eroakirkosta.fi

maanantai 30. lokakuuta 2023

Vaalirauhanjulistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan presidentinvaaliin 
joka pidetään sen lain mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2024 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen perusteella täten julistan minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavan aamun ja vaalin toisen kierroksen toteutuessa sen vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon asti.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.


7 §

Niinsanotuissa Force Majoure tapauksissa katson kuitenkin itselläni olevan oikeus tämän julistuksen  sitoumuksista poiketa.  Määrittelen sellaiseksi mahdollisuuden provosoitua jostakin erityisestä ehdokkaiden tai heidän taustajoukkojensa toimesta, puheesta tai toimettomuudesta joka ylittää provosoitumiskynnykseni.  Katson kuitenkin velvollisuudekseni perustella poikkeamani.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
5. pvä:nä marraskuuta 2023 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti lainattavissa sekä hyödynnettävissä.  Lähteen mainitseminen olisi toivottavaa ja hyvien tapojen mukaista.

perjantai 13. lokakuuta 2023

Israel on Palestiinassa

Viime aikoina on kirjoitettu ja puhuttu paljon Hamas:n eli حركة المقاومة الاسلامية:n (transl. Harakat al-muqāwama al-islāmiyya eli Islamilainen vastarintaliike) 7/10 -23 alkaneesta hyökkäyksestä Israelin puolelle, sen raaakuudesta ja uhreista. Siihen näyttää - taas - liittyvän suunnaton määrä kaksinaismoralistisia ja tekopyhiä ennakkoasenteita ja propagandaa mutta puuttuu historian ja muuta tietämystä.  Ihan jo maantieteen perusteetkin ovat hukassa sillä Israelin valtio on perustettu Palestiinaan, jo raamatullisenkin nimittelyn mukaan.

Maanomistusoloja palestiinassa

Ensimmäisenä näyttää "unohtuvan" kuinka tämäKÄÄN palestiinalaisten hyökkäys ei ollut akti ilman taustaa, siis se ei ollut vain seuraus heidän muhamettilaisesta ikiaikaisesta pahuudestaan ja julmuudestaan vaan reaktio Israelin valtion pitkään ja määrätietoiseen sortovaltaan.  Yleinen tekniikkahan näyttää olevan kaksinaismoralistinen tapa kertoa palestiinalaisten toimista irrallisina ja provosoimattomina raakuuksina mutta Israelin raakuuksista vastauksina tai korkeintaan oikeutettuna kostona kun oikeasti kaikki väkivalta on aina väärin.

Sionistit aloittivat imperialistisen projektinsa n.s. "Eretz Israel"ista eli "Israelin maasta" jo 1800-luvun lopulla. He perustivat silloin Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla Maailman sionistijärjestön (hepr. ‏ההסתדרות הציונית העולמית‎‎) jonka tehtäväksi tuli valmistaa Palestiina valmiiksi johtajien tulla. Heillä oli visiona Suur-Israel joelta joelle ja mereltä autiomaahan eli Niililtä Eufratille ja Välimereltä Syyrian erämaahan Arabian niemimaan pohjoisosiin (muitakin määritelmiä toki on, m.m. "mereltä merelle" jossa tarkoitetaan Välimerta ja Punainenmerta). Sitä he toteuttivat hankkimalla maata Palestiinasta sekä ensin ostamalla, sitten varastamalla maakirjojen puuttumisen avulla että silkalla väkivallalla. Väkivalta yltyi sitä mukaa kun jalansijaa saivat ja voima kasvoi. Varsinaisesti se pyrskähti kun onnistuivat perustamaan Israelin valtion 1948 (vastoin YK:n vuoden 1947 suunnitelmaa) kansainliiton UK:lle myöntämän Palestiinan mandaatin alueelle. Israel on siis Palestiinassa eli alueella jossa muinoin oli m.m. muinainen Filistea y.m. 

