eroakirkosta.fi

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Niinistö, ego ja teot

Tähän asti olen vältellyt kirjoittamasta Sauli Niinistön touhuista ja olen odotellut koska tiedotusvälineet löytävät uuden lemmikkin "kansalle". Eduskunnan puhemiesäänestyksen kommentointi sai kuitenkin minut näppäimistölle kirjoittamaan hänestä.

Bulevardilehtien mukaan mukaan Niinistön kannatuksen tippuminen puhemiesvaalissa ei olisi kunniaksi demokratialle, Niinistön omia sanoja kuulemma. Eduskunnan arvovalta on siis suoraan verrannollinen Niinistölle osoitettuun palvontaan. Ompa hänen egonsa kasvanut megalomaanisiin mittoihin.

Julkisuudessa olevien tietojen mukaan Niinistö on johtajana pikkusieluinen nipottaja ja työpaikkakiusaaja. Hän saa sinällään aiheelliset säästötoimet näyttämään kitupiikkimäiseltä vahtimiselta. Mutta sen lisäksi hän on suoltanut rahaa erilaisille konsulttifirmoille eduskunnan organisaation uudistamisen nimissä.

Kaikki tämä on tietenkin nähtävä hänen presidentinvaalikampanjaansa vasten. Hän rakentaa ja hänestä rakennetaan kuvaa verorahoja säästävänä kansan sankarina, eräänlaisena poliitikon peilikuvana.

Eduskunnassa on todella eletty suureellisesti ja kansanedustajien edut työpaikan kautta ovat paisuneet kuin pullataikina. Edellisten puhemiesten, etenkin Uosukaisen/Kok ja Lipposen/SDP, aikana elettiin kuin "siat vatukossa". Tosin taisi heidän edeltäjänsäkin, esimerkiksi Erkki Pystynen/Kok vaimoineen, osata. Samoin edelleenkin pääsihteerinä olevalla Seppo Tiitisellä on kallis ooppera- ja viinimaku. Niinistö on siis tarttunut ihan oikeaan asiaan. Mutta hänen tapansa ja toimensa ovat vain sellaiset, että hän tuntuu aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä. Hänen organisaatio- ja toimintamalliuudistuksensa näyttää muodostuvan vain kalliimmaksi kuin se mihin hän on puuttunut. Lisäksi hän on tehnyt suurimman asian rahallisesti pikkujutuista. Niistä kun saa näyttäviä juttuja keltaiseen lehdistöön ja esitettyä olevansa veronmaksajan asialla. Isommat mutta vähemmän raflaavia otsikoita tarjoavat, todelliset ongelmat saavatkin sitten jäädä ratkaisutta.

Toisaalta viime päivinä on myös saanut nähdä tiedotusvälineissä vilahduksia jutuista joista on aistittavissa hutkivien zurnalistien kyllästymistä Niinistöön. Olisikohan meillä odotettavissa kansan lemmikkielätin vaihtoviikot. Kuka onkaan seuraava meille sankariksi nostettava?

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Akateemista argumentointia

Lueskelin tämän aamun Helsingin Sanomista m.m. Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirenin jutun taidepolitiikasta otsikolla "Suomettuminen varjostaa yhä kuvataidetta" ja Helsingin yliopiston professori Timo Vihavaisen kirja-arvostelun uudesta venäläisestä Venäjän historiaa koskettelevasta teoksesta otsikolla "Stalin saa ansaitsemansa moraalisen tuomion". En tunne riittävästi suomalaisen taidepolitiikan syvimpiä pohjamujuja enkä ole kyseistä teosta lukenut joten jätän sisällön arvioimatta. Sen sijaan huomioni kiinnittyi kummankin sinällään oppineen ja sivistyneen ihmisen argumentaatioon.

