Vartiainen peesaa Etelärantaa

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Juhana Vartiainen yhtyy työnantajien kampanjaan työehtojen polkemiseksi.  Hän tuntuu olevan täysin tietämätön  työläisten ja työpaikkojen olosuhteista.  Missä on ay-liikkeen ja työväenpuolueiden avaukset meidän tavallisten työläisten etujen puolustamiseksi?

Kirjoitin muutama tunti sitten työnantajien kampanjoinnista työsuhteen ehtojen polkemiseksi.  Nyt huomasin, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtaja, sosialidemokraatti Juhana Vartiainenkin on liittynyt työnantajien kuoroon.  Iisalmen sanomissa olevan jutun mukaan hän haluaisi ikääntyvien työntekijöiden työnantajille mahdollisuuden laskea haluamiensa vanhempien työntekijöiden palkkoja.  Vartiaisen perustelut ontuvat kuitenkin pahan kerran. 

Hänen mukaansa ihmisiä pitäisi eläkkeelle pääsyn kauemmas siirtämisellä kannustaa pitämään työkyvystään paremmin huolta.  Hän ei kuitenkaan ota huomioon, että työkykyyn vaikuttaa eniten työolosuhteet, niin henkiset kuin fyysisestkin sekä yleensä yhteiskunnan terveus- ja sairaanhoitopalvelut.  Hän ei sanallakaan kehota työnantajia huolehtimaan olosuhteista työpaikalla vaan sysää kaiken vastuun palkollisen niskaan.

Haastattelu antaa myös kummallisen käsityksen sosialidemokraatin ihmiskuvasta.  Työläiset ovat mukamas laiskoja ja työnantajia hellyteltävä palkanalennusmahdollisuuksilla jotta lorvailijat pidettäisi kurissa.  Vartiainen ei ilmeisesti ole juurikaan oikeissa töissä ollut vaan kuunnellut vain työnantajien propagandaa.

Vartiaiselle ei ole tullut mieleenkään, että kokenut ja osaava työntekijä saa enemmän ja parempia tuloksia aikaan keskittymällä tärkeään tekemiseen hosumisen ja häsläämisen asemesta.  Se saattaa näyttää asiaa ymmärtämättömästä laiskottelulta mutta oikeasti on keskittymistä oleelliseen.

Olisi ehkä parempi, että Vartiainenkin tekisi n.s. häkämiehet ja siirtyisi EK:on kun mielipiteet näyttää jokatapauksessa olevan sieltä peräisin.  

On väitetty, että suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan ja sekin yhdestä näkökulmasta.  Nyt tuo asia näyttäisi olevan työläisten kurittaminen ja näkökulma puhtaasti työnantajien.  Miten saisimme edes ay-liikkeen ja n.s. työväenpuolueet avaamaan keskustelun jolla pyrittäisi heidän edustamiensa tavallisten työläisten etujen ajamiseen?

Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Liikenneministeriön uudet tuulet

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston törmäyksessä lienee kyse uuden ja vanhan ajattelun yhteentörmäyksestä.  Uudenlainen ajattelu on saavuttanut LVM:n mutta ei vielä virastoa.  Koska uusi ajattelu leviää laajemminkin yhteiskuntaan?

Olin viime perjantaina tilaisuudessa jossa eräänä puhujana oli Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen.  Tilaisuuden aihe eikä myöskään Pursiaisen puheenvuoro liittynyt akuuttiin tilanteeseen ministeri Kyllösen, LVM:n ja Liikenneviraston välillä.   Se kuitenkin avasi minulle mistä kiistassa pohjimmiltaan on kyse sillä Pursiainen esittelu n.s. "uutta liikennepolitiikkaa".

Uuden liikennepolitiikan muodostamisessa lähdettiin kysymyksestä miksi niin monet ihmiset ja tavarat ovat väärässä paikassa ja miten ne saataisi parhaimmalla tavalla sinne missä niiden pitäisi olla.  Ei siis enää lähdetty mietimään miten tehokkaimmalla tavalla levitetään soraa ja sepeliä sekä päällystetään se bitumilla.  Siinä ymmärretään, että tehokkuutta ei enää nykymaailmassa saavuteta tekemällä enemmän vaan tekemällä fiksummin ja viisaammin.  Silloin nykyiset ja jopa pienemmät resurssit riittävät enemäpään ja hyödyllisempään.

