eroakirkosta.fi

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Vertailevaa uutisten lukemista

YLE/Uutiset ovat saattaneet verkkosivuilleen jutun Gilets jaunes:ien eli n.s. Keltaliivien uusista mielenosoituksista otsikolla "Keltaliivien paluu korona-Ranskan kaduille jäi odotettua vaisummaksi".  En voinut välttää vertailua aiempiin uutisointeihin mielenosoituksista m.m. Venäjällä ja Valko-Venäjällä tai USA:ssa.  Sama vertailu on tullut myös mieleeni seuratessani ulkopuolisten poliittisten ryhmittymien ja valtio- y.m. orgaanien reagointia tapahtumiin.

Meikäläisten ja muun n.s. vapaan lännen tiedonlevitteiden uutisoinnin sisällöt noudattavat ja tarjoilevat hyvin tarkasti Martti Ahtisaaren läntiseksi arvoyhteisöksi lanseeraaman läntisen USAn johtaman poliittisen blokin tahdonilmaisuja.  Kaikessa kaksinaismoralistisessa ja tekopyhässä tarkoitushakuisuudessaan se on pöyristyttävän paljastavaa.  

Vapaiksi ja vastuullisiksi itse itseään nimittävät tiedonlevitteet ovat puolensa valinneet.  Tai pikemminkin niiden omistajat ovat valinneet niille.  Ja silloin on toki luontevaa, että yksityisten mediatalojen valitsema puoli on finanssikapitalistisessa hegemoniassa kapitaalien puoli mutta erityistä on, että myös n.s. julkisen palvelun tuutit, kuten YLE, menevät mukaan, puhumattakaan itseään vasemmistolaisina pitävistä.

Erityiseen vastuullisuuskampanjaan lähteneet ja Mediapoolin ohjaamat tiedonlevitteen toimivat äärimmäisen tarkoitushakuisesti ja manipuloivat kaksinaismoralistisesti lukevan, katselevan ja kuuntelevan uutisyleisön tajuntaa masiivisella yhdensuuntaisella ryöpytyksellä jossa ei poikkeavia ääniä suvaita.  Sen rinnalle on jäänyt vain epämääräisten ääri- ja ääliöoikeiston räyhähenget joita on helppo peikottaa sekä sisällöissä että oikeudessa.  Asialliset erimieltä olevat äänet on vaiennettu ja jos jostakin sellainen hetkeksi nousee, se hoidetaan hiljaiseksi tai pimennettyyn marginaaliin rahoituksen keinoin.  Sananvapautta julistetaan puolustettavan vaientamalla erimieltä olevat.

Erityisen surullinen olen itseään vasemmistolaisena pitävien julkaisujen suhteen.  Niillä haluaisin olevan sekä halua että kykyä toisenlaiseen toimintaan.  Tokikaan e.m. inhokkimaiden nykyiset hallinnot eivät ole vasemmistolaisia ja siten ei ole juurikaan mitään syytä niitä tukea mutta uskottavuus säilyisi paremmin rehellisellä ja avoimella tiedottamisella eikä menemällä mukaan ideologisen ja poliittisen vastustajan kampanjointiin.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Mikkeliläistä uskonnonvapautta

Mikkeliläinen KSML-konserniin kuuluva Länsi-Savo ei katsonut tarpeelliseksi julkaista heille tarjoamaani mielipidekirjoitusta joka käsitteli Mikkelin kaupunginvaltuuston päätöstä olla hyväksymättä Vihreää liittoa edustavan Veli Liikasen ehdotusta uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen liittyvien kaupungin ohjeiden saattamista säännöllisesti oppilaiden vanhempien tietoon. Niinpä päädyin julkaisemaan samaisen kirjoitelmani täällä hieman täydennettynä ja paikka paikoin toisin muotoiltuna.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on taannoisessa kokouksessaan 24/8 -20 käsitellyt Veli Liikasen et al vihreiden aloitetta uskonnonvapauden toteutumisen parantamisesta kaupungin kouluissa. Kaupunginvaltuusto päätti saattaa vain tiedokseen a.o. lautakunnan vastauksen jossa kuvaillaan asiaan liittyviä ohjeistuksia. Käsittelyn yhteydessä Liikanen ehdotti seuraavaa: "Valtuusto edellyttää, että vastauksessa mainitut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyvät ohjeistukset sekä elämänkatsomustiedon opetuksen järjestelyt tuodaan läpinäkyvästi esille huoltajille kunkin lukuvuoden alussa ja kaupungin sivuilla."

