Poliittista nimimestarointia

YLEn uutisten mukaan Sakartvelon hallitus, ilmeisesti presidentti Mikheil Zaakashvilin johdolla, haluaa puuttua muiden kielten sanastoihin.   He haluaisivat kieltää Gruusia-nimen käytön slaavilaisissa kielissä.  Ilmeisesti kieli on Zaakashvilille ja hänen koplalleen vain ideologinen väline.

Tuon maan omakielinen nimi on Sakartvelo tai Sekertvelo translitteroinnista riippuen.  Nimi tarkoittaa "kartvelien maata" jotka ovat paikallinen omakielinen nimi kansalle.  

Anglosaksisilla kieleillä nimeksi on tullut Georgia johtuen sikäläisestä Pyhän Yrjön palvonnasta keskiajalla.  Slaavilaisille kielille maan nimi muodostui Venäjän persialais-arabialaistaustaisen Gruzija-nimen kautta.  Se tarkoittaa "Gurzinin maa".  Myös Suomen kieleen nimi otettiin Venäjästä koska tulimme tuntemaan k.o. alueen Venäjän kautta ja sen osana.

Maan nimi sen naapureiden ja lähialueiden kielillä viittaa Venäjän kanssa samaan alkuperään: esimerkiksi armeniaksi "Vrastan", azerbeidzjaniksi "Gürcüstan" ja Turkiksi "Gürcistan".

Nyt maailmanpolittisen tilanteen käännyttyä ensin suomalaiset juoksivat anglosaksien perässä muuttamaan kielessämme nimen Georgiaksi.  Mutta esimerkiksi virolaiset puhuvat edelleenkin Gruusiasta vaikka maan jotkut kellokkaat olivat esimerkiksi vuoden 2008 sodassa kovasti Sakartvelon hallituksen takana.  

Nyt sitten itse Zaakashvilikin haluaa pomottaa muunkielisiä ja pakottaa heidät käyttämään itsehaluamaansa käännöstä.  Kai virolaisetkin juoksevat perässä.  Suomalaisten ei enää tarvitse koska olimme yli-innokkaina lännen nimimielikuvarintamassa mukana jo alusta lähtien.

Suomen valtio on julistanut, että se tunnustaa valtioita, ei hallituksia.  Mutta se näyttää nimittävän valtioita hallitusten mukaan.   Politiikkaa ei vissiin voi koskaan irroittaa maantieteestä saati kielestä.  Voisimmeko silti edes toivoa, että ihmiset ymmärtäisivät milloin heidän ajatuksiaan ja maailmankuvaansa ohjaillaan nimillä.

P.s. Joku sekoittaa tämän nimiasian helposti esimerkiksi NL:lle luovutettujen alueiden nimenmuutoksiin.  Se ei kuitenkaan ole vertailukelpoista sillä NL:ssa oikeasti muutettiin paikkakuntien nimiä heidän omalla kielellään.  Sakartvelolaiset eivät ole muuttaneet maansa omakielistä nimeä.  He vain pyrkivät mestaroimaan muita kieliä.  

Demoninen porno

Johanna Korhonen kirjoitti Helsingin Sanomille pakinakirjoituksen pari päivää sitten.  Siinä hän kaipaili pornotonta päivää.  Ei siinä mitään, ihan kaunis ajatus vastustaa businessajattelun ikiaikaista tunkeutumista erotiikankin alueelle. 

Omituista kirjoituksessa sen sijaan oli kuinka Korhonen tekee kaikesta paljaan pinnan näkymisestä pornoa jos sitä vilahtaa hiemankin enemmän kuin fundamentalisti-islamisteilla tai tiukkapipoisilla körteillä.  

Olen itse tottunut pitämään pornona sellaista kaupallisesti levitettävää eroottista materiaalia jonka avulla ihmiset hakevat seksuaalista tyydytystä.  Korhoselle sellaisen lisäksi näyttää olevan pornoa myös muiden kuin eroottisten kuvien, filmien ja muun av-materiaalin näkeminen.  

Hänelle on pornoa jos autoja myydään vähäpukeisten naisten kuvilla.  Minusta se ei ole pornoa vaan autojen markkinointia mielikuvilla ja ostavan yleisön mielenkiinnon kohdistamista auton ominaisuuksien asemesta toissijaisiin asioihin, tavallaan autonostajan käsityskyvyn aliarviointia.  

