Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille. Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä. Häneltä jäävät riskit huomioimatta. Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.
Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta. Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta. Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.
Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.
Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä. Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin mukaan menemisellä esittää? Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?
Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa? Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen. Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.
Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan? Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.
Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä. Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme? Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?
Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin? Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa. Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.
Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä. Se on minusta huolestuttavaa.
.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NATO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NATO. Näytä kaikki tekstit
maanantai 3. syyskuuta 2012
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Kokkareiden kahdet valot
Presidentin ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan lausunnot NATO-asemastamme ovat ristiriitaisia. Kumpaan voimme luottaa? Miten ihmisten NATO-vastaisuus saataisi näkymään myös ulkopolitiikan käytännön johtamisessa?
Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi. Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa. Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?
Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä? Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat? Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.
Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä. Edes ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin. Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden. Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua. Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä. Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.
Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi. Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa. Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?
Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä? Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat? Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.
Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä. Edes ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin. Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden. Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua. Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä. Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Meitä NATOtetaan, taas
Ilta-Sanomat on teettänyt haastattelututkimuksen NATO-mielipiteiden muutoksista kenraali Makarovin puheen jälkeen. Muutokset ovat vähäisiä huolimatta tiedotusvälineiden yrityksistä vääristellä puhetta ja sen tarkoituksia. Ihmisten pitäisi tutustua suoraan lähteisiin eikä luottaa tiedotusvälineisiin.
Sanoma-konsernin Ilta-Sanomat uutisoi tekemäänsä haastattelututkimusta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoisen puheen vaikutuksiin ihmisten NATO-kantoihin. Tutkimuksesta on isompi juttu paperisessa viikonlopun lehdessä.
Tutkimuksen mukaan pieni joukko on muuttanut mieltään NATO-myönteisemmäksi ja osa myös toiseen suuntaan. Valtaosan mielipiteisiin puhe ei vaikuttanut mitenkään. Kuulun itse valtaosaan sillä kantani on jo aiemmin ollut Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan.
Kuinkahan iso osa kantaansa NATO-myönteisemmiksi muuttaneista on ihan oikeasti lukenut tai kuullut puhetta? Epäilen, että valtaosa on NATOttavien valtatiedottusvälineiden, m.l. Ilta-Sanomat itse, uutisoinnin varassa. Se on ollut varsin yksipuolista ja Makarovin varsinaisen viestin hämärryttävää ja suorastaan vääristelevää. Sen sijalle on nostettu itse puheen sisällöstä välittämätön itsepäisyyden osoittaminen. Presidentti Sauli Niinistöstä/Kok on suorastaan tehty sankaria kun hän mukamas läksytti kenraalia. Itse asiassa hän yritti johtaa kenraalia harhaan väittämällä, että hallitusohjelman korulauseet mukamas olisivat Suomen ulkopoliittisen johdon linja.
Tutkimuksen sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että ylivoimainen valta-osa suomalaisista edelleenkin ja vankasti vastustaa NATOa, toisinkuin valtaeliitti. Ja pitemmällä ajanjaksolla vastustus on vain kasvanut.
Varsin omituinen ovat varsinkin ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin/Kok käsitys. Hänen mukaansa olemme päässeet irti kylmän sodan aikaisesta NATO-Venäjä -vastakkainasettelusta kun Makarov rintamalinjan toiselta puolelta nimen omaan todisti, että tuo vastakkainasettelu heidän välillään on olemassa. Sitä paitsi mistä Stubb on saanut valtuudet puhua NATOn tai Venäjän nimissä kun emme ole kummankaan jäsen? Samoin pääministeri ja puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok on kummallisilla jäljillä väittäessään e.m. haastattelututkimuksen tuloksista ihmisten "olevan kysymysmerkkeinä". Oikeasti lähes puolet suomalaista k.o. haastattelun mukaan vastustaa NATOa ihan ilman kysymysmerkkejä.
Toivottavasti ihmiset katsovat noiden kataisten, stubbien korulauseiden läpi ja näkevät millä asialla he oikeasti ovat. Sen jälkeen voisimme toivoa, että vaalituloksetkin alkaisivat heijastella oikeasti ihmisten käsityksiä. Sitä ennen ihmisten pitäisi alkaa harjoittaa kriittistä medialukutaitoaan ja pyrkiä tietojen oikeille lähteille. Hyvä alku olisi tuo Makarovin puhe alkuperäisessä asussaan ilman NATOttajien "tulkintoja".
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Tiedonlevitteet piilottelevat NATOttajien paljastumista
Uutisointi kenraali Nikolai Makarovin puheesta on ollut tarkoitushakuista ja NATOttamista peittelevää. NATOttajista, Niinistö etunenässä, on tehty sankareita. Tiedonvälitys kaipaa luopumista kaksinaismoralismista.
En malta olla vieläkin puuttumatta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoiseen puheeseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin. Puhehan sinällään oli asiallinen ja harkitusti muotoiltu siältäen selkokielisiä analyysejä suomalaisesta ulko- ja puolustuspolitiikasta suhteessa NATOon. Nyt tekee mieleni puuttua tiedotusvälineiden suhtautumiseen. Toivoinhan niiltä tutkivan journalismin otetta Makarovin puheessaan esiin nostamiin kysymyksiin.
Lehdiston ja sähköisten tiedotusvälineiden ote ja asenne on ollut voittopuolisesti Makarovia ja hänen näkökulmiaan vähättelevä jollei jopa Makarovia ja Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikkaa demonisoiva. Samalla toimittajat ovat yrittäneet luoda mielikuvia suomettumisesta ja viitanneet jopa Jatkosodan jälkeisen Moskovan välirauhan aikaiseen valvontakomissioon. Sen sijaan analyysiä siitä miten paljon Makarovin puheessa oikeasti oli perää ja mikä esille nostettujen teemojen merkitys on, ei ole näkynyt. Ikäänkuin toimittajat eivät olisi puheen sisältöön tutustuneetkaan.
Mainio esimerkki oli tiedonlevityksestään palkitun toimittaja Arja Paanasen juttu 9/6 -12 paperisessa Ilta-Sanomissa otsikolla "Niinistö ei nöyristellyt". Siinä Paananen on onnistunut keräämään yhteen juttuun miltei kaikki Makarov-kirjoittelun iljettävimmät puolet: NATOttajien sankaroimisen, Makarovin puheiden muodottomiksi vääntelyn ja ohi aiheen kirjoittamisen. Tapana kun näyttää olevan nähdä NATO ja NATOttajat sankareina ja uhreina kun taas heidän kanssaan erimieltä olevat ovat silkkaa pahuuttaan väärässä käyttäen holtittomasti liioittelevia kielikuvia.
