Viroa Kirjan ja ruusun päivänä

Satuin kulkemaan eilen Kirjan ja ruusun päivänä töiden jälkeen Helsingin keskustassa Narinkkatorin läpi.  Siellä oli lavalla haastateltavana Imbi Paju.  Kuulin osan tuosta haastattelusta enkä voinut kuin ihmetellä sitä yksisilmäisyyttä ja kuulijoiden arvostelukyvyn aliarvioimista jota lavalta tuli.

Siinä osassa jonka kuulin, väitettiin II Maailmansotaa edeltävässä poliittisessa pelissä vain Hitlerin ja Stalin pelanneen.  Muita osallistujia ei edes mainittu nimeltä vaan vain heidät ja heidän pelinsä yli pienten kansojen päiden.  Ilmeisesti Pajun historiakäsitykseen ei mahdu länsiliittoutuneiden tekemiset ollenkaan.  Ja myöskin Martti Turtolan tutkimukset Viron omasta politiikasta lienevät hänelle tuntemattomia.

Varsinaisen rimanalituksen hän teki verratessaan Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin kohtaloja kuvitteelliseen Tarja Halosen kohteluun.  Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen, että tuolloin elettiin sen ajan olosuhteissa.  Jos hän olisi halunnut hakea uudempia kohtaloita niin hän olisi voinut vaikka verrata tilannetta Irakiin tai Panamaan tai Jugoslavian hajottamiseen.

Ja miehityshorinakin tuli, tietenkin.  Historianlähteenäkin mainittu Paju ei kuitenkaan tunnu tietävän mitä sana miehitys tarkoittaa ja miten se eroaa valtion tai  alueen liittämisestä toiseen valtioon.  Mainio toinen esimerkki propagandarusinoiden keräämisestä historian pullasta on hieman vastaavanlainen juttu parin viikon takaisessa sunnuntai-hesarissa.  Siinä iskettiin tarinaa Estonia-teatterin johtajasta, Eri Klasista.  Hän kertoi kuinka heiltä vaadittiin neuvosto-Virossa myös NL-laista ohjelmistoa.  Klasin mielestä heiltä oli nerokas oivallus, että hehän ovat itsekin neuvostoliittolaisia ja heidän oma tekemänsä musiikki siis neuvotomusiikkia.  Tämä kelpasi Moskovalle kuulemma hyvin.  Mutta heti vieressä kerrottiin miehityksestä: NL siis miehitti NL:a.  O, sancta simplicitas sanoisivat muinaiset latinalaiset tuollaisesta.

Ollilan jorinoita

Tämän aamun paperi-hesarissa oli juttua Jorma Ollilan neuvoista Suomen taloudelle.  Ei pidä kuulemma keskittyä tuotannolliseen toimintaan vaan palveluihin.  Missäköhän virtuaalimaailmassa Ollila oikein elää.  Onko hän ymmärtänyt Maslowin tarvehierarkian niin, että kun pääsee tasoa ylemmäs niin alemmat tasot voi hävittää.  Ei maailma kuitenkaan niin mene.  Jos me keskitymme täällä pelkkiin palveluihin Ollilan haluamalla tavalla niin kuka ne palvelut meille tänne kustantaa ja millä rahalla me saamme kuitenkin tarvitsemamme oikeat konkreettiset tavarat.  Tarvehierarkia menee niin, että alempien tasojen pitää olla kunnossa ja hyvin hoidettuna ennekuin voi kohota ylöspäin.

Palvelut ovat paikallisia.  Yleensä siis palvellaan siellä missä palveltavat ovat.  Eivät he juurikaan kulje maasta toiseen palveltavaksi (p.l. osa turismista).  Meille jää siis palveltavaksi vain toisemme.  Palvelijoilla taas ei ole varaa käyttää palveluja sillä muuten palvelut olisivat liian kalliita jos palvelijoiden palkoilla olisi mahdollista ostaa palveluja.  Palveluiden kuluttajiksi siis jää ne muutamat harvat joilla on omistuksia ihan oikeasti tuotannollista toimintaa harjoittavissa maissa.  Heitä lienee muutama tuhat.  Loput 5,3 miljoonaa sitten passaa ja paappoa heitä --- ja millaisella elintasolla?  Emme me voi rakentaa mitään kengänkiillottajayhteiskuntaa.