Hänelle näyttää myös olevan pornoa naisten uimapukujen myyminen kuvilla  joissa on naisia nuo myytävät uimapuvut yllään.  Mitähän kuvia uimapujen käyttämisestä hänen mielestään pitäisi näyttää?

Hänelle näyttää lisäksi olevan pornoa jos pienille esipuberteetissään kiemurteleville tytöille myydään liian paljastavia vaatteita.   Onkohan siinäkään kyse pornosta vai tyttöjen lapsuuden typistämistä?

Haluaisin ymmärtää Korhosen tavoittelevan ihan hyviä asioita: että lapset saisivat viettää lapsuutensa, että asioita myytäisi niiden omilla ominaisuuksilla j.n.e.  Ehkä hän pääsisi paremmin tavoitteeseensa jos olisi hieman analyyttisempi ja tunnistaisi asiat niiden oikeilla nimillä.  Kaikkien epämiellyttävien asioiden demonisoiminen pornoksi hävittää ja peittää asioiden oikean luonteen ja siten kohdistaa korjaavat toimenpiteet väärin.  Ja kaiken lisäksi se vie hyvän tavoittelijalta uskottavuuden asioita hieman syvällisemmin ajattelevien silmissä.  Toivoisin siis Korhosenkin käyttävän kaikkien toimittajien ammattitaitoon toivottavasti kuuluvaa analyytistä ajattelua ja sen jälkeen asioiden nimittämistä niiden oikeilla nimillä.

Eduskuntavaaleja uudistamaan

Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa taitaa eduskuntavaalien menettelyt olla kovin vääntämisen kohde.  Pienemmät ovat huolissaan tuleeko heille uhaksi äänikynnys ja isommat eivät haluaisi uusia pieniä kiusakseen.  Samalla kinastellaan kuinka saada vaalipiirit tasavertaisemmiksi niin, ettei omat paikat olisi vaarassa.   En malta olla listaamatta tähän muutamia omia uudistusehdotuksiani.  

---

Vaalipiirijaon voisi todella tasata yhdistelemällä pienempiä ja jamalla suurempia.  Esimerkiksi Uudenmaan voisi jakaa kolmeen: länsi, itä ja radanvarsi.  Ja kun itä jäisi turhan pieneksi niin siihen voisi yhdistää Kymijoen laaksoa.  Savot voisi yhdistää ja samoin Karjalat.  Mutta onko se vain näpertelyä?

Onko vaalipiirijaon oltava välttämättä alueellinen?  Voisiko jako mennä myös politiikan aihealueittain: sosiaalipolitiikalle omansa, ulkopolitiikalle omansa, koulutukselle, taloudelle j.n.e. omansa.  Ihmiset sitten voisivat itse ilmoittaa missä vaalipiirissä äänestävät.

Voisiko jopa vaalipiirit olla äänioikeutettujen itsensä perustamia, kriteereinä omat kiinnostuksen kohteet.  Paikat jaettaisi sitten vaalipiireille niiden ihmismäärän suhteessa.

---

Ääntenlaskussa voitaisi luopua d'Hondtin kertoimista ja vertailuluvuista.  Paikat voitaisi jakaa suoraan äänimäärien mukaan ilman puolueita edustavien vaalilistojen vertailulukuja.   

Nythän joidenkin suosittujen ehdokkaiden siivellä tulee valituksi myös sellaisia joiden oma kannatus ei riitä paikkaan valittujen joukossa.  Menettely tukee ajattelua, että puolueen tai muun listan asettajan yhteinen ohjelma tai ajattelu saa tukea ja se tulee näin otettua huomioon.  Meillä kuitenkin korostetaan kuinka kansanedustajia sitoo vain heidän omatuntonsa ja ryhmäkuri on pahasta.   Jos todella näin ajattelemme, on ryhmien suosiminen lopetettava. 

Jos taas haluamme tukea ryhmää yksilön asemesta, meidän olisi syytä palata n.s. pitkiin listoihin ja äänestää ryhmien välillä.  Oma ehdotukseni on paikkojen jakaminen suoraan äänimäärien mukaan.

