EU:n talouskomissaari Olli Rehn on parhaillaan esiintymässä Mikkelin Päämaja-symposiumissa. Asiaa uutisoi sekä Länsi-Savo että YLE useammallakin uutislevitteellä.
Rehnin pääviesti näyttää olevan, että kreikkalaisten yhteinen omaisuus pitää yksityistää ja saadut rahat jakaa yksityisille ulkomaisille pankeille. Jos pankit haluavat vielä enemmän, sitten jaetaan muiden euromaiden veronmaksajien rahaa ja laskut maksatetaan kaikkein kitkerimmin tavallisilla kreikkalaisilla. Hänen viestinsä on sama kuin muun EU-eliitin ja IMF:n jo aiemminkin vastaavissa kriiseissä, tunnetuin tuloksin. Kaikkialla missä reseptiä on sovellettu, seurauksena on ollut vain savuavia raunioita ja tavallisten ihmisten kärsimyksiä. Sen sijaan tuosta kuurista kieltäytyneet kuten esimerkiksi Argentiina, ovat selviytyneet paljon paremmin.
Rehn rakentaa vastustajistaan itselleen sopivaa olkiukkoa väittelykumppaniksi kun ilmeisesti ei uskalla lähteä vastaamaan oikeisiin vastaväitteisiin. Hänen olkiukkonsa nykymenolle tarjoama vaihtoehto on hillitsemätön Kreikan konkurssi jossa maksajina olisivat Kreikan vähäosaiset. Oikeassa elämässähän asiat eivät menisi noin jos ne muuten kuin rehniläisten haluamalla tavalla menisivät.
Vaihtoehtohan olisi tietenkin esimerkiksi hallittu velkajärjestely. Siinä velkojat eli suuret kansainväliset pankit ottaisivat vastuulleen osan lainoista ja osan lainoista kreikkalaiset maksaisivat pidennetyllä aikataululla ja markkinakorkoja alemmalla korolla. Silloin kreikkalaista yhteiskuntaa ei tarvitsisi ajaa alas ja kreikkalaisilla olisi realiset mahdollisuudet korjata valtiontaloutensa epäkohdat kuten esimerkiksi verotuksen tehokkuuden. Yksityistäminen ei siis ole mikään pakko. Vaihtoehdolla on myös referenssejä onnistumisesta, esimerkiksi Argentiinassa.
Lisäksi vakuuksien käytöllekin on erilaisia mahdollisia ilman, että omaisuutta tarvitsee yksityistää. Kreikan valtio voisi kiinnittää omaa omaisuuttaan joka sitten JOS vakuuksia tarvitsee realisoida, siirtyisi vakuudensaajavaltion omaisuudeksi. Sen jälkeen omaisuuden tuotot käytettäisi lainojen lyhennyksiin. Ja alkuperäiselle omistajalle voitaisi antaa etuosto-oikeus siten, että voivat lunastaa menettämänsä kansallisomaisuuden takaisin heti kun pystyvät.
Lainajärjestelyllä toteutuisi lainanantajien vastuu ja heidän ottamansa kohtuuttomat riskit osittain realisoituisivat. Pankkien omistajat ja johtajat saisivat viestin, että veronmaksajat eivät ryntää automaattisesti maksamaan heidän kuprujaan. Toki se tarkoittaisi jonkun tai joidenkin pankkien nurin menoa mutta pankkiirit näkisivät, että heillä on aito vastuu tekemisistään. Silloin meno jatkossa ei olisi yhtä holtitonta - toivottavasti.
Mahdollisuuksia siis on jos niitä ideologiselta yksityistämisvimmalta haluttaisi nähdä. Näitä EU-hörhöjen näköaloja näyttää kuitenkin sumentavan uusliberalistisen ideologian vinot näyt. Vai onko kyseessä pragmaattinen omaisuuden uusjako?
Kun globaalit kapitaalikeskittymät ovat jakaneet yksityisen kapitaalin, seuraavana vuorossa on globaali kannsallisvarauden uusjako kapitalistien voitontavoittelulle. Kun kansantalouden lainalaisuuksien vuoksi sijoitetun pääoman suhteellisella tuotolla on lainomaisesti ominaisuutenaan laskea niin voittojen kasvattamiseksi tarvitaan yhä suurempia pääomia (vrt. marksilainen käsite "voiton suhdeluvun laskeva tendenssi")
Suurempia pääomia kasvatetaan kahdella tavalla: joko haalimalla sellaista omaisuutta joka aiemmin ei ole ollut mukana pelissä (esim. Kreikan valtion omaisuus) tai tekemällä virtuaalista rahaa (s.o. pankit laskevat liikkeelle uusia lainoja ilman reaalivakuuksia esim. lainat kreikkalaisille). Nämä kapitalismin rakenteelliset seikat eivät Rehnejä et al kiinnosta vaan vain se, kuinka peli saadaan pidettyä käynnissä tässä jatkuvan kriisin tilassa. Nämä kansantalouksien ja kapitalismin rakenteet eivät näytä kiinnostavan monia muitakaan. Niin Jutta Urpilainen ja Paavo Arhinmäki hallituksessa kuin Timo Soini oppositiossa puhuvat vain hieman tiukemmin oireista mutta eivät tee mitään rakenteelle joka ylläpitää tätä rahastusautomaattia. Ja hallituksen porvarit johdossaan pääministeri Jyrki Katainen ovat innolla mukana ilman mitään pidikkeitä.
