eroakirkosta.fi

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Niinistö ja median herkät hipiät

Viime päivinä useatkin valtatiedonlevitteet ovat puineet presidentti Sauli Niinistön n.s. kansansuosiota ja sen lähteitä. Jotkut ovat jopa viitanneet varovasti Niinistön julkisuuskuvaan rakennettuna imagona.  Päällimmäinen valtavirta on kuitenkin kuvannut suosion kasvamista passiivissa, ikäänkuin luonnonilmiönä.  Samalla kyseiset tuutit ovat olleet kovinkin herkkähipiäisiä Niinistöön kohdistuneen kritiikin osalta.  

Itse provosoiduin yrittämään osaani keskusteluista YLE/Uutisten ja Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon sivuilla.  YLE/Uutisten juttuun otsikolla "Suomalaisethaluavat vahvan presidentin, joka tekee lumitöitä ja ulkoiluttaakoiraa – nuorempi sukupolvi saattaa kokea Niinistön johtamistyylinkuitenkin aidosti vieraaksi" sain mahtumaan yhden kommentin mutta kolme muuta torpattiin.  Länsi-Savo (käyttää STT:n kaupallista moderointipalvelua) ei jutussaan "'Siitä Saulista tuli presidentti, vaikka se oli niin huolimaton koulussa' – Sauli Niinistön kansansuosio on harvinaisen vankka, ja näin se rakennettiin" sallinut ainokaistanikaan.

Yritin kommenteissani tuoda esille kuinka kansansuosio ei ole syntynyt itsestään vaan se on rakennettu.  Eihän yksikään kuva tai söpöily hänen puolisostaan, lemmikkikoirastaan, lumenluonnistaan t.m.s. ole päätynyt tiedotusvälineiden sivuille itsestään vaan jokainen on toimituksen tietoinen ja tarkoituksellinen valinta.  Ottaen vielä huomioon, että valta osa tiedonlevitteiden omistajista edustaa samaa maailmankatsomuksellista ja poliittista laitaa kuin Sauli Niinistökin.

Toisaalta yritin  avata myös hänen rooliaan piilo-NATOttajana.  Hänhän aiemmin, ennen presidenttikampanjoitaan ajoi avoimesti NATO-jäsenyyttä, n.s. "lonksutteli NATOn ovea" mutta nyttemmin on ollut hämäräperäisempi ja peitellympi mutta käytännön toimissaan on innoalla ajanut niin kauttakulkusopimus III:sta eli n.s. Isäntämaa-memorandumia kuin harjoitusyhteistyön laajentamistakin.

Sen lisäksi nähen autoritaarinen ja totalitaarinen johtamistyylinsä niin Kokoomus-puolueessa kuin valtiovarainministeriössä unohdetaan vaikka seksistinen naisten kiusaaminen onkin nykyaikana melko suosittu aihe.  Sellainen "pyöritellään pumpuliin" ja lakaistaan "maton alle" suomalaisten kaipuuna vahvaa johtajaa kohtaan.

Viittasin myös Niinistön kannatusprosenttien olevan niin korkeita, että jos sellaisia esitetään joissakin muissa ilmansuunnissa, niitä täkäläiset journalistit pitäisivat osoituksena manipuloituinista ja kaikenpuolisesta totalitarismista sekä ihan tekaistuina.

En jättänyt myöskään mainitsematta valtatiedonlevitteiden vastuullisuuskampanjaa.  Molemmat nimeltä mainitut ovat sen jäseniä.  Se näyttää entistä naurettavammalta taas tässäkin valossa.  

Sen sijaan jätin monet Niinistölle epäedulliset seikat poiskin, kuten Jahwen siunauksien toivottelut, hänen hölmöilynsä Kenraali Nikolai Makarovin puheen jälkeen, "työväenpresidentti"-kampanjat ja niin monet löysät latteudet.  

 En myöskään viitannut Mediapooliin, vaikki liki oli.  Onhan sitä epäilty kaikenlaisesta kritiikin sammuttamisesta valtaapitäviä kohtaan ja erimielisten hiljentämisestä.  Olen pitänyt sitä kohtaan esitettyä kritiikkiä pitkään salaliittoteorioiden rakenteluna mutta mitenköhän kauan jaksan kantaa kirkasotsaisuuttani?

Kaikenkaikkiaan kommenttini eivät sisältäneet mitään henkilöön meneviä, n.s. "ad hominem" -argumentteja eikä loukkauksia.  Lisäsin estettyjen kommenttieni tarkat sisällöt jutun loppuun.

