Bonnier on jakanut journalistipalkintonsa. Jessikka Aron saama Vuoden juttu -palkinto saa huolestumaan tiedonvälityksen tasosta. Meillä pitäisi kuitenkin olla oikeus laadukkaaseen tiedonvälitykseen.
Ruotsalaisen Bonnierin perheyhtiön perustaman "Suuri journalistipalkinnon" tittelit on taas Suomen osalta jaettu. Muuten pippalot eivät juurikaan saisi kuin kulmakarvoja hieman värähtämään mutta tällä kertaa YLEn toimittavan peikonmetsästäjän palkitseminen provosoi plokittamaan. Aron palkinnon perustelut kun ovat niin huolestuttavat suhteessa hänen juttusarjansa sisältöön.
Aron palinnon perusteluissa tökkii lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin niissä väitetään Aron jutun käsitelleen monipuolisesti Venäjän yrityksistä vaikuttaa meikäläiseen yleiseen mielipiteeseen. Väärin. Hänen juttusarjansa oli erityisen ja silmiinpistävän yksipuolinen. Sen mukaan kaikki läntisen valtavirtatiedonvälityksen sanomasta poikkeava olisi venäläistä trollaamista ja. Samaten erimielisyys Aron ja hänen hengenheimolaistensa ja taustajoukkojensa kanssa erimieltä oleminen on myös tuomittu juttusarjassa trollaamiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi painostamisekseen, riippumatta ilmaisun asiallisuudesta. Pelkkä mahdollisten läntisten tiedustelupalvelukytkösten aavistelu on kuulemma uhkailemista ja pahoittanut hänen mielensä.
Aro ei myöskään mitenkään suhteuttanut tutkimaansa ilmiötä muuhun menoon eli muiden tahojen harjoittamaan vaikuttamiseen. Jos joku olisi vain ja ainoastaan hänen juttunsa varassa, syntyisi käsitys, että kukaan muu kuin pahat venäläiset eivät yritä vaikutta meihin. Tuollainen yksisilmäinen ja tarkoitushakuiselta näyttävä lähestymistapa ei ole journalistiikkaa vaan propagandaa. Missään nimessä se ei ole monipuolista kohteen tarkastelua.
Toiseksi perusteluissa kehutaan kuinka ulkomaalaiset tiedotusvälineet ovat kiinnostuneet Arosta tämän juttusarjan takia. Onko siis palkittavan journalistiikan tarkoitus toimittajan henkilökohtainen ylistäminen ja glorifioiminen? Narsismin ylistys? Eikö journalismin pitäisikään määritelmänsä mukaisesti (wikipedia) olla toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa.
Oma lukunsa Aron toimissa on hänen yrityksensä alkaa luoda laitonta henkilörekisteriä trolleina pitämistään henkilöistä. Hän yritti saada lukijansa, kuulijansa ja katsojansa keräämään hänelle tuota rekisteriä. Julkisuus onneksi pysäytti hänen ja YLEn yrityksen alkuunsa vaikka sitäkin yritettiin saada leimatuksi trollien harjoittamaksi vaiennuskampanjaksi.
Jos tälläiset palkitaan huippujournalismina niin miten n.s. laatutiedonlevitteet katsovat voivansa kohdata n.s. vaihtoehtokanavat? Nuoe MV-lehdet, Über-uutiset ja mitä niitä onkaan? He eivät ilmeisesti näe muuta keinoa kuin lähteä haukkumisen ja parjaamisen tielle kuten taannoisessa julistuksessa joukko päätoimittajia teki. Journalismin sisällön laadulla kun he eivät pärjää. Olemmeko siis menettäneet laatulehdistön ? Ja kuinka lopullisesti?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedotusvälineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedotusvälineet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Kirjeitä Rehnin myllystä
Komissaari Rehn on lähettänyt kirjeen IMF:n, EKP:n ja eräille muille finanssielämän johtajille. Rehn puuttuu käsittämättömällä tavalla taloustieteilijöiden akateemiseen vapauteen. Rehnin kirje on jäänyt Suomessa vaille ansaitsemaansa huomiota.
EU:n talouskomissaari ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on lähestynyt kirjeellä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa, IMF:n pääjohtajaa ja eräitä muita kansainvälisen finanssimaailman silmää tekeviä. Kirjeessään Rehn kiittelee tukevista kommenteista EU:n kasvu ja kestävyysraportille sekä mainostaa kolleegoilleen tulevaa EU:n talviennustetta. Kiittelyt menee normaalin kohteliasuuden piikkiin mutta jatko onkin sitten oudompaa tekstiä.
Rehn katsoo asiakseen lähteä syyttämään EU:n ja IMF:n huippujohtojen harjoittaman politiikan arvostelua. Hänen mielestään tiedemiesten sekä teoreettiset ja käytännön havainnot ovat väärin eikä sellaista pitäisi tehdä. Sallittua tulisi olla vain uskon vahvistaminen EU:n huippujohdon politiikan ainutlaatuiseen ja -kertaiseen erehtymättömyyteen ja oikeutukseen.
Rehnin mielestä rahoitusamarkkinoiden luottamus on ydinjuttu eikä sitä saisi vaarantaa epäilevillä tutkimustuloksilla. Jos siis Rehnin ja kumppanien politiikka ei toimi niin ekonomistit eivät saisi sitä sanoa jotta politiikan vääryys ei veisi banksterien luottamusta heidän politiikkaansa.
Niinpä esimerkiksi taloustutkija Jonathan Portes esittääkin varsin kirpeää kritiikkiä blokissaan Rehniä vastaan. Portes on UK:n kansallisen talous- ja yhteiskunnallisen tutkimusinstituutin johtaja ja m.m. entinen UK:n hallituksen johtava talousasiantuntija. Hänen asiantuntemuksensa lienee kohdallaan kun hän mitätöi Rehnin esityksiä ja puolustaa akateemista vapautta.
Meillä täällä Suomessa, jossa yleensä seurataan Rehnin tekemisiä melko tarkastikin, kirjeeseen näyttää kiinnittäneen huomiota vain Tiedonantaja-lehti. Se kirjoitti aiheesta 8/2013 numeronsa pääkirjoituksessa "Komissaari Rehnin paimenkirje kertoo EU-päättäjien epätoivosta". Vaikeneminen on, tietenkin, kuvaavaa suomalaisen valtatiedotusvälineistön suhtautumiselle. Mikään, mikä horjuttaa asiallisella, teoreettisesti perusteltavissa olevalla ja käytännön havainnoilla todistetulla tavalla EU:n politiikanuskottavuutta, ei saa ylittää uutiskynnystä. Julkisuudessa saa näkyä vain PerSujen kaltainen päätön älämölö johon Rehnit ja kumppanit osaavat vastata. Kritiikki johon EU-eliitti ei kykene vastaamaan on vaiettava ja niinpä tämänkin kirjeen käsittely hautautuu marginaaliseen vasemmistolehteen.
Tosin Portes näkee Rehnin kirjeessä positiivistakin. Nimittäin sen, että kannattaa todellakin toivoa akateemisten kirjoittajien, kuten hän blokissaan, todellakin pystyvän vaikuttamaan niihin korjausliikkeisiin joita EU:n politiikkaan pitää tehdä kun nykyinen murenee.
EU:n talouskomissaari ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on lähestynyt kirjeellä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa, IMF:n pääjohtajaa ja eräitä muita kansainvälisen finanssimaailman silmää tekeviä. Kirjeessään Rehn kiittelee tukevista kommenteista EU:n kasvu ja kestävyysraportille sekä mainostaa kolleegoilleen tulevaa EU:n talviennustetta. Kiittelyt menee normaalin kohteliasuuden piikkiin mutta jatko onkin sitten oudompaa tekstiä.
Rehn katsoo asiakseen lähteä syyttämään EU:n ja IMF:n huippujohtojen harjoittaman politiikan arvostelua. Hänen mielestään tiedemiesten sekä teoreettiset ja käytännön havainnot ovat väärin eikä sellaista pitäisi tehdä. Sallittua tulisi olla vain uskon vahvistaminen EU:n huippujohdon politiikan ainutlaatuiseen ja -kertaiseen erehtymättömyyteen ja oikeutukseen.
Rehnin mielestä rahoitusamarkkinoiden luottamus on ydinjuttu eikä sitä saisi vaarantaa epäilevillä tutkimustuloksilla. Jos siis Rehnin ja kumppanien politiikka ei toimi niin ekonomistit eivät saisi sitä sanoa jotta politiikan vääryys ei veisi banksterien luottamusta heidän politiikkaansa.
Niinpä esimerkiksi taloustutkija Jonathan Portes esittääkin varsin kirpeää kritiikkiä blokissaan Rehniä vastaan. Portes on UK:n kansallisen talous- ja yhteiskunnallisen tutkimusinstituutin johtaja ja m.m. entinen UK:n hallituksen johtava talousasiantuntija. Hänen asiantuntemuksensa lienee kohdallaan kun hän mitätöi Rehnin esityksiä ja puolustaa akateemista vapautta.
