eroakirkosta.fi

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tilulilu-Luukkanen

Tunnettu perussuomalainen dosentti Arto Luukkanen julkaisi plokikirjoituksen aiheesta "Uusi, iloinen & rasavilli Situ" jossa hän käsittelee omalla tyylillään persuleiden hajoamista puoluekokouksensa ympärille.  Viikkoa aiemmin hän oli julkaissut samasta aiheesta kirjoituksen "Tiina sanoi tilililu...".  
Kommentoin hänen jälkimmäistä kirjoitustaan muistelemalla hänen edellisen kirjoituksensa lupausta jättää aiheen pitkäksi aikaa ja palata Venäjän kimppuun seuraavasti kirjoittaen: "Luukkanen kirjoitti edellisessä plokikirjoituksessaan: "Olkooon tämä nyt viimeinen blogi PS puolueen vaiheilta pitkään aikaan."  Takki siis pysyi noin päin ihan melkein viikon. Vai onko vajaa kuusi kokonaista päivää pitkä aika Luukkasen horisontissa?  Väliin ei ehtinyt yhtään niitä mukamas tärkeämpiä Venäjän asioita.".   
Kommentoin myös erään toisen henkilön kommenttia joka esitti ajatuksena, että persulit eivät pysy kasassa ilman yhteistä ideologiaa näin kirjoittaen: "Niinpä, rosvot kiinni -herraviha maistereiden ja tohtorien johdolla ei oikein näytä ideologialta ja kun joiltakin matut raus -älämölöstelijöiltä pienellä rapsutuksella paljastuu ideologia niin porukat hajaantuvat kuin varpusparvi heti kun suuri johtaja ei enää viitsi poistuen takaviistoon."
Tämä ei kuitenkaan Luukkaselle sopinut vaan hän poisti kirjoitukseni sitä kommentoiden "harjoitin älyllistä hygieniaa ja otin muutaman vouhkan älämölöön pois. ))) tämä ei kuitenkaan ole mikään viemäri.".  
Esitin sen jälkeen kysymyksen: "On siis "vouhkaa älämölöä" muistaa mitä Luukkanen kirjoitti viime viikolla?" joka sekään ei hänelle sopinut vaan vastauksena oli poisto ja kommentti: "taas lähti...kuten sanoin ei vihapuhetta eikä vouhkausta.".  On siis viha puhetta muistella ja muistutella mitä Luukkanen kirjoitti edellisellä viikolla? Samaten on vihapuhetta ja älämölöä arvioida, että heidän herravihallaan ole ideologiaa mutta maahanmuuttokriittisyydellään on. 
Itse noita tekstejäni lukiessa en löydä niistä minkäänlaista vihapuhetta ketään vastaan, vouhkaamista tai älämölöä.  Toki ilmaus "matut raus" on hieman ehkä rajuhko mutta hain sillä vai samaa ilmaisurekisteriä jota persulit, Luukkanen itse m.l. käyttävät.
Tokihan Luukkasella on tämän sivuston eli Uuden Suomen sallima lupa päättää kuka ja millaisia kirjoituksia plokinsa kommenteiksi sallii mutta jos hän aikoo harjoittaa jonkinlaista "älyllistä hygieniaa" niin silloin pitäisi pyrkiä myös älylliseen rehellisyyteen ja päästä eroon yksisilmäisestä kaksinaismoralismista.
Kaiken kaikkiaan Luukkanen harjoittaa samaa herkkähipiäistä sensuuria kuin mihin olemme saaneet muutenkin tottua perussuomalaisten kanssa. Heidän oma nahkansa on prinsessamaisen herkkä mutta muiden niskaan tulee koko ajan älmölöä ja nyt jo keskinäistäkin tiluliluttelua.  Koskakohan he oppivat elämään kalustetuissa huoneissa?
----
Tämä kirjoitus on julkaistu myös hetki sitten Uuden Suomen plokissani myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Niinistön kemiallinen kaksinaismoralismi



Presidentti Niinistö on useammankin tiedotusvälineen mukaan ilmoittanut tukensa USA:n laittomalle ohjushyökkäykselle Syyriaan. Samalla hän on ilmoittanut pitävänsä Syyrian presidenttiä Bashar Al-Assadia syyllisenä tapahtumiin Khan Sheikhun:ssa. Silti hän tunnustaa, ettei oiekastaan tiedä kuak siellä teki ja mitä.


