eroakirkosta.fi

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Imperiumin vastaisku kohti hyvinvointivaltiota

YLE on tänään julkaissut nettisivuillaan dosentti Jari Ehrnroothin kolumnin otsikolla "Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän".   Se provosoi minua niin, että aloin rustaamaan YLEn poikkeuksellisesti tuohon juttuun tarjoamaan keskusteluun kommenttia.  Kun vastauksestani sukeutui laajempi kuin ensin ajattelin, päätin muotoilla sen tännekin.

Ehrnrooth mainostaa jutussaan itsenäistä ajattelua mutta toistaa kuin papukaija Eteläranta-10:n ohjelmaa. YLE selviäisi julkisen palvelun verokustanteisena tuuttina halvemmalla kopioimalla hänen pakinoidensa tilalle STK:n, EK:n jamikäsemilloinkinonollutnimeltään ohjelmapapereita pakinapalstallaan. Mitään itsenäistähän tässä kirjoituksessa ei ole.

Ehrnroothilla ja taustajoukoillaan on kummallinen käsitys kuinka apua tarvitsevien tulisi selvitä yksin. Siksihän he apua tarvitsevat kun eivät selviä yksin. Hän siis yrittää kääntää tätäkin tilannetta ympäriämpäri jotta avuntarvitsijat voitaisi syyllistää onnettomasta asemastaan.


Sikäli Ehrnrooth on oikeassa, että työllisyyttä pitäisi parantaa. Se on ihan totta. Hän voisikin pitää saarnaansa Eteläranta-10:ssä EK-laisille isännilleen jotta he palkkaisivat ihmisiä töihin jos oikeasti on työpaikkoja joihin työllistyä. Työllistyminen kun ei ole mahdollista ilman, että joku työllistää nykyisissä palkkaorjuuden oloissa.

Mutta väärässä Ehrnrooth on syyttäessään taannoisista kriiseistä sosiaaliturvaa. Syyllinen oli finanssikapitalismi jota pyörittävät spekukantit ajautuivat keskinäiseen luottamuskriisiin aiheuttaen rahoituskriisin. Sen seurauksena oli BKT:n lasku, osittain sosiaaliturvan tarpeen nousu ja laskennallinen tilanne jossa sosiaalimenojen osuus nousi suhteessa BKT:een. Molemmat, BKT ja sosiaaliturvan kokonaismenot, ovat laskennallisia suureita eikä tilanne aiheutunut sosiaaliturvan rakenteesta eikä tasosta vaan finanssispekulaatioista ja banksterien toiminnasta. 

Ehrnrooth haukkuu erimieltä olevia vanhanaikaisiksi mutta vetoaa itse vielä vanhempiin ajatuksiin mainostaessaan n.s. klassista liberalismia.  Hänen vanhentuneena halveksimansa marksilaisuus on sen edelleenkehittelyä. Sitä hän tuntuu syyttävän monien ihan kapitalismista johtuvien syiden takia.  Toisaalta hänen kirjoituksistaan ei juurikaan tunnista myöskään tuon klassisen liberalismin aineiksia vaan pikemminkin nykyaikaisen talousliberalismia, libertarismia.

Ehrnrooth ei näe, että hänen haukkumansa hyvinvointiyhteiskunta on itseasiassa osa läntisessä Saksassa II Maailmansodan jälkeen kehitettyä, silloisen ensin valtiovarainministerin ja myöhemmin liittokanslerin
K.Adenauerin nimiin laitettua kontrolloitua kapitalismia.   Sitä myös sosiaaliseksi markkinataloudeksi (soziale Marktwirtschaft) nimitetään.   Täällä Suomessa tunnetaan myös nimitys "vastuullinen markkinatalous" jota Kokoomuksen n.s. remonttimiehet yrittivät markkinoida 1960-luvun lopulla.  Aatteellisesti se taidetaan tuntea sosiaaliliberalismina.  Ehrnrooth sen sijaan näyttäisi olevan enemmän laizzes-faire miehiä.

Mutta ennenkaikkea meidän tulisi muistaa, että Ehrnroothin väittämistä huolimatta, meidän hyvinvointivaltiomme tai -yhteiskuntamme, jota oikeastaan pitäisi nimittää pahimman pahoinvoinnin oireiden siivoiluksi, ei ole mikään erityinen osoitus sosialismin soveltamisesta tai marksismista t.m.s.. Ne on rakennettu tilanteessa jossa toki K.Marxin, F.Engelsin et al ajatuksiin pohjautuva työväenliike on pakottanut pääomien omistajat edes hieman osoittamaan sosiaalista mieltä ja sääliä NL:n pelossa. Nyt kun se pelko on hälvennyt ehnrothtit & kmpnit uskaltautuvat hyökkäämään aikaansannosten kimppuun ja yrittämään palaamista aiempaan rosvokapitalismiin.

