Kaavoituksesta

Etelä-Savon maakuntajohtaja Viialainen ja Pieksämäen kaupunginjohtaja Turunen ovat pahoittaneet mielensä kun ympäristöministeriö ei olekaan purematta niellyt kaikkien ostosparadiisien ja -helvettien rakentamista.  Ympäristöministeriö ei ole hyväksynyt Ideaparkin rakentamista Pieksämäelle poikkeusluvalla vaan on vaatinut normaalia maakuntakaavamenettelyä: ensin maakuntakaavaan ja sitten vasta alemman tason kaavoihin.  Nyt he taas ihmettelevät kun Keski-Suomen maakuntakaavassa ei mennytkään läpi kaikki ostoshelvettikeskittymät.  He kyselevät kenellä on päätäntävalta kaavoituksessa. 

Nyt ympäristöministeriö on pyyhkäissyt yli seitsemän suurta keskittymää maakuntakaavasta.  Viialaisen porukka yrittää Etelä-Savoon viittä.  Mistähän nämä vekkulit kuvittelevat saavansa asiakkaat kaikkiin.  Ei tietenkään muuten kuin, että asiakkaan sukkuloivat eri paradiisien välillä omilla autoillaan ja laiduntavat peltilehmiään ostoskeskittymän parkkiaavikolla sen aikaa kun perhe viettää laatuaikaa.  Sillä tavalllahan edistetään kestävää kehitystä, ympäristöystävällisesti.  Oikeampi suunta olisi pohtia miten kauppaketjut pystyisivät paremmin hoitamaan toimitusketjun logistiikkaa lähemmäs loppukäyttäjää.  Nyt suurten kauppaketjujen suuntana näyttää olevan, että loppukäyttäjäasiakas hoitaisi logistiikan mahdollisimman suuresta tukkukeskusvaraston tyylisestä kaupasta omalla yksityisautollaan kotiin kun n.s. palveluyhteiskunnassa suunta pitäisi kai olla toiseen suuntaan. 

Luulisi tuon tason virkamiehillä olevan tiedossa kaavoituksen lainmukaisen proseduuri.  Vai pitäisikö herrojen mielestä ympäristöministeriön olla kumileimasin joka automaattisesti hyväksyy kaiken mitä maakuntien miehet ja naiset mahtavat keksiä?  On hyvä, että ympäristöministeriöstä edes löytyy hieman järkeä katsoa suurempia kuvioita kuin maakuntien napamiesten ja -naisten omien napojen ympärykset.  Sieltä katsottuna saattaa nimittäin suuremmat perspektiivit ja laajemmat katsannot jäädä nöyhdän taakse piiloon kun keskusliikkeet ja kehittyvien maakuntien suomet vievät kuin pässiä narussa.

O tempora, o mores

YLE kertoo verkkouutisissaan kuinka kuntaministeri Kiviniemen mukaan kuntien saamia yhdistymisavustuksia  voi vapaasti jakaa puolueille. (YLEn uutinen tämän linkin takana).  Noin on jo menetelty ainakin Salossa (uutinen YLEssä tämän linkin takana).  Turun hallinto-oikeus on kuitenkin ollut Kiviniemen kanssa erimieltä.

Salossa kunnallispolitrukkien mielestä veronmaksajien rahojen antaminen kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, Kokoomukselle ja Kepulle,  on demokratian tukemista ja lisäämistä.  Noinkohan vain rahan jakaminen vain osalle kunnallisia poliittisia toimijoita edistää demokratiaa?  Eiköhän pikemminkin demokratia vain kapene kun rahan jakajat jakavat sitä vain itselleen.  

Valtaapitävien kanssa eri mieltä oleminen ei näköjään ole sitten demokratiaa ollenkaan - vallanpitäjien mielestä.