Oikeasti on olemassa useita epäilyksiä erilaisista tapahtumien kulusta Syyrian ilmavoimien kaasuaseilla tekemästä hyökkäyksestä Syyrian ilmavoimien tavanomaisin asein kaasuasetehtaaseen ja -varastoon tekemän iskun kautta kapinallisten ja heidän taustatukijoidensa lavastukseen ja n.s. väärän lipun heilutukseen. Toki sotarikoksia kaikki kun ihmisiä kuoleen kaasuihin.


Kukaan ei oikeasti, ainakaan julkisuudessa, tiedä mitä oikeasti tapahtunut. Niinistökin sen myöntää. Siitä huolimatta Niinistön mielestä on kansainvälisen yhteisön tehtävä jotakin. Vaikka ei tiedä ketä vastaan olisi oikeudenmukaista tehdä ja mitä tehdä. Kenelläkään kansainvälisellä toimijalla ei ole mitään laillista oikeutusta eikä mandaattia, ainakaan vielä, tehdä mitään. Joten siis hyökätään n.s. "todennäköisten syyllisten" kimppuun niinkuin aina ennenkin. Nehän on jo aiemmin sopivasti demonisoitu joten perusteluista viis.


Miksi Niinistön mielestä "tarttis tehdä" jotain ennenkuin on selvitetty kuka on tähän asti tehnyt ja mitä? Kuka on syyllinen j.n.e. MIstä tämä touhotus? Onko niin, että hän pelkää jäävänsä jotenkin syrjään kaikesta kivasta touhusta ja pätemisestä mieluisten läntisten kavereiden kanssa. Vai onko hänellä poliittinen ADHD eli jos ei kokoajan ole tekevinään jotakin kukaan ei huomaa ja suosio laskee?


Toisaalta Niinistö muiden n.s. läntisen arvoyhteisön johtajien vanavedessä on asetellut ehtoja Damaskoksen hallitukselle ja Venäjälle. Miksi kukaan heistä ei aseta mitään ehtoja itse auttamilleen, aseistamilleen ja rahoittamilleen kapinallisjoukoille? Miksi kukaan, ei edes Staffan de Mistura ole asettanut mitään ehtoja n.s. Syyrian n.s. oppositiota edustavalle korkealle neuvottelukomitealle (High Negotions Committee)? Entä vaatimuksen Saudien perheyhtiölle, Turkille. Puhumattakaan USA:sta, UK:ista tai Ranskasta jotka ovat tiukimpia n.s. opposition tukijoita.


Kaikenkaikkiaan ja taas kaksinaismoralismin löyhkä tunkee nenään tuosta "työväen presidentistä". Olisipa Ilkka Kanerva ollut kerrankin oikeassa ja se poikkeuksellinen sattumus tapahtunut kun hän analysoi Niinistön tyypilliseksi yhden kauden kansanedustajaksi.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Keskustelun jatkoa ...

Nimimerkki Markapla kokee, ettei sanomalehti Länsi-Savo suostu julkaisemaan hänen aasiallisia kommenttejaan minulle aiheesta "Avioliittolain kumoaminen kaatui selvin luvuin — Etelä-Savon kansanedustajista vain Kaj Turunen tuki kansalaisaloitetta". Erimielisyytemme siellä koskee suhtautumista homoseksuaalien oikeuksiin näkyä julkisuudessa.  Laitan tämän plokikirjoituksen jotta hän voi halutessaan jatkaa kommentiaan täällä.

lauantai 24. syyskuuta 2016

NATO ampui alas Niinistön ehdotuksen

NATO ei suostu transpondereiden päällä pitämiseen.  Sen kielteinen kanta Niinistön ehdotukseet ei juurikaan ylitä uutiskynnystä.  