Mistä löytyisi ne analyyttiset tiedotusvälineet ja asiantuntevat poliitikot, jotka osoittivat Rehnille mitkä oikeasti ovat rakenteet, asetelmat ja vaihtoehdot. Miksi Rehn ja kumppanit saavat tuota omaa hölynpölyään niin helposti läpi? Eivätkö toimittajat ymmärrä puheena olevia asioita vai eivätkö he halua häiritä EU-laisten suloisen myrkyllistä yksimielisyyttä?
torstai 7. heinäkuuta 2011
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Kreikkalaiset draamassa
Kreikan lainakriisissä on vaadittu, lähinnä SDP:seen leimautuneesti, vakuuksia sekä jatkolainoille että -takauksille. Sinällään ihan hieno homma mutta ...
Olen hyväntahtoisesti halunnut ymmärtää, että SDP edes johonkin asti, siis pl. Paavo Lipposen toilailut, vastustaisi veronmaksajien omaisuuden haaskaamista yhtiöittämisen ja yksityistämisen kautta. Nyt YLEn uutisten mukaan he kuitenkin Urpilaisen suulla edellyttävät sitä kreikkalaisilta. Kreikassa pitäisi yhteiskunnan eli veronmaksajien omaisuus pitäisi antaa yhtiölle ja sitten yksityistää koska eliitti on elänyt yli yhteiskunnan varojen. Olisikohan liikaa vaadittu Jutta Urpilaiselta, että hän olisi johdonmukainen myös valtiovarainministerinä?
Suomessa samanlainen omaisuuden yhtiöittäminen tehtiin pankkikriisin jälkeen. Esimerkiksi säästöpankkeja hävittämään perustettiin Arsenal Oy. Menettelyllä hävitettiin omaisuuksia ja toimivia yrityksiä pilkkahinnalla. Samaten on valtion omaisuutta mennyt Kapiteeli Oy:n ja Sponda Oy:n kautta. Kaiken kaikkiaan ja kuitenkin lopputuloksena ei ollut yhteiskunnan selviäminen kriisistä mahdollisimman vähin vaurioin vaan omaisuuksien kaappaamisesta ja elinkelpoisen talouden tuhoamisesta.
Oma lukunsa Kreikan kimpussa häärääjistä on Luxenburgin pää-, valtiovarain- ja valtioministeri Jean-Claude Juncner (Kristillissosiaalinen kansanpuolue). Hän vaatii Kreikkaan Treuhand-tyylistä laitosta hävittämään kreikkalaisten yhteistä omaisuutta. Joko Juncker on tietämätön Saksan lähihistoriasta tai tahtomattaan paljastaa perinmäisiä tarkoitusperiään. Treuhandin tarkoitushan oli olla osa kokonaisen valtion eli DDR:n hävittämistä. Siinä suhteessa se onnistui eli DDR:ssä kansallistettu omaisuus hävitettiin nopeasti, tehokkasti ja pilkkahintaan yksityisille. Toisaalta epäonnistuttiin sillä samalla syrjäytettiin ihmisiä, tuhottiin yhteiskunnan sosiaaliturvaa ja raunioitettiin lopullisesti itäisen Saksan talous. Treuhandin jäljistä ei olla vieläkään toivuttu eikä kukaan osaa ennustaa koska tullaan toipumaan.
Onko Juncker nyt tuhoamassa Kreikkaa valtiona? Vai vain omimassa kreikkalaisten kansallisomaisuuksia luxenburgilaisille ja muille edustamilleen pankeille? Ja onko Urpilainen hiihtämässä perässä?
Kreikkaisessa draaman kaaressa kuuluu Aristoteleen runousopin mukaan olla peripetia eli juonen käänne. Tilanne jossa epäselvyydet ratkeavat, väärinkäsitykset korjataan ja sen jälkeen aletaan valmistautua näytelmän loppuun. Paljastaisikohan nämä Urpilaisen-Junckerin linjan toimenpiteet peripetian olevan olevan tässäkin draamassa käsillä? vai onko tämä vain puskafarssia jostakin peräkylän kesäteatterista?
