eroakirkosta.fi

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Itäsavolaista keskustelua

Keskisuomalainen-konserniin kuuluvassa Itä-Savo -lehden nettisivuilla on julkaistu Esko Aspivaaran kirjoitus lukijoilta palstalla.  Aspivaara on otsikoinut sen "Kuinka moni on valinnut uskontonsa?".  Intouduin kommentoimaan sitä(-kin).  Eräänä k.o. keskustelun juonteena syntyi jutustelua elämän synnyn prosesseista.  

Osana sitä vastasin nimimerkin "Savon Psykokolologin" kommenttiin jossa hän jutusteli muka tyhjästä syntyneistä ynniäisistä.  Oma vastaukseni, jossa oikaisin väärin käytettyjä termejä, ei ilmestynyt koskaan palstalle. Edes toisella lähetysyrityksellä.  

Löysin Keskisuomalaisen käyttämästä Disqus-palvelusta lähettämäni viestit spämmiksi epäiltyinä ja kun yritin heidän toimintonsa kautta kertoa ettei kyse ole spämmistä, se kehotti vain kestämään ("deal with it") koska kyseessä on privaatti prosessi. 

Kysyin myös toimitukselta uudella kommentilla neuvoja mikä viestissä meni heidän mielestään väärin.  Discos:n mukaan se viesti on poistettu.

Samaan aikaan muut kommenttini samaan keskusteluun, m.m. nimimerkille "Aikain merkit" pääsivät perille.  Ja aiemmin olen kirjoitellut samansisältöisä kommentteja saman konsernin toisen lehden, Länsi-Savon, kirjoituksiin likipitäen vaikeuksitta.

Tässä alkuperäinen kommenttini "Savon Psykokolologille":
"
Savon Psykokolologilla heittävät käsitteet ja luetun ymmärtäminen melkoista häränpyllyä.

En kirjoittanut mitään kuralätäköistä vaan miljoonien ja taas miljoonien vuosien aikana sopivissa olosuhteissa tapahtuneista kemiallisista prosesseista.

En myöskään kirjoittanut mitään tyhjästä ilmestymivistä ynniäisistä sillä tyhjästä on todellakin paha nyhjästä kuten n.s. vanha kansa on aina tiennyt. Mutta sen sijaan kemiallisten reaktioiden tuloksena syntyviin uusiin yhdisteisiin ja niiden reagoimiseen toistensa kanssa viittasin. Eräässä vaiheessa noiden molekyylien muodostama yhdiste alkoi reagoida itsenäisesti ympäristöönsä ja alkusolu oli syntynyt, et cetera, et cetera.

Nimimerkin viittaus ynniäisensä päätökseen ja itsensä kehittämiseen sisältää myös vihjeen täydellisestä väärinymmärryksestä, joko tahattomasta tietämättömyydestä tai tahallisesta provokeeraamisesta kumpuavasta. Elämän synnyn prosesseissa on kyse tiedottomien yhdisteiden kemiallisista reaktioista eikä sen jälkeenkään tapahtuneessa ja edelleen jatkuvassa evoluutiossa yksikään yksilö tee yhdessä muiden kanssa eikä erikseen yksinensä tietoisia päätöksiä evoluutioon liittyvistä asioista*). Muutos ynniäisestä pikkuhiljaa, vaiheittain ja moneen kertaan lajiutuen nykyiseen lajien kirjoon on erilaisissa olosuhteissa eläneiden erilaisten populaatioiden sopeutumista ympäristäänsä siten, että parhaiten kulloinkin sopeutuneet ovat päässeet parhaiten jakamaan geenejään seuraaville sukupolville. Evoluutioteoria kuvaa tuon kehityksen mekanismeja populaatioiden tasolla eikä kerro sanallakaan yksilöiden kehityksestä. Sitä varten on eri teoriansa.

En väittänyt ettei prosessia tai oikeammin prosesseja ei olisi pystytty todistamaan. Pikemminkin päin vastoin. Mutta kerroin, ettei koko prosessia ole kyetty sen pitkän keston takia ole kyetty toistamaan. Kerroin kuitenkin, että osia prosessista on jopa pystytty laboratorio-olosuhteissa toistamaan. Todistaminenhan on monimuotoisempi kokonaisuus pitäen sisällään myös teoreettisen, siis ilman kokeellisia tai luonnosta tehtyjä havaintoja suoritetun todistamisen. Mutta vahvinta todistamista on toki riippumattomattomasti toistettavissa olevat havainnot luonnosta. Empiiriset kokeet sisältävät havaintovirheiden lisäksi mahdollisuuden vääränlaisiin olosuhteisiin ja vääränlaisen kokeen väärään suorittamiseen.