Ollilalla tuntuu myös olevan käsitys, että tuotannollinen toiminta olisi kokonaisuudessaan jotain bulkkituotantoa halpojen eikun "suotuisten" työvoimakustannusten maissa.  No, hänen oma kokemuksensa on kännyköiden valmistamisesta ja öljynporauksesta.  Ensin mainitussa tehtiin miljoonia ja taas miljoonia samanlaisia kännyköitä ja jälkimmäisessä porataan reikiä maahan ja pistetään niihin putkia.  Samaten Suomessa on vuosisatoja tehty bulkkituotteita puusta ja nimitetty sitä jalostukseksi.  Keitetty sellua ja puristettu siitä paperia, sahattu kaivospölkkyjä ja poltettu tervaa.  Ei ihme, että käsitys jalostavasta teollisuudesta on hieman hämärtynyt.  Meidän hitaasti kasvavasta luonnonvarastamme pitäisi pystyä tekemään jotain kestävämpää kuin vessapapaperia. 

Ihan oikeasti meidän pitää pystyä nostamaan jalostusaste niin korkeaksi, että meidän kannattaa tuottaa valittuja huipputuotteita - pienempinä sarjoina mutta laadukkaammin ja valikoituihin käyttötarkoituksiin.  Niihin voidaan sitten lisäarvona tuottaa palveluita päälle ja ottaa siitä lisähintaa.  Kaiken perusta on kuitenkin ihan oikea tuotanto ihan oikeisiin ihmisten konkreettisiin tarpeisiin.  Ihmisten pitää jatkossakin syödä, juoda, nukkua, pukeutua ja rakentaa kalustettuja huoneita asuinsijoikseen.  

Ihalaisen vappupuheet

Lauri Ihalainen kuuluu uutisten mukaan puhuneen yritysten taseisiin kerättävistä rahastoista.  Niillä pitäisi varautua hyvinä aikoina yrityksen huonoihin aikoihin ja estää siten irtisanomisia.

Puheet tuntuvat kovin tutuilta viime vuosituhannen viimeiseltä vuosikymmeneltä.  Silloin olivat asialla  yritysjohtajat.  He halusivat yritysten taseisiin rahaa pahan päivän varalle.  Keinona oli n.s. maltilliset palkankorotukset, n.s. palkkamaltti.  Niin sittemmin tehtiinkin.  Työläisille myytiin pienet palkankorotukset nousukaudella jotta yritysten taseet paranisivat.  Vakavaraisten yritysten piti olla paras tae työpaikoillle.

Mitä sitten tapahtuikaan?  Yritykset jakoivat ne rahat osakkeenomistajille osinkoina.  Silloin perusteluna oli, että rahaa ei kannata makuuttaa taseessa kun sitä tarvitaan uusiin investointeihin.  Sinne menivät rahat ja investoinnit menivät n.s. suotuisan kustannustason maihin.  Ja laskukaudella taas irtisanottiin ja lomautettiin.  Eli se työpaikkojen turvasta.

Jotenkin siis en oikein jaksa luottaa tähänkään suunnitelmaan.  Silläkin taas viedään työntekijöille kuuluvaa osuutta työntuloksista.  Ihalainen on kokenut ja paljon nähnyt työmarkkinajohtaja.  Jotenkin en siis oikein jaksa uskoa, etteikö hän ymmärtäisi mitä on tekemässä.  Silotteleeko hän tässä nyt omaa tulevaa valtakunnansovittelijan paikkaansa työläisten selkänahalla.

Palkansaajien kannalta on edelleenkin selkeintä ja turvallisinta kasvattaa ostovoimaansa suorilla palkankorotuksilla.  Niissä ei saa olla mitään erikoisia koukkuja tai erikoissääntöjä sillä niiden avulla jälkikäteinen työnantajien vempulointi aina helpottuu.

Uskontojen synty ja merkitys

Minua on pitkään pohdituttanut käsitykset uskontojen, noin yleisesti, synty ja merkitys ihmiskunnan kehitykseen.  Yritän tähän avata käsitystäni hieman jäsennellympänä kokonaisuutena.  Pohjana tähän kirjoitukseen minulla kirjoituspöydän laatikosta löytämäni muutaman vuoden takainen käsin kirjoitettu esiversio.

Lähtökohta

Esi-ihmiset elivät laumoina joissa johtajuus syntyi kuten laumaeläimillä yleensäkin.  Lauman vahvin uros johti kunnes joku nuorempi haastoi hänet tai sen menestyksellä.  Silloin ei tarvittu henkisiä kykyjä vaikka niistä saattoi olla hyötyäkin juonikkuutena taistelun tuoksinassa.