Olen hyväntahtoisesti halunnut ymmärtää, että SDP edes johonkin asti, siis pl. Paavo Lipposen toilailut, vastustaisi veronmaksajien omaisuuden haaskaamista yhtiöittämisen ja yksityistämisen kautta. Nyt YLEn uutisten mukaan he kuitenkin Urpilaisen suulla edellyttävät sitä kreikkalaisilta. Kreikassa pitäisi yhteiskunnan eli veronmaksajien omaisuus pitäisi antaa yhtiölle ja sitten yksityistää koska eliitti on elänyt yli yhteiskunnan varojen. Olisikohan liikaa vaadittu Jutta Urpilaiselta, että hän olisi johdonmukainen myös valtiovarainministerinä?
Suomessa samanlainen omaisuuden yhtiöittäminen tehtiin pankkikriisin jälkeen. Esimerkiksi säästöpankkeja hävittämään perustettiin Arsenal Oy. Menettelyllä hävitettiin omaisuuksia ja toimivia yrityksiä pilkkahinnalla. Samaten on valtion omaisuutta mennyt Kapiteeli Oy:n ja Sponda Oy:n kautta. Kaiken kaikkiaan ja kuitenkin lopputuloksena ei ollut yhteiskunnan selviäminen kriisistä mahdollisimman vähin vaurioin vaan omaisuuksien kaappaamisesta ja elinkelpoisen talouden tuhoamisesta.
Oma lukunsa Kreikan kimpussa häärääjistä on Luxenburgin pää-, valtiovarain- ja valtioministeri Jean-Claude Juncner (Kristillissosiaalinen kansanpuolue). Hän vaatii Kreikkaan Treuhand-tyylistä laitosta hävittämään kreikkalaisten yhteistä omaisuutta. Joko Juncker on tietämätön Saksan lähihistoriasta tai tahtomattaan paljastaa perinmäisiä tarkoitusperiään. Treuhandin tarkoitushan oli olla osa kokonaisen valtion eli DDR:n hävittämistä. Siinä suhteessa se onnistui eli DDR:ssä kansallistettu omaisuus hävitettiin nopeasti, tehokkasti ja pilkkahintaan yksityisille. Toisaalta epäonnistuttiin sillä samalla syrjäytettiin ihmisiä, tuhottiin yhteiskunnan sosiaaliturvaa ja raunioitettiin lopullisesti itäisen Saksan talous. Treuhandin jäljistä ei olla vieläkään toivuttu eikä kukaan osaa ennustaa koska tullaan toipumaan.
Onko Juncker nyt tuhoamassa Kreikkaa valtiona? Vai vain omimassa kreikkalaisten kansallisomaisuuksia luxenburgilaisille ja muille edustamilleen pankeille? Ja onko Urpilainen hiihtämässä perässä?
Kreikkaisessa draaman kaaressa kuuluu Aristoteleen runousopin mukaan olla peripetia eli juonen käänne. Tilanne jossa epäselvyydet ratkeavat, väärinkäsitykset korjataan ja sen jälkeen aletaan valmistautua näytelmän loppuun. Paljastaisikohan nämä Urpilaisen-Junckerin linjan toimenpiteet peripetian olevan olevan tässäkin draamassa käsillä? vai onko tämä vain puskafarssia jostakin peräkylän kesäteatterista?
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Poliittista nimimestarointia
YLEn uutisten mukaan Sakartvelon hallitus, ilmeisesti presidentti Mikheil Zaakashvilin johdolla, haluaa puuttua muiden kielten sanastoihin. He haluaisivat kieltää Gruusia-nimen käytön slaavilaisissa kielissä. Ilmeisesti kieli on Zaakashvilille ja hänen koplalleen vain ideologinen väline.
Tuon maan omakielinen nimi on Sakartvelo tai Sekertvelo translitteroinnista riippuen. Nimi tarkoittaa "kartvelien maata" jotka ovat paikallinen omakielinen nimi kansalle.
Anglosaksisilla kieleillä nimeksi on tullut Georgia johtuen sikäläisestä Pyhän Yrjön palvonnasta keskiajalla. Slaavilaisille kielille maan nimi muodostui Venäjän persialais-arabialaistaustaisen Gruzija-nimen kautta. Se tarkoittaa "Gurzinin maa". Myös Suomen kieleen nimi otettiin Venäjästä koska tulimme tuntemaan k.o. alueen Venäjän kautta ja sen osana.
Maan nimi sen naapureiden ja lähialueiden kielillä viittaa Venäjän kanssa samaan alkuperään: esimerkiksi armeniaksi "Vrastan", azerbeidzjaniksi "Gürcüstan" ja Turkiksi "Gürcistan".