---

Eduskuntaan paikkoja ääntenlaskennassa jaettaessa myös nukkuvien puolueen paikat tulisi jakaa eli jättää Eduskunnan suuressa salissa tyhjiksi.  Nykyinen menettelyhän antaa kuvan, että valitut 200 edustavat koko kansaa.  Mutta hehän edustavat vain vaaliuurnille vaivautuneita tilanteessa jossa nukkuvien puolue on ylivoimaisesti suurin.  Äänestämisen liian suureksi haasteeksi kokevien tai muuten välinpitämättömien osuuden pitäisi näkyä myös eduskunnan paikkajaossa.  Eduskunnassamme pitäisi siis olla 59 tyhjää paikkaa ja puolueilla vastaavasti vähemmän paikkoja: Kokoomuksella 31 paikkaa, Demareilla 30, PerSuilla 28 j.n.e. Kristillisillä 6.  Silloin näkyisi todelliset kannatuksen voimasuhteet salissa kokoajan kun nukkuvien edustajien jakarandatuolit olisivat koko ajan pöydällä näkyvissä.  Tai voisihan nukkuvien edustajien paikat merkitä myös paketissa käyttämättöminä olevilla torkkupeitoilla.  (En viitsi lähteä spekuloimaan mitä säätyville puoluetukiaisille tai taksikuluille pitäisi tehdä).

---

Tuossa muutamia mieleen palanneita ehdotuksia hallitusneuvottelijoille vapaasti käytettäväksi.  Jyrki Katainen ja muuta neuvottelijat varmaan mielellään niitä hyödyntävät.

Niskalenkki

Viime aikoina on puhuttu kovasti eräiden euromaiden avustamisesta kun ne ovat joutuneet ahtaalle kansainvälisten pankkien myöntämien lainojen kanssa.  Menemättä nyt tällä kertaa sen syvemmälle siihen keitä autetaan ja ketkä maksavat, puutun erääseen toiseen seikkaan.  Meillä eräät puolueet mainostavat kovasti erilaisten ehtojen asettamista velkaisille.  Jo aikoja sitten valtiovarainministeri Jyrki Katainen julisti ottaneensa kansainväliset rahoitusmarkkinat niskalenkkiotteeseensa.  Nyt asialla ovat lähinnä demarit.

Demarit kertovat asettavansa ehtoja Portugalin ja Kreikan tukemiselle sekä jatkossa muillekin.  Hyvä niin jos ehdoilla saataisi tuo kaivattu niskalenkki mutta kun ei.

Demareiden vaatimuksia on esimerkiksi valtioiden omaisuuksien myynti, siis yksityistäminen.  Tähän asti, p.l. Paavo Lipposen touhut, demarit ovat kovasti selittäneet puolustavansa meidän kaikkien yhteisiä eli yhteiskunnan omistuksia.  Nyt kuitenkin kreikkalaisten ja portugalilaisten pitäisi myydä energiayhtiönsä, koulunsa, valtionyhtiönsä j.n.e.  Onko oikein, että tavalliset tyyötätekevät ja vähäosaiset kreikkalaiset ja portugalilaiset maksavat sähkölaskuisaan ja kouluissaan eliitin laskuja jotta meidän eliittimme voi selittää pitäneensä poliittiset lupauksensa?

Kuvittelevatko demarit Jutta Urpilaisen johdolla ihan oikeasti, että jonkin kreikkalaiset energiayhtiön yksityinen omistaja ei rahastaisi ostostaan energiayhtiön tavallisilta asiakkailta jotta saa sijoitukselleen voittoa.  No, eiväthän kaikki, etenkään porvarit, ole ymmärtäneet sitä täälläkään vaan ovat myyneet kunnallisia energiayhtiöitä.

Sama juttu on valtionyhtiöiden myymisen kanssa.  Myydään lypsävät lehmät ja siemenperunat jotta poliittinen eliitti voi pitää lupauksensa finanssieliitille.  Jäljelle jää vain tavallisten ihmisten palkkatulojen verotuksen ja arvonlisäverotuksen korottaminen jotta pankkien omistajat saavat rahansa.

Oma lukunsa on puheet vakuuksista.  Meille eistetään vakavalla naamalla, että emme voi vaatia noilta mailta vakuuksia lainoillemme ja vastatakauksia omille takauksillemme.  Miten sellainen on mahdollista?  Itse asiassa noilla suurilla kansainvälisillä pankeillakin pitäisi olla vakuudet myöntämilleen lainoille varautumisena maksukyvyttömyyteen.   Ilmeisesti kuitenkaan taloudelliset eliitit eivät sellaisia keskinäisissä spekulaatioissaan vaadi ja me sitten maksamme heidän leväperäisyytensä.