Minusta on käsittämätöntä kuinka itse itsensä vastuulliseksi kohottaneet median toimijat ovat noin herkkähipiäisiä poliittisen toimijan julkisuuskuvan suhteen.  Emmehän elä yhteiskunnassa jossa politiikan huippujen kunnia ja maine on väkivaltakoneistojen erityisessä suosiossa.  Sen sijaan tiedonvälittäjien tulisi itse vallan vahtikoirina ja IV:nä valtiomahtina itse olla kriittisiä joka suuntaan, myös ylöspäin, eikä pyrkiä kritiikkiä estelemään.

----
Julkaisukynnystä vahtivien sensoreiden käsiin jääneet kommenttini:

Länsi-Savoon:

Jutussa kirjoitetaan pääasiassa ikäänkuin hämmästelevään sävyyn ja passiivissa Niinistön suosion rakentumista vaikka kyseessä on tarkoituksellinen imagonrakentaminen. Vaikka tosin ajoittain viitattaankin rakentamiseenkin.
Joka ikinen kuva r:va Niinistöstä tai Lennusta tai Niinistön itsenä lumenluonnista tai vaippaostoksista t.m.s. on tarkoituksellinen toimituksellinen ratkaisu itsensä vastuulliseksi julistaneiden tiedonlevitteiden toimituksissa.
Kyse ei siis ole mistään "luonnonilmiöstä" ja omaehtoisesta suosion kavusta "kansan" keskuudessa vaan tietoisesta onnistuneesta projektista tietoisella strategialla ja taktiikalla sekä myös tavoitteenasetannalla. Valtatiedonlevitteet, siis sellaiset joiden omistajat edustavat samaista poliittisen kentän laitaa kuin a.o. henkilö itsekin, itse omilla toimillaan ova kuvant luoneet ja sen muodostamaan kuplaan ilmaa puhaltaneet.
Per viam: Olisiko toimittajalla ja toimituksella todisteita, siis kritiikin kestäviä, Venäjän "sotimisista ja salamurhailuista"? Tokikin se sotii laillisen hallituksen pyytämänä Syyrian sisällissodassa, paitsi juuri nyt ovat aselevossa, mutta muualla se ei ole osallistunut sotiin sitten Sakartvelon armeijan hyökättyä Mikheil Saakašvili:n johdolla Etelä-Ossetiaan. Donbass:ssa se ei ole osapuoli, kuten Minskin sopimuksetkin osoittavat, eikä se ole sotinut Krimilläkään vaan pikemminkin esti sisällissodan leviämisen sinnekin. J.n.e.

YLE/Uutisten juttuun:

1)
@MrSmith - Niinistö on ihan aito NATOttaja pohjamujujaan myöten mutta asemansa ja kansalaisten vastustuksen vuoksi ei sano asiaansa suoraan vaan ajaa sitä "sammutetuin valoin" toivoen, että joskus tulisi otollisempi tilaisuus avautua julkisestikin. Tilanne muistuttaa siinä meitä historiasta jolloin meidän hieman samalla tavoin ajettiin Saksan liittolaiseksi, pikkuhiljaa ja hivuttamalla kunnes oli liian myöhäistä rypistellä.
(Huom: nimimerkki MrSmith oli edellä maininnut Niinistön NATO-kannoista ikäänkuin hän ei ajaisi liittymistä)

2)
Niinistön kannatuslukemat on tasolla jota toisissa ilmansuunnissa pidettäisi osoituksena totalitarismista ja manipuloinnista. Mutta täällä langetaan loveen hänen latteuksiaan ja sammakoitaan kuunneltaessa. "O' sancta simplicitas" Jan Hus:ia lainaten kun hän näki rovioltaan ihmisten kantavan lisää risuja. Kääntäen täällä ylistetään NATOttajaa ja vähäväkisten kurmoottajaa vaikka oma etu olisi ihan toisaalla, ei vahvassa johtajassa vaan demokratiassa.

3)
Jostakin kumman syystä mietoa kriittisempi ja ärhäkämpi puuttuminen Niinistön tekemisiin ei sovi YLEn sensoreille. Niinpä kommenttini hänen turvallisuuspoliittista toimistaan ja siihen miten tuollaisiin kannatuslukemiin joissakin toisissa suunnissa suhtaudutaan eivät saaneet armoa sensoreiden käsissä.




tiistai 30. kesäkuuta 2020

Sheikit sensoreiden hampaissa

Olen aika ajoin plokistanut jos kommentointini ei ole kelvannut eri alustojen sensoreille.  Täytyypä jälleen tehdä niin kun KSML-konserniin kuuluva Kaakon viestintä ei kelpuuttanut kommenttiani sen enempää Länsi-Savon kuin Kouvolan sanomienkaan sivuille.  He ovat ostaneet moderointipalvelunsa STT:ltä eli Suomen tietotoimistolta.