Nyt maailmanpolittisen tilanteen käännyttyä ensin suomalaiset juoksivat anglosaksien perässä muuttamaan kielessämme nimen Georgiaksi. Mutta esimerkiksi virolaiset puhuvat edelleenkin Gruusiasta vaikka maan jotkut kellokkaat olivat esimerkiksi vuoden 2008 sodassa kovasti Sakartvelon hallituksen takana.
Nyt sitten itse Zaakashvilikin haluaa pomottaa muunkielisiä ja pakottaa heidät käyttämään itsehaluamaansa käännöstä. Kai virolaisetkin juoksevat perässä. Suomalaisten ei enää tarvitse koska olimme yli-innokkaina lännen nimimielikuvarintamassa mukana jo alusta lähtien.
Suomen valtio on julistanut, että se tunnustaa valtioita, ei hallituksia. Mutta se näyttää nimittävän valtioita hallitusten mukaan. Politiikkaa ei vissiin voi koskaan irroittaa maantieteestä saati kielestä. Voisimmeko silti edes toivoa, että ihmiset ymmärtäisivät milloin heidän ajatuksiaan ja maailmankuvaansa ohjaillaan nimillä.
P.s. Joku sekoittaa tämän nimiasian helposti esimerkiksi NL:lle luovutettujen alueiden nimenmuutoksiin. Se ei kuitenkaan ole vertailukelpoista sillä NL:ssa oikeasti muutettiin paikkakuntien nimiä heidän omalla kielellään. Sakartvelolaiset eivät ole muuttaneet maansa omakielistä nimeä. He vain pyrkivät mestaroimaan muita kieliä.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Demoninen porno
Johanna Korhonen kirjoitti Helsingin Sanomille pakinakirjoituksen pari päivää sitten. Siinä hän kaipaili pornotonta päivää. Ei siinä mitään, ihan kaunis ajatus vastustaa businessajattelun ikiaikaista tunkeutumista erotiikankin alueelle.
Omituista kirjoituksessa sen sijaan oli kuinka Korhonen tekee kaikesta paljaan pinnan näkymisestä pornoa jos sitä vilahtaa hiemankin enemmän kuin fundamentalisti-islamisteilla tai tiukkapipoisilla körteillä.
Olen itse tottunut pitämään pornona sellaista kaupallisesti levitettävää eroottista materiaalia jonka avulla ihmiset hakevat seksuaalista tyydytystä. Korhoselle sellaisen lisäksi näyttää olevan pornoa myös muiden kuin eroottisten kuvien, filmien ja muun av-materiaalin näkeminen.
Hänelle on pornoa jos autoja myydään vähäpukeisten naisten kuvilla. Minusta se ei ole pornoa vaan autojen markkinointia mielikuvilla ja ostavan yleisön mielenkiinnon kohdistamista auton ominaisuuksien asemesta toissijaisiin asioihin, tavallaan autonostajan käsityskyvyn aliarviointia.
Hänelle näyttää myös olevan pornoa naisten uimapukujen myyminen kuvilla joissa on naisia nuo myytävät uimapuvut yllään. Mitähän kuvia uimapujen käyttämisestä hänen mielestään pitäisi näyttää?
Hänelle näyttää lisäksi olevan pornoa jos pienille esipuberteetissään kiemurteleville tytöille myydään liian paljastavia vaatteita. Onkohan siinäkään kyse pornosta vai tyttöjen lapsuuden typistämistä?
Haluaisin ymmärtää Korhosen tavoittelevan ihan hyviä asioita: että lapset saisivat viettää lapsuutensa, että asioita myytäisi niiden omilla ominaisuuksilla j.n.e. Ehkä hän pääsisi paremmin tavoitteeseensa jos olisi hieman analyyttisempi ja tunnistaisi asiat niiden oikeilla nimillä. Kaikkien epämiellyttävien asioiden demonisoiminen pornoksi hävittää ja peittää asioiden oikean luonteen ja siten kohdistaa korjaavat toimenpiteet väärin. Ja kaiken lisäksi se vie hyvän tavoittelijalta uskottavuuden asioita hieman syvällisemmin ajattelevien silmissä. Toivoisin siis Korhosenkin käyttävän kaikkien toimittajien ammattitaitoon toivottavasti kuuluvaa analyytistä ajattelua ja sen jälkeen asioiden nimittämistä niiden oikeilla nimillä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Eduskuntavaaleja uudistamaan
Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa taitaa eduskuntavaalien menettelyt olla kovin vääntämisen kohde. Pienemmät ovat huolissaan tuleeko heille uhaksi äänikynnys ja isommat eivät haluaisi uusia pieniä kiusakseen. Samalla kinastellaan kuinka saada vaalipiirit tasavertaisemmiksi niin, ettei omat paikat olisi vaarassa. En malta olla listaamatta tähän muutamia omia uudistusehdotuksiani.