Kukaan ei kuitenkaan ole puhunut rahamarkkinoiden toimijoiden oikeasta vastuuseenpanosta eli siitä niskalenkistä jota Katainen lupasi.  Demarit ovat kainosti vaatineet, josko pankit voisivat vielä jatkossakin lainoittaa noita ongelmamaita.  Vastuuta olisi oikeasti kärsiä luottotappiot silloin kun on annettu lainaa maksukyvyttömälle ilman kelvollisia, realisoitavissa olevia vakuuksia. 

Jos pankkien persuukset eivät kestä niiden antamien lainojen luottotappioita niin olisi kai paikallaan kiristää pankkien vakavaraisuussäännöksiä niin, että niillä on oikeasti mahdollisuuksia vastata huutoihinsa.  Se vähentäisi muutenkin spekulanttien ja businessleijonien saalistusmahdollisuuksia ja estäisi uusien höttöntöttörahakuplien syntymistä.  Silloin olisi saatu edes jonkinlainen ote kontrolloida rahoitusmarkkinoita ja voisi puhua rehellisin mielin edes jonkinlaisesta niskalenkistä.

Lupa tappaa

Ian Fleming loi aikoinaan fiktiivisen agenttisankarihahmon nimeltä James Bond jolle hän antoi koodinumeron 007 ja luvan tappaa.  Nyt USA harjoittaa ulkopolitiikkaansa samalla tyylillä.  He kun korkeinta johtoaan myöten katsovat oikeudekseen tappaa ihmisiä ympäri maailmaa.  

Meille opetetaan länsimaista oikeuskäytäntöä maailman parhaana ja oikeudenmukaisimpana.  Sen mukaan jokainen on syytön kunnes riippumattomattoman oikeusistuimen tasavertaisessa, reilussa, avoimessa ja oikeudenmukaisessa istunnossa mahdollisesti syylliseksi todetaan.  Vasta sen jälkeen oikeuskoneistolla on oikeus laittaa tuomio täytäntöön.  Silloinkin ihmisen tappamista pidetään brutaalina ja epäinhimillisenä kostona joka ei sovi käytettäväksi sivistyneessä yhteiskunnassa. 

Onko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Barack Obama nyt vienyt johtamansa USAn pois meille niin rakkaiden länsimaisten vapaiden ja demokraattisten sivistysyhteiskuntien ulkopuolelle?

No, jos jätetään suuret ja kauniit sanat pois ja palataan realismiin niin ei Obama ole USAn politiikkaa vienyt mihinkään.  Tämä on suoraa jatkumoa heidän ylimieliselle ja öykkärimäiselle maailmanpoliisiasenteelleen.  Sille, jossa millaiset tahansa toimet voidaan oikeuttaa kansallisten etujen ja turvallisuuden takaamisella.  Milloin tahansa voidaan lähettää joukkio murhaamaan joku jossakin päin maailmaa tai lentokoneet tiputtamaan pommeja ihmisten niskaan.

Oma lukunsa on sitten heidän onnettomat selittely-yrityksensä.  He ovat jääneet kiinni tökeröistä selittelyistä ja lavastuksista jo ties kuinka monta kertaa: on Tonkinin lahden tykkivenediplomatiat, Irakin joukkotuhoaseet, Grenadan lentokentät,  Sikojenlahdet, Jugoslavian hajotussodat, janiinedelleenjaniinedelleen.  Nyt on sitten vuorossa 40 minuutin laukausten vaihto vaimonsa takana piilottelevan Osama bin Ladenin ja hänen joukkionsa kanssa joka paljastuu asettomien ihmisten kylmäverisiksi murhiksi.

On Osama bin Laden ollut millainen konna tahansa niin meille markkinoidun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti häntä olisi tullut pitää syyttömänä kunnes hänet syylliseksi laillisessa ja oikeunmukaisessa järjestyksessä olisi todettu.  Nyt sellainen ei ole mahdollista kun Obaman tuplanollat estivät mahdollisuuden kuulustella bin Ladenia ja häneltä mahdollisuuden puolustautua sekä hävittivät osan todisteista.  Olisiko ollut pelkona, että bin Laden olisi paljastanut avoimessa oikeudenkäynnissä liikaa USA:n ja sen CIAn kytköksistä Al-Qaidaan?

Onko tämä taas yksi osa Robert Cooperin lanseeraamaa ajattelua eli n.s.  liberaalia imperialismia.  Sehän sallii kaikki keinot meille kun ajamme länsimaisen kapitalismin etuja sillä me olemme hyviksiä, sen sijaan muut erimieltä olevat ovat pahiksia joten ...