Meillä täällä Suomessa, jossa yleensä seurataan Rehnin tekemisiä melko tarkastikin, kirjeeseen näyttää kiinnittäneen huomiota vain Tiedonantaja-lehti. Se kirjoitti aiheesta 8/2013 numeronsa pääkirjoituksessa "Komissaari Rehnin paimenkirje kertoo EU-päättäjien epätoivosta". Vaikeneminen on, tietenkin, kuvaavaa suomalaisen valtatiedotusvälineistön suhtautumiselle. Mikään, mikä horjuttaa asiallisella, teoreettisesti perusteltavissa olevalla ja käytännön havainnoilla todistetulla tavalla EU:n politiikanuskottavuutta, ei saa ylittää uutiskynnystä. Julkisuudessa saa näkyä vain PerSujen kaltainen päätön älämölö johon Rehnit ja kumppanit osaavat vastata. Kritiikki johon EU-eliitti ei kykene vastaamaan on vaiettava ja niinpä tämänkin kirjeen käsittely hautautuu marginaaliseen vasemmistolehteen.
Tosin Portes näkee Rehnin kirjeessä positiivistakin. Nimittäin sen, että kannattaa todellakin toivoa akateemisten kirjoittajien, kuten hän blokissaan, todellakin pystyvän vaikuttamaan niihin korjausliikkeisiin joita EU:n politiikkaan pitää tehdä kun nykyinen murenee.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
EU-laskentoa
EU:n komissio on ja valtiojohdot ovat päässeet sopuun EU:n seuraavasta budjetista. Käsitykset saavuetun neuvottelutuloksen sisällöstä ja sen vaikutuksista vaihtelevat hyvin jyrkästi. Mistä EU-kansalaiset voisivat saada luotettavaa tietoa koska valtajulkisuuden tiedot ovat vain osatotuuksia jaristiriitaisia?
Meidän EU-eliittimme on palannut Brysselistä neuvottelemasta EU:n budjetista. Jälleen kerran olemme voittaneet, jos ei muuta niin luvan maksaa lisää muiden jäsenmaksuja.
Erityisen kummallista on kuitenkin maataloustukien kohtalo. Hallituksemme pääministeri Jyrki Kataisen johdolla laskee, että EU:lta saatu maataloustuki laskee 20 miljoonaa EUR. Maataloustuottajien keskusliitto (MTK) laskee, että sen korvaamiseksi tarvitaan 40 miljoonaa EUR. Eroa ei ole kuin 100 prosenttia.
Miten näitä EU-laskelmia oikein tehdään kun heittelyvälit ovat 100 %:n luokkaa? Miten luotettavia ovat laskelmat jäsemmaksujen neton 0,30 % ... 0,32:n %:n bruttokansantuoteosuudesta, EU:n budejetin pienenemisestä j.n.e.?
Meillehän on jo aiemmin opetettu, että olemme nettosaajia jäsenmaksuissa. Silloin toki laskelmista unohdettiin tullimaksujen menettäminen mutta muistettiin niiden keräämiseksi saadut korvaukset. Samaten ei "muistettu" kirjata laskelmiin kaikkia EU:n hallintobyrokratian kuluja. Aivan tavatonta olisi tietenkin muistaa miten paljon rahaa palaa EU-lobbaamiseen ja asioiden käsittelyn kierrättämiseen Brysselin ja Strasbourghin kautta.
Nykyään sentään sitä ei enää kyetä peittelemään vaan selitellään miten halpa hinta tuo on yhteismarkkinoista, joilla oltiin jo ennen EU-jäsenyyttä sekä rauhasta johon saamme osallistua Afganistanissa.
Julkisuudessa ilmeisesti vain emeritus EU-meppi Esko Seppänen vaivautuu selvittelemään mistä oikein on kyse.
Mistä löytyisi ne vallan vahtikoirat ja neljännet valtiomahdit jotka myös valtajulkisuudessa kyseenalaistaisivat meille syötetyt pajunköydet? Vai olemmeko tuomitut olemaan tämän porvarillisen hegemonian alla kataisten ja kumppanien jymäytettävinä?
Meidän EU-eliittimme on palannut Brysselistä neuvottelemasta EU:n budjetista. Jälleen kerran olemme voittaneet, jos ei muuta niin luvan maksaa lisää muiden jäsenmaksuja.
Erityisen kummallista on kuitenkin maataloustukien kohtalo. Hallituksemme pääministeri Jyrki Kataisen johdolla laskee, että EU:lta saatu maataloustuki laskee 20 miljoonaa EUR. Maataloustuottajien keskusliitto (MTK) laskee, että sen korvaamiseksi tarvitaan 40 miljoonaa EUR. Eroa ei ole kuin 100 prosenttia.
Miten näitä EU-laskelmia oikein tehdään kun heittelyvälit ovat 100 %:n luokkaa? Miten luotettavia ovat laskelmat jäsemmaksujen neton 0,30 % ... 0,32:n %:n bruttokansantuoteosuudesta, EU:n budejetin pienenemisestä j.n.e.?
Meillehän on jo aiemmin opetettu, että olemme nettosaajia jäsenmaksuissa. Silloin toki laskelmista unohdettiin tullimaksujen menettäminen mutta muistettiin niiden keräämiseksi saadut korvaukset. Samaten ei "muistettu" kirjata laskelmiin kaikkia EU:n hallintobyrokratian kuluja. Aivan tavatonta olisi tietenkin muistaa miten paljon rahaa palaa EU-lobbaamiseen ja asioiden käsittelyn kierrättämiseen Brysselin ja Strasbourghin kautta.
Nykyään sentään sitä ei enää kyetä peittelemään vaan selitellään miten halpa hinta tuo on yhteismarkkinoista, joilla oltiin jo ennen EU-jäsenyyttä sekä rauhasta johon saamme osallistua Afganistanissa.
Julkisuudessa ilmeisesti vain emeritus EU-meppi Esko Seppänen vaivautuu selvittelemään mistä oikein on kyse.
Mistä löytyisi ne vallan vahtikoirat ja neljännet valtiomahdit jotka myös valtajulkisuudessa kyseenalaistaisivat meille syötetyt pajunköydet? Vai olemmeko tuomitut olemaan tämän porvarillisen hegemonian alla kataisten ja kumppanien jymäytettävinä?
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
NATOttamista Islannin taivaalla
Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn. Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava. Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu. Miten saisimme demokratian toteutumaan?
Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.
Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.
Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".
Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä. Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?
Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?
NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa. Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme. Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?
Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus. Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset. Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.
Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt. Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.
Oma lukunsa on opposition toiminta. Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään. Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit. Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia. PerSuista taas ei tiedä. heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.
Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman". Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä. Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän. Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho. Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.
Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa. Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella. Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä. Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset tiedonlevitteet. Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita. Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.
Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.
Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".
Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä. Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?
Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?
NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa. Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme. Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?
Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus. Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset. Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.
Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt. Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.
Oma lukunsa on opposition toiminta. Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään. Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit. Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia. PerSuista taas ei tiedä. heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.
Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman". Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä. Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän. Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho. Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.
Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa. Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella. Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä. Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset tiedonlevitteet. Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita. Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
lauantai 15. syyskuuta 2012
Tarkoitushakuista kaksinaismoralismiako?
USA haluaa suojella kansalaisiaan libyalaisen konsolaattinsa räjäytyksen jälkeen. Asiaan suhtaudutaan kaksinaismoralistisesti eikä tapahtumien jatkoseuraamuksia haluta miettiä.
Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta. USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l. maan suurlähettiläs. tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa. Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan. Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti. Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.
Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa. Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.
Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan? Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa. Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia? Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä? Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan. Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.
Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?
Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta. USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l. maan suurlähettiläs. tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa. Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan. Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti. Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.
Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa. Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.
Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan? Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa. Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia? Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä? Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan. Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.
Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Yksisilmäinen YLE
YLEn toimittaja on rakentanut uutisjutun Kiinan uudesta väestörekisteristä ja henkilökortista. Toimittaja näki sen kansalaisten valvontana mutta ei nähnyt länsimaisten vastaavia järjestelyjä vastaavassa valossa. Toimittaja olisi voinut tuoda esille Kiinan olevan länttä tässä suhteessa vuosikymmeniä jäljessä. Ilmeisesti YLE käsittää julkisen palvelun tehtävänsä niin, että sen on suollettava liittolaistemme propagandaa.
Törmäsin eräitä evoluutioteoria c. kreationismi -keskusteluja seuraillessani M.J. Tuomisen Luontotodistaaluojastaan-blokiin. Sieltä hän YLEn uutisen perusteella salaliittoteoreili uudesta maailmanjärjestyksestä ja maailmanhallituksesta. Se oli niin sitä itseään ettei siitä sen enempää mutta tuo blokiin linkitetty YLEn uutinen otsikolla "Sähköinen valvontaverkko tihenee Kiinassa" provosoi minut jälleen tarttumaan julkisen palvelun ja uutistenvälityksen julkeaan maailmaan.
Uutisen pääasiallinen kimmoke lienee ollut Kiinan pyrkimus uudistaa henkilökorttinsa nykyaikaiseksi sirukortiksi. Samanlaiseksi kuin suomalainen vastikkeensakin. Sen ympärille toimittaja Kari Ahlberg oli rakentanut aimo pläjäyksen kaadettavaksi kiinalaisten niskaan. Ilmeisesti hänen yrityksensä oli ikäänkuin rakentaa yksittäisten yksityiskohtien ympärille suurempaa journalistista kokonaisuutta, tehdä ikäänkuin tutkijaa journalismia. Lopputuloksena oli propagandapannukakku.