Minua ihmetyttää kuinka valtuuston enemmistö äänin 36 c. 14 ei hyväksynyt Liikasen ehdotusta. Mitä salattavaa nuo 36 kuntalaisten edustajaa näkivät mainituissa ohjeissa? Miksi niitä ei saa saattaa paremmin huoltajien tietoon?

Luulisi olevan, ainakin minun mielestäni, itsestään selvää kunnan mahdollisimman laajasti levittävän tietoa kunnan toimista kuntalaisille ja etenkin asianosaisille, tässä tapauksessa koulukkaiden huoltajille. Senhän tulisi olla suora velvollisuus kunnalle. Ja sanotaanhan tiedoksi merkityssä vastauksessakin suoraan: "Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa." Miten tuo yhteistyö toimii jos ohjeet salataan?  Onko tarkoituskin pimittää valinnanmahdollisuuksia vanhemmilta jotta sen jälkeen voidaan perustella yksipuolista yhden uksonnon indoktrinaatiota ihmisten muka haluttomuudella käyttää vaihtoehtoja?

No, toki en ihmettele patamustimpien porvareiden ja kristillisten enkä perussuomalaisten vastustavia kantoja (vain yksi kokoomuslainen ja yksi keskustalainen nuori nainen tajusi avoimmuuden merkityksen).  Sen sijaan joidenkin itseään vasemmistolaisina, ainakin puoluevalintansa osalta, pitävien kanta ihmetyttää.  Minusta aivan liian moni sosialidemokraatti lipesi avoimmuuden ja uskonnonvapauden edistämisen tieltä (vasemmistoliittolaisia ja muita vasemmistolaisiahan Mikkelin valtuustossa ei olekaan). 

P.s. Minua ihmetyttää myös jo se, ettei Länsi-Savo ei tehnyt itse juttua aiheesta sen lisäksi ettei se antanut julkisuutta asialle.  Olisihan heidän toimituksellaan ollut mahdollisuus myös korjata tekstiäni jos se ei tyylillisesti t.m.s. heidän vaativaa makuaan tyydyttänyt.

---
Lisäys ja korjaus 6/9 8.00:
Huomasin Länsi-Savon sivuille ilmestyneen juttuni.  Hämmästelyni ja kummasteluni lehden toimitusta kohtaan siis osoittautui aiheettomaksi.  Heillä vain taisi olla muita kiireitä ja minä liian hätäinen.  Kiitokset siis Länsi-Savolle.

torstai 20. elokuuta 2020

Demokraatin tyyliin kaksinaismoralistisesti ja erimieliset hiljentäen Sanna Marinin johdolla - kohti mitä?

Maailmalla pidetään ajankohtaisena Valkovenäjän tapahtumia ja Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan hallinnon toimia. Koetaan tarvetta hyökätä häntä ja hänen hallintoaan vastaan jopa unohtaen kaikki hyvät mutta toisensuuntaiset puheet joita käytetään toisaalla toisenlaisia vastaan ja puolesta. Esimerkiksi kukaan ei juurikaan näe vaivaa syyttää ranskalaisia, USA-laisia tai israelilaisia samankaltaisista mielenosoitusten tukahduttamisesta ja ollaan kovin tarkkoja, ettei muiden vaaleihin saa sotkeutua.  Samalla on otettu kummallinen tapa jolla ulkopuoliset hylkaavat ja hyväksyvät oman mielensä mukaan toisten vaaleja.  Oikeastihan vaalit käsittelee kunkin maan omat vaaliviranomaiset eikä esimerkiksi Suomen keskusvaalilautakuntakaan laske muita sorkkimaan vaalituksen käsittelyä. 