Gallen-Kallela-Siren on kirjoittanut mielipidekirjoituksen Kiasman johtajavalinnan tiimoilta ja arvioi nykyisen väistyvän johtajan Berndt Arellin ja Nicolaus Schafhausenin linjaeroja. Hän tuntuu kokevan painavaksi argumentiksi omille mielipiteilleen suomettumisella ja muilla historian menneillä poliittisilla kytkennöillä, kuvitelluilla ja todellisilla, toisten lyömisen. Hänelle taiteen kansainvälistyminen näyttää tarkoittavan tiettyä ideologista ilmansuuntaa: Pariisi on kansainvälistä, Moskova ei. Samoin hän tuntuu sotkevan historialliset muistomerkit ja taiteen. Hän arvostelee luovuuden näivettävää samanmielisyyden pakkopaikaa tarkoittaessaan, että hänen edustamansa linja ei saa yksin päättää.

Vihavainen arvostelee, tai oikeammin ylistää mutta ei arvioi Andrei Zubovin toimittamaa teosta Istorija Rossii 1894-1939 (AST-Astrel, Moskova 2009) . Hän tuntuu tuntevan itsensä kanssa samaa mieltä olevat asiallisiksi ja erimieltä olevat "kvassipatrioottisiksi *) suurvaltanationalisteiksi" ja "mustasotnialaisiksi" **). Hän jopa menee historioitsijana niin pitkälle, että katsoo historioitsijoiden tehtäväksi moraalisten tuomioiden jakelemisen ja haluaa k. o. teoksen siinä suhteessa esimerkiksi läntisille historioitsijoille.

Yhteistä näille kummallekin vekkulille on omien mielipiteiden nostaminen ikäänkuin asiallisuuden normiksi ja erimieltä olevien henkilöiden lyöminen erilaisilla nimittelevillä leimoilla. Leimat he valitsevat omassa maailmankuvassaan ilmeistä inhotusta herättävillä tekijöillä, Gallen-Kallela-Siren itäblokilla ja suomettumisella sekä Vihavainen kvassilla ja tsaarinaikaisilla mustilla sotnioilla.


Onko meidän n.s. akateemisen sivistyneistömme, molemmat ovat viisaustieteen tohtoreita, todella noin matalaotsaisia, että eivät korkeampitasoiseen keskusteluun pysty. Forum oli tosin molemmilla päivälehti mutta kuitenkin itse itseään laatulehtenä pitävä eikä mikään keltainen bulevarditabloidi. Silti voisi toivoa, että tuontasoiset henkilöt pystyisivät korkeampitasoiseen kirjoittamiseen ja argumetoisivat oman asiansa puolesta sisällöllisillä asioilla eikä ala-arvoisella nimittelyllä.

*) Kvassi on venäläinen rukiista tehty olut.
**) Mustasotnialaiset olivat Venäjällä toiminut tsaarin hallinnon salaa tukemia terroristeja.

torstai 28. tammikuuta 2010

Eläkeputket tyhjiksi

Työnantajien EK on taas aktivoitunut ajamaan työttömien n.s. "eläkeputken" poistamista eläkeiän nostamiseksi. He ovat taas syyllistämässä itse pois potkimiaan ihmisiä tulevaisuuden talouden romuttamisesta. Vaikka he kuinka saisivat "putken" poistettua, ei synny yhtään uutta työpaikkaa. On ainoastaan kurjistettu ihmisten elämää ja rokotettu kysyntää jotta taloudessa menisi entistä huonommin.

Ihan oikeasti, jos työnantajat haluaisivat, he saisivat putken tyhjäksi kertaheitolla. Heidän täytyy vain lopettaa ihmisten irtisanominen sinne putkeen. Asia on todella niin yksinkertainen.

Samaten työnantajat vaikeroivat työkyvyttömyyseläkeläisten määrää. Nuokin eläkeläiset ovat menettäneet pääsääntöisesti työkykynsä samojen työnantajien palveluksessa. Työnantajien tarvitsee siis vain kohentaa niin henkinen kuin fyysinenkin työturvallisuus työpaikoillaan tasolle jolla ihmiset eivät menetä työkykyään.

Kyse on siis puhtaasti työnantajien omassa vaikutuspiirissä ja -vallassa olevista heidän omista päätöksistään. Ei muuta kuin tekemään niitä. Fagernäs voi aloittaa vaikkapa ohjeistamalla omaa jäsenkuntaansa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Hasardia

Kaarina Hazard on kirjoittanut Iltalehteen kolumnin Tony Halmeen kuoleman johdosta. Siinä hän värikkäin sanakääntein ja kielikuvin esittää kuin itsetuohoista reppanaa on käytetty hyväksi ja hänestä rakennettu kaikkien janoisten sankaria.