Kaikki aina liikenteenvalvonnasta henkilökortin kautta rangaistusten elektroniseen valvontaan oli suurta hallituksen salaliittoa kansalaisiaan vastaan. Tietäähän ne kiinalaiset.
Journalisti Ahlbergille
esimerkki sähköisestä valvonnasta oli myös sähköinen väestörekisteri.
Hän ei taida tietääkään, että me suomalaiset, hän mukaan luettuna,
ollaan oltu sähköisessä väestörekisterissä jo vuosikymmeniä.
Kuitenkin kaikki tuo teknologia ja menettelyt ovat jo meiltä täältä vapaasta lännestä tuttua. Oli valvontakameroita ja kasvojen tunnistusta j.n.e. Olipa pahuuden lähteeksi saatu valvontakameroiden kiinalainen valmistajakin jonka tuotteista varmaankin suurin osa meni läntisille markkinoille.
Kun lännessä tehdään vastaavaa niin se on ihmisten turvallisuudesta huolehtimista mutta kun kiinalaiset, niin systeemi valvoo. Ja kun USA haluaa meidän luovuttavan itselleen meidän valvontatietojamme niin me ymmärrämme sen terrorismin vastaiseksi ja turvallisuutta edistäväksi toimeksi. Itse asiassa USAn n.s. Patriot Act on paljon rankempi ja julkeampi valvontasysteemi kuin kiinalaisten konsanaan. Toimittja jätti kokonaan ja ilmeisen tarkoituksella suhteuttamatta uutisoimiaan asioita menoon muualla maailmassa josta kiina on vuosikymmeniä jäljessä.
Ilmeisesti YLEssä, julkisen palvelun tehtävästä riippumatta, on tarkoituksena julistaa kaikenlaisia spekulaatioita ja propagandaa meidän hallintomme läntisten sitoumuskumppanien mielestä ideologisesti ja poliittisesti vastenmielisistä kilpailijoista, kuten Kiinasta. Se on sitä liittoutumattomuuttamme. Vai onko YLEssä julkinen palvelu tulkittu nimen omaan poliittisen eliittimme tekemien sitoumusten noudattaminen ja niiden olukopuolella olevien mollaaminen. Toivottavasti YLEssa ammatillinen kunnianhimo joskus pääsisi voitolle ja asioita tarkasteltaisi hieman laajemmassa katsannossa ilman tarkoitushakuisuutta.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Mitäs me hutkivat tsurnalistit
Helsingin Sanomat jatkaa Venäjän ulkomaalaisrahoitteisten toimijoiden rekisteröimislain arvostelua. Sen takana oleva Sanoma-yhtiö ilmeisesti itsekin joutuu rekisteröitäväksi. Kritiikki on kaksinaismoralistista eikä näytä perustuvan tosiasioihin.
Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä paperilehdessä toimittaja Iida Tikka joko yrittää olla hauska tai on käsittämättömän tietämätön Suomen kielen sanojen merkityksistä.
Tikka kirjoittaa otsikolla "Mitäs me vakoojat" Venäjän uudesta ulkolaisrahotteisten kansalaisjärjestöjen rekisteröimispakon tuovasta laista. Hänen vitsinsä tai tietämättömyytensä takia agenteista tulee laissa vakoilijoita. Oikeastihan sana agentti tarkoittaa yleiskielessä asiamiestä tai edustajaa. Viihdekirjallisuudessa salainen agentti tarkoittaa myös tiedustelijaa tai vakoilijaa jolla saattaa olla myös erilaisia muita tehtäviä kuten tuhoamistoimeksiantoja. Venäjän lainlaatijoiden mielessä on ollut sanan yleiskielinen merkitys asiamiehenä, ihan sama kuin USA-laisten vastaavassa ("The Foreign Agents Registration Act (FARA)").
Tikka ei toki ole ainoa joka tuon väärän tulkinnan on tehnyt. Sitä ovat käyttäneet niin venäläiset oppositiojärjestöt itse kuin jotkut ulkolaiset tiedotusvälineet, aina Al Jazeeraa myöten. Ammattitoimittajien, kansainvälisissä uutistoimistoissa kuin suomalaisissa sanomalehdissä, luulisi kuitenkin osaavan asiansa eikä sotkevan sanojen merkityksiä.
Venäläinen Izvestia-lehti on tuonut esille, että Venäjän valtapuolueen, Yhtenäisen Venäjän jotkut edustajat ovat ehdottaneet rekisteröimispakon ulottamista myös ulkomaalaisrahotteisiin lehtiin. Myös Hesari on kertonut asiasta.
Erityisen vekkulia Tikasta tuntuu olevan nähdä hänen edustamansa yhtiön eli Sanoma-konsernin, julkaiseman Cosmopolitan-lehden katseleminen tuossa väärinymmärretyssä merkityksessä. Se on hänestä osoitus k.o. lain kieroutuneisuudesta. Tämä hutkiva tsurnalisti ei kuitenkaan ole tullut ottaneeksi selvää siitä kuinka ulkomaiden matkailutoimistot USA:ssa ovat ihan samassa asemassa. Sen sijaan hän kaksinaismoralistisesti demonisoi Venäjän touhuja.
Agenttien rekisteröintilain tarkoituksena on tuoda läpinäkyvyyttä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eli tehdä ulkomaalainen rahoitus näkyväksi. Sanoma-konsernin perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin ansaita rahaa Venäjän nuorisolta. Samalla Cosmopolitan-lehti myös vaikuttaa asenteisiin. Tikka ei voi olla tietämätön sellaisesta.
Jos Tikka olisi tehnyt kotiläksynsä niin hän olisi saattanut jutussaan vaikka viitata myös Anna Chapmanin ja kumppanien juttuun USAssa. Heidän rikoksensahan oli nimen omaisesti ulkolaisten agenttien rekisteröimislain rikkominen eli toimiminen ulkomaalaisina agentteina ilman, että olivat ilmoittautuneet asianomaisille viranomaisille eli oikeusministeriöön. Jostakin kumman syystä tämäkään käytännön esimerkki tuollaisen lain käytöstä ei ylitä kynnystä Hesarissa.
Helsingin Sanomat haluaa nähdä itsensä n.s. laatulehtenä. Toimittaja Iida Tikka jutullaan toki ajaa työnantajansa etua mutta tekee sen kökösti ja niin taitamattomasti, että tarkoitushakuisuus paistaa kilometrien päähän. Laatulehti ja sen ammattitaitoiset toimittajat eivät nimittäin esittelisi noin määrätietoisesti ja paljastavasti vain toisen osapuolen kantoja ainaisena totuutena ja toista osapuolta aina väärässä olevana ja vain pahaa tarkoittavana. Venäjän perkeleellistäminen Hesarissakin siis jatkuu ja vie uskottavuutta aidolta asiasisältöihin perustuvalta kritiikiltä.
Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä paperilehdessä toimittaja Iida Tikka joko yrittää olla hauska tai on käsittämättömän tietämätön Suomen kielen sanojen merkityksistä.
Tikka kirjoittaa otsikolla "Mitäs me vakoojat" Venäjän uudesta ulkolaisrahotteisten kansalaisjärjestöjen rekisteröimispakon tuovasta laista. Hänen vitsinsä tai tietämättömyytensä takia agenteista tulee laissa vakoilijoita. Oikeastihan sana agentti tarkoittaa yleiskielessä asiamiestä tai edustajaa. Viihdekirjallisuudessa salainen agentti tarkoittaa myös tiedustelijaa tai vakoilijaa jolla saattaa olla myös erilaisia muita tehtäviä kuten tuhoamistoimeksiantoja. Venäjän lainlaatijoiden mielessä on ollut sanan yleiskielinen merkitys asiamiehenä, ihan sama kuin USA-laisten vastaavassa ("The Foreign Agents Registration Act (FARA)").
Tikka ei toki ole ainoa joka tuon väärän tulkinnan on tehnyt. Sitä ovat käyttäneet niin venäläiset oppositiojärjestöt itse kuin jotkut ulkolaiset tiedotusvälineet, aina Al Jazeeraa myöten. Ammattitoimittajien, kansainvälisissä uutistoimistoissa kuin suomalaisissa sanomalehdissä, luulisi kuitenkin osaavan asiansa eikä sotkevan sanojen merkityksiä.
Venäläinen Izvestia-lehti on tuonut esille, että Venäjän valtapuolueen, Yhtenäisen Venäjän jotkut edustajat ovat ehdottaneet rekisteröimispakon ulottamista myös ulkomaalaisrahotteisiin lehtiin. Myös Hesari on kertonut asiasta.
Erityisen vekkulia Tikasta tuntuu olevan nähdä hänen edustamansa yhtiön eli Sanoma-konsernin, julkaiseman Cosmopolitan-lehden katseleminen tuossa väärinymmärretyssä merkityksessä. Se on hänestä osoitus k.o. lain kieroutuneisuudesta. Tämä hutkiva tsurnalisti ei kuitenkaan ole tullut ottaneeksi selvää siitä kuinka ulkomaiden matkailutoimistot USA:ssa ovat ihan samassa asemassa. Sen sijaan hän kaksinaismoralistisesti demonisoi Venäjän touhuja.
