eroakirkosta.fi

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Rauhanturvaamisen suurvallasta NATO-pukariksi?

Jo kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan uuden vaiheen, Venäjän hyökkäyksen takia näyttää NATOttajat löytäneen Suomessakin uuden vaihteen ja saavan jopa tuloksia aikaan, jos mielipidemittauksiin on uskominen.  Samaan aikaan eri tiedotusvälineet ja puolueetkin "ampuvat falangejaan suoriksi", jopa Vasemmistoliitto ja sen Kansan uutiset joihin muuten olen viime aikoina suhtautunut suopeasti.  Yleisenä tapana on on peikottaa NATOa vastustavat "Putinin trolleiksi" eikä sikis pitäisi käydä keskustelua eikä kuunnella eriäviä mielipiteitä vaan vain mennä sotaliittoon.

Kaikenlainen yksipuolinen ja kaksinaismoralistinen älämölö on saanut vallan.  Aseeksi fanaattisessa misorussismin puuskassa käyvät niin kissat kuin suomalaisten yritysten työpaikat unohtamatta alkoholia. Alko tosin unohtaa moraalipuuskutuksessaan myyvänsä m.m. Israelin laittomasti miehittämillä Golanin kukkuloilla valmistettua viintä.  Sen sijaan kukaan ei juurikaan tue Valko-Venäjällä liki Puolan rajaa käynnissä olevia neuvotteluja.  Kuinka onkaan sotakiimassa unohdettu halut rauhanturvaamisen ja -välittämisen suurvallaksi?

Samalla tilanteesta Ukrainassa ja sen ympärillä uutisoidaan valtatiedonlevitteissä äärimmäisen yksipuolisesti ja vain läntisestä näkökulmasta.  Se tarkoittaa m.m. uutisvirtaa käytännössä vain Kiovan Ukrainasta ja yksipuolista läntistä spekulointia sen pohjalta.  Toisen sotivan osapuolen ilmoitukset ovat väitteitä ja "disinformaatiota" kun toiset kertovat faktaa jota toistetaan likipitäen kyselemättä.  Vaikka toki kaikki tietävät sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuus.

Nykyistä tilannetta Ukrainassa voisi tarkastella myös USAn ja sen NATO-liitolaisten kyynisenä auksiliaarisotana Venäjää vastaan.  Siinä USA-laiset finanssikapitalistit ovat laitattaneet Washingtonin sodituttamaan ukrainalaisia Venäjää vastaan kuten muinaiset roomalaiset aikoinaan omia aksiliaarilegiooniaan.  Tarkoituksena on, että asemarkkinat vetäisivät ja etupiiri laajenee mutta omat varpaat säilyisivät kuivina. Ja käyhän markkinat.  Suomikin on jo päättämässä vähien rahojen tuhlaamisesta pyssyihin, armeijalla on niinsanotusti "piikki auki", eikä kukaan itke "kestävyysvajeesta" tai tulevien polvien kontolle laitettavista veloista, kuten muuten esim. sosiaaliturvan, terveydenhoidot, koulutuksen t.m.s. kanssa aina huudetaan.

Samalla lietsotaan käsittämätöntä hysteriaa Suomen asemasta NATOttamisen tukemiseksi.  valtatiedonlevitteissä juoksutetaan kaikenlaisia "asiantuntijoita" m.m. Ulkopoliittisesta instituutista (UPI) ja muualta mistä vain sopivia NATOttajia löytyy.   Venäjä on kuulemma hetimiten hyökkäämässä jollei mennä mukaan kriisihakuiseen sotaliittoon.  Oikeasti kuitenkin perusasetelmassa mikään ei ole muuttunut: Edelleenkin meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja jos päästämme NATOn sinne, olemme pikemmin kuin huomaammekaan osallisena NATOn ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa. Siis entistä enemmän, syvemmällä ja tiukemmin kuin olemme jo nyt erilaisin "rauhankumppanuuksin(sic!), isäntämaapöytäkirjoin, kahdenvälisin sopimuksin (m.m. esim. USA, UK)  etc.  Tämän tilanteen luulisi pikeminkin hillitsevän NATO-haluja kuin kiihdyttävän niitä - jos siis rationaalisesti ajateltaisi.  Onhan nykyisessä Ukrainan kriisissäkin kyse pitkästä jatkumosta NATOn itälaajenemista, aina Neuvostoliiton hajottamisesta lähtien. "Not an inch to the east" kuten korkea-arvoiset läntiset poliittiset johtajat peliliikkeenään lupasivat DDR:a Liittotasavaltaan liitettäessä.

