EUn ja NATOn suhde

Euroopan unionin ja Pohjois-Atlannin liittokunnan välinen suhde on mielenkiintoinen.  Etenkin näinä aikoina, jolloin meidät on ajettu jo toisen jäseneksi ja toiseen ujuttaminen on kovassa käynnissä, sitä kannattaa pohtia.

NATO syntyi ihan kylmän sodan alkuaikoina länsiliittoutuneiden koossapitämisvälineeksi.  EU:lla on monipolvisempi kehityskaari Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä nykyiseksi liittovaltion alkioksi.  Molemmilla puolilla on pitkälti samat toimijat.   Valtiojoukotkin ovat pitkälti samat. Lisäksi propagandassa käytetetään mielenkiintoisella tavalla ihan samoja termejä joilla saksalaiset mainostivat omaa visiotaan uudesta Euroopasta ("neuropa" tai natseille "Neue Ordnung").

Suhteisiin vaikuttaa toisaalta ylikansallisten kapitaalikasautumien yhteisten intressien koossa pitävät voimat mutta toisaalta myös paikallisten länsieurooppalaisten ja paikallisten USA-laisten eriävät intressit.  Jos EU haluaa ja on pitkän aikaa näyttänyt haluavan omaa itsenäistä, maailmanlaajuista roolia taloudessa, niin se tarvitsee siihen oman itsenäisen ja maailmanlaajuisen sotilaallisen voiman.  Tämä halu näytti pitkän aikaa johtavan siihen, että NATO olisi hajonnut Atlantin kohdalta kahtia.  

Nyt tällä hetkellä kapitaalikasautumat näyttäisivät olevan niin kansainvälisiä, että länsieurooppalaisten ja Pohjois-Ameriikkalaisten kapitaalikeskittymien yhteiset intressit ovat voimakkaammat kuin niitä eriyttävät voimat.  Ristiinomistukset senkun lisääntyvät, viimeisimpänä esimerkkinä Opelin myynti kanadalaisille.

Olin vielä muutama kuukausi sitten sitä mieltä, että erottavat voimat olisivat olleet suuremmat ja EU olisi ihan oikeasti pyrkinyt maapalloistuneilla markkinoilla maailmanlaajuiseksi toimijaksi omine sotavoimineen.  Nyttemmin olen taipuvainen pitämään kapitaalien kasautumia niin laajoina, että länsieurooppalaisia ei voi enää erottaa pohjois-ameriikkalaista.  Silloin luonnollinen kehitys on myös niiden väkivaltakoneistojen yhteennivoutuminen.  Olemme siis matkalla kohti jonkinlaista Pohjois-Atlantin yhdysvaltoja eli EU+USA=US(N)A.  Ja sen toimintaa ohjaavina olisivat edellisessä kirjoituksessani kuvailemat länsimaiset arvot.

Tuollaisessa konklomeraatissa koillisen pienen kieli- ja kulttuurivähemmistön asema ei voi olla kovinkaan ruusuinen.  Etenkinkin kun se sijaitsee potentiaalisen kilpailijan ja vastustajan rajalla. 

Länsimainen arvomaailma

Monet NATOn ja EUn kannattajat perustelevat noihin liittymistä n.s. länsimaisilla arvoilla ja kuvaavat noita länsimaisiksi arvoyhteisöiksi. Myös Nobel-palkittu ex-presidentti Ahtisaari käyttää usein juuri tätä perustetta propagoidessaan NATOn puolesta. Minusta on silloin paikallaan hieman pohtia noita arvoja, niiden taustoja ja niiden perusteella tehtyjä toimenpiteitä.

Usein unohdetaan, että nämä nykyiset n.s. länsimaat eli yhteinen arvoyhteisö olivat vain muutama vuosikymmen sitten ahneita siirtomaaisäntiä ja ne kävivät raakaa orjakauppaa Atlantin molemmin puolin. Nyt ne ikäänkuin jatkumona puolustavat kansallisia etujaan joka puolella maailmaa. On helppo nähdä tämä nykyinen maapalloistuminen, jota globalisaatioksikin kutsutaan, tuon aikaisemman herruuden restauraationa. Maailmansodat ja niiden jälkipyykit näyttävät vain aiheuttaneen pienen katkoksen maailmanherruuden tavoitteluun.