Agenttien rekisteröintilain tarkoituksena on tuoda läpinäkyvyyttä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eli tehdä ulkomaalainen rahoitus näkyväksi. Sanoma-konsernin perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin ansaita rahaa Venäjän nuorisolta. Samalla Cosmopolitan-lehti myös vaikuttaa asenteisiin. Tikka ei voi olla tietämätön sellaisesta.
Jos Tikka olisi tehnyt kotiläksynsä niin hän olisi saattanut jutussaan vaikka viitata myös Anna Chapmanin ja kumppanien juttuun USAssa. Heidän rikoksensahan oli nimen omaisesti ulkolaisten agenttien rekisteröimislain rikkominen eli toimiminen ulkomaalaisina agentteina ilman, että olivat ilmoittautuneet asianomaisille viranomaisille eli oikeusministeriöön. Jostakin kumman syystä tämäkään käytännön esimerkki tuollaisen lain käytöstä ei ylitä kynnystä Hesarissa.
Helsingin Sanomat haluaa nähdä itsensä n.s. laatulehtenä. Toimittaja Iida Tikka jutullaan toki ajaa työnantajansa etua mutta tekee sen kökösti ja niin taitamattomasti, että tarkoitushakuisuus paistaa kilometrien päähän. Laatulehti ja sen ammattitaitoiset toimittajat eivät nimittäin esittelisi noin määrätietoisesti ja paljastavasti vain toisen osapuolen kantoja ainaisena totuutena ja toista osapuolta aina väärässä olevana ja vain pahaa tarkoittavana. Venäjän perkeleellistäminen Hesarissakin siis jatkuu ja vie uskottavuutta aidolta asiasisältöihin perustuvalta kritiikiltä.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Kokkareiden kahdet valot
Presidentin ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan lausunnot NATO-asemastamme ovat ristiriitaisia. Kumpaan voimme luottaa? Miten ihmisten NATO-vastaisuus saataisi näkymään myös ulkopolitiikan käytännön johtamisessa?
Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi. Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa. Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?
Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä? Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat? Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.
Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä. Edes ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin. Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden. Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua. Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä. Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.
Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi. Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa. Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?
Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä? Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat? Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.
Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä. Edes ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin. Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden. Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua. Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä. Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Ruiskukkarintaisten vasen laitahyökkääjä
Sauli Niinistöstä rakennetaan kokoomuslaista ikonia. Tiukkalinjaisen kuvan rakentaminen jäi tällä erää turvallisuuspolitiikassa vajaaksi. Sen sijaan urheilullisuuden voimaan näytetään edelleen uskottavan. Käytännössä Niinistö kuitenkin suorittaa omaa kokoomuslaista rooliaan.
Tuossa aiemmin porvarillisissa tiedotusvälineissä uhottiin kuinka presidentti Sauli Niinistö/Kok suorastaan läksytti kenraali Makarovia. Samaan aikaan Niinistö ilmoitti, että hän ei aio enää keskustella aiheesta Venäjän presidentin Vladimir Vladimirovits Putinin kanssa.
M.m. YLEn TekstiTV:n (sivu 107/1 23.6.2012) mukaan Putin on Pietarin talousforumin yhteydessä järjestetyissä hänen ja Niinistön välisissä tapaamisissa selvittänyt ja vahvistanut, että kenraali Makarovin esille nostamat tulkinnat ovat Venäjän kanta asiaan. Putin ikäänkuin nollasi Makarovin avulla harjoitetun Niinistö-hypen. Nyt Niinistön vahva presidenttiys, jota esimerkiksi Ilta-Sanomien Juhannusnumerossa toimituspäällikkö Timo Paunonen niin hehkuttaa, näytetään kuitattavan muutamalla kuvalla ja videolla Putinin järjestyttämästä jääkiekko-ottelusta jossa molemmat presidentit pelasivat samalla puolella.
Niinistö-kuvan kirkastamisessa mielikuvamarkkinoille näytetään nyt panostettavan enemmän politiikan sivuitse meneviin asioihin. Siinä missä Urho Kekkosesta aikoinaan rakennettiin urheilullista kuvaa kovimpana kala- ja metsämiehenä niin nyt Niinistöllä on modernimmat elkeet. Kekkosen aikoihin n.s. kansan syvien rivien keskuudessa arvostettiin murtomaahiihtoa, kalastusta ja metsästystä joten poliittisen alfa-uroksen ikonisoiminen tehtiin niihin liittyvillä kuvilla. Nykyisin sirkushuvit kansalle haetaan muualta, m.m. jääkiekosta ja mikäs sen sopivampaa kuin kuvata ikoni kaukalosankarina. Poliittisten kuvien ja ikonisoimisen tarpeet eikä keinot ole muuttuneet, vain lavasteet on vaihdettu.
Sinällään Kokoomuksen brändääjät ovat lähteneet hakemaan mielikuvamarkkinoinnin kuvia jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelevat ja sohivat toisiaan pitkillä kepeillä. Siinä suurimmat sankarit hakevat "respektiä" haastamalla toisiaan kaukalotappeluun? Sekö on mielikuva joka kokoomuslaiset haluavat sankaristaan antaa? Enää ei luulisi olevan varaa naureskella Putinin tiikerinmetsästyksille tai keekoiluille ilman paitaa.
Toivottavaa olisi, että ihmisten n.s. medialukutaito kehittyisi niin, että tuollainen imagon rakentaminen ei purisi vaan ihmiset osaisivat oikeasti katsoa asioita asioina ja polittisten toimijoiden tekoja niiden tavoitteiden, keinojen ja tulosten valossa. Niinistölläkin, edelleen edellä mainitun Paunosen artikkelin "Niinistöstä tulikin vahva presidentti" mukaan, hänen roolinsa on kerätä huonompiosaisten tuki harjoitettavalle politiikalle kun Kokoomus keskittyy puoluekellokkaiden, m.m. Jyrki Kataisen, Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen jamitäniitäonkaan johdolla parempiosaoisten etujen ajamiseen. Paunosen jutun taittoasussa asia tiivistetään nostona: "Niinistö hoitaa köyhän kansan, Kokoomus palaa puolustamaan rikkaita". Tämä kokoomuslainen roolitus antaa mielenkiintoisen lisävärin porvareiden ja eritoten kokoomuslaisten puheille presidentin tarpeesta nousta nousta politiikan yläpuolelle, n.s. kokokansan presidentiksi. Nyt hän hoitaa politiikan kaukalorähinöissä ruiskukkarintaisten vasemman laitahyökkääjän tehtävää.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Meitä NATOtetaan, taas
Ilta-Sanomat on teettänyt haastattelututkimuksen NATO-mielipiteiden muutoksista kenraali Makarovin puheen jälkeen. Muutokset ovat vähäisiä huolimatta tiedotusvälineiden yrityksistä vääristellä puhetta ja sen tarkoituksia. Ihmisten pitäisi tutustua suoraan lähteisiin eikä luottaa tiedotusvälineisiin.
Sanoma-konsernin Ilta-Sanomat uutisoi tekemäänsä haastattelututkimusta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoisen puheen vaikutuksiin ihmisten NATO-kantoihin. Tutkimuksesta on isompi juttu paperisessa viikonlopun lehdessä.
Tutkimuksen mukaan pieni joukko on muuttanut mieltään NATO-myönteisemmäksi ja osa myös toiseen suuntaan. Valtaosan mielipiteisiin puhe ei vaikuttanut mitenkään. Kuulun itse valtaosaan sillä kantani on jo aiemmin ollut Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan.
Kuinkahan iso osa kantaansa NATO-myönteisemmiksi muuttaneista on ihan oikeasti lukenut tai kuullut puhetta? Epäilen, että valtaosa on NATOttavien valtatiedottusvälineiden, m.l. Ilta-Sanomat itse, uutisoinnin varassa. Se on ollut varsin yksipuolista ja Makarovin varsinaisen viestin hämärryttävää ja suorastaan vääristelevää. Sen sijalle on nostettu itse puheen sisällöstä välittämätön itsepäisyyden osoittaminen. Presidentti Sauli Niinistöstä/Kok on suorastaan tehty sankaria kun hän mukamas läksytti kenraalia. Itse asiassa hän yritti johtaa kenraalia harhaan väittämällä, että hallitusohjelman korulauseet mukamas olisivat Suomen ulkopoliittisen johdon linja.
Tutkimuksen sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että ylivoimainen valta-osa suomalaisista edelleenkin ja vankasti vastustaa NATOa, toisinkuin valtaeliitti. Ja pitemmällä ajanjaksolla vastustus on vain kasvanut.