Keskeiseksi uudessa ajattelussa nousee vaikuttaminen liikennöintitarpeisiin niin alueidenkäyttösuunnittelussa kuin yhdyskuntarakenteissakin. Silloin ymmärretään, että parhaiten liikenteen toimivuutta lisää liikennetarpeiden vähentäminen ja suuntaminen erilaisiin liikkumis- ja liikuttamismuotoihin sekä -aikoihin.  Samalla myös liikkujien ja liikuttajien omaa asiantuntemusta ongelmista halutaan käyttää enemmän hyödyksi. 

Ymmärrän hyvin, että vanhakantaiset tiemiehet ja siltarumpupoliitikot jäävät jälkijunaan eivätkä saata ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää.  "Bitumista bitteihin" -ajattelu on tietenkin kauhistus Juhani Tervalan kaltaisille moottoritiemiehille.  Sen sijaan ministeriössä lienee ajattelu valovuoden edellä, ainakin kuuntelemieni Pursiaisen puheiden ja lukemani Kyllösen blokin perusteella. 

Koskahan Liikenne- ja vistintäministeriön saavuttanut ajattelutapa saa jalansijaa laajemminkin hallinnossa ja yhteiskunnassa.  Esimerkiksi elinkeinoelämän korkeat johtajat voisivat ymmärtää, että parempaa ei saavuteta enemmällä vaan viisaammalla tekemisellä.  Silloin he eivät puhuisi niin paljon siitä miten ihmiset saataisi tekemään töitä enemmän vaan siitä mikä työn sisältö ja tulokset ovat.   

Räsäsen ja abortti

Päivi Räsänen on puuttunut aborttioikeuteen ev.lut. kirkolliskokouksessa.  Räsäsen käsitykset ovat käsittämättömiä sekä sisällölltään että muodoltaan.  Onko Räsänen sopiva ja pätevä tehtäväänsä sisäministerinä ja lääkärinä?

Sisäasiaiministeri ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on käynyt tervehtimässä valtiovallan puolesta ev.lut. kirkolliskokousta.  Uutisten mukaan hän on siellä avautunut henkilökohtaisista, uskonnollisista aborttinäkemyksistään.  

Räsänen kertoi jonkun kätilön kirjoittaneen hänelle kirjeen jossa kertoo kokemuksistaan 23 viikkoisen sikiön abortista.  Olettaen, että kätilö on olemassa, kirje on aito ja siinä kerrottu todella tapahtunut niin minua ihmetyttää muutama seikka.  Miksi kätilö lähestyi sisäministeriä jolla ei ole mitään tekemistä terveydenhuollon asioiden kanssa.  Oikeampi taho olisi ollut Sosiaali- ja terveysministeriö tai aluehallintovirastot tai Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto (VALVIRA) mutta ei Sisäasiainministeriö.  Kyseessä lienee pikemminkin uskon- ja/tai puoluesisarten välisestä halusta tehdä abortilla puolue- ja uskontopolitiikkaa kuin aidosta huolesta äideistä, lapsista ja perheistä.

Toisaalta osoittaa kummallaista ymmärtämättömyyttä Räsäseltä, että hän yleistää yhden poikkeustapauksen yleiseksi keskustelunaiheeksi.  Säädösten mukaanhan abortti 12. raskausviikon jälkeen on poikkeuksellinen toimenpide joka edellyttää erityisiä syitä ja lupaa VALVIRAlta.  Jos tässä kyseisessä tapauksessa on tapahtunut joku laiminlyönti ja abortti ei olisikaan ollut aiheellinen, se olisi pitänyt käsitellä asianomaisessa järjestyksessä voimassa olevaien ohjeiden määräysten rikkomisena eikä se ole mikään yleinen peruste lähteä pohtimaan aborttioikeutta yleensä.

Lisäksi on kummallista, että sisäministeri esittäessään valtiovallan tervehdystä lähtee avautumaan henkilökohtaisista näkemyksistään ja perustaa ne yksittäistapaukseen joka on peräisin todennäköisesti hänen uskonsisareltaan.

Kaiken kaikkiaan epäilen Päivi Räsäsen soveltuvuutta tehtäväänsä ja ammattiinsa.  Jo hänen aiemmat kohelluksensa, m.m. ulkomaalaisasioissa, ovat osoittaneet, että hänen käsityksensä eivät ole ajan tasalla perustuessaan muinaisten seemiläisten paimentolaisheimojen folkloristiikan pohjalle rakennettuun uskomusjärjestelmään.  Noin ei voi hoitaa sisäministerin tehtäviä.  Samaten hänen käsityksenä homoseksuaalisuudesta sairautena ja nyt abortista tekevät hänet sopimattomaksi lääkäriksi.  Molempia tehtäviä voi hoitaa menestyksellä vain sekulaarilla tavalla.