Jutussa kuvataan Niinistö jämeränä suomalaisena sankarina joka ei ry**ää kavahda kun toimittajille oli järjestetty spektaakkeli Niinistön keskustelun avauksesta. Sen jälkeen Paananen kertoi venäläisten sortuvan puolitotuuksiin ja jatkaa itse täydellä valheella: Makarov olisi puheessaan muka virheellisesti väittänyt suomalaisten harjoittavan sotilaallista yhteistyötä Georgian (oik. Sakartvelo) kanssa. Oikeasti Suomi tuolloisen ulkomisteri Alexander Stubbin/Kok johdolla tuomitsi Venäjän Sakartvelon aloittamasta agressiosta ja osallistui ETYJ:n (OSCE) tuolloisena puheenjohtajamaana toimiin Venäjää vastaan. Samaan aikaan Suomi on Sakartvelon kanssa yhdessä USAn apurina Afganistanin miehityssodassa. Lopuksi Paananen jäi odottamaan Venäjän presidentiltä Vladimir Vladimirovits Putinilta pahoittelua tapahtuneesta.
Yleisenä viestinä tuntuu olevan, niin Niinistöllä kuin e.m. keltaisella bulevardilehdelläkin, että mitään uhkaa Venäjää vastaan ei ole eikä varsinkaan kun Suomi tekee yhteistyötä sen kanssa. Varmimmaksi vakuudeksi Ilta-Sanomissa on pari sivua Paanasen jutun jälkeen heidän lauantaisen PS-osionsa pääjuttuna "Miksi Venäjä varustautuu". Sen kuvituksena on Miltei koko aukeaman kokoisena kaksi karttaa jotka on kuvitetty toisiaan vastassa olevin asein ja armeijoin. Laajemmassa koko Euroopan kattavassa on toisella puolella punaisella Venäjä ja toisella puolella NATO Suomi mukanaan. Aseet ja armeijat on laitettu vastakkain osoittamaan toinen toisiaan. Toisessa, pienemmässä esitellään Suomea ja Venäjän raja-alueita. Siinä jopa Pohjoisella jäämerellä oleva pohjoinen laivasto olisi Suomea vastaan.
Toisena yleisenä viestinä tuntuu olevan, että me Suomessa teemme omat ratkaisumme emmekä anna muiden niihin puuttua. Tässä valossa Makarovin puhe on nähty puuttumisena. Mutta
NATO-laisilta politiikoilta USAn varapresidentistä NATO-norjalaisiin
"rauhan"tutkijoihin ovat vain "asiantuntijoita"
jota eivät meidän asioihimme puutu eikä meitä neuvo? Kas kun
pääministeri ja NATO-myönteisimmän puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok ei sanonut varapresidentti Joseph "Joe" Bidenille, että Suomi päättää ihan itse
asioistaan? Kukaan ei ole sanonut Ruotsin ulkopoliittisen instituutin (Utrikespolitiska institutet) johtajalle, Atlantin neuvoston (Atlantic Council) strategiselle neuvonantajalle, Viron armeijan puolustuskorkeakoulun (BALTDEFCOL) vierailevalle luennoitsijalle j.n.e. Tomas Riesille, että älä puutu meidän asioihimme.
Koskahan pääsemme siihen, että meidän alati valppailla toimittajillamme on saman normit ja standardit joka suuntaan eikä omat tai työnantajan mieltymykset ratkaise mitä sääntöjä johtopäätösten teossa käytetään. En toki tarkoita, etteikö toimittajilla ja lehtien omistajatahoilla saisi olla mielipiteitä käsiteltävistä asioista ja ne näkyä myös avoimesti tuotoksissa. Toki niin mutta olisi toivottavaa, että vältettäisi kaksinaismoralismia ja arvioitaisi asioita samoin säännöin joka suuntaan.
torstai 7. kesäkuuta 2012
Niinistö paljaana
Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn. Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
Presidentti Sauli Niinistö/Kok on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin. Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.
Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta. Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista. Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna. Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.
Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä. Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa. Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.
Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse. Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä. Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi. Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni. Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja. Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin. Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt? Onko tilanne jo niin paha? Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä? Voimmeko vielä korjata tilanteemme?
Tiedotusvälineiden rooli
Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin. Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi. Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen. Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.
Esimerkiksi YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä. Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta. Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan. Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä. Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.
----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15
Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta. Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan. Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi. En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on. Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.
Presidentti Sauli Niinistö/Kok on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin. Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.
Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta. Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista. Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna. Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.
Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä. Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa. Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.
Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse. Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä. Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi. Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni. Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja. Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin. Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt? Onko tilanne jo niin paha? Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä? Voimmeko vielä korjata tilanteemme?
Tiedotusvälineiden rooli
Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin. Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi. Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen. Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.
Esimerkiksi YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä. Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta. Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan. Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä. Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.
----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15
Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta. Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan. Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi. En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on. Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
NATOttamisesta uskottavaan turvallisuuteen
Venäjän asevoimien komentaja varoittaa Suomen NATO-jäsenyydestä. Varoitus kannattaa otta vakavasti ja arvioida NATOttamisen seurauksia sen kannalta. Turvallisuuden tärkein tekijä on puheiden uskottavuus.
Venäläiskenraali ja sikäläisten asevoimien päällikkö Nikolai Jegorovits Makarov on käynyt Suomessa pitämässä esitelmän Helsingin yliopistolla. Siinä hän on kertonut miltä Suomen ja NATOn suhteet vaikuttavat Venäjältä katseltuna.
On tietenkin totta, minkä Makarovkin huomautti, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa suhteistaan NATOon. Olisi kuitenkin hyvä ennen päätöksiä arvioida miltä asia näyttää eri suunnista ulkopuolelta katsottuna. Se mikä saattaisi näyttää kivalta Kokoomuksen tai RKP:n puoluetoimistosta katsottuna, ei välttämättä ole sitä muualta katseltuna.
Emme voi emmekä saa jättää huomioimatta sitä, miltä tekemisemme ja tekemättä jättämisemme näyttävät ulkoa päin. On hyvin tärkeää, että tekemisistämme ulospäin näkyvä kuva vastaa sitä mitä tehdään ja mitä tavoitellaan. Jos siis aidosti tavoittelemme omaa turvallisuuttamme, olisi suunnaton ja vaarallinen virhe tehdä jotain jonka joku muu kokee uhkaksi.
Venäjällä näytetään nähtävän, että NATO on sille vastakkainen voimatekijä. Niin siitä huolimatta, että osapuolten välillä on yhteyksiä ja yhteistoimintaakin, jota diplomaattisesti puhuttaessa tulee tietenkin hyvän reettorin kehaista. Vastakkaisuudesta johtuen Suomen lähestyminen tuota tunnistettua vastustajaa on, tietenkin, uhkatekijä. 1300 kilometriä yhteistä rajaa vastustajan kanssa on aina sotavoimille ja niiden johtajille uhka jos sitä vertaa vastaavaan rajaan neutraalin tai jopa ystävällismielisen kumppanin kanssa. Tälläinen suhtautuminen ja siihen varautuminen pitää pitää kirkkaana mielessä kun päätöksiä liittoutumisesta tehdään.