Varsin omituinen ovat varsinkin ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin/Kok käsitys. Hänen mukaansa olemme päässeet irti kylmän sodan aikaisesta NATO-Venäjä -vastakkainasettelusta kun Makarov rintamalinjan toiselta puolelta nimen omaan todisti, että tuo vastakkainasettelu heidän välillään on olemassa. Sitä paitsi mistä Stubb on saanut valtuudet puhua NATOn tai Venäjän nimissä kun emme ole kummankaan jäsen? Samoin pääministeri ja puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok on kummallisilla jäljillä väittäessään e.m. haastattelututkimuksen tuloksista ihmisten "olevan kysymysmerkkeinä". Oikeasti lähes puolet suomalaista k.o. haastattelun mukaan vastustaa NATOa ihan ilman kysymysmerkkejä.
Toivottavasti ihmiset katsovat noiden kataisten, stubbien korulauseiden läpi ja näkevät millä asialla he oikeasti ovat. Sen jälkeen voisimme toivoa, että vaalituloksetkin alkaisivat heijastella oikeasti ihmisten käsityksiä. Sitä ennen ihmisten pitäisi alkaa harjoittaa kriittistä medialukutaitoaan ja pyrkiä tietojen oikeille lähteille. Hyvä alku olisi tuo Makarovin puhe alkuperäisessä asussaan ilman NATOttajien "tulkintoja".
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Tiedonlevitteet piilottelevat NATOttajien paljastumista
Uutisointi kenraali Nikolai Makarovin puheesta on ollut tarkoitushakuista ja NATOttamista peittelevää. NATOttajista, Niinistö etunenässä, on tehty sankareita. Tiedonvälitys kaipaa luopumista kaksinaismoralismista.
En malta olla vieläkin puuttumatta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoiseen puheeseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin. Puhehan sinällään oli asiallinen ja harkitusti muotoiltu siältäen selkokielisiä analyysejä suomalaisesta ulko- ja puolustuspolitiikasta suhteessa NATOon. Nyt tekee mieleni puuttua tiedotusvälineiden suhtautumiseen. Toivoinhan niiltä tutkivan journalismin otetta Makarovin puheessaan esiin nostamiin kysymyksiin.
Lehdiston ja sähköisten tiedotusvälineiden ote ja asenne on ollut voittopuolisesti Makarovia ja hänen näkökulmiaan vähättelevä jollei jopa Makarovia ja Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikkaa demonisoiva. Samalla toimittajat ovat yrittäneet luoda mielikuvia suomettumisesta ja viitanneet jopa Jatkosodan jälkeisen Moskovan välirauhan aikaiseen valvontakomissioon. Sen sijaan analyysiä siitä miten paljon Makarovin puheessa oikeasti oli perää ja mikä esille nostettujen teemojen merkitys on, ei ole näkynyt. Ikäänkuin toimittajat eivät olisi puheen sisältöön tutustuneetkaan.
Mainio esimerkki oli tiedonlevityksestään palkitun toimittaja Arja Paanasen juttu 9/6 -12 paperisessa Ilta-Sanomissa otsikolla "Niinistö ei nöyristellyt". Siinä Paananen on onnistunut keräämään yhteen juttuun miltei kaikki Makarov-kirjoittelun iljettävimmät puolet: NATOttajien sankaroimisen, Makarovin puheiden muodottomiksi vääntelyn ja ohi aiheen kirjoittamisen. Tapana kun näyttää olevan nähdä NATO ja NATOttajat sankareina ja uhreina kun taas heidän kanssaan erimieltä olevat ovat silkkaa pahuuttaan väärässä käyttäen holtittomasti liioittelevia kielikuvia.
Jutussa kuvataan Niinistö jämeränä suomalaisena sankarina joka ei ry**ää kavahda kun toimittajille oli järjestetty spektaakkeli Niinistön keskustelun avauksesta. Sen jälkeen Paananen kertoi venäläisten sortuvan puolitotuuksiin ja jatkaa itse täydellä valheella: Makarov olisi puheessaan muka virheellisesti väittänyt suomalaisten harjoittavan sotilaallista yhteistyötä Georgian (oik. Sakartvelo) kanssa. Oikeasti Suomi tuolloisen ulkomisteri Alexander Stubbin/Kok johdolla tuomitsi Venäjän Sakartvelon aloittamasta agressiosta ja osallistui ETYJ:n (OSCE) tuolloisena puheenjohtajamaana toimiin Venäjää vastaan. Samaan aikaan Suomi on Sakartvelon kanssa yhdessä USAn apurina Afganistanin miehityssodassa. Lopuksi Paananen jäi odottamaan Venäjän presidentiltä Vladimir Vladimirovits Putinilta pahoittelua tapahtuneesta.
Yleisenä viestinä tuntuu olevan, niin Niinistöllä kuin e.m. keltaisella bulevardilehdelläkin, että mitään uhkaa Venäjää vastaan ei ole eikä varsinkaan kun Suomi tekee yhteistyötä sen kanssa. Varmimmaksi vakuudeksi Ilta-Sanomissa on pari sivua Paanasen jutun jälkeen heidän lauantaisen PS-osionsa pääjuttuna "Miksi Venäjä varustautuu". Sen kuvituksena on Miltei koko aukeaman kokoisena kaksi karttaa jotka on kuvitetty toisiaan vastassa olevin asein ja armeijoin. Laajemmassa koko Euroopan kattavassa on toisella puolella punaisella Venäjä ja toisella puolella NATO Suomi mukanaan. Aseet ja armeijat on laitettu vastakkain osoittamaan toinen toisiaan. Toisessa, pienemmässä esitellään Suomea ja Venäjän raja-alueita. Siinä jopa Pohjoisella jäämerellä oleva pohjoinen laivasto olisi Suomea vastaan.
Toisena yleisenä viestinä tuntuu olevan, että me Suomessa teemme omat ratkaisumme emmekä anna muiden niihin puuttua. Tässä valossa Makarovin puhe on nähty puuttumisena. Mutta
NATO-laisilta politiikoilta USAn varapresidentistä NATO-norjalaisiin
"rauhan"tutkijoihin ovat vain "asiantuntijoita"
jota eivät meidän asioihimme puutu eikä meitä neuvo? Kas kun
pääministeri ja NATO-myönteisimmän puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok ei sanonut varapresidentti Joseph "Joe" Bidenille, että Suomi päättää ihan itse
asioistaan? Kukaan ei ole sanonut Ruotsin ulkopoliittisen instituutin (Utrikespolitiska institutet) johtajalle, Atlantin neuvoston (Atlantic Council) strategiselle neuvonantajalle, Viron armeijan puolustuskorkeakoulun (BALTDEFCOL) vierailevalle luennoitsijalle j.n.e. Tomas Riesille, että älä puutu meidän asioihimme.
Koskahan pääsemme siihen, että meidän alati valppailla toimittajillamme on saman normit ja standardit joka suuntaan eikä omat tai työnantajan mieltymykset ratkaise mitä sääntöjä johtopäätösten teossa käytetään. En toki tarkoita, etteikö toimittajilla ja lehtien omistajatahoilla saisi olla mielipiteitä käsiteltävistä asioista ja ne näkyä myös avoimesti tuotoksissa. Toki niin mutta olisi toivottavaa, että vältettäisi kaksinaismoralismia ja arvioitaisi asioita samoin säännöin joka suuntaan.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Tiedonlevitteet väkivallan asialla
Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla. Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla. Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä. Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa. Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
torstai 29. maaliskuuta 2012
EVAn EU tiedotusvälineissä
Elinkeinoelän valtuuskunta (EVA) on julkaissut arvio- ja asennetutkimuksen "EU vai ei?". Tutkimus kertoo EU-myönteisyyden lisääntyneen. Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet sen nimen omaan tuosta myönteisyyden kasvun näkökulmasta.
EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä. Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin. Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a.
Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on valikoitu eritavalla. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia. Nyt joukko on valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen. Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.
Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta. Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana. Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan. Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.
Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi. NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla. Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.
Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle. Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.
Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta. Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä. Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään. Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?
EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä. Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin. Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a.
Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on valikoitu eritavalla. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia. Nyt joukko on valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen. Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.
Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta. Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana. Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan. Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.
Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi. NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla. Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.
Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle. Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.
Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta. Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä. Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään. Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Tyrmistynyt liito-orava
Viime aikoina bulevardi-lehtien lööpeistä vakavampiin tiedonlevitteisiin on katsottu hyväksi tyrmistellä. Milloin Hilkka Ahde kohtelustaan, milloin meteorologi pieleen menneestä sääennnusteesta ja kaikkea siltä väliltä. Viimeisimmäksi Espoon kokoomuslainen kaupunginjohtaja johtamansa kaupungin kohtelusta kokoomuslaisen pääministerin johtaman hallituksen budjettikehyksissä.
Verkon sivistysanakirja määrittelee tyrmistyksen: hämmentyä perin pohjin jostakin odottamattomasta epämiellyttävästä asiasta. esim. Tyrmistyä sanattomaksi. Oli tyrmistyneen näköinen. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus.
Onkohan Suomen kieli sanastoltaan todella noin köyhä, että ammattitoimittajat eivät löydä muita sanoja kuvaamaan hämmentymistä, pettymistä, tuohtumusta, raivostumista, suuttumista, harmistumista, kärsimystä tai muuta sellaista tunnetilaa jossa olo on kuin liito-oravalla keskellä hakkuuaukeaa. Enpä usko vaan pitäisin kieltämme varsin rikkaana. Taitava tai ainakin sanoista kiinnostunut toimittaja löytäisi niitä muutenkin kuin apinoimalla tai koneellisesti englanninkielestä niitä kääntämällä.