Vaalipiirijaon voisi todella tasata yhdistelemällä pienempiä ja jamalla suurempia. Esimerkiksi Uudenmaan voisi jakaa kolmeen: länsi, itä ja radanvarsi. Ja kun itä jäisi turhan pieneksi niin siihen voisi yhdistää Kymijoen laaksoa. Savot voisi yhdistää ja samoin Karjalat. Mutta onko se vain näpertelyä?
Onko vaalipiirijaon oltava välttämättä alueellinen? Voisiko jako mennä myös politiikan aihealueittain: sosiaalipolitiikalle omansa, ulkopolitiikalle omansa, koulutukselle, taloudelle j.n.e. omansa. Ihmiset sitten voisivat itse ilmoittaa missä vaalipiirissä äänestävät.
Voisiko jopa vaalipiirit olla äänioikeutettujen itsensä perustamia, kriteereinä omat kiinnostuksen kohteet. Paikat jaettaisi sitten vaalipiireille niiden ihmismäärän suhteessa.
Ääntenlaskussa voitaisi luopua d'Hondtin kertoimista ja vertailuluvuista. Paikat voitaisi jakaa suoraan äänimäärien mukaan ilman puolueita edustavien vaalilistojen vertailulukuja.
Nythän joidenkin suosittujen ehdokkaiden siivellä tulee valituksi myös sellaisia joiden oma kannatus ei riitä paikkaan valittujen joukossa. Menettely tukee ajattelua, että puolueen tai muun listan asettajan yhteinen ohjelma tai ajattelu saa tukea ja se tulee näin otettua huomioon. Meillä kuitenkin korostetaan kuinka kansanedustajia sitoo vain heidän omatuntonsa ja ryhmäkuri on pahasta. Jos todella näin ajattelemme, on ryhmien suosiminen lopetettava.
Jos taas haluamme tukea ryhmää yksilön asemesta, meidän olisi syytä palata n.s. pitkiin listoihin ja äänestää ryhmien välillä. Oma ehdotukseni on paikkojen jakaminen suoraan äänimäärien mukaan.
Eduskuntaan paikkoja ääntenlaskennassa jaettaessa myös nukkuvien puolueen paikat tulisi jakaa eli jättää Eduskunnan suuressa salissa tyhjiksi. Nykyinen menettelyhän antaa kuvan, että valitut 200 edustavat koko kansaa. Mutta hehän edustavat vain vaaliuurnille vaivautuneita tilanteessa jossa nukkuvien puolue on ylivoimaisesti suurin. Äänestämisen liian suureksi haasteeksi kokevien tai muuten välinpitämättömien osuuden pitäisi näkyä myös eduskunnan paikkajaossa. Eduskunnassamme pitäisi siis olla 59 tyhjää paikkaa ja puolueilla vastaavasti vähemmän paikkoja: Kokoomuksella 31 paikkaa, Demareilla 30, PerSuilla 28 j.n.e. Kristillisillä 6. Silloin näkyisi todelliset kannatuksen voimasuhteet salissa kokoajan kun nukkuvien edustajien jakarandatuolit olisivat koko ajan pöydällä näkyvissä. Tai voisihan nukkuvien edustajien paikat merkitä myös paketissa käyttämättöminä olevilla torkkupeitoilla. (En viitsi lähteä spekuloimaan mitä säätyville puoluetukiaisille tai taksikuluille pitäisi tehdä).
Tuossa muutamia mieleen palanneita ehdotuksia hallitusneuvottelijoille vapaasti käytettäväksi. Jyrki Katainen ja muuta neuvottelijat varmaan mielellään niitä hyödyntävät.
---
Vaalipiirijaon voisi todella tasata yhdistelemällä pienempiä ja jamalla suurempia. Esimerkiksi Uudenmaan voisi jakaa kolmeen: länsi, itä ja radanvarsi. Ja kun itä jäisi turhan pieneksi niin siihen voisi yhdistää Kymijoen laaksoa. Savot voisi yhdistää ja samoin Karjalat. Mutta onko se vain näpertelyä?
Onko vaalipiirijaon oltava välttämättä alueellinen? Voisiko jako mennä myös politiikan aihealueittain: sosiaalipolitiikalle omansa, ulkopolitiikalle omansa, koulutukselle, taloudelle j.n.e. omansa. Ihmiset sitten voisivat itse ilmoittaa missä vaalipiirissä äänestävät.
Voisiko jopa vaalipiirit olla äänioikeutettujen itsensä perustamia, kriteereinä omat kiinnostuksen kohteet. Paikat jaettaisi sitten vaalipiireille niiden ihmismäärän suhteessa.