Myös Suomen hallitukset ja valtiojohto on innokkaana mukana tässä kaksinaismoralistisessa ja tekopyhässä politiikassa valiten ratkaisunsa sen mukaan mille puolelle maailmanpoliittisia barrikaadeja on menty.   Tässä jota myös n.s. läntisen arvomaailman ihmisoikeus-, vapaus- ja demokratian edistämiseksi sanotaan.  Tosin kyseessä lienee pikemminkin läntisen finanssi- ja sotateollisen konglomeraatin vallan tukemisesta ja sen naamioimisesta sanoilla ja ilmaisuilla joilla on nykyihmisten mielessä hyvänä pidettävä klangi.

Tämä trendikäs suuntautuminen on mennyt jo niin pitkälle, että esimerkiksi nyt pääministeri Sanna Marinin asemoitua meidät länsivaltojen falangeihin puuttumaan EU:sta käsin ulkopuolisen maan sisäisiin asioihin, häntä ei samaisen puolueen päääänenkannattajan, Demokraatin nettisivuilla saa arvostella edes kysymysmuodossa. Kirjoitin sinne 19/8 -20 asiaa koskevaan uutiseen kommentin joka törmäsi sivuston sensuuriin. Se katosi likipitäen samantien ja uusintayritys seuraavana aamuna ei innustunut yhtään paremmin.

Käsittääkseni kirjoituksessani, vaikka hieman kärkevä ja särmäkäs olikin, ei ollut mitään sopimatonta, esimerkiksi henkilöön käypää tahi loukkaavaa. Varmuuden vuoksi tässä tekstini kokonasuudessaan:

"Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse.
Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse."

Täst
ä on kai vedettävä johtopäätös, että SDP sekä sitä edustava pääministeri ja (tod.näk.) tuleva puheenjohtaja ovat puolensa valinneet eivätkä salli poikkipuolista sanaa joka paljastaisi heidän valintojensa kestämättömyyden. Sanna Marinille ja SDP:lle näyttää vallan sopivalta käyttää yksiä sääntöjä yhteen suuntaan ja toisia toisaalle, aina sen mukaan miten sym- ja antipatiat sekä poliittiset tarkoituksenmukaisuudet menevät.

Edellistä ei pidä tulkita minun tuenosoituksekseni Lukašenkan hallinnolle.  Siihen en ota kantaa tässä kirjoituksessa, jossakin toisessa ehkä joskus toisella kertaa, vaan vain ja ainoastaan tuohtumisena eliittimme, m.l. eräät itseään vasemmistolaisina pitävät, kaksinaismoralistiseen käyttäytymiseen tälläkertaa ulkopolitiikassa.  Odottaisin etenkin vasemmistolaisina itseään pitäviltä enemmän johdonmukaisuutta ja vähemmän kaksinaismoralismia.

Olen tähän asti suhtautunut tähän hallitukseen, ensin Antti Rinteen aloittamana ja sitten Marin jatkamana, ylen positiivisesti ja sietänyt jopa pieniä kolhuja sinne tänne. Nyt tällä tekopyhällä ja yksisilmäisellä kaksinaismoralismilla tuli sellainen kolhu sen kilpeen, että joudun kääntämään suhtautumistani reilusti kriittisempään suuntaan. 

Minun suhtautumisiani suurempi kysymys on vielä se, mihin tämä kaikki johtaa?  Mihin hallituksemme, tämä ja sen edeltäjät ovat meidät sitouttaneet?  Miten tämä "istuu" yhteen NATOttamisen ja USA:n kanssa liittoutumisen kanssa?  Mistä vielä löydämme edestämme ja ketkä ovat takanamme puskemassa meitä?