Olisikin toivottavaa harjoittaa yhteiskunnallista analyysiä syvemmin asioihin perehtyen kuin Ehrnroothin tavoin vain EK:n mantraa toistaen.  Erityisesti sellaista toivoisi YLE:ltä, meidän kaikkien verorahoilla kustannettavalta julkisen palvelun tiedonvälittäjältä.  Tai mielipiteitä, jollainen Ehrnroothinkin kirjoitus on, levittäessään  olemaan tasapuolisempi ja tarjoilisi niitä myös poliittisen kirjon toiseltakin reunalta.

---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen Puheenvuoro-sivustolla olevassa plokissani: myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi

torstai 10. toukokuuta 2018

Riittävän tyly tuomio

Viime aikoina on laajastikin älämölöstelty Korkeimman oikeuden päätöksestä olla antamatta valituslupaa tapauksessa jossa aikuinen oli harrastanut seksiä 10-vuotiaan kanssa.  Syyllinen sai tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikka lynkkausposset vaativat tuomiota raiskauksesta.

Juttu sinällään tuomioineen lienee reposteltu puhki ja eikä siitä enää uutta löytyne mutta ajattelu purkauksien takana kiinnostaa.
Sen sijaan näin rääppiäisenä tekee mieleni kysyä mikä vika rikosnimikkeessä "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" (RikosL, 20 luku, 6§) on suhteessa "raiskaukseen" (RL, 20 luku, 1§)?  

Molempien seuraamusasteikkohan on jotakuinkin sama.  Tekona ensinmainittu kattaa kaiken seksin suojaikärajojen alaisen kanssa ja jälkimmäinen edellyttää väkivaltaista tai sillä uhattua pakottamista suojaikärajan ylittävien kesken. 

Miksi siis niin moni lähti älämölöstelemään väärästä tuomiosta kun raiskauksen tunnusmerkit eivät täyttyneet ja "jouduttiin tyytymään" hyväksikäyttöön?

Onko "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" monisanaisena ja pitkänä ilmauksena jotenkin liian vaikea hahmottaa ja hankala ymmärtää.  Sen sijaan "raiskaus" lyhyenä ja ytimekkäänä kera r-kirjaimen rapsakka ja miesoletetunkin suuhun sopivan jämäkkä?

--- 
Julkaisen tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstallani: http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Boikotti Duumassa

Mehän kaikki tiedämme, tai ainakin luulemme tietävämme, venäläisten tiedonlevitteiden olevan V.Putinin käsissä olevan valtioapparaatin (lue: Kremlin) hallussa ja käskyvallassa. Mitä meidän pitäisi ajatella kun ne ovat nousseet kapinaan Putinin toista käsikassaraa Valtion duumaa vastaan?

Ainakin useat tiedonvälitteet tietävät kertoa useiden mediatalojen julistaneen Duman boikottiin koska sen eettinen toimikunta ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin sen jälkeen kun ulkoasiain komitean puheenjohtajan L.Slutskin on väitetty syyllistyneen seksuaaliseen ahdisteluun. Slutski kuuluu Liberaalidemokraatteihin eli shirinovskilaisiin. Tilanteesta ovat kertoneet ainakin venäläinen Tass, englantilainen Guardian, Washington Post, turkkilainen Hürriyet ja monet muut. Suomessa on ollut hiljaisempaa, ilmeisesti vain Hesarissa on uutiskynnys riittävän matalalla.

Mukana boikotissa lienevät ainakin RBK, TV Dosd, RTVI, Echo Moskvi, Lenta, Komersant ja Vedomosti. Ehkä muitakin. Boikotti vaihtelee kieltäytymisestä olla ollenkaan tekemisissä Duuman kanssa kieltäytymisiin tapaamasta asianomaista Slutskia. Osa boikotoijista on lännessä n.s. itsenäisinä mainostettuja, osa putinistisiksi tuomittuja.

Boikotin taustalla on kolmen BBC:n Moskovan toimituksen työntekijän syytökset Slutskin epäasiallisesta käytöksestä. En kuitenkaan ole huomannut BBC:n itse kertovan boikotista vaikka muuten onkin asiaa uutisoinut.

Itseni on vaikea ottaa kantaa näillä tiedoilla kumpaankaan suuntaan mutta haluaisin lähestyä tapahtunutta sen kuvan kautta joka meille on rakennettu sikäläisistä oloista putinistisena pakkovaltana jossa risukaan ei katkea Putinin tietämättä ja käskemättä tai seuraukset ovat myrkylliset. Mitä tämä kertoo Putinin ja Kremlin apparaatin otteesta tiedonvälitteisiin?

Onko Vladimir Vladimirovitsin kaikkialle yltävä ote lipsumassa vai onko venäläisillä tiedotusvälineillä kuitenkin oma äänensä vai onko tämä katala juoni jolla yritetään harhauttaa läntisiä hyväuskoisia epäilemään hyvää, vapaata ja laadukasta läntistä tietoa Kremlin tiukasta otteesta kaikkeen mitä Venäjälässä tapahtuu? Poissuljettuahan tietysti on, että BBC:n toimittajat olisivat keittäneet koko jutun kasaan jossakin russofobisessa tarkoituksessa.


---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös US:n Puheenvuoropalstalla Myyryläinen-plokissani.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Uusi todella kannustava aktiivimalli

Kansalaisaloitepalveluun on lisätty uusi aloite-ehdotus "Aidosti palkitseva aktiivimalli".  Ehdotuksen on tehnyt jyväskyläläinen Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä. 
Uudessa ehdotuksessa Hallituksen ehdotus (HE 124/2017) on käännetty sortavasta ja leikkaavasta sekä pelottelevasta aidosti kannustavaksi ja palkitsevaksi.  Sen mukaan työtöntä palkittaisi aktiivisuudesta hallituksen ehdotuksen ehdoin mutta työttömyysturvan leikkauksen asemesta sitä korotettaisi vastaavalla määrällä.
Myös minusta tämä ehdotus olisi todella kannustava ja aktivoiva.  Toisin kuin nyt toteutunut hallituksen ehdotuksen mukainen malli.
Siis: kaikki Te jotka haluatte aidosti kannustaa ja aktivoida työttömiä, rientäkää allekirjoittamaan tämä aloite.

---
Tämä kirjoitus on julkaistu myös US:n Puheenvuoro-palstan Myyryläinen-plokissa.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Mullistavaa lääketieteellistä taitoa Etelä-Koreasta

Englantilainen laatulehti The Daily Star et al tietävät kertoa, että Eteläkorealaisen Chungnam:n valtionyliopiston professori Cho Dong-uk on pystynyt diagnosoimaan Korean demokraattisen kansantasavallan Työväen puolueen puheenjohtajan Kim Jong-un:n munuaiset hänen uudenvuodenpuhettaan analysoimalla. Diagnoosin mukaan Kimin munuaiset ovat lopussa - tai ainakin heikommat kuin muut sisäelimet - tai jotain.

Miksi meidän terveyskeskuksemme ja sairaalamme eivät hyödynnä lääketieteen viimeismpiä hienouksia? Jos tuollainen on mahdollista Korean tasavallassa Daejeon:n hyvässä kaupungissa, meidän terveydenhuollon asiantuntijoidemmehan on mitä kiireemmin lähdettävä sinne opintomatkalle ja tuotava tuollainen mullistava diagnostiikka Suomeen.

Jos terveyskeskuksissamme pystyttäisi samaan, voitaisi suuri osa lääkärikäynneistä korvata puhelinsoitoilla josta lääkäri analysoisi äänen perusteella sairaudet. Silloin voitaisi entisestäänkin harventaa sairaanhoitopalveluja ja SoTe-uudistus etenisi.  Voisimme jopa harkita koko toiminnan ulkoistamista Etelä-Koreaan.  Mitä säästäjä siitä saisimmekaan.


---
Julkaisen tämän kirjoituksen lähiaikoina myös US:n Puheenvuoro-alustalla Myyryläinen-plokissani.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Tosiviestimen valeuutinen?

YLE/Uutiset uutisoi Pohjois-Korean biologisia aseita koskevia juttuja maailmalta.  Jutussa on virheellinen lainaus joka vääntää tarinaan kummallisen juonteen.  Onko YLEn journalistinen ote lipsunut tarkoituksella vai onko toimittaja ollut "vain" välinpitämätön?

YLE/Uutiset on 20/12 -17 julkaissut nettijutun Pohjois-Korean (oik. 조선민주주의인민공화국, transl. Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk, suom. Korean demokraattinen kansantasavalta) kemiallisista ja biologisista aseista.  Lehti käytti lähteenään israelilaista Haaretz-sanomalehteä.  Juttu on nimikoitu Risto Mattila -nimiselle toimittajalle.