---
Ääntenlaskussa voitaisi luopua d'Hondtin kertoimista ja vertailuluvuista. Paikat voitaisi jakaa suoraan äänimäärien mukaan ilman puolueita edustavien vaalilistojen vertailulukuja.
Nythän joidenkin suosittujen ehdokkaiden siivellä tulee valituksi myös sellaisia joiden oma kannatus ei riitä paikkaan valittujen joukossa. Menettely tukee ajattelua, että puolueen tai muun listan asettajan yhteinen ohjelma tai ajattelu saa tukea ja se tulee näin otettua huomioon. Meillä kuitenkin korostetaan kuinka kansanedustajia sitoo vain heidän omatuntonsa ja ryhmäkuri on pahasta. Jos todella näin ajattelemme, on ryhmien suosiminen lopetettava.
Jos taas haluamme tukea ryhmää yksilön asemesta, meidän olisi syytä palata n.s. pitkiin listoihin ja äänestää ryhmien välillä. Oma ehdotukseni on paikkojen jakaminen suoraan äänimäärien mukaan.
---
Eduskuntaan paikkoja ääntenlaskennassa jaettaessa myös nukkuvien puolueen paikat tulisi jakaa eli jättää Eduskunnan suuressa salissa tyhjiksi. Nykyinen menettelyhän antaa kuvan, että valitut 200 edustavat koko kansaa. Mutta hehän edustavat vain vaaliuurnille vaivautuneita tilanteessa jossa nukkuvien puolue on ylivoimaisesti suurin. Äänestämisen liian suureksi haasteeksi kokevien tai muuten välinpitämättömien osuuden pitäisi näkyä myös eduskunnan paikkajaossa. Eduskunnassamme pitäisi siis olla 59 tyhjää paikkaa ja puolueilla vastaavasti vähemmän paikkoja: Kokoomuksella 31 paikkaa, Demareilla 30, PerSuilla 28 j.n.e. Kristillisillä 6. Silloin näkyisi todelliset kannatuksen voimasuhteet salissa kokoajan kun nukkuvien edustajien jakarandatuolit olisivat koko ajan pöydällä näkyvissä. Tai voisihan nukkuvien edustajien paikat merkitä myös paketissa käyttämättöminä olevilla torkkupeitoilla. (En viitsi lähteä spekuloimaan mitä säätyville puoluetukiaisille tai taksikuluille pitäisi tehdä).
---
Tuossa muutamia mieleen palanneita ehdotuksia hallitusneuvottelijoille vapaasti käytettäväksi. Jyrki Katainen ja muuta neuvottelijat varmaan mielellään niitä hyödyntävät.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Niskalenkki
Viime aikoina on puhuttu kovasti eräiden euromaiden avustamisesta kun ne ovat joutuneet ahtaalle kansainvälisten pankkien myöntämien lainojen kanssa. Menemättä nyt tällä kertaa sen syvemmälle siihen keitä autetaan ja ketkä maksavat, puutun erääseen toiseen seikkaan. Meillä eräät puolueet mainostavat kovasti erilaisten ehtojen asettamista velkaisille. Jo aikoja sitten valtiovarainministeri Jyrki Katainen julisti ottaneensa kansainväliset rahoitusmarkkinat niskalenkkiotteeseensa. Nyt asialla ovat lähinnä demarit.
Demarit kertovat asettavansa ehtoja Portugalin ja Kreikan tukemiselle sekä jatkossa muillekin. Hyvä niin jos ehdoilla saataisi tuo kaivattu niskalenkki mutta kun ei.
Demareiden vaatimuksia on esimerkiksi valtioiden omaisuuksien myynti, siis yksityistäminen. Tähän asti, p.l. Paavo Lipposen touhut, demarit ovat kovasti selittäneet puolustavansa meidän kaikkien yhteisiä eli yhteiskunnan omistuksia. Nyt kuitenkin kreikkalaisten ja portugalilaisten pitäisi myydä energiayhtiönsä, koulunsa, valtionyhtiönsä j.n.e. Onko oikein, että tavalliset tyyötätekevät ja vähäosaiset kreikkalaiset ja portugalilaiset maksavat sähkölaskuisaan ja kouluissaan eliitin laskuja jotta meidän eliittimme voi selittää pitäneensä poliittiset lupauksensa?
Kuvittelevatko demarit Jutta Urpilaisen johdolla ihan oikeasti, että jonkin kreikkalaiset energiayhtiön yksityinen omistaja ei rahastaisi ostostaan energiayhtiön tavallisilta asiakkailta jotta saa sijoitukselleen voittoa. No, eiväthän kaikki, etenkään porvarit, ole ymmärtäneet sitä täälläkään vaan ovat myyneet kunnallisia energiayhtiöitä.