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Niinistö ja median herkät hipiät

Viime päivinä useatkin valtatiedonlevitteet ovat puineet presidentti Sauli Niinistön n.s. kansansuosiota ja sen lähteitä. Jotkut ovat jopa viitanneet varovasti Niinistön julkisuuskuvaan rakennettuna imagona.  Päällimmäinen valtavirta on kuitenkin kuvannut suosion kasvamista passiivissa, ikäänkuin luonnonilmiönä.  Samalla kyseiset tuutit ovat olleet kovinkin herkkähipiäisiä Niinistöön kohdistuneen kritiikin osalta.  

Itse provosoiduin yrittämään osaani keskusteluista YLE/Uutisten ja Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon sivuilla.  YLE/Uutisten juttuun otsikolla "Suomalaisethaluavat vahvan presidentin, joka tekee lumitöitä ja ulkoiluttaakoiraa – nuorempi sukupolvi saattaa kokea Niinistön johtamistyylinkuitenkin aidosti vieraaksi" sain mahtumaan yhden kommentin mutta kolme muuta torpattiin.  Länsi-Savo (käyttää STT:n kaupallista moderointipalvelua) ei jutussaan "'Siitä Saulista tuli presidentti, vaikka se oli niin huolimaton koulussa' – Sauli Niinistön kansansuosio on harvinaisen vankka, ja näin se rakennettiin" sallinut ainokaistanikaan.

Yritin kommenteissani tuoda esille kuinka kansansuosio ei ole syntynyt itsestään vaan se on rakennettu.  Eihän yksikään kuva tai söpöily hänen puolisostaan, lemmikkikoirastaan, lumenluonnistaan t.m.s. ole päätynyt tiedotusvälineiden sivuille itsestään vaan jokainen on toimituksen tietoinen ja tarkoituksellinen valinta.  Ottaen vielä huomioon, että valta osa tiedonlevitteiden omistajista edustaa samaa maailmankatsomuksellista ja poliittista laitaa kuin Sauli Niinistökin.

Toisaalta yritin  avata myös hänen rooliaan piilo-NATOttajana.  Hänhän aiemmin, ennen presidenttikampanjoitaan ajoi avoimesti NATO-jäsenyyttä, n.s. "lonksutteli NATOn ovea" mutta nyttemmin on ollut hämäräperäisempi ja peitellympi mutta käytännön toimissaan on innoalla ajanut niin kauttakulkusopimus III:sta eli n.s. Isäntämaa-memorandumia kuin harjoitusyhteistyön laajentamistakin.

Sen lisäksi nähen autoritaarinen ja totalitaarinen johtamistyylinsä niin Kokoomus-puolueessa kuin valtiovarainministeriössä unohdetaan vaikka seksistinen naisten kiusaaminen onkin nykyaikana melko suosittu aihe.  Sellainen "pyöritellään pumpuliin" ja lakaistaan "maton alle" suomalaisten kaipuuna vahvaa johtajaa kohtaan.

Viittasin myös Niinistön kannatusprosenttien olevan niin korkeita, että jos sellaisia esitetään joissakin muissa ilmansuunnissa, niitä täkäläiset journalistit pitäisivat osoituksena manipuloituinista ja kaikenpuolisesta totalitarismista sekä ihan tekaistuina.

En jättänyt myöskään mainitsematta valtatiedonlevitteiden vastuullisuuskampanjaa.  Molemmat nimeltä mainitut ovat sen jäseniä.  Se näyttää entistä naurettavammalta taas tässäkin valossa.  

Sen sijaan jätin monet Niinistölle epäedulliset seikat poiskin, kuten Jahwen siunauksien toivottelut, hänen hölmöilynsä Kenraali Nikolai Makarovin puheen jälkeen, "työväenpresidentti"-kampanjat ja niin monet löysät latteudet.  

 En myöskään viitannut Mediapooliin, vaikki liki oli.  Onhan sitä epäilty kaikenlaisesta kritiikin sammuttamisesta valtaapitäviä kohtaan ja erimielisten hiljentämisestä.  Olen pitänyt sitä kohtaan esitettyä kritiikkiä pitkään salaliittoteorioiden rakenteluna mutta mitenköhän kauan jaksan kantaa kirkasotsaisuuttani?