Länsimaisiksi arvoiksi lasketaan vapaus ja demokratia. Miten ne näyttävät toteutuvan maailmanherruteen pyrkivien länsimaiden käytännön toimissa? Edistetäänkö Irakissa ja Afganistanissa ihan oikeasti vapautta ja demokratiaa? Oliko Jugoslavian hajottaminen vapauden ja demokratian edistämistä? No, onhan Afganistanissa edistetty huumekauppiaiden vapautta ja Kosovossa vapautettu terrorismista etsintäkuulutettuja demokraattisiksi mainittujen elinten virkoihin. Muilta osin edistäminen onkin sitten ollut kyseenalaista.

Yleistä ja yhteistä näille operaatioille on, että tämä demokratian ja vapauden edistäjäksi itsensä nimennyt taho itse määrittelee mikä on demokratiaa ja vapautta. Tätä moraalia kuvaa hyvin Javier Solanan neuvonantajan Robert Cooperin kirjoitukset "uudesta liberaalista imperialismista": "Euroopan on totuttava kaksinaismoraalin ideaan... Omassa keskuudessamme pidämme kiinni laista, mutta kun operoimme viidakossa, meidän täytyy myös käyttää viidakon lakeja ... Meidän täytyy palata aiemman aikakauden kovempiin menetelmiin: väkivaltaan, ennalta ehkäisevään hyökkäykseen, petokseen, mihin tahansa mikä on tarpeen." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer; 7.4.2002; koko teksti myös Guardianin sivuilla otsikolla "The new liberal imperialism").

Samaan aikaan NATO käy raakaa miehityssotaa Afganistanissa ja laajentaa sitä parhaillaan Pakistaniin ja miehittää Kosovoa erotettuaan sen Serbiasta vastoin itse solmimaansa rauhansopimusta. Irakia miehittää merkittävä joukko NATO-maita vaikka nimellisesti NATO ei olekaan NATOna mukana. Kuitenkin kaikki 26 NATO-maata ovat sitoutuneet sinne NATO Training Mission - Iraq:n kautta. janiinedelleen esimerkkejä löytyy lisää.

Jotenkin minusta on luonnollista, että NATO-kiimailijamme, nämä ahtisaaret, stubbit ja jaakonsaaret sekä erkot, eivät mielellään kerro tälläisistä asioista kun he puhuvat yhteisistä arvoistamme. Eihän se antaisi kaunista kuvaa siitä mihin he ovat meitä viemässä.

Meidän tulisi pysytellä kaukana EU:n ja NATOn kaltaisista arvoyhteisöistä ihan oman turvallisuutemme ja moraalimme vuoksi.

Armeija härskeilee

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisia kuinka Helsingissa Suomenlinnan kupeessa olevaa armeijan hallussa olevaa Vallisaarta kunnostetaan armeijan jäljiltä siviilikäyttöön virkistysalueeksi.  Kustannukset siivouksesta ovat kaatumassa Helsingin veronmaksajien, museoviraston ynnä muiden maksettaviksi.  

Mitä armeija on tehnyt jotta nyt kun he ovat luopumassa, paljastuu, että muinaismuistot vaativat miljoonien remontteja, yli 70 vuotta sitten tapahtuneen räjähdysonnettomuuden jäljet ovat yhä siivoamatta j.n.e.  Millaista elämää kapiaiset oikein siellä ovat viettäneet?  Miten armeija oikein hoitaa haltuunsa uskottua yhteistä omaisuutta?

Oma lukunsa on näkökulma, että armeija selittää kuinka he pystyvät hallitsemaan sotaoloissa tarkoituksella metsään kylvettäviä miinoja mutta eivät ole pystyneet tai halunneet hoitaa rauhan aikana metsään lentäneitä ammuksia kun onnettomuus tapahtui yli 70 vuotta sitten ja tästä ajasta melkein 70 vuotta on ollut rauhan aikaa.

Mitähän "löytöjä" on odotettavissa muilta armeijan hallussa olleilta alueilta?  Miten yleensäkään voimme luottaa armeijan kykyyn huolehtia mistään?  Hehän ovat vakuuttaneet, että heidän hallussaan nuo alueet ovat säilyneet mutta siviilit olisivat ne turmelleet.  