Jupetsu alkoi kun eräs nimimerkki viittasi Länsi-Savossa julkaistun "Anna, 30, suuttui persujen pamfletista: Miksi väkivaltaa kokeneiden ääni unohtui taas?" jutun kommenteissa kouvolalaisten kansanedustajien tarinointiin toisistaan kouvolaisaviisin jutussa joka oli otsikoitu: "Kouvolan kansanedustajat kommentoivat omia ja toistensa onnistumisia: Mies on ihan varjoissa. Toisten haukkuminen ei hyödytä mitään. En tavoittele pääsyä otsikoihin.".  Kyse oli kouvolalaisen perussuomalaisen Kristian Sheikki Laakson tavasta arvostella paikalliskolleegoitaan, syyttää toimittajaa kun tuli tölvittyä ja toimittajien oikaistua häntä pyydellä väistellen anteeksi mutta ei tunnistaa omaa törttöilyään vaan yritystä selittää pikkunäppärästi vetoamalla johonkin kokeiluunsa.

Tarjosin ensin Länsi-Savoon ja sitten Kouvolan sanomiin pientä kommentia jossa vertasin entistä Nilsiän öljysheikkiä Sheikki Laaksoon ja totesin ensinmainitun eläneen paremmin reaalimaailmassa ja hänen juttujensa olleen vastuullisimpia.  Kouvolaan tajoamani teksti kulki näin: 
"Taisi edesmennyt nilsiäläinen Tauno Kuosmanenkin (1928–2008) olla noissa sheikin hommissa vakuuttavampi ja lähempänä reaalimaailmaa."

Jokin tuossa ei hivellyt STT:n sensoreiden mieliä vaikka erityisesti en syyttänyt Laaksoa valehtelijaksi vaan kirjoitin vakuuttavuudesta ja reaalimaailmassa pysyttelemisestä.  Se toki oli Kuosmaselle ajoittain vaikeaa mutta ei tämä Laaksokaan siinä onnistu.  Sellaisia hänen juttujensa käänteet ovat olleet kuten tuossa tämänkertaisessa kollegoiden arvostelussa.

Sensoreiden kantti ei pitänyt edes julkaista Länsi-Savon palstalla viestiä jossa kerroin kommenttini kohtalosta seuraavasti kirjoittaen: "Tällä kohtaa ei taida olla soveliasta vertailla Laaksoa muihin sheikkeihin? Ainakaan minun sellaisen sisältävä kommenttini ei ylittänyt julkaisukynnystä. Sama kohtalo Kouvolan sanomien sivuilla.".

Erityisesti minua hämmästyttää sensoreiden herkkähipiäisyys sillä kyseessähän on julkisuudessa toimiva kansanedustaja jonka hipiän tulisi kestää enemmän kuin meidän tavallisten pulliaisten.  Enkä usko Kuosmasenkaan jo aikoja sitten edesmenneenä ja 1980-luvun julkkiksena kaipaavan hipiänsä varjelemista STT:n sensoreilta.  Käsittääkseni STT:n toiminta on tältä osin melkoinen huti ja ylilyönti.


lauantai 16. toukokuuta 2020

Yksisilmäinen YLE

Yleisradio julkaissut uutissivuillaan Venäjän kirjeenvaihtajansa Erkka Mikkosen kirjoitukseen otsikolla "Venäjän terveydenhuolto on kaatumaisillaan: pulaa suojavarusteista, lääkäreitä irtisanoutunut joukoittain".  Kirjoitus on normaalia YLE:n ja myös Mikkosen linjaa jossa Venäjässä nähdään vain ja ainoastaan kaikki paha eikä mitään normaaliin havainnointiin  liittyviä muita sävyjä ollenkaan.   Venäjä on eräänlainen "punctum caecum" eli sokea piste YLE:n silmissä joita yleensäkin on vain yksi ja senkin näkökenttä kavennettu.  Siitä osataan ennnustaa vain Venäjän väistämätöntä ja hetkellä millä hyvänsä tulevaa romahdusta.