Kaikenkaikkiaan kommenttini eivät sisältäneet mitään henkilöön meneviä, n.s. "ad hominem" -argumentteja eikä loukkauksia.  Lisäsin estettyjen kommenttieni tarkat sisällöt jutun loppuun.

Minusta on käsittämätöntä kuinka itse itsensä vastuulliseksi kohottaneet median toimijat ovat noin herkkähipiäisiä poliittisen toimijan julkisuuskuvan suhteen.  Emmehän elä yhteiskunnassa jossa politiikan huippujen kunnia ja maine on väkivaltakoneistojen erityisessä suosiossa.  Sen sijaan tiedonvälittäjien tulisi itse vallan vahtikoirina ja IV:nä valtiomahtina itse olla kriittisiä joka suuntaan, myös ylöspäin, eikä pyrkiä kritiikkiä estelemään.

----
Julkaisukynnystä vahtivien sensoreiden käsiin jääneet kommenttini:

Länsi-Savoon:

Jutussa kirjoitetaan pääasiassa ikäänkuin hämmästelevään sävyyn ja passiivissa Niinistön suosion rakentumista vaikka kyseessä on tarkoituksellinen imagonrakentaminen. Vaikka tosin ajoittain viitattaankin rakentamiseenkin.
Joka ikinen kuva r:va Niinistöstä tai Lennusta tai Niinistön itsenä lumenluonnista tai vaippaostoksista t.m.s. on tarkoituksellinen toimituksellinen ratkaisu itsensä vastuulliseksi julistaneiden tiedonlevitteiden toimituksissa.
Kyse ei siis ole mistään "luonnonilmiöstä" ja omaehtoisesta suosion kavusta "kansan" keskuudessa vaan tietoisesta onnistuneesta projektista tietoisella strategialla ja taktiikalla sekä myös tavoitteenasetannalla. Valtatiedonlevitteet, siis sellaiset joiden omistajat edustavat samaista poliittisen kentän laitaa kuin a.o. henkilö itsekin, itse omilla toimillaan ova kuvant luoneet ja sen muodostamaan kuplaan ilmaa puhaltaneet.
Per viam: Olisiko toimittajalla ja toimituksella todisteita, siis kritiikin kestäviä, Venäjän "sotimisista ja salamurhailuista"? Tokikin se sotii laillisen hallituksen pyytämänä Syyrian sisällissodassa, paitsi juuri nyt ovat aselevossa, mutta muualla se ei ole osallistunut sotiin sitten Sakartvelon armeijan hyökättyä Mikheil Saakašvili:n johdolla Etelä-Ossetiaan. Donbass:ssa se ei ole osapuoli, kuten Minskin sopimuksetkin osoittavat, eikä se ole sotinut Krimilläkään vaan pikemminkin esti sisällissodan leviämisen sinnekin. J.n.e.

YLE/Uutisten juttuun:

1)
@MrSmith - Niinistö on ihan aito NATOttaja pohjamujujaan myöten mutta asemansa ja kansalaisten vastustuksen vuoksi ei sano asiaansa suoraan vaan ajaa sitä "sammutetuin valoin" toivoen, että joskus tulisi otollisempi tilaisuus avautua julkisestikin. Tilanne muistuttaa siinä meitä historiasta jolloin meidän hieman samalla tavoin ajettiin Saksan liittolaiseksi, pikkuhiljaa ja hivuttamalla kunnes oli liian myöhäistä rypistellä.
(Huom: nimimerkki MrSmith oli edellä maininnut Niinistön NATO-kannoista ikäänkuin hän ei ajaisi liittymistä)

2)
Niinistön kannatuslukemat on tasolla jota toisissa ilmansuunnissa pidettäisi osoituksena totalitarismista ja manipuloinnista. Mutta täällä langetaan loveen hänen latteuksiaan ja sammakoitaan kuunneltaessa. "O' sancta simplicitas" Jan Hus:ia lainaten kun hän näki rovioltaan ihmisten kantavan lisää risuja. Kääntäen täällä ylistetään NATOttajaa ja vähäväkisten kurmoottajaa vaikka oma etu olisi ihan toisaalla, ei vahvassa johtajassa vaan demokratiassa.