Kehitystä pitäisi siis viedä aivan päinvastaiseen suuntaan: erottaa meidät kaikista siteistä sotaliittoihin ja hakea statusta aidosti ja uskottavasti puolueettomana maana joka tarjoaa rauhanhakuisesti välitys- ja turvaamispalveluja *) muiden kriiseihin.

Motto: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum!"



---

*) "Rauhanturvaaminen" tarkoittaa oikeasti, että turvaajat menevät molempien aiemmin sotineiden osapuolten väliin molempien suostumuksella niiden lopetettua taistelut, esim. aseleposopimuksella.  Se perustuu aina riitapukareiden molemminpuoliseen sopimiseen turvaajien kanssa.  Ei siis niinkuin aikoinaan Koreassa, ent.Jugoslaviassa (esim. UNPROFOR ja UNCRO j.n.e.) tai Afganistanissa (UNAMA) vaan kuten esim. Kyproksessa (UNFICYP), Siinailla (UNEF II) ja Libanonissa (UNIFIL).  Toki rauhanturvaamisoperaatiot, vaikka ovatkin pääasiassa toteutettu YK:n toimesta käsin, eivät ole pelkästään sen yksityisomaisuutta vaan muutkin voivat keskenään niistä sopia (esim. Moldova, Pridnestrovia ja Venäjä tai Sakartvelo, Etelä-Ossetia ja Venäjä).


#EiNATOlle , #Rauha

maanantai 14. maaliskuuta 2022

KSML-konsernin sensoreiden kynsissä

 Jälleen KSML-konserni kunnostautuu ja ylittää itsensä sensuurin saralla. Tämä alkaa olla jo jatkokertomus joka "jatk. seur. num.". Nyt en pystynyt enää kommentoimaan kriittisesti edes kunnallista taloudenpitoa Mikkelissä.  KSML:n sikäläinen lehti Länsi-Savo julkaisi jutun kunnan suunnitelmista myydä energiayhtiöomistuksiaan (ESE ja SSS) keinona paikata alijäämiä: "Mikkelin energiatyöryhmä kallistumassa suosittelemaan Etelä-Savon Energian osakkeiden myyntiä – Työryhmä ei ole kuitenkaan yksimielinen ja Timo Halonen toppuuttelee johtopäätösten vetämistä: 'Ehkä esitys oli pikkuisen nopea tai ennakoiva'".  Yritin kommentoida juttua ensin muodossa:

"Millä ilveellä kaupunki takaa ettei uusi omistaja, vaikka kuinka kotimainen joka vakuuttelee sitoutumistaan, jatkossa myy omistuksiaan tai ainakin muuta strategioitaan? Ulkopuolinen omistajahan tulee hakemaan voittoja ja se itse muotoilee ansaintalogiikkansa eikä tule kyselemään kaupungin johdolta miten se reagoi maailman muutoksiin.

Onko työryhmä miettinyt ollenkaan miten käy energiahintojen kun uuden sijoittajaomistajan on saatava voittonsa? Mistä ne sen voitot revitään? Niistä tuotoista jotka tähän asti ovat tulleet kaupungin kassaan sekä lisää nostamalla energian hintaa ja inkimällä kunnossapidosta. Kukaan ei tule hyvää hyvyyttään maksamaan Mikkelin laskuja vaan hakemaan voittoja tilanteessa jossa maksajan nähdään olevan "puun ja kuoren välissä".