Koska YLE oli poikkeuksellisesti avannut tähän juttuunsa myös kommentointimahdollisuuden, intouduin kommentoimaan sitä seuraavasti kirjoittaen:
"Toimittaja Mikkonen on tapansa mukaan nostattanut pintaan misorussistien märkien unien mustimmat pohjamujut. Venäjän romahdusta ja katoamista on manattu vuosisatoja monet ovat käyneet yrittämässäkin, aina kultaisesta Ordasta, ruotsalaisista ja puolalaisista ranskalaisia ja saksalaisia myöten kera monien muiden. Ja ovathan suomalaisetkin häärineet mukana joissakin yrityksissä.
Nytkin näytetään sotkevan toiveajattelua mukaan "uutisointiin" ja etenkin sen kommentointiin. Jutut lienevät kuitenkin yhtä ennenaikaisia kuin tarinat Samuel Clemens:n (1835-1910) t.m.n. Mark Twain, itse oikomat tarinat hänen kuolemastaan. Mutta sikäli totta, että joskus jonakin omana aikanaan kaikki, myös Venäjä tulee katoamaan mutta koska ja mistä syystä? Siitä meillä, eikä toimittelijallakaan, oikeasti ole hajuakaan
."

Kirjoitus ei kuitenkaan läpäissyt toimituksen ennakkosensuuria.  Varmuuden vuoksi eliminoin teknisten häiriöiden mahdollisuutta toistamalla lähetyksen kaksi kertaa ensimmäisen 15/5 a.p. tehdyn yrityksen jälkeen sekä 15/5 i.p. että 16/5 a.p.  Samalla ajanjaksolla samaan juttuun yksi kommenttini vastauksena toisen kommentoijan kommettiin Venäjän valtion taloustilanteesta meni läpi ensiyrittämällä ja toinenkin saman täydennyksenä toisella.  

Tämän ja aikaisempien vastaavien kokemusten perusteella on pakko päätyä tulkitsemaan, että YLE ei suvaitse oman valitsemansa yksisilmäisen linjan kritiikkiä.  YLE:hän näyttää paikkansa valinneen maailmanlaajuisessa hegemoniakamppailussa (vrt. Antonio Gramsci:n hegemoniateoria).   Meille tarjotaan sieltä yksipuolista ja tarkoitushakuista läntistä propagandaa Mediapoolin ja NATO:n hybridisotakeskusten ohjauksessa.

Ottaen huomioon, että YLE on rahoitettu meiltä kaikilta perittävillä verorahoilla ja, että sen tulisi lakinsakin mukaan olla julkisen palvelun toimija sekä, että se itse on julistautunut  n.s. vastuulliseksi medioksi, olisi toivottavaa, että se olisi jutuissaan objektiivinen ja neutraali sekä sallisi erimieltä olevien kansalaisten, m.l. rahoittajansa, saada äänensä myös kuuluviin.  Eihän YLEä ole mitenkään nostettu erehtymättömäksi ja arvostelun yläpuolelle, lausumaan totuuksia kuten ennen muinoin paavi "ex cathedra".

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ev.lut. tekstimainontaa Länsiväylän täydeltä

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä-lehti on julkaissut 27/4 -20 nettisivuillaan jutun Espoolaisen Tapiolan ev.lut.seurakunnan kirkon remontinaikaisista väistötiloista otsikolla "K & K: "Kenkäkauppakirkko" avautuu Tapiolassa yleisölle vasta syksyllä". Jutun muotoilu ja aihe sai minut kirjoittamaan jutun kommentti palstalle seuraavan kommentin:

"Olisiko kuitenkin niin, että Ev.lut.kirkolla olisi varaa maksaa itse omat mainoksensa eikä itse itsensä vastuulliseksi julistaneen tiedonlevitteen pitäisi sortua tekstimainontaan."


Kommentti ei kuitenkaan läpäissyt STT:lle ulkoistettua Länsiväylän ennakkosensuuria.  Tilapäistä häiriötä epäillen laiton kommentin myös toisen kerran, hieman tyylillisesti muutettuna, jotta ei tarttuisi koneelliseen spämmitarkistukseen.  Sekään ei mennyt läpi.

Tämän jälkeen olen päätynyt ajattelemaan, että Länsiväylä ei siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua.  Ellei peräti ole niin, että heidät tuli paljastettua n.s. "housut kintuissa" itse suolletun tekstimainonnan ääreltä ja sen paljastamaista ei suopeasti katsota.

Toki aiemminkin olen havainnut Länsiväylän suhtautuvat erityisen myötäsukaisesti valtavirtauskontoon ja sen toimiin.  Se on kritiikittä levittänyt sen ja sen "markkinatutkimuslaitoksen" eli Kirkon tutkimuskeskuksen materiaaleja.  Kovin harvoin on jonkin muun tahon viesti, ainakaan kriittinen, päässyt läpi.  Tokikin kommenttipalstoilla sellaistakin on siedetty, tähän asti.