Puhdistus - Mission Accomplished

Otin tuossa Joulun jälkeen urakakseni lukea Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin.  Onhan se paljon puhuttu teos ja Finlandia-palkinnonkin voittanut.  Nyt urakka on ohi.   Työn ja tuskan takana läpi kahlaaminen oli mutta suomalaisella sisulla pääsin lopulta päämäärään ja eli kirjan loppuun.  Jos kirja olisi ollut nyky-yhteiskunnassamme vähemmän kuuluisa ja vähemmän puhuttu, olisin suosiolla jättänyt kesken mutta kun ei, niin pitihän se lukea loppuun.  Sillä katson lunastaneeni oikeuden sitä arvioida ja arvostella: minusta kirja on huono ja seuraavassa joukko perusteluja.

Kirja on tyylillisesti kuin kirjoittamisesta innostuneen teinitytön tai finninaamaisen pojan tai eläkeikään ehtineen lukijan ensi yritys koettaa ihan itse.  Kirjoittajan on näytettävä, että hän tuntee kirjallisia temppuja ja vaikutuskeinoja symboliikasta ajallisiin takautumiin.  Hän kuitenkin sortuu kaikkien aloittelijain tavoin niiden käytössä liioitteluun ja tyylin horjahteluun.  Runoratsun jalat eivät niin sanotusti pysy kovalla tiellä vaan lipsuvat tuskastuttavan usein ojan puolelle. 

Sinällään episodinen kerronta eri roolihenkilöiden näkökulmasta ei ole huono valinta mutta sillä on jo voitettu yksi Finlandia:  Hannu Raittilahan käytti sitä hienossa Canal Grandessaan.  Joten se siitä kehutusta omaperäisyydestä.

Henkilöhahmot ovat kovin yksiulotteisia, kuten aloittelijoilla usein ovat.  Hyvät ovat hyviä, kauniita ja tuoksuvat hyvälle, pahat ovat pahoja, rumia ja haisevat pahalle eli ry**älle.  Ja uhkaavissa tilanteissa kärpäset pörräävät.

Kyseessä on fiktiivinen romaani, siis mielikuvituksen tuote.  Sitä kuitenkin tunnutaan luettavan niinkuin se jotenkin antaisi todellisen kuvan Viron tapahtumista viime vuosikymmeninä.  Siinä suhteessa teos on kovin yksisilmäinen ja sitä kautta vääristelevä.   Ideologisessa oikeaoppisuudessa unohtuu niin saksalaisten keskitysleirit kuin virolaisten yhteistoiminta natsien kanssa.  Valitettavasti tämä tälläinen mielipidevaikuttaminen on yleistä: sotketaan historiallisia tapahtumia ja sepitettä siten, että virheiden oikaiseminen on vaikeaa.  Jos puuttuu johonkin yksityiskohtaan tai yleisempään kohtaan niin kirjoittaja vetäytyy tai työnnetään n.s. taiteellisen vapauden ja fiktion suojaan.  Sieltä hän ja hänen puolustajansa kuitenkin tyrkyttävät tarkoitushakuista kuvaansa todenmukaisena tai -tuntuisena.  Ja jos näkökulmalla on valtaapitävien taholta markkina-arvoa, tukea löytyy kaikenlaisten palkintojen muodossa.  Ja kun vielä kustantaja haistaa rahaa niin markkinointipuolikin on kunnossa.

Nuoruuden ja aloittelijuuden tiliin pitänee myös laittaa ajoittainen herkuttelu n.s. rumilla sanoilla.  Rohkea kirjoittaja uskaltaa sanoa ruman sanan niinkuin se on, jopa kirjoittaa eri sukupuolten genitaaleista "isojen poikien" sanoilla.

Pelottavinta tässä on, jos Puhdistusta pidetään ihan oikeasti parhaana viimevuotisena romaanina Suomessa.  Kovasti on kirjallisuutemme menossa rappiolle jos niin on.  No, en toki usko, että tilanne niin huono olisi.  Nyt vain tehdään kirjallisuudella politiikkaa ja historialla businesta.  Aloittelevat skribentitkin uskaltavat törkkiä ja liikemiehet rahastaa kun uhri on jo haudattu.