Palestiinalaiset ovat vastustaneet sionistien aikeita miltei koko heidän projektinsa ajan. Alkuperäiset seudulla asuneet juutalaiset ja arabit tulivat keskenään toimeen melko mutkattomasti.  Olihan uskonto likipitäen ainoa heitä erottanut tekijä.  Muuten he elivät samalla tavalla samoista elinkeinoista.  Vasta sionistien väkivalta, etenkin Israelin valtion perustamisesta lähtien on saanut heidät nousemaan vastarintaan.  He ovat kuitenkin koko ajan toimineet huonommin resurssein koska vastarinta on syntynyt pakolaisleirien kurjuudessa ja köyhyydessä kun vastapuoli on voinut hyödyntää koko juutalaisten kansainvälistä etnistä ja uskonnollista verkostoa.  Palestiinalaisten koko identiteetti kansana on syntynyt vastarinnasta, sitä ennen he olivat "vain" Palestiinan alueella asuvia arabeja.

Palestiinalaisten vastarinnalla on ollut monia muotoja.  Poliittisesta toiminnasta aseelliseen. Osa siitä on ollut uskonnollista ja osa sekulaaria. Joukossa on niin uskonnottomia marksilaisia kuin fundamentalistisia islamistejakin.  Nyt aktiivinen Hamas on jälkimmäisiä.  Muita on sekulaarimpi Palestiinan vapautusjärjestö (arab. منظمة التحرير الفلسطينية‎, transl. "Munaẓẓamat at-Taḥrīr al-Filasṭīniyya") eli PLO ("Palestine Liberation Organization") joka on usean erillisen palestiinalaisjärjestön yhteenliittymä sekä sen ulkopuolella joukko sosialistisia ja kommunistisia järjestöjä.

Samaan aikaan Israelia on on tekopyhästi nimitelty muka Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi.  Mutta eihän demokratia harjoita apartheidiä kansalaisiaan vastaan eikä myöskään miehitttämillään alueilla. Israelissahan on monen kerroksen väkeä: ylinpänä Länsi-Euroopasta ja USA:sta tulleet juutalaiset, heidän alapuolellaan Itä-Euroopasta migratoituneet sekä paikallisten jälkeläiset. Alin kasti juutalaisia on Afrikasta, lähinnä Etiopiasta tulleet tummempi-ihoiset joita muut halveksivat nimellä "falaša" eli ulkopuoliset tai muukalaiset.  Alinpana ovat Israelin kansalaisuuden saaneet palestiinalaiset, siis he jotka eivät joutuneet karkotettuina pakolaisleireille.   Kansalaisuudettomat lasketaan hädin tuskin ihmisiksi, tässä ad hoc tilanteessa ei enää senkään vertaa.

Tilanne ei olisi niin pinnalla ellei siihen liittyisi myös suurvaltapolitiikkaa. Israelin valtiolla on tukijoinaan USA ja sen länsiliittolaiset.  Toimiihan USA:ssa vahva juutalainen ja heitä tukeva verkosto erilaisia järjestöjä: merkittävimpänä "American Israel Public Affairs Committee" (AIPAC) mutta myös "Christians United for Israel" (CIFI) ja "The Conference of Presidents of Major American Jewish Organizations" j.n.e.  Heillä on valtavat taloudelliset resurssit ja paljon vaikutusvaltaa sekä USA:n poliitikkoihin että "Deep State":en.  Siten Israel on osa USA:n n.s. "geostrategisia imperatiiveja"*).  Toisaalta maailmalla vasemmisto ja osa liberaaleja tukee tai ainakin ilmoittaa tukevansa palestiinalaisia.  Se on kuitenkin enemmän poliitittista retoriikkaa kuin käytännön toimia.  Lisäksi on joukko toimijoita kuten esimerkiksi UK:n Labour:n nykyinen johto joka on avoimen Israel-myönteinen ja vastustaa Palestiinalaisten oikeuksia.  Lisäksi on maita jotka yrittävät tasapainoilla moraalisen paelstiinalaisten tukemisen ja USA:n liittolaisuuden välillä. USA:n poliittiset vastustajat, Venäjä, Kiina, Iran j.n.e. taas esittävät juhlapuheissaan tukea mutta se ei ole juurikaan konkretisoitunut tilanteeseen vaikuttaviksi resursseiksi.