Keskisuomalainenkin on mukana "Vastuullista journalismia" kampanjassa ja Länsiväylä pitää sivuillaan kampanjan logoa.  Siinä valtavirtatiedonlevitteet mainostavat itseään ikäänkuin jotenkin vastuullisina ja muita parempina.  Tekstimainonnasta journalistin ohjeissa sanotaan "16. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.".  Nyt ei tullut niin tehtyä, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.

Länsiväylä näyttää saamiensa kommenttien käsittelyssä vetäytyvän STT:n moderointointiperiaateiden taakse. Ainakaan minä en löytänyt heidän omilta sivuiltaan heidän omia linjauksiiaan tai STT:lle annettuja omia ohjeita missään muodossa (vaikka STT sanoo pitäytyvänsä niissä).  En koe tuon kommenttini mitenkään olevan ristiriidassa noiden löytämieni STT:n periaatteiden kanssa ellei jonkun katsota henkilökohtaisesti loukkaantuvan Länsiväylän teksti- ja piilomainonnan osoittamisesta. 

Kaikenkaikkiaan tämä episodi taas kerran osoittaa valtatiedonlevitteistömme herkkähipiäisyyden ja ja vastuun karttelun kun ei edes omia vastuullisuusjulistuksien yksinkertaisimpiakaan periaatteita ei noudateta.  Kuinka silloin kuvitellaan, että lukeva yleisö ottaisi tuollaiset kampanjat tosissaan eikä kilpaileva tarjonta houkuttelisi.  Ainoa oikea ja toimiva tapahan laatujournalismiin ja vastuumedioiksi pyrkimään julistautuneille olisi osoittaa omalla toiminnallaan paremmuutensa.  Siihen ei Länsiväylä tällä(-kään) kertaa ylettynyt.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Opetusministeriön kummallisuuksia

Nykyinen Sanna Marinin hallitus ja sen opetusministeri Li Andersson haluavat panostaa koulutukseen ja opetukseen, etenkin n.s. toiseen asteeseen.  Toista astetta ovat m.m. lukiot.  Niinpä onkin kummallista kun opetus- ja kulttuuriministeriö jatkaa Juha Sipilän hallituksen ja sen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen politiikkaa yhdeltä osin sellaisenaan.

Mikkelin kaupunki järjestää neljänlaista lukio-opetusta, normaalina luokkaopetuksena, iltalinjoilla, netissä sekä sisäoppilaitoksessa.  Ainoa jonka oppilasmäärää rajoitetaan luvanvaraisena on sisäoppilaitosopetus.  Siihen Mikkelillä on lupa 50 oppilaalle Otavan opistossa.  Muilta kaupunki voi järjestää opetusta itse harkitsemassaan laajuudessa.  Sama opisto järjesti myös aiemmin nettilukiotoimintaa jolle ei ole rajoituksia oppilasmäärän suhteen mutta nyttemmin se on ministeriön vaatimuksesta eriytetty omalle Otavia-nimiselle liikelaitokselleen.  Valtio ministeriön kautta tukee valtionavuin kaikkia erilaisia opetusmuotoja.

Sanni Grahn-Laasosen johdolla ministeriö päätti toissa talvena alkaa tulkita omia sääntöjään uudella tavalla ja alkoi pitää taannehtivasti nettilukio-opetuksen sisäoppilaistokseksi ja siten tuon e.m. 50 oppilaan rajoituksen alaiseksi.  Sen perusteella he alkoivat periä takaisin kaupungilta yli 15 miljoonaa €:a valtioapuja.  Nyt ministeriö on uuden ministerin alaisuudessa halunnut jatkaa takaisinperintää (toki sitä "inhimillistäen" olemalla vaatimatta korkoa takaisinperittävälle summalle).   Kun ensimmäisen kerran kuulin tapauksesta, pidin juttua omituisena mutta huonona vitsinä.

Minusta takaisinperintä toki istui Sipilän raa'an hallituksen kaikesta, m.l. inhimillisestä ja sivistävästä leikkaavaan linjaan.  Mutta minusta se ei sovi eikä sen pitäisi sopia uuden ensin Rinteen ja nyt Marinin hallitukseen sivistyneempään ja inhimilliseen linjaan.  Onhan kaikki tuo koulutus johon avustus on saatu, oikeasti annettu ja ihmiset siihen tyytyväisiä.  Mitään ei ole käytetty, eikä edes väitetty käytetyn, mihinkään ohi opetuksen järjestämisen.  Kyse on vain ministeriön takautuvasta oman tulkintalinjan muutoksesta ja vieläpä niin kummallisesti, että sisäoppilaitos on muka Internet:ssä.