Sama juttu on valtionyhtiöiden myymisen kanssa. Myydään lypsävät lehmät ja siemenperunat jotta poliittinen eliitti voi pitää lupauksensa finanssieliitille. Jäljelle jää vain tavallisten ihmisten palkkatulojen verotuksen ja arvonlisäverotuksen korottaminen jotta pankkien omistajat saavat rahansa.
Oma lukunsa on puheet vakuuksista. Meille eistetään vakavalla naamalla, että emme voi vaatia noilta mailta vakuuksia lainoillemme ja vastatakauksia omille takauksillemme. Miten sellainen on mahdollista? Itse asiassa noilla suurilla kansainvälisillä pankeillakin pitäisi olla vakuudet myöntämilleen lainoille varautumisena maksukyvyttömyyteen. Ilmeisesti kuitenkaan taloudelliset eliitit eivät sellaisia keskinäisissä spekulaatioissaan vaadi ja me sitten maksamme heidän leväperäisyytensä.
Kukaan ei kuitenkaan ole puhunut rahamarkkinoiden toimijoiden oikeasta vastuuseenpanosta eli siitä niskalenkistä jota Katainen lupasi. Demarit ovat kainosti vaatineet, josko pankit voisivat vielä jatkossakin lainoittaa noita ongelmamaita. Vastuuta olisi oikeasti kärsiä luottotappiot silloin kun on annettu lainaa maksukyvyttömälle ilman kelvollisia, realisoitavissa olevia vakuuksia.
Jos pankkien persuukset eivät kestä niiden antamien lainojen luottotappioita niin olisi kai paikallaan kiristää pankkien vakavaraisuussäännöksiä niin, että niillä on oikeasti mahdollisuuksia vastata huutoihinsa. Se vähentäisi muutenkin spekulanttien ja businessleijonien saalistusmahdollisuuksia ja estäisi uusien höttöntöttörahakuplien syntymistä. Silloin olisi saatu edes jonkinlainen ote kontrolloida rahoitusmarkkinoita ja voisi puhua rehellisin mielin edes jonkinlaisesta niskalenkistä.
Demarit kertovat asettavansa ehtoja Portugalin ja Kreikan tukemiselle sekä jatkossa muillekin. Hyvä niin jos ehdoilla saataisi tuo kaivattu niskalenkki mutta kun ei.
Demareiden vaatimuksia on esimerkiksi valtioiden omaisuuksien myynti, siis yksityistäminen. Tähän asti, p.l. Paavo Lipposen touhut, demarit ovat kovasti selittäneet puolustavansa meidän kaikkien yhteisiä eli yhteiskunnan omistuksia. Nyt kuitenkin kreikkalaisten ja portugalilaisten pitäisi myydä energiayhtiönsä, koulunsa, valtionyhtiönsä j.n.e. Onko oikein, että tavalliset tyyötätekevät ja vähäosaiset kreikkalaiset ja portugalilaiset maksavat sähkölaskuisaan ja kouluissaan eliitin laskuja jotta meidän eliittimme voi selittää pitäneensä poliittiset lupauksensa?
Kuvittelevatko demarit Jutta Urpilaisen johdolla ihan oikeasti, että jonkin kreikkalaiset energiayhtiön yksityinen omistaja ei rahastaisi ostostaan energiayhtiön tavallisilta asiakkailta jotta saa sijoitukselleen voittoa. No, eiväthän kaikki, etenkään porvarit, ole ymmärtäneet sitä täälläkään vaan ovat myyneet kunnallisia energiayhtiöitä.
Sama juttu on valtionyhtiöiden myymisen kanssa. Myydään lypsävät lehmät ja siemenperunat jotta poliittinen eliitti voi pitää lupauksensa finanssieliitille. Jäljelle jää vain tavallisten ihmisten palkkatulojen verotuksen ja arvonlisäverotuksen korottaminen jotta pankkien omistajat saavat rahansa.
Oma lukunsa on puheet vakuuksista. Meille eistetään vakavalla naamalla, että emme voi vaatia noilta mailta vakuuksia lainoillemme ja vastatakauksia omille takauksillemme. Miten sellainen on mahdollista? Itse asiassa noilla suurilla kansainvälisillä pankeillakin pitäisi olla vakuudet myöntämilleen lainoille varautumisena maksukyvyttömyyteen. Ilmeisesti kuitenkaan taloudelliset eliitit eivät sellaisia keskinäisissä spekulaatioissaan vaadi ja me sitten maksamme heidän leväperäisyytensä.