Tämän hetken tilanne ei siis ole mikään yksittäinen Hamas:n provosoimaton hyökkäys vaan yksi kierros jo vuosikymmenten pahan kierrettä. Siinä palestiinalaiset pyrkivät vastustamaan Israelin hallinnon jo pitkään jatkettua raakaa politiikkaa ja sen toimeenpanoa.  Tuossa kierteessä palestiinalaisten väkivaltaiset järjestöt kuten Hamas on perustettu nimen omaan reaktiona.  Se ei toki tee niiden väkivaltaa hyväksyttäväksi mutta selittää miksi.  Koko historiallisen jatkumon ymmärtäminen on edellytys ymmärtää koko tapahtumien vyyhtiä ja myös pystyä löytämään siihen ratkaisuja.

Vuosien saatossa on yritetty monenlaisia kuvioita. Niiden joukossa on n.s. "Kahden valtion malli", ratkaisu jo jota YK edellytti vuoden 1947 suunnitelmassaan.  Mutta se kaatui Sionistien vastustukseen koska he halusivat enemmän eivätkä suvainneet uutta arabivaltiota. Eikä arabitkaan siihen suostuneet koska se vei tuolloin vielä heidän hallussaan olevia maita Israelille.  Silti kahden erillisen valtion malli lienee ainoa mahdollinen koska Israelin apartheid-hallinto tuskin piankaan alkaa tarjota palestiinaisille, edes sen kansalaisille saati ilman kansalaisuutta oleville ihmis- ja kansalaisoikeuksia.  Tällä hetkellä YK:n 193 jäsenvaltiosta 138 on tunnustanut Palestiinan valtion mutta käytännön vaikutusta tunnustuksilla ei näytä olevan koska Israelin pääasiallinen tukija USA ei sitä ole tehnyt vaikka se on vuoden 1994 Oslon sopimuksen allekirjoittaja ja sillä palestiinalaishallinto (englanniksi "State of Palestine) perustettiin.

Lienee niin, ettei kummankaan osapuolen nykyhallinnot kykene rauhaan sillä heidän asemansa on kiinni kiistan jatkumisesta.  Toivottavasti tavalliset rauhantahtoiset ihmiset molemmilla puolilla pystyvät kiertämään läntisen kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden sekä toimimaan rauhan puolesta, heitäkin onneksi on. He tarvitsevat sekularismia ja suvaitsevaisuutta sekä etenkin ihan tavallista arkijärkeä.


-----
*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat USA:n maailmanpoliittisia keskeisiä tavotteita kuten Zbigniew Brzezinski ne kuvasi teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" (Basic Books; 1997).


torstai 21. syyskuuta 2023

OSCE kadottanut tarkoituksena?



Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä julkaisi haastattelun ETYJ:n yleiskokouksen, oikeammin parlamentaarisen kokouksen, puheenjohtajalta Pia Kaumalta. Se kirvoitti minut laatimaan kommentin.  Se ei kuitenkaan ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa lehden julkaisukynnystä. Muotoilin siis kevyesti kommenttini tähän blokikirjoituksen muotoon:

Pia Kauma kehuu suomalaista välittäjyyttä ja diplomatiaa. Se on kuitenkin menneen maailman horinoita. Suomi on menettänyt mahdollisuutensa välittäjän asemaan yksipuolisella sitoutumisella länteen ja USA:n etupiiriin. Yhden suurvallan nöyrä liittolainen ei koskaan voi olla uskottava välittäjä suurvaltojen välisissä kiistoissa, ja niitähän ylivertainen valtaosa maailman kriiseistä on ja jos ei ole niin taustalla on kuitenkin niiden etupyyteet.

Kauma on kuitenkin oikeassa Ukrainan sodasta: siellä Venäjä sotii länttä, ei Ukrainan kansaa vastaan. Se yrittää pysäyttää USA:n etupiirin laajentamisyritystä, huolimatta laajentamista yrittävien aiempien johtajien lupauksista "not an inch eastwards".  Lupauksia tuli aikoinaan monesta syysta kuten USAN ulkoministeri James Baker:ltä, UK:n pääministeri Margaret Thatcher:ltä, Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher:ltä j.n.e.

