Lontoossa pidetään 10-11/7 -19 UK:n hallinnon järjestämä lehdistönvapauskonferenssi: "Global Conference for Media Freedom". Sitä isännöi ja emännöi sen ja Kanadan ulkoministerit, J.Hunt ja Ch.Freeland. Tarkoituksena on järjestäjien mukaan edistää lehdistön vapautta maailmanlaajuisesti.
Ei kuitenkaan niin maailmanlaajuisesti, että se koskisi itseään UK:a sillä kokouksen järjestäjät eivät salli RT:n ja Sputnik:n osallistumista. Poissulkemiselle ei kuulemma ole annettu juurikaan selitystä. Sähköpostitse saatu kommentti oli muotoiltu "“Thank you for your interest as a media representative in covering
Global Conference for Media Freedom. Unfortunately, your application for
accreditation was not accepted for the reason given below: Jenny’s recommendation,”". Kenelläkään ei tunnu olevan hajua tuosta mystisestä Jenny:stä. Puhelimitse oli myös vihjaistu yli tuhannen hengen tilaisuuden olevan täysi. Täyttynyt siis hetkessä.
Onpa joku kiinnittänyt myös huomionsa myös tilaisuuden tekohurskauteen ja kaksinaismoralistisuuteen niinkauan kuin J.Assange on vankilassa. Ihan aiheesta.
Läntisen arvoyhteisön, johon kai UK:kin on laskettava, käsitys lehdistönvapaudesta on todellakin "mielenkiintoinen". Jos oikeasti olisi tarkoitus edistää lehdistönvapautta, yleisön kai pitäisi olla mielummin maailmanlaajuisesti kattavampi kuin suppeampi. Samalla kuvittelisi järjestäjien ajattelevan, että olisi hyvä olla paikalla myös väkeä sieltä jossa ei koeta arvostettavan vapauksia samalla tavalla kuin itse. Heidänhän luulisi olevan juurikin kohdeyleisöä. Mutta nyt tilaisuus näyttää enemmänkin samanmielisten itseään parempina pitävien keskinäisen kehumisen ja selänrapsutuksen kerholta. Eikä sellaisessa suvaita erimieltä olevia pilaamassa tunnelmaa.
Toisaalta en ole juurikaan huomannut tilaisuuden ylittävän suomalaisia uutiskynnyksiä, ei sinällään tilaisuutena kuin ei etenkään venäläisten tiedonlevittäjien kohtelun osalta. Lieneekö kyseessä itsehäpeän aiheuttama itsesensuuri kun tuo järjestely on niiin itse itsensä paljastava? Uutiset aiheesta löytyivät, yllätysyllätys, noilta venäläisiltä poissuljetuilta itseltään sekä heidän twiittauksistaan että myös sikäläisen ulkoministeriön tiedotuspäälliköltä M.Zaharova:lta. Ei suomalaisilta, hiiskahdustakaan, niin täällä lehditönvapautta arvostetaan.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2019
perjantai 28. kesäkuuta 2019
Monensorttista liberalismia
Kiinnitinpä huomiotani Venäjän presidentin V.Putin:n avautumiseen Financial Times -lehden haastattelussa liberalismista ja kuinka Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja D.Tusk on hänelle kiukkuisasti vastannut. Olen kyseisten juttujen osalta vahvasti netissä olevien vapaasti luettavien juttujen varassa, YLE, The Guardian, New York Times etc, kun FT:n juttu on maksumuurin takana enkä ole vielä katsonut tarpeelliseksi heille heidän jutuistaan maksaa.
Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi. Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e. Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista.
N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää. En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.
Liberalismin monet kasvot
Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia". Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa. Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi. Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.
Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.
Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria. Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla. Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi. Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää. Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla. Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.
Ehdotus m.m. YLE:lle
Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi. Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö. Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa. Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle.
Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen. Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan. Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta. Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.
P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.
Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi. Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e. Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista.
N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää. En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.
Liberalismin monet kasvot
Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia". Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa. Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi. Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.
Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.
Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria. Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla. Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi. Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää. Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla. Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.