3)
Jostakin kumman syystä mietoa kriittisempi ja ärhäkämpi puuttuminen Niinistön tekemisiin ei sovi YLEn sensoreille. Niinpä kommenttini hänen turvallisuuspoliittista toimistaan ja siihen miten tuollaisiin kannatuslukemiin joissakin toisissa suunnissa suhtaudutaan eivät saaneet armoa sensoreiden käsissä.




tiistai 30. kesäkuuta 2020

Sheikit sensoreiden hampaissa

Olen aika ajoin plokistanut jos kommentointini ei ole kelvannut eri alustojen sensoreille.  Täytyypä jälleen tehdä niin kun KSML-konserniin kuuluva Kaakon viestintä ei kelpuuttanut kommenttiani sen enempää Länsi-Savon kuin Kouvolan sanomienkaan sivuille.  He ovat ostaneet moderointipalvelunsa STT:ltä eli Suomen tietotoimistolta.

Jupetsu alkoi kun eräs nimimerkki viittasi Länsi-Savossa julkaistun "Anna, 30, suuttui persujen pamfletista: Miksi väkivaltaa kokeneiden ääni unohtui taas?" jutun kommenteissa kouvolalaisten kansanedustajien tarinointiin toisistaan kouvolaisaviisin jutussa joka oli otsikoitu: "Kouvolan kansanedustajat kommentoivat omia ja toistensa onnistumisia: Mies on ihan varjoissa. Toisten haukkuminen ei hyödytä mitään. En tavoittele pääsyä otsikoihin.".  Kyse oli kouvolalaisen perussuomalaisen Kristian Sheikki Laakson tavasta arvostella paikalliskolleegoitaan, syyttää toimittajaa kun tuli tölvittyä ja toimittajien oikaistua häntä pyydellä väistellen anteeksi mutta ei tunnistaa omaa törttöilyään vaan yritystä selittää pikkunäppärästi vetoamalla johonkin kokeiluunsa.

Tarjosin ensin Länsi-Savoon ja sitten Kouvolan sanomiin pientä kommentia jossa vertasin entistä Nilsiän öljysheikkiä Sheikki Laaksoon ja totesin ensinmainitun eläneen paremmin reaalimaailmassa ja hänen juttujensa olleen vastuullisimpia.  Kouvolaan tajoamani teksti kulki näin: 
"Taisi edesmennyt nilsiäläinen Tauno Kuosmanenkin (1928–2008) olla noissa sheikin hommissa vakuuttavampi ja lähempänä reaalimaailmaa."

Jokin tuossa ei hivellyt STT:n sensoreiden mieliä vaikka erityisesti en syyttänyt Laaksoa valehtelijaksi vaan kirjoitin vakuuttavuudesta ja reaalimaailmassa pysyttelemisestä.  Se toki oli Kuosmaselle ajoittain vaikeaa mutta ei tämä Laaksokaan siinä onnistu.  Sellaisia hänen juttujensa käänteet ovat olleet kuten tuossa tämänkertaisessa kollegoiden arvostelussa.

Sensoreiden kantti ei pitänyt edes julkaista Länsi-Savon palstalla viestiä jossa kerroin kommenttini kohtalosta seuraavasti kirjoittaen: "Tällä kohtaa ei taida olla soveliasta vertailla Laaksoa muihin sheikkeihin? Ainakaan minun sellaisen sisältävä kommenttini ei ylittänyt julkaisukynnystä. Sama kohtalo Kouvolan sanomien sivuilla.".