Lipposen äksyily provosoi

Lipposella on taas kummallisia käsityksiä äksyilyblokissaan Turun sanomissa. Hänestä on ilmeisesti ihan oikein, että energiayhtiöt saavat ansiottomasti, ilman syytä ja omaa työtä messeviä voittoja.  Minusta on vain kohtuullista, että niitä nipistetään Windfall-verolla.

Samoin häntä tuntuu kaihertavan kun Niinistö yrittää vasemmalta ohi demareista, kiitos Lipposen itsensä ja vasemmistoliiton johdon siellä onkin tilaa. Toisaalta en pidä presidentinvaalikampanjaansa jo käyvää Niinistöä yhtään Lipposta uskottavampana. Kummastakaan ei ole työväen johtajaksi tai työväen aseman puolustajaksi.

Ydinvoimaakin hän jaksaa edelleen puolustaa. Jostain kumman syystä hän ei pysty tai ehkä pikemminkin halua laskea syntyviä työpaikkoja. Ydinvoimala on toki iso ja seksikäs mutta työllistää vain rakennusaikana. Sen jälkeen siellä ei tarvita kuin muutama valvoja monitorin ääressä. Sen sijaan hajautettu energiantuotanto uusiutuvista raaka-aineista työllistää paljon enemmän sekä laitteistojen rakentamisessa, niiden hoitamisessa kuin raaka-aineen hankinnassakin. Työpaikathan eivät kuitenkaan tunnu Lipposta ja hänen kumppaneitaan huolestuttavan. 

Toisaalta ydinenergian riskitkään eivät hänen kaltaisiaan ole koskaan huolestuttaneet. Heitä ei voisi vähempää huolettaa kymmenien tuhansien vuosien säteilyt, uraanikaivosten ympäristöongelmat t.m.s. He eivät vertaa tavanomaisten voimaloiden aiheuttamia riskejä ydinvoimalan riskeihin. Paljon muutakin jää huomaamatta sillä onhan iso laitos aina seksikkäämpi fetissi kuin pieni.

Mitä taas tulee muiden pohjoismaiden sosialidemokraattien haluihin niin Lipposelle ei liene tullut mieleen, että niissä ei kuuden vuoden välein ole demokraattisia kuninkaanvaaleja. Ei voisi vertailu pahemmin ontua. Minä olisin paljon huolestuneempi kuinka nyt kasataan huoletta valtaa pääministerille presidentin vallan karsimisen savuverhon suojassa. Sen näkemättä jättäminen on minun miestäni suorastaan edesvastuutonta jos on jotenkin olevinaan huolissaan demokratian tilasta.

Onkohan Lipposella jokin krapula valtansa menetyksestä vai joitakin muita vanhan miehen vaivoja jotka pitää purkaa. Sinällään varmaankin tuollainen kirjoittelu on terapeuttista mutta saa muiden adrenaalinerityksen kiihtymään.

Ydinsulkusopimus, NATO ja Suomi

Lueskelin tuossa viimeisintä Tiedonantajaa (nro 14; 9/4 -09).  Siinä on sivun mittainen Erkki Suden juttu aiheesta "NATO ja ydinsodan uhka".  Susi kertoo jutussa kuinka vuonna 1968 solmittu ja 1970 voimaan tullut kansainvälinen ydinsulkusopimus kieltää ydinaseiden viemisen ydinaseettomiin valtioihin ja kuinka NATO sitä rikkoo.

  

Ydinsulkusopimuksen ensimmäisissä artikloissa kirjoitetaan seuraavasti:

1 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinasevaltio sitoutuu olemaan siirtämättä kenellekään välittömästi tai välillisesti ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa : sekä olemaan millään tavoin auttamatta, rohkaisematta tai saattamatta mitään ydinaseetonta valtiota valmistamaan tai muulla tavoin hankkimaan ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa.

2 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinaseeton valtio sitoutuu olemaan ottamatta vastaan välittömästi tai välillisesti keneltäkään ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa; olemaan valmistamatta tai muulla tavoin hankkimatta ydinaseita tai muita ydinräjähteitä; sekä olemaan hankkimatta ja ottamatta vastaan mitään apua ydinaseiden tai muiden ydinräjähteiden valmistamiseksi.