Ehdotus m.m. YLE:lle
Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi. Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö. Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa. Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle.
Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen. Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan. Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta. Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.
P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.
maanantai 24. kesäkuuta 2019
Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla
Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.
Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.
Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa. Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla. Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.
EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa. Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan. Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.
Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen. Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin viestejä maltista. Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin? Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.
On totta, että Iran on teokratia. Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään. Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi. Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka. Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi. Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä. Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi. Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).
Mitä siis tekee ulkoministerimme? Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa. Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja. Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.
Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan. Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.
Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle. Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin. Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.
Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.
Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa. Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla. Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.
EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa. Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan. Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.
Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen. Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin viestejä maltista. Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin? Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.
On totta, että Iran on teokratia. Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään. Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi. Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka. Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi. Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä. Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi. Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).
Mitä siis tekee ulkoministerimme? Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa. Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja. Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.
Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan. Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.
Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle. Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin. Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.
perjantai 14. kesäkuuta 2019
Hyvästit Uuden Suomen Puheenvuorolle
Olen jonkin aikaa, itse asiassa vuosia, kirjoitellut Uuden Suomen Puheenvuoro-alustalle. Aloitin aluksi vain kommentoimalla muiden kirjoituksia mutta viimeiset viisi vuotta olen satunnaisesti myös kirjoittanut omia kirjoituksia.
Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten sinne plokistuksen otsikolla "Ruotsinkielikeskustelun kiemuroita louekoskelaisittain". Kirjoitin siinä kuinka eräs plokisti ei ennakkosensuurissaan ollut hyväksynyt kommenttejani omaan kirjoitukseensa. En tunnistanut enkä ymmärtänyt syitä. Pyysinkin omassani häntä, jos mahdollista, kertomaan perusteluistaan. Kirjoitukseni ei kuitenkaan kelvannut Puheenvuoron moderoijille. Se poistui ja sain sähköpostiini viestin jonka mukaan olin haastanut riitaa ja uhattiin kirjoitusoikeuksiani. Yritin tiedustella toimitukselta tarkempaa tietoa mikä kirjoituksissani oli tuollaisen käsityksen luonut. Tämän kirjoitukseen verkkoon mennessä en ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.
Eräissä kulttuureissa tunnetaan n.s. "väistämisen kulttuuri". Siinä ristiriitatilanteeseen joutuneet tahot pyrkivät olemaan kohtaamatta toisiaan jotta kiista ei kärjistyisi. En usko, että Uusi Suomi juurikaan väistelee tälläistä tavista mutta itse katson itselleni paremmaksi niin tehdä. Olenkin nyt päätynyt lopettamaan kirjoittamisen, sekä plokien että kommenttien, Uuden Suomen Puheenvuoroon. En halua tämän enempää pahoittaa palstan toimituksen mieliä enkä tuoda kuraa heidän hienolle alustalleen. Ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.
Jatkan kuitenkin kommentointia ja kirjoittelua toisaalla, edelleenkin oman provosoitumiseni tahdissa, sekä täällä tässä plokissani että erilaisten tiedonlevitteiden keskustelupalstoilla kommentoiden.
Halusin samalla esittää kiitokseni sekä saman- että erimielisille joiden kanssa keskustelut olivat sujuneet jouhevasti asiallisissa merkeissä. Kiitokseja laitoin myös myös niille joiden kanssa olin joutunut jankkauskierteisiin ja joskus jopa herättänyt robustinpaakin kieltä. He kaikki olivat avartaneet käsityksiäni maailmanmenosta ja ihmismielen koukeroista, syvimmistä pohjamujuista päivänpaisteisimmalle aitanpolulle. Siksi siis kiitokset siitä kaikille heille joiden kanssa olin saman asian kimppuun siellä osunut.
Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten sinne plokistuksen otsikolla "Ruotsinkielikeskustelun kiemuroita louekoskelaisittain". Kirjoitin siinä kuinka eräs plokisti ei ennakkosensuurissaan ollut hyväksynyt kommenttejani omaan kirjoitukseensa. En tunnistanut enkä ymmärtänyt syitä. Pyysinkin omassani häntä, jos mahdollista, kertomaan perusteluistaan. Kirjoitukseni ei kuitenkaan kelvannut Puheenvuoron moderoijille. Se poistui ja sain sähköpostiini viestin jonka mukaan olin haastanut riitaa ja uhattiin kirjoitusoikeuksiani. Yritin tiedustella toimitukselta tarkempaa tietoa mikä kirjoituksissani oli tuollaisen käsityksen luonut. Tämän kirjoitukseen verkkoon mennessä en ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.
Eräissä kulttuureissa tunnetaan n.s. "väistämisen kulttuuri". Siinä ristiriitatilanteeseen joutuneet tahot pyrkivät olemaan kohtaamatta toisiaan jotta kiista ei kärjistyisi. En usko, että Uusi Suomi juurikaan väistelee tälläistä tavista mutta itse katson itselleni paremmaksi niin tehdä. Olenkin nyt päätynyt lopettamaan kirjoittamisen, sekä plokien että kommenttien, Uuden Suomen Puheenvuoroon. En halua tämän enempää pahoittaa palstan toimituksen mieliä enkä tuoda kuraa heidän hienolle alustalleen. Ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.
Jatkan kuitenkin kommentointia ja kirjoittelua toisaalla, edelleenkin oman provosoitumiseni tahdissa, sekä täällä tässä plokissani että erilaisten tiedonlevitteiden keskustelupalstoilla kommentoiden.
Halusin samalla esittää kiitokseni sekä saman- että erimielisille joiden kanssa keskustelut olivat sujuneet jouhevasti asiallisissa merkeissä. Kiitokseja laitoin myös myös niille joiden kanssa olin joutunut jankkauskierteisiin ja joskus jopa herättänyt robustinpaakin kieltä. He kaikki olivat avartaneet käsityksiäni maailmanmenosta ja ihmismielen koukeroista, syvimmistä pohjamujuista päivänpaisteisimmalle aitanpolulle. Siksi siis kiitokset siitä kaikille heille joiden kanssa olin saman asian kimppuun siellä osunut.
tiistai 5. maaliskuuta 2019
YLEn ryskytystä
YLE:n verkkosivuilla on julkaistu Janne Riiheläisen kolumniksi nimitetty mielipiderykäisy otsikolla "Moskova saapuu Brysseliin ja muita viestejä Kremlistä". Se on tuttua jööttiä tutusta suunnasta josta käytetään ilmeisesti hassunhauskaksi tarkoitettua lempinimea "Jysky". Normaalisti en provosoituisi kirjoittamaan muuta kuin ehkä jonkun kommentin suoraan siihen. Tällä kertaa kun YLEn rajoitetti keskustelua k.o. jutusta ajallisesti, jäi plokihammastani kolottamaan sillä kirjoituksessa itsessään ja sen keskustelussa on erityistä yksisilmäistä kaksinaismoralismia.
Sinällään Riiheläisen lienee tähän vuodatukseen herättänyt Venäjän presidentin hallinnon tiedottojan D.Peskov:n tyttären, E.Peskova:n palkkaaminen EU:n parlamenttiin harjoittelijaksi tästä nostettu n.s. "myrsky vesilasissa". Siitä provosoituneena hän lataa ja tussauttaa täyslaidallisen kohti Venäjää. Totuttuun yksisilmäiseen ja tarkoitushakuiseen tyyliinsä. Siinä ei ole mitään uutta eikä kirjoittamisen aihetta an sich.
Sen sijaan kirjoituksen kapeakatseisuuteen puuttuminen sai k.o. toimituksen tuottajan R.Liekin puolustamaan YLEn moniarvoisuutta kirjoittamalla moninäkökulmaisuuden tulevan monien kirjoittajien kokonaisuudesta eikä yksittäisistä kirjoituksista tai niiden kirjoittajista. Liekin kuvailu pitää YLEssä paikkaansa monen aiheen kohdalla mutta turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu sellaisiin. Siinä suhteessa YLEllä ei ole Riiheläisen näkökulmaa avartavia kirjoittajia tai kirjoituksia. Sen sijaan linja J.Arosta J.Riiheläiseen on ahdas ja yksipuolinen mutta selkeä.