Kehitys

Ihmisten elämä kuitenkin monimutkaistui ajattelun ja kommunikaation kehittyessä.  Henkisiä kykyjä tarvittiin muuhunkin kuin vain taistelussa aavistamaan vastustajan yritykset ja keksimään itse parempia. Opittiin vähitellen siirtämään tietoa ja kokemuksia yksilöltä toiselle muutenkin kuin vain matkimalla toisen käytöstä: toinen pystyi opettamaan toista puhumalla ja selittämällä.

Tässä vaiheessa ei enää pelkkä voima ollutkaan ratkaisevaa johtajuutta ratkaistaessa.  Myös metsästyksen johtamistaidoilla oli merkitystä.  Samoin kyvyllä selittää ja ennustaa ympäröivän maailman ilmiöitä: ukkosta, sadetta, auringon ja kuun liikkeitä j.n.e.  Yhteiskunnan johtamisessa käytetty väkivalta siis muutti muotoaan tai oikeammin monipuolistui pelkästä fyysisestä myös henkiseen väkivaltaan.  Uusi "tietojohtaminen" haastoi "voimajohtamisen". 

Tuolloinen ihmisten maailmankuva oli animistinen.  Ympäristöään tarkkailevat ihmiset kuvittelivat kaikella heitä ympäröivillä, puilla ja kivilläkin, olevan jonkinlainen henki tai sielu tai tietoisuus mutta etenkin tahto,  kuten heillä itselläänkin.  Tämä liitettiin myös alusta lähtien vainajiin.  Tuo lienee jonkinlainen alitajuinen "cogito, ergo sum" ajatuksen alkeellinen siemen.  Ihminen ei vain tuolloin osannut nähdä omaa asemaansa erityisenä ja soi tajunnan myös muille.

Yksilöt jotka halusivat valtaa yli toisten, käyttivät animistista lähestymistapaa hyväkseen ja pyrkivät esittämään pystyvänsä ottamaan yhteyttä noihin sieluihin ja vaikuttamaan niihin.  He myös vahvistivat omaa sanomaansa kertomalla, että viesti, käsky tai kielto ei ole heidän itsensä keksimä vaan tuollaisen hengen antama.  Erittäinkin tehokasta lienee ollut puhua ukkosen nimissä.  Kun uskomusmaailma näin kehittyi yhä monimutkaisemmaksi, samalla kehittyi myös tämä hyväksikäyttö. 

Vaikutus on ollut myös toisensuuntaista.  Tarkoituksella on kehitetty uusia henkiä ja niille hierarkioita jotta tietäjillä näyttäisi olevan entistä enemmän muilta salattua tietoja ja kykyjä.  Vanhat temputhan kärsivät ajanmyötä inflaatiosta ja tarvitaan uutta ja näyttävämpää. vain heillä oli tietoa miten henkien, usein heidän itsensä luomien, kanssa tuli elää.  Vain heillä oli taito ja myös lupa kommunikoida niiden kanssa.  Muita uhkailtiin ja rangaistiin pyrittäessä estämään edes yrittämästä tietäjien konsteja.  Pelkkä voimaan perustunut johtaminen ei enää toiminut kun tietäjä näytti saavan tietoa tuonpuoleisesta, sekä ylisestä että alisesta maailmasta.  Hän näytti keskustelevan sujuvasti niin ukkosen hengen kuin vainajienkin henkien kanssa.  

Tietäjät pystyivät yhdistämään ihan oikeaa, konkreetistakin tietoa uskomusrakennelmiinsa.  He käyttivät sujuvasti tietoja vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihteluista, luonnon kiertokulusta ja -ilmiöistä apunaan rakentaessaan sääntömaailmaa valtansa tueksi.  Tässä he myös hyödynsivät sukupolvilta toisille perittyjä tietoaineistoja ja omia havaintojaan.  Tietäjät siis toisaalta loivat yhteisölleen hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita mutta omaa valtaansa pönkittääkseen he mystifoivat tietonsa ja etenkin sen lähteet.  Dostojevski kirjoitti Karamazovin veljeksissä Ivan Fjodorovitsin suuhun monologin jossa hän kertoo pakosta keksiä jumala ellei sellaista ole.  Perusteluksi hän esitti, että yhteiskunnan säännöt eivät tehoa ellei niillä ole ylimaallista lähdettä.

