö tuollainen ole resurssien haaskausta? Koulutetaan tieteentekijöitä mutta heidän tarkoituksenaan on hyödyntää oppimaansa työelämän soveltavissa tehtävissä eikä tieteen tekijöinä. Käsittääkseni tämä johtaa kahteen ilmiöön: ei tule kunnon tutkijoita tieteilemään eikä soveltajat saa kunnon oppia soveltamiseen. Molemmat ovat resurssien tuhlaamista tehottomaan.

En toki tarkoita, etteikö ajoittainen tuntuman hakeminen "aidan toiselta puolelta" olisi hedelmällistä mutta koko systeemi ei saisi perustua sellaiselle. Siinä kärsivät kaikki osapuolet: yliopistot, tiede, yritykset, business, tutkijat, työntekijät, veronmaksajat j.n.e.

Olen halunnut ymmärtää ammattikorkeakoulujen perustamisen ja rakentamisen positiivisesti juuri ratkaisun etsimisenä tähän ongelmaan. Toivottavasti nyt ei sitten pilata niitäKIN yrittämällä tehdä amk:ista "tiede"korkeakouluja. Sellaiseen on vaara kun esitellään "oikeita" korkeakouluja jotenkin hienompina kuin "ammatti"korkeakouluja. Sehän on jo johtanut siihen, että amk:t eivät haluaisi pysyä perustehtävssään vaan haluavat laajentaa toimenkuvaansa.

Sinällään ei ole minusta väärin, että ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta ja jopa tuotekehittelyä. Sehän sopiikin niiden luonteeseen soveltamista opettavina laitoksina. Mutta olisi virhe rakentaa ikäänkuin kehittämis- ja kehittymispolkua joka johtaa ammattikorkeakoulusta tiedekorkeakouluun ja ikäänkuin huipulle. Polkujen pitäisi olla vähintäänkin kahdensuuntaisia eli myös kehittymistä "puhtaan" tieteen puolelta soveltamaan.

Työelämässä taas tulisi olla selkeää näkemystä, mitä oikein tarvitaan. Tarvitaanko tieteentekemisen hankittua ja osoitettua kykyä vai kykyä soveltaa kulloinkin parhaiten sopivia tieteen y.m. saavutuksia. Tehtäviä varmaan löytyy molemmille mutta ne pitää pystyä erottamaan. Vain sellaisen analyysin kautta päästään ohjaamaan aina liian vähäisiä resursseja kulloinkin parhaiten tavotteita palvellen.

Huippukoulutetut tekevät tieteessä pohjasakkaa

Yleisradion uutisissa on tänään kerrottu laajasti kuinka Suomen Akatemian omassa A Propos -verkkolehdessä esitellyn selvityksen mukaan Suomen tieteen taso tippuu kuin kuin vapaassa pudotuksessa *). Samaa aihetta käsiteltiin myös saman yhtiön Prisma-ohjelmassa. Toisaalta tohtoreita ja maistereita koulutetaan yliopistoissa pilvin pimein ja rahaa syydetään n.s. innovaatiotoimintaan eli soveltavaan tutkimukseen.

Tutkimuksen laatua mitataan yleisesti viittauksien määriä laskemalla. Mitä laadukkaampaa tutkimus on, sitä paremmin sen tulokset ja tekijät kelpaavat muillekin. Suomalaisten tulokset eivät kelpaa eikä kelpaa tekijätkään. Syynä on, että monen suomalaisen tohtorin tieteellinen julkaisutoiminta jää opinnäytetöihin. Ne ovat kuitenkin vasta näyttöjä siitä, että osataan tehdä tutkimusta, ei tieteellistä huipputyötä. Huippuympäristöissä niillä vasta osoitetaan, että ollaan kykeneviä tekemään tiedettä ja varsinainen tieteellinen työ tehdään vasta sen jälkeen. Suomessa tilanne on tähän asti ratkaistu laskemalla tutkintojen määriä mutta niin ei voida enää jatkaa.

Rahaa tiede- ja tutkimusmaailmassamme siis kulutetaan huippumaiden tahtiin mutta tulokset ovat sitä sun tätä. Taustalla on rahoituksen vääristymät ja harhakuvitelmat. Rahaa jaetaan tutkintojen perusteella mutta ei katsota millaisia ovat laadullisesti nämä valmistujat.