(lähde: Finlex; valtiosopimukset; 11/1970) 

Nyt kuitenkin monet ydinaseettomat NATO-valtiot ovat ottaneet vastaan U.S.A:n ydinaseita ja varastoivat niitä alueellaan  sekä ovat sitoutuneet U.S.A:lle niitä käyttämään.  Tälläisiä valtioita ovat tiettävästi ainakin Saksa, Belgia, Hollanti, Italia, Espanja ja Turkki mutta ydinsulkusopimuksen tarkoittamia ydinasevaltioita NATOn jäsenmaista ovat kuitenkin vain Ranska, UK ja itse U.S.A.  (lähde esim. The Nuclear Threa Initiative (NTI):  http://www.nti.org/d_newswire/issues/2005_6_24.html#DE004107)  NATO itse julkistaa asian omassa käsikirjaan (NATO handbook) puhumalla NATOn ydinasevoimista ("NATO's nuclear forces") joita ei ole tarve laajentaa uusiin jäsenmaihin (mutta vanhoissa niitä siis on).  

Enpä ole huomannut, että kukaan kuitenkaan kyselisi Suomessa NATO-intoilijoilta, noilta Stubbeilta, Kataisilta, Jaakon- ja Ahtisaarilta saati muilta miten he aikovat elää tuollaisen sopimusrikkomuksen kanssa.  

Eihän Suomen herrat ja tasa-arvon nimissä myös rouvat, olleet moksiskaan kun U.S.A-laisilta sotalaivoilta olisi pitänyt kysyä tuovatko ne laivastovierailuilla ydinaseita ydinaseettomaan Suomeen.  Miten sitten samat tahot kyselisivät mitään vaikka NATO-liittokumppani toisi niitä liittolaisjäsenmaahan.  Ja vaikka kyseltäisi niin miten luotettava olisi vastaus.  Siitä on esimerkkinä NATOn varastot Norjassa.  Ei sielläkään tavalliset norjalaiset tiedä onko ydinaseettomassa maassa ydinaseita.  On vain hurskas vakuutus.

Minusta tämä on jälleen yksi naula NATOttajien argumenttien arkkuun,   Heidän mielestään tästä(-kään) ei pitäisi varmaan puhua.  Se lienee heidän mielestään pelottelua ja epäasiallista, se kun ei edistä heidän asiaansa.  Heidän mielestään asiallinen keskustelu on heidän kanssaan samanmielisten keskinäistä hyrinää siitä kuka keksii hienommin muotoillun mainossloganin yhteisistä länsimaisista arvoista, pöydistä joissa päätetään, viiteryhmistä j.n.e.  Meidän tavallisten suomalaisten turvallisuus vaatii kuitenkin ihan jotain muuta.

Koulukirjojen Viro

Muistelen omalta kouluajaltani 60-luvun lopulta ja 70-luvun alusta Viron historiaa käsitellyn melko vähän.  Sitä käsiteltiin kuitenkin enemmän kuin toista naapuriamme Norjaa tahi Ruotsia vuoden 1809 jälkeen.  

Silloin muistettiin sanoa, että Viro ei juuri olemassa olonsa aikana ole ollut itsenäinen kuin 1920 - ja 30-luvuilla.  Tanskalaiset perustivat Daneborgin ja sitten vuoronperään saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset ovat valloittaneet sen toinen toisiltaan.  1920-ja 30-luvuista kerrottiin, että itsenäistyi vapaussodan perusteella,  mainittiin myös suomalaiset vapaaehtoiset.  Konstantin Päts ja Johan Laidoner kerrottiin johtajiksi.  Sitten kerrottiin, että NL ehdotti tukikohtia ja pian Viro liitettiin NL:oon.  Lisäksi mainittiin, että asioiden kulusta on useampia erilailla poliittisesti värittyneitä käsityksiä.  Lisäksi muistettiin mainita, että virolaisia vapaaehtoisia oli myös Suomen armeijassa taistelemassa NLa vastaan.  Minusta Mikkelin lyseossa tuolloin annettu kuva ei ollut kovin huono tai tasapainoton.  Asiaan käytettävissä olevaan aikaan nähden se oli jopa melko hyvä ja balanssissa.  Kertomatta kuitenkin jäi m.m. Pätsin ja Laidonerin 1/2-fasistinen diktatuuri, saksalaismiehityksen aikaiset keskitysleirit, yhteistyö natsien kanssa sekä natsien kunniamaininta ensimmäisestä "judenfrei" -alueesta.