Suhde "voimajohtamiseen" oli kaksinainen.  Voimajohtamista voi katsoa edustaneen erilaiset kuninkaiden ja maallisten ylimysten valta.  Toisaalta kilpailtiin mutta toisaalta nähtiin yhteiset edut.  Se johti vähitellen kahden valtakeskuksen syntymiseen: kirkko ja uskonto toisaalla sekä kuningas ja armeija toisaalla.  Välillä ne ovat eläneet eri asteisissa symbiooseissa, välillä ne ovat olleet yksi ja sama ja välillä taas on otettu mittaa toisistaan.  Pitkällä tähtäyksellä ne ovat kuitenkin yhteiset etunsa ja ovat päätyneet yhteistyöhön ja työnjakoon.  Vallan työnjaossa uskontojen ja niitä ympäröivien kirkko-organisaatioiden vastuulle on tullut henkisellä väkivallalla ihmisten kurissapito.  Valtiovallalle taas on tullut fyysisellä väkivallalla hallitseminen.  

Eri uskonnoista

Eri uskonnon ovat oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotoksia.  Kaikki ne kuitenkin ovat omaksuneet piirteitä edeltäjistään ja ympäröivien muiden kulttuurien uskomusrakennelmista. Esimerkiksi kristinuskossa on paljon piirteitä aikaisemmista juutalaisuudesta ja siinä zarathustralaisuudesta.  Toisaalta taas niitä on tietoisesti kehitetty erottautumisen välineeksi.  Tässä suhteessa mainio esimerkki on juutalaisuus joka aikoinaan kehitettiin jotta yksi kansanryhmä olisi erottunut muista nykyisen Irakin alueella.  Siihen kuitenkin liitettiin yleisiä uskomuksia ja tarinoita muilta, aiemmilta uskonnoilta. Mutta jumalhenkien ominaisuuksia ja riittejä kehitettiin niin, että sekaantumisen vaaraa ei olisi syntynyt. Ja mahdollisesta sekaantumisesta rangaistiin ankarasti.  Nämä harhaoppisten kohtalot ovatkin useiden uskontojen tarinoiden keskeisintä ja opettavaisimmaksi tarkoitettua ydintä.  Ja juutalaisuuden pohjalta kehitettyyn kristillisyyteenkin roomalaiset lisäsivät kristinuskoon ominaisuuksia erottelukyvyn lisäämiseksi.  He tosin lisäsivät siihen myös ominaisuuksia jotka tekivät tuotteesta vetovoimaisemman uskontomarkkinoilla. 

Yleisesti voi todeta, että uskontojen erot ovat pienempiä kuin niiden väliset yhteiset perusasiat, kova ydin.  Uskonnot eroavat pantheonin väkiluvussa, riittien monimuotoisuudessa, legendojen henkilögallerioissa ja symboliikan käytössä eli ulkoisessa olemuksessa.  Mutta sama tietämisen ja vallan mystifiointi vain niihin vihityille on kaikkien kovaa ydintä.

Nykytilanne

Uskomussmaailman rakenteet ovat eriytyneet alkuperäisestä jokapäiväisten taitojen osaamisesta ja maailmanselityksestä abstraktiksi henkimaailmaksi.  Toisaalta tähän on johtanut sekulaarin luonnontieteiden kehitys  ja toisaalta uskomusmaailman kehittyminen yhä pidemmälle.  Mitä enemmän ihmiset näkevät uskomusten taakse, sitä monimutkaisemmiksi tai mystisemmiksi henget on mystifioitava.  Yhä maallistuvassa yhteiskunnassa ei konkreettiset uskonnolliset tarinat kelpaakaan koska ne ovat vastoin tiedettyjä luonnontieteellisiä faktoja.  Jänikset ei märehdi, käärmeet syö maan tomua eikä aurinko kierrä liitteää maata taivaan kantta pitkin.  Sen asemesta ihmisille kehitetään kaupallisin keinoin tarvetta mystiikkaan jolloin abstraktit opit riitteineen menevät kaupaksi.

Merkittävänä erona menneeseen, nykyaikana ei enää kaikkialla käytetä fyysistä väkivaltaa yhden ja valtaapitävien kannalta oikean uskonnon ylläpitämiseksi.  Sen sijaan tilalle on tullut uskontojen "myyminen" kun on huomattu, että erot uskontojen välillä ovat niin pienet.  Vain vallan haastaviin uskontoihin suhtaudutaan vihamielisesti.  Sellaisia ovat lähinnä kilpailevien valtakeskuksen henkiset hallintavälineet.  