Heti perään kommenttiketjussa sekä Riiheläinen itse että YLEn ulkomaantoimittaja J.Saarikoski kehuvat sekä oman että laajemminkin YLEn kirjoittelun käsittelevän asioita molempien osapuolten näkökulmasta. Niinhän ei oikeasti tapahdu vaan YLE on puolensa ja kirjoittajansa valinnut hyvinkin tarkoitushakuisesti.
Riiheläinen vielä loihe lausumaan, että ne ajat ovat menneet jolloin piti itää haukkuakseen haukkua myös länttä. Se ei kuitenkaan tarkoittane, että lännen politiikan haukkuminen kokonaan jätettäisi ja nähtäisi syy aina sekä vain ja ainoastaan idässä. Länsi vain muka reageeraa idän ilkeyksiin eikä sen tarkoitusperistä juurikaan kaivella ketunhäntiä.
Saarikoski myös komppaa Riiheläistä kertomalla muka dokumentoiduista Venäjän rikkeistä joilla hän perustelee valittua linjaa jotta ei jouduttaisi "journalistisesti hakoteille". Oikeasti hän viitannee vain n.s. "highly likely" -tyyliin osoitettuihin "todennäköisiin syyllisiin". Toteaahan Riiheläinen todisteiden vaatimisesta, että ovat vain "litaniaa" eikä niihin tarvitse siten vastata, syylliset tiedetään muutenkin.
Oikeasti YLE:ltä on vaadittu, ainakin allekirjoittanut, tasapuolista kohtelua niin, että samanlaiset toimet saavat samanlaisen journalistisen kohtelun. Toisin sanoen jos kerrotaan toteavaan uutisoivaan sävyyn jonkin tekemistä jotakin niin silloin samankaltaisista teoista pitäisi olla paha mennä moralisoimaan muita. Samaten jos moralisoidaan jonkun jonkinlaisia tekoja, sama moraalinen närkästys olisi suunnattava kaikkiin jotka samankaltaisiin arveluttavuuksiin sortuu. Esimerkkinä jos esimerkiksi kirjoitetaan paheksuvaan sävyyn puuttumisesta toisten sisäisiin asioihin Ukrainassa niin suvereniteetin loukkaukset Venezuelassa ovat myös tuomittavia tai jos vaaditaan kosovolaisille oikeutta erota suvereenista Serbiasta niin kai sama oikeus on myös krimiläisillä erota Ukrainasta et cetera, aeque tractans.
YLE on ilmoittanut haluavansa olla vastuullinen tiedonvälittäjä. Se on m.m. liittynyt vastuullista journalismia -kampanjaan. Jos se sellainen oikeasti haluaa olla, sen olisi syytä tarkistaa toimintalinjojaan. Ei toki niin, että se estäisi riiheläisten kaltaisten ääneen pääsyn mutta toisaalta antaisi äänen sijaa myös toisin toisenlaisista näkökulmista ajatteleville sekä toisaalta pitäisi huolta ettei uutisoinnissa ja muutenkaan jutuissaan sorru kaksinaismoralismiin. Eikä olisi pahitteeksi hieman terottaa hampaitaan silloinkin kun esitellään yksittäisen näkökulman esittäjiä asiantuntijoina. Ihan jotta ei käy kuten jutussa jossa haastateltiin Ulkoministeriön hybridiuhkalähettilästä M.Kinnusta. Jutussahan vallan vahtikoira nieli n.s. asiantuntijan jutut ihan pureksimatta vaikka niissä oli montakin kohtaa joihin ammattimainen tutkiva journalisti olisi voinut tarttua.