Ei kai siviilikäyttöön siirtämisen kustannuksiksi voida laskea sellaisia kustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että armeija ei ole huolehtinut hallussaan olevasta yhteisestä omaisuudesta.   Armeijahan on osa valtiota ja valtio on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, eikö olekin? 

Vaalirauhanjulistus

Täten julistan itseäni koskevan vaalirauhan jonka aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa jo tekemääni ehdokasvalintaan.

Olen jo aikoja sitten valintani tehnyt ja olen tehnyt sen seurattuani eri potentiaalisten ehdokkaiden tekemisiä pitemmän aikaa nimen omaan vaalikampanjoiden ulkopuolella.  Vaalikampanjat ovat kuin mitä tahansa mainoskampanjoita.  Niiden aikana ei enää saa ehdokkaista minkäänlaista luotettavaa kuvaa.  Ihan aina sitä ei saa muulloinkaan mutta varsinkin kampanjoinnin aikana se on mahdotonta. 

Mitro Revon ehdokkuus

Ortodoksisen kirkon yritys estää työntekijänsä Mitro Revon ehdokkuus on jälleen irvokas esimerkki uskonnollisesta väkivallasta nyky-Suomessa.   Meillä on jo pitkät perinteet kuinka erilaisin perustein tapahtuvasta syrjinnästä yritetään päästä eroon.  Mutta meillä on keskellämme jonkinlaiseksi arvojohtajaksi itsensä tunteva organisaatio joka harjoittaa pahimmanlaatuista syrjintää työehdoissaan.  

Meillä on itsestään selvänä, että lainsäädännössämme on syrjintäkieltoja ja että ne koskevat myös työsuhteita.  Jos tämä tapaus sattuisi jossakin toisenlaisessa työsuhteessa niin työnantajaa yritettäisi saada lain edessä vastaamaan tekemissitään.  Kun lehtikustantajaa tässä taannoin syytettiin sukupuolisen suuntautumisen perusteella syrjimisestä niin tapaus selvitetään leivättömän pöydän ääressä.  Mutta nyt kun kirkko syyllistyy samaan ja vielä härskin julkisesti ja peittelemättömästi niin julkisuudessa spekuloidaan vain uhrin kohtalolla.  Eikö sen pitäisi olla ihmisoikeuksia kunnioittavassa oikeusvaltiossa itsestään selvä: Repo saa osallistua vaaleihin ehdokkaana ja työpaikka säilyy.   Sen sijaan ortodoksisen kirkon ne edustajat jotka ovat ovat virkakieltoa yrittäneet, kuuluisivat lain eteen selvittämään ja vastaamaan teostaan.  

Kaiken kaikkiaan tämä on jälleen kerran osoitus kuinka erilaiset kirkot ovat jääneet ajastaan jälkeen ja yrittävät sinnitellä muinaisten paimentolaisyhteiskuntien moraalikoodiensa kanssa.  Kaikki ne moraalisäännöt jotka ovat joskus olleet vallanpitäjien kannalta toimivia tuhansia vuosia sitten Lähi-Idässä vaeltaneilla paimentolaisheimoilla, eivät toimi enää nyky-yhteiskunnissa 21. vuosisadalla.   Monia sääntöjä kirkot ovat jo pikku hiljaa muokanneet modernimmaksi, tosin jälkikäteen ja reaktiivisesti.  Enää ei esimerkiksi pidetä tarpeellisena kivittää uskottomia vaimoja eikä kuukautisten jälkeen tarvitse naisten puhdistautua saastaisuudestaan viemällä papille kyyhkynen.  Paljon näyttää kuitenkin olevan vielä jäljellä tekemistä.  Ja se myös kestää kun kirkko näyttää toimivan siten, että se toimii vasta viimeisen pakon edessa, silloin kun maksavat jäsenet uhkaavat äänestää jaloillaan.   Kirkot ilmeisesti pelkäävät, että samalla se nakertaa oman oppnsa niin, että sen koko onttous paljastuu pikku hiljaa kaikkien silmille.

Nyt olisi jo korkea aika erottaa kirkot täydellisesti valtiosta ja julkisesta vallasta.  Tavoitteena tulisi olla täysin sekulaari valtio ja julkishallinto.  Samalla kaikenlainen erityislainsäädäntö niiden suhteen tulee purkaa, ei enää mitään kirkko- sun muita lakeja.  Kirkkoja ja niiden hallintoja ja työsuhteita koskekoon kaikki samat lait kuin muitakin yhteisöjä.  Eikö esimerkiksi yhdistyslaki riitä? 