Puolustusministeri Stefan Wallin/RKP on kommentoinut juttua vain sanan- ja mielipiteenvapauden merkeissä. Ilmeisesti hän ei katso tarvitsevansa kommentoida sisältöjä kun asia ei suoraan kosketa ruotsalaisten oikeuksia Suomessa. Puolustusministerin pesti taitaa edelleenkin olla Suomen hallituksessa vihoviimeinen jakojäännös.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP taas spekuloi Makarovin puhuneen omissa nimissään eikä Venäjän korkeimman johdon. Hänkin, vaikka on kertaluokkaa vakavammin otettava poliitikko kuin Wallin, siis ohittaa asian ytimen eli tarpeen arvioida miltä meidän politiikkamme näyttäytyy muualta katsottuna. Toisaalta Tuomiojan käsitys, että Suomen ja NATOn yhteistyö ei ole uhka kenellekään, on yksisilmäisyydessään ja naiviudessaan pöyristyttävä, ellei bulevardilehtien muoti-ilmaisua käyttäen tyrmistyttävä. Eikö Tuomioja oikeasti näe, että liittymällä toisen kokemaan ja nimeltä mainitsemaan uhkaan, on osa tuota uhkaa? En haluaisi uskoa, että Tuomioja on oikeasti noin ymmärtämätön vaan hän yrittää peitellä NATOttamisen kannalta kiusallista paljastumista.
Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti Sauli Niinistö/Kok taas varoittaa olemaan hermostumatta. Sinällään Niinistö sentään tunnistaa, että Makarov puhuu nimen omaan Venäjän armeijan huolenaiheista. Niinistö sanoi myös, että Makarovin puheet anatavat syyn harkita puolustusratkaisujamme. Toivottavasti Niinistö ei harkinnassaan päädy puolueensa perinneratkaisuihin eli "rautaa rajalle".
Toivon, että tämä tuulahdus Venäjän armeijan johdosta saa päättävät tahomme oikeasti miettimään miltä ulkopoliittiset toimen näyttävät muualtapäin katsottuna. Muuten pahimmassa tapauksessa törmätään epäuskottavuuden kauheisiin seurauksiin ihan samalla tavalla kuin 1930-luvun lopulla kun teot ja puheet eivät vastanneet toisiaan. Tälläiset asiat ja näköalat kannatta pitää kirkkaasti mielessä kun esimerkiksi mietitään miten vastataan Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen. Miten Venäjä esimerkiksi suhtautuisi Suomen alueeseen jos se katsoo Islannin ilmatilan valvonnan estävän sen kansainvälisin sopimuksin taattua vapaata liikkumista Atlantilla. Toivottavasti Makarov siis avasi NATOttajien silmiä edes vähän näkemään mitkä heidän toimiensa seuraukset voivat olla.
Venäläiskenraali ja sikäläisten asevoimien päällikkö Nikolai Jegorovits Makarov on käynyt Suomessa pitämässä esitelmän Helsingin yliopistolla. Siinä hän on kertonut miltä Suomen ja NATOn suhteet vaikuttavat Venäjältä katseltuna.
On tietenkin totta, minkä Makarovkin huomautti, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa suhteistaan NATOon. Olisi kuitenkin hyvä ennen päätöksiä arvioida miltä asia näyttää eri suunnista ulkopuolelta katsottuna. Se mikä saattaisi näyttää kivalta Kokoomuksen tai RKP:n puoluetoimistosta katsottuna, ei välttämättä ole sitä muualta katseltuna.
Emme voi emmekä saa jättää huomioimatta sitä, miltä tekemisemme ja tekemättä jättämisemme näyttävät ulkoa päin. On hyvin tärkeää, että tekemisistämme ulospäin näkyvä kuva vastaa sitä mitä tehdään ja mitä tavoitellaan. Jos siis aidosti tavoittelemme omaa turvallisuuttamme, olisi suunnaton ja vaarallinen virhe tehdä jotain jonka joku muu kokee uhkaksi.
Venäjällä näytetään nähtävän, että NATO on sille vastakkainen voimatekijä. Niin siitä huolimatta, että osapuolten välillä on yhteyksiä ja yhteistoimintaakin, jota diplomaattisesti puhuttaessa tulee tietenkin hyvän reettorin kehaista. Vastakkaisuudesta johtuen Suomen lähestyminen tuota tunnistettua vastustajaa on, tietenkin, uhkatekijä. 1300 kilometriä yhteistä rajaa vastustajan kanssa on aina sotavoimille ja niiden johtajille uhka jos sitä vertaa vastaavaan rajaan neutraalin tai jopa ystävällismielisen kumppanin kanssa. Tälläinen suhtautuminen ja siihen varautuminen pitää pitää kirkkaana mielessä kun päätöksiä liittoutumisesta tehdään.
Puolustusministeri Stefan Wallin/RKP on kommentoinut juttua vain sanan- ja mielipiteenvapauden merkeissä. Ilmeisesti hän ei katso tarvitsevansa kommentoida sisältöjä kun asia ei suoraan kosketa ruotsalaisten oikeuksia Suomessa. Puolustusministerin pesti taitaa edelleenkin olla Suomen hallituksessa vihoviimeinen jakojäännös.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP taas spekuloi Makarovin puhuneen omissa nimissään eikä Venäjän korkeimman johdon. Hänkin, vaikka on kertaluokkaa vakavammin otettava poliitikko kuin Wallin, siis ohittaa asian ytimen eli tarpeen arvioida miltä meidän politiikkamme näyttäytyy muualta katsottuna. Toisaalta Tuomiojan käsitys, että Suomen ja NATOn yhteistyö ei ole uhka kenellekään, on yksisilmäisyydessään ja naiviudessaan pöyristyttävä, ellei bulevardilehtien muoti-ilmaisua käyttäen tyrmistyttävä. Eikö Tuomioja oikeasti näe, että liittymällä toisen kokemaan ja nimeltä mainitsemaan uhkaan, on osa tuota uhkaa? En haluaisi uskoa, että Tuomioja on oikeasti noin ymmärtämätön vaan hän yrittää peitellä NATOttamisen kannalta kiusallista paljastumista.
Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti Sauli Niinistö/Kok taas varoittaa olemaan hermostumatta. Sinällään Niinistö sentään tunnistaa, että Makarov puhuu nimen omaan Venäjän armeijan huolenaiheista. Niinistö sanoi myös, että Makarovin puheet anatavat syyn harkita puolustusratkaisujamme. Toivottavasti Niinistö ei harkinnassaan päädy puolueensa perinneratkaisuihin eli "rautaa rajalle".
Toivon, että tämä tuulahdus Venäjän armeijan johdosta saa päättävät tahomme oikeasti miettimään miltä ulkopoliittiset toimen näyttävät muualtapäin katsottuna. Muuten pahimmassa tapauksessa törmätään epäuskottavuuden kauheisiin seurauksiin ihan samalla tavalla kuin 1930-luvun lopulla kun teot ja puheet eivät vastanneet toisiaan. Tälläiset asiat ja näköalat kannatta pitää kirkkaasti mielessä kun esimerkiksi mietitään miten vastataan Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen. Miten Venäjä esimerkiksi suhtautuisi Suomen alueeseen jos se katsoo Islannin ilmatilan valvonnan estävän sen kansainvälisin sopimuksin taattua vapaata liikkumista Atlantilla. Toivottavasti Makarov siis avasi NATOttajien silmiä edes vähän näkemään mitkä heidän toimiensa seuraukset voivat olla.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
NATOttajat vauhdissa - "zum Bunde"
Suomen ulkopoliittinen johto on sitomassa Suomea jälleen tiukemmin NATOon. Suomea kaavaillaan liitettäväksi Islannin ilmapuolustukseen. Ollaanko meille hankkimassa uusia sotasyyllisiä?
Viime aikoina on keskustelu kovasti suomalaisen valtiojohdon halusta saada suomalaiset hävittäjät Islannin taivaalle. Presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Stefan Wallin olivat juuri Chicagossa, USAssa NATO-kokouksessa jonka yhteydessä tämäkin asia tuli esille. Se ei tosin liene ollut k.o. kokouksen asialistalla mutta Islannin pyyntö tuli sopivaan aikaan yhdistää nämä kaksi NATOtusta.
Suomenmaa-lehden mukaan Niinistö rajaisi suomalaisten osuuden venäläisten koneiden tunnistamiseen. Vihollinenkin on NATO-maa Islannille jo siis tiedossa.
Mitäköhän Niinistö ja koneiden lentelyä johtavat tekisivät kun oikeasti tunnistettavaa alkaisi Islannin ilmatilaan tulla ja tositarkoituksella? Muistaisivatko operatiivisessa vastuussa olevat NATO-komentajat Niinistön toiveen? Välittäisivätkö viholliskoneiden lentäjät, tulevat ne mistä ilmansuunnasta tahansa, Niinistön toiveista ja erottelisivat vastapuolta? Entä miten vihollinen suhtautuisi Suomen maaperään jos sillä olisi vastassaan suomalaisia lentokoneita Islannissa? Oltaisiko sielläkin "erillissodassa" vai "im bunde"?
Toisaalta Niinistöltä ja kumppaneilta näyttää unohtuvan aikaisemmat lupaukset kovin herkästi. Aikoinaan kun Hornetteja hankittiin, pyhästi eduskuntaa myöten luvattiin, että ne eivät ole tarkoitettu operaatioihin ulkomailla vaan kotimaan puolustukseen. Samoin aikoinaan Thorvald Stoltenbergin raportin ilmestyttyä 2009 Eduskunnan puolustusvaliokunta linjasi, että Suomi ei voi osallistua tuollaiseen. Nyt kehitys on siitäkin Niinistön mukaan kehittynyt vaikka linjaukset eivät kuulemma ole muuttuneet.
Miksiköhän linjaukset muuttuvat aina silloin kun siitä ei kansalaisille kerrota ja sitten kun toiminta muuttuu, linjaukset ei muutu. Oikeasti meitä näytetään askel askeleelta hivutettavan kohti sotilaallista liittoutumista joka väistämättä johtaa myös sotimiseen eli NATOtetaan. Mutta eihän sotimisessakaan linjaus muutu kun mehän olemme jo sotimassa Afganistanissa. Mistä syystä yleensä näissä sotimis- ja liittoutumisasioissa puolustuspuheet osoittautuvat aina aikaamyöten perättömiksi ja pahimmat ennakoinnit liiankin optimistisiksi. Ja ulkoministeri Tuomiojakin komppaa NATOttajia toteamalla Chicagon kokouksen edistävän Suomen mukanaoloa NATOssa.
Oikeasti meidän tavallisten suomalaisten taatiaisten kannalta aito ja tunnustettu puolueettomuus olisi ainoa keino pyrkiä pysyttelemään seuraavien sotilaallisten kriisien ulkopuolella. Se vaatisi täydellistä irroittautumista nykyisestä NATO-kumppanuudesta ja poistuminen kaikista sellaisista operaatioista joissa ei olla puhtaasti ja ahtaassa merkityksessä rauhaa turvaamassa.
Ovatko Niinistö, Tuomioja ja Wallin seuraavat sotasyyllisemme? Heilleköedellisten rehabilitointiyrityksillä ollaan tekemässä tilaa? Pitäisikö meidän varautua lainsäädännöllä jo nyt jotta heitä ei pestäisi puhtaaksi juristerisella kikkailulla kuten heidän edeltäjiään II Maailmansodan ajalta.
--- Si vis pacem, para pacem ---
P.s. Oma mielenkiintoinen piirteensä on, että Suomen Chicago-delegaation kaksi ensinmainittua jäsentä kyllä omilla sivuillaan jotenkin kirjoittavat ja ottavat kansaa tärkeään NATO-asiaan mutta puolustusministeri ei mitenkään vaikka sota-asioiden kuuluisi erityisesti kuuluvan hänen toimialaansa.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Tiedonlevitteet väkivallan asialla
Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla. Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla. Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä. Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa. Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
torstai 29. maaliskuuta 2012
EVAn EU tiedotusvälineissä
Elinkeinoelän valtuuskunta (EVA) on julkaissut arvio- ja asennetutkimuksen "EU vai ei?". Tutkimus kertoo EU-myönteisyyden lisääntyneen. Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet sen nimen omaan tuosta myönteisyyden kasvun näkökulmasta.
EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä. Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin. Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a.
Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on valikoitu eritavalla. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia. Nyt joukko on valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen. Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.
Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta. Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana. Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan. Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.
Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi. NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla. Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.
Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle. Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.
Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta. Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä. Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään. Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?
EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä. Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin. Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a.
Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on valikoitu eritavalla. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia. Nyt joukko on valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen. Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.
Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta. Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana. Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan. Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.
Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi. NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla. Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.
Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle. Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.
Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta. Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä. Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään. Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
NATO-jäsenyyttä vastaan
Helsingin Sanomat uutisoi teettämäänsä NATO-kyselyä sekä paperilehdessään että nettiversiossaan. Uutinen jutussa oli, että NATOn vastustus sivuaa aiempaa muutaman vuoden takaista ennätystä. Nyt jopa Kokoomuksen kannattajien enemmistö vastustaa.
Sinällään juttu paljastaa kuinka vastoin ihmisten mielipiteitä heidän edustajansa valikoituvat. Siinä ei kuitenkaan sinällään ole ihmeellistä. Mielenkiintoiseksi jutun tekee esitetyt perustelut vastustukselle.
Ulkopoliittisesta instituutista on kaivettu esille kokoomuslainen, entinen poliittinen valtiosihteeri ja vanha NATO- ja EU-friikki Teija Tiilikainen. Hänen mielestään kyse on NATOn toimien julkisuudessa saamasta kuvasta. Ikäänkuin itse teot eivät olisi syynä vaan niistä saatu kuva. Peili siis on taas syyllinen kieroon kuvaan, ei kohde itse.
Tiilikainen vieläpä nostaa esiin innokkaan Viron touhut Afganistanissa. Rivien välistä paistaa, että hänen mielestään Suomen pitäisi olla kuten pienempi mutta rohkeampi Viro eli kritiikittömästi mukaan USAn valloitus- ja miehityssotiin mihin vain kutsu käy.
Puolustusministeriön tiedottaja Jyrki Iivonen taas syyttää Euron kriisiä. Varsin kaukaa on pitänyt Iivosenkin hakea syyllistä.
Kumpainenkaan ei tuo esille ihan konkreettisia NATOn toimia, esimerkiksi sotiaLibyassa ja Afganistanissa. Eiköhän niissä riitä maailman menoa seuraaville suomalaisille ihan riittävästi syitä vastustaa perustellusti NATOon liittymistä.
Sikäli Tiilikainen on oikeassa, että NATOa kannattavat presidenttiehdokkaat, siis kaikki pl. vassuli Paavo Arhinmäki, ja heidän puolueensa yrittävät olla hissunkissun vaaleja edeltävän ajan jotta eivät paljastuisi ja menettäisi ääniä. Meillä on siis ilmeisesti odotettavissa vaalien jälkeen uusi NATO-kiiman kausi.
Sinällään juttu paljastaa kuinka vastoin ihmisten mielipiteitä heidän edustajansa valikoituvat. Siinä ei kuitenkaan sinällään ole ihmeellistä. Mielenkiintoiseksi jutun tekee esitetyt perustelut vastustukselle.
Ulkopoliittisesta instituutista on kaivettu esille kokoomuslainen, entinen poliittinen valtiosihteeri ja vanha NATO- ja EU-friikki Teija Tiilikainen. Hänen mielestään kyse on NATOn toimien julkisuudessa saamasta kuvasta. Ikäänkuin itse teot eivät olisi syynä vaan niistä saatu kuva. Peili siis on taas syyllinen kieroon kuvaan, ei kohde itse.
Tiilikainen vieläpä nostaa esiin innokkaan Viron touhut Afganistanissa. Rivien välistä paistaa, että hänen mielestään Suomen pitäisi olla kuten pienempi mutta rohkeampi Viro eli kritiikittömästi mukaan USAn valloitus- ja miehityssotiin mihin vain kutsu käy.
Puolustusministeriön tiedottaja Jyrki Iivonen taas syyttää Euron kriisiä. Varsin kaukaa on pitänyt Iivosenkin hakea syyllistä.
Kumpainenkaan ei tuo esille ihan konkreettisia NATOn toimia, esimerkiksi sotiaLibyassa ja Afganistanissa. Eiköhän niissä riitä maailman menoa seuraaville suomalaisille ihan riittävästi syitä vastustaa perustellusti NATOon liittymistä.
Sikäli Tiilikainen on oikeassa, että NATOa kannattavat presidenttiehdokkaat, siis kaikki pl. vassuli Paavo Arhinmäki, ja heidän puolueensa yrittävät olla hissunkissun vaaleja edeltävän ajan jotta eivät paljastuisi ja menettäisi ääniä. Meillä on siis ilmeisesti odotettavissa vaalien jälkeen uusi NATO-kiiman kausi.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Niinistö(ä) natottaa
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on avautunut YLEn Ykkösaamu-haastatteluohjelmassa NATO-suhteestaan. Sen hän on tehnyt tavanomaiseen perimmäisiään salailevaan tyyliinsä.
Ensiksi Niinistö mukamas ihmettelee NATOlla pelottelua. Tuskinpa hän sitä oikeasti ihmettelee sillä hänkin varmaan tajuaa, että sodan uhkasta ei voi kertoa sodan uhkan seurauksista eli sodasta kertomatta. Ja se on kertomista pelottavasta sodasta. Mutat niinistön mielestä sodan uhkasta ei saisi kertoa vaikka sellainen NATOn kautta todella uhkaa.
Niinistö väittää NATOn tulevan vastaan kun "eurooppalaisen yhteistyön tie on kuljettu loppuun". Mitä hän oikeastaan tuolla atrkoittaa? Minun käsittääkseni sitä, että olisi mukamas jotenkin väistämätöntä, että menisimme entistä tiiviimmin mukaan USAn ja sen liittolaisten sotaseikkailuihin mukaan ja sitten jossakin vaiheessa emme pääsisi niihin syvemmälle kuin menemällä jäseneksi NATOon. Mistä tälläinen luonnonlaki on saanut alkunsa? Se ei voi olla peräisin kuin NATO-kiimakkojen omista mielikuvista ja etupyyteistä.
Oikeasti meidän turvallisuutemme taataan parhaiten pysyttelemällä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella kuten aikoinaan asia kirkkaasti YYA-sopimuksen johdannossa todettiin. Käytännössä se tarkoittaa uskottavaa liittoutumattomuutta joka suuntaan ja aktiivista mutta neutraalia rauhanvälittäjän roolia maailmalla. Silloin luontevia toimintaympäristöjä ovat YK ja sen alajärjestöt sekä taloudessa EU-ympyröitä laajempi, myös alikehittyneiden maiden edut huomioiva yhteistyö.
P.s. Natottaa-sana on mielenkiintoisella tavalla kaksimerkityksinen. Toisaalta sillä voi tarkoittaa NATOn tyrkyttämistä ja meidän sitomista entistä tiiviimmin siihen. Toisaalta sen voisi tulkita myös henkilökohtaisiksi kiintymyksen tunteiksi NATOa kohtaan. Eli otsikon voi tulkita kahdella tavalla: Toisaalta Niinistö natottaa meitä eli ajaa meitä sotaliittoon sen kanssa ja toisaalta itseään Niinistöä natottaa kun kun NATO vetää häntä puoleensa kuin ryyppy janoista. Eli Niinistön ja NATOn suhde on veto- ja työntövoimainen molempiinsuuntainen. Kumpa hän vain jättäisi sen henkilökohtaiseksi ongelmakseen eikä tyrkyttäisi sitä meille muille.