YLE ei suinkaan ole tuohon suohon yksin ängennyt vaan vaiva piinaa koko valtajulkisuuttamme, n.s. MSM:ä eli "Main Stream Media" -kokonaisuutta kuten anglosakseilla on tapana sanoa. Tietenkin puolue- tai muuten sidonnaisuutensa julkisesti ilmoittaneet ovat hieman eriasia ja keltaisten n.s. bulevardilehtien suhteen olen menettänyt toivorikkauteni jo kauan aikaa sitten mutta YLEn suhteen olen aidosti pettynyt koska pidin sitä pitkään parempana (ja se sitä monella vähemmän herkällä alalla on edelleenkin). Eikä pidä unohtaa sen olevanhan n.s. julkisen palvelun tuutti jonka me kaikki veroillamme kustannamme, eli maksamme niin Liekin ja Saarikosken palkat kuin Riiheläisen kirjoituspalkkiot sekä paljon muuta. Parempaa tulevaisuutta siis YLElle toivoen.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.
Sinällään Riiheläisen lienee tähän vuodatukseen herättänyt Venäjän presidentin hallinnon tiedottojan D.Peskov:n tyttären, E.Peskova:n palkkaaminen EU:n parlamenttiin harjoittelijaksi tästä nostettu n.s. "myrsky vesilasissa". Siitä provosoituneena hän lataa ja tussauttaa täyslaidallisen kohti Venäjää. Totuttuun yksisilmäiseen ja tarkoitushakuiseen tyyliinsä. Siinä ei ole mitään uutta eikä kirjoittamisen aihetta an sich.
Sen sijaan kirjoituksen kapeakatseisuuteen puuttuminen sai k.o. toimituksen tuottajan R.Liekin puolustamaan YLEn moniarvoisuutta kirjoittamalla moninäkökulmaisuuden tulevan monien kirjoittajien kokonaisuudesta eikä yksittäisistä kirjoituksista tai niiden kirjoittajista. Liekin kuvailu pitää YLEssä paikkaansa monen aiheen kohdalla mutta turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu sellaisiin. Siinä suhteessa YLEllä ei ole Riiheläisen näkökulmaa avartavia kirjoittajia tai kirjoituksia. Sen sijaan linja J.Arosta J.Riiheläiseen on ahdas ja yksipuolinen mutta selkeä.
Heti perään kommenttiketjussa sekä Riiheläinen itse että YLEn ulkomaantoimittaja J.Saarikoski kehuvat sekä oman että laajemminkin YLEn kirjoittelun käsittelevän asioita molempien osapuolten näkökulmasta. Niinhän ei oikeasti tapahdu vaan YLE on puolensa ja kirjoittajansa valinnut hyvinkin tarkoitushakuisesti.
Riiheläinen vielä loihe lausumaan, että ne ajat ovat menneet jolloin piti itää haukkuakseen haukkua myös länttä. Se ei kuitenkaan tarkoittane, että lännen politiikan haukkuminen kokonaan jätettäisi ja nähtäisi syy aina sekä vain ja ainoastaan idässä. Länsi vain muka reageeraa idän ilkeyksiin eikä sen tarkoitusperistä juurikaan kaivella ketunhäntiä.
Saarikoski myös komppaa Riiheläistä kertomalla muka dokumentoiduista Venäjän rikkeistä joilla hän perustelee valittua linjaa jotta ei jouduttaisi "journalistisesti hakoteille". Oikeasti hän viitannee vain n.s. "highly likely" -tyyliin osoitettuihin "todennäköisiin syyllisiin". Toteaahan Riiheläinen todisteiden vaatimisesta, että ovat vain "litaniaa" eikä niihin tarvitse siten vastata, syylliset tiedetään muutenkin.
Oikeasti YLE:ltä on vaadittu, ainakin allekirjoittanut, tasapuolista kohtelua niin, että samanlaiset toimet saavat samanlaisen journalistisen kohtelun. Toisin sanoen jos kerrotaan toteavaan uutisoivaan sävyyn jonkin tekemistä jotakin niin silloin samankaltaisista teoista pitäisi olla paha mennä moralisoimaan muita. Samaten jos moralisoidaan jonkun jonkinlaisia tekoja, sama moraalinen närkästys olisi suunnattava kaikkiin jotka samankaltaisiin arveluttavuuksiin sortuu. Esimerkkinä jos esimerkiksi kirjoitetaan paheksuvaan sävyyn puuttumisesta toisten sisäisiin asioihin Ukrainassa niin suvereniteetin loukkaukset Venezuelassa ovat myös tuomittavia tai jos vaaditaan kosovolaisille oikeutta erota suvereenista Serbiasta niin kai sama oikeus on myös krimiläisillä erota Ukrainasta et cetera, aeque tractans.