Erityisesti minua hämmästyttää sensoreiden herkkähipiäisyys sillä kyseessähän on julkisuudessa toimiva kansanedustaja jonka hipiän tulisi kestää enemmän kuin meidän tavallisten pulliaisten.  Enkä usko Kuosmasenkaan jo aikoja sitten edesmenneenä ja 1980-luvun julkkiksena kaipaavan hipiänsä varjelemista STT:n sensoreilta.  Käsittääkseni STT:n toiminta on tältä osin melkoinen huti ja ylilyönti.


lauantai 16. toukokuuta 2020

Yksisilmäinen YLE

Yleisradio julkaissut uutissivuillaan Venäjän kirjeenvaihtajansa Erkka Mikkosen kirjoitukseen otsikolla "Venäjän terveydenhuolto on kaatumaisillaan: pulaa suojavarusteista, lääkäreitä irtisanoutunut joukoittain".  Kirjoitus on normaalia YLE:n ja myös Mikkosen linjaa jossa Venäjässä nähdään vain ja ainoastaan kaikki paha eikä mitään normaaliin havainnointiin  liittyviä muita sävyjä ollenkaan.   Venäjä on eräänlainen "punctum caecum" eli sokea piste YLE:n silmissä joita yleensäkin on vain yksi ja senkin näkökenttä kavennettu.  Siitä osataan ennnustaa vain Venäjän väistämätöntä ja hetkellä millä hyvänsä tulevaa romahdusta.

Koska YLE oli poikkeuksellisesti avannut tähän juttuunsa myös kommentointimahdollisuuden, intouduin kommentoimaan sitä seuraavasti kirjoittaen:
"Toimittaja Mikkonen on tapansa mukaan nostattanut pintaan misorussistien märkien unien mustimmat pohjamujut. Venäjän romahdusta ja katoamista on manattu vuosisatoja monet ovat käyneet yrittämässäkin, aina kultaisesta Ordasta, ruotsalaisista ja puolalaisista ranskalaisia ja saksalaisia myöten kera monien muiden. Ja ovathan suomalaisetkin häärineet mukana joissakin yrityksissä.
Nytkin näytetään sotkevan toiveajattelua mukaan "uutisointiin" ja etenkin sen kommentointiin. Jutut lienevät kuitenkin yhtä ennenaikaisia kuin tarinat Samuel Clemens:n (1835-1910) t.m.n. Mark Twain, itse oikomat tarinat hänen kuolemastaan. Mutta sikäli totta, että joskus jonakin omana aikanaan kaikki, myös Venäjä tulee katoamaan mutta koska ja mistä syystä? Siitä meillä, eikä toimittelijallakaan, oikeasti ole hajuakaan
."

Kirjoitus ei kuitenkaan läpäissyt toimituksen ennakkosensuuria.  Varmuuden vuoksi eliminoin teknisten häiriöiden mahdollisuutta toistamalla lähetyksen kaksi kertaa ensimmäisen 15/5 a.p. tehdyn yrityksen jälkeen sekä 15/5 i.p. että 16/5 a.p.  Samalla ajanjaksolla samaan juttuun yksi kommenttini vastauksena toisen kommentoijan kommettiin Venäjän valtion taloustilanteesta meni läpi ensiyrittämällä ja toinenkin saman täydennyksenä toisella.  

Tämän ja aikaisempien vastaavien kokemusten perusteella on pakko päätyä tulkitsemaan, että YLE ei suvaitse oman valitsemansa yksisilmäisen linjan kritiikkiä.  YLE:hän näyttää paikkansa valinneen maailmanlaajuisessa hegemoniakamppailussa (vrt. Antonio Gramsci:n hegemoniateoria).   Meille tarjotaan sieltä yksipuolista ja tarkoitushakuista läntistä propagandaa Mediapoolin ja NATO:n hybridisotakeskusten ohjauksessa.

Ottaen huomioon, että YLE on rahoitettu meiltä kaikilta perittävillä verorahoilla ja, että sen tulisi lakinsakin mukaan olla julkisen palvelun toimija sekä, että se itse on julistautunut  n.s. vastuulliseksi medioksi, olisi toivottavaa, että se olisi jutuissaan objektiivinen ja neutraali sekä sallisi erimieltä olevien kansalaisten, m.l. rahoittajansa, saada äänensä myös kuuluviin.  Eihän YLEä ole mitenkään nostettu erehtymättömäksi ja arvostelun yläpuolelle, lausumaan totuuksia kuten ennen muinoin paavi "ex cathedra".