Jos nykyinen hallitus ja ministeriö on vähääkään puheidensa mittaisia, he lopettavat vähin äänin takaisinperinnän eivätkä jatka enää muutenkin supistusten puristuksessa olevan Mikkelin kaupungin ja sen koulutoimen kiusaamista.  Siihen alkaa olla viimeiset ajat mutta ei vielä liian myöhäistä sillä kaupunki on riitauttanut takaisinperinnän oikeuteen.  Takaisinperintä toteutuessaan olisi iso lovi talousvaikeuksissa ja kriisikuntastatuksen rajamailla kamppailevalle.  Johan jo nyt ministeriön vaatimukset ovat aiheuttaneet uutta turhaa byrokratiaa ja siten lisäkustannuksia kun opetus on Otavassa pitänyt eriyttää eri organisaatioihin.

P.s. Ministeriö on päässyt toimimaan tässä asiassa kummallisen hiljaisuuden vallitessa.  Edes oppositio ei ole, ilmeisesti "sattuneesta syystä", asialla älämölöstellyt.  Tapausta on pitänyt ajoittain esillä vain sikäläinen paikallisaviisi, KSML O.y.j -konserniin kuuluva Länsi-Savo muutamalla jutullaan: m.m. tuonnut asian alunperin julkisuuteenoikeuteen menosta, vaikutuksista kunnan talouteen ja muutamalla muullakin.  Muita se ei juurikaan ole kiinnostanut.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Erdoğan vie ja EU vikisee

Viime päivinä olemme saaneet todistaa Turkin uusia peliliikkeitä kun sen sotapolitiikka Syyriassa ei olekaan mennyt Recep Tayyip Erdoğanin suunnitelmien mukaan.  Ankaran hallinto on aloittanut jälleen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden raa'an hyväksikäyttämisen politiikan välineenä yrittämällä heidän avullaan kiristää EU:lta ja NATOlta apua epäonnistuneeseen laittomaan sotaansa Syyriassa sen laillista hallitusta vastaan.

EU:ssa suhtautuminen on ollut odotetulla mutta vaarallisella tavalla kaksijakoista molempien suuntaustaen pyrkiessä tarttumaan vain oireisiin eli pakolaisten kohtaloon.  Toinen on etnonationalistien ja haittaoikeiston linja joka pyrkii estämään pakolaisten pääsyä turvaan ja toinen hieman humaanimpi linja joka pyrkii auttamaan heitä.  Tokikin jokainen realistisesti ja humaanisti ajatteleva ihminen pyrkii auttamaan apua tarvitsevia.  Onhan heidän jättämisensä Erdoğanin kynsiin hänen pelinappuloikseen raakaa ja vastuutonta.

Ad hoc -tilanteen lisäksi meidän tulisi pyrkiä puuttumaan juurisyihin eli tilanteeseen Syyriassa.  Siis siihen kuinka auttaisimme Syyrian laillista hallitusta pääsemään eroon ISIS:n rippeistä ja Idlib:n maakunnassa vielä raakaa valtaansa pitävistä Al Qaida -filiaalien terroristilaumoista.  Se tapahtuisi tehokkaimmin pyrkimällä vetämään ulkopuoliset laittomasti maassa toimivat joukot.  Siellä toimivat kansainvälisen lain vastaisesti ainakin USA:n ja sen monien liittolaisten armeijat ja ilmavoimat sekä laivastot, kuten esimerkiksi NATO:n ja Israelin.  Samaten EU:n tuki noille 'maltillisina' mainostetuille tulisi lopettaa välittömästi.

Ensimmäinen ehdoton edellytys olisi kaksinaismoralistisen tiedonvälittämisen ja uutisoinnin lopettaminen.  Nyt meidän tiedonlevittämisen valtavirta puskee meille USA.n ja sen liittolaisten yksipuolista propagandaa.  Objektiivisempi ja neutraalimpi linja saattaisi avartaa ihmisten käsityksiä.

Juurisyiden korjaaminen eli Syyrian hallituksen väkivaltaiseen vaihtamiseen pyrkivän sodan lopettaminen korjaisi myös pakolaistilanteen.  Senhän aloitti Arabimaiden käynnistämä ja USAn masinoima ulkopuolisten terroristipalkkasotilaiden ujuttaminen Syyriaan ja sen lopettaisi tuon vastuuttoman ja katalan sodituttamisen lopettaminen.  Sen jälkeen pakolaiset voisivat palata rauhalliseen Syyriaan.  Osa eli kymmenet tuhannet pakolaiset ovat jo aloittaneet paluun Syyrian hallituksen rauhoittamille alueille.  Samalla mahdollistuisi myös, että syyrialaiset voisivat hoitaa sisäpoliittiset kysymyksensä, kuten aluehallintojen autonomian omien halujensa mukaan.  Ehkä mahdollisesti esimerkiksi YK:n avustuksella ilman ulkovaltojen valtapoliittisia intrigejä ja sekaantumista.  Onhan kai Syyriallakin oikeus suvereniteettiinsa, vai onko?