Ilmeisesti tässäkin asiassa halutaan historian opeilla ja opetuksella tehdä politiikkaa.  Ja 70-luvun kainot yritykset edes jonkinlaiseen tasapuolisuuteen nähdään suurena rikoksena.  Olisiko tämäkin nähtävä niin, että kun tuolloin NL oli vielä voimissaan niin oikeisto joutui pitämään jonkin verran sordiinoa mutta nyt kun sitä ei enää ole pidäkkeenä niin katsotaan voitavan työntää millaista puppua tahansa ja unohtaa mitä tahansa, kulloinkin valtaapitävien kannalta poliittisesti tarkoituksenmukaisesti.

Moldaviasta

Viime päivinä olemme saaneet eri tiedotusvälineistä lukea, kuulla ja nähdä kuinka Moldaviassa on osoitettu mieltä vaalien jälkeen.  On osoitettu mieltä rauhallisesti ja paikkoja rikkoen.  Tilannetta ei voi olla vertaamatta muiden mielenosoitusten uutisointiin täältä Suomesta ja muualta maailmasta.

Valtatiedotusvälineemme näyttävät olevan kiinnostuneita mielenosoituksista jotka kohdistuvat EU:iin, NATOon tai tai muuhun läntiseen menoon kriittisesti suhtautuviin hallituksiin tai organisaatioihin.  Sen sijaan jos päinvastaisia kuvataan, ne ovat terrorismia, kaaosta, mellakointia tai vastaavaa.  Kymmenen tuhatta ihmistä Moldavian pääkaupungin kaduilla osoittamassa mieltä kommunistien voitettua vaalit on suuri uutinen mutta sata tuhatta Sakartvelon*) pääkaupungin, Tbilisin kaduilla ohitetaan olankohautuksella.   Mutta sehän olikin lännen ja siinä sivussa Suomen valtaapitävien suosikin, presidentti Saakasvilin vastainen mielenosoitus.  Tällä kertaa sivuseikka oli vaalitarkkailijoiden lausunnot koska he pitivät vaaleja reiluina.  Sen sijaan Moldovasta korostettiin joidenkin yksittäisten mielenosoittajien demokratavaatimuksia ja EU-mielisyyskin mainittiin.

En voi olla vertaamatta tätä siihen miten nyt on jälkiviisasteltu n.s. suomettumisen ajan uutisointia.  Silloiset toimittajat selittävät kuinka he sijoittivat piilomerkityksiä viesteihinsä sillä he kyllä tiesivät miten asiat olivat mutta eivät voineet ison veljen pelossa sitä kertoa.  Saammeko nyt valmistautua siihen, että parin kymmenen vuoden kuluttua nämä nykyiset muistelevat kuinka he vilauttivat uutiskuvissa hallintorakennusten ryöstelijöiden kantavan televisioita ulos rakennuksesta ja kuinka he sivulauseissa mainitsivat Romaniasta.  EU:ta ja NATOa ei sen sijaan uskaltanut mainita koska toimittajan lastenkin on saatava leipää ja expokseja.

*) Sakartvelo on suomeksi Gruusiana tunnettu valtio Kaukasuksen rinteillä ja Mustan meren rannalla.   Monella romaanisella ja anglo-saksisella kielellä se tunnetaan nimellä Georgia.  Jostakin, ilmeisesti poliittisesta, syystä myös Suomessa on nimi pyritty vääntämään uuteen uskoon.  Pitänee siis pyrkiä käyttämään heidän omakielistä nimeään.