Kaikessa sen aiheuttamassa valitusryöpyssä, ainakin 70 valitusta Julkisen sanan neuvostolle, näyttää taas unohtuvan kirjoittajan todellinen sanoma. Halme on hyväksikäytetty ja hyväksikäyttäjinä oli tiedotusvälineet sekä persu-poliitikot. Halme toki oli kai pääsääntöisesti itse kykenevä vastaamaan tekemisistään mutta kuitenkin häntä tunnuttiin vietävän julkisuudessa n.s. kuin lumiukko pihalla litran mittaa. Etenkin asialla tuntui olevan n.s. keltainen lehdistö m.l. bulevardilehdet jotka ikäänkuin yllyttivät häntä.

Onnettominta oli hänen "poliittinen uransa". Hänestä rakennettiin ikään kuin huono-osaisten edustajaa. Ja "kaunis edustaja" rakennettiinkin. Niin peitettiin todelliset ongelmat ja niihin ratkaisujen hakeminen. Se korvattiin älämölöllä ja sanoma kiteytyi Halmeen takapuoleen. Timo Soini ja muut perussuomalaiset toteuttivat siinä omaa tehtäväänsä. Lopputuloksena oli, että kukaan ei oikeasti päässyt ajamaan vähäosaisten asiaa ja vietiin asioihin vakavasti suhtautuvilta väheinenkin näkyvyys ja uskottavuus.

Nyt on aloitettu boikottikampanjoita Iltalehteä vastaan: boikotoikaa Iltalehteä kunnes Hazard erotetaan, boikotoikaa Iltalehteä jos Hazard erotetaan ja boikotoikaa Iltalehteä joka tapauksessa. Kaunis kukkanen on esimerkiksi Suomi24-keskustelupalstalta löytyvä "Boikotoikaa Iltalehteä ainakin niin kauan kun lehdessä toimii kolumnistina Kaarina Hazardin kaltainen lesbo ja mies-filantrooppi!" (sic). Onkohan boikotoijilta unohtunut yksi boikotin kohde: yritykset jotka mainostavat Iltalehdessä.

Tämä herättää kuitenkin kysymyksen miksi meitä kiinnostaa ennemmän Toni Halmeen kaltaisen reppanan sekoilu viina- ja huumepäissään autojen ja laittomien pyssyjen kanssa, Matti Nykäsen heiluminen Mervin ja veitsien kanssa, Vanhasen uuniperunat ja Tuksut. Miksi meitä ei kiinnosta budjetti, työmarkkina-asiat, NATOttaminen j.n.e. Miksi silminnäkijän jutuissa Vanhasen lautakasa on kiinnostavampi kuin rakennusalan vedätykset asukkaiden kustannuksella.

Kannattaisikohan meidän ennen Julkisen sanan neuvoston puoleen kääntymistä katsoa peiliin ja alkaa kiinnostua asioista jotka ihan oikeasti vaikuttaa meidän elämäämme.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Juha Molarin tapaus ja uskonnollinen tuomioistuin

Pro Karelian pääsihteeri Veikko Saksi on tehnyt kantelun Espoon hiippakunnan tuomiokapitulille kun on kokenut tulleensa loukatuksi Juha Molarin blokikirjoittelussa. Kummankin osapuolen kielenkäyttöä on ruodittu niin monella eri keskustelupalstalla ja blokissa, että en tässä viitsi siihen enää tarttua. Sen sijaan en malta olla kirjoittamatta asiaan liittyvistä eräistä muista omituisuuksista.

Saksi on kokenut loukkaantuneensa Molarin virkatehtävien ulkopuolisista kirjoituksista eikä virkatehtävien hoidon takia. Siitä huolimatta Saksi on valittanut nimen omaan Molarin työnantajalle. Tuolla työnantajalla eli ev.lut. kirkolla on erityinen uskonnollinen tuomioistuin, tuomiokapituli. Se on nykyaikana omituinen kummajainen menneisyydestä, ajalta jolloin meillä täällä oli vielä uskontopakko. Se on työnantajan oma tuomioistuin jossa tutkijana, syyttäjä ja tuomarina toimii sama taho. Se on omituinen ja vääristynyt mekanismi työsuhdeasioiden hoitoon muutenkin mutta erityisesti vielä viranhoidon ulkopuolisissa asioissa erityisen kummallinen. Samanlainen jäänne on vain armeijalla.