Verkon sivistysanakirja määrittelee tyrmistyksen: hämmentyä perin pohjin jostakin odottamattomasta epämiellyttävästä asiasta. esim. Tyrmistyä sanattomaksi. Oli tyrmistyneen näköinen. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus.
Onkohan Suomen kieli sanastoltaan todella noin köyhä, että ammattitoimittajat eivät löydä muita sanoja kuvaamaan hämmentymistä, pettymistä, tuohtumusta, raivostumista, suuttumista, harmistumista, kärsimystä tai muuta sellaista tunnetilaa jossa olo on kuin liito-oravalla keskellä hakkuuaukeaa. Enpä usko vaan pitäisin kieltämme varsin rikkaana. Taitava tai ainakin sanoista kiinnostunut toimittaja löytäisi niitä muutenkin kuin apinoimalla tai koneellisesti englanninkielestä niitä kääntämällä.
Kannattaisiko toimittajien siis paneutua synonyymien käyttöön jotta julkisen keskustelua seuratessa ei tarvitsi tyrmistyä ylenmääräisestä tautologiasta. Laajempikin ilmaisun monipuolistaminen ilahduttaisi tälläistä meidän savolaisten kansallisurheiluun eli verbaaliakrobatiaan viehtynyttä.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Katainen avoimena
Pääministeri Jyrki Katainen on puolustellut kreikkalaispankkien kanssa tehdyn sopimuksen salailua m.m. YLE/Radio Suomen Pääministerin haastattelutunti -ohjelmassa. Lukaisin tuossa pika pikaa julkisuuslain Finlexistä. Minä en löytänyt sieltä perusteita tälläiselle salailulle.
Laki lähtee siitä, että kaikki asiakirjat ovat julkisia jollei ole erityistä perustetta niitä suojata salaisiksi. Viranomaisten, siis myös pääministeri Kataisen, tulee edistää kaikin tavoin julkuisuutta ja avoimmuutta hallinnossa. Tässä suhteessa kreikkalaispankkien vaatimukset eivät mene yli Suomen lainsäädännöstä.
Mikäli sopimuksessa on kohtia jotka paljastaisivat kreikkalaispankkien liikesalaisuuksia, ne on mahdollista peittää julkisuudessa. Sen sijaan nekään eivät saa olla peruste estää Suomen korkeimman vallan haltijoita eli kansanedustajia tutustumasta perinpohjin valtiosopimukseen josta he joutuvat tekemään päätöksensä.
Tällä kertaa joudun olemaan Timo Soinin/PerSu kanssa samaa mieltä hänen yrittäessään saada sopimusta julkiseksi. Tosin hänen touhuissaan on persumaista suureellista mesoamista Kataisen arvovalloista sun muuta.
Toivottavasti joku tiedotusvälineiden edustaja lähtee kysymään sopimusta esille ja pakottaa Kataisen apupojat ja -tytöt joko antamaan sen tai tekemään virallisen päätöksen sen peittelemisestä. Sen jälkeen päätöksen kanssa voi lähteä oikeuteen Kataista vastaan.
Laki lähtee siitä, että kaikki asiakirjat ovat julkisia jollei ole erityistä perustetta niitä suojata salaisiksi. Viranomaisten, siis myös pääministeri Kataisen, tulee edistää kaikin tavoin julkuisuutta ja avoimmuutta hallinnossa. Tässä suhteessa kreikkalaispankkien vaatimukset eivät mene yli Suomen lainsäädännöstä.
Mikäli sopimuksessa on kohtia jotka paljastaisivat kreikkalaispankkien liikesalaisuuksia, ne on mahdollista peittää julkisuudessa. Sen sijaan nekään eivät saa olla peruste estää Suomen korkeimman vallan haltijoita eli kansanedustajia tutustumasta perinpohjin valtiosopimukseen josta he joutuvat tekemään päätöksensä.
Tällä kertaa joudun olemaan Timo Soinin/PerSu kanssa samaa mieltä hänen yrittäessään saada sopimusta julkiseksi. Tosin hänen touhuissaan on persumaista suureellista mesoamista Kataisen arvovalloista sun muuta.
Toivottavasti joku tiedotusvälineiden edustaja lähtee kysymään sopimusta esille ja pakottaa Kataisen apupojat ja -tytöt joko antamaan sen tai tekemään virallisen päätöksen sen peittelemisestä. Sen jälkeen päätöksen kanssa voi lähteä oikeuteen Kataista vastaan.
tiistai 31. tammikuuta 2012
Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta
Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)). Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat. BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa. Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle. Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä.
Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava. Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta. Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa. EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.
Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan. Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle. Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa. Kuinka tuollainen kohottaa moraalia. Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin
Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä. Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi. Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.
Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta. Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn. Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään. Pikemminkin he
pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla
lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja. Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi. Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.
lauantai 26. marraskuuta 2011
PerSujen uusi tehtävä
Aikaisemmin PerSuilla on ollut tehtävänä ohjata tyytymättömien äänestäjien kritiikki pois niistä jotka tyytymättömyyttä aiheuttavasta politiikasta hyötyvät. He ovat toimineet ikään kuin porvareiden valitusosastona. Karavaani on kulkenut kun PerSut ovat hoitaneet haukkumisen. Tarvittaessa porvarikaravaanista on heitetty raato revittäväksi jos haukku on yltynyt liiaksi. Sen repiminen on antanut karavaanille rauhan. Nyt tämä ei enää tunnu riittävän niille jotka julkisuuttamme hallitsevat.
Persujen uutena tehtävä näyttää olevan ohjata myös keskustelua. Kun valtaa pitävän eliitin kannalta epämieluisat asiat ylittävät uutiskynnyksen liian korkealta ja leveältä, tarvitaan tiedonlevitteille ja niiden kuluttajille uutta pureskeltavaa. Siihen sopivat Timo Soinin rinnalle nostetut uudet PerSulit. Soinin ei enää itse tarvitse pitää huolta hömppäjulkisuudesta kun on puolueen uudet kaaderit.
Kun yhteiskunnallinen keskustelu uhkaa suuntautua liiaksi ja liian paljastavasti eliitin EU- ja Euro- sekä NATO-politiikan perimmäisiin kysymyksiin, laitetaan peliin joku PerSu-koheltaja. Raittiin ja uskovaisen kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailut viinan kanssa tai kansanedustaja Pentti Oinosen hoopot homokannat ovat taattua tavaraa ohjaamaan lööppijulkisuus pois vakausratkaisuista ja Euron ongelmista sekä turvallisuuspolitiikan kiemuroista. Kun Teukka vetää lärvit kantakuppilassaan ja mökeltää krapulapäissään rasistisia niin onhan se toki mielenkiintoisempaa rahaliiton velkakiemurat. Tai kun Perus-Pena pelkää homojen tanssivan ja vielä nauttivan siitä niin onhan se ihan muuta kuin pelätä NATOn vievän meidät Afganistanin jälkeen vielä muihinkin sotiin.
Jos Teukkaan tai Penaan ei ihan joka hetki haluta turvautua, aina on kansanedustaja ja Homma-forumin johtohahmo Jussi Halla-aho. Häneltä voidaan menneisyydestä kaivaa takuuvarmasti joku vanha ääliörasistinen möläytys jonka kieltämisestä saadaan sivuntäytettä ilman, että toimittajien tarvitsisi rasittaa päitään talous- ja finanssipolitiikan kiemuroilla.
Yleisin näiden Hakkaraisten, Oinosten ja Halla-ahojen kanava on n.s. keltainen lehdistö, myös bulevardilehdiksi kutsutut aviisit. Lehdet jotka pilasivat yhden sanomalehden standardikoon eli tabloiden maineen hömpääsisällöllään. metodi menee niin, että ensin nuo törkylehdet, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja mukana myös 7-päivää aikakauslehti, kirjoittavat asiasta. Jos juttu iskee tulta, samojen lehtitalojen n.s. laatulehdet lähtevät mukaan muka analyyttisemmillä jutuilla. Kierros kestää aina muutaman päivän ja samalla on peitetty varsinainen politiikan sisältö jonkin PenaeimeneLinnanjuhliinkunhomotsiellätanssii- tai TeukkavetitaaslärvitmuttaeimyöskäänmeneLinnanjuhliin-hömpän alle.
Teuvo Hakkarainen, Pentti Oinonen ja Jussi Halla-aho ovat taattuja kärkikykyjä keltaiselle lehdistölle ja poliittisesti elävät siitä. Mutta eivät muutkaan PerSujen kansanedustajat, kunnanvaltuutetut jamitäniitäonkaan ole toistaitoisia tässä suhteessa. Takuuvarmoja ammattilaisia alallaan melkein kaikki tyynni.