Per viam: Turkin pakolaisten joukossa on myös muita kuin syyrialaisia.  Siellä on miehityshallintoa (mukana myös Suomi)  ja Talibaneja pakenevia pakenevia Afganistanista, kurdeja et al Iranista, NATO:n ja USA:n luomaa sekasortoa pakenevia Libyasta j.n.e.  Myös nniiden maiden ongelmiin pitäisi lähteä hakemaan juurisyitä.

Ehkä lopulta me tavalliset taatiaiset osaisimme myös varoa meidän omien imperialististen eliittiemme vastuuttomia politiikkoja, jotka johtavat ihmisiä hirvittäviin kärsimyksiin jokapuolella maapalloa, ja pitämään heidät aisoissa.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Postin pörssittämisen jälkimaininkeja

Postin lakko päättyi ja nyt on meneillään rääppiäiset.  En malta olla puuttumatta joihinkin sen saamiin piirteisiin vaikka ensin ajattelinkin olla niihin näin omalla plokkauksella puuttumatta ja tyytyä vain muiden juttujen kommentointiin erilaisilla keskustelupalstoilla.  

Erityisesti on huomiotani kiinnittänyt opposition riekkuminen kähinän jälkipuinnissa eritoten sen takia, että koko kehitys on alkanut silloin kun he, erityisesti Kokoomus oli hallituksessa ja nimen omaan ajoi yhtiöittämis- ja yksityistämispolitiikkaa.  Se on perus- ja juurisyynä nyt Posti O.y.j:ssä yritettyyn kurjistavaan henkilöstöpolitiikkaan ja siihen valittuihin härskeihin ja röyhkeisiin keinoihin.  Niiden seurauksena posti kulkee huonosti eikä Kusti saa ansaitsemaansa palkka vaikka kuinka polkee.

Samaten Perussuomalaisten kanta on jokseenkin ihmellinen.  He olivat m.m. luomassa edellisen hallituksen hallitusohjelmaa johon sisällytettiin tuo tähän kiistaan johtanut linja.  Vaikka heidän johtonsa vaihdoksen jälkeen joutuivatkin pois hallituksesta, heidän uusi puheenjohtajansa vakuutti silloin sitoutumistaan valittuun linjaan.  Nyttemmin he syyttävät tästäkin maahanmuuttajia ja väittävät aina korvat heiluen olevansa työläisten puolella.

Keskustapuolueen hiljaisuus on ymmärrettävää.  Hehän olivat edellisen Juha Sipilän hallituksen pääministeripuolue ja omistajaohjausministerinä toimi nykyinen valtiovarainministeri Mika Lintilä.  He nimenomaan, yhdessä ensin Alexander Stubbin ja sittemmin Petteri Orpon sekä Timo Soinin kanssa suhmuroivat 'hevosenlantaohjelman'*) hallitukselle.  Sen mukaisesti jatkettiin porvareiden pitkää ohjelmaa yhtiöittää ja yksityistää veronmaksajien omaisuutta ja postin kohtalo on osa sitä.

Kokoomus sen sijaan on käyttäytynyt erityisen kaksinaismoralistisesti ja röyhkeästi.  Heillä toki lienee vaikeuksia sopeutua oppositioon pitkän yhtäjaksoisen hallituskauden jälkeen mutta kuitenkin heidän käytöksensä jaksaa ihmetyttää.  Miten lyhyt muisti heillä onkaan ja miten helposti he ovat kääntäneet takkinsa monissa asioissa.  Tai itse asiassa he kuvittelenevat kansalaisten muistia lyhyeksi ja luullevat voivansa syyttää muita omista tekemisistään.  Samaten heillä näyttäisi olevan vallalla oma sovellus brittiläisestä 'highly likely' menetelmästä sillä he syyttävät muita mutta eivät esitä perusteluja syytöksilleen.

Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto sen sijaan ovat jotakuinkin pysyneet aiemmin lupaamallaan linjalla.  Toki lievää haparointiakin on ilmennyt.  Mutta toistaiseksi laittaisin sen liian luottamuksen piikkiin.   Kuten esimerkiksi  sairauslomailevan ja eroavan omistajaohjausministerin Sirpa Paateron lievä epäonnistumisen tai hertaantumisen hallituksen omistajaohjauslinjan toteutumisen vahtimisessa. Hänen olisi pitänyt pitää paremmin mielessään m.m. Josif Stalinin suuhun laitettu totuus: 'luottamus hjuva, kontrolli parempi'.

Postin hallitus Markku Pohjolan johdolla on erityinen syyllinen. Se on toki harjoittanut vain politiikkaa jota varten sen omistaja silloisen omistajaohjauslinjan takia on sen valinnut.  Mutta sen kyky pysytellä tiedotuksessaan tosiasioiden tasalla on ílmeisesti joutunut liian kovalle koetukselle.  Samoin ilmeisesti myös sen tahto puhua niin totta kuin pystyy lienee haasteiden keskellä.  Onhan Postin johdon viestit olleet hyvinkin kaukana todellisesta menosta ja järjellisestä asioiden hoidosta.  Sehän yrittää väittää, että heidän puutteellinen informointinsa omista päätöksistä olisi heille luvanantamista ja 'aikalisä' takoittaisi, että jos heti ei tule tarkkoja ohjeita niin aiemmalla tiellä voi jatkaa.  Heille pitäisi jokainen asia 'vääntää rautalangasta' ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä tehdä.  Mitään ei ymmärretä itse. 

Aivan oma lukunsa on Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto.  Sehän on surullisen kuuluisa (kokoomuslaisesta) linjastaan jonka mukaan omistettujen yhtiöiden toimintaan ei pitäisi omistajan puuttua.  Ilmeisesti se on yksi 'rikkinäisistä puhelimista' matkalla 'hallituksen poliittinen linja' -> 'Posti O.y.j:n johdon konkreettinen tominta'.  Siellä varmaan on ollut vielä kirkkaana mielessä edellisten hallitusten politiikka eikä uuden hallituksen uudenlainen ole mennyt tajuntaan koska se ei ole ollut mieluisaa kuultavaa.  

Toinen 'rikkinäinen puhelin' lienee ollut ministeri Paateron avustajakunnassa.  Siellähän majailee vielä tätä kirjoitettaessakin muuan Paavali Kukkonen joka on ilmoittanut siirtyvänsä ensi keväänä Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK).  On syytä epäillä, että hänellä olleen intersseissään toimia uuden työnantajansa piikkiin meritoituakseen heidän silmissään.  Viestit ovat siis saattaneet muotoutua matkalla.

Prosessin lopputulos on toki TES-keinottelun osalta hyvä mutta tyylistä ei kannata montaa pistettä monellekaan taholle antaa.  Jos joku niitä ansaitsee niin Postialan unioni (PAU) ja kaikki ne SAK-laiset a-liitot jotka osoittivat solidaarisuuttaan.  N.s. toimihenkilöliitot loistivat poissaolollaan mikä on heidän häpeänsä.  Tässäkin suhteessa hävettää olla Insinööriliiton ja Akavan jäsen mutta sehän onkin seurausta aiemman työnantajani harjoittasta TES-shoppailusta jossa Tieto O.y.j. yritti vaihtaa sopimiskumppanikseen pikkupomot (YTJ).

Kaikenkaikkiaan opetuksena tästä lienee ay-liikkeelle, että solidaarisuus toimii ja yhteistyössä on joukkovoimaa.  Poliittisille puolueille, että kannattaa muistaa aikaisemmat tekemisensä ja pysyä linjallaan jos hyvän sellaisen on valinnut.  Ja meille kaikille kansalaisille ja vaalikarjalle, että olisimme tarkempia mitä meidän nimissämme suhmuroidaan sekä tehdä havaintojemme mukaan parempia valintoja.  Meillä lienee nyt hallitus joka edes yrittää tehdä niinkuin lupaa ja pitää vaalikampanjan aikaisia puheitaan **). 

---
*) Nimitys 'hevosenlantaohjelma' siitä, että ensin julistivat, eritoten Stubb, tekevänsä lyhyen ja tiiviin 'strategiapaperin' hallitukselle ohjelmaksi mutta syntyi 74-sivuinen jossa mainittiin suosittavan hevosenlannan polttamista energiaksi.  Muiden kotieläinten lantaa ei ohjelmassa mainittu.

**) Piti tämäkin päivä vielä nähdä kun vanhaksi elää: minä kehun hallitusta.  Se on kuitenkin ehdollista sillä seuraan teitä tarkasti ja vedän tukeni pois jos en ole tyytyväinen.