Sattuipa silmiini Seurakuntalainen-sivustolla sen verkkosivujen päätoimittajan Sari Savelan/KD plokikirjoitus otsikolla "Jos lapselle ei opeteta uskontoa, se on kuin hänelle ei opetettaisi äidinkieltä". Otsikko oli niin provokatiivinen, että äidyin lukemaan koko jutun.
Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.
Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa. Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.
Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä. Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä. Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.
Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy. Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta. Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne. Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.
Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa. Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat. Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta. Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.
Ja lopulta otsikkoasiaan: ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan. Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen. Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi. Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.
Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta. Kiitokset S.Paterolle korjauksesta.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Hei! Voitko korjata blogisi selkeän asiavirheen. Sari Savela ei ole Kirkko ja kaupunki -lehden verkkomedian eli kirkkojakaupunki.fi:n päätoimittaja, joka on Jaakko Heinimäki. Vaan Sari Savela toimii yhteiskristillisessä Seurakuntalainen -verkkoyhteisöistä, jonka taustavoimina ovat mm. Radiodei. Eli viitsitkö korjata tämän virheen, jotta väärä media ei tule leimatuksi ja eikä sille nimitetä myöskään mitään väärää päätoimittajaa. Kiitos
Kiitos korjauksesta.
Korjasin virheen jo kun samasta asiasta huomautettiin Uuden Suomen Puheenvuorossa.
Pahoittelen virhettä sekä myös sitä, että en tullut huomanneeksi korjausvihjettä täältä ja kiittää siitä ennenkuin nyt.
Tekstiäsi lukiessa ja kommentointiasi selatessa tuli sellainen säälivä olo, ettei elämässäsi taida olla riittävästi järkevää sisältöä.
Tuolla US palvelussa oli jokin kirjautumishäiriö ja siksi ajattelin jättää kommenttini tänne, mutta toimintasi herättämän myötätunnon johdosta, päädyin vain oikaisemaan joitakin vääriä faktoja tekstissäsi:
Kirjassaan Jumalvaisto ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering esittelee nykyistä uskontotieteellistä tutkimusta, jonka mukaan ihmisellä on välittömän kokemuksen tasolla vaistomaista tietoa Jumalasta, vaikka hän ei olisi saanut uskonnollista kasvatusta. Ihminen luonnostaan kokee itsensä olennoksi, jonka elämällä on tarkoitus osana suurempaa suunnitelmaa. Lapsen luontaiseen taipumukseen uskoa Jumalaan viittaa erityisesti tutkimus, jota on tehty kognitiivisen uskontotieteen piirissä. Uuden tutkimustiedon mukaan lapsi on ”synnynnäinen uskovainen”.
”Kokemusperäisen tutkimuksen valossa: tutkimuksen mukaan usko Jumalaan seuraa lapsen älyllisten mekanismien omasta taipumuksesta hahmottaa todellisuutta ilman ulkopuolisen opetuksen tarvetta.”
Lapsen luontainen usko Jumalaan ilmenee useilla eri alueilla. Ensinnäkin lapset luonnostaan uskovat, että Jumala on luonut maailman. Lapset kokevat intuitiivisesti, että kaikki luonnossa on suunnittelun tulosta. Yhteenvedossaan brittiläisiä ja amerikkalaisia lapsia koskevasta tutkimuksesta Keleman (2004) päättelee, että lapsilla on taipumus nähdä luonnollinen maailma tarkoituksenmukaisesti järjestyneenä.
Margaret Evans (2000, 2001) on tutkimuksensa pohjalta löytänyt todistusaineistoa sen puolesta, että lapset aina myöhäiseen lapsuuteen saakka luonnostaan pitävät yliluonnollista luomista parempana selityksenä eläinten alkuperälle kuin ohjaamattomaan evoluutioon perustuvaa selitystä.
Tämän johdosta jokainen uskova vanhempi haluaa kasvattaa luonnostaan kreationistisista lapsistaan ennemmin kristittyjä kuin ateisteja.
Suosittelen vahvasti tutustumaan lapsen maailman varhaiskehitykseen erityisesti ideologisen ja uskonnollisen kehityksen kannalta, jonka kärkeä maailmassa edustaa mm. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.
Tietoa on saatavilla ja yliopistot sekä korkeakoulut tarvitsevat lisää rahoitusta sen tiedon saatavuuden turvaamiseksi jatkossakin.
Koivuranta sotkee kommentissaan kaksi asiaa: henkisyyden ja hengellisyyden. Se on tokikin kovinkin yleistä mutta silti valitettavaa.
Ihmisellä on toki havaittu halu pohtia n.s. "syvällisiä". Sitä ei pidä sotkea uskontoihin vaan kyse on tietoisuudesta omasta itsestä.
Nuo Koivurannan maininnat havainnoista lapsilla olevan synnynnäinen halu ja taipumus uskonnolliseen uskomineen on todettu monessa tutkimuksessa on havaittu vääriksi. Niistä ei ole havaittu yliluonnollisia kun lapsen ympäristön vaikutukset on havainnoista riisuttu. Mutta toki lapsikin etsii syitä ja perusteluja ja hä
n löytää niitä fyysisistä ja abstrakteista. Ja ollen lapsen mieli avoin sille kelpaa myös kausaalisesti rikkinäiset selitykset.
Se, että lapsi hyväksyy helpommin tarinat kaikenlaista luovasta taivaan isästä ei tee noita tarinoita a) yhtään todenperäisemmiksi eikä b) tarpeellisemmiksi. Lapsiahan on kasvatettava ymmärtämään maailmaa ympärillämme ja tulemaan siinä toimeen sekä itsensä että ytmpäristönsä kannalta. Siinä suhteessa olisi hyväksi keskittyä sellaiseen joka oikeasti on olemassa.
P.s. Korpirannan ei kannata uhrata energiaansa minun säälimiseeni. Minä teen sen ihan itse jos on tarvis. Toistaiseksi ei ole ollut. Toisaalta järkevyydet ovat katsojan silmässä enkä tässä suhteessa, anteeksi vain, oikein luota Korpirannan katsantoon.
P.s. Kopioin Korpirannan kommentin myös tuonne Puheenvuoron puolelle.
Lähetä kommentti