Presidentti Niinistö teki viime keväänä presidentti Putinille ehdotuksen, että kaikki sotilaskoneet Itämerellä pitäisivät n.s. transponderinsa päällä jotta koneet voitaisi tunnistaa helpommin.  Putin tarttui ehdotukseen ja jatkoi sen likipitäen lennosta NATOlle.  Olemme sen jälkeen odotelleet NATOn vastausta.  Nyt sellainen on saatu: ei käy NATOlle.

NATOn mielestä transponderit eivät enää olekaan "se juttu" vaan ihan liian mitätön ja merkityksetön.  He kyllä suosittelevat transpondereiden päällä pitämistä mutta jotkut liittolaiset joillakin lennoilla eivät niitä kuitenkaan käytä.

Toisaalta he ovat valmiita neuvottelemaan n.s. turvallisuutta lisäävistä toimista mutta kun venäläisille on julistettu, että heidän kanssaan ei tehdä yhteistyötä niin ei voida neuvotella.

Ja tälläiseen liittokuntaan meidän kuulemma pitäisi liittyä kun meillä on yhteiset arvot.

USA-laisen Wall Street Journalin uutinen asiasta: http://www.wsj.com/articles/nato-rejects-russian-air-safety-proposal-for-planes-in-baltic-region-1474391644
Venäläisen RT:n uutinen asiasta: https://www.rt.com/op-edge/360393-russia-improve-baltic-air-nato/

P.s. Kovin harvat läntiset n.s. vapaat tiedonlevitteet ovat tarttuneet tähän uutisaiheeseen eikä ilmeisesti yksikään suomalainen.  Ilmeisesti uutiskynnys on asetettu sellaisin kriteerein, että tällä tavalla mielenkiintoiset jutut karsiutuvat. 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Journalismin lopun ajat (-ko?)

Bonnier on jakanut journalistipalkintonsa.  Jessikka Aron saama Vuoden juttu -palkinto saa huolestumaan tiedonvälityksen tasosta.   Meillä pitäisi kuitenkin olla oikeus laadukkaaseen tiedonvälitykseen.

Ruotsalaisen Bonnierin perheyhtiön perustaman "Suuri journalistipalkinnon" tittelit on taas Suomen osalta jaettu.  Muuten pippalot eivät juurikaan saisi kuin kulmakarvoja hieman värähtämään mutta tällä kertaa YLEn toimittavan peikonmetsästäjän palkitseminen provosoi plokittamaan.  Aron palkinnon perustelut kun ovat niin huolestuttavat suhteessa hänen juttusarjansa sisältöön.

Aron palinnon perusteluissa tökkii lähinnä kaksi asiaa.  Ensinnäkin niissä väitetään Aron jutun käsitelleen monipuolisesti Venäjän yrityksistä vaikuttaa meikäläiseen yleiseen mielipiteeseen.  Väärin.  Hänen juttusarjansa oli erityisen ja silmiinpistävän yksipuolinen.  Sen mukaan kaikki läntisen valtavirtatiedonvälityksen sanomasta poikkeava olisi venäläistä trollaamista ja.  Samaten erimielisyys Aron ja hänen hengenheimolaistensa ja taustajoukkojensa kanssa erimieltä oleminen on myös tuomittu juttusarjassa trollaamiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi painostamisekseen, riippumatta ilmaisun asiallisuudesta.  Pelkkä mahdollisten läntisten tiedustelupalvelukytkösten aavistelu on kuulemma uhkailemista ja pahoittanut hänen mielensä.

Aro ei myöskään mitenkään suhteuttanut tutkimaansa ilmiötä muuhun menoon eli muiden tahojen harjoittamaan vaikuttamiseen.  Jos joku olisi vain ja ainoastaan hänen juttunsa varassa, syntyisi käsitys, että kukaan muu kuin pahat venäläiset eivät yritä vaikutta meihin.  Tuollainen yksisilmäinen ja tarkoitushakuiselta näyttävä lähestymistapa ei ole journalistiikkaa vaan propagandaa.  Missään nimessä se ei ole monipuolista kohteen tarkastelua.