PerSulit ovat siis kaksinkertaisesti poliittisia hyötyeläimiä porvarilliselle talouselämän ja politiikan eliitille. Toisaalta he kääntävät ihmisten mielenkiintoa yhteiskunnallisista asioista toisarvoiseen julkkisjuoruiluun. ja jos mielenkiintoa silti joilla kuilla riittää, heidän kriittinen suhtautumisensa ohjataan populistisella älämölöllä haaskiin. PerSujen äänestäminen kun ei tuo muutosta mihinkään vaan vain pitää yllä karavaanin perässä rakkien räksytystä. Mutta kuten tiedetään, haukkuva koira ei pure.
Mistähän saisimme ....
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Viron eliitti opetusretkellä
Tämän aamuinen paperinen Helsingin Sanomat tietää kertoa kuinka CIA:n ex-propaganda-agentti ja nykyinen Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kerallaan apurinsa päätoimittaja ja VT Iivi Anna Masso ovat käyneet Suomessa kertomassa miten Virosta ja virolaisesta hallitsevasta eliitistä pitää ja miten ei saa kertoa.
Täällä on kuulemma, m.l. Helsingin Sanomat, harjoitettu kerrassaan luvatonta sananvapautta kun on rohjettu arvostella virolaisten touhuja.
Virossa hallitsevan eliitin meno on äitynyt sellaiseksi, että jopa ideologisesti ja NATOllisesti samoin ajatteleva Aatos Erkko näyttää haluavan tehdä pesäeroa hiuksenhienolla kritiikillä lehdissään. Oikeastihan Viron johtavat tahot, m.m. Res Publica- ja Isänmaa -puolueiden liitto ja sosiaalidemokraatteja*) edustava Ilves sekä muut, ajavat maailmankatsomuksellisesti ja käytännön politiikassa ihan samoja asioita kuin liberaalina itseään pitävä Erkko. Molemmat tahot kannattavat talousliberaalia kapitalismia ja erityisesti NATOn ylivaltaa. Viron eliitti on vienyt Viron kaikkiin mahdollisiin NATOn sotiin ja Erkko lehtineen on tämän maan kovimpien NATOttajien kärkijoukoissa. Se onkin ilmeisesti kaikkein tiukin yhteinen side heidän välillään.
Helsingin Sanomien Viro-arvostelua koskeva juttu näyttää olevan vain paperilehdessä. Netissä oleva on toisenlainen ja siellä vain kevyesti viitataan paperisen juttuun. Sordino on siis päällä vielä Erkollakin aateveljiä arvostellessaan.
Erityisen tökeröksi Ilveksen ja Masson opetusretken tekee, että Viron eliitti on niin kärkkäästi kehumassa omaa Viron "vapautustaan", arvostelemassa heille epämieluisia tahoja ja mukana riekkumassa muualla USAn pikku apurina. Heille siis sopii sananvapaus heidän itsensä kaltaisille mutta heidän arvostelemisensa onkin heille jo ihan eri juttu. Natsit saavat riekkua Sinimäellä mutta jos joku täällä uskaltaa kirjoittaa jotakin edes hieman poikkipuolista esimerkiksi virolaisista rikollisista, niin sananvapaus saa jäädä unholaan. Joku saattaisi kutsua tuollaista kaksinaismoralismiksi mutta heille se on vain heidän käsityksensä vapaudesta: vapautta heille mutta ei erimeiltä oleville.
Olisikohan paikallaan alkaa nähdä virolainen todellisuus ja politiikka aidosti eikä vain russofobismin tai peräti misorussismin vääristämänä.
*) Viron sosiaalidemokraatteja ei pidä sotkea muihin sosialidemokraatteihin. Se on vielä suomalaista SDP:täkin oikeistolaisempi, joidenkin mielestä keskusta-oikeistolainen puolue. Huomaa myös a-kirjainten määrä eli viroksi sosiaalidemokratia ei ole virolaisille sosialidemokratiaa kuten muille.
Täällä on kuulemma, m.l. Helsingin Sanomat, harjoitettu kerrassaan luvatonta sananvapautta kun on rohjettu arvostella virolaisten touhuja.
Virossa hallitsevan eliitin meno on äitynyt sellaiseksi, että jopa ideologisesti ja NATOllisesti samoin ajatteleva Aatos Erkko näyttää haluavan tehdä pesäeroa hiuksenhienolla kritiikillä lehdissään. Oikeastihan Viron johtavat tahot, m.m. Res Publica- ja Isänmaa -puolueiden liitto ja sosiaalidemokraatteja*) edustava Ilves sekä muut, ajavat maailmankatsomuksellisesti ja käytännön politiikassa ihan samoja asioita kuin liberaalina itseään pitävä Erkko. Molemmat tahot kannattavat talousliberaalia kapitalismia ja erityisesti NATOn ylivaltaa. Viron eliitti on vienyt Viron kaikkiin mahdollisiin NATOn sotiin ja Erkko lehtineen on tämän maan kovimpien NATOttajien kärkijoukoissa. Se onkin ilmeisesti kaikkein tiukin yhteinen side heidän välillään.
Helsingin Sanomien Viro-arvostelua koskeva juttu näyttää olevan vain paperilehdessä. Netissä oleva on toisenlainen ja siellä vain kevyesti viitataan paperisen juttuun. Sordino on siis päällä vielä Erkollakin aateveljiä arvostellessaan.
Erityisen tökeröksi Ilveksen ja Masson opetusretken tekee, että Viron eliitti on niin kärkkäästi kehumassa omaa Viron "vapautustaan", arvostelemassa heille epämieluisia tahoja ja mukana riekkumassa muualla USAn pikku apurina. Heille siis sopii sananvapaus heidän itsensä kaltaisille mutta heidän arvostelemisensa onkin heille jo ihan eri juttu. Natsit saavat riekkua Sinimäellä mutta jos joku täällä uskaltaa kirjoittaa jotakin edes hieman poikkipuolista esimerkiksi virolaisista rikollisista, niin sananvapaus saa jäädä unholaan. Joku saattaisi kutsua tuollaista kaksinaismoralismiksi mutta heille se on vain heidän käsityksensä vapaudesta: vapautta heille mutta ei erimeiltä oleville.
Olisikohan paikallaan alkaa nähdä virolainen todellisuus ja politiikka aidosti eikä vain russofobismin tai peräti misorussismin vääristämänä.
*) Viron sosiaalidemokraatteja ei pidä sotkea muihin sosialidemokraatteihin. Se on vielä suomalaista SDP:täkin oikeistolaisempi, joidenkin mielestä keskusta-oikeistolainen puolue. Huomaa myös a-kirjainten määrä eli viroksi sosiaalidemokratia ei ole virolaisille sosialidemokratiaa kuten muille.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Siviilien suojelun uusi aste
YLEn nettiuutiset tietävät kertoa libyalaiskapinallisten hyökkäävän parhaillaan Tripoliin, Libyan pääkaupunkiin. YLE on käyttänyt uutisessaan lähteinä kansainvälisiä uutistoimistoja Reuters ja AFP. Uutisissa selitetään kuinka kapinalliset etenevät NATO-joukkojen ilmatuen avulla. Samaan aikaan kapinallisia tukevat papit yllyttävät kaupunkilaisia kaduille.
YK hyväksyessään kansainväliset toimet, päätti siviilien suojelemisesta. Onko tämä siviilien suojelemista vai eivätkö tripolilaiset ole siviilejä?
Viimeistään näiden tapahtuminen pitäisi paljastaa, että kyse ei ole siviilien suojelemisesta vaan kyynisestä ja suunnitellusta itsenäisen valtion hallinnon kaatamisesta. Ranska ja Iso Britannia yhdessä USAn kanssa ovat kaatamassa Muammar Gaddafia saadakseen maahan itselleen sopivamman ja myöntyvämmän johdon. Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja David Cameron on jälleen yllätetty housut kintuissa vai eivätkö enää edes välitä peitellä tekemisiään?
Ei myöskään Kurdien kohtalo näytä enää vapautta ja demokratiaa rakastavia länsimaita kiinnostavan. Turkkilaiset saavat pommittaa heitä kaikessa rauhassa kun ovat lojaaleja liittolaisia. Sen sijaan kun tottelematon Saddam Hussein kurmuutti kurdeja niin huoli nousi heti. Viimeisimpien uutisten (YLE/Ulkomaat) mukaan turkkilaiset ovat käyneet tappamassa kurdeja Irakissa jossa USA on myös suojelemassa siviilejä.
Gaddafin hallinnosta voi olla ainakin kahta mieltä. Mutta siitä huolimatta mikään ei oikeuta länsimaiden toimia koska niiden huippujohdot ovat kaksinaismoralistisia. Obamaa, Sarkozya eikä Cameronia näytä kiusaavan tippaakaan Saudien perheyrityksen politiikka sekä kotimaassaan että apu naapureiden diktaattoreille. Sen sijaan Syyria ja Libya sopivat heille kohteiksi. Heidän kaksinaismoralismiaan kuvaa hyvin vanha sanontahyvistä liittolaisista: "On totta, että hän on sika mutta hän on meidän sikamme." *).
Tässäkin tapauksessa tiedonvälittäjämme käyttävät turhankin tiukasti sordinoa levittäessään tuotettaan eli n.s. tietoa. YLE ei kerro kuin toisen osapuolen välittämää. Kansainväliset yhtiöt sentään kertovat myös toisen osapuolen kantoja vaikka nojautuvatkin toisen osapuolen informaatioon tietona ja toisen osapuolen kerrotaan "väittävän".