Sekoilu jatkuu

Vasta kun työnantajat, Nokia etunenässä, saivat urkintalakinsa eli Lex Nokian, alkaa heidän vähäisenkin valvontansa murentaminen.  Eikä laki ole edes vielä voimassa.  Minua ihmetyttää tässä viimeisimmässä kohussa kaikkein eniten kaksi asiaa. Ensinnäkin miten on mahdollista, että Liikenne- ja viestintäministeriö on niin täysin EK:n talutushihnassa? En ole paljon laskenutkaan ministeri Lindenin varaan mutta voisi olettaa ministeriön virkamiehistön edes alkeellisella tavalla yrittävän vahtia miten asioita hoidetaan.  Tässä suhteessa pitäisi ilmeisesti eduskunnan valvontamahdollisuuksia lisästä.  Jos liikennevaliokunnalla olisi kunnollinen asema suhteessa ministeriöön niin ainakin voisi kuvitella, että asiat olisivat julkisia ja sitä kautta kohdistuisi painetta ministeriin ja virkamiehiin.

Toiseksi minua hämmästyttää EK:n arroganssi.  He ajoivat kiivaasti jäsenyrityksilleen valvontaoikeuksia mutta nyt he katsovat olevansa niin kaiken yläpuolella, ettei heitä saa valvoa.  He jopa perustelevat, että tietosuojavaltuutetun valvontakäyntimahdollisuus olisi vahvempi oikeus kuin poliisin valtuudet.  Kas, kun he eivät älähtäneet kun heidän jäsenilleen vaaadittiin, he itse mukana, ja he saivat työnantajille poliisia suuremmat valtuudet.  Miksi se ei ollut hirveää ja tavatonta?  

Mitä meidän yhteiskunnassamme on tapahtunut kun tälläinen ylimielisyys ja kaksinaismoralismi voi olla vallalla eikä kukaan edes ihmettele sitä?  Meillä alkaa työnantajilla olla sellaisia oikeuksia, valtuuksia ja mahdollisuuksia, että 30-luvun lapualaiset työnantajat olisivat kateellisia jos tietäisivät.

Spekulointia toisenlaisilla historian kuluilla

Yleisenä ja ja pitkään jatkuneena kansanhuvina tuntuu olevan vaihtoehtoisilla historioilla spekulointi.  Ihmiset yrittävät arvioida miten olisi historiassa käynyt ja tulevaisuudessa kävisi jos joku historian tapahtuma olisikin mennyt jotenkin toisin.

Yleisenä piirteenä näille spekulaatioille tuntuu olevan, että niissä ikäänkuin poimitaan rusinoita historian pullamössöstä omien ennakkoasenteiden mukaisesti.  Samojen asenteiden mukaisesti myös demonisoidaan sellaisia joista ei pidetä. 

Oman juonteensa spekuloinneille antaa, että hyvin monet sellaista harrastavat tuntuvat pitävän nykytilaa ikäänkuin parhaana mahdollisena asioiden kulkuna oman itsen ja lähipiirin kannalta.  Tähän sortuvat etenkin sellaiset jotka kokevat nykytilassa olevan omalta kannalta puolustettavia etuja tai haluavat harrastaa ideologista toiveajattelua.

Ihan oikeasti historian tapahtumat ovat verkosto, jossa monet asiat vaikuttavat moniin asioihin.  Historian kulut eivät ole yksittäinen tapahtumien polku jossa yhden asian muuttaminen johtaa ennalta arvattavaan toisenlaiseen sarjaan tapahtumia.  Monet asiat kuitenkin vaikuttavat moneen ja useasti vielä molempiin suuntiin. Silloin joku erilainen tulos jostakin tapahtumasta johtaa moneen erilaiseen tapahtumaan ja ne edelleen moniin muihin.  Silloin ennalta arvaaminen on täydellisesti mahdotonta.

Toisaalta tietysti on ihan mukavaa ja rattoisaa lätistä esimerkiksi oluttuopukaisen ylitse millaista olisi jos toisin olisi käynyt. Historiasta oppimisen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä eikä sellainen käy perusteluksi nykyhetken ratkaisuihin tai arvioihin olemassa olevasta.