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ev.lut. tekstimainontaa Länsiväylän täydeltä

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä-lehti on julkaissut 27/4 -20 nettisivuillaan jutun Espoolaisen Tapiolan ev.lut.seurakunnan kirkon remontinaikaisista väistötiloista otsikolla "K & K: "Kenkäkauppakirkko" avautuu Tapiolassa yleisölle vasta syksyllä". Jutun muotoilu ja aihe sai minut kirjoittamaan jutun kommentti palstalle seuraavan kommentin:

"Olisiko kuitenkin niin, että Ev.lut.kirkolla olisi varaa maksaa itse omat mainoksensa eikä itse itsensä vastuulliseksi julistaneen tiedonlevitteen pitäisi sortua tekstimainontaan."


Kommentti ei kuitenkaan läpäissyt STT:lle ulkoistettua Länsiväylän ennakkosensuuria.  Tilapäistä häiriötä epäillen laiton kommentin myös toisen kerran, hieman tyylillisesti muutettuna, jotta ei tarttuisi koneelliseen spämmitarkistukseen.  Sekään ei mennyt läpi.

Tämän jälkeen olen päätynyt ajattelemaan, että Länsiväylä ei siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua.  Ellei peräti ole niin, että heidät tuli paljastettua n.s. "housut kintuissa" itse suolletun tekstimainonnan ääreltä ja sen paljastamaista ei suopeasti katsota.

Toki aiemminkin olen havainnut Länsiväylän suhtautuvat erityisen myötäsukaisesti valtavirtauskontoon ja sen toimiin.  Se on kritiikittä levittänyt sen ja sen "markkinatutkimuslaitoksen" eli Kirkon tutkimuskeskuksen materiaaleja.  Kovin harvoin on jonkin muun tahon viesti, ainakaan kriittinen, päässyt läpi.  Tokikin kommenttipalstoilla sellaistakin on siedetty, tähän asti.

Keskisuomalainenkin on mukana "Vastuullista journalismia" kampanjassa ja Länsiväylä pitää sivuillaan kampanjan logoa.  Siinä valtavirtatiedonlevitteet mainostavat itseään ikäänkuin jotenkin vastuullisina ja muita parempina.  Tekstimainonnasta journalistin ohjeissa sanotaan "16. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.".  Nyt ei tullut niin tehtyä, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.

Länsiväylä näyttää saamiensa kommenttien käsittelyssä vetäytyvän STT:n moderointointiperiaateiden taakse. Ainakaan minä en löytänyt heidän omilta sivuiltaan heidän omia linjauksiiaan tai STT:lle annettuja omia ohjeita missään muodossa (vaikka STT sanoo pitäytyvänsä niissä).  En koe tuon kommenttini mitenkään olevan ristiriidassa noiden löytämieni STT:n periaatteiden kanssa ellei jonkun katsota henkilökohtaisesti loukkaantuvan Länsiväylän teksti- ja piilomainonnan osoittamisesta. 

Kaikenkaikkiaan tämä episodi taas kerran osoittaa valtatiedonlevitteistömme herkkähipiäisyyden ja ja vastuun karttelun kun ei edes omia vastuullisuusjulistuksien yksinkertaisimpiakaan periaatteita ei noudateta.  Kuinka silloin kuvitellaan, että lukeva yleisö ottaisi tuollaiset kampanjat tosissaan eikä kilpaileva tarjonta houkuttelisi.  Ainoa oikea ja toimiva tapahan laatujournalismiin ja vastuumedioiksi pyrkimään julistautuneille olisi osoittaa omalla toiminnallaan paremmuutensa.  Siihen ei Länsiväylä tällä(-kään) kertaa ylettynyt.