Kukaan ei kuitenkaan ole puhunut rahamarkkinoiden toimijoiden oikeasta vastuuseenpanosta eli siitä niskalenkistä jota Katainen lupasi. Demarit ovat kainosti vaatineet, josko pankit voisivat vielä jatkossakin lainoittaa noita ongelmamaita. Vastuuta olisi oikeasti kärsiä luottotappiot silloin kun on annettu lainaa maksukyvyttömälle ilman kelvollisia, realisoitavissa olevia vakuuksia.
Jos pankkien persuukset eivät kestä niiden antamien lainojen luottotappioita niin olisi kai paikallaan kiristää pankkien vakavaraisuussäännöksiä niin, että niillä on oikeasti mahdollisuuksia vastata huutoihinsa. Se vähentäisi muutenkin spekulanttien ja businessleijonien saalistusmahdollisuuksia ja estäisi uusien höttöntöttörahakuplien syntymistä. Silloin olisi saatu edes jonkinlainen ote kontrolloida rahoitusmarkkinoita ja voisi puhua rehellisin mielin edes jonkinlaisesta niskalenkistä.
lauantai 7. toukokuuta 2011
Lupa tappaa
Ian Fleming loi aikoinaan fiktiivisen agenttisankarihahmon nimeltä James Bond jolle hän antoi koodinumeron 007 ja luvan tappaa. Nyt USA harjoittaa ulkopolitiikkaansa samalla tyylillä. He kun korkeinta johtoaan myöten katsovat oikeudekseen tappaa ihmisiä ympäri maailmaa.
Meille opetetaan länsimaista oikeuskäytäntöä maailman parhaana ja oikeudenmukaisimpana. Sen mukaan jokainen on syytön kunnes riippumattomattoman oikeusistuimen tasavertaisessa, reilussa, avoimessa ja oikeudenmukaisessa istunnossa mahdollisesti syylliseksi todetaan. Vasta sen jälkeen oikeuskoneistolla on oikeus laittaa tuomio täytäntöön. Silloinkin ihmisen tappamista pidetään brutaalina ja epäinhimillisenä kostona joka ei sovi käytettäväksi sivistyneessä yhteiskunnassa.
Onko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Barack Obama nyt vienyt johtamansa USAn pois meille niin rakkaiden länsimaisten vapaiden ja demokraattisten sivistysyhteiskuntien ulkopuolelle?
No, jos jätetään suuret ja kauniit sanat pois ja palataan realismiin niin ei Obama ole USAn politiikkaa vienyt mihinkään. Tämä on suoraa jatkumoa heidän ylimieliselle ja öykkärimäiselle maailmanpoliisiasenteelleen. Sille, jossa millaiset tahansa toimet voidaan oikeuttaa kansallisten etujen ja turvallisuuden takaamisella. Milloin tahansa voidaan lähettää joukkio murhaamaan joku jossakin päin maailmaa tai lentokoneet tiputtamaan pommeja ihmisten niskaan.
Oma lukunsa on sitten heidän onnettomat selittely-yrityksensä. He ovat jääneet kiinni tökeröistä selittelyistä ja lavastuksista jo ties kuinka monta kertaa: on Tonkinin lahden tykkivenediplomatiat, Irakin joukkotuhoaseet, Grenadan lentokentät, Sikojenlahdet, Jugoslavian hajotussodat, janiinedelleenjaniinedelleen. Nyt on sitten vuorossa 40 minuutin laukausten vaihto vaimonsa takana piilottelevan Osama bin Ladenin ja hänen joukkionsa kanssa joka paljastuu asettomien ihmisten kylmäverisiksi murhiksi.
On Osama bin Laden ollut millainen konna tahansa niin meille markkinoidun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti häntä olisi tullut pitää syyttömänä kunnes hänet syylliseksi laillisessa ja oikeunmukaisessa järjestyksessä olisi todettu. Nyt sellainen ei ole mahdollista kun Obaman tuplanollat estivät mahdollisuuden kuulustella bin Ladenia ja häneltä mahdollisuuden puolustautua sekä hävittivät osan todisteista. Olisiko ollut pelkona, että bin Laden olisi paljastanut avoimessa oikeudenkäynnissä liikaa USA:n ja sen CIAn kytköksistä Al-Qaidaan?
Onko tämä taas yksi osa Robert Cooperin lanseeraamaa ajattelua eli n.s. liberaalia imperialismia. Sehän sallii kaikki keinot meille kun ajamme länsimaisen kapitalismin etuja sillä me olemme hyviksiä, sen sijaan muut erimieltä olevat ovat pahiksia joten ...
Meidän oma Nobel-palkittu rauhansankarimme Martti Ahtisaari on julistanut NATO-kiihkoaan halulla kuulua samoihin arvoyhteisöihin kuin USA. Minusta tämä episodi taas kerran osoittaa, että meillä ei ole mitään syytä taantua samalle tasolle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