Puheloisen puheet

Kenraali Puheloinen on pitänyt puheen maanpuolustuskurssin avajaisissa.  Puheloinen asetti puheessaan ihmiset perusteettomasti eriarvoiseen asemaan sota-oppien opettelemisen perusteella. 

Puolustusvoimien komentaja, neljän kissan kenraali Ari Puheloinen on osoittanut uusimman, 203. maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa kuinka hän asettelee ihmisten arvon.  Hänen mielestään armeijassa opetetut taidot tekevät ihmisestä sillä tavalla arvokkaamman, että hänet tulee palkita verohelpotuksilla.  

Puheloinen on huolissaan armeijasta vapautuvien asemasta.  Hän kehuu armeijan koulutusta ja työnantajien suhtautumista siihen.  Hän esittelee ikäänkuin tutkimustuloksia kuinka parempia armeijan käyneet ovat.  Hänellä ei taida kuitenkaan olla vertailuarvoja siitä miten esimerkiksi siviilipalvelu kasvattaa ihmisiä tai vaikka vain työelämä samassa iässä.  Hän vain olettaa, että hänen johtamansa laitos tekee ihmisistä parempia kuin heistä mukamas muuten tulisi.  Ajattelutapa on äärimmäisen arrogantti eikä perustu mihinkään muuhun kuin militantteihin mielikuviin pyssyjen autuudesta.

Puheloinen esitteli myös puheessaan työnantajien suhtautumista armeijan käymiseen.  Siitäkään hänen esittämänsä numerot eivät osoita armeijan käymisen jalostavaa vaikutusta vaan työnantajien militantteja asenteita.

Ihan oman elämänkokemukseni eli armeijan varusmiehille tarjoaman johtamiskoulutuksen pitkän kaavan läpi käyneenä ja sen jälkeen työelämässä sekä johdettavana että hieman pikkupomon asemassa olleena voin sanoa, että armeijan johtamiskoulutus olisi pikemminkin poisopittava ennen työelämään menoa kuin sitä siellä hyödyntää.  On käsittämätöntä ja suorastaan vaarallista siitä vielä palkita.  Olisikohan työelämämme pahoinvointi ja ihmisten halu mahdollisimman pian eläkkeelle juuri tuon RUK-johtamisen, management by perkeleen, syytä? Kun ihmisten työuria halutaan jatkaa, olisiko nimen omaan aloitettava armeijan perua olevan johtamiskulttuurin muuttamisesta?

Kaikkein pahinta Puheloisen puheessa oli tuo hänen tapansa asettaa oman organisaationsa läpi käyneet ihmiset parempaan asemaan kuin muut.  Hän siis ylimielisesti eriarvoistaa ihmisiä.  Kehityssuunta yhteiskunnassamme pitäisi olla ihan päinvastainen.

Niinistön linja

Sauli Niinistö vähättelee edelleen NATO-operaatioihin osallistumista.  Suomen turvallisuuspolittinen peruslinja kuulemma sisältää sellaisen.  Kuka ja missä sellaisen linjan on hyväksynyt?

Sauli Niinistön mukaan "Suomen ja Ruotsin osallistuminen Nato-johtoiseen operaatioon ei merkitsisi mitään muutosta turvallisuuspolitiikan peruslinjaan!"  (lainaus YLEn uutisesta).

Niinistö ilmeisesti tarkoittaa, että  joku jossakin hyväksynyt Suomen turvallisuuspolittiseksi peruslinjaksi NATOn kanssa sotimisen ja mukaan menon NATOn sotilaallisiin operaatioihin. Minun käsittääkseni on hyväksytty pieniä yksittäisiä toimia joiden on selitetty olevan ihan muuta kuin NATOon sitoutumista.  Nyt sitten yht'äkkiä meillä onkin NATOttunut linja.   Kuka ja missä tälläisen linjan on hyväksynyt?

Valta osa suomalaisista kuitenkin taitaisi haluta rauhanomaisemman ja -tahtoisemman linjan.

NATOttamista Islannin taivaalla

Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn.  Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava.  Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu.  Miten saisimme demokratian toteutumaan?

Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.

Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".

Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä.  Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?

Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?


NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa.  Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme.  Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?

Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus.  Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset.  Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.

Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt.   Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.

Oma lukunsa on opposition toiminta.  Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään.  Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit.   Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia.  PerSuista taas ei tiedä.  heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.

Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman".  Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä.  Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän.   Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.  Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.

 Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa.  Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella.  Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä.  Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset  tiedonlevitteet.  Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita.  Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?