Ja totta, kaupungin omistuksen myyminen Naistinki O.y:lle on tasekikkailua jossa tuottamatonta tai hitaasti tuottavaa omaisuutta myydään pois kunnan taseesta jolloin se kaunistuu "vastattavan" pienentyessä ja "vastaavan" kasvaessa. Sen jälkeen kunta joutuu kuitenkin maksamaan vuokraa yhtiölle ja se on kallis menoerä sillä Naistinginkin on maksettava velkojaan. Kaupungin kokonaistalous siis parhaimmillaan saa kontolleen hieman lisää byrokratiaa ja kunnan demokraattisesti valvottua omaisuutta katoa liikesalaisuuksien taakse.
"

Tuo ei kelvannut KSML:n palkkaamille STT:n sensoreille.  Yritin hieman pyöristellä muotoiluja toiseen yritykseen.  Muutin "ilveet" konditionaalissa olevaksi kysymykseksi. Poistin myös "puut ja kuoret" ja hieman pyöristelin muitakin ilmaisuja.  Uusikaan yritys ei ylittänyt kynnystä. 

Olen aiemmin onnistunut kommentoimaan saman aviisin sivuilla samansuuntaisesti ja samanlaisin muotoiluin samaa asiaa, useammankin kerran. Ja kaupungin taloudenpitoa muutenkin, olenhan ikuinen mikkeliläinen vaikken siellä ole vuosikymmeniin asunutkaan. En voi olla liittämättä tätä aiempien Ukrainan sodan uutisointia kritisoivien kommenttieni kohteluun KSML:n kynsissä, varsinkin Uutissuomalainen-palvelun Ukrainan sotaa koskevissa jutuissa.  Käyttäjätunnukseni ja IP-osoitteeni lienee STT:n palvelun n.s. "mustalla listalla". STT mainostaa "palvelunsa" lisäävän laadukasta keskustelua mutta näillä kokemuksilla tuo on täältä katsoen harhaanjohtavaa mainontaa. 

Tämä lienee valtatiedonlevitteiden (n.s. "MSM") väkevin keino saada ihmiset n.s. "vaihtoehtomedian" pariin kun ne ovat liki ainoita jotka antavat kritiikille tilaa.  Niiden laatu ja suhtautuminen tosiasioihin kuitenkin vaihtelee ja myös niistä iso osa on linnoittautunut omiin kupliinsa eikä ne kaikki ole aidosti kriittisesti keskustelevia.  Tilanne johtaa poteroista huutelemiseen jolloin kuunteleminen unohtuu eikä monesta näkökulmasta katselevaa keskustelua pääse syntymään.  Itse näkisin etenkin "vallan vahtikoiran" ja "neljännen valtiomahdin" roolin yhteiskunnassa ihan toisin.  Sen tulisi olla itsekin kriittinen vallanpitäjiä kohtaan ja ennemminkin tukea kuulijoidensa ja lukijoidensa kriittistä keskustelua,  Se lisäisi ymmärrystä siitä mitä ympärillämme oikeasti tapahtuu.  Nykyisessä liki sotasensuurin oloissa suunta on päinvastainen ja johtaa myöhempään "krapulaan".

En malta olla lainaamatta tähänkin Evelyn Beatrice Hall:n (1868-1956) salanimellä S.G.Tallentyre kirjoittamia osuvia sanoja teoksesta "The Friends of Voltaire": "I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it."

Parempaa journalismia odotellessa!



P.s: Tämän ensimmäistä versiota kirjoittaessani STT hyväksyi KSML:n Länsiväylä-lehden sivuille kommenttini juttuun "
'Piuhat on irti' – Långvikin kylpylähotellia pyörittävä yhtiö perustelee, miten se katkaisi siteet venäläisoligarkkiin".  Kehotin siinä vuokralaista joka ei halua olla missään yhteyksissä vuokralleantajaan, muuttamaan pois.  Ilmeisesti on niin, että KSML-yhtiön eri lehdissä (67 kpl.) on vedelty erilaiset linjat STT:lle, ehkä tytäryhtiöittäin (LS kuuluu Kaakon viestinnälle ja LV sen sijaan Etelä-Suomen media:lle).