Yhtenä julkilausuttuna tavoitteena nykymenolle on ollut saada tieteen tulokset hyödyttämään talouselämän tavoitteita, n.s. innovaatiostrategiana. Toisaalta yksityiset rahoittajat odottavat nopeaa vastinetta rahalleen eli tuotteita tuotantolinjoille ja toisaalta poliitikot haluavat talouden pukkaavan uusia Nokioita. Rahanjakajat kuitenkin unohtavat, että laadukas soveltava tiede vaatii laadukasta perustutkimusta taakseen. Ei uusia Nokioita synny ellei taustalla ole alan perustutkimuksen osaajia ja osaamista. Vasta sen jälkeen voi nousta tuotekehitystäkin.

Eikä pidä unohtaa myöskään, että suomalainen kapitalismi on siirtymässä tuotannollisesta kapitalismista fininanssikapitalismiin. Ennen tehtiin rahaa tuotannollisella toiminnalla mutta nyt siirrytään tekemään rahaa rahalla. Siinä ei tarvita enää edes tuotannollisia keksintöjä ja patentteja, rahoitusmarkkinainnovaatiot riittää.

Jotta tästä suosta noustaisi, pitää saada perustutkimus kukoistamaan uudelleen. Sen jälkeen on pohjaa soveltavalle tieteen tekemiselle. Ja molempia pitää tehdä myös tutkintosuoritusten jälkeen kun on osoitettu taidot tehdä sitä työtä johon on kouluttauduttu yhteiskunnan varoilla. Ja tarvitaan myös tuloksille käyttäjiä eli sitä tuotannollista toimintaa joka hyödyntää niitä innovaatioita. Silloin myös tutkimustulokset ja niiden tekijät alkavat kevata kolleegoille maailmalla.

*) Tätä kirjoitettaessa linkki itse selvitykseen ei auennut joten tämä kirjoitus perustuu siitä kertoneisiin uutisiin ja esittelyihin.

Eläkkeelle

Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs on avautunut tällä viikolla jälleen ihmisten vanhuuseläkeiästä. vasta viime talvena Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen yrittivät "Kuusamon lumien" kautta samaa mutta tulivat AY-liikkeen voimalla tyrmätyiksi. Nyt on Fagernäs samalla asialla.

Aikoinaan kun nykyinen 65 normaali eläkeikä asetettiin oli tarkoituksena, ettei tavalliset työntekijät normaalisti elä niin vanhoiksi. Vanhuuseläke piti olla harvojen hyväosaisten huvia ja rahvaan piti kaatua niin sanotusti saappaat jalassa. Nyt raskas ruumiillinen työ on vähentynyt, ravinto- ja terveystilanne parantunut siten, että vanhuuseläke on ihan tavallistenkin ihmisten tavoitettavissa. Se ei ollut alkuperäinen tavoite ja nyt herrat ovat palauttamassa tilannetta alkuperäiseen asentoonsa.

Fagernäs vetoaa johonkin kuvitteelliseen pohjoismaiseen malliin. Kuitenkaan mitään yleistä ja yhteistä pohjoismaista eläkemallia ei kuitenkaan ole olemassa. Ruotsissa toki eläkeikä on korkeampi, sekä vanhuuseläkkeelle että keskimääräinen eläköitymisikä. Siellä on kuitenkin myös tehty toimenpiteitä työhyvinvoinnin edistämiseksi ihan eri tavalla kuin täällä Fagernäsin johtaman järjestön jäsenten keskuudessa. Heillä on esimerkiksi työntekijän tilanteen mukaan oustavia työaikoja, työttömyys ei ole samaa luokkaa kuin täällä j.n.e.

Mitä Fagernäs kuvittelee tekevänsä esimerkiksi työttömille jotka ei ikänsä vuoksi kelpaa hänen jäsenistölleen. Heitä ilmeisesti pitää syyllistää työttömyyskortistissa eikä saa päästää eläkkeelle vaikka kaikki tietävät, että suomalaiset työnantajat eivät heitä ikinä työllistä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Sata-komitean vetäjä Markki Lehto kirjoittaakin paljon asiallisemmin eläköitymisiän noston tarpeesta, keinoista ja mahdollisuuksista. Fagernäsin, Kataisen ja Vanhasen pitäisikin lukea se kirjoitus ajatuksella ja kokonaan.

Todellisia ongelmia eläkeasioissa on, että niin monet joutuvat ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja työttömyyden kautta työttömyyseläkkeelle. Jos Fagernäs ja kumppanit olisivat oikeasti huolissaan ihmisten hyvinvoinnista, he yrittäisivät parantaa työelämän laatua niin, että ihmiset säilyisivät terveinä ja työssä. Fagernäs voisikin vaikka lähettää jäsenkirjeen johtamansa järjestön jäsenille. Siinä hän voisi opastaa heitä pidättäytymään vanhempien ihmisten irtisanomisista ja parantamaan työolosuhteita. Silloin todellinen eläkkeellejäämisikä lähtisi kohisten nousuun.