Yle otsikoi juttunsa "Lehdet: Pohjois-Korea havittelee seuraavaksi pernaruttoa levittäviä ohjuksia".  Sillä YLE ikäänkuin vetäytyy vastuusta jutussaan ja "vain" kertoo viattomasti mitä muut ovat kertoneet.   Sinällään niinhän juttu meneekin.  Ylen toimitus on vain keittänyt Haaretzin ja japanilaisen Asahi Sinbun -lehden jutuista uutta huttua.  Ne taas ovat käyttäneet lähteinään USA:sta ja Korean tasavallasta (Etelä-Korea) peräisin olevia, nimettömiksi jääviä lähteitä.  YLE kuten nekin esittävät tarinansa ilman julkilausuttua lähdekritiikkiä.

Tämä meno sinällään ei ole mitään uutta eikä provosoisi minua kirjoittamaan tämänvertaistakaan plokikirjoitusta. Sen sijaan YLEn uutisessa esitetään kummallinen väite: "Haaretz kertoo, että Pohjois-Korea on hiljattain ilmoittanut, että maalla on 2 500 – 5 000 tonnin kemiallisten aseiden varastot. Ja se kykenee tuottamaan myös biologisia aseita, kuten pernaruttoa tai isorokkoa.". 


 Kummallista minusta on, että P.Korea olisi jotakin tuollaista "tunnustanut" ja tapa kytkeä se muuhun ilmaisuun.  Meninpä siis kaivamaan Haarezin jutun johon YLE ei tarjonnut suoraa linkkiä kuten muutamaan muuhun viittaamaansa lähteeseen. Löytyihän se kuitenkin helposti googlettamalla YLEn kuvassa olleen otsikon perusteella.

Haaretzin jutussa ei kuitenkaan kerrota P.Korean tunnustaneen yhtään mitään vaan, että kemiallisten aseiden varastojen koosta on kertonut E.Korea. Suoraan Haaretzin omilla sanoilla:
"North Korea has a store of between 2,500 and 5,000 tons of chemical weapons, South Korea has previously said, adding that it was capable of producing biological agents like anthrax and smallpox.".  (Lienee sivuseikan kimpussa jos kysyy, että kuka tai mikä E.Koreassa on kertonut vaiko ihan koko valtio yhteen ääneen)

Mikä on siis YLEn tarkoitus tässä? Onko se a) yritys saattaa P.Korea entistä omituisempaan valoon vai b) välinpitämättömyys koska kaikki kummallisuus ja pahuus P.Koreasta kerrottuna menee läpi? Etenkin kun jos joku uskaltautuu huomauttamaan juttujen ristiriitaisuuksista, hänet voi peikotella hiljaiseksi tai jos se ei toimi, haukkua menneisyydessä eläväksi stallarimaolaiseksi Kim:ien dynastian hännystelijäksi ja hirveyksien puolustajaksi.

Erityisen kummalliseksi YLEn jutun toimitustapa muuttui kun laitoin siitä palautetta  toimitukselle heidän jokaisen jutun yhteydessä olevan palautetoiminnon kautta. Juttua oli toki korjattu jo aiemmin mutta nyt ei tapahtunut mitään.  Ainakaan perjantain puoleen päivään mennessä juttua ei oltu korjattu. Onko YLElle siis juttujen virheet yhdentekeviä vai onko nimen omaan tarkoituskin harhauttaa tuolla tavalla. Eiväthän ihmiset juurikaan harjoita lähdekritiikkiä ja tarkista n.s. läntisiä laatutiedonlevitteiden faktoja.

Missä siis menee n.s. valemedian ja tosimedian välinen raja? Kummalla puolella rajaa YLE on? Ja onko se sillä puolella jolla se ja sen omistajat haluaisivat sen olevan? Miten n.s. julkinen palvelu liittyy objektiivisuuteen ja faktojen tarkistamiseen?


Samaan aikaan kun toivon YLEn harjoittavan itsetutkiskelua, toivoisin ihmisten harjoittelevan ja harjoittavan medialukutaitojaan.  Kannattaa käydä kurkkimassa mitä ne lähteet olivatkaan ja miten niitä on käytetty aiemmin luotettavanakin pidettyjen tiedonlevitteiden jutuissa.

---
Tuoteseloste: Tämä juttu koskee YLEn uutisointia eikä Korean demokraattisen kansantasavallan aseistusta.
---
Julkaisen tämän myös US:n Puheenvuoro-palstalla Myyryläinen-plokissani.

torstai 30. marraskuuta 2017

Vaalirauhan julistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan presidentinvaaleihin 
jotka pidetään sen lain mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2018 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella täten julistan minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavaan aamuun ja vaalin toisen kierroksen toteutuessa sen vaalipäivää seuraavaan aamuun.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
30. pvä:nä marraskuuta 2017 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.