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Herkkähipiäinen ja sotapuolensa valinnut Facebook

Meta Platforms:n omistama Facebook on katsonut suuressa viisaudessaan ja sananvapauden arvostuksessaan parhaaksi sulkea FB-tilini.  Olen kuulemma rikkonut heidän yhteisönormejaan.  

Omasta mielestäni olen vain suhtautunut kriittisesti Ukrainan sotaan ja sen kaikkiin osapuoliin.  Itse tulkitsen rikkomuksiani FB.n silmissä olevan:

a) En ole purematta niele yksipuolista läntistä narratiivia sodasta ja sitä kuinka valtatiedonlevitteet puskevat vain yksipuolista läntistä propagandaa jossa uutislähde on usein Kiovan sotaministeriö tai Pentagon.

b) Olen esittänyt sodan nykyisen vaiheen, s.o. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, osana pitkään jatkunutta NATOn itälaajenemista aina Neuvostoliiton hajottamisesta alkaen.

c) Olen muistuttanut sodan jatkuneen Ukrainassa jo kahdeksan vuotta eikä sen aloittaja ollut suinkaan Venäjä vaan Kiovan hallinto hyökkäämällä mieltään osoittavien omien kansalaistensa kimppuun Donbassissa.

d) Olen yrittänyt muistuttaa kuinka Kiovan hallinnolla jollei sitä itseään pidäkään fasistisena, on tiiviit suhteet äärioikeistolaisiin militioihin, noihin Azovin pataljooniin j.n.e.  Samaten olen useasti muistuttanut Kiovan hallinnon alueilla vallinneesta Stepan Bandera -kultista

e) Olen muistuttanut tuen tarpeesta neuvotteluille jotta sota saataisi loppumaan mahdollisimman pian.

f) Olen vainunnut kaksinaismoralismia ja tekopyhyyttä yleisessä valtatiedonlevitteiden ja poliitikkojen suhtautumisessa koko tilanteeseen ja tuonut sen ilmi kirjoituksissani.

g) Olen paljastanut joutumiseni sensuroiduksi muilla sivustoilla, esim. KSML-konsernin lehtien nettisivuilla, samanlaisia kriittisiä kommentteja tarjottuani.

Ilmeisesti Facebook:ssa sallitaan vain yksipuolinen mutta kaksinaismoralistinen sotapropaganda läntisen auksiliaariarmeijan puolesta ja muu sotasensuroidaan. Per viam: En ole yllyttänyt ketään väkivaltaan ketään kohtaan vaikka se näyttäisi olevan uusi hyve FB:ssa, ainakin venäläisiä kohtaan.

Jos nuo ovat n.s. "yhteisönormien" vastaisia niin millainen onkaan tuo yhteisö?


P.s. FB tarjoaa menettelyn jolla heidän päätöksestään voi reklamoida.  keskeytin proseduurin vaiheessa jossa alettiin vaatia kuvaa henkilötodistuksesta.  En halua antaa Mark Zuckerbergin Metalle enää yhtään lisää informaatiota itsestäni.

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Sotasensuuriko käytössä? Ja lapset ristiretkellä?

 Olen seurannut hieman entistä tarkemmin valtatiedonlevitteidemme julkaisukäytäntöjä nyt tämän Ukrainan kriisin akuutin vaiheen aikana, siis sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä eli "erityisoperaationsa".  Olen myös yrittänyt osallistua keskusteluihin joillakin palstoilla - vaihtelevalla menestyksellä.

Erityisen kuvaavana pidän tämän aamupäivän (4/3 -22) kokemustani KSML-konsernin ylläpitämässä Uutissuomalainen-palvelussa jonka juttua "Katso rajut kuvat: "Tällainen on Putinin Venäjä, hyvät ihmiset" – sodan vastaista kylttiä kantaneet pienet lapset päätyivät kaltereiden taakse" päädyin eilen lukemaan Länsi-Savo -lehden kautta.  