---
*) Sanonta on laitettu useankin henkilön suuhun. USAn entisen presidentin Dwight D. Eisenhowerin sanotaan sanoneen niin Nicaraguan entisestä diktaattorista Anastasio Somoza Garciasta toimittajien tivatessa hänen tukemisensa moraalia. Samoin se on sanottu kuullun Franklin D. Rooseveltin suusta muodossa "Somoza may be a son of a bitch, but he's our son of a bitch." hänen tarkoittaessaan samaista liittolaista.
YK hyväksyessään kansainväliset toimet, päätti siviilien suojelemisesta. Onko tämä siviilien suojelemista vai eivätkö tripolilaiset ole siviilejä?
Viimeistään näiden tapahtuminen pitäisi paljastaa, että kyse ei ole siviilien suojelemisesta vaan kyynisestä ja suunnitellusta itsenäisen valtion hallinnon kaatamisesta. Ranska ja Iso Britannia yhdessä USAn kanssa ovat kaatamassa Muammar Gaddafia saadakseen maahan itselleen sopivamman ja myöntyvämmän johdon. Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja David Cameron on jälleen yllätetty housut kintuissa vai eivätkö enää edes välitä peitellä tekemisiään?
Ei myöskään Kurdien kohtalo näytä enää vapautta ja demokratiaa rakastavia länsimaita kiinnostavan. Turkkilaiset saavat pommittaa heitä kaikessa rauhassa kun ovat lojaaleja liittolaisia. Sen sijaan kun tottelematon Saddam Hussein kurmuutti kurdeja niin huoli nousi heti. Viimeisimpien uutisten (YLE/Ulkomaat) mukaan turkkilaiset ovat käyneet tappamassa kurdeja Irakissa jossa USA on myös suojelemassa siviilejä.
Gaddafin hallinnosta voi olla ainakin kahta mieltä. Mutta siitä huolimatta mikään ei oikeuta länsimaiden toimia koska niiden huippujohdot ovat kaksinaismoralistisia. Obamaa, Sarkozya eikä Cameronia näytä kiusaavan tippaakaan Saudien perheyrityksen politiikka sekä kotimaassaan että apu naapureiden diktaattoreille. Sen sijaan Syyria ja Libya sopivat heille kohteiksi. Heidän kaksinaismoralismiaan kuvaa hyvin vanha sanontahyvistä liittolaisista: "On totta, että hän on sika mutta hän on meidän sikamme." *).
Tässäkin tapauksessa tiedonvälittäjämme käyttävät turhankin tiukasti sordinoa levittäessään tuotettaan eli n.s. tietoa. YLE ei kerro kuin toisen osapuolen välittämää. Kansainväliset yhtiöt sentään kertovat myös toisen osapuolen kantoja vaikka nojautuvatkin toisen osapuolen informaatioon tietona ja toisen osapuolen kerrotaan "väittävän".
---
*) Sanonta on laitettu useankin henkilön suuhun. USAn entisen presidentin Dwight D. Eisenhowerin sanotaan sanoneen niin Nicaraguan entisestä diktaattorista Anastasio Somoza Garciasta toimittajien tivatessa hänen tukemisensa moraalia. Samoin se on sanottu kuullun Franklin D. Rooseveltin suusta muodossa "Somoza may be a son of a bitch, but he's our son of a bitch." hänen tarkoittaessaan samaista liittolaista.
Valta ja sen kaappaaminen Neuvostoliittoa hajotettaessa
Vuosipäivien johdosta on näköjään taas tullut aika toistella epätäsmällisyyksiä tapahtumista joissa Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto hajottamalla hajotettiin. Meille toistetaan taas tarinaa juoppojen konservatiivien vallankaappauksesta ja kuinka sankarillinen Boris Jeltsin pelasti demokratian vaikka suomalaiset ulkopolitiikan johtajat olivat kuin kusi sukassa. Samassa yhteydessä jaksetaan lyödä mynttiä omilla suhmuroinneilla ja rakentaa niistä sankaritarinoita.
Samaan aikaan suomalaiset johtajat taiteilivat jotta suhteet olisivat säilyneet, olisi episodissa käynyt miten tahansa. Sinällään Suomen ja suomalaisten edun kannalta tavoite oli aivan oikea ja kannatettava. Toiminta vain ei ollut ihan kaikilta osin luontevaa ja uskottavaa koska kyseisten henkilöiden henkilökohtaisista mieltymyksistä ei ollut epäilystä. Mukana hääri ainakin esim. presidentti Mauno Koivisto, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ja joukko muita. Vain realismintaju piti heitä kaidalla tiellä ja esti lähtemästä riekkumaan poskettomasti Kylmän sodan antikommunistiseen rintamaan.
Samoin Kylmä sota ei päättynyt. Ennen NL:n hajottamista käyty kylmä sota kuitenkin muutti muotoaan. Aluksi 1940-luvun lopulla, -50 ja -60 -luvuilla se oli ollut hienoista NL:n etenemistä. NL:n pysähtyneisyyden aikana se oli muuttunut ikäänkuin asemasodaksi. NL:n hajottua se muuttui toisen osapuolen etenemiseksi kun Varsovanliitto hajosi ja sen aikaisemmat jäsenet liitettiin eri tavoin läntiseen liittoutumaan. Nyt ilmeisesti tämä vaihe lienee päättynyt kun lännen eteneminen, ainakin hetkeksi, pysähtyi Etelä-Ossetiassa. Samaan aikaan kiinalainen kapitalismi omistaa yhä suuremman osan maailmasta.
***
Kehitys NL:ssahan kai meni niin, että kun kilpailu USAn kanssa oli johtanut taloudellisiin vaikeuksiin ja Mihail Gorbatsov antanut ulkopolitiikassa liikaa periksi, yritti NKP:n johto pelastaa mitä NL:sta oli vielä pelastettavissa. Tilannetta kuvaa hyvin Gorbatsovin myöhempi lausahdus hänen tavoitteestaan hävittää NL. NKP:n johto siirsi siis syrjään yhden joukostaan eli Gorbatsovin ja nimitti itse itsensä hätätilakomiteaksi. Puhetta komitessa johti NKP:n korkeimman elimen eli Keskuskomitean poliittisen toimikunnan eli politbyroon jäsen, keskuskomitean sihteeri ja NL:n varapresidentti Gennadi Janajev. Komitean muutkin jäsenet olivat politbyron jäseniä kuten pääministeri Valentin Pavlov ja muut. Johdossa oleva johto ei siis kaapannut keneltäkään valtaa, se ei voinut koska se oli jo vallassa. Sen sijaan Boris Jeltsin joka ei kuulunut Neuvostoliiton johtoon, kaappasi vallan ja syrjäytti aikaisemmat johtajat. Samaan aikaan suomalaiset johtajat taiteilivat jotta suhteet olisivat säilyneet, olisi episodissa käynyt miten tahansa. Sinällään Suomen ja suomalaisten edun kannalta tavoite oli aivan oikea ja kannatettava. Toiminta vain ei ollut ihan kaikilta osin luontevaa ja uskottavaa koska kyseisten henkilöiden henkilökohtaisista mieltymyksistä ei ollut epäilystä. Mukana hääri ainakin esim. presidentti Mauno Koivisto, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ja joukko muita. Vain realismintaju piti heitä kaidalla tiellä ja esti lähtemästä riekkumaan poskettomasti Kylmän sodan antikommunistiseen rintamaan.
***
Tapahtumaa on nimitetty niin historian kuin Kylmän sodan lopuksi. Francis Fukujama rojahti toiveajattelussaan pahasti metsään. Tapahtuma ei korjannut kapitalismista sen valuvikoja eikä tehnyt siitä "Endlösung":ia joten historia jatkuu ja yhteiskuntien kehityskulku jatkuu edelleen. Myöhemmin Fukujama onkin kääntynyt selittelemään ja syyttelemään muita. Samoin Kylmä sota ei päättynyt. Ennen NL:n hajottamista käyty kylmä sota kuitenkin muutti muotoaan. Aluksi 1940-luvun lopulla, -50 ja -60 -luvuilla se oli ollut hienoista NL:n etenemistä. NL:n pysähtyneisyyden aikana se oli muuttunut ikäänkuin asemasodaksi. NL:n hajottua se muuttui toisen osapuolen etenemiseksi kun Varsovanliitto hajosi ja sen aikaisemmat jäsenet liitettiin eri tavoin läntiseen liittoutumaan. Nyt ilmeisesti tämä vaihe lienee päättynyt kun lännen eteneminen, ainakin hetkeksi, pysähtyi Etelä-Ossetiassa. Samaan aikaan kiinalainen kapitalismi omistaa yhä suuremman osan maailmasta.
***
Vallalla olevat käsitykset ovat valitettavan yksipuolisia eikä tiedonlevittimien toimittajat näytä viitsivän miettiä läntisten ajatushautomojen prosyyrejä pidemmälle. Mikä purkaisi tämän porvarillisen hegemonian ja avaisi keskustelun avoimemmaksi ja monipuolisemmaksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