Ceterum censeo: Presidentinvaaleissa on oltava mahdollisuus äänestää kaikka ehdokkaita vastaan.
Tiedossa olevien presidenttiehdokkaiden joukko näyttää sellaiselta, että tarvitsen jo ensimmäiselle kierrokselle mahdollisuuden äänestää kaikkia vastaan. Muuten on pakko piirtää kirkkkovene.
Ceterum censeo: Presidentinvaaleissa on oltava mahdollisuus äänestää kaikka ehdokkaita vastaan.
Tiedossa olevien presidenttiehdokkaiden joukko näyttää sellaiselta, että tarvitsen jo ensimmäiselle kierrokselle mahdollisuuden äänestää kaikkia vastaan. Muuten on pakko piirtää kirkkkovene.
perjantai 21. lokakuuta 2011
YLE mainostaa sotaa
Suomen
yleisradio eli tuttavallisemmin YLE tarjosi eilen 20/10 -11 pääuutislähetyksessään mainoskatkon NATOlle. Siinä NATOttaja
Martti Ahtisaari sai kritiikittä julistaa NATOn ilosanomaa.
Ahtisaari
väitti NATOa rauhanturvaorganisaatioksi jolle YK ulkoistaa
rauhanturvaamistehtävät, muka ikäänkuin ainoana mahdollisena.
Ban Ki-Moon kuulemma soittaa suoraan NATOn päivystävään
puhelimeen kun tarvetta ilmenee. Ahtisaari lasketteli pajunköyttä
omantunnon hiukkaakaan ilmettä väräyttämättä.
Ahtisaari
ei ilmeisesti lainkaan ihmettele kuinka NATOlta jää
rauhanturvaamisen jälkeen niin paljon ruumiita. Esimerkiksi
Afganistanissa, entisessä Jugoslaviassa ja nyt viimeksi Libyassa.
Ennenmuinoin rauhanturvaajat menivät taistelevien osapuolten väliin
estämään verenvuodatusta. Nyt NATO mukamas rauhanturvaajana nimen
omaan sitä vuodattaa. Se ei siis turvaa rauhaa vaan sitä rikkoo.
Ahtisaari
ei ilmeisesti myöskään ihmettele kuinka NATO suhtautuu hyvin
luovasti ja vapaasti sille YK:sta asetettuihin operaatioiden
rajauksiin. Esimerkiksi Libyassa oli lupa lentokieltoalueeseen
siviilien suojelemiseksi mutta NATO ei antanut sen rajoittaa
toimintavapauttaan vaan pommitti surutta siviilejä jos he sattuivat
olemaan väärän osapuolen hallussaan pitämillä alueilla. Sen
sijaan mieleinen osapuoli on saanut surmata väärin ajattelevia
siviilejä rauhassa. Samaan aikaan NATO särki pommituksillaan
elintärkeää infrastruktuuria kuten esimerkiksi
kastelujärjestelmiä. Olisivathan ne olleet uudelle
nukkehallinnolle epämieluisasti muistuttamassa ihmisiä edellisen
hallinnon aikaansaannoksista.
Oma
lukunsa on NATOn päämaan USAn suorat murhat joita se tekee väittäen
niitä oikeuden toteuttamiseksi. Se ei kykene omassa maassaankaan
pidättäytymään rangaistuksiksi naamioiduista murhista mutta nyt
häpeilemättä murhaa ihmisiä ympäri maailman.
Ahtisaari
ilmeisesti ajattelee, että rauhanturvaajien ei tulisi estää
sotimista vaan olla osapuoli vieraassa maassa. Ennen vanhaan
tuollaista ei nimitetty rauhanturvaamiseksi vaan hyökkäämiseksi ja
miehittämiseksi..
Valtaosa
suomalaisista on Ahtisaaren kanssa erimieltä suhtautumisesta NATOon.
Silloin on kaikkein käsittämättömintä, että YLE antaa
tälläisessä tilanteessa yhdelle osapuolelle tälläisen tilan
mainospläjäykselle. Vaikka keppihevosena olikin Ahtisaaren
elämänkerran julkaiseminen, niin siitä huolimatta mainos oli
tarpeeton ja irrallaan itse uutisesta. Edes mainostelevisio MTV3 ei
saa sijoittaa mainoskatkoja noin muun ohjelman sekaan vaan ne on
erotettava itse ohjelmasta.
Ahtisaari siis syyllistyi harhaanjohtavaan mainontaan ja YLE tekstimainontaan.
Mistä
löytyisi valveilla olevat konsulit vahtimaan YLEn vikkeliä
toimittajia pysymään edes alkeellisesti asemansa edellyttämässä
tasapuolisuudessa?
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Rehellinen ja luotettava
Viime päivinä on jälleen paljastunut uusia Suomen armeijan sodan jälkeisiä suhmurointeja. Aiemminhan on tullut tietoon Suomen armeijan vakoilu USAn hyväksi jo 50-luvulta lähtien ja joka jatkunee edelleenkin (orwellilaisella uusiokielellä: "puolustusvoimamme ovat harjoittaneet perinteistä tiedusteluyhteistyötä samaan arvoyhteisöön kuuluvien demokratioiden kanssa").
Nyt uutena asiana on tullut esille yhteistyö Ruotsin kanssa. Ruotsalainen toimittaja Mikael Holmström paljastanut sen tuoreessa kirjassaan. Suomessa asian toi esille ensin Hufvudstadsbladet. Asiasta ovat kertoneet myös monet muut tiedotusvälineet. M.m. Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta ainakin kaksi juttua verkkoversiooonsa, yhden lentokoneiden varastoinnista ja toisen vakoilijoista, sekä paperisen viikonloppunumeronsa pääkirjoituksessa mielipiteensä. Erkon aviisin avautuminen oli toteava eikä edes se uskaltanut lähteä puolustelemaan lehden mielipiteeksi tarkoitetussa kirjoituksessa.
Suomi vakuutti olevansa YYA:sta huolimatta puolueeton ja ja puolueettomuuttaan vakuutti myös Ruotsi. Käytännössä Ruotsi oli jo 50-luvulla salaa NATOn liittolainen. Se m.m. vakoili NL:a NATOn laskuun. Samaan aikaan Suomen armeijan johto suhmuroi tuon NATO-maan kanssa rikkoakseen voimassa olevaa rauhansopimusta "de facto".