Oma piirteensä maallistuneessa yhteiskunnassa on myös, että uskontojen johrtavat tahot joutuvat myös "markkinoimaan" itsensä ja uskontonsa myös valtaapitäville kun markkinoilla on myös muita hankiseen vallankäyttöön sopivia välineitä kuten kilpailevat uskonnot, viihde mukaan lukien kaupallistettu huippu-urheilu ja kaupallisesti hallittu tiedonvälitys sekä muu elämysteollisuus.

Tulevaisuuden arvauksia

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa mutta arvata voinee ehkä kaksi linjaa: jatkuva sekularisoituminen ja tuotteistettu uusmystiikka.  Luonnontieteet kehittynevät tulevaisuudessakin ja tietämys niiden saavutuksista levinnee yhä laajemmalle.  Niin ainakin toivon.  Se syö uskontojen markkinaa sillä niiden maailmanselityssadut näyttävät jatkuvasti ontommilta ja ontommilta entistä paremman ja demokraattisemman tiedon valossa.

Toisaalta meille markkinoidaan henkistymistä ja oman sisimmän tutkiskelua jonkinlaisina mystisinä tripeinä.  Niillä markkinoilla ei paljon faktat paina ja henkinen mössö käy kaupaksi.  Markkinatoimijoiden määrä myös kasvanee.  Mukaan tulee kaikenlaisia uusia tuotteita ja myös vanhojen kasvoja ehostetaan.  Vanhat ketjutkin pysyttelevät mukana kisassa tuomalla uusia lisäpiirteitä  ja hämärtämällä vanhoja, jo hassuilta nykytietämyksen valossa näyttäviä.  Tämä omalta osaltaan myös pirstoo markkinoita koska fundamentalistit erottuvat joustavampien markkinaketterien joukosta.  Nykyisin ev.lut.ketjun uskontokaupasta saa niin patriarkaalista homofobiaa kuin letkeää kaikkipääseetaivaaseen kevytlevitettä.  Jatkossa kaikki keskittynevät enemmän ydinliiketoimintaansa ja -osaamiseensa  eli jonpikumpi linja ulkoistaa toisen.

Nykyinen pikku hiljaa tapahtuva maallistuminen siis jatkunee ainakin toistaiseksi.  Papit ja piispat saanevat jatkossakin pitää leipäpuunsa mutta pikku hiljaa kapenevilla ja monimuotoistuvilla markkinoilla. Ihmisten uskonnollinen käytöskin muuttunee.  Jatkossa yhä enemmän haetaan elämyksiä sen sijaan, että haettaisi maailmanselityksiä tai eettisiä saati käytännöllisiä  toimintaohjeita. 

Vapaaehtoista maanpuolustusta Tampereella

ProKarelia on järjestänyt Tampereella Soviet Story -elokuvan ohjelmallisen esitystilaisuuden Hitlerin syntymäpäivänä 20/4 . Tilaisuuden järjestelyihin osallistui myös paikallisia kenttätykistökiltoja eli Tampereen ja Tykistöprikaatin killat. En puutu nyt enempää tuon tilaisuuden sisältöön ja sen kirvoittamiin vastalauseisiin, esim. Johan Bäckmanin touhuihin. Niistä on kirjoitettu eri suuntiin jo paljonkin. Sen sijaan minun silmääni pisti tuo tykistökiltojen osuus.

Kiltojen yhtenä tehtävänä tilaisuudessa oli eräiden tiedotusvälineiden mukaan tilaisuuden turvallisuuden takaaminen. Onko vapaaehtoista maanpuolustustyötä ohjaavat viranomaiset tietoisia tälläisestä järjestysvallan kaappaamisesta?

Tähän asti n.s. vapaaehtoista maanpuolustustyötä tehneet tahot ovat yrittäneet edes julkisuudessa esiintyä puolueettomina, ikään kuin vain maanpuolustusasialla olevinaan. Nämä eripuolella maata toimivat tykistökillat kertovat itse olevansa samalla asialla sen lisäksi, että ne ovat aselajiharrastajien puuhastelupiirejä. Noissa piireissä pyörivien myötätunnon suuntahan on aina ollut tiedossa mutta he eivät ole tuoneet sitä esille noissa kiltapuuhasteluissaan. Samat henkilöt ovat sitten toimineet muualla avoimen poliittisesti, kansallisseuroissa j.n.e. Nyt nämä kaksi tykistökiltaa ovat luopuneet entisestä vähästäkin häveliäisyydestä ja astuneet ulos kaapeistaan.