Jutussa kerrottiin Venäjän ikiaikaisesta pahuudesta kuvaamalla kuinka lapsia oli otettu kiinni mielenosoituksesta.  Jutun kuvituksena on m.m. kuva jossa lapsia on kuvattu kalterien läpi. Kommentoin sitä eilen kirjoittamalla pitäväni lasten viemistä mielenosoituksiin edesvastuutttomana.  Eräs toinen kommentoija väitti käsitystäni höpötykseksi.  Yritin siihen vastata kysymällä "millaiset vanhemmat ..." ja pitäväni sellaista "holtittomana" ja "edesvastuuttomana" kuin myös sellaisen hyväksymistä.  Kommentti ei kevannut mutta kun muutin "holtittoman ja edesvastuuttoman" "käsittämättömäksi" niin kelpasi.  Samaan aikaan toiseen suuntaan menee läpi melkoisen karkeat muotoilut ja jopa n.s. alatyyli, niin sodan toista osapuolta kuin valtavirran kanssa vähänkin erimieltä olevia kohtaan.  Tilanne alkaa jo muistuttaa täällä Suomessakin yleensä sodan aikana harjoitettavaa sensuuria.

KSML-konserni käyttää kymmenien lehtiensä sivustojen sensorina STT:n moderointipalvelua.  Mutta linjaukset ovat tietenkin konsernin omia.  Molemmat myös kuuluvat Mediapooliin joka on luotu ohjaamaan tiedonvälitystä.

Tämä valikoiva ja yksipuolinen sensuurilinja näyttää toimivan vähän joka suunnalla.  KSML ei ole ainoa, samaan olen törmännyt myös YLE:n uutissivuilla y.m:lla.  Se on myös yhdensuuntainen toimituksen tarjoamien omien ja välitettyjen sisältöjen kanssa.  On valittu oma puoli ja se on jyrkän NATO-lainen.  Jutuissa toistetaan yksipuolista läntistä narratiivia.  Muille näkemyksille ei juurikaan anneta tilaa tai ne esitetään epäilyttävinä väitteinä kun samaan aikaan oman puolen jutut tulevat sellaisinaan läpi.  Avarakatseisimman linjan olen havainnut omassa kokemuspiirissäni Kansan uutisilla vaikka toki senkin jutuissa on sama yksisilmäinen tendenssi mutta keskustelupalstojen moderointi maltillisempaa.

Toimituksissa olisi syytä muistaa sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuuden.  Niinpä etenkin taistelevien osapuolten tarinointiin tulisi aina suhtautua äärimmäisen kriittisesti, etenkin jos he ovat jääneet kiinni selvästä valehtelusta ja viestiensä vääristelystä kuten tässäkin tapauksessa molemmat osapuolet ovat tehneet.   Samalla pitäisi taata myös n.s. suuremman yleisön sananvapautta tai jos sitä rajoitetaan niin se tulisi tehdä edes tasapuolisesti.

Erityisen vastenmielistä on siviilien ja etenkin lasten käyttö omien tarkoitusperien ajamiseksi.  Kuten nyt tässä kommentoimassani tapauksessa.  Tai pyssyjen ja polttopullojen jakamisessa siviileille.  Tai taisteleminen piiloutumalla ydinvoimalaitoksiin.  Sinällään siviilien ampuminenhan on Ukrainassa jatkunut jo kahdeksan vuotta ja tämä Venäjän hyökkäys "vain" uusi vaihe pitkässä jatkumossa.


Parempaa ja tasapuolisempaa tiedonvälitystä odotellessa!