Ruotsiin oli kuulemma säilötty sotamateriaalia, esimerkiksi hävittäjäkoneita Suomen armeijan käyttöön. Samaan aikaan Suomessa koulutettiin lentäjiä yli oman rauhansopimuksella asetetun tarpeen. Samaan aikaan kiersi suusta suuhun julkisia huhuja kuinka Suomen ilmavoimilla oli lentokoneisiinsa niin paljon varaosia, että niistä olisi saattanut rakentaa kymmeniä uusia koneita. Huhujen mukaan varaosat olivat siivet ja runko; kun ne liitettiin kiinni toisiinsa, saatiin ehjä ja lentävä kone.
Tuolloiseen menettelyyn liittyi myös ilmavoimien tapa ostaa koneita eri tarkoituksiin kuin niitä valmistettiin. Kun pommikoneet oli rauhansopimuksella kielletty niin ostettiin maalinhinauskoneita jotka näyttivät ihan pommikoneilta ja muut ilmavoimat käyttivät tismalleen samoja koneita pommikoneina. Tai ostettiin harjoituskoneiksi suihkuhävittäjiä joita muut käyttivät menestyksellä ihan tositoimissa.
Tämä samainen Suomi kehuu itseään luotettavana sopimuskumppanina, rehellisenä ja avoimena. Ja puolueettomuudestakin kuulemma luovuttiin vasta 90-luvulla. Siihen asti oltiin sitouduttu puolustautumaan jos sopimuskumppanin kimppuun meidän kauttamme hyökätään. Käytännössä oltiin kuitenkin valittu toinen toinen tie, liittoutuminen juuri sen tahon kanssa jota vastaan oltiin sitouduttu puolustautumaan. Olisikohan paikallaan ruveta rehelliseksi sopimuskumppaniksi tai ainakin rehelliseksi?
lauantai 19. helmikuuta 2011
Im Bunde am Tisch
Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta. Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa.
Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa. Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin. Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta. Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi. Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme. Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.
Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa. Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille. Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.
Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus. Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä. Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat. Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken. Olemmeko jo niin pitkällä? Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa. Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.
Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan. Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.
Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan? Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta. Silloin tosin nykyisten eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.
-----
*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi. Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole. Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Kylmää tuulta Atlantilta
Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja. Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa.
Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa. Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.
Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen. Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä. Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa. Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset. Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle. Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.
Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä. Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.
Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa. Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun. Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.
Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa. Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön. Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan. Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä. Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.
Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari. Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla. Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut. Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.
Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa. Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena. Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä.
SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat. Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus. Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut. Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Soinin-Lipposen linjalta rauhanlinjalle
Olemme viime päivinä törmänneet muiden asioiden lisäksi kahden poliitikkosankarin törmäilyihin: Timo Soinin/PerSu ja Paavo Lipposen/SDP öykkäröintiin. Timo Soini kehuu tehneensä puolitoista vuotta ympäristöohjelmaa Brysselissä ja se paljastui Matti Putkosen Metalliliitossa, Metalliliiton ajalla ja palkalla tekemäksi.
Paavo Lipponen on juoruillut USAn lähetystössä kun pahainen juoruämmä ja sitä pidetään normaalina diplomatiana. Jos oikein muistan niin aiempaa "normaalia" diplomatiaa Neuvostoliiton suurlehetystössä ei ole pidetty suotavana eikä sallittavana. Siinä meni pisteet sekä Lipposelta että diplomatialta.
Molemmat ovat jo aiemmin kunnostautuneet samanlaisilla asioilla. Soini on koko poliittisen uransa puhunut yhtä ja tehnyt toista. Nyt hän yrittää haalia kannatusta NATO- ja EU-vastaisuilta ihmisiltä mutta itse luiskauttelee peittely-yritysten lomassa kannattavansa molempia kuinmyös vähien veroeurojen haaskaamista yhä enemmän pyssyihin.
Samaten Lipposella on rasitteenaan intrigoinnit USA:ssa kun pyrkimyksenä viedä meidät jo mukaan USAn sotaan Irakissa, osaksi "halukkaiden liittoumaa". Se epäonnistui, kiitos Anneli Jäätteenmäen paljastusten. (Jäätteenmäki vain sörssi tilanteensa peri-kepulaiseen tapaan). Onnistuminen sotaseikkailijoille tuli vasta Afganistanissa, jossa nämä atlantistit saivat meidät mukaan USAn hyökkäys- ja miehityssotaan.
Nämä molemmat sankarit näyttävät ajavan ihan samaa politiikkaa kuin avoimemmin jenkkimyönteiset kokoomuslaiset, nuo Alexander Stubbit ja Jyrki Kataiset. Kun mukaan otetaan vielä NATO-kiimakot Martti Ahtisaari/SDP ja Liisa Jaakonsaari/SDP niin onkin koolla sellainen "Hermannin nuorisoseura", että pelottaa. Millaisiin sotaseikkailuihin tuo joukkio meidät oikein saattaakaan. Meidän pitänee alkaa valmistautua uuteen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Vallan mainio väline siihen olisi Rauhanlain tapainen laki joka asettaisi jo etukäteen rajat sodanlietsonnalle ja säätäisi sellaisesta vastuuttomuudesta riittävät seuraamukset.
torstai 13. tammikuuta 2011
Epäsymmetrisesti vastavuoroinen
Venäjän maalakeja on täydennetty määräyksellä joka kieltää maan myymisen ulkomaalaisille raja-alueilta. Jo aiemminkin myyminen oli kielletty mutta raja-aluetta ei oltu määritelty näin tarkasti. Venäjän hallinto on toiminut suvereenin valtion tapaan omalla alueellaan lainsäädäntöään tarkentaen. Lain hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä saattaa tietysti olla montaakin mieltä, etenkin kun ei ihan tarkkaan tiedetä mitkä ovat lain tavoitteet. Se ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että tietyt tahot alkoivat välittömästi russofobistisen *) älämölön Venäjän demonisoimiseksi ja Karjalan rajaspekulaatioiden hengissä pitämiseksi.
Puhutaan vastavuoroisuudesta niinkuin Venäjän pitäisi ottaa omia sisäisiä lakeja säätäessään huomioon muiden haluja, tässä tapauksessa maan ostamiseen tietyiltä alueilta. Mitä ihmeen vastavuoroisuutta tässä oikeastaan halutaan? Sitäkö, että vastavuoroisesti Suomen lainsäädännössä on otettava huomioon Venäjän halut? Sitähän molemminpuoleinen vastavuoroisuus tarkoittaa. Jos me haluamme, että Venäjä noudattaa meidän lainsäätäjiemme ja hallintomme haluja lainsäädännössään niin meidän on silloin täällä noudatettava heidän halujaan. Tässä ilmeisesti halutaan olla vastavuoroisia toiseen suuntaan ja toiseen ei haluta, että toinen puuttuu meidän asioihimme.
