eroakirkosta.fi

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Spekulointia toisenlaisilla historian kuluilla

Yleisenä ja ja pitkään jatkuneena kansanhuvina tuntuu olevan vaihtoehtoisilla historioilla spekulointi.  Ihmiset yrittävät arvioida miten olisi historiassa käynyt ja tulevaisuudessa kävisi jos joku historian tapahtuma olisikin mennyt jotenkin toisin.

Yleisenä piirteenä näille spekulaatioille tuntuu olevan, että niissä ikäänkuin poimitaan rusinoita historian pullamössöstä omien ennakkoasenteiden mukaisesti.  Samojen asenteiden mukaisesti myös demonisoidaan sellaisia joista ei pidetä. 

Oman juonteensa spekuloinneille antaa, että hyvin monet sellaista harrastavat tuntuvat pitävän nykytilaa ikäänkuin parhaana mahdollisena asioiden kulkuna oman itsen ja lähipiirin kannalta.  Tähän sortuvat etenkin sellaiset jotka kokevat nykytilassa olevan omalta kannalta puolustettavia etuja tai haluavat harrastaa ideologista toiveajattelua.

Ihan oikeasti historian tapahtumat ovat verkosto, jossa monet asiat vaikuttavat moniin asioihin.  Historian kulut eivät ole yksittäinen tapahtumien polku jossa yhden asian muuttaminen johtaa ennalta arvattavaan toisenlaiseen sarjaan tapahtumia.  Monet asiat kuitenkin vaikuttavat moneen ja useasti vielä molempiin suuntiin. Silloin joku erilainen tulos jostakin tapahtumasta johtaa moneen erilaiseen tapahtumaan ja ne edelleen moniin muihin.  Silloin ennalta arvaaminen on täydellisesti mahdotonta.

Toisaalta tietysti on ihan mukavaa ja rattoisaa lätistä esimerkiksi oluttuopukaisen ylitse millaista olisi jos toisin olisi käynyt. Historiasta oppimisen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä eikä sellainen käy perusteluksi nykyhetken ratkaisuihin tai arvioihin olemassa olevasta.

Ei kommentteja: