Pölyt pois kansakunnan kaapin päältä

YLEn elokuva Mannerheimista alkaa valmistua.  Se on ehtinyt jo ennen ensi-iltaansa aiheuttaa suunnattoman metelin Mannerheimia pyhänä ikoninaan pitävien joukossa.  Elokuvan asetelmat ja näkökulmat antavat monia mahdollisuuksia ja siksi se ansaitseekin tulla arvioiduksi vasta katsomisen jälkeen.

   

YLE on julkistanut tietoja uudesta marsalkka C. G. E. Mannerheimia koskettelevasta elokuvastaan niin tuottaja Erkko Lyytisen vetämässä  tiedotustilaisuudessaan kuin elokuvan omilla sivuilla.  Elokuvasta on noussut melkoinen älämölö jo ennenkuin kukaan on sitä edes ehtinyt nähdä.  Normaali suoritus siis fundamentalistifanittajilta.

Erityisiä syitä sankkojen Mannerheim-friikkien joukkojen mielensäpahoittamiselle ja tyrmistelyllä näyttää olevan, että he eivät usko marsakkaa lähestyttävän riittävän kunnioittavasti, etenkin kun pääosan esittäjäksi on valittu musta kenialainen Telley Savalas Otieno ja sen on ohjannut myös kenialainen Gilbert Lukalia.

Mistä lähtee tämä Mannerheim-fanittajien käsitys, että heillä on ainut ja oikea kuva sankaristaan ja siihen ei saa kukaan tuoda säröjä.  Pelkäävätkö he, että heidän ikoninsa katsominen jostakin toisesta, heille vieraasta kulmasta, veisi heiltä pohjan pois heidän fanitukseltaan?

Omituisesti elokuvahanketta on arvioitu siten, että vain historiallisesti heidän mielestään oikeannäköinen Mannerheim-kuva on sallittu.  Heillä on jäänyt huomaamatta, että sekottavat erilaisia arviointiasteikkoja: heistä elokuvan täytyy olla huono ja tekijöiden ammattitaidottomia jos se ei esitä heidän sankariaan heidän haluamassaan konservatiivisessa historiallisessa, etnisessä, kielellisessä, sukupuolisessa j.n.e. yhteydessä, siis valkoihoisena erehtymättömänä hetoroseksuaalina.  Vastaavaa historiallista oikeellisuutta he eivät kuitenkaan vaadi omilta sankaritarinoiltaan.

Arvioinnissa kannattaisi pitää mielessä, että elokuvataiteessa on monenlaisia alalajeja historiallisen epookin lisäksi, m.m. erilaisia symbolistisia ja psykologisoivia tyylilajeja. Ja samalla kannattaa arviointiansa tehdä tavalla, että ottaa huomioon erilaiset arviointiasteikot, ainakin muutamat niistä: 1) pidän <-> en pidä, 2) hyvä <-> huono, 3) fakta <-> fiktio, 4) realistinen <-> symbolinen, 5) historiallinen ajankuva <-> etäännytetty/siirretty ja 6) kohdealue ja -aika laaja <-> kohdealueena jokin yksityiskohta. 

Oikeastihan elokuva- niinkuin missä muussa taiteessahan on erilaisia keinoja ja menetelmiä lähestyä kohdetta.  Niitä valitaan ja hylätään sen mukaan mihin osaan kohdetta tekijät haluavat kulloinkin keskittyä.  Kohdetta voidaan abstrahoida ja etäännyttää jotta katsojan mielenkiintoa voidaan ohi yleisten kliseiden johonkin tiettyyn osa-alueeseen joko hänessä tai asioissa joita hänen katsotaan edustavan. 

Elokuvan omien sivujen sisällön perusteella yksi lähestymiskulma näyttäisi olevan sankaruus ja sen alla oleva ihminen.  Miten kansakunnan kaapinpäälle nostettu ihminen erotetaan ja erkanee itsestään.  Sen vaikutukset sosiaaliseen elämään ja yksinäisyyteen.  Minusta näkökulma on mielenkiintoinen, etenkin jos päästään pohtimaan ilmiötä erilaisissa kulttuureissa ja ehkä näkemään ja tunnistamaan jotain yleisinhimillistä.

Oma lukunsa on tarkastella sankaritarinaa toisen kulttuurin kertomaperinteen kautta.  Meillähän on käytetty Mannerheimin osalta lähinnä kahta: pönöttävää porvarillisiin sankartarustoihin vievää legendanrakennusta (esim. Mannerhei-sivusto) ja toisaalta pilkkaa poliittisen kentän toiselta laidalta (esim. ralli "Laski marsalkan silmäluomi ja oli kusessa Suomi..." ja Katariina Lillqvistin Uralin perhonen).  Nyt meille YLE tarjoilee mahdollisuutta tarkastella sankarimyyttiä kenialaisen kertomaperinteen kautta.  Mielenkiintoista on nähdä mitkä ainekset korostuvat, mitä uutta he ovat huomanneet ja mikä on jäänyt huomaatta.  Joka taupsessa heillä on ollut mahdollisuus katsella myyttistä ikonia ilman ennakkokäsityksiä ja kliseiden kahleita.

Myös YLEn itsensä tekemä dokumentti elokuvan teosta kuulostaa etukäteen mielenkiintoiselta. Sillähän on onnistuessaan mahdollista paljastaa miten hankalaa ja työlästä on pölyjen pyyhkiminen kansakunnan kaapinpäältä.  Samalla se voi kertoa paljon kuinka erilaisten kulttuurien välillä yhteistyö sujuu.

Ja vihonviimein olisi kohteliasta antaa elokuvalle ja sen tekijöille mahdollisuus eli arvioida elokuvaa vasta kun sen on nähnyt. nyt tapahtuneen kaltainen etukäteisteilaus on käsittämätöntä. Siis, ennakkokäsitykset syrjään ja avoimin, positiivisin mielin elokuvakokemuksen äärelle ihan itse omin silmin arvioimaan mitä tekijät ovat pyrkineen sanomaan, millä keinoilla ja miten siinä onnistuneet.

Palkka palkkana

Hallitus aikoo alentaa verottomia kilometrikorvauksia.  Korvauksien tulisi noudattaa tarkasti aiheutuneita kustannuksia.  Työläisten etu on, että palkka maksetaan palkkana.

Viime aikoina on ollut jonkin verran keskustelua hallituksen aikeista alentaa työnantajien maksamien kilometrikorvausten verotonta osuutta ensi vuoden budjetin yhteydessä.  Asiaan näyttää liittyvän monenlaista väärinymmärystä ja tulkintaa.

Työnantajan maksamat korvaukset eivät ole työntekijän palkkaa vaan ovat tarkoitetut korvaamaan ylimääräisiä työnantajan työntekijälle aiheuttamia kustannuksia.  Kilometrikorvauksetkin siis korvaavat työnantajan aiheuttamia matkakustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että työtä on tehty.  Työstä saatava palkka maksetaan erikseen.  Ja verottaja jättää korvauksen sen takia verottamatta siltä osin kuin se vastaa ajateltavissa olevia todellisia kuluja.  

Joillakin aloilla työnantajat pyrkivät maksamaan osan palkasta keinottelemalla korvauksilla.  On valitettavaa, että myös jotkut työntekijät ovat luiskahtaneet samaan ymmärtämättä omaa etuaan.   Erityisen valitettavaa on jos ay-liike ei näe korvauskysymystä työntekijöiden kokonaisedun kannalta.

Myös Vassulien kansanedustaja Risto Kalliorinne on ymmärtänyt korvausten merkityksen ja tekniikan väärin vaatiessaan Itä- ja Pohjois-Suomeen korkeampaa kilometrirajaa  uudelle korkeammalle korvaustasolle ellei sitten pysty todistamaan, että siellä 15000 kilometrin ajaminen on kalliimpaa kuin etelämpänä ja lännempänä.

Erityisen vaarallista palkan ottaminen korvauksina ja päivärajoina on siksi, että niistä ei kerry eläkettä eikä lomarahoja.   Niistä ei pidätetä sosiaaliturva- eikä eläkemaksuja ja samalla työnantajien ei tarvitse maksaa niiden osalta omaa osuuttaan työeläke- eikä sairausvakuutusmaksuista.  Työläisten kannattaisi ihan oman etunsa vuoksi vaatia palkka palkkana ja korvaukset kulujen mukaan korvauksina.  Ja siltä osin kun jollakin alalla on lipsuttu maksamaan palkkaa korvauksina ay-liikkeen on taisteltava ne osuudet sinne mihin ne kuuluvat eli palkkaan.

Ihmiset talouden neljän ratsastajan jaloissa

YLE on esittänyt mielenkiintoisen dokumenttifilmin talousjärjestelmämme tilasta ja kehityksestä.   Se on puutteistaankin huolimatta erinomainen lisä tämänhetkisen kriisin ymmärtämiseen.  Toivottavasti YLE jatkaa tällä tiellä.
 

Olen usein arvostellut YLEn ohjelmia mutta nyt toisinkin päin.  YLE:n TV 1 esitti tänään päivällä Dokumenttiprojekti-sarjassaan filmin "Four Horsemen" (suomeksi "Talouden madonluvut").  Kyseessä on brittiläinen pitkä dokumenttifilmi kapitalistisen talouden  kehityksestä nykyiseen uusklassiseen muotoonsa. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Ross Ashcroft.   Filmin näkökulma on kovin USA-lähtöinen ja monet siinä haastatellut asiantunijat sikäläisiä.  Sen kriittinen informaatio on kuitenkin osuvaa myös täältä Suomesta katsottuna.   Dokumentin neljä ratsastajaa eli valloitus, sota, nälkä ja kuolema ovat viittaus Raamatun ilmestyskirjaan ja sen tuhonmerkkeihin.  Ilmeisesti anglo-saksisessa maailmassa ei voi taloustieteitä käsiteltäessäkään olla viittaamatta uskonnollisiin symboleihin.

Filmissä esitetään kuinka klassisen kansantaloustieteen käsityksistä on Milton Friedmanin ja n.s. Chigacon poikien johdattelemana siirrytty n.s. uusklassineen kansantaloustieteelliseen malliin eli kuinka talous erkani reaalimaailmasta.  Samalla se on johtanut tuloerojen hervottomaan kasvuun ja pankkien valtaan.  Aikoinaan filosofi Platon opetti, että rikkaimpien ja köyhimpien tulojen suhde pitäisi olla 6:1.  Myöhemmin pankkiiri J.P Morgan opetti, että oikea suhde on 20:1 mutta nykyisin suhde on 500:1 tai jopa 1000:1.  Dokumentissa esitetään, että sen seurauksena rikkaimmat ja köyhimmät tuskin ovat enää edes samaa eläinlajiakaan.

Dokumentissa muistutetaan myös kuinka kapitalismi tässä kehityksessään on eronnut aikaisemmista ihanteistaan.  Sitä kehitystä verrataan USAn perustamisvaiheen ideoihin ja osoitetaan kuinka kaukana niistä ollaan niin valtion aseman kuin  verotuksenkin suhteen.

Nykytilanteeseen ja tähän johtaneen kehityksen esityksenä ja analyysinä dokumentti on tarkka ja analyyttinen.  Nykykehityksellä he eivät näe kapitalismilla paluuta normaaliin tilaan eli "business as usual" -tilaan.  Joitakin lapsuksia siellä kuitenkin.  Käsikirjoittajalla ja muutamilla haastatelluilla näyttää olevat hatarat tiedot sosialismista kun he väittivät nykymenoa rikkaiden sosialismiksi ja köyhien markkinataloudeksi.  Siinä on sosialismin ymmärrys lipsahtanut pahemman kerran vaikka ovatkin medrkittävän ilmiön äärellä: suurten kapitaalikasauminen omistajat käyttävät valtiota turvaamaan suuret voittonsa ja valtion avulla ja köyhät joutuvat tulemaan toimeen yksityisillä markkinoilla kun USA:ssa ei julkisen vallan sosiaaliturvaa juurikaan ole ja Euroopasta sitä puretaan.  Ilmeisesti he eivät tunne marksilaista käsitystä valtiomonopolistisesta kapitalismista joka selittäisi tilanteen paremmin.  Sen sijaan heidän tietonsa ja ja taitonsa ymmärtää rahan liikkeitä tässä nykyisessä talousjärjestyksessä näyttäisi olevan paremmalla tolalla.

Heidän johtopäätöksensä sen sijaan näyttäisi menevän hieman metsään, ainakin minun mielestäni.  He haluaisivat ikäänkuin palata ajassa taaksepäin, takaisin 1800-luvun kapitalismiin.  Sen esimerkkeinä he kertovat USAn "perustajaisien" ja presidentti Abraham Lincolnin ajatusten unohtamisesta. Historian kääntäminen taaksepäin ei kuitenkaan onnistu ja tämä tilanne missä nyt olemme, on paikka josta pääsee vain eteenpäin.  He eivät myöskään näytä ymmärtävän marksilaisten tapaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmien kypsymistä ja sitten vaihtumista seuraavaan.  Tätä muutosta he eivät halua nähdä (tai sanomansa läpimenemiseksi eivät vielä uskalla sanoa).

Puutteistaan ja apokalyptisistä viittauksistaan huolimatta dokumenttifilmi on virkistävä poikkeus YLEn ohjelmistossa, etenkin näin suurten urheiluriekkujaisten aikaan, ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi mahdollisimman laajasti.  Olisi myös toivottavaa mahdollisimman moni poliitikko sen näkisi ja alkaisi ajatella.  Erityisesti pidin sen lopputiivistyksestä: "Riistokapitalistin pahin vihollinen ja ihmiskunnan paras liittolainen on itseoppinut yksilö joka on lukenut ja ymmärtänyt, on kärsivällinen ja kulkee ympäriinsä silmät auki".  Toivottavasti YLE jatkaa edelleenkin tällä tiellä ja tarjoaa jatkossakin katsojilleen ajattelemisen aihetta.

Yksisilmäinen YLE

YLEn toimittaja on rakentanut uutisjutun Kiinan uudesta väestörekisteristä ja henkilökortista.  Toimittaja näki sen kansalaisten valvontana mutta ei nähnyt länsimaisten vastaavia järjestelyjä vastaavassa valossa.  Toimittaja olisi voinut tuoda esille Kiinan olevan länttä tässä suhteessa vuosikymmeniä jäljessä.  Ilmeisesti YLE käsittää julkisen palvelun tehtävänsä niin, että sen on suollettava liittolaistemme propagandaa.

Törmäsin eräitä evoluutioteoria c. kreationismi -keskusteluja seuraillessani M.J. Tuomisen Luontotodistaaluojastaan-blokiin.  Sieltä hän YLEn uutisen perusteella salaliittoteoreili uudesta maailmanjärjestyksestä ja maailmanhallituksesta.  Se oli niin sitä itseään ettei siitä sen enempää mutta tuo blokiin linkitetty YLEn uutinen otsikolla "Sähköinen valvontaverkko tihenee Kiinassa" provosoi minut jälleen tarttumaan julkisen palvelun ja uutistenvälityksen julkeaan maailmaan.

Uutisen pääasiallinen kimmoke lienee ollut Kiinan pyrkimus uudistaa henkilökorttinsa nykyaikaiseksi sirukortiksi.  Samanlaiseksi kuin suomalainen vastikkeensakin.  Sen ympärille toimittaja Kari Ahlberg oli rakentanut aimo pläjäyksen kaadettavaksi kiinalaisten niskaan.  Ilmeisesti hänen yrityksensä oli ikäänkuin rakentaa yksittäisten yksityiskohtien ympärille suurempaa journalistista kokonaisuutta, tehdä ikäänkuin tutkijaa journalismia. Lopputuloksena oli propagandapannukakku.

Kaikki aina liikenteenvalvonnasta henkilökortin kautta rangaistusten elektroniseen valvontaan oli suurta hallituksen salaliittoa kansalaisiaan vastaan.  Tietäähän ne kiinalaiset.  

Journalisti Ahlbergille esimerkki sähköisestä valvonnasta oli myös sähköinen väestörekisteri.  Hän ei taida tietääkään, että me suomalaiset, hän mukaan luettuna, ollaan oltu sähköisessä väestörekisterissä jo vuosikymmeniä.

Kuitenkin kaikki tuo teknologia ja menettelyt ovat jo meiltä täältä vapaasta lännestä tuttua.  Oli valvontakameroita ja kasvojen tunnistusta j.n.e.  Olipa pahuuden lähteeksi saatu valvontakameroiden kiinalainen valmistajakin jonka tuotteista varmaankin suurin osa meni läntisille markkinoille.  

Kun lännessä tehdään vastaavaa niin se on ihmisten turvallisuudesta huolehtimista mutta kun kiinalaiset, niin systeemi valvoo.   Ja kun USA haluaa meidän luovuttavan itselleen meidän valvontatietojamme niin me ymmärrämme sen terrorismin vastaiseksi ja turvallisuutta edistäväksi toimeksi.  Itse asiassa USAn n.s. Patriot Act on paljon rankempi ja julkeampi valvontasysteemi kuin kiinalaisten konsanaan.  Toimittja jätti kokonaan ja ilmeisen tarkoituksella suhteuttamatta uutisoimiaan asioita menoon muualla maailmassa josta kiina on vuosikymmeniä jäljessä.

Ilmeisesti YLEssä, julkisen palvelun tehtävästä riippumatta, on tarkoituksena julistaa kaikenlaisia spekulaatioita ja propagandaa meidän hallintomme läntisten sitoumuskumppanien mielestä ideologisesti ja poliittisesti vastenmielisistä kilpailijoista, kuten Kiinasta. Se on sitä liittoutumattomuuttamme.  Vai onko YLEssä julkinen palvelu tulkittu nimen omaan poliittisen eliittimme tekemien sitoumusten noudattaminen ja niiden olukopuolella olevien mollaaminen.  Toivottavasti YLEssa ammatillinen kunnianhimo joskus pääsisi voitolle ja asioita tarkasteltaisi hieman laajemmassa katsannossa ilman tarkoitushakuisuutta.

Köyhät rikolliset poliisin kynsissä

Poliisi haluaa sosiaalituet pois rikollisilta.  He eivät kuitenkaan ole ajatelleet asiaa loppuun saakka.  Ehdotus aiheuttaisi pikemminkin rikollisuuden lisääntymistä ja olisi eriarvoista.

YLEn verkkouutiset tietävät kertoa rikollisilta haluttavan sosiaalituet pois.  Asia henkilöidään YLEn jutussa poliisijohtaja Robin Lardot:iin mutta muuten ei tarkemmin kerrota kuka ajatuksen takana.

Ensi kuulemalta ajatus saattaa kuulostaa oikeudenmukaiselta kuten Lardot YLEn jutun mukaan toteaa: "Poliisin kannalta se on erikoinen tilanne, että tehdään päätyökseen rikoksia ja samaan aikaan nautitaan erilaisia korvauksia, vaikka työttömyyskorvauksia taikka jotain vastaavaa."  Tarkempaa tarkastelua ehdotus ei kuitenkaan kestä.

Yhteiskunnan ja sen lainkuuliaisten jäsenten kannalta olisi toivottavaa, että rikollinen mahdollisimman nopeasti pystyisi elämään nuhteetonta elämää.   Jos häntä kuitenkin osana tuomiota rangaistaan myös toimeentulon menetyksellä niin mitkä edellytykset hänellä on kuntoutua ja päästä tavalliseen elämään kiinni vaikka haluaisikin? Epäilemättä varsin huonot ja seurauksena on todennäköisesti rikoskierteen jatkaminen ihan leivässä pysymisen takia.  Poliisijohtajan ehdotuksella siis eristettäisi rikollisten luokka entistä enemmän ja sieltä poispääseminen tehtäisi käytännössä mahdottomaksi.  Sitäkö poliisi haluaa?

Toisaalta jos nykyisen rikoslain mukaisen tuomion lisäksi tuomitaan menettämään oikeudet sosiaalietuuksiin joihin muuten olisi oikeutettu niin onko se kaksinkertaista rankaisemista?  Miten huolehditaan, että parempiosaisten rangaistukset ovat yhtä ankaria?  Pitäisikö hyvätuloiseltakin rikolliselta ottaa hänen elinkeinonsa ja suistaa samalla tavalla yhteiskunnan ulkopuolelle?  Edes yhteiskunnan tulonsiirrot, elinkeino-, maatalous- ynnä muut tuet?  Vai onko poliisijohtaja tässä vain köyhien rikollisten kimpussa.

Olisi toivottavaa, että poliisinkin korkeat edustajat ajattelisivat ehdotustensa seurauksia hieman omaa napaansa pidemmälle.  Tämä ehdotus näyttäisi siis tuovan poliisille pikemminkin lisää työtä ja entistä enemmän yhteiskuntamme ulkopuolelle suljettuja, varmaan epätoivoisiakin, asiakkaita.  Sitäkö poliisi haluaa vaikka sen tehtävä pitäisikin olla myös rikollisuuden ehkäisy rajallisilla resursseilla?

---
Lisäys 30/7 -12:
 Poliisijohtaja Lardot on korjaillut sanomisiaan YLE:lle tänään tiistaina.  Kyse olikin vain vain järjestäytyneen rikollisuuden seurannasta yhteistoiminnassa eri viranomaisten kesken.   Tämä täydennys on ihan erisuuntainen kuin aiempi juttu.  Onkohan Lardot saanut n.s. rakentavaa palautetta aikaisemmasta ja pistetty selittämään asiaa sen verran parhainpäin kun pystyy?  Olisi toivonut, että zurnalisti olisi pitänyt poliisijohtajaa hieman tiukemmalla kun kerran vallan vahtikoira on.

Mitäs me hutkivat tsurnalistit

Helsingin Sanomat jatkaa Venäjän ulkomaalaisrahoitteisten toimijoiden rekisteröimislain arvostelua.  Sen takana oleva Sanoma-yhtiö ilmeisesti itsekin joutuu rekisteröitäväksi.  Kritiikki on kaksinaismoralistista eikä näytä perustuvan tosiasioihin.
 
Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä paperilehdessä toimittaja Iida Tikka joko yrittää olla hauska tai on käsittämättömän tietämätön Suomen kielen sanojen merkityksistä.

Tikka kirjoittaa otsikolla "Mitäs me vakoojat" Venäjän uudesta ulkolaisrahotteisten kansalaisjärjestöjen rekisteröimispakon tuovasta laista.   Hänen vitsinsä tai tietämättömyytensä takia agenteista tulee laissa vakoilijoita. Oikeastihan sana agentti tarkoittaa yleiskielessä asiamiestä tai edustajaa. Viihdekirjallisuudessa salainen agentti tarkoittaa myös tiedustelijaa tai vakoilijaa jolla saattaa olla myös erilaisia muita tehtäviä kuten tuhoamistoimeksiantoja. Venäjän lainlaatijoiden mielessä on ollut sanan yleiskielinen merkitys asiamiehenä, ihan sama kuin USA-laisten vastaavassa ("The Foreign Agents Registration Act (FARA)").


Tikka ei toki ole ainoa joka tuon väärän tulkinnan on tehnyt.  Sitä ovat käyttäneet niin venäläiset oppositiojärjestöt itse kuin jotkut ulkolaiset tiedotusvälineet, aina Al Jazeeraa myöten.  Ammattitoimittajien, kansainvälisissä uutistoimistoissa kuin suomalaisissa sanomalehdissä, luulisi kuitenkin osaavan asiansa eikä sotkevan sanojen merkityksiä.


Venäläinen Izvestia-lehti on tuonut esille, että Venäjän valtapuolueen, Yhtenäisen Venäjän jotkut edustajat ovat ehdottaneet rekisteröimispakon ulottamista myös ulkomaalaisrahotteisiin lehtiin.  Myös Hesari on kertonut asiasta. 

Erityisen vekkulia Tikasta tuntuu olevan nähdä hänen edustamansa yhtiön eli Sanoma-konsernin, julkaiseman Cosmopolitan-lehden katseleminen tuossa väärinymmärretyssä merkityksessä.  Se on hänestä osoitus k.o. lain kieroutuneisuudesta.  Tämä hutkiva tsurnalisti ei kuitenkaan ole tullut ottaneeksi selvää siitä kuinka ulkomaiden matkailutoimistot USA:ssa ovat ihan samassa asemassa.  Sen sijaan hän kaksinaismoralistisesti demonisoi Venäjän touhuja. 

Agenttien rekisteröintilain tarkoituksena on tuoda läpinäkyvyyttä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eli tehdä ulkomaalainen rahoitus näkyväksi.  Sanoma-konsernin perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin ansaita rahaa Venäjän nuorisolta. Samalla Cosmopolitan-lehti myös vaikuttaa asenteisiin.  Tikka ei voi olla tietämätön sellaisesta.

Jos Tikka olisi tehnyt kotiläksynsä niin hän olisi saattanut jutussaan vaikka viitata myös Anna Chapmanin ja kumppanien juttuun USAssa.  Heidän rikoksensahan oli nimen omaisesti ulkolaisten agenttien rekisteröimislain rikkominen eli toimiminen ulkomaalaisina agentteina ilman, että olivat ilmoittautuneet asianomaisille viranomaisille eli oikeusministeriöön.  Jostakin kumman syystä tämäkään käytännön esimerkki tuollaisen lain käytöstä ei ylitä kynnystä Hesarissa.

Helsingin Sanomat haluaa nähdä itsensä n.s. laatulehtenä.  Toimittaja Iida Tikka jutullaan toki ajaa työnantajansa etua mutta tekee sen kökösti ja niin taitamattomasti, että tarkoitushakuisuus paistaa kilometrien päähän.  Laatulehti ja sen ammattitaitoiset toimittajat eivät nimittäin esittelisi noin määrätietoisesti ja paljastavasti vain toisen osapuolen kantoja ainaisena totuutena ja toista osapuolta aina väärässä olevana ja vain pahaa tarkoittavana. Venäjän perkeleellistäminen Hesarissakin siis jatkuu ja vie uskottavuutta aidolta asiasisältöihin perustuvalta kritiikiltä.

Vihreää kaksinaismoralismia

Venäjä säätää uusia länsimaisten mallien mukaisia lakeja.  Länsimaissa ihmisoikeusaktivistit suhtautuvat kaksinaismoralistisesti.  Suomessa asialla ovat etenkin Vihreät.  Kampanja lienee osa laajempaa kansainvälisten poolien välistä kilpaa ja suomalaisten tahojen puolenvalintaa siinä.
 
Viime aikoina on tiedotusvälineissä pidetty meteliä Venäjän parista uudesta, vielä presidentin allekirjoitusta vaille olevasta laista. Toinen niistä edellyttää ulkomaista rahoitusta nauttivien organisaatioiden rekisteröitymistä ja toinen mahdollistaa laittomien internet-sivustojen listaamisen n.s. mustalle listalle ja sulkemista.

Suhtautuminen kyseisiin lakeihin näyttää olevan erinomaisen kaksinaismoralistista. Molemmat lait ovat kopioita länsimaisista käytännöistä eikä niiden soveltaminen täällä näytä aiheuttavan mitään ongelmia sanan- tai ilmaisunvapauden suhteen. Sen sijaan Venäjän soveltaessa länsimaisia käytäntöjä, täällä nousevat entiset antikommunistit uusissa russofobistisissa kaavuissaan esiin.

USA:ssa on ollut ulkomaalaisrahotteisten, n.s. ulkolaisten agenttien rekisteröimispakko voimassa jo vuodesta 1938. Laki tunnetaan nimellä "The Foreign Agents Registration Act" (FARA).  Tosin USAssa sitä sovelletaan kovin valikoivasti.  Toisaalta esimerkiksi Hollannin ja Japanin matkailuorganisaatiot on pitänyt rekisteröidä mutta toisaalta voimakasta juutalaislobbya, "American Israel Public Affairs Committee" (AIPAC), ei ole tarvinnut.

Samaten useissa länsimaissa on ollut käytäntönä rikollisten sivustojen kuten esimerkiksi pedofilia- ja huumeiden käyttöä edistävien sivustojen listaaminen ja sulkeminen.  Erityisen tiukkoja ollaan oltu tuotemerkkiväärennösten ja musiikin sekä elokuvien luvattoman levittämisen eli piratismin suhteen.  Suomessa suomalaisten operaattorien kautta surfatessa saattaa esimerkiksi päätyä Keskusrikospoliisin nettisulkuun, jos on ollut vaarana luiskahtaa pedofiliasivustolle. 

Sen sijaan ulkolaisten pyrkimys tukea poliittista toimintaa täällä ei edellytä USAn tavoin rekisteröitymistä.  Estot perustuvat siihen, että vallanpitäjien kannalta hankalista suunnista tulevaan rahoitukseen puututaan tiedotusvälineiden kampanjoin.  Sen sijaan mieluisten tahojen rahoitus näyttää sujuvan ihan sopuisasti vallan vahtikoirien kanssa. 

Neuvostoliitto oli aikoinaan aivan oma maailmansa joka lännessä demonisoitiin alusta lähtien ja kategorisesti myös lainsäädännön osalta.  Mutta nyt erityisesti vuoden 1991 porvarillisen  vallankumouksen jälkeen heiltä on vaadittu hyväksyttävyyden mittana länsimaista lainsäädäntöä.  He ovat kopioineet USAsta ja muualta lännestä lakeja joiden perusteella voisivat toimia samoin säännöin kuin niin vapaudestaan ihaillut länsimaat.  Nyt kuitenkin kun he yhdenmukaistavat läinsäädäntöään lännen kanssa, sekään ei näytä kelpaavan.   He saavat kimppuunsa kaikenlaisia ihmisoikeuksien ritareiksi julistautuneita.  

 Suomessa näitä kampanjoita Venäjää kohtaan näyttävät käyvän erityisesti monensorttiset Vihreän liiton ympärillä pörräävät tahot.  Erityisesti aiheina näytetään käytettävän sananvapautta ja ihmisoikeuksia.  Sellaisia on esimerkiksi Finrosforum jossa vaikuttavat m.m. kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala, ulkoministeri Erkki Tuomiojan/SDP erityisavustaja Tarja Kantola/SDP,  entinen Suomen PEN:n puheenjohtaja, kääntäjä Jukka Mallinen ja "yrittäjä" Mikael Storsjö.  Erityisesti Hautala näyttää haluavan profiloitua ihmisoikeus- ja sananvapausasioissa kovin yksisilmäisesti mutta herkkähipiäisesti.  Noilla epämääräisillä tahoilla näyttäisi olevan jonkilaiset suhteet m.m. kaukaasialaisiin sepratistijärjestöihin ja erityisesti Kaukaasian Emiraattiin (Имарат Кавказ) sekä sen tiedottajaan Kavkaz Center -sivustoon.  Molemmat YK on tuominnut terroristiyhteyksien takia ja kehottanut jäsenvaltiot toimiin niitä vastaan.  Suomessa ei kuitenkaan ole ryhdytty YK:n turvallisuusneuvoston edellyttämiin toimiin ja k.o. ryhmät näyttävätkin saaneet täällä vaikutusvaltaisia suojelijoita aina ulkoministeriötä myöten.

Näyttäisi siis siltä, että kyse ei ole n.s. Kylmän sodan aikaisemman vaiheen mukaisesta reaalisosialistisen maailman ja kapitalistisen maailman vastakkaisuudelta.  Jos niin olisi niin vastakkainasetteluhan olisi päättynyt vuoteen 1991.  Se kuitenkin jatkui Boris Nikolajevits Jeltsinin valtakauden jälkeen.  Vastakkainasettelu on siis pikemminkin kysymys siitä voiko USA-johtoisella lännellä olla rinnallaan vastapoolia.  Meidän hallintomme käsikassaroinaan russofoobikot ja misorussistit *) näyttävät olevan puolensa tässä kiistassa valinneet.  Se näyttää edellyttävän täysin kaksinaismoralististista suhtautumista maailman tapahtumiin: Toimet joita pidetään yhteiskunnan ja kansalaisten suojeluna pedofiilien ja huumekauppiaiden kaltaisilta rikollisilta ja poliittisen vaikuttamisen läpinäkyvää avoimmuutta muualla ovatkin ihmisoikeusloukkauksia toisaalla.  Nämä hautalat ja kumppanit näyttävät olevan johdonmukaisia vain Venäjä-vihassaan.  Muuten näyttää tarkoitus saavan pyhittää keinot.

---
*) Misorussismi tarkoittaa tässä yhteydessä venäläisvihaa joka lienee syytä erottaa pelkästä pelosta eli russofobiasta.  Etuliite Mis(o) tulee kreikkalaisesta sanasta Misos eli viha.