ProKarelian rinnalle astuessaan he tekevät paljasta politiikkaa ja rinnastuvat Karjala takaisin -porukoiden revansisteihin.

Olisikohan puolustushallinnon ja vapaaehtoisesta maanpuolustustyötä ohjaavien tahojen syytä puuttua tuohon touhuun. Eli erottaa poliittinen toiminta erilleen maanpuolustustyöstä ihan oikeastikin. Muuten olemme menossa takaisin 30-luvun poliittisen väkivallan aikoihin. Sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset harrastavat poliittisia asioita mutta sen sotkeminen yhteiskunnan tukemaan aseiden kanssa pelaamiseen on vaarallinen leikki. Jos toiset sotkevat ne keskenään niin ei ole kaukaa haettu, että toisillekin osapuolille tulee aiheesta tai aiheetta mieleen hoitaa asioita samalla tavalla.

Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.

Poliittisen työn rahoitus motissa

YLEn MOT-ohjelma on puuttunut puolueiden saamaan rahoitukseen. Tällä kertaa myös muuhun kuin vaalikampanjarahoitukseen. YLE on oman yhtiön juttua uutisoidessaan keskittynyt jostakin kumman syystä vinosti vain ay-liikkeen antamaan tukeen vaikka ohjelma sinällään keroti muustakin. Uutisiin kelpasi vain SDP ja Vas mutta MOT:ssa käsiteltiin myös Kokoomusta ja Kepua. Ulkopuolelle oli jostakin syystä jätetty RKP säätiöineen ja Persut. Persujen suurimpia tukijoitahan ovat YLE, Sanoma-WSOY ja Alma-Media Pientalonpoikien säätiötä unohtamatta. 

Yleisesti ottaen a-järjestöt eivät ole puolueettomia vaan hyvin puolueellisia. Ne ovat jäsentensä puolella. Ammattijärjestöjen tehtävä on hoitaa jäsentensä edunvalvontaa. Sitä varten niissä valitaan demokraattisesti edustajat johtamaan ja hoitamaan tätä edunvalvontatyötä. Jos nämä valitut edustajat katsovat, että edunvalvontaa on hyvä hoitaa myös sellaista politiikkaa tukemalla joka ajaa oman jäsenistön etuja niin se on kyseisen järjestön oma sisäinen asia. Jos edunvalvonta, sen tavoitteet ja menetelmät, eivät miellytä jäsenistöä niin jäsenillä on täysi oikeus seuraavalla kierroksella vaihtaa sellainen johto. Jos johto ei vaihdu niin silloin on oikeus olettaa, että johto nauttii jäsenistön enemmistön luottamusta.

Monen a-järjestön johto on demareiden käsissä ja loput vasemmistoliittolaisia. Se on totta mutta heidät on sinne demokraattisesti valittu. Jos siellä ei porvareita joidenkin liittojen johdossa näy niin se on tietysti jäsenistön vika: he eivät ole sinne heitä valinneet. Työläisten eli a-järjestöjen jäsenten edunvalvontaa ajatellen olisi suorastaan kummallista jos tukea heltiäisi "työväenpuolue" Kokoomukselle tai isäntien Kepulle. Sellaista on tämänkin hallituksen politiikka ollut. Ei se tosin paljoa SDP:n ja Vas:n vastaavasta poikkea mutta kumminkin... 

Toisaalta voisi tietysti toivoa, että jäsenistö olisi aktiivista, kävisi kokouksissa ja seuraisi johdon tekemisiä. Ulkopuolisten narinan voi hyvin kuitata vastapuolen eli työnantajien masinoimaksi yritykseksi vaikuttaa edunvalvonnan tehokkuuteen. Heillehän vallan hyvin sopinee, että työntekijöiden etuja ajavilla ei ole rahaa käytettävissään.

Jos taas joku haluaa vaikuttaa järjestöjen toimintaan niin tervetuloa aktiivisiksi jäseniksi. Silloin saa äänioikeuden päättämään. Aktiivi saattaa jopa itse päästä johtaviin asemiin. Se tosin vaatii jäsenisöltä kannatusta esitetyille asioille.