YLE on ilmoittanut haluavansa olla vastuullinen tiedonvälittäjä. Se on m.m. liittynyt vastuullista journalismia -kampanjaan. Jos se sellainen oikeasti haluaa olla, sen olisi syytä tarkistaa toimintalinjojaan. Ei toki niin, että se estäisi riiheläisten kaltaisten ääneen pääsyn mutta toisaalta antaisi äänen sijaa myös toisin toisenlaisista näkökulmista ajatteleville sekä toisaalta pitäisi huolta ettei uutisoinnissa ja muutenkaan jutuissaan sorru kaksinaismoralismiin. Eikä olisi pahitteeksi hieman terottaa hampaitaan silloinkin kun esitellään yksittäisen näkökulman esittäjiä asiantuntijoina. Ihan jotta ei käy kuten jutussa jossa haastateltiin Ulkoministeriön hybridiuhkalähettilästä M.Kinnusta. Jutussahan vallan vahtikoira nieli n.s. asiantuntijan jutut ihan pureksimatta vaikka niissä oli montakin kohtaa joihin ammattimainen tutkiva journalisti olisi voinut tarttua.
YLE ei suinkaan ole tuohon suohon yksin ängennyt vaan vaiva piinaa koko valtajulkisuuttamme, n.s. MSM:ä eli "Main Stream Media" -kokonaisuutta kuten anglosakseilla on tapana sanoa. Tietenkin puolue- tai muuten sidonnaisuutensa julkisesti ilmoittaneet ovat hieman eriasia ja keltaisten n.s. bulevardilehtien suhteen olen menettänyt toivorikkauteni jo kauan aikaa sitten mutta YLEn suhteen olen aidosti pettynyt koska pidin sitä pitkään parempana (ja se sitä monella vähemmän herkällä alalla on edelleenkin). Eikä pidä unohtaa sen olevanhan n.s. julkisen palvelun tuutti jonka me kaikki veroillamme kustannamme, eli maksamme niin Liekin ja Saarikosken palkat kuin Riiheläisen kirjoituspalkkiot sekä paljon muuta. Parempaa tulevaisuutta siis YLElle toivoen.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Uskonnollista sekotusta - taas
Sattuipa silmiini Seurakuntalainen-sivustolla sen verkkosivujen päätoimittajan Sari Savelan/KD plokikirjoitus otsikolla "Jos lapselle ei opeteta uskontoa, se on kuin hänelle ei opetettaisi äidinkieltä". Otsikko oli niin provokatiivinen, että äidyin lukemaan koko jutun.
Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.
Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa. Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.
Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä. Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä. Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.
Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy. Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta. Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne. Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.
Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa. Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat. Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta. Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.
Ja lopulta otsikkoasiaan: ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan. Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen. Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi. Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.
Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta. Kiitokset S.Paterolle korjauksesta. ---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.
Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.
Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa. Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.
Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä. Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä. Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.
Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy. Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta. Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne. Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.
Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa. Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat. Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta. Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.
Ja lopulta otsikkoasiaan: ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan. Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen. Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi. Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.
Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta. Kiitokset S.Paterolle korjauksesta. ---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Ohjattua kaksinaismoralismia Venezueelaan - Doble estándar guiado a Venezuela
Suomen ulkoministeri T.Soini ja ulkoministeriömme on liittynyt vallankaappaaja J.Guaidón tukijoihin Venezuelan kriisissä. Viimemmäksi vakuudeksi on yhdytty joidenkin EU-maiden julistukseen asiasta.
Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti. Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.
Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin. Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?
Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?
P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.
Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti. Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.
Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin. Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?
Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?
P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