---

Lisäys 4/3 -22 klo 12.45: Yritin kommentoita samaisen USU:n juttuun "Venäjän ulkoministeri veti tylysti maton neuvotteluiden alta – "Jatkamme loppuun asti vaikka syntyisi rauhansopimus"" laitettua kommenttia jossa kiellettiin Ukrainassa olevan natseja kertomalla Stepan Banderan palvonnasta, uusnatsipataljoonista, Odessan työtaentalon tuhopoltosta etc. mutta sekään ei kelvannut vaikka jokainen juttu on myös esiintynyt aina niin vastuullisessa länsilehdistössä.

Toinen lisäys 4/3 -22 klo 13.30: Juuri kun pääsin yllä kehumasta Kansan uutisia avarakatseisuudesta keskustelujensa suhteen niin poistivat VL:n pohjoismaisten veljes- ja sisarpuolueiden julkilausumasta kertoneesta jutusta kommenttini jossa kaipasin avarakatseisempaa ja historiatietoisempaa otetta ja tukea rauhanneuvotteluille.  Nyt klo 15.45  kommentti taas näkyi joten tämä lisäys on tarpeeton.  Olikohan häiriö "kansainvälisissä" linkkiyhteyksissä?

Kolmas lisäys 6/3 -22 klo 11.00: Myöskään YLE ei tunnu sietävän sodan vastustamista.  Yritin heidän juttuunsa "Puolustusministeri Antti Kaikkonen TV1:n Ykkösaamussa: Suomi ostaa ilmatorjunta-aseita Israelista, yhteistyötä Britannian kanssa tiivistetään" kommenttia "Si vis pacem, para pacem aut certe evita bellum." eikä sekään kelvannut.  Nyt olen todella hämmästynyt YLE:n sotalinjasta.

Neljäs lisäys 7/3 -22 klo 12.20: KSML ei näköjään suostu siihen, että heidän sivuillaan muistutetaan Donbass:n viimeisestä kahdeksasta vuodesta eikä Kiovan "banderistoista".  Yritin kommenttia juttuun "Saksan lähetystön upea viesti Venäjälle: "Ikävä kyllä, olemme asiantuntijoita natsismissa... ettekä te sodi natseja vastaan, vaan teurastatte lapsia ja naisia""

Viides lisäys 8/3 -22 klo 10.15: KSML hylkäsi jälleen kommenttini Tommi Ollikaisen kirjoitukseen "Into Ukrainasta tulevien auttamiseksi on upeaa – Onko se samalla osoittanut, että valkoihoinen pakolainen on täällä muita arvokkaampi?".  Tällä kertaa se sisälsi kysymyksen miten suhtautua ja suojella polttopullojen ja pyssyjen kanssa sotatoimien keskellä heiluvia siviilejä. 

Kuudes lisäys 8/3 -22 klo 14.15: KSML hylkäsi Länsyväylä-lehden pääkirjoituksen "Sota avasi silmät" erääseen kommenttiin yrittämäni: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum".  Suomennettuna se kelpasi.  Ilmeisesti STT:ssä ei ymmärretä latinaa?   


lauantai 26. helmikuuta 2022

Ukrainan toinen näytös, versio 2.0

Kirjoitin jokunen päivä sitten kirjoituksen Ukrainan  tilanteesta otsikolla Ukrainan toinen näytös.  Kirjoitin sen silloin käsityksessä, että läntiset johtajat, nuo bidenit, johnsonit, macronit ja scholzit, olisivat rauhantahtoisia tai haluaisivat ainakin sellaisina esiintyä tulevissa kotoissa koitoksissaan.  Siis hakien rauhanomaista ratkaisua aloittamalla vakavan neuvottelemisen toisaalta Minskin sopimusten pohjalta ja toisaalta Venäjän turvatakuuvaatimuksista.  Näin ei ole käynyt ja minun on tunnustettava erehtyneeni ainakin tässä vaiheessa kun Venäjän hyökkäyksen kolmas päivä on koittanut.

Nyt tilanne näyttää olevan, että Venäjä "neutraloi Ukrainan sotilaallisen voiman" kuten Dimitri Peskov asian on ilmaissut.  Mitä sen jälkeen tapahtuu jätän spekuloimatta sillä aika näyttää.


Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää "pahan kierteeltä" jossa tilanne on eskaloitunut aina Neuvostoliiton romahduttamisesta lähtien, Ukrainan vuoden 2014 kaappauksen ja sisällissodan kautta tähän pisteeseen jossa Ukraina n.s. "Läntisen arvoyhteisön" *) yllytyksestä on romuttanut Minskissä neuvotellut rauhanpyrkimykset ja valmistautui Donbass:n tasavaltojen valtaukseen.  Olihan sillä uutisten mukaan 120 000 miestä raskaine aseineen n.s. Kontaktilinjalla.  Samaan aikaan kun sen ylin johto haaveili ydinaseista.  Siinä tilanteessa Kremlissä ei liene nähdyn muuta vaihtoehtoa kuin ratkaista ongelma vanhan sanonnan mukaan: "parempi kertainen rytinä kuin ainainen kitinä".  

Sota on aina väärin ja ihmishenkien uhraaminen kammottavaa.  Mutta tässä tilanteessa Venäjä ei aloittanut sitä vaan varsinainen kriisi alkoi 2014 ensin Maidanilla kun rauhanomaiset mielenosoitukset eivät pysyneet rauhanomaisina USAn korkeiden virkahenkilöiden jopa paikan päällä yllyttäessä tekivat vallankaappauksen ja sen jälkeen juntta lähetti sotilaat taltuttamaan mielenosoituksia Donbass:ssa.  Nyt kuitenkin Venäjä aloitti uuden vaiheen siirtymällä aselevon puitteissa harjoitetusta hajanaisesta laukausten, tykistö- ja ohjusiskujen vaihdosta Kiovan hallinnon armeijan ja Donbass:n tasavaltojen välillä täysimittaiseen sotaan.  Olisin halunnut uskoa heillä olevan vielä kärsivällisyyttä yrittää rauhanomaisempaa ratkaisua.  Edeltävässä vaiheessa uhrit olivat yksittäisiä mutta nyt käydään täyttä sotaa vaikka suoranaisilta asutuskeskusten ampumiselta on ainakin toistaiseksi käytettävissä olevin ja tarkistettavissa olevin tiedoin vältytty.

Toivoa vain soppii, että jossakin vaiheessa palataan taas neuvottelemaan pitävän aselevon puitteissa kestävää rauhaa.  Sitä ennen tosin taitaa molemmat osapuolet hakea toisenlaisia sotilaallisia asemia neuvotteluihn eikä se välttämättä näytä hyvältä ihmishenkien kannalta.

___

*) Aikoinaan m.m. rauhannobelisti Martti Ahtisaaren lanseeraus.

torstai 17. helmikuuta 2022

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.


Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun.

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.


Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 


Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.


Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.


P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?


***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.


tiistai 25. tammikuuta 2022

Keskisuomalaista uutis-Suomea - yksisilmäisesti ja vaihtoehdottomasti

 KSML-konserniin kuuluva Länsi-Savo lehti julkaisi Uutissuomalainen-palvelunsa jutun "Venäjä lisäsi oppositiopoliitikko Navalnyin terroristien ja ääriajattelijoiden listalle".  Siinä kuvailtiin venäläispoliitikko Alksei Navalnyi:n ja hänen tukijoidensa kohtaloja niin yksipuolisella tavalla, että provosoiduin avaamaan hänen henkilökuvaansa hieman toisistakin näkökulmista.  Tarjosin heille juttuun kommenttia jonka kirjoitin seuraavasti:

"Navalnyi tunnetaan oppositiopolitiikan lisäksi myös äärinationalistina. Tosin länsirahoituksen järjestyttyä hän on pitänyt siinä suhteessa jonkinlaista sordiinoa päällä.