Stubb & kmpnit kunnostautuu jälleen

Monet tiedotusvälineet, esimerkiksi YLE, ovat kertoneet kuinka Suomen ulkopoliittisessa johdossa piuhat ovat poikki eikä tieto kulje.

Ensin on laadittu suunnitelma ja tehty sopimukset miehitysjoukkojen laajentamisesta Afganistanin vaalien ajaksi. Joukkojen määräajaksi on määritelty lokakuun loppu. Kuitenkin alusta asti on ollut tiedossa, että jos toinen kierros järjestetään, se tulee myöhemmin. Onko siis Suomen ulkopoliittinen johto Stubb etunenässä ja Häkämies peesissään luottanut vaalivilpin onnistumiseen ja Hamid Karzain valitsemiseen ensimmäisellä kierroksella? Tähän viittaisi myös heidän kehunsa mukamas onnistuneista ja hyvin menneistä vaaleista.

Oma lukunsa on, että Stubb & kmpnit eivät vaivaudu kertomaan asioita ulkopolitiikasta omalta osaltaan vastaavalle presidentille. Samaan aikaan kaavaillaan lisävallan antamista näille tunareille kun kuulemma ainakin Tuija Braxin mielestä EU:n uusi perustuslain asemaa tekevä paperi eli Lissabonin sopimus pakottaa riisumaan presidentin valtaa entisestään. Se näyttää nyt kasautuvan pelottavassa määrin vielä vaarallisempiin käsiin.

Mitä käytännössä tarkoittaa, että Stubb vastaa tietokatkoksesta? Mitä hän konkreettisesti tekee vastuuta kantaessaan? Eroaako hän vai käynnistää UM:n toiminnan kehittämisen vai menee muistinparannusterapiaan vai mitä?

Entä mitä Häkämies tekee sotaministeriössään jotta jatkossa toimenpiteitä ja tehtäviä ei suunnitella yhtä hutiloiden kuin nyt on tehty.

Millaisia johtopäätöksiä päämisteri tekee hallituksensa taidoista ja kyvyistä? Ehtiikö hän edes omilta tupeksimisiltaan johtaa hallitustaan?

Ja ennenkaikkea edustuksellisen demokratiamme kaunein kukkanen, valtiopäiville kokoontunut eduskunta - mitä se tekee? Nuokkuu ja pitää huolta hallituspuolueiden ryhmäkurin pitämisestä. Milloin eduskunta ihan oikeasti keskustelisi hallituksen asemasta ja vastaisi tehtävästään vaatia hallituksen nauttivan sen luottamusta eikä päin vastoin.

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.

Hutkivat zurnalistit hakoteillä

Viime aikojen kohu Matti Vanhasen ympärillä osoittaa kuinka suomalainen tutkiva journalismi on hakoteillä. YLEn silminnäkijä-ohjelma kertoi Nuorisosäätiön kiinteistöbusineksesta. Sen yhtenä sivujuonteena oli tuolloisen kansanedustaja ja säätiön puheenjohtaja Vanhasen talonrakennus. Se on nyt nostettu tiedotusvälineissä koko jutun keskiöön. Paljon tärkeämpi ohjelman sanoma on mennyt aivan ohi journalistien mielenkiinnon.

Tärkein sanoma ohjelmassa käsittääkseni oli KEPUa lähellä olevan Nuorisosäätiön tapa harjoittaa liiketoimintaa kiinteistöillä ja sen vaikutukset asumisen hintaan. Siinä olisikin todella tärkeä aihe tutkivalle journalismille. Esimerkiksi miten toimii tonttimaan arvon "jalostaminen" ja kuka saa hyödyn kun asukkaat maksavat sen vuokrissaan. Samaten pitäisi selvittää miten kallis rakentaminen ilman kilpailua maksatetaan yhteiskunnalla ja sitten vielä vuokralaisilla. Myös hankintalain vastaisuudet ovat jääneet selvittämättä. Näissä säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) sekä kuntien suhteissa riittäisi selvitettää. Mutta suomalaiset pääosin porvarilliset tieodtusvälineet selvittelevät mitä on tuppeen sahaaminen ja kuka käyttää mitenkin puutavaran käsittelyyn liittyviä ammattitermejä.