Toiseksi perusteluissa kehutaan kuinka ulkomaalaiset tiedotusvälineet ovat kiinnostuneet Arosta tämän juttusarjan takia.  Onko siis palkittavan journalistiikan tarkoitus toimittajan henkilökohtainen ylistäminen ja glorifioiminen? Narsismin ylistys? Eikö journalismin pitäisikään määritelmänsä mukaisesti (wikipedia) olla toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa. 

Oma lukunsa Aron toimissa on hänen yrityksensä alkaa luoda laitonta henkilörekisteriä trolleina pitämistään henkilöistä.  Hän yritti saada lukijansa, kuulijansa ja katsojansa keräämään hänelle tuota rekisteriä.  Julkisuus onneksi pysäytti  hänen ja YLEn yrityksen alkuunsa vaikka sitäkin yritettiin saada leimatuksi trollien harjoittamaksi vaiennuskampanjaksi.

Jos tälläiset palkitaan huippujournalismina niin miten n.s. laatutiedonlevitteet katsovat voivansa kohdata n.s. vaihtoehtokanavat? Nuoe MV-lehdet, Über-uutiset ja mitä niitä onkaan?  He eivät ilmeisesti näe muuta keinoa kuin lähteä haukkumisen ja parjaamisen tielle kuten taannoisessa julistuksessa joukko päätoimittajia teki.  Journalismin sisällön laadulla kun he eivät pärjää.  Olemmeko siis menettäneet laatulehdistön ? Ja kuinka lopullisesti?

perjantai 19. helmikuuta 2016

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

maanantai 1. helmikuuta 2016

Keltainen trolli?

Yrittääkö keltainen lehdistö "trollata"?  Miksi niiden jutut eivät pidä paikkaansa?

Suomalainen bulevardilehdistö Iltalehden (Alma Media) johdolla on taas käynyt venäläisen Sputnik News:n kimppuun.  Se uutisoi 30/1 -16 jutun: "Venäjällä uutisoitiin Helsingin Rajat kiinni -mielenosoituksesta aivan väärällä kuvalla".  Toimittaja Kati Pehkonen väittää Sputnikin käyttävän kuvituksessaan mukamas jääkiekon nuorten maailmanmestaruusjuhlien kuvitusta.  Kuinkahan moni jutun lukija vauvautui tarkistamaan, että Sputnikin jutussa "Finns Divided as Mass Anti-Refugee Protest, Counter-Rally Held in Helsinki" 30/1 -16 itsessään, johon IL tarjosi linkin,  kuvituksena oikeasti on "Rajat kiinni" -mielenosoituskulkueen kuva Tampereelta 23/1 -16.  Kuvan kohteen juttu paljastaa n.s. hot tip:ssä joka näkyy kun vie kohdistimen kuvan päälle ja tekijänoikeuksien haltijakin on mainittu kuvassa ( REUTERS/ Kalle Parkkinen/Lehtikuva).

Samalle asialle Iltalehden yllyttämänä laittoi myös Erkkojen Ilta-Sanomat toimittajansa Tommi Koivusen ja Juho Kahilaisen: "Venäjän valtiollinen uutissivusto liitti kuvan Pikkuleijonien kultajuhlista Helsingin mielenosoituksiin" ja samalla tekniikalla.

Itse luin tuon Sputnikin jutun jo lauantaina tuoreeltaan jolloin siinä oli tuo ihan sama kuva Tampereelta.

Mitä siis bulewardiemme keltaiset "tiedonlevitteet oikein oikein yrittävät?  Mitkä ovat motiivit ja millaiset päättelyt johtavat tuollaisiin keinovalintoihin?

Sputnik on samanlainen uutistoimisto kuin minkä muun valtion n.s. kansainvälinen uutispalvelu.  Siis ihan samaa kuin France24 tai Deutche Wellen tai BBC:n kansainväliset palvelut.  Siihen kannattaa suhtautua samallaisella lähdekritiikillä kuin muihinkin mutta kritiikissä(-kin) kannattaisi pysytellä faktoissa.