Meidän oma Nobel-palkittu rauhansankarimme Martti Ahtisaari on  julistanut NATO-kiihkoaan halulla kuulua samoihin arvoyhteisöihin kuin USA.  Minusta tämä episodi taas kerran osoittaa, että meillä ei ole mitään syytä taantua samalle tasolle.

YLE sensuroi jälleen

Jälleen, taitaa olla kolmas kerta, kommenttini ei sopinut YLEn nettisivuille.  YLE/Ulkomaat -palstalla on juttua Martti Ahtisaaren lähdöstä n.s. Elders-ryhmän jäsenenä Pohjois-Koreaan.   Kirjoitin aiheesta kommentin:

 Yleensä ottaen Ahtisaaren n.s. rauhanvälitys on ollut uhkavaatimusten kiikuttamista Washingtonista kulloiseenkin kohteeseen.  Esimerkiksi Belgradissa hän uhkaili Serbia pyyhittävän kartalta kuvaannollisesti kädellään pöytää pyyhkien.  Samoin Namibiassa hän salli vasiten etelä-afrikkalaisten suorittaman häneen luottaneiden namibialaisten verilöylyn vaikka oli rauhaa ja turvallisuutta viemässä. 

Erityisesti Ahtisaari on ollut viemässä meitä niihin arvoyhteisöihin jotka toisaalta tappavat irakilaisia, afgaaneja, pakistanilaisia ja nyt myös libyalaisia j.n.e. ja toisaalta ryöstävät vähäväkisten rahat moneen kertaan kansainvälisille suurpankeille.

Ei ihme, että hän nyt kelpaa U.S.A:lle uhkailemaan myös Pohjois-Koreaa. 

Hänen rauhanpalkintonsa asettuu jouhevasti samaan sarjaan kuin Menahem Beginin, Henry Kissingerin ja Barack Obaman palkinnot.    Seuraava varmaan annetaan NATOlle jotta tyylissä pysytään.

P.s. Aikanaan äänestin Ahtisaarta presidentinvaalien toisella kierroksella vain pienemmän pahan taktiikalla mutta johtopäätöksellä, että jatkossa meidän on saatava tuonkaltaisiin vaaleihin mahdollisuus äänestää molempia vastaan.


Varmuuden vuoksi lähetin tämänkin uudelleen kun kommenttilistaan alkoi ilmestyä uudempia kirjoituksia.  Ei auttanut.

Mikä mahtaa tällä kertaa olla peruste jättää kommenttini julkaisematta?  En löydä siitä etsimälläkään mitään mitä ei olisi ollut aiemmin esillä joissakin muissa kirjoituksissa tai jopa YLEn omilla palstoilla.  Voisikohan joku YLEläinen valistaa minua missä kohtaa kirjoitusta olen ollut asiaton tai hyvien tapojen vastainen.  Onko sitä esimerkiksi sitoa yhteen joukkio James "Jimmy" Carter, Gro Harlem Bruntland, Mary Robinson, Menahem Begin, Henry Kissinger, Barack Obama ja Martti Ahtisaari?  Vai muistella Jugoslavian hajoittamista tai Namibian itsenäistymisen yksityiskohtia ja Ahtisaaren osuutta niihin?  Vai yhdistää maailmanpolitiikan likaiset yksityiskohdat nykyiseen NATOttamispolitiikkaan?  Vai kaikkien noiden liittäminen yhteen yhdeksi tendenssiksi ja halu pysyttäytyä sen ulkopuolella?  Olisin YLElle kiitollinen jos he pystyisivät minua valistamaan tässä tietämättömyydessäni.

P.s. Lähetän nuo yllä mainitut kysymykset myös suoraan YLElle ja jään odottamaan vastausta.

P.p.s. (7/5 -11): Tähän päivään mennessä ei ole tullut YLEltä vastausta.

Panem et circenses

Viime päivinä on uutisoitu monelta suunnalta, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, konsulttifirma Rederan tekemää tutkimusta suomalaisten onnellisuudesta (suomalaiset 2011). 

Tutkimuksesta on julkisuudessa esitetty johtopäätöksinä, että liikunta lisää onnellisuutta.  Onko todella niin vaikka tilastollinen analyysi löytäisikin korrelaation ihmisten tunteman onnellisuuden ja heidän harrastamansa liikunnan määrän välillä.  Korrelaatiohan ei sinällään kerro syy-seuraus -suhteen suunnasta.  Se ei välttämättä edes kerro onko noilla kahdella verratulla asialla oikeasti syy-seuraus -suhdetta kumpaankaan suuntaan.  Klassinen esimerkki on vaikkapa jäätelön syömisen ja hukkumiskuolemien välinen suhde.  Molemmat lisääntyvät kesäisin mutta eivät kuitenkaan aiheuta toinen toisiaan kumpaankaan suuntaan.