Balkanin rikkiampumisesta Kauma voisi muistaa, että rikkiampujat olivat USA (Operation Noble Anvil) ja NATO (Operation Allied Force) sekä EU komppaamassa.  Kaikki tahoja joihin sitoutumista myös hän ja hänen puolueensa Kokoomus on meitä ajannut. Johtopäätökset? Oliko n.s. "parempaa rikkomista"?

Joka tapauksessa Kauma nyt ETYJ:n (OSCE) parlamentaarisen kokouksen puheenjohtajana voisi muistaa ETYK:n (CSCE) päätösasiakirjan "Kolmannen korin" sisältöä: kuinka maailmaa ja erityisesti Eurooppaa parannetaan lisäämällä yhteyksiä ja kansalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon rajojen yli. Sen on kehuttu aikoinaan särkeneen Neuvostoliiton tai ainakin omalta osaltaan vahvasti sitä edesauttaneen. Siltä pohjalta voisi löytyä kestävämpi tapa lopettaa Ukrainan sotakin kuin tuollainen yksipuolinen sanelu. Kysehän on ETYJ:nkin tunnistamasta "jakamattomasta turvallisuudesta"*) jossa yhden turvallisuus ei voi mennä yli muiden turvallisuudesta ja turvallisuus on kokonaisuus. Siitä ei muutama vuosi sitten länsi halunnut Venäjän kanssa neuvotella mutta olisiko jo aika pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun diplomatiaa käyttäen? Suomi välittäjänä eikä yksipuolisena osana toista osapuolta?

Si vic pacem para pacem! Aut certe evita bellum.




*) Linkin takana oleva pääsihteeri 
Marc Perrin de Brichambaut:n pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 pitämä puhe on hieman ristiriitainen mutta selvittää toki "jakamaton turvallisuus" -periaatetta.

lauantai 26. elokuuta 2023

Toimittajien itsekriittinen ääni

Toimittaja ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen on kirjoittanut Journalisti-lehteen itsekriittisen artikkelin "Vaikeudet persujen kanssa voivat parantaa journalismia". Jutussa Kuparinen tulee tunnustaneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, että Media:lta jäi työt tekemättä ennen vaaleja ja pitkälti aiemminkin.  Perussuomalaisten viestejä ei haastettu tarkentavilla lisäkysymyksillä, ei pengottu yhteyksiä eikä tekojen ja puheiden ristiriitoja.  Ei siis tehty journalismin perustyötä.  Hyssyteltiin heidän rasismiaan ja natsikytköksiään ja laskettiin heidän hymistelynsä sellaisenaan läpi. Ihan samoin kuin yleensäkin establishmentin suhteen keskitetyssä valtavirtamediassa.


Kuparinen on pitkälti oikeassa. Perussuomalaiset päästetiin vähällä eikä vallanvahtikoirat neljäntenä valtiomahtina toimineet. Perussuomalaisia suorastaan tunkivat establishmenttiin ikäänkuin he olisivat samanlainen puolue kuin muutkin. No, nykyinen "ratelihallitus" *) on osooittanut kuinka koaliition muidenkin puolueiden, Kokoomuksen, Sfp:n ja Kristillisdemokraattien pintakiilto on ohutta kun pitää tiukassa paikassa puolustaa kapitaalien omistajien perinteisiä nautintaoikeuksia. Silti Perussuomalaiset ovat erityinen äärioikeistolainen puolue natsismi- ja fasismikytköksineen sekä avoimine rasismeineen.

Kuparinen esittää syyksi juurikin tuon harhautumisen pitämään Perussuomalaisia samanlaisena sisäsiistinä puolueena kuin muitakin. Itse en laskisi tuon viattoman sinisilmäisyyden (myös perussuomalaista kuvastoa) varaan vaan näkisin Perussuomalaisten hyysäämisen pikemmin tarkoituksellisena ja ohjelmallisena menetelmänä jolla ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä ohjattiin vallan valitusosastolle, mihinkään vaikuttamattomaan populististiseen älämölöön jottei se kohdistyisi kapitalististisen yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin. Porvarit nukkuivat paremmin kun piskien räksyttäessä Ali Qadim **) sai ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat sen haluavat.