Normaali menettely työsuhdeasioissa on sopia niistä työntekijän ja esimiehen kesken. Jos sopua ei synny, on käytettävissä luottamusmiesmenettely. Jos sekään ei toimi niin normaali menettely on ulkopuolinen ja riippumaton oikeuslaitos. No, työtuomioistuimessa on siinäkin tietyt ongelmansa mutta ne johtuvat vinosta lainsäädännöstä. Mutta työntekijöiden kiistat sivullisten kanssa käsitellään normaali elämässä heidän itsensä kesken ja jos ei suju niin asia hoidetaan oikeuslaitoksen suojissa mutta työnantajat eivät ole asianosaisia. Mutta kirkontyöntekijän osalta asiat käsitellään työnantajan omassa tuomioistuimessa joka ei ole ulkopuolinen eikä riippumaton ja ilmeisesti siksi otollinen ja mieluisa koston väline.

Koskahan pääsisimme kirkon ja armeijankin osalta normaaliin asioiden tilaan. Siis sellaiseen, että ei sallita omia omia sisäisiä tuomioistuimia vaan riidat ja muut selkkaukset hoidetaan tarvittaessa ulkopuolisissa ja riippumattomissa tuomiolaitoksissa.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Hyviä ja huonoja ydinuutisia

Tänä aamuna sai lukea Helsingin Sanomien paperiversiosta hyviä ydinenergiauutisia. Jutun mukaan kanadalainen malminetsintäyhtiö Namura Finland luopuu uraanikaivosvaltauksistaan. Samoin tekee ranskalainen Avera.

Lama-ajan mukanaan tuoma kustannustietoisuus on saanut heidät arvioimaan uraanikaivosten kannattavuutta. Toivoa vain sopii, että tämä uusi valveutuneisuus leviää myös itse energiayhtiöihinkin. Tähän mennessähän ydinvoimaloiden kannattavuutta on markkinoitu kyseenalaisin vedätyksin joissa monia kustannuksia ja haittoja on vähätelty ja levitelty perättömiä hyötyhaaveiluja. On esimerkiksi kannattavuuslaskelmista "unohdettu" osa riskeihin varautumisesta. Samoin jätteiden loppusijoituksen ratkaisuista eikä kustannuksista ole vielä oikeasti hajuakaan. Eikä uraanikaivosten vaikutuksia omiin ympäristöihinsä huomioida ollenkaan. Toivottavasti tämä laman mukananaan tuoma uusi kustannustietoisuus saa huomioimaan nyt huomioon ottamatta jääneet näkökulmat.

Hesarin jutun mukaan asiaan kuulemma vaikuttaa myös uusi valmisteilla oleva kaivoslaki. Se kun antaisi maanomistajille ja kunnille enemmän sananvaltaa kaivosvaltauksiin. Hyvä niin jos laki vaikuttaa jo etukäteen hillitsevästi.

Huonompia uutisia sen sijaan jo joulukuussa Kalevassa ollut haastattelu jonka mukaan Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) yli-insinööri Jorma Aurela on patistellut Oulun yliopistoa lähtemään ydinvoimalahehkutukseen Fennovoiman siivelle. Saisivat kuulemma ylimääräistä rahoitusta ydinvoiman lobbausrahoista. Onko tässä nyt TEMmin insinöörin tavoitteena yrittää ohjailla yliopistollista tutkimusta suosimaan yhtä ja vaarallisinta energiatuotantomuotoa? Jos ja kun ydinvoimayhtiö Fennovoima olisi mukana niin tuskimpa tutkimuksista kovinkaan ydinvoiman kannalta kriittisiä tuloksia tulisi. Eikö TEMmin olisi sen sijaan syytä tukea monipuolista energia-alan tutkimusta?