 Jos taas oletamme noilla kahdella asialla, siis liikunnalla ja onnellisuudella, olevan jotain tekemistä keskenään niin mitenpäin syy-seuraus -suhde menee?  Josko onkin niin, että onnellisilla ihmisillä on laajat ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet avoimina eli taloudelliset ja ajalliset resurssit harrastaa mitä haluavat ja näinä ruumiinpalvonnan aikoina he valitsevat urheilun?  Olisiko siis onnellisuuden aiheuttanut elämän resurssien kunnossa oleminen ja siihen yhdistetty mahdollisuus harrastaa kulloinkin mieleisinä pitämiään asioita mieleisillään välineillä, mieleisenään aikana, mieleisessään paikassa ja mieluisten ihmisten seurassa.  Harrastuksen mieluisuuteen ja sen tuomaan hyvänolontunteeseen liittynee myös mahdollisuus näyttää muille omaa erinomaisuuttaan ja trendikkyyttään.

Toisaalta on lääketieteessä jo pitkään tiedetty ruumiillisen rasituksen ja etenkin siitä toipumisen laskevan liikkeelle ihmisen mielihyvän tunnetta ohjaavia endorfiineja.  Tässä suhteessa liikunnan vaikutus on verrattavissa huumeiden käyttöön.  Rottakokeissa on osoitettu samojen rottien koukuttuvan urheiluun ja alkoholiin.  Samoin monet himourheilijat tunnustavat saavansa vierotusoireita jos eivät pääse urheilemaan säännöllisesti.  Onko siis urheilun tuoma onnentunne huumeharhaa?

Millaisia näköaloja urheilun huumaava vaikutus antaa?  Onko meille vaarallista antaa urheilun ylikierroksille nostamien yliaktiivisten ihmisten touhuta keskuudessamme?  Pitäisikö meidän varoa vierotusoireidensa raastamia?  Kumpaa meidän pitää varoa enemmän: maanista urheiluhumalaista vai depressiivistä -krapulaista?

Jos heidän onnellisuudentunteensa on keinotekoisesti hankittua niin miksi keinotekoisilla liikkeillä ja välineillä aikaansaatu keinotekoinen onnentunne on luvallista ja hyvästä mutta sama kemiallisesti saavutettuna kiellettyä ja pahasta?

 Omat johtopäätökseni lähtevät paljolti Maslowin tarvehierarkian pohjalta.  Sen mukaan elämän perusasiat eli ravinto ja suoja ovat ensisijaisia tarpeita.  Vasta kun ne ovat kunnossa, voidaan edetä n.s. ylemmille tasoille.  Näissä onnellisuusasioissa ollaan jo aika korkealla tarvehierarkiassa.  Usein tunnutaan kuitenkin unohdettavan, että ylimpien portaiden saavuttaminen edellyttää alempien portaiden kunnossa oloa.  Siksi kuulostaakin vaaralliselta kun yleisissä ja julkisissa tiedotusvälineissä esitetään, että ihmisten onnellisuus ei riipu heidän itsensä mukaan rahasta vaan liikunnan kaltaisista asioista.  Materiaalisten elämän edellytysten kunnossa olo on kuitenkin edellytys onnen hakemiselle liikunnasta tai mistä harrastuksesta sitten onkin kyse.    Jos ne laiminninlyödään, ei liikunnastakaan ole hyötyä.  Mikään urheilusuoritus ei tuo onnentunnetta jos on nälkä ja vilu.

Muinainen roomalaiseliitti tiesi rahvaan onnen takeeksi leivän ja sirkushuvit.  He tiesivät molempia tarvittavan.  Nyt meillä on vaarana, että leipä korvataan juoksulenkillä.  Sirkushuveinahan meillä jo on huippu-urheilubusineksen tarjoamat kladiaattorikisat.

Post scriptum: Onkohan edes pohdittu onnellisuuden ja onnellisuudentunteen välistä eroa?  Olenko onnellinen jos tunnen olevani onnellinen?  Mitä on aito onni ja onnellisuus?  Kenellä on valta ja voima sellainen määritelmä antaa?