Nyt kun projekti on edennyt vaiheeseen jossa Perussuomalaisille on oikeasti annettava niitä asemia joihin heidän mediakampanjan tuloksena saama kannatus edellyttää, ollaan mediassa uuden edessä: Perussuomalaisiin on oikeasti ruvettava suhtautumaan kuin muihinkin. Uskotttavuuden säilyttämisen vuoksi on myös heidän kuprujaan selviteltävä eli kuvaannollisesti Ali joutuu heittämään myös "persuraatoja piskien revittäväksi" jotta karavaanin kulku ei häiriinny.

Toki Kuparisen toiveeseen korjausliikkeistä mediassa pitää suhtautua toiveikkaasti ja positiivisella mielellä. Silti en olisi vanhan sanonnan mukaisesti pidättämässä hengitystäni niitä odotellessa.  Edelleenkin valtavirtamedia (MSM) on vallanvahtikoirana vahtimassa, että valta saa nukkua yönsä hyvin.  Se ei todellakaan ole haastamassa vallan haltijoita vaan pönkittämässä heitä vaikka aika-ajoin siivoaakin vallan nurkkia suosionsa menettäneistä ja tarpeettomaksi käyneistä. Modus vivendi kuten Otto Manninen runonsa kirjoitti.

-----
*) Rateli on mesimäyrän (Mellivora capensis) toinen nimitys. Puheenjohtaja Riikka Purra on kuvaillut sitä ikäänkuin ikonieläintä sillä se ei kuulemma välitä pa**aakaan kivusta eikä vastustuksesta.

**) Ali Qadim eli Ali Vanha on Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Neljänkymmenen rosvon johtaja ja sankarin Ali Baba:n kasvatti-isä.

torstai 27. heinäkuuta 2023

Ratelien menoa hallituksessa

Viime aikoina on kovasti pohdiskeltu Petteri Orpon hallituksen luonnetta. Se on kokoelma talousliberaaleja kapitalismin pönkittäjiä ja äärioikeistolaisia rasisteja, välissään liberalismilla ratsastavia. Erityisesti on spekuloitu hallituksen arvopohjalla. Niin tekee myös m.m. Timo Laitakari, Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon päätoimittaja kirjoituksessaan ”Hallituksen ongelmissa on kyse perusarvoista, joista ei voi tehdä kompromisseja”.  Yritin kommentoida juttua kriittisesti mutta yritelmäni ei ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa julkaisukynnystä.  Päädyin siis laajentamaan kommenttini kokonaiseksi blogi-kirjoitukseksi.

En ole Laitakarin tavoin vakuuttunut tässä akuutissa tilanteessa olevan kyse arvoista - ellei ehkä korkeintaan siinä mielessä kuinka halpoja ne ovat kun poliittista*) peliä käydään.

Oma käsitykseni on, että Eteläranta-10:in kokoontunut EK ei ole, vielä, saanut eri osastojensa diskursseja sovitettua toisiinsa. Poliittisen hallinnon osastonsa Kokoomus osaa liki käyttäytyä kalustetuissa huoneissa mutta valitusosastonsa Perussuomalaiset räksyttävät entiseen malliin, ellei jopa kiihtyneinä uudesta jutkystään.  Toki Kokoomuksellakin on Tere Sammallahtensa, Atte Kanervansa ynnä muut äärioikeistolaiset rymistelijänsä mutta valtaosa osaa peittää tavoitteensa sisäsiisteihin puheisiin ja käytöstapoihin.  Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat niin syvällä Veikko Vennamon ja ja Timo Soinin kehittelemässä populistisessa retoriikassa kuorrutettuna Jussi Halla-aho:n rasimilla etteivät hevillä sieltä pois pääse vaikka heitä kuinka harjattaisi.  Eipä siis ihme, että Wille Rydmankin solahti niin sutjakkaasti Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja jotkut Sinisen tulevaisuuden kautta toiseen suuntaan.