Lisäksi on korjattava ettei mallintaminen ole kopioimista ja monistamista vaan kohdettaan kuvaavan mallin rakentamista, joko sanallisesti, kuvallisesti ja joko yksi-, kaksi- tai moniulotteisesti. Malli on aina kuitenkin kuvaus kohteestaan, ei sen toimiva kopio tai klooni.

P.s. Nimimerkin opettaja oli hyvinkin oikeassa. Kysymys kuitenkin kuuluu: milloin ja missä määrin. Ja tietenkin lisäksi kannattaa kysellä josko kaiken kopioiminen ja monistaminen
on ihan ihan tarpeellista.


---
*) Ehkä kuitenkin ihmisen kulttuurievoluution kuuluvaa päätöstä välttää lähisukulaisten keskinäistä lisääntymistä voisi pitää tuon suuntaisena vaikka kyseessä on kuitenkin paljon
evoluutioon kuuluvia muutoksia lyhytjänteisempien haitallisten vaikutusten eliminoimisesta. Samanlaatuisina voisi pitää myös erilaisia, pääosin perusteettomia, sterilisointivaatimuksia
ja -menettelyjä joita on kohdistettu monella tavalla monenlaisiin ihmisiin. Niissä kaikissa on kuitenkin kyse enemmän yksilötason vaikuttamista heti seuraavaan sukupolveen kuin
evolutiiviseen populaation kehitykseen vaikuttamisesta.


Sen sijaan eri puolilla maailmaa toissa vuosisadalla aloitettu ihmisen rodunjalostus oli suoraa yritystä vaikuttaa evoluutioon, sekä karsimalla ei toivottuina pidettyjä piirteitä että korostamalla toivottuina pidettyjä. Ne kuitenkin lienevät osoittaneet kulttuurisen ja eettisen toimimattomuutensa, ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajaksi - onneksi.
"
  
En itse havaitse niissä mitään sellaista laadullista, tyylillistä tai sisällöllistä eroa joka edellyttäisi toisten jättmiästä julkaisematta.  Ihmettelenkin siis Itä-Savon käyttämää sensuurilinjaa.  Vaikka tokikin tunnistan heillä olevan viimekädessä päätösvalta mitä sivuilleen päästävät.  Olen siis hyvin hämmästynyt kohtaamstani sensuurista.


 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itä-Savon moderointi haluaa pitää keskustelun sopivan mielikuvituksettomana. Jos samasta aiheesta jatketaan heidän mukaansa liian pitkään, vihelletään peli poikki. Yritin itsekkin vastata samaan viestiketjuun kommentilla, jossa kyseenalaistin tämän toisen osapuolen sutkautukset ja perustelemattomat väittämät. Ei kelvannut Itä-savon moderoinnille.. en yllättnyt yhtään. Avointa ja järkevää keskustelua ei haluta tukea. Kun Itä-savo muutettiin maksumuurin taakse, moni oli sitä vastaan. Itä-savon kanta asiaan oli jokseenkin "kyllä meillä lukijoita silti riittää". Ei tainnut riittää kun on jouduttu fuusioitumaan ties minkä "mediatalon" kanssa. Savonlinnan toimituksen henkilöstöä on pakkosiirretty Lappeenrantaan tai työt muuten kuulema loppuvat. Erittäin mukava ilmapiiri menestyvässä lehdessä tosiaankin. Jatka aina faktojen puolesta puhumista, sitä minäkin arvostan.

Jorma Myyryläinen kirjoitti...

Eniten minua hämmästytti, että osa kommenteista meni läpi ennen ja jälkeen tuon hylätyn.

Joskus taannoin huomasin, että konsernin toisen lehden, Länsi-Savon palstoilla linja heittelehti. Ilmeisesti sensoreilla eri vuoroissaan eli erilaisia asenteita. Silloinen päätoimittaja selitteli, että ostavat moderoinnin alihankintana mutta taannoisen uudistuksen jälkeen pitäisi kaiken olla paremmin ja heidän omassa "hanskassaan". Se on nyt tätä.

Kuitenkin kiitokset faktan arvostamisesta.