Olisi voinut myös mainita miksi hän on vangittuna ja kärsimässä rangaistustaan: talousrikoksista saadun ehdonalaisen tuomion ehtojen rikkomisesta. Talousrikokset syntyivät kun ensin meni omat ja työnantajan rahat sekaisin ja sen jälkeen omien järjestöjen rahat menivät omaan, yksityiseen käyttöön. Viimeisimpänä on listassa tavanomainen kunnianloukkausjuttu.

Äärijärjestöstaus taas liene perua siitä, että hän on asettunut ulkomailta johdettujen, lähinnä USA- ja UK-lähtöisten tiedustelupalvelujen ja n.s. värivallankumous-NGO:iden maksetuksi asiamieheksi eli ulkomaalaiseksi agentiksi ("Иностранный агент")."

Kirjoitus ei kuitenkaan kelvannut.  Sen jälkeen yritin toista jossa vain kerroin yrittäneeni ja tulleeni hyljätyksi näin kirjoittaen:

"Yritin tarjota tähän kommenttia joka olisi taustoittanut Navalnyi:n muitakin puolia ja kohtaloa muistakin näkökulmista mutta jostakin minulle käsittämättömästä syystä se KSML-konsernille sopinut."   

Tämäkään ei kelvannut. Eikä KSML:n sensoreilla, jotka on vuokrattu STT:n a.o. palvelusta, ole tapana selitellä tekosiaan jotta sananvapauttaan käyttävä voisi opetella vastuulliseksi itsensä julistaneen tiedonlevitteen käytänteitä.  Ilmeisesti ei ole sopivaa paljastaa KSML-konsernin valinneen linjansa myös Venäjän sisäpolitiikan suhteen. Per viam: STT lupaa palvelunsa mainoksessa "STT:n tavoitteena on edistää asiakkaidensa ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille".  Sitähän tämä keskustelun yksipuolistaminen juurikin tekee, vai kuinka?

Ilmeisesti suomalaiset äärimmäisen keskittyneet valtatiedonlevitteet ovat valinneet kantansa ja linjansa suhteessa Navalnyi:hinkin eikä hänen puhtoista kilpeään saa liata kertomalla muutakin kuin hyväksyttyä "totuutta".  Muutenhan koko Venäjänmaan ylenpalttinen demonisointi saattaisi alkaa rakoilla ja n.s. "läntisen arvoyhteisön" edunvalvonta kärsiä.

Näin tavallisen, mutta useinkin myös kommentoimaan äityvän tiedonvälityksen kuluttajan kannalla tilanne alkaa vaikuttaa tarkoituksellisesta viestien yksipuolistamiselta ja erimielisten äänten tukahduttamiselta.   Joku saattaisi nähdä tämän jopa sananvapauden rajoittamisena vaikka eri tuuteilla onkin meidänlaisessamme systeemissä oikeutensa itse päättää mitä läpi päästävät.  Onhan kyseessä äärimmäisen keskittynyt media-alan jättiläinen jonka hallussa on 67 eri sanomalehteä pienistä paikallisista ilmaisjakelulehdistä suurempiin alueellisiin valtajulkaisuihin.

Kun valtatiedonlevitteet, n.s. MSM eli "Main Stream Media", sulkee sivunsa eriäviltä mielipiteiltä juttujensa kommenttipalstoillakin jää jäljelle oikeastaan vain n.s. "vaihtoehtomedia", nuo MV-sivustojen kaltaiset pääasiassa perättömiä, äärioikeistolaisissa sylttytehtaissa kyhättyjä salaliittoteorioita levittävät törkytuutit.  Ilmeisesti valtalevitteiden tarkoituksena onkin saada erimieltä olevat mielipiteistä ja perusteluista riippumatta vertautumaan ja samaistettavaksi tuohon "valemediaksikin" kutsuttuun genreen.  Silloin erimieltä olevista ei tarvitse välittää ja oma yksipuolinen julistus näyttäytyy "totuutena". Vastavaikutus voi olla toinenkin: valtavirtaan tottuneiden tiedonlevitteiden uskottavuuden mureneminen ja niiden propagandan paljastuminen kaikessa raadollisuudessaan.