Samaan aikaan Svenska folkpartiet yrittää taiteilla kapitaalien nautintaoikeuksien puolustamisen ja itse itselleen rakantamansa humaanin ja suvaitsevan maineen välillä men jättekiva Ankdammens segelklubben:kin on tiputtanut naamionsa. He ovat entistä paljaanpina näyttämässä, että hakevat vain kapitaalien omistajien vanhojen nautintaoikeuksien pönkittämistä.  Rinnalla Kristillisdemokraatit jeesustelevat vanhaan malliin mutta samoilla tavoitteilla, toki välillä myös suvaitsemattomasti moralisoiden muiden haluja elää toisin kuin he.

Taktiikkanahan on ollut, että piskit räksyttää mutta Ali Qadim**) ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat haluavat. Nyt on yritetty ottaa räksyttäjät mukaan kamelien selkään eikä se ihan heti näytä luonnistuvan.  Karavaanin väki toki suvaitsee ja välillä rapsuttaakin mutta kuva ulospäin on rujo.

En kuitenkaan usko tämän(-kään) hallituskriisin purkautuvan uusiksi vaaleiksi tai muuksi asetelmien uudeksi hakemiseksi elleivät EK:ssa katso tavoitteidensa eli kyykyttämis- ja kurjistamispolitiikkansa vaarantuvan tällä nykyisellä koaliitiolla.  Vasta kun he sen näkevät ettei homma pelitä, he pystyttävät uuden joka jatkaa samaa politiikkaa toisella kokoonpanolla ja mahdollisesti toisella tyylillä.  Meno kuitenkin jatkuu samansuuntaisena kunnes riittävän suuri joukko ihmisistä näkee politiittisen retoriikan läpi politiikan ytimiin ja muuttaa suunnan.  Epäilen kuittenkin ettei muutos tule tapahtumaan olemassa olevien eduskuntapuolueiden kautta.  Ne ovat liian syvällä tässä nykyisessä establishmentissä.

----
*) Vierastan hieman sanan "politiikka" käyttämistä tässä kohdassa sillä sehän perimmiltään on yhteisten asioiden hoitamista mutta tässä on, taas, menty asioiden hoitamista jorpakkoon. En kuitenkaan keksinyt tähän hätään parempaa ja se vähän jurnuttaa.
**) Ali Qadim:lla, suom Ali Vanha, viittaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden neljänkymmenen rosvon johtajaan.

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;
ich war ja kein Kommunist.
Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;
ich war ja kein Sozialdemokrat.
Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 
ich war ja kein Gewerkschafter.
Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte



---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Sanna Marin:n hallituksen päättöarvio

Lienee aika minunkin kirjoittaa sananen tai pari viimevaalikauden eli sosialidemokraatti Sanna Marin:n hallituksen aikaansaannoksista ja saamattomuksista sekä hyvässä että pahassa.  Ovathan niin monet muutkin aiheesta avautuneet.  Etenkin kun viime vaalikauteen mahtuu paljon kaikenlaista, monia käänteitä ja vaarallisia tilanteita.

Hallituksen lähtökohta ei ollut helppo. Olihan alla siihen osallistujilla sekä tappiota ja menestyksiä vaaleissa. Erityisesti keskustapuolue oli ensin  ryvettynyt Juha Sipilän hallituksessa manaten itselleen vaalitappion ja nyt tuli mukaan täydentämään koalition eduskuntaenemmistön.  Siitä tulikin hallituksen "outolintu" omine näytönpaikkoineen ja rasitteineen.  Vaalikauden aluksi muodostettu Antti Rinteen hallitus kaadettiinkin Keskustan sooloiluun, ilmeisesti sen "sipiläläisten" kostonhimoon Rinteen ay-taustan takia. Tekosyynä Postille annettu omistajaohjaus.

Rinteen jälkeen hallituksen uudelleen vanhalta pohjalta muodostanut Sanna Marin onnistuikin pitämään hallituksensa kasassa vaalikauden loppuun (ja on tätä kirjoitetttaessa toimitusministeriö). Huolimatta kaikenlaisista kampitusyrityksistä sekä hallituksen sisältä Keskustan toimesta että ulkopuolelta opposition Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Ulkopuolinen loiskiehunta sai jopa äärimmäisen roiseja ja käsittämättömiä piirteitä ihan silkasta valehtelusta äärimmäisen tolkuttomiin vääristelyihin. Toisessa päässä kummalliset "jauhojengi"-kampanjat ja toisessa päässä hengennostatus päämisterin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta. Se oli Marin:n ehdottamana hirvityksen kauhistus mutta nyt vaalien jälkeen kelpaa siitä suurimman älämölön pitäneelle Kokoomuksellekin.  Sekä kaikkea muuta milloin ikimuistoista pääminnisterin aamupalatarpeista Kesärannassa ja milloin minkäkin tilaisuuden vaatetuksesta.