Oma lukunsa on tietenkin myös muut asiat jotka ovat jääneet miltei käsittelemättä. Samaan aikaan on työn alla ensivuoden budjetti, työttömyys kasvaa edelleenkin, eduskunnassa on keskusteltu niin vanhusten huollosta kuin päätetty antaa verovapaus peltokaupoista tuleville voitoille. Nämä eivät ylitä uutiskynnystä kun pengotaan Vanhasen lautakauppoja.

Sinällään tietysti on tärkeää, että pääministerin mahdolliset korruptioepäilyt selvitetään. Ongelma onkin penkomisen saamat mittasuhteet suhteessa muihin asioihin, etenkin siihen miksi on korruptoitu jos on korruptoitu ja kuka on loppupeleissä kerännyt hyödyn yhteiskunnan eli veronmaksajien rahojen käytöstä. Tässä suhteessa meillä on tietenkin jo entisiä esimerkkejäkin kuinka varsinaiset rakenteelliset ongelmat jäävät tuppilankkujen ja tekstiviestikohujen alle.

Oma lukunsa on tietenkin kuinka Vanhanen pitää kiinni asemastaan eikä mikään tunnu vielä tarttuvan harmaaseen hartapankkirakentaja-imagoon. Antti Kaikkonen ja Jukka Vihriälä sentään jo erosivat mutta Vanhanen vaan jatkaa. Kummallista on myös KEPUn kannatuksen kehitys. Se nousee vaikka Nuorisosäätiössä on kyse laajasta KEPUlaisten poliitikkojen kähminnästä. Onko syynä iltäpäivälehtien hutkivien zurnalistien henkilöivä tapa lähestyä vain pintaoireita. Se saadaan helposti näyttämään ajojahdilta ja sympatiapisteitä alkaa ropista.

Mitenköhän saisimme sellaisen tiedotusvälineistön joka osaisi ja haluaisi pureutua rakenteellisiin ongelmiin eikä räpistelisi pintakuohuissa.

Suomen ulkoministeriö ja Honduras

Kuten kaikki tiedämme, on Hondurasissa tapahtunut vallankaappaus jossa demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti Manue Zelaya syrjäytettiin ja muilutettiin pyjama päällä ulkomaille. Ainoaksi syyksi ilmoitettiin hänen halunsa järjestää neuvoa-antava kansanäänestys siitä pitäisikö perustuslakia valmistelevan elimen vaalien järjestämiseen tähtäävä aloite viedä parlamentin käsittelyyn. Todellisuudessa syynä lienee ollut liberaaleja edustaneen Zelayan radikalisoituminen ja sitä kautta tuki vähempiosaisille kuten alkuperäiskansoille, vähimmäispalkan nostaminen j.n.e.

Nyt syyskuinen Voima-lehti kertoo, että Suomen sikäläinen kunniakonsuli, liikemies Luis Kafie on sotkeutunut kaappaukseen. Hän lienee ollut rahoittamassa kaappausta ja yhdessä veljensä kanssa muutenkin suhmurointu taustalla.

EU on heristänyt sormeaan ja U.S.A. ei edes sitä vaikka molemmat ovat yleensä valmiita viemään demokratiaa milloin mihinkin maailman kolkkaan. Edellytyksenä toki silloin on, että taloudelliset edut ovat uhattuna ja nyt Hondurasissa kaappaus pikemminkin tukee niitä kuin uhkaa.

Suomen ulkoministeriön Latinalaisen Amerikan ja Karibian osaston päällikkö Juha Virtanen on kertonut Voiman toimittajalle, että heillä ei ole todisteita Kafien sotkeutumisesta kaappaukseen. Se lienee luonnollista kun eivät ole kuulemma tutkineetkaan asiaa. Ilmeisesti myös aikovat jättää tutkimatta jotta todisteita ei löytyisikään. Onhan Kafie tae suomalaisten yritysten kaupoille Hondurasissa. Business ennen demokratiaa ja kansalaisvapauksia.

Ulkoministeri Stubbin en ole huomannut juuri lainkaan käsittelevän Hondurasin tapahtumia vaikka hänen jos kenen pitäisi olla huolissaan siitä millaiset ihmiset edustavat Suomea missäkin maailmankolkassa. Mutta tähänhän me olemme saaneet jo tottua. Häntä huolestuttaa vain miten saada Suomi NATOon ja mukaan käsikassaraksi kaikkiin mahdollisiin U.S.A:n interventioihin eri puolilla maailmaa.

Koskahan saamme ulkoministerin joka ihan oikeasti hoitaa tehtäviään vastuullisesti ja toimii niinkuin puhuu? Sellaisen joka on johdonmukainen puhuessaan demokratiasta, kansalaisvapauksista ja turvallisuudesta eri puolilla maailmaa.