Ulkomaalaiset saavat ostaa Suomesta, p.l. Ahvenanmaan kotipaikkarajoitukset ja maatalousmaan etuosto-oikeudet, maata kunhan sen pystyvät myyyjälle maksamaan. Minulle se on ihan riittävää ohjausta vaikka emme asetakaan mitään vastavuoroisuusvaatimuksia joilla yritetään puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin. Ja ihan ilman mitään vastavuoroisuusvaatimuksia voimme suvereeniutemme, joka on kapeampi kuin Venäjän, eli EU:n sallimissa puitteissa päättää omista myynti- ja osto-oikeuksistamme ja -rajoituksistamme.
Alexander Stubb on YLEn uutisessa ihan oikeassa, että venäläisten päätöksessä on kyse heidän sisäpolitiikastaan, siis päätöksestä joka koskee heidän omia sisäisiä asioitaan. Toisen sisäisiin asioihin puuttumista on pidetty jotenkin rumana, ainakin jos se kohdistuu meihin. Sen sijaan ilmeisesti Stubbin ja kmpnien mielestä toiseen suuntaan se on luvallista.
Tässä nähdään tai ainakin julkisesti halutaan asia osoittaa, että tämä olisi jotenkin Suomea kohtaan osoitettu toimenpide. Kuitenkin Venäjältä katsottuna on paljon monia muitakin ulkomaita. eikä sitäpaitsi tuonkaltaiset rajoitukset ole ollenkaan ainutkertaisia maailmalla.
Mitä taas strategiaan tulee niin Stubb itsekin tietää, että hän ja hanen samanmielisesä haikailevat NATO-jäsenyyttä ja kyhnyttävät sen kyljessä. Se tekee Suomen ja Venäjän välisestä rajasta hyvinkin strategisen paikan, jonne mikä tahansa NATOn kriisi voi eskaloitua. Kyseessä olevilla Suomen rajan viereisillä alueilla Venäjä saattaa hyvinkin joutua varautumaan NATOn uhkaan.
Myös Karjalan liiton Markku Laukkanen on puuttunut asiaan samaan russofobiseen henkeen. lmeisesti tarvitsee Karjala-takaisin -hemmojen ja hemmottarien ääniä joten älämölöä pitää pitää.
Nyt näyttää Stubb nostaneen "vaihteen kakkoselle" vaalikampanjassaan Venäjä-vastaisten äänten kalastelussa kun on lähettänyt nootin aiheesta. Sinällään nootissa on yksi ihan asiallinenkin kysymys: pyrkimys selvittää miten jo epämääräisessä tilassa tehtyjen kauppojen suhteen tullaan menettelemään. se on tietenkin ihan hyvä tehdä kerralla ja selväksi linjaukseksi. Muilta osin nootti näyttää olevan venäjävastaisuudesta elämäntehtävänsä tehneiden nuoleskelussa, varmaan siis eduskuntavaalit mielessä. Kun sisäpolitiikkaan pettyneet ihmiset tuntuvat jättävän yhä enenevässä määrin äänestämättä, oikeistohörhöt sensijaan raahautuvat vaikka viimeisillä voimillaan ja ääniä ovat keräämässä nämä Subbit ja Laukkaset.
*) Termi russofobia tarkoittaa venäjänpelkoista. Se ei ihan tarkasti ottaen ole tässä yhteydessä kuvaava ilmaus. Pikemminkin pitäisi puhua Venäjä-vihasta. Olisiko se silloin sivistyssanana esimerkiksi misorussismi kun kreikankielen sanasta misos tuleva etuliite mis(o) tarkoittaa vihaamista, esim. misantropia eli ihmisten vihaaminen.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Joulurauhaa Ahtisaarelta
Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa. Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.
Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät. Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn. Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi. Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa. Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana. Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.
Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti. Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi. Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta.
Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää. Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan. Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys. Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa. Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.
Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita. Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin. Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa. He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä. Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin. Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa. Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana. Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.
Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen. Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini. Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti. Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.
P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla. Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa. Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
NATOttajat lemmenlukossa
Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla. Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka. Tuolloin luvataan lopettaa miehitys. Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet. Sen sijaan meidän Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin. Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.
Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille. Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan. Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.
Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e. Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta. Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava. Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan. Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta. Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.
Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan. Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.
Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa. Äänestämälläkö ensi vaaleissa?
Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille. Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan. Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.
Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e. Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta. Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava. Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan. Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta. Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.
Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan. Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.
Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa. Äänestämälläkö ensi vaaleissa?
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Mission Accomplished 2.0
USAn edellinen presidentti piti lentotukialuksella Irakin edustalla vappuna 2003 puheen jossa hän suurieleisesti julisti Irakin sodasta "Mission accomplished" eli tehtävä suoritettu. Nyt hänen seuraajansa julistaa samaa viestiä seitsemän vuotta myöhemmin.
Barack Obama ei tosin mennyt melkein paikan päälle vaan puhui proosallisesti televisiossa mutta viesti oli sama: sota on ohi ja voitettu, sotilaat kotiutetaan. Kuitenkin vain nimiä vaihdetaan: sotilaista tulee neuvonantajia ja taisteluprikaateista neuvonta- ja avustusprikaateja. Virallisen armeijan virallisia joukkoja nimeksi vähennetään mutta samalla panostetaan sodan ulkoistamiseen yksityisille alan yhtiöille. Yhtiöille jotka maineensa suojelemiseksi joutuvat vähän väliä muuttamaan nimeä kun edellinen on ryvettynyt sotarikoksissa. Ja neuvontajien nimissähän USA kävi Vietnamin sotaakin ensimmäiset kymmenen vuotta. Pohjois-Vietnamia, Laosia ja Kambotsaa voitiin ihan hyvin pommittaa etelä-vietnamisten opetustarkoituksessa kivikauteen. Sama onnistunee vallan mainiosti Irakissakin. Ja hyökkäykset naapurimaihinkin mennevät ihan kivoina opetusnäytöksinä.
Samaan aikaan kenraalit julistavat etteivät he ole lähdossä mihinkään ja taistelujoukkoja lisätään jos "tarve" vaatii. Ja puolustusministeri gateskin suhtautuu avoimesti joukkoihin Irakissa.
Jopa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa Heikki Aittokoski on herännyt ja huomannut kuinka USA "jakelee totuutta teelusikalla".
Sen sijaan meidän ulkopoliitikkomme ja NATO-kiimakot, etunenässään Stubb, Katainen sekä Ahti- ja Jaakonsaari, eivät huomaa mitään tai eivät ole huomaavinaan tai eivät halua huomata mitään. He vievät meitä edelleenkin samaan "arvoyhteisöön" Irakin rosvoretkeläisten kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