Ulkomailla sen sijaan Marin:n kuva on vain kirkastunut. Ensin hän oli tuore nuori nainen pääministerinä.  Koristus ties minkä kiiltävälle paperille painetun gazetan sivuilla, esim Vogue:n.  Hän sai myös hehkutusta selväsanaisuudestaan ja sanavalmiudestaan.  Kohinan kiihtyessä 2014 aloitetutn Ukrainan sodan ympärillä Venäjän hyökkäyksen (24/2 -22)  jälkeen ja kun Suomi käännettiin NATO-suuntaan pitkälti Marin keulakuvana niin huomioarvo nousi kohisten.  Etenkin tiukat kannanotot Kiovan hallinnon puolesta olivat mannaa läntiselle lehdistölle ja muille tiedotusvälineille.  Hän meni jopa niin pitkälle, että esiintyi Volodymyr Zelensky:n kanssa uusnatsin hautajaisissa.  Mutta huomio kadonnee yhtä nopeasti kuin se tulikin kun uusia kiinnostuksenkohteita nostetaan.  Nuoret naispääministerit kuten Marin ja Uuden Seelannin Jacinda Ardern ovat pian peittyneet uudempien uutisvirtojen alle. Mikään ei ole niin vanha jutun aihe kuin entinen pääministeri, moderni nuori nainenkaan.

Meidän yhteiskuntamme todellisuuteen jäävät saavutukset ovat toinen tarina. Ensinnäkin sisäpolitiikassa näkyvät monet hyvät saavutukset kuten koulutukseen panostaminen, m.m. oppivelvollisuuden jatkaminen ja monet muutkin.  Samaten sosiaali- ja terveystoimessa on tehty monia erillisiä parannuksia sekä purettu edellisen vaalikauden leikkauksia.  Myös n.s. SOTE-uudistus on saatu eteenpäin niin, että "Hyvinvointialueet" (mikä sanahirviö!) ovat aloittaneet vuoden alusta. Antti Rinteen ennen vuoden 2019 vaaleja lupaama "vappusatanenkin" eli pienimpien eläkkeiden korotus on saatu maksuun.  Samoin edellisen hallituksen "aktiivimalli" tuli kuopattua ja kehiteltyä hieman parempaa tilalle.

Tekemättä hallitukselta sen sijaan jäi m.m. "kikyttelyn" purkaminen eli edelleenkin jäi voimaan työnantajamaksujen siirto työntekijöiden kontolle eli palkkojen leikkaus.  Samaten hallitus ei onnistunut ohjelmastaan huolimatta poistamaan listaamattomien yhtiöiden rikkaimmille omistajille aiemmin räätälöityä osinkoveron kevennystä.  Tähän epäonnistumiseen syypää oli vain ja ainoastaan Keskusta.

Hallituksen kaudelle osui maailmanlaajuinen CoViD19-pandemia jonka hoito oli pitkälle sen ohjauksessa. Se sujui päällisin puolin melko kelvollisesti. Oli monia onnistumisia, joitakin lipsumisia mutta ei varsinaisia epäonnistumisia. Vaikka hallitus olikin monesta suunnasta kovien paineiden  alla.  Etenkin liike-elämä mutta myös jotkut kulttuuuritahot pitivät meteliä muka liian kireistä rajoituksista juuri heidän busineksilleen. Siltä osin hallitus joutuikin joiltakin osin lipsumaan ja siten purkamaan rajoituksia liian aikaisin. 

Selviä epäonnistumisia ja virheitä oli sisäpolitiikan alalla n.s. pakkolaki jolla rajoitetaan hoitajien lakko-oikeutta. Temppu on suorastaan käsittämätön hallitukselle jonka pääpuolue sanoo olevansa vasemmistolainen työväenpuolue, SDP, ja mukana oli vielä sen aavistuksen vasemmistolainen kilpailija, Vasemmistoliitto.

Taloudessa kehitys on ollut pääsääntöisesti kelvollista. Meistä riippumattomien maailmantilanteen eli USAn hybridisodan ja pandemian takia aika on ollut turbulenttia mutta siitä huolimatta työllisyys on kehittynyt suotuisasti ja velkaantuminen pelottelua pienempää.  Ja vaalien jälkeinen pelottelujen, jota m.m. poliittinen Valtiovarainministeriö on harjoittanut, takaisinveto on jo alkanut. Velkaantuminenhan kuulemma jatkuu hallituksenvaihdoksesta huolimatta.

Ulkopolitiikan saralla meno olikin sitten kylmäävää. Kun Ukrainan vuodesta 2014 käyty sisällissota laajeni Venäjän hyökättyä Kiovan hallinnon alueille 24/2 -22 alkaen, Suomen NATO-suuntautunut eliitti näki tilaisuutensa tulleen ja konjunktuurit sopiviksi.  Silloin unohdettiin aiemmat puheet demokratiasta ja kansanäänestyksistä ja Suomi vietiin tiukasti NATOon. Päällepäsmäreitä olivat juurikin Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto/vihr ja puolustusministeri Antti Kaikkonen/keskusta. Taustalla hääri ja lankoja piteli vanha NATOttaja presidentti Sauli Niinistö ja ilmeisesti lauma kenraaleja.  Suunta oli mieluinen myös talouselämän eliitille.  Samalla hallitus kaksinkertaisti asevarustelumäärärahat miltei huomaamatta, jo aimmin päättämänsä hävittäjäkaupan lisäksi.  Prosessiin liittyi vielä suostuminen Recep Tajjip Erdoǧan:n ihmisoikeuskiristyksiin, sananvapauden rajoituksineen.  Professori Teivo Teivainen lanseerasi tilanteeseen sopivan käsitteen "turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Ulkopoliittisen instituutin NATOttava johtaja Mika Aaltola kutsui uutta tapaa "toisenlaiseksi eettiseksi lähetystavaksi".

Oma lukunsa ulkopolitiikassa, toki liittyen NATOttamiseen, on myös ollut täysin suhteeton ja maailmanpolitiikan todellisuudesta piittaamaton meno jossa on täysin peesattu USA:n "geostrategisia imperatiiveja" (m.m. Zbigniew Brzezinki:n "The Grand Chessboard" -teoksessaan lanseeraama termi USAn maailmanlaajuisille intresseille).  Se on tärkoittanut käytännössä monenmoista. Esimerkiksi joutumista kummalliseen seuraan monissa YK:n äänestyksissä, mm ydinasekiellosta sekä m.m. asekauppoja Saudi Arabian totalistisen ja Israelin apartheid hallintojen kanssa.

Näköalat Marin:n hallituksen jälkeen ovat kaksinaiset: Sisäpolitiikassa on seuraajille paljon hyvää pohjaa.  Talouskaan, velkoineenkin, ei ole niin huonossa jamassa kuin oppositio on manannut.  Työllisyyskehityskin hyvässä jamassa. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa meidän on viety vaarallisille vesille.  Joutunemme NATO:n täysjäseninä mukaan muiden kriiseihin ja sotiin ympäri maailmaa, tahdoimmepa tai emme.  samalla olemme entistä pahemmin antautuneet läntiselle USAn johtamalla kaksinaismoralismille jossa ihmisoikeuksia jaetaan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella.

Tunnelmat ovat siis Sanna Marin:n hallituksen jäljiltä kovinkin monijakoiset ja sekavat, labiilitkin sillä paljon riippuu miltä kantilta milläkin kertaa katsoo ja mitä painottaa.  Paljon saivat aikaan hyviä asioita, paljon jäi tekemättä ja paljon meni pieleen. Jos edellisen vaalikauden hallitus edeltäjineen olivat surkeita samoin kuin nyt näköpiirissä oleva seuraaja niin tulos lienee välttävä miinus ulkopolitiikka.